Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Stressipussi täällä terve

Olen viime aikoina tuntenut itseni jotenkin stressaantuneeksi. En varsinaisesti tiedä mistä se johtuu, sillä kaikki on mallillaan, mutta stressitasojen noususta unettomat yön tunnit, sekä itkuherkkyys kielivät. Tosin normaalitilanteessakin saan kyneeleet silmiini kohtuullisen helposti, on kyse sitten liikutuksesta, ilosta, tai puhtaasta vi****ksesta, mutta nykyinen meininki alkaa ottaa päähän jo itseäkin. Ehkä poden jonkinlaista ikäkriisiä, vaikka itse en sitä varsinaisesti tunnistakaan. Viimeksi (ikä)kriiseilin kaksvitosena, joten ehkä nyt olisi korkea aika, heh. Toisaalta kriisi saattaa enemmänkin liittyä ammatilliseen turhautumiseeni ja vaikuttaa sitä kautta vähän kaikkeen. Onhan se ihan luonnollista, työpaikallahan vietetään noin kolmannes arjesta. Ai nou, ai nou, ammatilliset ja töihin liittyvät jutut ovat yleensä sellaisia, joihin itse on mahdollista vaikuttaa, ja siksipä ensi kuussa odottavatkin avoimen yliopiston opinnot. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on otettu. ..tai itseasiassa toinen, sillä ensimmäinen otettiin pari vuotta sitten, kun aloitin tämän blogin. Etenemisen vauhti ei siis päätä huimaa, mutta better late than never ja nyt aika tuntui oikealta ottaa se seuraava steppi. Toivon, että nämä askeleet auttavat paitsi etenemään kohti unelmia, myös antavat boostia työelämään nykyiselläänkin.

Stressipusseilu jokatapauksessa saisi nyt tältä erää riittää, joten jospa palattaisiin tämän blogin perusasioiden ja kantavien teemojen äärelle, eli muisteltaisiin miten sitä kiitollisuutta ja positiivisuutta treenataankaan. Lajeja, jotka siinä äärettömässä ketutuksessa ja selittämättömän pahan olon vyöryessä yli eivät jaksa kiinnostaa pätkääkään. Olen joskus miettinyt onko ihmisessä sisäänrakennettuna tarve murehtia ja märehtiä asioitaan, ehkä hiukkasen valittaakin, vaikka elämä olisikin reilassa, vai mistä kumpuaa tämä selittämätön levottomuus ja turhautuneisuus, joka aika-ajoin pulpahtaa pintaan; kunnollista syytä, tai ei. Jokatapauksessa, hyvän fiiliksen palauttamisessa auttavat ne pienet ja tottakai isommatkin asiat ja hetket, jotka tekevät onnelliseksi. Täältä siis pesee:


Olen onnellinen kun...

...katson tytärtäni. Ihailen kerta ja päivä toisensa jälkeen hänen piirteitään ja olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä, että tuo ihana lapsi on minun. Minä saan kulkea hänen rinnallaan ja opettaa elämää ja maailmaa. Samalla pelkään, että teen kasvatuksessa jotain, mikä jättää häneen ikuiset jäljet, mutta onneksi se hetki kestää vain pienen tovin. Pelko ei laannu suinkaan siksi ettenkö edelleen epäilisi, tai tietäisi, tekeväni jossain kohtaa virheitä, vaan siksi, että me pyydämme ja annamme anteeksi puolin ja toisin. Keskustelemme ja kerromme miltä tuntuu. Minä tarvitsen häntä ihan yhtä paljon, kuin hän minua. Ehkä enemmänkin. Käydessäni vielä ennen nukkumaanmenoa nostamassa pudonneen peiton takaisin hänen päälleen kosketan pientä poskea ja minut valtaa rauha; tämän takia olen täällä.

...saan kömpiä rakkaani kainaloon. Lähelle, iholle, syliin. Maailman turvallisin paikka juuri minulle.

...iltaisin alkaa olemaan jo niin hämärää, että kotiin voi sytytellä kynttilöitä. Luonnollisesti olen ripotellut myös ulos jo ensimmäiset tunnelmavalot. 

...olen yksin kotona, istun sohvalla viltin alla ja kuuntelen hiljaisuutta. Näitä hetkiä ei kovin paljon nykyään ole, joten nautin jokaisesta suunnattomasti. Tarvitsen aikaa ja rauhaa, että ajatuksilla ja luovuudella on tilaa syntyä, liikkua ja kasvaa. Useimmiten kotona ympärillä on muitakin, töissä istun avokonttorissa ja juoksulenkillekin tarvitsen korvanapeista musiikkia vauhdittamaan menoani, joten oma koti, korvia huumaava hiljaisuus ja dolce far niente; ihana joutilaisuus.

