Jouluttajan fiilistelyä

  Marraskuu. Tuo kuukausista ehdottomasti synkin ja pimein. Kaamos alkaa todenteolla painaa päälle ja puolen kuun jälkeen ei päivä valkene kunnolla ennenkuin tammikuussa seuraavan kerran. Miten pimeää onkaan mahtanut olla entisaikaan, kun hyvä, että joka torppaan oli vedetty edes sähköt. Me tämänpäivän ihmiset olemme monella tapaa etuoikeutettuja, myös tässä valoasiassa, vaikka näin marraskuun keskellä sitä saattaa olla vaikea hahmottaa.

  Marraskuu on kuitenkin aika lohdullinen kuukausi, ainakin itselleni. Saa luvan kanssa kotoilla villasukat jalassa sohvannurkassa, polttaa takkaa ja kynttilöitä. Juoda kuppi jos toinenkin teetä tai glögiä, miksei silloin tällöin myös punaviiniä. Meille saapuu myös joulu jo marraskuussa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja oikeastaan kaikkea siinä, ja hihkun iloisesti kuin lapsi, kun alkaan bongaamaan ensimmäisiä kaamos -ja jouluvaloja. Neiti K:n kanssa olemmekin tehneet tästä(kin) yhteisen harrastuksen.

  Meille ripustettiin jouluvalot tällä viikolla, enkä nyt juuri tällä hetkellä tiedä mitään parempaa, kuin istua muuten pimeässä olohuoneessa ja antaa kynttilöiden, takan ja jouluvalojen luoda tunnelmaansa. Perhe ympärillä, ehkä kukin touhuamassa omiaan, ja lämmin olo sydämessä. Siinä on kaikki, mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen ollakseni onnellinen.

  Ja arvatkaa mitä? Erityisen hyvältä tämä kaikki - rauhallinen ja levollinen olo ja tunne, että sydän pakahtuu - tuntuu, kun tästä on haaveillut niin kauan. On sanoinkuvaamattoman ihanaa odottaa joulua ensimmäisen kerran yhteisessä, omassa talossa ja pukea se jouluun. Nauttia kaikista niistä asioista, joista vuosien varrella on haaveillut ja ajatellut, että sitten joskus. "Sitten joskus" on toisaalta vaarallinen lause; siinä piilee isot riskit, että "sitten joskus"-aikaa ei ikinä tule, mutta se on myös lohdullinen lause, kun siihen vain jaksaa luottaa. Mun "sitten joskus" on nyt, nyt juuri tällä hetkellä. Niin perhe-elämän ja siihen liittyvien haaveiden suhteen, kuin elämän muihin osa-alueisiin liittyen. Nyt ei tarvitse enää odottaa, nyt haaveista on tehty, ja tehdään totta.

  Nautitaan siis näistä joulunalusviikoista, juodaan glögiä, syödään pipareita, joulutorttuja ja ihania juustoja; mistä kukakin tykkää. Puuhaillaan yhdessä ja tehdään arjestakin juhlaa. Joskus siihen riittää takkatuli, rakkaat ihmiset, ja tonttu takan reunalla kertomassa, että reilun neljän viikon päästä on jouluaatto. <3

  Ihanaa marraskuista joulunavausviikonloppua!

Kotiseuturakkaudesta ja luovuudesta

  Ellei jollekin ole jo tullut selväksi, niin olen varsinainen mestarifiilistelijä. Fiilistelen yhtä sun toista, ja jaksan ihastella ja tunnelmoida asioita, jotka ovat omaan silmään kauniita, kivoja tai muuten vaan mielekkäitä. Sanotaan, että tuoksut tuovat monesti muistoja, mutta minulla monet muistot liittyvät tiukasti erilaisiin tunnelmiin. Kun puhutaan vaikka joulusta, joka omasta mielestäni on jo ihan kulman takana - aattoon on alle kaksi kuukautta - mieleeni tulvahtaa heti tunnelmia ja fiiliksiä. Liitän  ne tiukasti jouluun, koska olen silloin niitä kokenut, ja pääsen niiden avulla kerta toisensa jälkeen kiinni samoihin tunnelmiin.

  Instagramin puolella ainakin on käynyt selväksi, että fiilistelen usein ja urakalla nykyistä kotiseutuani. Sen idyllisyyttä, kauniita, vanhoja taloja ja rakennuksia, hiekkateitä, kaunista kirkkoa ja sitä miten aamuisin saattaa nähdä auringon nousevan Kyröön suunnilta ja illalla taas painuvan takaisin taivaanrannan taa antaen horisontille hetkeksi taianomaisen hehkun. Rakastan sitä, että asumme maalla, mutta kuitenkin kymmenen minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Meillä saattaa kotoraitilla törmätä niin hevosiin, traktoreihin, kuin puimureihinkin, kuten monessa muussakin pitäjässä Pohjanmaalla.

  Olen kotoisin Vähänkyrön Tervajoelta, en siis kovin kaukaa, ja nykyisille sijoilleni olen päätynyt Vaasan ja Laihian kautta. Kovin isoa kierrosta en siis elämässäni ole noin niinkun maantieteellisesti tehnyt; sitäkin isomman matkan mitä elämänkokemuksiin tulee. En ikinä ole erityisesti tuntenut kuuluvani synnyinsijoilleni, tai että ne olisivat jotenkin niin lähtemättömästi osa minua, että kaipaisin sinne takaisin. Päinvastoin, olen huomannut että tunnen epämääräistä ja selittämätöntä ahdistusta aina, kun vierailen niillä kulmilla. Siihen on varmasti useampiakin syitä: Yhtenä se, etten ikinä ole varsinaisesti tuntenut kuuluvani sinne, ja toiseksi tragedia, mikä lapsuudenperhettämme ja kaikkia läheisiämme kohtasi reilut 15 vuotta sitten kevällä, kun pikkuveljeni väkivaltaisesti otettiin luotamme.

  Kun kotikylällä, jossa on lapsuutensa asunut, jonka kylänraitilla on pienestä pitäen pyöräillyt, ja naapurustossa, jossa on lapsena leikkinyt tapahtuu jotain niin kaueaa, kuin minulle ja meille tapahtui, ei ole ihme, että ympyrät muuttuvat entistä ahdistavimmiksi. Paikassa, jossa on koti, isovanhemmat lähes naapurissa ja lasten leikkipuisto siinä välissä, ei pitäisi joutua henkirikoksen uhriksi. Niin kuitenkin pikkuveljelleni kävi, ja se on mielestäni enemmän kuin validi syy siihen miksen varsinaisesti tunne synnyinseutuani kohtaan sen kummempaa vetoa ja kaipuuta.

  Vaasa on aina tuntunut kodilta. Nykyään sanonkin, että Vaasa on kotikaupunkini, vaikka lapsuuteni olen viettänyt jossain ihan muualla. Kävin lukion Vaasassa ja ylioppilaskesän jälkeen muutin kokonaan Vaasaan, jossa sitten vierähtikin reilu vuosikymmen. Kaupunki ei ole ikinä ahdistanut, vaikka pellonlaitaan sieltä sitten muutinkin. Laihiallekin,sinne pellonlaitaan siis, kotiuduin hyvin, mutta nyt viime keväisen muuton jälkeen tunnen olevani siellä, missä pitääkin. Ehkä kyse on ihmisistä, muistoista, tunnelmasta ja siitä millaisessa elämänvaiheessa on, ei niinkään ainoastaan fyysisestä paikasta, sillä nyt tuntuu kaikki muutenkin olevan kaikipuolin kohdallaan.

    Asun nyt yhdessä Suomen kauneimmistä kylistä, enkä tippaakaan liioittele sanoessani, että nyt olen siellä, missä pitääkin. Ennen Sulvaan - vai Sulvalle, kirjoitusasu on edelleen minulle pieni mysteeri? - muuttoamme olin vieraillut täällä ehkä viisi kertaa, joista yksi oli, kun kävimme katsomassa nykyistä kotiamme. Ensikerrasta alkaen tykästyin seudun kauneuteen ja idyllisyyteen, mutten ikinä ajatellut tänne muuttavani. Elämä kuitenkin kuljettaa, ja täällä sitä ollaan. Hyvä niin, sillä tämä todella tuntuu kodilta, ja ihastuneena kuljen pitkin kylänraittia sydän kallellaan milloin mistäkin. Tuntuu, että täällä on oma tunnelmansa - joka toki saattaa olla ihan pelkästään kirjoittajan omissa mielikuvissa ja ajatuksissa - enkä malttaisi odottaa, että pääsemme lähemmäs joulua ja kylälle syttyvät jouluvalot.

  Ei liene ihme, että samalla, kun kotiympyrät -ja kylä jaksavat ihastuttaa ja elämä on muutenkin mallillaan myös luovuus tuntuu saaneen uuden energiapiikin. Ihan kuin se olisi ollut jotenkin horroksessa ja nyt herännyt kunnolla eloon. Voi myös olla, että olen itse antanut sille luvan puhjeta hiljalleen loistoonsa ja lähemmäs sitä potentiaalia, joka on olemassa ja ikäänkuin on kytenyt pinnan alla. Täydessä loistossaan se ei missään tapauksessa vieläkään ole, mutta getting there; hitaasti mutta varmasti. Kuten kaikki asiaan vähänkin vihkiytyneet tietävät luovuus ja inspirtaatio ovat jatkuvaa aaltoliikettä. Luovuuden ja inspiraation aaltokin voi kuitenkin kasvaa millaisiin mittasuhteisiin tahansa, kun sitä vain ruokkii ja sille antaa mahdollisuuden. On huikea fiilis oivaltaa, että asun nyt ympäristössä, joka antaa tälle aallolle tilaa, aikaa ja eväitä kasvaa. Tässä samassa kauniissa ja idyllisessä ympäristössä sen on sitten hyvä myös kerätä voimia, kun se saavuttaa pohjan.

  Huolimatta siitä, että rakastan nykyistä kotiseutuani, en koe olevani mustasaarelainen, ehkä paremminkin sulvalainen, vaikkei sekään tunnu täysin istuvan. Jos jokin leima pitäisi lyödä, niin ehkä kaikkein luontevimmin tunnen olevani pohjalainen.

  Millaisia fiiliksiä teillä on koti -ja synnyinseudustanne?

Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Valoa kansalle

Lähestyvän syksyn(kin) ansiosta meneillään on ankara kodin valaisimien metsästys. Keväällä homma jäi täysin vaiheeseen, sillä luonnonvaloa alkoi riittää muuttomme aikoihin ja jälkeen jo pitkälle iltoihin. Olemassa olevilla lampuilla pärjäsimme hyvin. Nyt, kun alkaa illat pimenemään, on valaisinjahti jälleen kuumenemassa.

Koko kesä on ollut aikaa miettiä millaisia valonlähteitä sitä uuteen kotiin haluaa ripotella, ja hiljalleen alkaa asiasta jonkinlainen näemys olla. Olen vannoutunut jalka -ja pöytälamppujen, sekä koristevalojen ystävä, mutta paikallaan on saada kunnollisia valaisiamia ripustettua kattoonkin, ihan jo sisustuksenkin kannalta.

Meillä on olohuoneessa korotettu sisäkatto, jossa paikat peräti neljälle valaisimelle, mutta kaksi lamppua niihin olisi hakusessa. Lisäksi olkkarista löytyy yksi (ikivanha ikealainen) jalkalamppu, joka todennäköisesti jossain kohtaa - toivottavasti myös pian - joutuu syrjäytymään korvaavan tieltä, sekä pari telkkarin takana majailevaa pöytälamppua, jotka antavat kivan tunnelmallisen, epäsuoran valaistuksen. Kattolampuiksi on etsinnässä pari pyöreää valaisinta, jotka voivat olla jopa eri kokoiset, kunhan vain muuten ovat samanlaisia. Väritoiveena musta, harmaa, tai näiden sekoitus, ja hätätilanteessa, jos valaisimet ovat muuten pakko-saada-osastoa, valkoinenkin tai jopa kirkas käy. Itsehän voisin ripustaa kattoon vaikka vanhan roosan, tai vaaleanpunaisen lampun, mutta epäilen, että ei mene muiden asukkaiden seulasta läpi.

Toinen akuutti paikka löytää valaisin asap, on eteisaulan - olipa jotenkin mahtipontinen kuvaus :D - käytävä, joka kaipailee paria valaisinta. Lisäksi itse eteisaulakin tarvitsisi lampun, jonka taisin puolivahingossa jo löytääkin, vaikka alunperin ei muka ollut mitään käsitystä millainen olisi etsinnässä. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja spoteista vaijerivaloihin, mutta eniten kuitenkin kiinnostaisi perinteinen katosta riippuva valaisin, tai miksei pelkkä hehkulampun näköinen lamppukin. Aluksi mietin, että voiko käytävälle - joka nyt ei itseasiassa edes varsinainen käytävä olekaan - laittaa riippuvalaisimia, kunnes hyvin äkkiä onneksi tajusin, että meitä itseä vartenhan kaikki tulee, joten riippuvalaisimet it is.

Päivitettyjä valaisimia kaipaisi pari muutakin huonetta, mutta jospa näillä nyt päästäisiin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten nyt sitten vain lamppukaupoille! On muuten aika ihanaa, että näin syksyn sisustusfuurun vyöryessä päälle saa ihan luvan kanssa toteuttaa itseään. Millaisia sisustusvisioita syksy teissä herättää?

Kivaa viikkoa!

Kuvat: Pixabay

Mikä ilahduttaa toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi

Huomaan loman tehneen tehtävänsä, kun osaan taas nauttia, iloita ja huomata arjen pienet kivat jutut. Tai sitten se on vain se kesäfiilis, joka puskee pintaan, vaikka esimerkiksi vielä eilen Pohjanmaalla puski taivaalta vettä ja lämpötila oli hätinä yli kymmenen. Tänään meininki vaikuttaisi olevan eri, ja mittarin lukematkin ovat kivunneet jo aamusta lähemmäs pariakymppiä, ihanaa.  Mutta asiaan, viime viikolla tuli vastaan monta pientä asiaa, jotka ilahduttivat niin paljon, että päätin kirjata ne tänne blogiin. Toukokuussa oli paljon ilahduttavia juttuja, eikä vähäisimpänä ollenkaan niistä lomareissumme Välimeren rannoille. Jätetään reissukuulumiset -ja hehkutukset kuitenkin toiseen kertaan ja sukelletaan seuraavassa pieniin, arkisiin kivoihin asioihin.

Hyvä aamu neiti K:n kanssa. Arkiaamut eivät ole vahvuuksiamme. Pienen naiseni kanssa rakastamme molemmat sängyssä venymistä ja vanumista, ja pitkiä, hitaita aamuja. Arkiaamut eivät juurikaan armoa anna, mutta aina silloin tällöin kaikki sujuu, ja molemmat lähtevät kotiovesta hymyssä suin.

Ehdin töihin silloin, kun pitikin. Hyvin sujuneen aamun ansiosta ehdin töihinkin kutakuinkin ajoissa! Inhoan kellon kanssa kilpaa juoksemista; myös silloin, kun erävoitto kirjataan minulle.

Auton takapenkillä iloisesti Hevisaurusta lauleskeleva pieni rakas. Sydän pakahtuu-juttuja. <3

Linnunlaulu. Parkkipaikalta toimistolle kävellessä ilahdutti kovasti, että huomaan taas lintujenkin laulun. 

Koululaiset, jotka tulivat bussilla vastaan ja vilkuttivat iloisesti. Lounasreissulla vastaani tuli bussilastillinen alakoululaisia, jotka iloisesti vilkuttivat bussin ikkunoista. Ja mikäs siinä oli vilkutellessa, koulujen kesälomat alkoivat viikonloppuna.

Tienvarsikukat. ..okei, voikukkia, mutta joka tapauksessa kivemman näköiseltä näyttävät tienvarret nyt, kuin esimeriksi kuukausi sitten.

Lounastreffit ystävän kanssa. Tämä on aina plus. Katkaisee kivasti päivää ja lapsellistumisen jälkeen arkipäivän lounastreffit ovat usemmisten helpointa järjestää, vaikka sitten pikaisetkin sellaiset. 

Pilates-tunti töiden jälkeen. Aah, ihanuutta. Tämä kuuluu olennaisena osana lupaukseen itselleni säännöllisestä, tai sanotaanko säännöllisemmästä, omasta ajasta. Kropan lisäksi mielikin kaipaa kipeästi säännöllistä liikuntaa ja entinen spinnaaja ja bodypumppaaja huomaa tykästyneensä ainakin toistaiseksi enemmän rauhallisempiin ja vähemmän repiviin tunteihin, kuten pilates ja balance. Juoksuakaan ei ole unohdettu, ja ehkä edellä mainitut palvelevat paremmin juoksujumien aukaisemista, kuin kuuden minuutin kyykkääminen. 

Lyhyt työviikko ja feikkiperjantai. Lomaltapalaajaa hemmotteli viime viikolla neljän päivän työviikko. Tuntui, että koko loppuviikko oli yhtä perjantaita!

Oma koti, talo, piha, terassi ja kesä. Nämä ovat ainoastaan yksittäisiä juttuja, mutta en malttaisi odottaa, että kelit lämpiävät sen verran, että ruokailut voi siirtää ulos, terassin ovea pitää auki ja muutenkin siirtää enemmän elämää ulos, eikä tarvitse miettiä jatkuvasti onko esimerkiksi lapsilla tarpeeksi vaatetta päällä. Mutta eiköhän se sieltä, ihan pian.

Kivat kesäsuunnitelmat. Kesäkuulle on tiedossa ainakin mökkeilyä ja festarointia, brita-kakkua - koska juhannus! - ja grillaamista. Yhtenä iltana mietittiin, että olisi kiva kahdestaankin perheen aikuisten kesken mennä jonnekkin, mutta suuremmat suunnitelmat taitavat hukkua jonnekkin puidenkaadon ja pihan laiton väliin. :D

Kaunis vihreä ja kukkiva luonto. Tällä hetkellä luonto on niin kaunis, että ihan itkettää, kun katsoo ikkunasta ulos. Kodistamme avautuu näkymä naapurustoon, jossa koristeomenapuut ja omenapuut kilpailevat keskenään kukkaloistossa.

Mikä sinua ilahduttaa näin kesän ollessa aluillaan?

Tällä hetkellä kiinnostaa

Voi kevät, kevät. Joka vuosi se tekee sen; mieli alkaa poukkoilla ympäriinsä normaaliakin enemmän ja inspiraatio iskee useammankin asian kohdalla. Pimeyden aiheuttama tahmeus vaihtuu valon tuomaan innostuneisuuteen. Joskus se tekee sen lennosta, joskus pienoisen kevätväsymykseksikin kutsutun välivaiheen kautta. Kaikki vaiheet, olotilat ja tilanteet ovat jollain tapaa ohimeneviä, niin onneksi myös keväisin iskevä mahdollinen nuupahtaneisuus. Anteeksi niille, jotka eivät pohjanmaan murretta ymmärrä, eivätkä omista Pohjanmaa - Suomi - Pohjanmaa-sanakirjaa, mutta *nuupahtaa on varsin kuvaava sana.

Tämä kevät on ollut vähän kaksijakoinen, mutta innostumisellekin on lopulta aina sijaa. Tällä hetkellä kiinnostaa monikin asia, laidasta laitaan. Olen rönsyilemisen maailmanmestari kertoessani jotain juttua tai tarinaa, niin myös siinä, mikä kiinnostaa ja inspiroi:

Oman elämänsä herruus. Ei enempää eikä vähempää. En tiedä podenko jonkinlaista orastavaa ikäkriisiä, kuuluuko itsensä ammatillinen kyseenalaistaminen tässä vaiheessa elämää kuvioon, vai olenko ainoastaan muuttunut ihmisenä niin, että koen olevani kiinnostunut toisenlaisista asioista, kuin ennen. Ehkäpä vähän noita kaikkia, mutta ajan trendiinkin kiinnostavaksi koen tällä hetkellä kaikinpuolin omannäköisemmän työelämän. Pääpointti lienee paitsi siinä, että saisi toteuttaa itseään, mutta myös siinä, että kellon kanssa kilpaa juokseminen ei olisi jokapäiväistä ja arkipäivän normi.

Kirjoittaminen. Liittyy vahvasti edelliseen. Kirjoittaminen on ollut itselleni aina tärkeää, mutta se tuntuu nousevan koko ajan tärkeämmäksi ja suurempaan rooliin. Olen huomannut, että se on myös oman hyvinvointini kannalta aika keskeinen asia ja toinen ruokkii toistaan. Jokin tuntuu olevan pielessä, ellen saa - tai paremminkin ehdi - kirjoittaa, ja toisaalta mitä enemmän ehdin kirjoittaa, sitä parempi fiilis tuntuu olevan ja tekstiä syntyy, kuin itsestään. Luovuus tuntuu olevan herkkä asia: Mitä kiireempi elämässä on, eikä aikaa ja tilaa omille ajatuksille liikaa ole, on tekstin syntyminenkin tuskallista.  

Koti ja sisustaminen. Omaa kotia laitetaan kuntoon asia kerrallaan, mutta koska tutusti ajatuksia ja ideoita tulvii ovista ja ikkunoista on turhauttavaa - ja myös ääääärimmäisen hyvä, ettei tulee liiaksi hutilyöntejä :D - ettei kaikkea voi sisustaa kerralla. Tällä hetkellä muotoaan hakee neljäs makuuhuoneemme, johon olisi tarkoitus syntyä pikkumuikkien telkkarihuone, sekä piha, jossa projektia on useammaksikin kesäksi.

Yksityiskohdat. Yksityiskohdat kiinnostavat, niin sisustuksessa, kuvissa, asuissa.. Rrrrrakastan kauniita asioita ja tällä hetkellä huomio kiinnittyy monesti niihin pieniin juttuihin; yksityiskohtiin, jotka ovat sen jonkin "juttu". Kaipaisin kotiin lisää yksityiskohtia, mutta kuten edellä mainittu, niin asia kerrallaan. Tällä hetkellä - ja varmaan vielä pitkään jatkossakin - kodin yksityiskohtia tarjoillee pikkumuikkien pitkin taloa ripotellut lelut ja muut tuikitärkeät hommelit.

Vaatteet. Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja muodista. Oma tyyli löytyi vasta joskus 25-ikävuoden hujakoilla, mutta sen jälkeen vaatekaappini on saanut täydennystä välillä urakalla, välillä vähän hillitymmin. Mutta kuinkas ollakaan, on käynyt niinkun monesti käy: Neiti K:n syntymän jälkeen oma vaatekaappi on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hankinnat ovat osuneet ainoastaan ihan pakollisiin juttuihin. Vaatekaappi vaatisi siis päivitystä enemmänkin, kuin parin tästähankinnan verran ja olen luvannut itselleni ottaa tämänkin asian to-do-listalle. Mieluinen tehtävä, vaikka olenkin huomannut tulleeni kohtalaisen valikoivaksi sen suhteen, mitä lopulta ostoskoriin päätyy.

Aurinko. Do I need to say more? Aurinko tuntuu olevan yhtä kuin energia, joten kaikki mahdollinen aurinko tänne, kiitos! Onneksi ollaan jo pitkällä keväässä ja pian lämpimät päivätkin ovat täällä.

Loma. Otamme neiti K:n kanssa tällä viikolla varaslähdön kesään ja lomaan, ja suuntaamme viikoksi Välimeren rannoille. En malta odottaa, että pääsemme ollamöllöttämään ilman minkäänlaisia velvollisuuksia, saamme istua valmiiseen ruokapöytään ja venyä ja vanua koko viikon miten mieli tekee. Olen luvannut neidille, että voimme tehdä mitä mieleen juolahtaa, mutta pääasiassa mielessäni siintää aurinkotuolissa makoilu, pitkät yöunet pienen rakkaani vieressä, hitaat aamut, lämpimässä, samettisen pimeässä illassa maleksiminen pitkin kaupungin katuja, iltapunaviinit ja äänikirjat, tuoreet kirsikat ja simitit. Pienen naiseni listalta löytynee uiminen, jäätelö, lelukauppa ja äidin vieressä nukkuminen. Kiva olisi lähteä myös koko perheellä, mutta ehkä vielä joskus. <3

Siinäpä ne tärkeimmät tähän hetkeen. Palaamme linjoille jälleen ensi viikolla, toivottavasti päivettyneinä, rentoutuneina ja levänneinä.

Kuvat: Pixabay



*Kukat esimerkiksi nuupahtavat, jos eivät saa vettä: Olemus väsähtää, pää painuu alas

Mihin meni maaliskuu + konkarimuuttajan tipsit

Otsikon pitäisi oikeastaan olla "mihin meni maaliskuu ja melkein puolet huhtikuusta", sillä huhtikuu on niin sutjakkaasti lähtenyt käyntiin, suorastaan lentoon, että maaliskuun parhaimmistoa-postaus on jäänyt pahasti vaiheeseen. Parempi tietysti myöhään, kun ei milloinkaan, mutta pelottavasti huomaan alkavani pikkuhiljaa kuulua siihen ikä ihmisryhmään, joka taivastelee ajan kulumista joka käänteessä. Oikeasti maaliskuu ei nyt ihan huomaamatta päässyt ohi sukeltamaan, mutta kohtuullisen sukkelaan jokatapauksessa. Nyt voi jo ihan luvan kanssa hehkuttaa kevättä ja odottaa lämimämpiä kelejä ja lumen ja jään joukkopakoa, joka viime viikkoina onkin ottanut kiitettävän spurtin, poislukien tietysti tämän viikkoisen takatalven. Jonkinmoista räntäkökköä taivaalta satunnaisesti varmaan edelleen tiputtelee, mutta siihen kai näillä leveysasteilla pitää olla valmistautunut - ainakin henkisesti - suunnilleen juhannukseen asti.

Mutta asiaan! Maaliskuu tarjoili huippuhetkiä melkein urakalla, eikä vähiten uuden kodin ja muuttohommien myötä. Olemme päässeet kutakuinkin asettumaan uusille hoodeille, vaikka koti vielä repsottaakin vähän sieltä ja täältä, mutta sitä se taitaa tehdä enemmän ja vähemmän koko kevään ja kesän. Repsottaa taitaa olla ehkä hieman väärä sana, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan: Ottaa tovin, jos toisenkin, että kaikki tavarat löytävät oman paikkansa puhumattakaan kaikesta muusta taloon liittyvästä pikkufiksauksesta. Tässä mennään nyt kuitenkin sillä meiningillä, että aikaa on koko loppuelämä fiksata ja puunata, joten pikkuhiljaa. Koskahan uskaltautuisi grillikaupoille ja avaamaan grillauskauden. :D

Tämä ei varsinaisesti kuulu kuukauden parhammistoon, mutta neiti K oli maaliskuussa viimeisen päivänsä hoitopaikassa, jossa viihtyi kokonaiset kolme vuotta; koko siihenastisen päivähoitotaipaleensa siis. Kolme vuotta on pitkä aika, ja kodinomainen ryhmis tarjosi turvallisen ja lämpimän päivähoitorupeaman, jota varmasti muistellaan pitkään ja hartaasti. Varsinkin äiti tuntuu herkistyvän kovin helposti, kun neiti alkaa juttelemaan Kissankulman lapsista ja hoitotädeistä. <3 Myös aamuisin on ikävä Kissankulman henkilökuntaa, joka tuli pientä hoitolasta ottamaan vastaan, että olo oli tervetullut.

Lomailimme neiti K:n kanssa muutaman päivän maaliskuun lopulla, ja vaikka mitään kovin kummallista ei tehtykään, päivät sujahtivat ohi vähän liian nopeasti. Onneksi seuraavaan lomaan ei ihan mahdottomasti viikkoja ole ja reilun kuukauden kuluttua pääsemmekin neiti K:n kanssa reissuun! Kesä on parasta aloittaa Väimeren rannoilta, niin myös tänä vuonna. Sitä ennen on tietysti pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää, joten kivoja juttuja on kalenteri täynnä. Mahtuupa seuraaviin viikkoihin myös kauan kaivattu aikuisten viikonloppureissukin.

Top-osastoon menee myös se, että työelämässä alkuvuodesta meneillään olleet yt-neuvottelujen tulokset eivät koskeneet tiimiämme! Ei ollenkaan vähäpätöinen asia, ehdottomasti top-matskua.

Tämä lienee jokavuotinen ilmiö ja hihkumisen aihe, mutta kevät. <3 Tällä viikolla päälle paukahtanut takatalvi himmensi hieman kevätfiilistä, mutta lisääntynyt valo saa luonnon, sekä ihmisetkin heräämään talvihorroksesta ja asettumaan uuteen moodiin. Elo alkaa jälleen olla kevyempää, kuin talvella, jolloin meininki on enemmän tai vähemmän takkuista. Sidon takkuisuuden täysin pimeyteen, joten kevään korvalla, valon alkaessa tulvimaan ikkunoista sisään aikaisin aamusta ja auringon sukeltaessa horisontin taa vasta iltasella, on aiheestakin riehakas fiilis.

Maaliskuu siis meni suuremmilta osin muuttohommien ja uuden kodin laittamisen lomassa, joten muutama sananen vielä siitä. Kirjoittelin vajaa vuosi sitten maailman pisimmältä tuntuneesta muutosta, postaus löytyy täältä, joten seuraavassa saattaa tulla jonkin verran toistoa, vaikka tällä kerralla muutto ei tuntunutkaan maailman pisimmältä. Jotain on siis varmasti viime kerrasta opittu ja tässä konkarimuuttajan tipsit smoothimpaan muuttoon:

* Ennen muuttorupeamaa käy kaikki, tai edes suurin osa, kaapeistä läpi ja heitä pois tai kierrätä kaikki sellainen, jota et ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut. Tavoitevaatteet, vähän liian pienet, suuret tai muuten vaan käyttämättä jääneet kengät ja käsilaukut, leikkimättä jääneet lelut, pyyhkeet, ikkunaverhot ja sänkyvaatteet, joita ei juuri ikinä käytetä..you get the picture.

Uskokaa tai älkää muuten, mutta tämän muuttajan laukkuvarastot ovat huvenneet noin 80%, kun tajusin, että käytän suunnilleen aina arkena sitä yhtä ja samaa käsilaukkua. Ostan luottoarkilaukkuni kaveriksi uuden, kun löydän sellaisen, joka miellyttää niin paljon, että tiedän siitä tulevan uskollinen ystävä.

* Pakkaa kaikki mahdollinen hyvissä ajoin, mielellään pahvilaatikoihin

* Jätä kaappeihin parit pyyhkeet, astiat, kattilat, jne mitä tiedät tarvitsevasi viimeisinä päivinä ennen muuttorutistusta. Muuten kaikki surutta muuttolaatihkoihin.

* Banaanilaatikoita = muuttolaatikoita ei ikinä ole liikaa. Jälkeenpäin ne voi helposti kipata pahvinkeräykseen, tai laittaa eteenpäin vaikkapa fb:n roskalava-ryhmien kautta. 

* Vaatteet, lakanat, pyyhkeet, pehmolelut, ym pehmoinen sälä isoihin jätesäkkeihin ja jätesäkkien suut kiinni.

* MERKKAA sekä muuttolaatikot, että jätesäkit. On paljon kivempi roudata kamat kerralla oikeisiin huoneisiin, sekä purkaa, kun tietää suunnilleen mitä mistäkin löytyy. 

* Älä kiirehdi kodin hankintojen kanssa etukäteen, vaan katsele kaikessa rauhassa mitä kaikkea uuteen kotiin tarvitaankaan ja mitkä ratkaisut eivät enää paikkaansa löydä. Etukäteen hankintojen tekeminen kasvattaa myös muuttokuormaa, joten malta mielesi. ..tiedän, vaikeaa, mutta yritä kuitenkin.

* Uuteen kotiin asettuminen vie aikansa ja useimmiten rahaakin palaa jonkin verran. Muista, että kaikkea ei tarvitse hommata kerralla, ja esimeriksi kaikkia puuttuvia lamppuja ei ole pakko heti ostaa etenkin, jos kesä on kulman takana ja aamuisin ja iltaisinkin jo valoisaa. Myös ilman verhoja pärjää tovin, jos tuntuu siltä, että ei tiedä mitä tahtoo tai millaiset verhotangot haluaa. Sama pätee mattoihin. 

Jos uusi koti on mallia omakotitalo, on tiedossa muutenkin enemmän ja vähemmän ikuisuusprojekti, joten asia kerrallaan. Listoja voi maalta ja/tai vaihtaa vähän kerrallaan ja hankintoja tehdä hiljaksiin. Kaiken voi toki rykäistä valmiiksi kerrallakin, jos aika, budjetti ja elämä antaa myöten, mutta lapsiperheessä, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista, olemme todenneet stressivapaammaksi tehdä vähän kerrallaan. Ja mikäs tässä ollessa, omassa toivottavasti loppuelämän kodissa. <3

Kuvat. Pixabay

Parasta just nyt

Viime viikolla hypättin helmikuulle, joten reilu kolmisen viikkoa ja sydäntalvi olisi ainakin kalenterin mukaan taputeltu. Jostain syystä tämä helmikuun ensimmäinen kokonainen viikko on tuntunut vähän tahmealta; yöunet ovat takunneet ja sitä myöten olo on aika väsynyt. Muuten arki ei sen suuremmin rasita, ja yritänkin jemmata energiaa ja jaksamista maaliskuuta varten, jolloin muuttoprojektimme alkaa. Ekan kerran tällä viikolla huomasin myös kaipaavani valoisia - tai sanotaanko valoisampia - aamuja, että kellon herättäessä kroppakin tietäisi mikä ajankohta vuorokaudesta mahtaa olla. Onneksi edessä on kuitenkin viikonloppu, joten voi huilia luvan kanssa, jos fiilis sitä vaatii. Perjantain kunniaksi alla juttuja, jotka nyt just saavat hy,yn huulille, väsymystä ilmassa tai ei. 

- Helmikuun herkut: Tällä viikolla vietettiin Runebergin päivää, mutta epähuomiossa tortut jäivät kauppaan. Vahinko ehdottomasti otetaan takaisin kauden toisen leivonnaisherkun, laskiaispullan, muodossa viimeistään ensi viikonloppuna.

- Tulppaanit. Ne ovat nyt parhaimmillaan! Niin kauniita ja freshejä, että tekisi mieli hankkia kotiin useampi kimppu.

- Neiti K:n lähestyvät synttärit. Näistä saa riemua niin äiti, kuin itse sankarikin. Synttäriteema on selvillä ja allekirjoittanut saisi alkaa itseään toteuttamaan, että juhlapäivänä saa yllättää sankarin iloisesti. <3

- Uusi koti! Uusi koti, uusi koti, uusi koti! Jaa niin, kerroinkos jo, että meillä on pian uusi koti. Veikkaan, että tämä väsymys ja talven tahmeus taittuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun saamme uuden kotimme avaimet. 

Lumikasan metsästys / kukkulan valloitusreissulla neiti K:n kanssa

- Hiljalleen löytyvä treenirutiini. Olen muutaman viikon yrittänyt opettaa itseäni jälleen siihen, että säännöllinen liikunta on osa viikkorutiinia: Ennalta sovittuina päivinä salille tai jumppaan. Treenit parina päivänä viikossa tekee ihmeitä mielelle, eikä pahitteeksi ole, jos koko olemuskin saa lisää ryhtiä ja keho voi paremmin.

- Body balance. Mitä juttuja, miten mä oon joskus enk = ennen neiti K:ta, jotenkin karsastanut tätäkin ihanaa ryhmäliikuntatuntia? Ihan parasta, ja vaikka ennenmuinoin väitin muuta, niin tietää kyllä tehneensä, mikäli kaikki liikkeet tekee ajatuksella ja keskittyy hetkeen.

- Rillit Huurussa, The Big Bang Theory. Kerrankin joka ilta ysistä kymppiin telkkarista takuuvarmaan viihdettä. :D Arki-iltojen must. 

- Pulkkailukelit. Nyt alkaa olemaan niin paljon lunta, että pulkkailu onnistuu melkein missä tahansa. 

- Liittyen edelliseen, lumikasojen metsästysreissut neiti K:n kanssa: Mitä isompi kasa, sen parempi!

-Kanawokki. Varmaan syön itseni siitä irti tässä seuraavien päivien tai viikkojen aikana. #parempiöveritkunvajarit :D

- Että on perjantai ja koko sortin sakki on taas saman katon alla tämän viikonlopun <3 Jännä ajatella, että viimeisiä viikonloppuja viedään hela kokoonpanolla tässä kodissa!

Mitkä on sun mielestä parhaita juttuja just nyt?

Oma tupa, oma lupa

Nyt se vihdoin tapahtui! Uuden kodin kauppakirjat on allekirjoitettu ja keväällä pääsemme muuttamaan omaan kotiin! Eihän se projekti loppujenlopuksi niin kauaa kestänyt, mutta eri vaiheiden takia ja jälkeen tuntuu, kuin asiaa olisi väännetty ja käännetty pidempäänkin. Nyt kuitenkin olemme pääsemässä maaliin ja voin ilman epäröimistä iloita omasta kodista! Nämä on tietysti makuasioita, mutta en malta odottaa, että pääsemme suurempaan kotiin, jossa kaikille on omat huoneet, ja suihku, -vessa, -sekä pyykkihommille kaikille omat tilansa. Olemme siis tulleet siihen pisteeseen, että iloitsen toimivasta - tai ylipäätään olemassaolevasta - kodinhoitohuoneesta. Se jos mikä on omissa kirjoissani aikuisuuden merkki. :D *tähän naurua, koska #vitsi*

Kymmenisen vuotta rivitaloelämää vaihtui viime keväänä asunnon myynnin myötä väliaikaiseksi luhtitaloasumiseksi, jossa kotimme sijaitsi - tai sijaitsee edelleen vielä hetken - toisessa kerroksessa. Periaatteessa ihan viihtyisä ja semitoimiva asunto, mutta.. Voi kuulkaa, että odotan pääseväni takaisin maantasolle asumaan! Ei hetkeäkään tule ikävä neljän kauppakassin, läppärilaukun, käsilaukun ja jälkikasvun hoitorepun raahaamista rappuja pitkin toiseen kerrokseen. Yhtäaikaa tietysti, pikkumuikin äristessä jo alkavaa nälkäkiukkua. Ei myöskään tule ikävä sitä, että "äiti, voinko mennä ulos" tarkoittaa itse lapsen kanssa lähtemistä läheiseen leikkipuistoon tai muuten vaan tutkimusretkelle lähistölle, eikä suinkaan sitä, että tyypin voisi päästää ulos itsekseen touhuilemaan ja kurkkia välillä ikkunasta tai ovenraosta, että miten hommat menee. Ei siinä, tykkään lähteä neiti K:n kanssa ulkoilemaan, mutta kuten tiedetään, niin aina ei vaan ehtisi; ei ainakaan, jos haluaa, että ruokaa on pöydässä ja pyykit puhtaana. Onneksi pian tyypin voi päästää ulos leikkimään siksi aikaa, kun itse laittaa ruokaa ja välillä vain varmistaa, että hommat on jiirissä. Luhtitalon toisen kerroksen asumisessa olisi lähtenyt järki, mikäli talouteen kuuluisi tyyppi, joka matkustaisi vielä vaunuissa, sillä mites se kulkupelin roudaaminen?! Kylmään ulkovarastoon vaunuja ei olisi voinut jättää, saati ulos, ja luhtitaloissa harvemmin on hissiä saatavilla. Noh, tämähän ei ollut tilanne, ja nyt muutenkin pääsemme kotiin, joka nostaa elämänlaatua joka kantilta katsottuna. Aika ihanaa.

Niinkuin lähes kaikki, niin myös nämä asumishommelit ovat makuasioita: Jotkut ovat vannoutuneita vuokralla-asujia esimeriksi sen vapauden vuoksi, kun taas itsestä vuoden vuokralla asuminen tässä välissä tuntui rahan hukkaanheittämiseltä, vaikka asummekin paikkakunnalla, jossa vuokrat ovat esimeriksi Etelä-Suomeen verrattuna enemmän, kuin kohtuulliset; jopa alhaiset. Molemmissa ratkaisuissa on epäilemättä omat plus -ja miinuspuolensa, ja mikä sopii toiselle voi olla toisen pahin painajainen. ..tämä oli se pakollinen disclaimer. :D

Sitten on rivitaloihmiset, kerrostaloasujat, paritalotyypit, sekä omakotitalo-omistajat. Toiset viihtyvät kerrostalossa, ja esimeriksi kaupunkien keskustojen liepeillä muuta mahdollisuutta ei juuri edes ole, mikäli sijainti on se, mistä haluaa pitää kiinni. Jotkut viihtyvät rivitalossa, joka aikansa palveli myös allekirjoittanutta. Nyt on kuitenkin aika jälleen jollekin muulle, ja koska olemme maalla viihtyvää sorttia ja olen huomannut jakavani talouden miehen kanssa, joka ei määräänsä enempää (tähän miljoonasti peukkuja!) jaksa sohvalla chillailla, vaan tekemistä pitää löytyä, on oma talo - kohtuullisen kokoisen autotallin kera tietysti ;) - luonnollinen ratkaisu. Myös itse kaipaan kerrostalo -ja rivarivuosien jälkeen omaa rauhaa ja lapsien myötä luonnollisesti myös tilantarve on kasvanut. Suurempi koti saattaa tarkoittaa enemmän siivottavaa ja huollettavaa, mutta kokemuksesta tiedän sanoa, että on paljon miellyttävämpää ja helpompaa pitää siistinä isompaa tilaa, kuin yrittää asua ahtaammin ja raapia päätään sen vuoksi, että oikein ikinä ei näytä siistiltä, koska tavaroille ei ole omia paikkoja, ja ne vain kököttävät jossain nurkassa keräämässä pölyä. Ihan kivaa on päästä myös eroon siitä, että enää ei tahtomattaan kuule, kun naapuri käy vessassa, aivastelee keskellä yötä, tai harrastaa seksiä.

Mutta siis se uusi kotimme.. Sijainti vähäsen muuttuu nykyisestä, mutta ei dramaattisesti. Kotikunta vaihtuu, työmatkat lyhenevät ja neiti K:lla on edessään uudet hoitokuviot. Uskon reippaan ja sosiaalisen neitini kuitenkin handlaavan homman, vaikka samalla hän saa varsinaisen kielipulahduksen, koska ainakin näillä näkymin hän olisi menossa ruotsinkieliseen päiväkotiin. Täällä Pohjanmaan rannikkoseudulla molemmat kotimaiset kielet ovat vahvassa asemassa, ja yksi parhaista asioista mitä voi lapselleen tarjota on kielitaito, joka vielä tuolla ikää yleensä tarttuu kuin itsestään. Kun myös kotona puhutaan molempia kotimaisia, ei kielikysymystä tarvitse sen enempää tulevaisuudessakaan miettiä, mikäli hommat menevät kuten on ajateltu. ..ja nyt yhdenkään ankeuttajan ei tarvitse saivarrella, että "ei ne asiat ikinä mene niinkuin on ajatellut", sillä news flash; niinkin tapahtuu. :D Itseasiassa yllättävänkin usein, kun vain uskoo asiaansa.

Tämän kevään ohjelmisto on siis hyvinkin pitkälle selvillä, sillä muuttohommat ja muu siihen liittyvä touhu on aina oma projektinsa. Kotona on hiljalleen jo alkanut kaappien konmaritus - joka muuten sekin tuntuu kovasti olevan yleisesikin jälleen tapeetilla kiitos netflixin, josta nykypäivänä löytyy aiheesta kertova sarja - joten hyvä tästä vielä tulee. Vastahan me vuosi sitten muutimme, ja tässä välissä on ehditty kipata tavaraa niin kirppikselle, kuin vaatekeräykseenkin, joten voisi ainakin kuvitella homman olevan kutakuinkin hyvällä tolalla. Ehkä. Hyvin varma ehkä.

Kuvat: Pixabay

Sekalaisia syysjuttuja ja sisäisen jouluttajan hillintää

Maanantaina oli ensimmäinen aamu, kun fiilis todenteolla oli syksyinen: Säätilan lonkeronvärinen yleisilme paljastui, kun aamun pimeys väistyi. Taisi muuten olla myös ensimmäinen todistamani arkiaamu, kun herätessä oli pimeää. Jos viime viikolla heräsin tajuamaan, että lapselle saattaisi olla syytä alkaa etsimään välikausivaatteiden alle kunnollisia lämpimiä kerroksia, oli toissapäivänä se aamu, kun paksumpi takki puettiin päälle; ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Syksy on ollut ihanan lämmin, kesästä puhumattakaan, ja säätiedotukset kertoivat, että tälläkin viikolla huidellaan lähemmäs kahdenkymmenen lämpöasteen syyskelissä, ihan mieletöntä! Suunnittelin viikonloppuna kesävaatteiden -ja kenkien poispakkaamista, mutta ehkä siirrän asiaa ainakin vielä viikolla-parilla, vaikka sandaalikelit taitavakin olla auttamatta mennyttä tältä vuodelta, ellei sisätiloissa halua narukengissä vielä tepastella.

Syksyn ja syyskelin saapuminen alkaa olla jo ihan tervetullutta, vaikka en jatkuvaa vesisadetta ja nollakelejä vielä kaipaakaan. Kirpsakka syyskeli auringonpaisteineen, tummuvine iltoineen ja hämärine aamuineen on pitkän kesän jälkeen jollain tapaa lohdullista ja turvallista; etenkin ne illat. Aamuisin valoa saisi tulvia ovista ja ikkunoista, että kroppa ja mieli herää kunnolla. Kunnon joulurakastajan tavoin myös alle sadan (!!!!!) yön päässä siintävä joulu yrittää puskea mielenperukoilta esille, mutta yritän sen siellä pinnan alla vielä tovin pitää..ehkä kuukauden päästä voi jo alkaa intoilemaan siitäkin. Jahka lokakuulle päästään on mielestäni jo ihan luvallista aloittaa esimeriksi glögikausi. Kynttiläkausihan on jo korkattu muutamia viikkoja sitten, mutta se onkin toinen juttu.

Syksyn ja syyskelien rantautuminen on saanut aikaan myös lapsen vaatevarastohin perehtymisen. Neiti K venähti kesällä pituutta ihan urakalla, joten ostoslistalle on päätynyt yhtä sun toista. Kiitos nettikirppisten ja ystävien kaikkia ei tarvitse uutena lähteä kaupasta metsästämään, vaan osa löytää tiensä uudelle käyttäjälleen kierrätyksen kautta. Talvihaalaripolitiikkaan neiti sai myös itse vaikuttaa, joten ensi talvena meillä kirmailee (taas) pieni pantterikuosinen nainen.

Pesänrakennusvimma on selkeästi myös heräilemässä, sillä bongasin juurikin nettikirppiksen kautta meille hävyttömän pienellä rahalla klaffilipaston, joka nyt seistä nököttää olkkarissamme odottamassa maalaamista, ja muuta pientä fiksaamista. Sormet jo syyhyävät päästä projektin kimppuun, mutta odotan hetkeä, jolloin saisin useamman tunnin huseerata yksin kotona lipaston parissa. Jännä nähdä milloin sellainen hetki tulee. :D

Kauppoihin ilmestyneet kurpitsatkin kutittelevat anti-askartelijan halloweenlyhty-kaivertamishaluja, ja olisi varmaan jälleen syytä perehtyä myös siihen, mitä siitä kurpitsasta oikein voisi kokata ja leipoa, ettei mene lyhtyaskartelijalla hyvät eväät hukkaan. Kurpitsa ei ole ikinä kuulunut makunsa puolesta lemppareihin, mutta ehkä sitä johonkin sosekeittoon pystyisi jemmaamaan. Kokkailuintokin on selvästi palannut laiskan kesäkokki-kauden jälkeen, joten fiilis ja ajatukset todellakin keskittyvät nyt kotiin. Mikäs sen parempi paikka ihmiselle ilmojen viiletessä ja ympärivuorokautisen valon kaikotessa. En teidä teistä muista, mutta itse ainakin huomaan iltojen hämärtyessä aikaisemmin myös sen, että peiton alle kömpii mielellään jo ihan ihmisten aikaan ja unta saa taas kesän kukkumisten jälkeen jopa sen 8h yössä.

Mitäs teidän syksyyn kuuluu ja joko ajatukset karkaavat jouluun?

Kuvat: Pixabay

Hetkiä helteiseltä heinäkuulta

Heinäkuu, koko tähänastinen kesä, ja nyt elokuun alku on tarjoillut parastaan ja lämpöä riittää näilläkin leveysasteilla niinkuin Välimeren hoodeilla konsanaan. Toiset tykkäävät, toiset ikävöivät talvea. Heinäkuu kääntyi elokuuksi kuin varkain, ja jostain syystä minut valtaa aina sama hassu innostuksen tunne, kuin useimpina vuosina elokuun ottaessa sijaa. Kenties syvälle sisimpääni on ohjelmoitu ne lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden kesät, jolloin elokuu tarkoitti pian koittavaa koulujen ja opintojen alkua. Niin tai näin, kokosin alle heinäkuun kivoja hetkiä, ajatuksia, oivalluksia, innostuksia ja asioita, jotka ovat jääneet mieleen.

- Provinssipyrähdys. Heinäkuu sai arvoisensa alun, kun pääsin odottamatta ja extempore yhdeksi illaksi rakkaiden ystävien kanssa Provinssiin. Parasta. <3

- Helle.  En suostu valittamaan helteestä, sillä vaikka se onkin tänävuonna kestänyt "jo" toista kuukautta, on se silti vuodessa kohtalaisen lyhyt jakso. Talvella sitten taas on aikaa kääriytyä viltteihin ja kulkea villasukat jalassa reilun puolet vuodesta. Kaikkeen tottuu, ja lämmöstä nihkeän nahkea iho ja kotihommia tehdessä selkää ja ohimoita pitkin valuva hikinoro ovat jo normihommia. Rakastan lämpöä, valoa ja aurinkoa, mutta kotona sisällä pärjäisi vähemmän trooppisellakin ilmastolla. Onneksi jälkikasvu on sentään nukkunut helteidenkin ajan kohtuullisen hyvin, joten ilmalämpöpumppua ei sen takia ole tarvinnut tilaukseen laittaa. Note to self jokatapauksessa: Ilmalämpöpumppu on must. +22 asteessa on miellyttävämpää nukkua kuin +32 asteessa. 

- Laivareissu. Alkukuun laivareissu Neiti K:n ehdoilla. Reissulla vietettiin aikaa lähinnä Harri Hylkeen, Pikku Myyn, sekä Muumipeikon kannoilla, ja neiti oli innoissaan päästessään tanssimaan ja viilettämään ympäriinsä muiden lasten kanssa.

- Sosiaalinen pieni naiseni. Tyyppi tekee ystäviä mutkattomasti missä tahansa, mikä saa äidin sydämen kipristelemään onnesta. Ei ole väliä missä olemme, tai onko paikalla edes samanikäisiä lapsia, neiti K painelee päättäväisesti juttusille, kertoo tarinoitaan ja moikkailee kaikkia tasapuolisesti.

- Uintiretket. Tänä kesänä on käyty uimassa urakalla, kaiketi koko Suomi on tehnyt samoin. Usein on työ -ja hoitopäivien päälle pakattu eväät mukaan ja suunnattu uimaan. Itse en luonnonvesissä viihdy, mutta neiti K hoitaa äidinkin osuuden siitä hommasta. Auton vakiovarustukseen onkin tänä kesänä kuulunut rantaviltti, kellukkeet, uimarengas ja rantalelut.

- Viikonloppu mummolassa koiravahdissa. Ehdottomasti heinäkuun parhaimmistoa ulkona oleilun ja grillaamisen merkeissä koko porukalla. <3 Viritimme pikkunaisille ulos uima-altaan, istuimme katsomassa, kun tyypit leipoivat hiekkakakkuja, ja nautimme hetkestä. Viimeistään tämä viikonloppu näytti myös miten paljon elämänlaatuun vaikuttaa etenkin lasten kanssa se, että niin sisällä, kuin pihallakin on lääniä olla ja mennä: Ei muuta, kuin ovi auki ja ulos! Talokuume siis nousee.,,

- Metrilakut. Metrilakut vain kuuluvat kesään ja niitä on yksinkertaisesti saatava aina, kun moinen koju näkyy! Tästä asiasta niin äiti, kuin tytärkin ovat samaa mieltä.

- Terassilounaat ystävien kanssa. Tänä kesänä on varmaan tehty ennätys myös terassilounaiden määrässä, koska kunnon kesäkelit. Toiveissa olisi vielä päästä nauttimaan terassihommista muutenkin, kun vain lounasaikaan keskellä päivää, mutta eiköhän tässä ole vielä lämpimiä päiviä jäljellä. Mikäs sen mukavampaa, kun elokuinen, pimenevä ilta terassilla hyvässä seurassa.

- Vapaa viikonloppu rakkaan kanssa. Yksi kappaletta lapsivapaita viikonloppuja tälle kesälle! Tulee aina tarpeeseen ja menee toteen, vaikkei mitään kummallista agendalla olisikaan. Kävimme tosin Seinäjoen Vauhtiajoilla pyörähtämässä, mutta kivaa oli myös hengailla seuraava päivä ja ilta ihan vain kotosalla, tekemättä yhtään mitään.

- Pitkät viikonloput. Jemmassa olevien lomapäivien turvin vietin heinäkuussa pari pidempää viikonloppua, joista toinen meni pääasiassa neiti K:n kanssa touhutessa. Tyyppi on pitkin kesää uhmaillut enemmän ja vähemmän, ja äiti-intuitio kertoi, että nyt saatettaisiin tarvita kahdenkeskistä, kiireetöntä laatuaikaa. Vietimme biitsipäivän, kävimme jäätelöllä torilla, markkinoilla ystävien kanssa, mökkikahvilla, mummolassa ja viikonlopun päätteeksi oli vielä aikaa vain ollamöllöttäkin. En tiedä oliko äiti-intuitio oikessa, mutta tuon viikonlopun jälkeen meiniki on ollut vähemmän uhmakkaampaa.

- Pikkumimmit. Perheen pienimmistä naisista alkaa olla toisilleen jo kovasti seuraa. Tyyppejä seuratessa sydän meinaa pakahtua ja ihan lempparihommaa tuntuu olevan ympäri kämppää peräkanaa juokseminen kikattaen samalla niin, että sitä kuunnellessa varpaita kipristää ja suupielet kiipeävät väkisinkin korviin. Myös yhteiset kylpyhetket ovat kovaa valuuttaa ja eniten naurattaa, kun molempia suihkii vuoronperään käsisuihkulla.

- Iltalenkit. Helteinen heinäkuu ei ehkä ole otollisin hetki palata lenkkipolulle, mutta milloin sitten, ellei keskellä kesää. Neiti K:n syntymän myötä omasta kunnosta huolehtiminen ja treenaaminen on ollut enemmän ja vähemmän epäsäännöllistä, ja lemppari-lajini (heti pesäpallon jälkeen) body pump vaatii aina salille raahautumista, mikä näin ruuhkavuosien keskellä on yllättävän haastavaa ajankäytöllisistä syistä. Yleensä ne tahtovat olla äidin omat menot, jotka joustavat, jos jotain yllättävää tai kiireellistä muulle perheelle ilmaantuu, joten säännöllisen epäsäännöllisen treenaamisen rinnalle oli keksittävä jotain, mikä ei vaadi liikaa aikaa ja onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla. Koska mikään laji ei ole niin simppeliä kuin lenkkeily ja juokseminen, päätin palata vanhan inhokkilajin pariin. En ole ikinä suuremmin perustanut juoksemisesta, mutta ehkä nyt on korkea aika opetella. Ei muuta, kun lenkkarit jalkaan, ovi auki ja baanalle. Pienen lenkin ehtii heittää vielä senkin jälkeen, kun jälkikasvu on peitelty nukkumaan, ja näin hellekesänä ei paljon aikaisemmin illalla ole viitsinyt liikkeelle lähteäkään.

- Uuden kodin metsästys. Uutta kotia on hiljalleen alettu etsimään ja ääneen sanomattomana toiveena olisi löytää oma tupa ja oma lupa mahdollisimman pian, vaikka varsinaiset muuttohommat tapahtuisivatkin vasta ensi vuoden puolella. Pitäkää peukkuja, että kaikki lutviutuu hyvinpäin! Olen helposti turhautuvaa sorttia, elleivät asiat ota sujuakseen ja mainitessani asiasta eräälle kollegalleni hän kehotti minua nauttimaan vapaasta kesäelostani, koska oman talon löytymisen jälkeen sekä vapaa-ajalle, että "ylimääräiselle" rahalle löytyy aina osoite, jota kuulemma mustaksi aukoksikin voidaan kutsua. :D En epäile ollenkaan.

- Pituutta venähtänyt neiti K. Neiti K on tuntunut venähtäneet kevään ja kesän aikana pituutta ihan urakalla, joten pelkästään heinäkuun juttuja tämä ei varsinaisesti ole. Äiti saa jälleen kerran käydä läpi niin kenkä -kuin vaatevarastotkin. Kesän aikana ovat hävinneet myös viimeiset taaperon rippeet, ja meillä asuukin nyt suloinen, pieni tyttö.

- Valkoviini. Olen koko kesän himoinnut valkoviiniä; kuivaa, jääkylmää rieslingiä, joka sopii lämpimiin päiviin, kuin nakutettu. Useasti olen mieliteolle antautunutkin, mutta himo ei silti ota laantuakseen, päinvastoin. Syksyn saapuessa mielitekoni todennäköisesti vaihtuu punaviiniin, joten pidetään tästä nyt kiinni niin kauan, kuin sitä jatkuu.

Siinäpä niitä, nyt odotetaan innolla, mitä elokuu tuo tullessaan..! Mitä teidän helle-heinäkuunne on pitänyt sisällään?

Uusia tuulia ja isoja ohjelmanumeroita

Arvatkaa mitä! Kesä, kärpäset, aurinko, lämpö, valoisat illat ja pitkät päivät; ihan ovat nurkan takana! Tiet pölyää jo siihen malliin, että kesä ei voi olla kaukana ja astmaatikon keuhkotkin sen kyllä tunnistavat. Ei lunta, vaan pölyä. Ei pakkasta, vaan aurinkoa ja lämpöä. Ei lumisadetta, vaan vesisadetta. Ajjettä! Taisin mainita jossain kohtaa, että isoja ohjelmanumeroita on tälle keväälle tiedossa ennenkuin lomat toukokuun loppupuolella tulevat vastaan. Nyt alkavat siirrot olemaan käsillä, jännittävää.

Kuva: Pixabay

Olen tässä kevään mittaan myynyt asuntoni. Rivarikaksiokotini, jota noin viisi ja puolivuotta sitten olin ensimmäisen kerran katsomassa, kun katsottavaa ei ollut edes väliseinien vertaa. Oli pimeää, märkää ja tuulista, kun pompin kurakossa tekeillä olevan rivitalon luo ja yritin hahmottaa mihin tulee mitäkin. Kun rivari aikanaan sitten valmistui, oli kevät, aurinko paistoi ja vappu lähestyi.Paikka tuntui kodilta välittömästi ja reilun kymmenen kaupungissa vietetyn vuoden jälkeen oli ihanaa päästä takaisin pellonlaitaan. Nyt tuossa kodissa on asuttu aika tasan viisi vuotta ja on aika siirtyä eteenpäin. Mieli on vähäsen haikea, onhan kyseessä muunmuassa neiti K:n ensimmäinen koti, mutta ei voi saada tilaa uudelle, ellei luovu vanhasta. Olen aina ollut sitä sorttia, joka kiintyy ihmisten lisäksi myös paikkoihin, esineisiin ja jopa autoihin. Ai että kuulkaa miten kova paikka oli aikanaan vaihtaa pikku-audini pois ja hommata tilalle "järkevä" auto. Samaa haikeutta on ilmassa nytkin, mutta samalla olen onnellinen ja innoissani, että elämä menee eteenpäin ja asuintilaakin tulee olemaan vähäsen enemmän. Koko asuntokauppa-asia eteni vauhdilla, joten kovin paljon aikaa ei ollut käytännön asioiden järjestämisessä tuhlattavaksi, mutta niin vain asiat järjestyivät. Jahka muutto saadaan alta pois en uhraa asuntoasioille ajatustakaan muutamaan toviin - elinaksi sanottuna ainakaan koko kesänä siis. :D

Kuva: Paula Hiipakka

Kuva: Paula Hiipakka

Olen elämäni aikana muuttanut tusinan kertaa. Se on ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle ja toivon - ja uskon - että edessä ei tämän jälkeen ole enää kovin montaa muuttolaatikoiden pakkausrumbaa. Minua vois siis kutsua jonkinlaiseksi muuttokonkariksi, joten kokemuksesta tämä homma ei jää kiinni. Tavarat laatikoihin ja jätesäkkeihin, muutama vahva käsipari kantoavuksi - ruoka -ja juomapalkalla, vinkvink - niin hommahan on melkein valmis. Melkein. Viidessä vuodessa ehtii jos jonkinmoista rompetta kaappeihin kertyä etenkin, kun niiden vuosien aikana on myös lapsellistunut, joten muuttokuorman kasaamisessa saattaa tovi, jos toinenkin mennä. Pakkaaminen on onneksi jo ihan hyvällä alulla, joten hyvä tästä vielä tulee.

Jos siis olet innokas ja onnekas, ja haluat ensi viikolla tulla apuihin, niin ilmoittautumisia otetaan ilman muuta vastaan. Myös lapsenhoitoapu huomioidaan! Av, yv ja mitä näitä nyt oli. Ennen ensi viikon rutistusta kerään kuitenkin kimpsut ja kampsut kasaan - vähän pienemmässä mittakaavassa siis - hyppään valtion rautateiden kuljetettavaksi ja lähden nauttimaan aikuisten viikonlopusta! Kivaa perjantaita, kolmannestatoista päivästä huolimatta!

Mutku mä haluuuuuuuuuuuuuuuun!

Olen viime päivinä kehitellyt mielessäni I want-listaa. :D I know, aiheuttaa epäilemättä monissa pienoista silmienpyörittelyä ja kieltämättä itselläkin on vaikeuksia pitää naamaa peruslukemilla asioita listatessani. Miten voi ihminen innostua sekunnin sadasosassa näin kokonaisvaltaisesti, on kyseessä sitten pieni arkinen juttu, joka vain sattuu muljahtaa mieleen, tai pitempiaikainen haave, joka saa uusia sävyjä ja kerroksia mitä enemmän sitä ajatustasolla työstää. Naurattaa itseäkin.

Kuva: Pixabay

Mutta asiaan, mä haluuuuuuuuuuuuuun:

* Hotelliaamiaiselle, tai brunssille. En kestä, tekee täysillä mieli croissantteja ja kaikkia muita aamiaisherkkuja.
* Infinity rannekorun. Tai kaulakorun.
*  Uuden tatuoinnin; ideoita on miljoona, vähintään!
* Nähdä Neiti K:n ilmeen, kun saa synttärilahjaksi sen, mitä on pyytänytkin (done and check!). <3
* Reissuun: Lapin hangille, etelän aurinkoon, tai ylipäätään hetkeksi muihin maisemiin. Parin viikon reissu alkukesään on jo bookattu, mutta sitä ennen pieni pyrähdys jonnekin olisi paikallaan.
* Elää rakkauskuplassa forever. <3
* Keikalle. Nyt olisi akuutti tarve päästä pitkästä aikaa keikalle. Onneksi "ennenpitkää on taas maaliskuu". Haha, yritin olla hauska.
* Enemmän aikaa kirjoittaa. Työt haittaa harrastuksia. :D
* Että säästyttäisiin norolta tai muilta oksupöpöiltä tänä keväänä. Ihan kohtuullinen toive.
* Isomman kodin, koska lastenhuone. Olen piirtänyt mielikuvan avarasta vaaleansävyisestä tupakeittiöstä, johon valoa pääsee tulvimaan, sekä maakuuhuoneista, jotka ovat kauniisti asujiensa näköisesti sisustettu (kunnes ne ovat pienoisessa kaaoksessa, mihin todennäköisesti kovin montaa tovia ei menisi, mutta ajatus on tärkein) .
* Leppoisan viikonlopun, jolloin saa nukkua niin kauan, kuin unta riittää (eli öbaut seiskaan :D), ei tarvitse miettiä minkään lajin kotitöitä, tai ratkoa kenenkään harmitusta esimerkiksi lelukoirasta loppuunkuluneiden patteriden takia.
* Shoppailemaan: Vaatekaappi kaipaisi kipeästi päivitystä + kevät tulee!
* Kotiin tekemään laskiaispullia, koska lupasin eilen pikkumimmille ja onhan tänään laskiaistiistai.
* Heittäytyä ideoiden, kaikenkarvaisten fuurujen ja inspiraation vietäväksi. Toisinsanoen antaa luovuuden kukkia ja unohtaa hetkeksi kaikki muu.
* Valoisat illat tännehetinytkiitos.

Kuva: Pixabay

Siinä akuuteimmat. Kaikesta pystyy siis päättelemään, että kevät tekee tuloaan, ja parhaillaan odottelenkin koska yksi takuuvarmimmista tämän "taudin" oireista iskee: Sisustusinspiraatio! Itseasiassa ei tarvitse odotella, vaan nyt kun sen mainitsin, niin ehkä ihan vähäsen alkaa kutittelemaan pieni kodin ilmeen freesaaminen. Hmm..

Millaisia oireita teillä on ilmennyt? Kasvaako I want ja to-do-lista kevään korvalla ja löytyykö sieltä vuodesta toiseen samoja kuumeilujen aiheita?

Minun Suomeni - Suomi100

Suomi juhlistaa 100-vuotista itsenäisyyttään huomenna, ja aiheesta inspiroituneena kannan korteni Suomi100-kekoon. Teemalla on juhlittu ja ratsastettu enemmän ja vähemmän koko vuosi, ja tammikuussa juhlavuoden hehkuttaminen tuntui jotenkin hullunkuriselta. Nyt itsenäisyyspäivän ollessa käsillä teemaa käsitellään jokaisessa mediassa ja Suomen 100-synttärit ovat lähes kaikkien huulilla.

Paljon on vuosien varrella kritisoitu ja ihmetelty Suomen ja suomalaisten tapaa juhlistaa itsenäisyyttä: Pieni joukko kansakunnan eri alojen valiojoukkoa kokoontuu Presidentin kutsumana Linnan tiiviiseen ja epäilemättä hikiseen juhlahumuun, ja Presidenttipari tervehtii ja kättelee jokaikisen paikallesaapujan. Koko show televisioidaan ja lähetetään suorana meidän taviskansalaisten nähtäville. Onhan se kieltämättä vähän hassu tapa, mutta me katajainen kansa olemme siihen tottuneet. Television ääreen istutaan ja arvostellaan Linnaan saapuvien juhlalookia ja jännitetään kuka ottaa liikaa boolia ja takeltelee sanoissaan haastatteluissa, joissa toimittajienkin on vaikeuksia kuulla haastataeltaviensa vastauksia juhlahumun takia. Outo tapa, outo kansa, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla.

Olen viimeisiä sukupolvia, joiden isovanhemmat ovat kokeneet itsenäisen Suomen alkutaipaleen ja talvi -ja jatkosodan tavalla tai toisella. Tarinoita noista ajoista en silti muista kovin paljoa kuulleeni, mikä tietysti harmittaa. Muistan kuitenkin paappani soittaneen Veteraanien Iltahuutoa Sotaveteraanikuoron laulamana ja kappale saa nykyäänkin kylmät väreet juoksemaan välittömästi, sekä avaa kyynelkanavat.

Suomesta ja suomalaisuudesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen kesäinen kuva metsistä ja järvistä, sellainen ilmasta otettu. Seuraavana mieleen pärähtää siniristilippu ja mielikuva mustavalkoisesta talvimaisemasta, jonka halki entisajan sotilas hiihtää puusuksilla. Verkkokalvoille nousee myös kuva laiturinnokasta, josta aukeaa näkymä tyynelle järvelle taivaan hohtaessa sinisenä, muutamien valkoisten pilvenhattaroiden leijuessa taivaanrannassa. Tulee mieleen kesäyöt ja yökasteen tuoksu ja tunne varpaissa. Lehmät laiduntamassa heinäpellolla joen varressa, sekä hiekkatiet, jotka pölyävät, kun niitä pitkin ajaa polkupyörällä.

