Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Let the dreams come true!

Koko aamupäivän pidättelin ilon kyyneleitä, yritin hillitä väkisinkin ulos pyrkiviä hihkaisuja ja parhaani mukaan tsemppasin itseäni olemaan herkistymättä liikaa. Avokonttorin sydämessä liikaa hillumista ei välttämättä arvosteta, joten yritin käyttäytyä kuten (suomalaisen) smart officen kulttuuri edellyttää. Enkä siis ainoastaan yrittänyt, vaan onnistuinkin, kun tarpeeksi pinnistelin ja purin tuntojani tänne blogiluonnoksiin.

Mutta asiaan, minulle selvisi aamulla, että pikkuveljeni on saanut töitä alalta, johon on jo pitkään pyrkinyt. Eikä mistään ihan pienestä putiikista, vaan sellaisesta, johon täällä Suomenmaassa on pienoinen lottovoitto saada jalkansa ovenväliin. Ja arvatkaa mitä? Sen ilon, riemun ja innostuksen lisäksi meinaan pakahtua ylpeydestä! Veljeni on jo vuosia tähdännyt alalle, käynyt kouluja, tehnyt omia ja muiden projekteja ja vihdoin alkaa kova duuni tuottaa ihan konkreettista tulosta. Tottakai matka on hänellä vasta alussa, mutta tämä on tärkeä steppi ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä, että hän on päämäärätietoisesti tavoitellut unelmiaan ja mennyt eteenpäin, vaikka välillä on saattanut takapakkiakin tulla. Joten suurensuuret onnenpotkut, -halaukset -ja toivotukset velimiehelle tätäkin kautta, olen ylpeä sinusta! <3

Tästä pääsenki erittäin pätevän aasinsillan avulla yhteen lemppariaiheistani: Seuraa aina unelmiasi. Meistä on varmaan useimmat kasvatettu siihen, että työ on työtä ja on pelkkää plussaa, jos siitä myös nauttii. On tottakai painotettu, että etsi sellainen ala ja työ, joka oikeasti kiinnostaa. Siinä tuleekin se ensimmäinen kompastuskivi: Kuinka moni oikeasti tietää 16-20-vuotiaana mitä "isona" haluaa tehdä. Toiset tietävät, useimmat varmaan eivät, ja monesti voi käydä myös niin, että totuus jostain alasta ja työstä on ihan toista, kuin mitä on kuvitellut. Asioiden tietynlainen romantisointihan kuuluu ihmisluontoon ja mielestäni ihan hyvä niin; on ihan hyvä katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa, kun vain tiedostaa, että kaikki ei niin tee. Totuus voi olla tarua karumpaa riippuen silmillä olevien lasien sävystä, tai siitä miten sitä osaa mukauttaa aina tilanteen mukaan.

Sitten on meitä, jotka parikymppisenä, tai jo silloin 16-kesäisenäkin tiesivät mitä haluavat, mutta tapahtui elämä, ja unelmien tavoittelu jäi. Tai sanotaanko, että löytyi vaihtoehtoisia varaunelmia, jotka eivät sitten olleetkaan itseä varten, vaikka niin halusikin uskoa, kun sen polun päätti katsastaa. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa jahtaamaan, seuraamaan ja toteuttamaan omia unelmiaan ja haaveitaan, vaikka elämäntilanne ei ehkä esimerkiksi näin kolmen ja neljänkympin välissä niin joustava enää olekaan. Joustoa tulee lasten kasvaessa kuitenkin kokoajan lisää ja jos vain intoa ja jaksamista löytyy, on kaikki järjestelykysymyksiä. Jaksaminen ainakin omalla kohdalla toki vahvasti korreloi suoraan lasten iän, ja elämäntapahtumien kanssa; aina ei vaan ole hyvä hetki tarttua täysillä toimeen, mutta se ei tarkoita sitä, että unelmiaan pitäisi haudata ja unohtaa.

Kaikki-heti-mulle-nyt-ihmisenä on ollut vaikea ymmärtää ja sisäistää, että kurssin muutos ja oman unelman liepeestä kiinni saaminen tapahtuu pikkuhiljaa, ja kaikki sen eteen tehty työ vie oikeaan suuntaan, vaikka tuntuisikin, että polkee paikallaan. Aivan niin, se mistä itse paasaa ja toitottaa, että "pienin askelin oikeaan suuntaan" onkin omalle kohdalle osuessa kovin vaikea ymmärtää ja pitää mielessä. Näinhän se useimmiten menee; asioista on helppo puhua ja neuvoa, vaikeampaa on oikeasti tehdä kuten "opettaa" (tämä on osoittautunut erittäin todeksi myös lapsenkasvatushommissa, öhöm).

Päätin kolmisen vuotta sitten pitkän puntaroinnin jälkeen perustaa tämän blogin, koska halusin kirjoittaa muuallekin, kuin pöytälaatikkoon. Siinä vaiheessa en ehkä ajatellut, että blogi voisi oikeasti toimia referenssinä siitä, millainen kirjoittaja olen, jos joskus haluaisin viedä siihen liittyvää unelmaani eteenpäin. Töitä voi siis oman haaveensa eteen tehdä tiedostamaankin, ja kaikki on ehdottomasti kotiinpäin.

Digimaailma ja sosiaalinen media luovat valtavasti mahdollisuuksia, uusia ammatteja syntyy sen ympärille jatkuvasti lisää. Vaikka ei ihan selvillä olisikaan mikä mahtaisi itselle olla se omin juttu, mitä väylää pitkin osaamistaan tuoda esiin ja itseään totetuttaa, kannattaa kuitenkin asioiden hyväksi tehdä jotain. Pienepieni ajatuskin siitä, mikä olisi itselle se ydinasia, jonka ympärille rakentaa ja mistä lähteä liikkeelle, riittää. Pääasia on, että lähtee liikkeelle, matkanvarrella voi sitten tarkistella suuntaa, ottaa mukaan mahdollisesti kumppaneita, hypätä isomman seurueen matkaan, tai päättä jatkaa seikkailuuaan ominpäin. It's not only the destination, it's also the journey.

Haaveiden tavoittelu ei tietenkään rajoitu ainoastaan ammatillisiin juttuihin, vaan koskee ihan jokaista elämän osa-aluetta. Oli se sitten unelmien koti, ammatti, harrastus, reilu panostus omaan hyvinvointiin, perhe, lasten kanssa kokemusten kartuttaminen, mitä ikinä; tartu toimeen ja tee asioiden hyväksi jotain. Ajatustyökin lasketaan, siitä se kaikki lähtee!

Ps. Muistelin, että otsikon mukainen ysärirallikin on olemassa ja google kertoi, että unelman toteutumisesta lauloi eurodance-hirmu DJ Bobo. Hahaa, muistoja, muistoja..!



Kuva: Pixabay

Maananataimiete: Dream big!

Kuvan tausta: Pixabay

Stressipussi täällä terve

Olen viime aikoina tuntenut itseni jotenkin stressaantuneeksi. En varsinaisesti tiedä mistä se johtuu, sillä kaikki on mallillaan, mutta stressitasojen noususta unettomat yön tunnit, sekä itkuherkkyys kielivät. Tosin normaalitilanteessakin saan kyneeleet silmiini kohtuullisen helposti, on kyse sitten liikutuksesta, ilosta, tai puhtaasta vi****ksesta, mutta nykyinen meininki alkaa ottaa päähän jo itseäkin. Ehkä poden jonkinlaista ikäkriisiä, vaikka itse en sitä varsinaisesti tunnistakaan. Viimeksi (ikä)kriiseilin kaksvitosena, joten ehkä nyt olisi korkea aika, heh. Toisaalta kriisi saattaa enemmänkin liittyä ammatilliseen turhautumiseeni ja vaikuttaa sitä kautta vähän kaikkeen. Onhan se ihan luonnollista, työpaikallahan vietetään noin kolmannes arjesta. Ai nou, ai nou, ammatilliset ja töihin liittyvät jutut ovat yleensä sellaisia, joihin itse on mahdollista vaikuttaa, ja siksipä ensi kuussa odottavatkin avoimen yliopiston opinnot. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on otettu. ..tai itseasiassa toinen, sillä ensimmäinen otettiin pari vuotta sitten, kun aloitin tämän blogin. Etenemisen vauhti ei siis päätä huimaa, mutta better late than never ja nyt aika tuntui oikealta ottaa se seuraava steppi. Toivon, että nämä askeleet auttavat paitsi etenemään kohti unelmia, myös antavat boostia työelämään nykyiselläänkin.

