Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Reissukuulumisia toukoukuulta

Meidän perheen reissunaisten kesäloma part one lusittiin toukokuun puolivälin jälkeen. Välimeren auringon syleilystä kun palattiin kesä-Suomeen, ei se sään puolesta ottanut lomalaisia kovinkaan lempeästi vastaan: Kun neiti K:n kanssa saavuimme takaisin kotimaisemiin ja astuimme koneesta lähilentokenttämme kamaralle iski Suomen kesä lähes karateiskun päin näköä: Lähdimme mukavasta ja lempeästä +25 asteen lämmöstä ja saavuimme sateisen harmaaseen, alle kymppi-asteiseen Vaasaan. Pahemminkin olisi tietysti voinut olla ja vettä vihmoa laakana vaasatuulen mennessä luihin ja ytimiin, mutta silti en osannut liiaksi riemuita Suomen kesäsäähän saapumisesta. Onneksi kelit ovat siitä lämmenneet, vaikkakin kovin vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta se loma ja reissu! Lähdimme matkaan siis lähikentältä, johon on kotoamme naurettavan lyhyt matka. Vaasan lentokenttä on todella pieni ja portteja löytyy ainoastaan kaksin kappalein, joten liian pitkiä siirtymiä ei kentällä ole; ei edes sisätiloista koneeseen. Turva -ja passintarkastuksetkin hoituvat kädenkäänteessä. Perillä pääsimme hyppäämään etukäteen varaamaani kimppakyytiin, jossa oli meidän lisäksi samalla lennolla ollut pariskunta. Matka Antalyasta Alanyaan tuntuu aina yllättävän pitkältä, eikä asiaa auttanut liikenneruuhkaan juuttuminen alle 10km ennen Alanyaa. Viimeisiä kilometrejä taitettiin puolisentuntia ja hermot alkoivat yhdellä sun toisella kiristymään, mutta niin vain selvittiin perille. Neiti K on erittäin lunkia matkaseuraa, ja pieni naiseni jaksoi loputtomalta tuntuvan siirtymänkin todella hienosti. Matkantekoon Vaasasta Alanyaan meni lopulta koko päivä, joten neidin kovasti odottamat uimishommat jouduttiin suosiolla jättää seuraavalle päivälle. Reissussa väsähtäneet naiset tyytyivät ainoastaan etsimään murua rinnan alle ja käymään läheisessä kaupassa ostamassa elintärkeitä lomatarpeita - kuten nallekarkkeja ja punaviiniä - ennen kellahtamista hotellin lakanoihin.

Neiti K pomppasi seuraavana aamuna ylös puoliseiska ja olisi heti ollut valmiina polskutteluhommiin, mutta kiitos lastenohjelmien sain vielä hetken uniaikaa, ennenkuin nälkä(kin) pakotti nousemaan ja etsimään tiensä aamupalalle. Hotelliksemme oli valikoitunut huoneistohotelli Mayflower, jonka sijainti keskustan liepeillä, mutta kuitenkin hieman syrjässä kaikkein kovimmalta menolta ja meiningiltä, oli aika ihanteellinen. Rantaankin pääsi laskettelemaan kohtuullisen sutjakkaasti, ja jahka neiti K tuosta kasvaa ja biitsihommat alkavat kiinnostaa enemmän, bookkaan varmasti majoituksen rannan liepeiltä. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, että hotellista löytyy sekä pieni, että iso allas, ja jonkinlainen leikkipaikka, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Vietimme koko viikon ottaen hyvinkin rennosti, emmekä hötkyilleet liikaa oikeastaan mihinkään suuntaan. Pikkunainen sai sanella aika paljolti mitä tehdään ja mitä tapahtuu, joten hotellin altaalla vietettiin tunti poikineen. Äidillekin se sopi vallanmainiosti, sillä BookBeatin tutustumiskuukausi oli myös oikein loistavaa altaallamakoilu-seuraa ja viikon aikana tulikin luettua ja kuunneltua läpi useampi kirja. Altaalla makoilun lisäksi otimme päivittäin iltapäivä-huilit hotellihuoneessa, luuhailimme kaupungilla ja menimme sinne, minne nenä näyttää. Tapasimme parina päivänä myös alkujaan instagramin kautta tuttua äiti-tytär-reissukaksikkoa, mutta muuten jätimme tuttujen moikkailun tällä kertaa minimiin.

