"Kesä on kohta ohi" (ei todellakaan ole!) -paniikki

Meidät suomalaiset on suhteellisen tehokkaasti onnistuttu aivopesemään siihen, että kesä on lyhyt ja jokaisesta kesäpäivästä kuuluu nauttia; nehän jokatapauksessa loppuvat ennenkuin on ehditty kaivaa kesävaatteet ja grilli jemmasta. Juhannuksen jälkeen päivä alkaa lyhenemään, kesä on pian ohi ja kaamosaika ovella. Masentavaa. Todellisuudessahan meillä on kohtuullisen valoisia päiviä ja jopa iltojakin yli puolet vuodesta ja pimeimmistä pimein kestää "ainoastaan" kolmisen kuukautta. Virallisina kesäkuukausina aurinko paistaa sunnilleen yötäpäivää ja työelämässä touhu hidastuu toimisto-Suomen lomaillessa heinäkuussa, -ja Euroopan elokuussa. Jos nyt jotain voisi toivoa, niin lämpimämpiä kelejä, vaikka tälle kesälle niitäkin on jo saatu enemmän, kuin parille viime kesälle yhteensä.

Alkaa vaikuttamaan siltä, että kaikesta positiivisesta kesähypetyksestä huolimatta myös allekirjoittanut on joutunut jonkinsortin onnistuneen aivopesun uhriksi. Huomaan nimittäin henkisesti pyöritteleväni silmiäni, kun jengi toivottelee hyvää kesää. Whaaaaaat, kesähän on käytännössä yli puolessa, koska juhannus on ohitettu (väärin, ei todellakaan ole yli puolessa) ja vaikkei olisikaan, niin äkkiähän tämä tästä ohi hujahtaa (mikä typerä ajattelumalli). Neljän viikon kesälomani on takanapäin, joten syytän tästä nappiin menneestä aivopesusta osaksi myös sitä. Onneksi viikon verran kesälomapäiviä on vielä jemmassa, ja - jälleen - vaikka ei olisikaan niin mitä sitten? Äkkiä nyt kääntämään ajatuksia uusille taajuuksille, sillä kesähän on parhaillaan täällä, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kalenterinkin mukaan ollaan sydänkesän kynnyksellä.

Yritän siis virittää ajatukseni uuteen moodiin ja kertoa (loma)aivoilleni, että nauti nyt vaan hyvä ihminen kesästä ja elämästä. Myönnettäköön, että asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että nyt eletään ensimmäistä työviikkoa loman jälkeen ja olotila on vähintäänkin väsynyt. Ihan kovin iisisti ei tällä kertaa arkimoodiin elo, tai kroppa, ole luiskahtanut. Jos siis löytyy hyvä vinkkejä siihen, miten pääsee taas arkihommiin kiinni - mutta kuitenkin kesäisen lempeään ja keveään tyyliin - niin olen pelkkänä korvana. Loma leuhotettiin menemään ensin Turkin maalla ja sitten koto-hoodeilla, joten ehkä lomaltapaluukoomailu nyt vaan kuuluu asiaan.

Tahmeaa tai ei, mielessä on alkanut myllertää - vaikka aivot loma-asennossa tuntuvatkin vielä osaksi olevan - tavanomaiseen tapaan: Asuntokuviot, vaikka vannoin etten ajattele asiaa ennen syksyä, mahdolliset opinnot, pienoiset sisustusfuurut, jotka yritän pitää aisoissa, koska mitä järkeä on havitella väliaikaiseen kotiin kauheasti uutta ja kivaa. Uudet reissut (aina ja iankaikkisesti, no surprises there), pitämättömät lomapäivät ja paaaaaaaljon muuta. Hengästyttää itseäkin. Mihinhän unohtui taas se carpe diem -ja go with the flow-touhu. :D Reissussa ollessa mielessä ei liikkuunut juuri muuta, kuin että koskas on taas ruoka-aika ja menisikö tänään altaalle, rannalle, vai shoppailemaan, joten ei ihme, että pieni ihminen väsähtää alkuunsa, kun päästää ajatuksensa taas tuttuun tapaan valloilleen.

Pointtinihan kuitenkin oli, että yritetään olla ajattelematta, että kesä olisi lyhyt ja pakkopakkopakko nauttia lämmöstä silloin, kun sitä on, vaan nautitaan hetkestä, tässä ja nyt. Jos sänkyyn peiton alle kömpiminen houkuttaa enemmän, kuin terassilla auringosta nauttiminen, tai puutarhassa hengailu, niin go for it. Yritän myös itse muistaa tämän, öhöm.

Ps. Kivaa Provinssi-viikonloppua kaikille festarieläimille!