Stressipusseilu jokatapauksessa saisi nyt tältä erää riittää, joten jospa palattaisiin tämän blogin perusasioiden ja kantavien teemojen äärelle, eli muisteltaisiin miten sitä kiitollisuutta ja positiivisuutta treenataankaan. Lajeja, jotka siinä äärettömässä ketutuksessa ja selittämättömän pahan olon vyöryessä yli eivät jaksa kiinnostaa pätkääkään. Olen joskus miettinyt onko ihmisessä sisäänrakennettuna tarve murehtia ja märehtiä asioitaan, ehkä hiukkasen valittaakin, vaikka elämä olisikin reilassa, vai mistä kumpuaa tämä selittämätön levottomuus ja turhautuneisuus, joka aika-ajoin pulpahtaa pintaan; kunnollista syytä, tai ei. Jokatapauksessa, hyvän fiiliksen palauttamisessa auttavat ne pienet ja tottakai isommatkin asiat ja hetket, jotka tekevät onnelliseksi. Täältä siis pesee:


Olen onnellinen kun...

...katson tytärtäni. Ihailen kerta ja päivä toisensa jälkeen hänen piirteitään ja olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä, että tuo ihana lapsi on minun. Minä saan kulkea hänen rinnallaan ja opettaa elämää ja maailmaa. Samalla pelkään, että teen kasvatuksessa jotain, mikä jättää häneen ikuiset jäljet, mutta onneksi se hetki kestää vain pienen tovin. Pelko ei laannu suinkaan siksi ettenkö edelleen epäilisi, tai tietäisi, tekeväni jossain kohtaa virheitä, vaan siksi, että me pyydämme ja annamme anteeksi puolin ja toisin. Keskustelemme ja kerromme miltä tuntuu. Minä tarvitsen häntä ihan yhtä paljon, kuin hän minua. Ehkä enemmänkin. Käydessäni vielä ennen nukkumaanmenoa nostamassa pudonneen peiton takaisin hänen päälleen kosketan pientä poskea ja minut valtaa rauha; tämän takia olen täällä.

...saan kömpiä rakkaani kainaloon. Lähelle, iholle, syliin. Maailman turvallisin paikka juuri minulle.

...iltaisin alkaa olemaan jo niin hämärää, että kotiin voi sytytellä kynttilöitä. Luonnollisesti olen ripotellut myös ulos jo ensimmäiset tunnelmavalot. 

...olen yksin kotona, istun sohvalla viltin alla ja kuuntelen hiljaisuutta. Näitä hetkiä ei kovin paljon nykyään ole, joten nautin jokaisesta suunnattomasti. Tarvitsen aikaa ja rauhaa, että ajatuksilla ja luovuudella on tilaa syntyä, liikkua ja kasvaa. Useimmiten kotona ympärillä on muitakin, töissä istun avokonttorissa ja juoksulenkillekin tarvitsen korvanapeista musiikkia vauhdittamaan menoani, joten oma koti, korvia huumaava hiljaisuus ja dolce far niente; ihana joutilaisuus.

...kotona on koko perhe. Toisaalta, vaikka nautinkin suunnattomasti omasta rauhasta ja hiljaisuudesta, mikään ei vedä vertoja sille, että koko perhe on kotona yhtäaikaa. Yhteiset ruokailuhetket tekevät minut onnelliseksi, samoin kokkaaminen yhdessä pikkukokkien kanssa, vaikka se voi samalla olla myös hermoja raastavaa. Apukokkien suuhun yleensä katoaa myös enemmän evästä, kuin mitä he oikeastaan auttavat, mutta ajatushan on tärkein.

...voin vetää villasukat jalkaan, ja istua sohvan nurkkaan punkkulasi kädessä. Tai valkkari. Edelleen elämme siinä ratkaisemattomassa ristiriitatilanteessa, että en osaa päättää kumpi miellyttäisi tällä hetkellä enemmän. Järkyttävää suorastaan millaisia ristiriitoja. 

...saan kirjoittaa ja sormet juoksevat näppäimistöllä, kuin itsestään. Yksi parhaista asioista mitä tiedän on ilmaista itseään kirjoittamalla. Kun kirjoittaa jostain, mikä on itselle tärkeää saa antaa tajunnanvirran ohjata ja sormet kiitävät näppäimistöllä ilman päänsisäistä painostusta ja sanojen kangertelua.

...suunnittelen jotain kivaa, mistä tiedän pikkumimmin tykkäävän. Sama pätee tietysti myös lahjaostoksiin, joiden tiedän olevan mieluisia, sekä vaikkapa uuteen mekkoon, jonka tiedän aiheuttavan ihastuneita huokauksia.

...saan ylipäätään suunnitella jotain, mikä liittyy kotiin ja kotijoukkoihin, on kyse sitten matkasta, uudesta kodista, viikonlopun ohjelmasta, tai mistä tahansa. Tiedän, kuulostaa vähän lällyltä, mutta sitä elämä nyt tällä hetkellä on. :) Aikaisemmin nautin, kun sain suunnitella omia reissuja, menoja ja laittaa ystävien kanssa kalenterit viikonloppujen osalta synkkaan, mutta aikansa kutakin. Tottakai edelleen on kiva suunnitella omiakin juttuja, mutta jos ajattelen viiden tai kuuden vuoden takaista minääni, olisin esimerkiksi ollut hermoraunio, jos kuukaudessa ei olisi merkintöjä kuin yhdelle viikonlopulle.

...nettipankissa, tai muuten vaan odottamassa ei ole laskun laskua. Kun kaikki on hoidettu on olo - ja tili :D - kaikinpuolin kevyempi.

...tiedän, että tietyt ystävät ovat ja pysyvät, vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen. <3 Ystäviä on karsiutunut matkanvarrella, mutta niinhän elämässä tapaa käydä. Toisinaan siihen liittyy draamaa, toisinaan ei, mutta jonkinlainen surutyö asian tiimoilta yleensä kuitenkin tulee tehtyä.

...on perjantai-iltapäivä (tai lauantaiaamu). Perjantaissa on taikaa, on viikonlopuksi suuria suunnitelmia tai ei.

Tähän on hyvä lopettaan ja haastaa kaikki stressipussit ja ei-stressipussit miettimään asioita, mitkä tekevät teidät onnellisiksi. Rentouttavaa mökkikaudenpäätösviikonloppua, mökillä tai ilman.

Asioita joihin en usko

Visual Diaryn Sara kirjoitti pari kuukautta sitten blogissaan asioista joihin ei usko, postaus löytyy täältä, ja sen verran mehevä oli aihe, että pakkohan siihen on itsekin tarttua. Yleisesti ottaen uskon vähän kaikenlaisiin juttuihin, tai ainakin haluan uskoa. Siinä tietysti on vissi ero, eivätkä kaikki asiat ole edes uskosta kiinni. Pidemmittä puheitta, here comes.

Karma.
En oikein jaksa usko karman lakiin. Kaikilla asioilla, päätöksillä, tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on tottakai seurauksensa, mutta en kutsuisi sitä karmaksi. Mielestäni on ainoastaan hyviä ja huonoja valintoja tai onnea, ja toiset asiat ovat vain meant to be. Jos uskoo karmaan ja ajattelee sen hoitavan niinsanotusti tilit tasan, jos joku on kohdellut epäreilusti kannattaa ehkä miettiä myös ketä itse on kohdellut kurjasti, että karma on tehnyt vastaiskun.