...kotona on koko perhe. Toisaalta, vaikka nautinkin suunnattomasti omasta rauhasta ja hiljaisuudesta, mikään ei vedä vertoja sille, että koko perhe on kotona yhtäaikaa. Yhteiset ruokailuhetket tekevät minut onnelliseksi, samoin kokkaaminen yhdessä pikkukokkien kanssa, vaikka se voi samalla olla myös hermoja raastavaa. Apukokkien suuhun yleensä katoaa myös enemmän evästä, kuin mitä he oikeastaan auttavat, mutta ajatushan on tärkein.

...voin vetää villasukat jalkaan, ja istua sohvan nurkkaan punkkulasi kädessä. Tai valkkari. Edelleen elämme siinä ratkaisemattomassa ristiriitatilanteessa, että en osaa päättää kumpi miellyttäisi tällä hetkellä enemmän. Järkyttävää suorastaan millaisia ristiriitoja. 

...saan kirjoittaa ja sormet juoksevat näppäimistöllä, kuin itsestään. Yksi parhaista asioista mitä tiedän on ilmaista itseään kirjoittamalla. Kun kirjoittaa jostain, mikä on itselle tärkeää saa antaa tajunnanvirran ohjata ja sormet kiitävät näppäimistöllä ilman päänsisäistä painostusta ja sanojen kangertelua.

...suunnittelen jotain kivaa, mistä tiedän pikkumimmin tykkäävän. Sama pätee tietysti myös lahjaostoksiin, joiden tiedän olevan mieluisia, sekä vaikkapa uuteen mekkoon, jonka tiedän aiheuttavan ihastuneita huokauksia.

...saan ylipäätään suunnitella jotain, mikä liittyy kotiin ja kotijoukkoihin, on kyse sitten matkasta, uudesta kodista, viikonlopun ohjelmasta, tai mistä tahansa. Tiedän, kuulostaa vähän lällyltä, mutta sitä elämä nyt tällä hetkellä on. :) Aikaisemmin nautin, kun sain suunnitella omia reissuja, menoja ja laittaa ystävien kanssa kalenterit viikonloppujen osalta synkkaan, mutta aikansa kutakin. Tottakai edelleen on kiva suunnitella omiakin juttuja, mutta jos ajattelen viiden tai kuuden vuoden takaista minääni, olisin esimerkiksi ollut hermoraunio, jos kuukaudessa ei olisi merkintöjä kuin yhdelle viikonlopulle.

...nettipankissa, tai muuten vaan odottamassa ei ole laskun laskua. Kun kaikki on hoidettu on olo - ja tili :D - kaikinpuolin kevyempi.

...tiedän, että tietyt ystävät ovat ja pysyvät, vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen. <3 Ystäviä on karsiutunut matkanvarrella, mutta niinhän elämässä tapaa käydä. Toisinaan siihen liittyy draamaa, toisinaan ei, mutta jonkinlainen surutyö asian tiimoilta yleensä kuitenkin tulee tehtyä.

...on perjantai-iltapäivä (tai lauantaiaamu). Perjantaissa on taikaa, on viikonlopuksi suuria suunnitelmia tai ei.

Tähän on hyvä lopettaan ja haastaa kaikki stressipussit ja ei-stressipussit miettimään asioita, mitkä tekevät teidät onnellisiksi. Rentouttavaa mökkikaudenpäätösviikonloppua, mökillä tai ilman.

Kolme hyvää ja kaunista x5

Hyvää maaliskuuta evribadi! Talvikuukaudet ovat kalenterin mukaan virallisesti ohi ja superpakkasista huolimatta kevät tekee tuloaan. Tai mitä superpakkasia nämä miinus kahdenkympin kelit nyt ovat, ihan perinteistä talvikelikauraa kaiketi, mutta totuus on muutaman leudomman talven jälkeen päässyt unohtumaan. Ensimmäisen kevätkuukauden kunniaksi päätin tarttua monissa blogeissa julkaistuun kolme hyvää-aiheeseen, jota jokainen meistä voisi omissa ympyröissään pohtia. Olen kirjoittanut samantyyppisen postauksen aikaisemminkin - miten kaikista meistä löytyy vahvuuksia - ja se löytyy täältä.






KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Reippaasti ja mielellään hoitoon jäävä pikkumimmini. Neiti K:n päivähoitotaival on kestänyt nyt tasan kaksi vuotta ja koko touhu on mennyt paremmin, kuin hyvin. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin on hoitoon jääty itkien tai muutan vain pitkinhampain. Neiti solahtaa ryhmiksen touhuihin aamuisin niin sutjakkaasti, että välillä saa huudella perään, mikäli haluaa heipat, halit ja pusut.

Lisääntyvä valon määrä. Ihan mahtavaa, että aamuisin töihin lähtiessä ja ajellessa on jo valoisaa! Sitä jotenkin aina unohtaa miten äkkiä talvi kevääksi - ainakin valon puolesta - taittuukaan, ja oikeastaan ihan hyvä niin: Vuosi toisensa jälkeen saman asian suhteen yllättyy iloisesti.

Saan iltaisin nukahtaa rakkaaseen syliin. En voisi olla onnellisempi kömpiessäni iltaisin peiton alle ja kepertyessäni rakkaani kainaloon. Ihan parhaita asioita, joita en todellakaan ota itsestäänselvyytenä.


 

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Sitkeys. Olen elämässäni kokenut yhtä ja toista, enkä lannistu enää ihan vähästä. Olen kouliintunut elämän ristiaallokossa niin, että minua on hyvin vaikea enää yllättää, ainakin mitä tulee ihmisten käytökseen. Sitkeyteni ansiosta pääsen nopeasti takaisin jaloilleni, mikäli polvet välillä notkahtavat muuten, kuin positiivisessa merkityksessä rakkauden takia. 

Positiivisuus. Kukaan ei aina jaksa katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta mikäli siihen pystyy edes suurimman osan aikaa, on se pelkkää plussaa. Positiivisuus on helppoa silloin, kun elämässä on kaikki hyvin ja asiat sujuvat, hankalampaa se on, jos oikein tihkoo, usein ja pitään. Yleensähän nämä hommat toimivat lumipalloefektin lailla: Jos asiat alkavat sujua, kaikki tapahtuu kuin itsestään - ja silloin on syytä muistaa olla kiitollinen and enjoy the ride - ja alamäen alkaessa sen monesti joutuu lastettelemaan sinne alas saakka ennenkuin kurssi taas kääntyy. Hienointahan tässä hommassa on se, että ikinä ei tiedä onko kyseessä pieni mäennyppylä, mitä pitkin lastellaan, vai haasteellisempi vuoristo. Jokatapauksessa, pessimisti ei ehkä pety, mutta positiivareilla on varmasti hauskempaa.

Asioista innostuminen. Tämä taisi löyty plus-listalta myös edellisessä aihetta aihetta sivuavassa postauksessani, johon aiemmin viittasin, mutta koen asioista helposti innostumisen ja inspiroitumisen pelkästään voimavarana. Piirre tuo helposti uusia tuulia elämään ja antaa potkua monissa jutuissa.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Neiti K. Parasta, mitä minulle on tapahtunut, as simple as that.

Rakkaus. Kun jaksaa uskoa ja pitää silmänsä auki, vaikka mitä voi tapahtua. Toisinaan joutuu odottamaan ja etsimään oikeaa ihmistä pidempään, toisinaan oikea henkilö tupsahaa eteen ennenkuin oikeastaan edes etsiikään. Niin tai näin, rakkautta, ja rakkaitaan, ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä.

Ystävät. Aika perinteisillä linjoilla näemmä mennään, mutta tämä kolminaisuus; pikkumuru, isompi muru ja ystävät ovat elämäni parhaita juttuja. Ystävät ovat pitäneet pystyssä silloin, kun alamäki on tuntunut loppumattomalta ja jaksaneet kuunnella silloinkin, kun en ole jaksanut edes yrittää kaivaa positiivisuuslaseja silmille. Samat ystävät myös iloitsevat kanssani, kun elämä hymyilee ja kohtelee silkkihansikkain. Kaunis kiitos tässä samalla heille. <3

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Tätä vuotta on takana vasta pari kuukautta, mutta hyviä, yksityiselämään liittyviä juttuja on jo tapahtunut useampiakin. Niistä kuitenkin ehkä joskus myöhemmin lisää, nyt pysytellään kevyemmissä ja pienemmissä ilonaiheissa.

Elämän asettuminen uomiinsa. Se siitä kevyistä ilonaiheista, mutta tätä ei voi olla ohittamatta. Elämä on just nyt sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Ehkä jotain yksittäisiä asioita on, jotka kaipaavat muutosta, mutta niihinkin on -  ainakin jonkinlaiset - suunnitelmat olemassa. Nautitaan nyt kuitenkin tästä hetkestä ja keskitytään suunnitelmiin myöhemmin.

Reissut. Olemme pikkumimmin kanssa lähdössä pariksi viikoksi kesäkuun alussa Alanyan auringon alle, ja ajjettä miten ihanaa, että saa kesälomalle kunnon startin! Ei tarvitse välittää, vaikka koto-Suomi tarjoilisi millaista kesäkeliä tahansa, aurinko on aikalailla noille parille viikolle varmaa. Keväällä on odottamassa myös pieni viikonloppu-get-away aikuisten kesken, joten nyt todellakin on mitä odottaa. Tähän ripakopallinen sydämiä.

