Kanskikuva

Kanskikuva

lauantai 4. marraskuuta 2017

Karmaisevan suloisia halloweenhommia

Halloween on näyttänyt hiljalleen rantautuvan myös Suomeen. Itse tykkään, että uusia juhlia ja perinteitä syntyy, ja etenkin Suomen pimeän syksyn keskellä kaikki piristys on tervetullutta. En ole aikaisemmin niin piitannut koko halloweenista, mutta yllätys, yllätys; lapsen myötä sekin on muuttunut. Jostain kumman syystä tykkään askarrella teemaan sopivia koristeita ja väkertää kurpitsalyhtyjä, mikä on melkein yhtä uskomatonta, kuin printtimekkohurahdukseni, jota tuossa taannoin ihmettelin. Sama meininki - teeman mukainen koristelu - näyttää ulottuvan nyt joulun lisäksi myös lähes jokaiseen kalenterista löytyvään juhlapyhään ja maailmalta hiipineeseen kekkeriin.




Toiset juhlivat halloweenia lokakuun viimeisenä viikonloppuna,toiset Jenkkilän tapaan lokakuun viimeisenä päivänä ja osa näin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, johon osuu myös Pyhäinpäivä. Sekin on mielestäni kiva, että juhlinta on näin hajautunut, koska mikäs sen mukavampaa, kuin pimeistä pimeimpään ja virallisesti talviaikaan siirtymisen yhteydessä juhlia kokonainen viikko. Hyvää treeniä pikkujouluhumua varten.




Meillä halloweenia vietettiin viime viikonloppuna ja juhlimme pienellä porukalla. Tarjoiluihin en liikaa panostanut, koska porukka oli niin pieni ja metrin-puolentoista mittaisille tyypeille riittää, kun pöydästä löytyy suklaata ja muita karkkiherkkuja. Pöydästä löytyi halloweenkarkien, suklaan ja hämähäkinseittisipsien lisäksi marenkikummituksia ja muumionakkeja, juomapuolelta mehua ja limsaa, jotka tarjoiltiin lasisista pillipurkeista, joissa oli karkkimatoja pohjalla. Koristelunkin suhteen olen aika maltillinen, eikä nurkista löydy verisiä käsiä tai edes hämähäkinseittejä. Jos jälkimmäisiä löytyy, se tietää vain ja ainoastaan sitä, että siivoukseen voisi panostaa enemmän. :D



Tällä kertaa kuitenkin mentiin näin, ensi vuonna ehkä taas eri meiningillä. Tänään kuitenkin sytytetään kynttilä pilvenpäällä oleville rakkaille ja käydään ihailemassa kynttilämeressä kylpevää hautausmaata. Hyvää pyhää jokahittelle!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti