Let the dreams come true!

Koko aamupäivän pidättelin ilon kyyneleitä, yritin hillitä väkisinkin ulos pyrkiviä hihkaisuja ja parhaani mukaan tsemppasin itseäni olemaan herkistymättä liikaa. Avokonttorin sydämessä liikaa hillumista ei välttämättä arvosteta, joten yritin käyttäytyä kuten (suomalaisen) smart officen kulttuuri edellyttää. Enkä siis ainoastaan yrittänyt, vaan onnistuinkin, kun tarpeeksi pinnistelin ja purin tuntojani tänne blogiluonnoksiin.

Mutta asiaan, minulle selvisi aamulla, että pikkuveljeni on saanut töitä alalta, johon on jo pitkään pyrkinyt. Eikä mistään ihan pienestä putiikista, vaan sellaisesta, johon täällä Suomenmaassa on pienoinen lottovoitto saada jalkansa ovenväliin. Ja arvatkaa mitä? Sen ilon, riemun ja innostuksen lisäksi meinaan pakahtua ylpeydestä! Veljeni on jo vuosia tähdännyt alalle, käynyt kouluja, tehnyt omia ja muiden projekteja ja vihdoin alkaa kova duuni tuottaa ihan konkreettista tulosta. Tottakai matka on hänellä vasta alussa, mutta tämä on tärkeä steppi ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä, että hän on päämäärätietoisesti tavoitellut unelmiaan ja mennyt eteenpäin, vaikka välillä on saattanut takapakkiakin tulla. Joten suurensuuret onnenpotkut, -halaukset -ja toivotukset velimiehelle tätäkin kautta, olen ylpeä sinusta! <3

Tästä pääsenki erittäin pätevän aasinsillan avulla yhteen lemppariaiheistani: Seuraa aina unelmiasi. Meistä on varmaan useimmat kasvatettu siihen, että työ on työtä ja on pelkkää plussaa, jos siitä myös nauttii. On tottakai painotettu, että etsi sellainen ala ja työ, joka oikeasti kiinnostaa. Siinä tuleekin se ensimmäinen kompastuskivi: Kuinka moni oikeasti tietää 16-20-vuotiaana mitä "isona" haluaa tehdä. Toiset tietävät, useimmat varmaan eivät, ja monesti voi käydä myös niin, että totuus jostain alasta ja työstä on ihan toista, kuin mitä on kuvitellut. Asioiden tietynlainen romantisointihan kuuluu ihmisluontoon ja mielestäni ihan hyvä niin; on ihan hyvä katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa, kun vain tiedostaa, että kaikki ei niin tee. Totuus voi olla tarua karumpaa riippuen silmillä olevien lasien sävystä, tai siitä miten sitä osaa mukauttaa aina tilanteen mukaan.

Sitten on meitä, jotka parikymppisenä, tai jo silloin 16-kesäisenäkin tiesivät mitä haluavat, mutta tapahtui elämä, ja unelmien tavoittelu jäi. Tai sanotaanko, että löytyi vaihtoehtoisia varaunelmia, jotka eivät sitten olleetkaan itseä varten, vaikka niin halusikin uskoa, kun sen polun päätti katsastaa. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa jahtaamaan, seuraamaan ja toteuttamaan omia unelmiaan ja haaveitaan, vaikka elämäntilanne ei ehkä esimerkiksi näin kolmen ja neljänkympin välissä niin joustava enää olekaan. Joustoa tulee lasten kasvaessa kuitenkin kokoajan lisää ja jos vain intoa ja jaksamista löytyy, on kaikki järjestelykysymyksiä. Jaksaminen ainakin omalla kohdalla toki vahvasti korreloi suoraan lasten iän, ja elämäntapahtumien kanssa; aina ei vaan ole hyvä hetki tarttua täysillä toimeen, mutta se ei tarkoita sitä, että unelmiaan pitäisi haudata ja unohtaa.