Ruokailuhommat olin hoitanut ennakkoon siten, että päivittäin hintaan kuului sekä aamiainen, että illallinen. Ruoka oli hyvää, mutta kohtuullisen vaatimatonta lukuunottamatta hotellin turkkilaista iltaa, jolloin pöydät notkuivat mitä maistuvampia paikallisia herkkuja. Rakastan turkkilaista ruokaa ja voisin elää pelkillä mezeillä ja baklavalla. ..ainakin sen viikon-pari. Neiti K tilasi uskollisesti joka ilta spagetti bolognesen, eikä ruokailuhommista tarvinnut kertaakaan vääntää. Joka ilta päivän päätteeksi haimme naapurikaupasta iltajäätelön, jonka onnellinen pikkuneiti söi suupielet suklaassa omassa huoneessa, peiton alla. Loma meni todellakin toteen myös levon osalta, sillä useimpina iltoina olin itsekin ennen puoltayötä kömpimässä neiti K:n viereen unille.

Viime kesän reissullamme meillä oli all-inclusive ja silloin pohdin, että meidän kaksikolla ei ehkä ihan vielä mene toteen moinen kaikenkattava paketti. En aikaisemmin oikein ole päässyt sisään näihin all-inclusive-hommiin, sillä olen aina tykännyt käydä vähän siellä sun täällä syömässä, ja viihtynyt paremmin rannalla, kuin altaalla. Nyt meininki on kuitenkin täysin eri ja helpottaa lomaa huomattavan paljon, kun tietää, että tietyllä kellonlyömällä on ruokaa saatavilla. Tein lomaviikkomme aikana pienen summittaisen laskelman, ja totesin, että allaspäivän aikana kulutimme juomiin + mahdollisiin lounaseväisiin helposti 10-15 euroa per päivä plus lisäksi illallisen kanssa nautitut juomat, jotka olivat yleensä sen 5-10 euroa. Tähän kun lisää ns. puolihoidon hinnan, eli aamainen+illallinen-combo päivittäin, niin päästään aikalailla samoihin hintoihin - ja itseasiassa vähän ylikin - kuin mitä all-inclusive suunnilleen sitä tarjoavissa hotelleissa maksaa. Mayflowerissa "alli"-mahdollisuutta ei ollut, mutta jatkossa valkkaan hotellin sen perusteella, että kaikki mahdollinen kuuluu hintaan.

Matkustimme nyt myös ensimmäisen kerran ilman matkarattaita, koska 4vee jaksaa jo kohtuullisia matkoja kävellä; jos siis sattuu huvittaa. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin kysyä hotellin respasta, josko olisi mahdollista vuokrata rattaita päiväksi-pariksi ja asiaa luvattiin selvittää. Lopputulos oli, että reissun pari viimeistä päivää kuljimme Alanyan keskustaa, sen vaatekauppoja ja Kleopatran rantaviivaa ristiinrastiin neiti K tyytyväisenä rattaissa istuskellen. Rattaiden vuokrakin oli huimat 5€ per päivä ja kiesit olivat jopa paremmat, ketterämmät ja järeämmän oloiset, kuin omat matkarattaamme, jotka nekään eivät pienimmästä päästä ole, mutta jotka ovat neiti 4veelle jo auttamatta liian pienet. Kannattaa siis aina avata suunsa, sillä turkkilaiset hakevat kyllä vierailleen vaikka kuun taivaalta; siihen vain saattaa mennä tovi tai toinenkin, ja toteutus voi pohjoismaalaista aina silloin tällöin hihityttää, tai kauhistuttaa. Mutta when in Rome.

Kotiinlähtö aikataulu ei sitten ollutkaan niin leppoisan letkeä: Paluulento lähti Antalyasta aamulla klo 6, joka tarkoitti sitä, että hotellilta lähdettiin klo 2. Olin suosiolla järjestänyt meille priva-kyydin kentälle, sillä bussin kierteleminen öisessä Alanyassa keräämässä turisteja kyytiinsä milloin mistäkin pikkukujan hotellista ja pakolliset pysähdykset Alanya-Antalya-välillä eivät muutaman tunnin yöunien jälkeen kiinnostaneet. Yksityiskyyti-ratkaisu osoittautui juuri niin hyväksi, kuin olin arvellutkin, ja pääsimme suorinta tiedä hotellilta lentokentälle puolessatoista tunnissa. Antalyan lentokenttä on mielestäni jostain syystä aika miellyttävä ja siihen aikaan aamusta ei liikaa ruuhkaakaan ollut. Lentokoneessa molemmat naiset ottivat pienet tirsat ja ennen lounasaikaa oltiinkin jo Vaasassa ja lounasaikaan kotona. Ehdottomasti pienen lähilentokentän etuja.

Pikkumuikki olisi kovasti lähdössä jo taas uudelleenkin Välimeren auringon alle, joten ensi kesää silmälläpitäen matkakassaa on ehkä syytä alkaa keräämään; on kohde sitten tuttu ja turvallinen Alanya, tai joku muu.