Suomi ja suomalaisuus tarkoittaa minulle kotia ja turvaa, mutta myös paikkaa ja olotilaa, jossa levottomuus on selvästi nostamassa päätään. En pidä siitä, miten nykyään osoitellaan sormella, jos jotain tapahtuu, ja vasta sen jälkeen aletaan keskittää energiaa siihen, miten tilanne voitaisiin korjata ja vastaavat tilanteet ehkäistä. En esitä ajatuksiani nyt kritiikiksi, vaan yritän ainoastaan pukea sanoiksi miltä suomalaisuus minulle tällä hetkellä tuntuu. Tuntuu pahalta, että silmitöntä vihaa ja suvaitsemattomuutta on niin valtavasti. Suomi edustaa jokatapauksessa minulle kotia, paikkaa johon selkeästi kuulun, ja josta olen ylpeä. En usko, että minusta olisi esimerkiksi muuttamaan pois kotimaastani määrittelemättömän pituiseksi ajaksi tietämättä edes suunnilleen milloin tulen takaisin, tai tulenko. Reissuun on aina kiva lähteä, mutta vielä parempaa on tulla sieltä kotiin.

Suomi on varmasti tilastojen valossa yksi maailman turvallisimpia maita, ja se näkyy kaiketi asioissa, joita pidetään itsestäänselvyyksinä. Olen kuitenkin huomannut, että kun allekirjoittaneen perusturvallisuus järkkyi vajaat 14 vuotta sitten pikkuveljen väkivaltaisen kuoleman myötä, ei se ikinä ole ennalleen palannut. Pahasti voi käydä kotinurkillakin, yhdessä maailman turvallisimmista maista. Mutta takaisin asiaan; suomalaisuus edustaa minulle myös tietynlaista sitkeyttä; sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Toisaalta yhdistän saman asian hyvin vahvasti myös pohjalaisuuteen.

 Rakastan Suomessa puhdasta ilmaa, sinistä taivasta, hiljaisuutta ja valoisia kesäöitä. Myös toimiva terveydenhuolto, sekä virkavallan luotettavuus ovat vahvasti plus-merkkisiä asioita. Kaikesta huolimatta elämme aikamoisessa lintukodossa, mikä on pelkästään hyvä asia. Tasa-arvoasiat ovat maassaamme pitkällä ja kaikilla sukupuolilla on ainakin lain edessä samat oikeudet. Sananvapauttammekaan ei rajoiteta. EU-kansana saamme liikkua, tulla ja mennä vapaasti myös yli rajojen. Suomalaiset ovat hullua kesäkansaa, ja kun lämpömittari näyttää ulkona yli viittätoista lämpöastetta istuvat suomalaiset tyytyväisenä kesävaatteissaan terasseilla ja nauttivat "lämmöstä". Toisissa maissa samoissa lämpöasteissa aletaan vetämään päälle nahkatakkia ja pipoa, suomalainen taas vetelee menemään shortseissa ja sandaaleissa. Mielestäni tämä on jotenkin hieno piirre meissä, Pohjolan ihmisissä. Rakastan myös suomenkielen monimuotoisuutta ja monia sanoja. Etenkin suomalaisessa musiikissa lyriikat ja kauniit lausekuviot tarttuvat korvaan. Äiti-ihmisenä on mainittava myös Suomen mittavat äitiys -ja perhevapaat; toivottavasti näistä asioista ei tingitä tulevaisuudessakaan. Hyviä asioita olisi enemmänkin, mutta siinä voisi olla aineksia kokonaan omaan postaukseen.

Mitkä asiat rakkaassa kotimaassamme puolestaan eivät ole mieleeni. Ihan ensimmäisenä on mainittava tämä kaikennielevä kaamos ja pimeys: Ei ihme, että napapiirin liepeillä elelevä väki miellettään synkäksi kansaksi, kun suunnilleen puolet vuodesta vietetään jos ei nyt säkkipimeydessä, niin aika hämärissä olosuhteissa jokatapauksessa. Seuraavaksi mieleeni juolahtaa sana "sääntö-Suomi" ja kaikenkarvaiset rajoitukset, kiellot ja säännökset. Kuuliaisena kansana tottelemmekin vielä suunnilleen jokaikistä säädöstä. Kauppojen aukiolon vapautuminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan tässä sääntöviidakossa, mutta vähemmälläkin holhoamisella kyllä pärjäisi. Verotusasiat; verotetaan kaikkea ja mahdollisimman paljon ei välttämättä liioin saa hymyä huulille. Onhan meillä tietysti vastapainoksi etuja, jos jonkinlaisia, muunmuassa edellämainitut äitiys ja vanhempainedut, mutta silti se pientä ihmistä aina säännöllisin väliajoin jurppii. Mainitsin aikaisemmin jo vihan ja suvaitsemattomuuden. Mainitsen ne uudelleen, sillä ne ovat asioita, joilla ei voiteta mitään ja jotka eivät johda mihinkään, ainakaan hyvään. En sano ettenkö ymmärtäisi mistä ne kumpuavat, mutta Suomessa nykyisellään on väsyttävä seurata uutisointia ja mielipiteitä, jossa isona pahana pidetään suunnilleen kaikkea Suomen rajojen ulkopuolelta tulevaa ainakin, jos ne ovat ihmisiä. Erään artistin sanoin, rakastetaan enemmän kuin vihataan. Se on mielestäni hyvä neuvo, ihan kaikessa.

Hyvää itsenäisyyspäivää satavuotias Suomineito ja kaikki täällä elävät ja olevat, sekä maailmalla asuvat ulkosuomalaiset! Happy Independenceday Finland - 100 years!

Helsingin Sotaveteraanikuoro - Veteraanin Iltahuuto

Kuvat: Pixabay

Lähes vuosi sitten aloitin ja nyt jo tuli valmista!

Ikuisuusprojektini nimeltään puusohva on valmis! Nyt jo, kymmenisen kuukautta aloittamisesta! Tainno, melkein valmis: Vielä uupuu penkin päältä patja, sopivat tyynyt ja mitä näitä pikkujuttuja nyt on, mutta pääpiirteissään it is ready! Lopputulos on aika makea, vaikka itse sanonkin. Tämän sortin suurpiirteisyydestäni oli kerrankin jopa hyötyä, sillä puusohvasta tuli sopivan rouhea ja rustiikkinen, juuri pirtinpöydän -ja penkin kaveriksi sopiva.

Sudin puusohvan pintaan Vintage Paint-kalkkimaalia, jonka sävy on natural white. Maali on todella riittoisaa ja litran pönikästä jäi tämän operaation jälkeenkin vielä noin kolmasosa. Käsittelin puusohvan ainoastaan kertaalleen ja totesin, että näyttäisi riittävän.

Näin syksyllä kotiin on kiva panostaa ja tehdä siitä vieläkin viihtyisämpi ja kutsuvampi, sillä käsillä alkaa olla taas hyggeilyn kulta-ajat. Tosin terminä hygge taitaa olla jo kotoilun kanssa samalla viivalla menneen talven lumia-kastissa. Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan. Puusohva piristi siinä määrin kotikolomme ilmettä, että sain inspiraation myös siirrellä hieman mööpeleitä ja muutos oli ilmeisen onnistunut pikkumimmin kommentista päätellen: "Ompa hieeeeeeno." Tykkääkö muut syksyllä muuttaa kodin ilmettä ja onko hommaan tarkuuvarmoja vinkkejä verhojen, mattojen ja koristetyynyjen vaihtelun lisäksi?

Hyvää perjantaita ja viikonloppua jokahittelle!

Home, sweet home

Pikkuponit ja yksisarviset ovat kotiutuneet Alanyan auringon alta ja täytyy sanoa, että retki oli jälleen kerran huikean kuuma, ihana ja ikiuistoinen. Ihanaa on kuitenkin palata myös kotiin ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Sateinen Suomi ei välttämättä tunnu ihan hirmuisen miellyttävälle juuri nyt, mutta koti on aina koti, ja eiköhän tällä aurinkoenergialla laskettele jokusen viikon. Nyt keskityttään kotiutumiseen, laukkujen purkamiseen ja normaalin unirytmin löytymiseen ja sokerina viimeisen kesälomapätkän pohjalla odottaa myös illanvietto lapsuudenystävien kesken.

Hyvää syyskuuta ja viikonloppua rakkaat, Alanyan kuulumisia tarkemmin myöhemmin. Rakkauttaaaaaa!

Jokainen koti ansaitsee prinsessa-tyynyn

Mä olen taas ihan fiiliksissä ja tiloissa keväästä ja lisääntyneestä valosta! Aamulla ennen seiskaa on jo valoisaa ja illallakin ehtii vielä työ -ja hoitopäivän - sekä tietysti Pikkukakkosen - päälle lenkille ennenkuin on pilkkopimeää; todella jees! Jaksan vuodesta toiseen ihmetellä miten valo ja vuodenaika voi vaikuttaa näin paljon mielialaan ja jaksamiseen. Mutta niin kai tuo toimii, eiväthän kukatkaan pimeässä kuki.

Lisääntynyt valo aiheutti jälleen kerran myös sen, että koti oli asustettava uusiin ikkunaverhoihin ja sohvatyynyt puettava samaan sävyyn. Perus-tyynynpäällisten lisäksi ostoskoriin oli suorastaan pakollista klikata alla näkyvä tyyny, koska..noh, koska mä voin. :)  Jokaisesta kodista pitäisi löytyä prinsessa-tyyny, koska erään ystäväni sanoin: "Joskus sitä vaan herää prinsessana." Oikean sävyinen torkkupeittohankinta on vielä työnalla, mutta eikö sekin jostain vastaan tule. Väri on hempeä vaaleanpunainen, tyttövärien tyttöväri, ja sopii just meidän kotiin täydellisesti. Sekä verhot, että tyynynpäälliset löytyivät Jotexilta.

Love it!

Sain viikonlopun aikana myös vihdoin hiottua aiemmin mainitsemani puusohvan, joten toivo elää, että sen saisi mahdollisesti kotiutettua vielä tämän kuun aikana. Tyypilliseen tapaani tempaisin homman kerralla valmiiksi - "kun nyt kerran ruvettiin"-meiningillä - joten sama show lienee maalausprojektin kanssa. ..paitsi se kai kannattaisi tehdä kahteen kertaa, eli mun pitäisi odottaa, että urakan voi toistaa. Raportoin miten käy, sen odottamisen kanssa siis. :D

Säätieteilijätkin ovat povanneet virallisen kevään alkavan tällä viikolla, joten kivaa alkanutta kevätviikkoa jokahittelle!