"Lähdetään käymään yksillä."
Jeah right, who are you kidding. Yksille lähteminen on silkkaa itsensä huijaamista ellei satu olemaan liikkeellä autolla. Siinä tapauksessa tuo statement toimii, mutta jos vaikkapa hyppää fillarin selkään ja lähtee terassille "yhdelle", ei kannata ihmetellä, jos kohtaa silmienpyörittelyä.

Maanantai on viikon paras päivä.
Ei ole, piste. Maanantai on maanantai, vaikka voissa paistaisi. Tosin viime aikoina viikonpäivillä ei ole enää niin suurta merkitystä kuin ennen, mutta maanantai on maanantai ja perjantai on perjantai, vaikka asiaa mitenpäin katsoisi.

Kateus. 
Tämä on  monitasoinen juttu: Kateus on mielestäni yksi turhimmista ja typerimmistä fiiliksistä, mitä ihmisen tunneskaalasta löytyy. Toisaalta pienoinen kateus saattaa ajaa parempiin suorituksiin ja tavoittelemaan jotain sellaista, mitä ei ehkä olisi ilman tätä hölmöä tunnetta tajunnut edes tavoitella. Kolmanneksi, jos joku sanoo ettei ikinä, milloinkaan tunne kateutta, niin sanoisin, että "älä huijaa". Kateus on yksi ihmisen tavallisimmista tunteista siinä missä ilo, suru tai innostuminenkin.

"En ikinä menetä hermojani lasten kanssa."
Onneksi olkoon, ansaitset rauhanpalkinnon, Äiti Teresan kunniamaininna, sekä Dalai Lamalta papukaija-merkin. Todennäköisempää on yksisarvisen ilmestyminen ikkunan alle. :D

Valkoiset legginsit/tregginsit/yms.
 Ei vaan näytä hyvältä - kenenkään päällä.

Uhkailu-kiristys-lahjonta - tie lapsuuden traumoihin.
En pysty uskoa. Tietysti riippuu keinoista, joita käytetään, mutta jos kyseessä on ihan perus "ellet syö ensin ruokaa, et saa jälkkäriä"-tyyppisiä juttuja, niin I don't think so. Kaikissa asioissa voidaan tietysti mennä äärimmäisyyksiin, mutta itse en ole ainakaan niin fiksu, että olisin keksinyt miten lasta kasvatetaan ellei esimeriksi kerrota ja opeteta, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Toiset saattavat kutsua tätä uhkailuksi, tai kiristykseksi.


Yksinhuoltajien lapsilla on huonommat eväät elämään.
Hahahahhahaa, en usko hetkeäkään. Ei ole kiinni huoltajuussuhteesta millaisen kotikasvatuksen saa, ja miten paljon lapseen; hänen harrastuksiinsa, koulutukseen, ynnä muuhun panostetaan.


Kukkahousut.
Tiedän tämän olevan kuuminta hottia ja monien pitävän kukkauhousuja suvereenisti - hatunnostoni heille - mutta tämä antikukkakuosimuidu ei moiseen taitu. Ei edes kotioloissa.

Ainoa tapa, jolla voisin pitää "kukkahousuja"

Vappu on turha juhla.
Tarkoitan nyt nimenomaan vappua sillä tavoin, kuin sitä nykyään juhlitaan; en erityisemmin aatteellisena juhlana. Itselleni vappu tarkoittaa kevään taittumista kesäksi, vaikka näillä leveysasteilla se ei kelien puolesta useimmiten niin olekaan. Joskus muinoin vappua juhlittiin kaveripiirissäni aina, toviksi vappu muuntui jopa omissakin silmissäni enemmän tai vähemmän pakkojuhlaksi, mutta taas vapun juhlimisessa on oma tunnelmansa. Se ei tarkoita välttämättä skumppapäissään kylillä hillumista, vaan lähinnä hyvää ruokaa, vappumunkkeja, simaa, serpentiiniä, ilmapalloja ja jossain määrin sitä skumppaakin. Ja hei viikon päästä vappu on täällä!

Positiivisuus on perseestä.
En usko, ei ole. Jotkut saattavat syyttää turhasta haihattelusta, mutta lähtökohtaisesti (sana aiheuttaa edelleen hilpeyttä, vanha inside-läppä :D) pienellä haihtattelulla kaikki on kivempaa.

Suklaat voi laittaa paremmuusjärjestykseen.
Noup, en pysty siihen. Tai pystyn, mutta muutan noin viiden sekunnin päästä mieleni. Tämän hetken lemppari on geisha, ja juuri nyt alkasi tekemään mieli Maraboun normi maitosuklaata. #suklaaonsuklaaonsuklaa

Hiilarit on helvetistä.
En allekirjoita. Kroppaa tottuu kaikkeen, kunhan kuljetaan kultaista keskitietä. Olen alkanut uskomaan myös siihen, että keho kertoo kyllä mitä tarvitsee, joten jos himoitset hiilareita, suo se itsellesi. Tosin itse en nyt aio tätä toteuttaa, koska kehoni yrittää kertoa tarvitsevansa suklaata, mutta tiedän sen tässä kohtaa huijaavan. :D


Ihmissuhteiden kuuluu olla vaikeita. 
Ei kuulu. Aina ei tietenkään voi olla helppoa ja yhtä ruusunpunaista eloa ja oloa, mutta pääasiassa kyllä. Ei tarvita draamaa ja sydäntä raastavaa vuoristorataa, että rakkaus olisi oikeaa. Se on oikeaa vähemmälläkin säätämisellä ja epävarmuudella. Itseasiassa oma kokemukseni on, että mitä vähemmän säätämistä, epävarmuutta ja draamaa, sitä enemmän pystyy toiseen ihmiseen keskittymään.

Että asiat vain tapahtuvat itsestään.
Mikään ei tapahdu itsestään, paitsi ajan kuluminen. Jos haluat jotain, tee sen eteen töitä. Jos et halua jotain, tee asiat niin, ettet joudu tilanteeseen, johon et halunnut. Mikään - muu kuin vakava sairastuminen tai onnettomuus - ei ikinä, automaattisesti "vain tapahdu" ellet tavalla tai toisella ole edesauttanut asiaa; on kyseessä sitten toivottu juttu, tai jokin, mihin ei ole tähdännyt. Älä syytä muita siitä missä olet oman elämäsi kanssa, sillä kukaan muu ei tee valintoja puolestasi, kuin sitä itse. ..ellet ole lapsi. Silloin vanhemmat saavat suuremmilta osin päättää. Pakko mainita näin uhmaikäisen äitinä. :D

 Että tietyn ikäisenä "kuuluu" tehdä tiettyjä asioita.
Tässä tietysti biologia asettaa omat rajansa, mutta noin muuten: Ei ole ikinä esimeriksi liian myöhäistä opiskella, vaihtaa alaa / työpaikkaa / asuinpaikkaa, aloittaa uusia harrastuksia tai ylipäätään kiinnostua uusista asioista. Aina voi myös lähteä rokkifestareille ja juoda viiniä aamuun asti, jos sille tuntuu. Aina voi matkustaa, tai olla matkustamatta, tavata uusia ihmisiä ja avartaa maailmankuvaa. Aina voi haaveilla ja asettaa tavoitteita. Ja ennenkaikkea aina on juuri oikea aika nauttia hetkestä ja elämästä.

Tähän on hyvä päättää, kivaa viikon alkua! Kertokaa mihin te ette usko?

Kuvat: Pixabay

Kritiikin vastaanottaminen rakentavasti on taitolaji

Miten ottaa kritiikkiä - tai palautetta - vastaan loukkaantumatta? Tai edes ihan pikkiriikkisen kuohahtamatta? Luin jostain, että suurinta osaa kritiikistä ei edes tarkoiteta kritiikiksi, vaan lähinnä palautteeksi; kritiikiksi se muuttuu vasta vastaanottajan mielessä. Tämä aiheutti itselleni ahaa-elämyksen, sillä näinhän se tosiaan monesti on: Ihmismieli tulkitsee negatiiviseksi sellaisetkin itseen kohdistuvat asiat, jotka sitä eivät välttämättä ole! Ja seuraavaksi; miksi ihmeessä? Miksi treenatuinkin positiivari tähän sortuu, ja miten se olisi muutettavissa? Miten olisi mahdollista oppia pois kaavasta, joka ei palvele ketään: Ei omaa itseä, eikä ketään muutakaan?

Tämä on pirun vaikea laji, etenkin itseni kaltaiselle ihmiselle, jolla ensreaktiot tapahtuvat noin sekunnin sadasosassa ja lyövät kropan ja mielen läpi sellaisella voimalla, että korvissa suhisee. Aivan sama onko kyse innostumisesta, ilosta, surusta, rakkaudesta, kiukusta tai jostain sen sukulaisesta ensireaktio on aina voimakas ja menee syvälle. Vuosien myötä olen, hyvin vaihtelevalla menestyksellä, oppinut pitämään näillä hetkillä suuni kiinni, mutta ilmeeni paljastavat kyllä mikäli mielessä kuohuu, hyvässä tai pahassa. Kaikki muut reaktiot pidän mielelläni entisellään, mutta palautteen tai kritiikin vastaanottamisen hetkellä olisi kiva pystyä pitämään ajatukset zen-tilassa ja pystyä tarkastelemaan asioita heti siltä kantilta, kuin nykyisellään pystyy noin vartin-puolentunnin päästä kuohuntaa aiheuttaneesta asiasta.

Tässäkin lajissa varmasti hiljaa hyvä tulee ja taitaa olla jo harjoitukset hyvässä vauhdissa, kun ymmärtää, tai osaa - ainakin välillä - pitää niinsanotusti päänsä kiinni siinä vaiheessa, kun sisäinen tulisielu nousee vastarintaan ja puolustuskannalle. Ehkä ei tarvitsekaan oppia hillitsemään omia, sisäisiä reaktioitaan, vaan riittää, että pystyy suodattaa ne. Omalle itsellehän olisi kevyempää, mikäli osaisi suhtautua palautteeseen edes suunnilleen neutraalisti; osaisi siinä hetkessä punnita sävyt palautteen takana ja miettiä edes sen kaksi sekuntia onko sitä edes tarkoitettu negatiiviseksi. Kuulostaa kovin vaikealta ja työläältä, mutta olen varma, että tämäkin juttu olisi harjoittelun arvoinen.

Olennaista tietysti on miten asiat ja palaute esitetään ja keneltä se tulee. Itselläni on suuria vaikeuksia ottaa vastaan palautetta asioista sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät niistä todellisuudessa tiedä juuri mitään, ja jotka eivät osaa asettua toisen asemaan. Tämän sortin ihmisethän monesti ovat niitä kärkkäimpiä arvostelijoita ja kritisoijia: "Ei millään pahalla, mutta.." Tietänette ihmistyypin. Veren saa kiehahtamaan myös ihmisen piiloutuminen oman persoonallisuutensa taakse siinä vaiheessa, kun käyttäytyy huonosti tai epäkohteliaasti: "Tällainen mä nyt vaan olen, sanon asiat suoraan." Asioiden suoraan sanominen ja huono käytös on kaksi täysin eri asiaa, eikä niillä ole ole mitään tekemistä toistensa kanssa.  Suoraan puhuminen on omasta mielestäni todella suotavaa, samoin kritiikin antaminen mikäli siihen on aihetta. Miten muuten ihminen voisi parantaa sitä osa-aluetta, mitä palaute koskee. Nämä asiat olisi kuitenkin hyvä hoitaa aina ystävällisessä hengessä, koska todennäköisesti palautteen vastaanottaja asettuu puolustuskannalle ilman hyökkäävää sävyäkin. Itse alkaan näkemään punaista myös, mikäli kritiikin antaja verhoaa kritiikin vaikkapa huolestumiseen, tai haluaa näennäisesti keskustella asiasta kuuntelematta kuitenkaan mitä toisella on sanottavanaan. Taitolajeja siis molemmat, niin kritiikin vastaanottaminen, kuin myös antaminenkin.

 

Mikä on tarinan opetus? Ehkä ainakin se, että arkipäivän tilanteissa kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen sanaisen arkkunsa avaamista oliko puolison, muun perheenjäsenen, kollegan tai ystävän antama palaute ensinkään tarkoitettu kritiikiksi. Jos omaa samanlaista vuoristorataa menevän tunne-elämän, kuin allekirjoittanut on vaikea yrittää hillitä itseään siinä vaiheessa, kun veri kiehuu ja sisällä leimuaa. Voin kuitenkin luvata, että jos jaksaa harjoitella itsehillintää näissä tilanteissa elämä paranee ja pidemmässä juoksussa huomaa, ettei sitä niin kauhean helposti enää käämejään poltakaan.

Kuvat: Pixabay

Kolme hyvää ja kaunista x5

Hyvää maaliskuuta evribadi! Talvikuukaudet ovat kalenterin mukaan virallisesti ohi ja superpakkasista huolimatta kevät tekee tuloaan. Tai mitä superpakkasia nämä miinus kahdenkympin kelit nyt ovat, ihan perinteistä talvikelikauraa kaiketi, mutta totuus on muutaman leudomman talven jälkeen päässyt unohtumaan. Ensimmäisen kevätkuukauden kunniaksi päätin tarttua monissa blogeissa julkaistuun kolme hyvää-aiheeseen, jota jokainen meistä voisi omissa ympyröissään pohtia. Olen kirjoittanut samantyyppisen postauksen aikaisemminkin - miten kaikista meistä löytyy vahvuuksia - ja se löytyy täältä.






KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Reippaasti ja mielellään hoitoon jäävä pikkumimmini. Neiti K:n päivähoitotaival on kestänyt nyt tasan kaksi vuotta ja koko touhu on mennyt paremmin, kuin hyvin. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin on hoitoon jääty itkien tai muutan vain pitkinhampain. Neiti solahtaa ryhmiksen touhuihin aamuisin niin sutjakkaasti, että välillä saa huudella perään, mikäli haluaa heipat, halit ja pusut.

Lisääntyvä valon määrä. Ihan mahtavaa, että aamuisin töihin lähtiessä ja ajellessa on jo valoisaa! Sitä jotenkin aina unohtaa miten äkkiä talvi kevääksi - ainakin valon puolesta - taittuukaan, ja oikeastaan ihan hyvä niin: Vuosi toisensa jälkeen saman asian suhteen yllättyy iloisesti.

Saan iltaisin nukahtaa rakkaaseen syliin. En voisi olla onnellisempi kömpiessäni iltaisin peiton alle ja kepertyessäni rakkaani kainaloon. Ihan parhaita asioita, joita en todellakaan ota itsestäänselvyytenä.


 

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Sitkeys. Olen elämässäni kokenut yhtä ja toista, enkä lannistu enää ihan vähästä. Olen kouliintunut elämän ristiaallokossa niin, että minua on hyvin vaikea enää yllättää, ainakin mitä tulee ihmisten käytökseen. Sitkeyteni ansiosta pääsen nopeasti takaisin jaloilleni, mikäli polvet välillä notkahtavat muuten, kuin positiivisessa merkityksessä rakkauden takia. 

Positiivisuus. Kukaan ei aina jaksa katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta mikäli siihen pystyy edes suurimman osan aikaa, on se pelkkää plussaa. Positiivisuus on helppoa silloin, kun elämässä on kaikki hyvin ja asiat sujuvat, hankalampaa se on, jos oikein tihkoo, usein ja pitään. Yleensähän nämä hommat toimivat lumipalloefektin lailla: Jos asiat alkavat sujua, kaikki tapahtuu kuin itsestään - ja silloin on syytä muistaa olla kiitollinen and enjoy the ride - ja alamäen alkaessa sen monesti joutuu lastettelemaan sinne alas saakka ennenkuin kurssi taas kääntyy. Hienointahan tässä hommassa on se, että ikinä ei tiedä onko kyseessä pieni mäennyppylä, mitä pitkin lastellaan, vai haasteellisempi vuoristo. Jokatapauksessa, pessimisti ei ehkä pety, mutta positiivareilla on varmasti hauskempaa.

Asioista innostuminen. Tämä taisi löyty plus-listalta myös edellisessä aihetta aihetta sivuavassa postauksessani, johon aiemmin viittasin, mutta koen asioista helposti innostumisen ja inspiroitumisen pelkästään voimavarana. Piirre tuo helposti uusia tuulia elämään ja antaa potkua monissa jutuissa.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Neiti K. Parasta, mitä minulle on tapahtunut, as simple as that.

Rakkaus. Kun jaksaa uskoa ja pitää silmänsä auki, vaikka mitä voi tapahtua. Toisinaan joutuu odottamaan ja etsimään oikeaa ihmistä pidempään, toisinaan oikea henkilö tupsahaa eteen ennenkuin oikeastaan edes etsiikään. Niin tai näin, rakkautta, ja rakkaitaan, ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä.

Ystävät. Aika perinteisillä linjoilla näemmä mennään, mutta tämä kolminaisuus; pikkumuru, isompi muru ja ystävät ovat elämäni parhaita juttuja. Ystävät ovat pitäneet pystyssä silloin, kun alamäki on tuntunut loppumattomalta ja jaksaneet kuunnella silloinkin, kun en ole jaksanut edes yrittää kaivaa positiivisuuslaseja silmille. Samat ystävät myös iloitsevat kanssani, kun elämä hymyilee ja kohtelee silkkihansikkain. Kaunis kiitos tässä samalla heille. <3

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Tätä vuotta on takana vasta pari kuukautta, mutta hyviä, yksityiselämään liittyviä juttuja on jo tapahtunut useampiakin. Niistä kuitenkin ehkä joskus myöhemmin lisää, nyt pysytellään kevyemmissä ja pienemmissä ilonaiheissa.

Elämän asettuminen uomiinsa. Se siitä kevyistä ilonaiheista, mutta tätä ei voi olla ohittamatta. Elämä on just nyt sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Ehkä jotain yksittäisiä asioita on, jotka kaipaavat muutosta, mutta niihinkin on -  ainakin jonkinlaiset - suunnitelmat olemassa. Nautitaan nyt kuitenkin tästä hetkestä ja keskitytään suunnitelmiin myöhemmin.

Reissut. Olemme pikkumimmin kanssa lähdössä pariksi viikoksi kesäkuun alussa Alanyan auringon alle, ja ajjettä miten ihanaa, että saa kesälomalle kunnon startin! Ei tarvitse välittää, vaikka koto-Suomi tarjoilisi millaista kesäkeliä tahansa, aurinko on aikalailla noille parille viikolle varmaa. Keväällä on odottamassa myös pieni viikonloppu-get-away aikuisten kesken, joten nyt todellakin on mitä odottaa. Tähän ripakopallinen sydämiä.

Tämä menee nyt vahvasti sinne cheesy-osastoon, mutta hetket rakkaimpien kanssa. Arki on kovin kiireistä, mutta nyt eletään kaikinpuolin erilaista kevättä, hyvällä tavalla. Vaikka välillä univaje ja uhmapeikko painaa päälle, on kokonaisuus silti hyvin vahvasti plussalla ja hetket kotirintaman kanssa kullan arvoisia.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PIKKUPONEISSA JA YKSISARVISISSA

Itsensä toteuttaminen. Pääsen blogissa toteuttamaan itseäni ja kirjottamisen lomassa eksyn aina haaveilemaan millaiseksi työelämän haluaisin muotoutuvan, jos kirjoittaminen ja siihen liittyvät hommat olisivat keskiössä. Alanvaihto ei ikinä käy käden käänteessä, mutta ehkäpä pikkuhiljaa. Varteenotettava vaihtoehto olisi myös tehdä niitä "unelmahommia" nykyisen työn ohella; varmasti antaisivat potkua toinen toisilleen.

Oma visio. Minulla on alusta saakka, Pikkuponien ja Yksisarvisten alle kaksivuotisen taipaleen aikana siis, ollut visio siitä, että en halua keskittyä yhteen tiettyyn aihepiiriin blogissa, tai ottaa paineita siitä, että pitäisi julkaista niin ja niin monta kertaa viikossa. Plussaa tietysti olisi, jos saisi julkaistua vaikkapa pari-kolme postausta viikkoon, mutta aina - tällä hetkellä useimmiten - siihen ei yksinkertaisesti vain taitu. Tai taittuisi, mikäli niin päättäisi, mutta en halua, että blogista tulee pakkopullaa. Olisi kuitenkin ihanaa saada keskittyä vähän enemmän näihin hommiin, joten ehkä se aika on jostain otettava.

Uskallus. Lähinnä oma uskallukseni siis aloittaa blogitaival. Moni saattaa ajatella, että mitäs uskallusta moinen vaatii, mutta tein ajatustyötä blogin eteen suhteellisen pitkään ja koen, että kaikki se jahkailu tuli tarpeeseen. Mietin paljon esimerkiksi sitä, mitä blogissa voi, tai haluaa omasta elämästään jakaa, koska kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää kaikkea. Historia on osoittanut, että mitä vähemmän kertoo, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. En ole tehnyt mitään tiettyä rajavetoa sen suhteen mitä blogissa kerron omasta elämästäni ja mitä en. Teen niinkuin hyvältä tuntuu, ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että keskityn enemmän kokonaiskuvan luomiseen, kuin yksityiskohtiin. Esimeriksi lasten nimet ja kasvokuvat pyrin kuitenkin blogista pitämään poissa.





Näillä miettein on hyvä laskeutua viettämään viikonloppua, happy Friday folks ja rustailkaapa oma kolme hyvää-listanne!

Itkupotkukiukkumarinavalivali?

Tuumin tässä yhtenä päivänä, että pitäisiköhän kaiken positiivisen pohdiskelun ja joulufiilistelyn lomassa kirjoittaa oikein kunnon valivalikiukku-postaus? Ihan jo senkin takia, ettei kenellekään tulisi sellaista kuvaa, että tässä vain kellutaan menemään vaaleanpunaisessa vaahtokarkkihöttössä ja ikinä ei ole niitä musertavan sysipaskoja päiviä, kun kaikki tuntuu olevan päin piparia. Tai ettei kukaan revi verkkareitaan ajatellen, että siinäpä nyt maalaillaan täydellistä mielenrauhan tyyssija-kuvaa, vaikka totuus on se, että ihan samalla tavalla repeilen ja hypin seinille kuin kaikki muutkin. Ehkä temperamenttini takia hypin seinille keskivertoa enemmän, jos sille päälle satun. :D

Kuva: Pixabay

Voin kertoa, että kaikki ei todellakaan ole yhtä pikkuponien ja yksisarvisten juoksua, olen ainoastaan päättänyt kääntää asiat niin, että kaikesta löytyy myös se valoisakin puoli. Olen aika huono mörköilemään, enkä kestä itseäni mörkömeiningeissä kovin kauaa. Helpompaa siis yrittää mennä positiivisen kautta, niin itseä, kuin kanssaihmisiäkin ajatellen. Niinhän se tahtoo olla, että jos tympii, niin hetken päästä tympii, että tympii. Joku on joskus ihmetellyt, että missä rinnakkaistodellisuudessa oikein luulen eläväni, kun kaikesta on kaivettava jotain hyvää. Se on kuulkaas asennekysymys miten asiat ottaa, niin raivostuttavaa kuin se voikin olla (tähän vähän valistussormen heilutusta perään). :D

Kuva_Pixabay

Mutta asiaan, alkusyksyn Alanyan reissun jälkeen en voi väittää, että elo olisi liian tasaista ollut. Syksy on ollut todella rikkonainen sairastelujen takia ja päänvaivaa on aiheuttanut myös tukiverkostojen horjuminen ja oman ajan puute. Onnekseni pieni naiseni on aika lunki tapaus, mutta rauhallisimman ja ihanimmankaan lapsen kanssa ei jaksa 24/7 ellei saa välillä vapaata ja aikaa tehdä omia juttuja.

Olen tällä hetkellä aika väsynyt arjen pyörittämiseen, mikä valitettavasti näkyy entistäkin lyhyempänä pinnana lapsen kanssa. Viime aikoina meillä onkin pyydetty ja annettu anteeksi puolin ja toisin tavallista enemmän. Onneksi olemme molemmat yhtä äkkinäisiä sopimaan, kuin leimahtamaankin. <3 Tähän päälle kun vielä tiputtaa perinteisen kaamosväsymyksen, joka marraskuun loppupuolella alkoi hivuttautumaan niskaan, niin joulu ja sitä myötä päivien piteneminen hiljalleen ei tule yhtään liian aikaisin. Nyt tuntuu, ettei mikään uni riitä ja senkin takia olisi suotavaa saada liikunta ja treenit aikatalulutettua säännöllisesti kalenteriin: Urheilu kun saa endorfiinit liikkeelle, tekee korvienvälille (ja keholle) hyvää ja arkea jaksaa paremmin. Kahden hengen perheessä, jossa toinen on se metrin mittainen, on kuitenkin omat haasteensa ajankäytön kanssa, jos haluaisi treenejäänkin sinne sekaan mahduttaa. Toisaalta asia on hyvin simppeli: Koska omaa aikaa ei ole, ei tarvitse miettiä mitä sillä tekisi. :D

Kolmen viikon päästä elellään jo keskellä joulunpyhiä, jotka toivottavasti menevät leppoisasti ollamöllötellessä. Ei tekisi tiukkaakaan linnoittautua peiton alle pariksi päiväksi ja huilia kaamosväsyä pois. Näillä nyt kuitenkin mennään, joten taidan vetää klementiiniöverit ja toivoa, että c-vitamiini tekee tehtävänsä. Ei oikeastaan huvita edes marista, joten sovitaan, että pitäydyn tästä eteenpäin niissä onnellisuuskupla-postauksissa. 

Hyvää viikonalkua jokahittelle!

Joulukuun suloiset nautinnot

Mä olen fiilistelijä. Fiilistelen ja tunnelmoin kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Joulun alla ja kesäisin eletään fiilistelyn kulta-aikaa ja sydän on pakahtua ja mieli kuvainnollisesti pökertyä kaikesta ihanasta ja tunnelmallisesta mitä ympärillä on. Onnistun fiilistelemään jopa toimistolle roudaamaamme kynttelikköä, joka tosin harmittavasti osoittautui rikkinäiseksi, joten uusi yritys ensi viikolla sen suhteen.

Minusta on aina löytynyt vähän fiilistelijän vikaa, mutta etenkin kolmenkympin rajapyykin ylittyessä ja viimeistään oman lapsen myötä homma on karannut ihan lapasesta. Imen itseeni pienistä hetkistä onnea ja pysähdyn useamman kerran päivässä - riippuen päivästä tietysti - miettimään miten just nyt on hyvä ja tämä hetki on ehdottomasti niitä, joista onnellisuus koostuu. Aina ei tietenkään treenatuinkaan positiivari pysty kaivamaan pieneistä hetkistä onnenhippusia arjen läimiessä päin näköä ja Suomen kaamosajan tarjoillessa laakaräntää, mutta tärkeintä lienee, että siinä onnistuu edes joskus; treenin myötä useammin ja useammin.

Tämä saattaa monen mielestä aiheena olla täyttä shaibaa, mutta itse pidän tätä tärkeänä. Elämä ei aina kohtele silkkihansikkain ja silloin on hyvä osata ottaa ilo irti pienimmistäkin asioista. Niistähän se onni muutenkin koostuu, sillä vaikka olisi kaikki "isot asiat" reilassa ja sillä mallilla, kuin itse on aina halunnutkin, niin tyytymättömyys saattaa silti vaivata. Siinä kohtaa kannattaa katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki nyt todellakin niinkun haluaa ja aloittaa tehotreenaaminen elämän pikkuasioista nauttimisessa. Se on pirun vaikea laji ja välillä tulee repsahduksia ihan huolella, etenkin jos tuntuu, että elämä läimii molemmille poskille. Tärkeintä on kuitenkin nousta ylös, lopettaa valitusvirsi ja alkaa avaamaan silmät niille asioille, jotka ovat hyvin ja jotka saavat aikaan sen lämpöisen, kodikkaan tunteen.

Tässä omia, täydellisen onnentunteen tuovia, pieniä joulukuun nautintoja:

- Kynttilät. Mikä sen parempaa, kuin esimerkiksi hämäränä joulukuisena viikonloppuaamuna sytyttää kynttilät valaisemaan aamupalapöytää.
- Glögi. Edelleen niitä kynttilöitä ja höyryävä glögimuki, hiljainen koti, sohvannurkka, viltti ja villasukat. Aijjettä.
- Pikkumimmi sohvalla viltin alla kertoilemassa tarinoitaan lastenohjelmien lomassa.
- Joulukalenterin avaaminen neiti K:n kanssa. <3
- Lakeudelle tuijottelu. Toimii niin kesällä, kuin talvellakin.
- Joululounas kollegoiden kanssa.
- Tilattujen joulukorttien ja valokuvien odottelu täpinässä. Saa nähdä mihin täpinän taso nousee tai laskee, kun 650 kpl kuvia lävähtää pöytään. :D
- Pikkumimmin täpinöinti Tuiskun Antista.
- Kevään reissuun fiilistely. Ihanaa, kun kalenteriin on piirretty parin viikon bookkaus aurinkoon.
- Ystävät.
- Kävelylenkit illan pimeydessä oman pienen, heijastinliivityyppin kanssa.
- Suklaa. Ja punkku. Ensin mainittu vielä fiilistelyn asteella, koska ellei halua mennä pyörien eteenpäin, on viisainta odottaa jouluaattoon.
- Joululahjojen kanssa askartelu ja suunnittelu.
- Joulun ripotteleminen ympäri kotia.

Kuvat: Pixabay

Ihania, pieniä asioita

Visual Diaryn Saara listasi viikonloppuna elämänsä pieniä, ihania asioita, jotka juuri nyt ovat parhaita. Postauksesta inspiroituneena päätin kirjoitella viikon aloitukseksi oman listani:


* Pitkät, hyvät yöunet. Ihan uudestisyntynyt fiils kunnon unien jälkeen!

* Lapsen riemu pienistä asioista. <3

* Lumi, joka tosin ainakin jo Pohjanmaalta ehti sulaakin.

* Jouluinen fiilis, jonka lumi viikonloppuna toi tullessaan.

* Edelliseen liittyen, pian saa alkaa laittamaan joulujuttuja esille.

* Yleistynyt Halloweenin juhlinta. Kiva, että tulee uusia juhlia ja perinteitä. Syksy on täällä pohjolassa sen verran pimeää aikaa, että kaikenkarvaiset juhlat ovat tervetulleita sitä piristämään!

* Kun lapsi osoittaa halloween-koristeluita ja toteaa "äiti, tämä on kiltti kummitus".

* Glögi. Tähän aikaan vuodesta saa jo ihan luvan kanssa nauttia herkullisen höyryävästä glögistä.

* Satsumat: Ihan superhyviä just nyt!

* Kynttilöitä voi hyvällä omallatunnolla polttaa vaikka joka ilta, koska pimeys.

* Tänään jatkuva Greyn Anatomia.

* Netistä bongattu resepti, joka ehdottomasti menee kokeiluun, koska NAM.

* Ettei juurikaan ahdista, vaikka a) maanantai b) lokakuun loppu c) kellot siirrettiin taas talviaikaan

* Ei haittaa, vaikka tekee mieli käpertyä vain sohvannurkkaan, koska loppusyksy ja hygge.

* Se, että on treffannut hiljattain monia sellaisia ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Ystävät. <3

* Spotifyn fiilistelylistat..ja joululistat, hups.

* Se, että huomasin viime viikon aikana, ettei rikkoutuneen mikron tilalle tarvitse hommata uutta, koska ilmankin pystyy elämään.

* Suklaakonvehdit. Tykkään myös niistä, mistä yleensä muut ei. :D

* Täydellinen kimonomekko, joka tosin tällä hetkellä on väliaikaisesti nettiputiikista loppu.

 * Syksyn tylsin kuukausi on pian selätetty!

Miltä teidän listanne näyttää tällä hetkellä?

Kuva: Pixabay

Viime päivien positiiviset

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista arjen taistelua ja selviytymistä. Kaikenlaiset ylimääräiset ja yllättävät päänvaivat kaatoivat naisen sängynpohjalle, josta viimein muutama päivä sitten pystyin vihdoin nousemaan taas kunnolla elävien kirjoihin. Nyt nainen on taas entistä ehompi ja fiilis parempi, kuin toviin - en jaksa nykyään mörköillä enää kovin pitkään ja muutamankin päivän mörököllimeininki tuntuu pieneltä ikuisuudelta - joten listaanpa sen kunniaksi viime päivin positiiviset jutut:

- Huolehtivainen, myötätuntoinen tyttäreni: Neiti K on joka päivä muistanut kysyä äidin vointia ja on hoivannut parhaan kykynsä mukaan. Ihana tyyppi. <3
- Sain vihdoin otettua uuden puhelimeni käyttöön! Toipilaana ollessa on aikaa syventyä kaikensorttisiin juttuihin - myös niihin, joihin ei välttämättä jaksa arjen pyörityksessä perehtyä.
- Uusi tukka. Olen tovin jo tuumannut josko leikkauttaisi long bobin ja nyt sen toteutin: Tykkään täysillä! Hiukseni ovat paksua sorttia ja kasvavatkin aika vikkelään, joten jos alkaa kaduttamaan - mitä tuskin tapahtuu - niin äkkiäkös ne tuosta kasvavat. Kiitos jälleen kerran Hiusharlekiinin Pialle! 
- Hyvä fiilis. Kun viikon-kaksi on kipeänä, niin kummasti osaa taas arvostaa terveyttä. Ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä, vaikka noin yleisesti pidänkin itsetäni ja terveydestäni huolta.
- Neiti K:n tarinat. Tyypillä alkaa olla mielikuvitus ja sanavarasto sitä luokkaa, että välillä saa tosissaan tehdä töitä, ettei naura ääneen, kun pieni naiseni leikkii omiaan ja tarinoi.
- Ajallaan hoidetut asiat. Tarkoitan nyt sellaisia asioita, joihin et itse voi varsinaisesti vaikuttaa, mutta jotka vaikuttavat sinun elämääsi. Helpottaa elämää, kun ne hoidetaan silloin, kun kuuluukin.
- Ruusut. Ne vaan on niin kauniita, nimenomaan leikkoruusut.
- Perjantai! No explanation.
- Todella tarpeeseen tuleva ja hyvin ansaittu vapaailta.

Kuva: Pixabay

Siinäpä ne tärkeimmät tähän hetkeen. Hyvää viikonloppua ja roosanauhapäivää kaikille, perjantaista 13. huolimatta!

Pohjalaista vaatimattomuutta - näissä asioissa olen hyvä

Jos viime viikolla kirjoittelin asioista tai piirteistä itsessäni, joita haluaisin muuttaa ja jotka eivät aiheuta "vau, ihanaa"-reaktiota, niin käännetäänpä homma toisinpäin: Positiivisia asioita minussa. Niitä juttuja, mistä juuri minä itse omassa minässäni pidän. Vanha kunnon minäminäminäminä-postaus siis.

 Monestihan sitä löytää ja näkee itsessään - ja kunnon ärsytyspäivän sattuessa myös muissa - ensimmäisenä ne negatiiviset asiat ja itselleen voi olla hankala antaa kiitosta ja tunnustusta asioissa, joissa loppujenlopuksi on aika hyvä, ja jotka ovat ehdottomasti plussa-puolella miinuksen sijaan. Haastankin nyt kaikki listaamaan itsestään vähinään viisi positiivista asiaa ja jemmaamaan listan jonnekkin, mistä sen voi pahan päivän sattuessa kaivaa esille ja toivottavasti todeta, ettei tässä nyt ihan paskoja ollakaan.

Kuva lainattu Power of Positivityn fb-sivuilta

Mä olen hyvä näissä:

- Asioista innostuminen. Kaikki, jotka allekirjoittaneen tuntevat tietävät mikä on jutun juoni ja homman nimi, mutta sanottakoon, että jos innostun jostain asiasta, se on menoa sen jälkeen. On kyseessä sitten uusi asunto, musiikki, ruoka, harrastus, lapsen harrastus, you name it, josta innostun, ei minkäänsortin välimalleja tunneta: Se on on tai off. Tosin iän tuoma viisaus on hieman hiljentänyt tahtia ja saanut harkitsemaan asioita ehkä peräti sen ensimmäinen kerran, joskus jopa kahdesti.
- Kirjoittaminen. En tiedä ovatko muut samaa mieltä, mutta sehän riittää, että itse tietää, hehe. Blogin myötä olen saanut uuden kanavan toteuttaa itseäni, mutta kieltämättä harrastuksesta olisi hienoa saada työ, ja olisi hienoa elättää itsensä kirjoittamisella ja aiheeseen liittyvillä jutuilla.
- Organisoiminen ja järjestäminen. Langat pysyy käsissä hektisilläkin hetkillä, ja vaikka luulen, että suurin osa tästä piirteestä juontaa luonteesta, niin työelämän kokemuksillakin on varmasti merkitystä. Kymmenen vuotta alalla, jossa päivittäin on deadline, eikä työkuormaa varsinaisesti etukäteen voi suunnitella takaa sen, että pienessä kiireessä toimimisesta on tullut peruskauraa. On kyseessä siis työkuvioiden, arjen tai juhlien - tai kaikkien edellämainittujen yhtäaikaa - organisointi, niin tapahtuu kyllä. Että party planner käytettävissänne, mikäli tarvetta esiintyy. :D
- Itsenäisyys. Välillä ehkä liiaksikin asti, mutta helpottaa elämää, jo ihan pelkästään omien korvienkin välissä,  kun tietää selviytyvänsä lähes asian kuin asian edessä. Aina voi pyytää myös apua, tai antaa ammattilaisten hoitaa hommat, kuten esimerkiksi auton korjaamisen, johon en todellakaan alkaa sekaantumaan, ettei käy "ei tässä mitään sähkömiestä tarvita"-tyyppisesti.
- Äiti-hommat. Mietin pitkään lisäänkö tämän listaan, sillä luonnollisesti sillointällöin - välillä useammin, välillä harvemmin - on maailman huonoin äiti-fiilis. Päätin kuitenkin lisätä, sillä vaikka välillä tuleekin notkahduksia, tärkeintä lienee, että ne tiedostaa, tunnistaa ja ehkä seuraavalla kerralla samanlaisen notkahduksen osaa välttää. Ehkä. Ainahan se ei todellakaan niin mene, mutta askel kerrallaan, lapsen kanssa toinen toistaan opettaen. En todellakaan tarkoita, että olen mikään supernanny tai maailman paras kasvattaja, vaan peilaan tässä nyt ainaostaan omaa elämääni ja meidän perhettämme.

Missä te olette hyviä, tai mitkä ovat parhaita ominaisuuksianne? Kaikista varmasti löytyy vähintään viisi positiivista juttua, ovat ne sitten mitä tahansa. Mietintämyssyt päähän ja oman elämän supersankariviitta harteille: Meistä jokainen on paras versio omasta itsestään.

Positiivisuusjemma pahan päivän varalle

Jännitys. Sitä on olemassa hyvää ja huonoa. Hyvää jännitystä, joka saa posket hehkumaan, hengityksen salpautumaan ja joka parhaimmillaan ajaa eteenpäin ja hyviin tuloksiin. Sitten on jännitystä, joka ikäänkuin lamauttaa ja saa henkilön lähes halvaantumaan paikoilleen.

Kaikkien on joskus tervettä mennä omalle epämukavuusalueelleen ja pysytellä siellä tovi, vaikka luontaiset vaistot sanoisivat muuta. Se antaa voimaa ja jälkikäteen on ihan voittajafiilis. Jos jännitys, nimenomaan se ikävänlainen, kuitenkin kestää liian kauan ja epämukavuusalueella oleminen muuttuu poikkeuksesta säännöksi, voi jännitys muuttua ahdistukseksi.

Kuva lainattu Power of Positivityn fb-sivuilta

Jokainen varmaan tietää millaisia fiiliksiä tarkoitan, kaikilla on omat kokemuksensa aiheesta. Toivon, että kaikkien kokemukset, jotka jonkinlaista ahdistusta aiheuttavat, olivat ne sitte millaisia tahansa, loppuvat ennemmin tai myöhemmin, ja nimenomaan parhain päin. Tallettakaa sillä hetkellä se fiilis; helpotus, ilo, tyyneys, kiitollisuus. Ne tunteet, jotka nousevat, kun työkuviot ratkeavat, lapsi tervehtyy, omat henkilökohtaiset ihmissuhteet loksahtavat kohdalleen tai vaikkapa vanhempien, tai omaan, terveyteen liittyvät asiat menevät parhain päin. Muistakaa se olotila ja kaivakaa se esiin aina arkiahdistuksen, tai minkä tahansa negatiivisen tunteen, pyrkiessä pintaan.Se unohtuu valitettavan nopeasti, mutta yrittäkää aktiivisesti palata siihen aina, kun tuntuu, että tihkoo tai vaikka ei välttämättä niin tihkoisikaan.

Kuva lainattu Power of Positivityn fb-sivuilta

Pakastikylmästä keväästä huolimatta, kyllä se räntäsade joskus vedeksi muuttuu, ja vesisade päivänpaisteeksi! Rakkauttaaaaa!

Missä mun joulufiilis on?!

Olen ollut tällä viikolla joulumielen metsästyksessä ja ihan kuin hiljalleen olisi tuloksiakin nähtävissä. Hitaasti, mutta hitaasti - sopii kirjoittajan mentaliteettiin..not. :D Jostain syystä tänä vuonna tämä pimeä aika tuntuu tavallistakin synkemmältä ja voimia vievältä. Kevään lapsi kaipaisi jo kovasti valoa, että heräisi tästä pienimuotoisesta horroksesta ja huomennahan sitä kohti jo mennäänkin, oliko peräti kukonaskel kerrallaan; valtavaa vauhtia siis. Happyhappyjoyjoy, kohta ei lapsellakaan tarvitse enää iltapäivällä sanoa, että ei, nyt ei ole aamu, vaan iltapäivä. Ei, nyt ei syödä aamupuuroa, vaan päivällistä. Get the picture.

Jouluun, tai jouluaattoon on siis kolme yötä ja joulumieli edelleen vähän kiikunkaakun, mikä ei ollenkaan ole tavallista meidän taloudessa. Kaikki asiaankuuluvat härpäkkeet tuvasta toki löytyy; on valotähtiä, joulukuusta kaikkine tykötarpeineen, valopalloja siellä sun täällä, hyasinttia ja tonttuja kurkkimassa valokuvien takaa, mutta ei, jostain syystä ei oikein nyt lähde ihan totutulla tavalla tämä jouluhomma. Neiti K on tottakai tohinoissaan, joten eiköhän se fiilis minutkin löydä viimeistään aattona. <3 Taidan kokeilla ennen sitä vielä hyväksi havaittua konstia; kaivaa suklaajemman esille, Yksin Kotona-leffan netfilixistä (kai se nyt sielä on?) ja jälleen kerran kaivautua sinne sohvannurkkaan niine hyvineni.

Kuva lainattu

Joulun nurkilla ajatuksissa ovat tavallista enemmän myös ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät ole elämässämme tai (fyysisesti) enää luonamme, terkkuja vaan pilvenreunalle. <3 Perhejuhlan lähestyessä toivoisi, että ihmiset pystyisivät näkemään oman itsensä ohi ja osaisivat katsoa suurempaa kuvaa, päästää irti negatiivisista asioista ja unohtaa oman katkeruutensa tai muut itseään kuluttavat fiilikset. Yleensä niillä satuttaa ainoastaan itseään ja läheisiään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää jouluviikkoa jokahittelle! :)

Raskasta syksyä, vähemmän raskasta joulua ja talvea

Viime postauksestani onkin aikaa jo lähemmäs kuukauden päivät; aika menee niin nopsaan, ettei mukana tahdo aina pysyä. Joulukin on "melkein" kulman takana - tai riippuu tietysti keneltä kysyy :D - ja viimeistään lokakuun marraskuuksi taittuessa kaikki jouluintoilijat saavat alkaa luvan kanssa täpisemään joulutouhujaan. Allekirjoittanut on ehdottomasti jouluihminen ja yleensä asiaan kuuluvat valot ja kuusi löytävät paikkansa kodista jo hyvissä ajoin marraskuussa, ja spotifysta soi useimmiten joululaulut ja fiilistelylistat. Tänä jouluna myös neiti K alkaa jo ymmärtämään jouluhommien päälle, mikä tuo kaikelle oman merkityksensä. En malttaisi odottaa, että pääsemme yhdessä leipomaan pipareita ja avaamaan joulukalenterin luukkuja! <3 Löytyykö teistä samanlaisia täpisijöitä?

Loppuvuoden hulinat ja touhut ovat erityisen tervetulleita, sillä tämä syksy ja menneet pari kuukautta ovat olleet aika raskaita. Elämässä käyvät muutoksen tuulet, jotka kuitenkin selvästi hiljalleen alkavat kääntymään myötäisiksi. Ja koska pidän lasini mieluummin puoliksi täynnä, kuin puolityhjänä, ja pilvestäni löytyy aina hopeareunus, niin kaikella on tarkoituksensa. Itseään ei voi ikinä oppia tuntemaan liian hyvin ja vaikka välillä tuntuu, että jotkut asiat tai ihmiset pystyvät aina yllättämään, niin onneksi sama näyttää pätevän myös omaan itseen: Jostain löytyy aina se uusi näkökulma, syvempää ymmärrystä ja ylimääräinen vaihde, jolla pääsee aina lopulta eteenpäin. Niin että peace vaan jokahittelle. :)

Näillä miettein on hyvä lasketella Halloweenin yli pikkujoulukauteen ja joulufiilikseen. Niin että sori vaan kaikki x-mas-heittarit, pikkuponeilta ja yksisarvisilta ripottelee joulu-sitä-joulu-tätä-settiä todennäköisesti vähintään seuraavat kaksi kuukautta. :D

Peace and Love. <3