Kaikki-heti-mulle-nyt-ihmisenä on ollut vaikea ymmärtää ja sisäistää, että kurssin muutos ja oman unelman liepeestä kiinni saaminen tapahtuu pikkuhiljaa, ja kaikki sen eteen tehty työ vie oikeaan suuntaan, vaikka tuntuisikin, että polkee paikallaan. Aivan niin, se mistä itse paasaa ja toitottaa, että "pienin askelin oikeaan suuntaan" onkin omalle kohdalle osuessa kovin vaikea ymmärtää ja pitää mielessä. Näinhän se useimmiten menee; asioista on helppo puhua ja neuvoa, vaikeampaa on oikeasti tehdä kuten "opettaa" (tämä on osoittautunut erittäin todeksi myös lapsenkasvatushommissa, öhöm).

Päätin kolmisen vuotta sitten pitkän puntaroinnin jälkeen perustaa tämän blogin, koska halusin kirjoittaa muuallekin, kuin pöytälaatikkoon. Siinä vaiheessa en ehkä ajatellut, että blogi voisi oikeasti toimia referenssinä siitä, millainen kirjoittaja olen, jos joskus haluaisin viedä siihen liittyvää unelmaani eteenpäin. Töitä voi siis oman haaveensa eteen tehdä tiedostamaankin, ja kaikki on ehdottomasti kotiinpäin.

Digimaailma ja sosiaalinen media luovat valtavasti mahdollisuuksia, uusia ammatteja syntyy sen ympärille jatkuvasti lisää. Vaikka ei ihan selvillä olisikaan mikä mahtaisi itselle olla se omin juttu, mitä väylää pitkin osaamistaan tuoda esiin ja itseään totetuttaa, kannattaa kuitenkin asioiden hyväksi tehdä jotain. Pienepieni ajatuskin siitä, mikä olisi itselle se ydinasia, jonka ympärille rakentaa ja mistä lähteä liikkeelle, riittää. Pääasia on, että lähtee liikkeelle, matkanvarrella voi sitten tarkistella suuntaa, ottaa mukaan mahdollisesti kumppaneita, hypätä isomman seurueen matkaan, tai päättä jatkaa seikkailuuaan ominpäin. It's not only the destination, it's also the journey.

Haaveiden tavoittelu ei tietenkään rajoitu ainoastaan ammatillisiin juttuihin, vaan koskee ihan jokaista elämän osa-aluetta. Oli se sitten unelmien koti, ammatti, harrastus, reilu panostus omaan hyvinvointiin, perhe, lasten kanssa kokemusten kartuttaminen, mitä ikinä; tartu toimeen ja tee asioiden hyväksi jotain. Ajatustyökin lasketaan, siitä se kaikki lähtee!

Ps. Muistelin, että otsikon mukainen ysärirallikin on olemassa ja google kertoi, että unelman toteutumisesta lauloi eurodance-hirmu DJ Bobo. Hahaa, muistoja, muistoja..!



Kuva: Pixabay

Mikä ilahduttaa toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi

Huomaan loman tehneen tehtävänsä, kun osaan taas nauttia, iloita ja huomata arjen pienet kivat jutut. Tai sitten se on vain se kesäfiilis, joka puskee pintaan, vaikka esimerkiksi vielä eilen Pohjanmaalla puski taivaalta vettä ja lämpötila oli hätinä yli kymmenen. Tänään meininki vaikuttaisi olevan eri, ja mittarin lukematkin ovat kivunneet jo aamusta lähemmäs pariakymppiä, ihanaa.  Mutta asiaan, viime viikolla tuli vastaan monta pientä asiaa, jotka ilahduttivat niin paljon, että päätin kirjata ne tänne blogiin. Toukokuussa oli paljon ilahduttavia juttuja, eikä vähäisimpänä ollenkaan niistä lomareissumme Välimeren rannoille. Jätetään reissukuulumiset -ja hehkutukset kuitenkin toiseen kertaan ja sukelletaan seuraavassa pieniin, arkisiin kivoihin asioihin.

Hyvä aamu neiti K:n kanssa. Arkiaamut eivät ole vahvuuksiamme. Pienen naiseni kanssa rakastamme molemmat sängyssä venymistä ja vanumista, ja pitkiä, hitaita aamuja. Arkiaamut eivät juurikaan armoa anna, mutta aina silloin tällöin kaikki sujuu, ja molemmat lähtevät kotiovesta hymyssä suin.

Ehdin töihin silloin, kun pitikin. Hyvin sujuneen aamun ansiosta ehdin töihinkin kutakuinkin ajoissa! Inhoan kellon kanssa kilpaa juoksemista; myös silloin, kun erävoitto kirjataan minulle.

Auton takapenkillä iloisesti Hevisaurusta lauleskeleva pieni rakas. Sydän pakahtuu-juttuja. <3

Linnunlaulu. Parkkipaikalta toimistolle kävellessä ilahdutti kovasti, että huomaan taas lintujenkin laulun. 

Koululaiset, jotka tulivat bussilla vastaan ja vilkuttivat iloisesti. Lounasreissulla vastaani tuli bussilastillinen alakoululaisia, jotka iloisesti vilkuttivat bussin ikkunoista. Ja mikäs siinä oli vilkutellessa, koulujen kesälomat alkoivat viikonloppuna.

Tienvarsikukat. ..okei, voikukkia, mutta joka tapauksessa kivemman näköiseltä näyttävät tienvarret nyt, kuin esimeriksi kuukausi sitten.

Lounastreffit ystävän kanssa. Tämä on aina plus. Katkaisee kivasti päivää ja lapsellistumisen jälkeen arkipäivän lounastreffit ovat usemmisten helpointa järjestää, vaikka sitten pikaisetkin sellaiset. 

Pilates-tunti töiden jälkeen. Aah, ihanuutta. Tämä kuuluu olennaisena osana lupaukseen itselleni säännöllisestä, tai sanotaanko säännöllisemmästä, omasta ajasta. Kropan lisäksi mielikin kaipaa kipeästi säännöllistä liikuntaa ja entinen spinnaaja ja bodypumppaaja huomaa tykästyneensä ainakin toistaiseksi enemmän rauhallisempiin ja vähemmän repiviin tunteihin, kuten pilates ja balance. Juoksuakaan ei ole unohdettu, ja ehkä edellä mainitut palvelevat paremmin juoksujumien aukaisemista, kuin kuuden minuutin kyykkääminen. 

Lyhyt työviikko ja feikkiperjantai. Lomaltapalaajaa hemmotteli viime viikolla neljän päivän työviikko. Tuntui, että koko loppuviikko oli yhtä perjantaita!

Oma koti, talo, piha, terassi ja kesä. Nämä ovat ainoastaan yksittäisiä juttuja, mutta en malttaisi odottaa, että kelit lämpiävät sen verran, että ruokailut voi siirtää ulos, terassin ovea pitää auki ja muutenkin siirtää enemmän elämää ulos, eikä tarvitse miettiä jatkuvasti onko esimerkiksi lapsilla tarpeeksi vaatetta päällä. Mutta eiköhän se sieltä, ihan pian.

Kivat kesäsuunnitelmat. Kesäkuulle on tiedossa ainakin mökkeilyä ja festarointia, brita-kakkua - koska juhannus! - ja grillaamista. Yhtenä iltana mietittiin, että olisi kiva kahdestaankin perheen aikuisten kesken mennä jonnekkin, mutta suuremmat suunnitelmat taitavat hukkua jonnekkin puidenkaadon ja pihan laiton väliin. :D

Kaunis vihreä ja kukkiva luonto. Tällä hetkellä luonto on niin kaunis, että ihan itkettää, kun katsoo ikkunasta ulos. Kodistamme avautuu näkymä naapurustoon, jossa koristeomenapuut ja omenapuut kilpailevat keskenään kukkaloistossa.

Mikä sinua ilahduttaa näin kesän ollessa aluillaan?