Tämä menee nyt vahvasti sinne cheesy-osastoon, mutta hetket rakkaimpien kanssa. Arki on kovin kiireistä, mutta nyt eletään kaikinpuolin erilaista kevättä, hyvällä tavalla. Vaikka välillä univaje ja uhmapeikko painaa päälle, on kokonaisuus silti hyvin vahvasti plussalla ja hetket kotirintaman kanssa kullan arvoisia.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PIKKUPONEISSA JA YKSISARVISISSA

Itsensä toteuttaminen. Pääsen blogissa toteuttamaan itseäni ja kirjottamisen lomassa eksyn aina haaveilemaan millaiseksi työelämän haluaisin muotoutuvan, jos kirjoittaminen ja siihen liittyvät hommat olisivat keskiössä. Alanvaihto ei ikinä käy käden käänteessä, mutta ehkäpä pikkuhiljaa. Varteenotettava vaihtoehto olisi myös tehdä niitä "unelmahommia" nykyisen työn ohella; varmasti antaisivat potkua toinen toisilleen.

Oma visio. Minulla on alusta saakka, Pikkuponien ja Yksisarvisten alle kaksivuotisen taipaleen aikana siis, ollut visio siitä, että en halua keskittyä yhteen tiettyyn aihepiiriin blogissa, tai ottaa paineita siitä, että pitäisi julkaista niin ja niin monta kertaa viikossa. Plussaa tietysti olisi, jos saisi julkaistua vaikkapa pari-kolme postausta viikkoon, mutta aina - tällä hetkellä useimmiten - siihen ei yksinkertaisesti vain taitu. Tai taittuisi, mikäli niin päättäisi, mutta en halua, että blogista tulee pakkopullaa. Olisi kuitenkin ihanaa saada keskittyä vähän enemmän näihin hommiin, joten ehkä se aika on jostain otettava.

Uskallus. Lähinnä oma uskallukseni siis aloittaa blogitaival. Moni saattaa ajatella, että mitäs uskallusta moinen vaatii, mutta tein ajatustyötä blogin eteen suhteellisen pitkään ja koen, että kaikki se jahkailu tuli tarpeeseen. Mietin paljon esimerkiksi sitä, mitä blogissa voi, tai haluaa omasta elämästään jakaa, koska kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää kaikkea. Historia on osoittanut, että mitä vähemmän kertoo, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. En ole tehnyt mitään tiettyä rajavetoa sen suhteen mitä blogissa kerron omasta elämästäni ja mitä en. Teen niinkuin hyvältä tuntuu, ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että keskityn enemmän kokonaiskuvan luomiseen, kuin yksityiskohtiin. Esimeriksi lasten nimet ja kasvokuvat pyrin kuitenkin blogista pitämään poissa.





Näillä miettein on hyvä laskeutua viettämään viikonloppua, happy Friday folks ja rustailkaapa oma kolme hyvää-listanne!

(Puolentoista) Vuoden suosituimmat

Pikkuponit ja Yksisarviset ovat kertoilleet tarinoitaan nyt puolisentoista vuotta, ja ryminällä lukijäämäärissä ykköseksi kipusi syyskuussa tämä postaus. "Ei pelkkää Sex and the Citya" ylitti moninkertaisesti tavanomaiset Pikkuponien lukijamäärät. Kaunis kiitos siitä. <3 Kirjoittaminen on kivaa, mutta vielä kivempaa se on, jos joku juttujani myös lukee.





Toiseksi luetuimmaksi postaukseksi nousi juuri ennen joulua julkaisemani Sananen Rakkaudesta. Rakkaus on kivaa ja ihanaa, ja ansaitsee vähän hehkutusta, vaikka aina sanotaankin, että kellä onni on, se onnen kätkeköön. Perisuomalainen juttu: Kenellekkään ei saa kertoa, jos asiat ovat huonosti, eikä varsinkaan, jos ne ovat hyvin. I do not agree. Paskoista jutuista selviää paremmin, jos saa tukea, ja onnellisuuskin voi tarttua.  Joten hehkutaan onnesta, kun on aihetta, ja kerrotaan mikä mieltä painaa, jos on matalapainetta.





Kolmossijan vuonna 2017 nappasi myös tässä syksyn aikana julkaisemani postaus itsenäisestä vanhemmuudesta. Olen sittemmin päässyt tutustumaan aiheeseen lähemmin ja niinhän tuo menee, että miespuolinen vanhemmuuskollega klaaraa vauva-arjen ihan yhtä mallikkaasti, kuin äiti-ihminenkin. Hatunnosto siis kaikille osallistuville äideille ja isille, yhdessä tai erikseen.




 Näin uuden vuoden alkuun kiitos kaikille lukijoille: Kiva, että seuraatte Pikkuponien ja Yksisarvisten edesottamuksia, joista välillä raportoidaan tiuhempaan, välillä verkkaisemmin. Paljon onnea ja ihania hetkiä vuoteen 2018!