Kanskikuva

Kanskikuva

perjantai 18. marraskuuta 2016

Ro-Ro-Robbariiiiiiii!!!!!

Robin keikkaili viime viikonloppuna Vaasassa. Ensin perjantaina klubikeikalla Fontanassa, tuossa kaikkien näiltä kulmilta kotoisin olevien tuntemassa legendaarisessa yökerhossa, jossa jo 25-vuotias tuntee itsensä baarin vanhimmaksi, sekä lauantaina iltapäivällä koko perheen tapahtumassa Vaasa Areenalla, tuttavallisemmin jäähallissa.Robinin toi Vaasaan Polar Sound Festival, joka on viime vuosina järjestänyt useita tapahtumia näillä hoodeilla, muun muassa juuri Vaasa Areenalla ja Rewell Centerissä. Polar Sound tuo Vaasaan esimerkiksi Mikael Gabrielin Himmee-kiertueen helmikuun alussa.

Kuva lainattu Polar Soundin fb:n tapahtuma-sivulta

Käväisimme neiti K:n kanssa siis lauantaina Vaasa Areenassa päiväkeikalla ja vaikka tapahtuma oli mielestäni paremmin järjestetty kuin helmikuun vastaava - emme pikkumimmin kanssa suinkaan olleet ensimmäistä kertaa yhdessä keikkahommissa :) - niin pari asiaa tulee mieleen mihin järjestävä taho voisi huomiota kiinnittää: Koska kyseessä kuitenkin oli perhetapahtuma, niin keikalla äänenvoimakkuus oli mielestäni yläkanttiin. Pienimmille ja vähä suuremmillekin suositellaan tietysti keikkatouhuissa peltoreita, mutta omalla kaksveelläni eivät moiset päässä (enää tai vielä) pysy. Hiippailimmekin siis suosiolla vähän kauemmas seuraamaan keikkaa ja voi pojat sitä jorailun määrää, jahka pikku K meiningille lämpesi.


"Oot mun puuttuva palanen." <3

Porukkaa oli mukavasti ja hatunnosto järjestäjille siitä, että ennakkotiedoista poiketen takkeja ei ollut pakko jättää narikkaan. Olen viime vuosina ollut huomaavinani vaasalaisissa ja maakunnan väessä muutosta siinä, että nykyään ihmiset lähtevät liikkeelle ja tapahtumia kannattaa taas järjestää. Homeperäisyys on karissut, pienet sille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti