Reissukuulumisia toukoukuulta

Meidän perheen reissunaisten kesäloma part one lusittiin toukokuun puolivälin jälkeen. Välimeren auringon syleilystä kun palattiin kesä-Suomeen, ei se sään puolesta ottanut lomalaisia kovinkaan lempeästi vastaan: Kun neiti K:n kanssa saavuimme takaisin kotimaisemiin ja astuimme koneesta lähilentokenttämme kamaralle iski Suomen kesä lähes karateiskun päin näköä: Lähdimme mukavasta ja lempeästä +25 asteen lämmöstä ja saavuimme sateisen harmaaseen, alle kymppi-asteiseen Vaasaan. Pahemminkin olisi tietysti voinut olla ja vettä vihmoa laakana vaasatuulen mennessä luihin ja ytimiin, mutta silti en osannut liiaksi riemuita Suomen kesäsäähän saapumisesta. Onneksi kelit ovat siitä lämmenneet, vaikkakin kovin vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta se loma ja reissu! Lähdimme matkaan siis lähikentältä, johon on kotoamme naurettavan lyhyt matka. Vaasan lentokenttä on todella pieni ja portteja löytyy ainoastaan kaksin kappalein, joten liian pitkiä siirtymiä ei kentällä ole; ei edes sisätiloista koneeseen. Turva -ja passintarkastuksetkin hoituvat kädenkäänteessä. Perillä pääsimme hyppäämään etukäteen varaamaani kimppakyytiin, jossa oli meidän lisäksi samalla lennolla ollut pariskunta. Matka Antalyasta Alanyaan tuntuu aina yllättävän pitkältä, eikä asiaa auttanut liikenneruuhkaan juuttuminen alle 10km ennen Alanyaa. Viimeisiä kilometrejä taitettiin puolisentuntia ja hermot alkoivat yhdellä sun toisella kiristymään, mutta niin vain selvittiin perille. Neiti K on erittäin lunkia matkaseuraa, ja pieni naiseni jaksoi loputtomalta tuntuvan siirtymänkin todella hienosti. Matkantekoon Vaasasta Alanyaan meni lopulta koko päivä, joten neidin kovasti odottamat uimishommat jouduttiin suosiolla jättää seuraavalle päivälle. Reissussa väsähtäneet naiset tyytyivät ainoastaan etsimään murua rinnan alle ja käymään läheisessä kaupassa ostamassa elintärkeitä lomatarpeita - kuten nallekarkkeja ja punaviiniä - ennen kellahtamista hotellin lakanoihin.

Neiti K pomppasi seuraavana aamuna ylös puoliseiska ja olisi heti ollut valmiina polskutteluhommiin, mutta kiitos lastenohjelmien sain vielä hetken uniaikaa, ennenkuin nälkä(kin) pakotti nousemaan ja etsimään tiensä aamupalalle. Hotelliksemme oli valikoitunut huoneistohotelli Mayflower, jonka sijainti keskustan liepeillä, mutta kuitenkin hieman syrjässä kaikkein kovimmalta menolta ja meiningiltä, oli aika ihanteellinen. Rantaankin pääsi laskettelemaan kohtuullisen sutjakkaasti, ja jahka neiti K tuosta kasvaa ja biitsihommat alkavat kiinnostaa enemmän, bookkaan varmasti majoituksen rannan liepeiltä. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, että hotellista löytyy sekä pieni, että iso allas, ja jonkinlainen leikkipaikka, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Vietimme koko viikon ottaen hyvinkin rennosti, emmekä hötkyilleet liikaa oikeastaan mihinkään suuntaan. Pikkunainen sai sanella aika paljolti mitä tehdään ja mitä tapahtuu, joten hotellin altaalla vietettiin tunti poikineen. Äidillekin se sopi vallanmainiosti, sillä BookBeatin tutustumiskuukausi oli myös oikein loistavaa altaallamakoilu-seuraa ja viikon aikana tulikin luettua ja kuunneltua läpi useampi kirja. Altaalla makoilun lisäksi otimme päivittäin iltapäivä-huilit hotellihuoneessa, luuhailimme kaupungilla ja menimme sinne, minne nenä näyttää. Tapasimme parina päivänä myös alkujaan instagramin kautta tuttua äiti-tytär-reissukaksikkoa, mutta muuten jätimme tuttujen moikkailun tällä kertaa minimiin.

Ruokailuhommat olin hoitanut ennakkoon siten, että päivittäin hintaan kuului sekä aamiainen, että illallinen. Ruoka oli hyvää, mutta kohtuullisen vaatimatonta lukuunottamatta hotellin turkkilaista iltaa, jolloin pöydät notkuivat mitä maistuvampia paikallisia herkkuja. Rakastan turkkilaista ruokaa ja voisin elää pelkillä mezeillä ja baklavalla. ..ainakin sen viikon-pari. Neiti K tilasi uskollisesti joka ilta spagetti bolognesen, eikä ruokailuhommista tarvinnut kertaakaan vääntää. Joka ilta päivän päätteeksi haimme naapurikaupasta iltajäätelön, jonka onnellinen pikkuneiti söi suupielet suklaassa omassa huoneessa, peiton alla. Loma meni todellakin toteen myös levon osalta, sillä useimpina iltoina olin itsekin ennen puoltayötä kömpimässä neiti K:n viereen unille.

Viime kesän reissullamme meillä oli all-inclusive ja silloin pohdin, että meidän kaksikolla ei ehkä ihan vielä mene toteen moinen kaikenkattava paketti. En aikaisemmin oikein ole päässyt sisään näihin all-inclusive-hommiin, sillä olen aina tykännyt käydä vähän siellä sun täällä syömässä, ja viihtynyt paremmin rannalla, kuin altaalla. Nyt meininki on kuitenkin täysin eri ja helpottaa lomaa huomattavan paljon, kun tietää, että tietyllä kellonlyömällä on ruokaa saatavilla. Tein lomaviikkomme aikana pienen summittaisen laskelman, ja totesin, että allaspäivän aikana kulutimme juomiin + mahdollisiin lounaseväisiin helposti 10-15 euroa per päivä plus lisäksi illallisen kanssa nautitut juomat, jotka olivat yleensä sen 5-10 euroa. Tähän kun lisää ns. puolihoidon hinnan, eli aamainen+illallinen-combo päivittäin, niin päästään aikalailla samoihin hintoihin - ja itseasiassa vähän ylikin - kuin mitä all-inclusive suunnilleen sitä tarjoavissa hotelleissa maksaa. Mayflowerissa "alli"-mahdollisuutta ei ollut, mutta jatkossa valkkaan hotellin sen perusteella, että kaikki mahdollinen kuuluu hintaan.

Matkustimme nyt myös ensimmäisen kerran ilman matkarattaita, koska 4vee jaksaa jo kohtuullisia matkoja kävellä; jos siis sattuu huvittaa. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin kysyä hotellin respasta, josko olisi mahdollista vuokrata rattaita päiväksi-pariksi ja asiaa luvattiin selvittää. Lopputulos oli, että reissun pari viimeistä päivää kuljimme Alanyan keskustaa, sen vaatekauppoja ja Kleopatran rantaviivaa ristiinrastiin neiti K tyytyväisenä rattaissa istuskellen. Rattaiden vuokrakin oli huimat 5€ per päivä ja kiesit olivat jopa paremmat, ketterämmät ja järeämmän oloiset, kuin omat matkarattaamme, jotka nekään eivät pienimmästä päästä ole, mutta jotka ovat neiti 4veelle jo auttamatta liian pienet. Kannattaa siis aina avata suunsa, sillä turkkilaiset hakevat kyllä vierailleen vaikka kuun taivaalta; siihen vain saattaa mennä tovi tai toinenkin, ja toteutus voi pohjoismaalaista aina silloin tällöin hihityttää, tai kauhistuttaa. Mutta when in Rome.

Kotiinlähtö aikataulu ei sitten ollutkaan niin leppoisan letkeä: Paluulento lähti Antalyasta aamulla klo 6, joka tarkoitti sitä, että hotellilta lähdettiin klo 2. Olin suosiolla järjestänyt meille priva-kyydin kentälle, sillä bussin kierteleminen öisessä Alanyassa keräämässä turisteja kyytiinsä milloin mistäkin pikkukujan hotellista ja pakolliset pysähdykset Alanya-Antalya-välillä eivät muutaman tunnin yöunien jälkeen kiinnostaneet. Yksityiskyyti-ratkaisu osoittautui juuri niin hyväksi, kuin olin arvellutkin, ja pääsimme suorinta tiedä hotellilta lentokentälle puolessatoista tunnissa. Antalyan lentokenttä on mielestäni jostain syystä aika miellyttävä ja siihen aikaan aamusta ei liikaa ruuhkaakaan ollut. Lentokoneessa molemmat naiset ottivat pienet tirsat ja ennen lounasaikaa oltiinkin jo Vaasassa ja lounasaikaan kotona. Ehdottomasti pienen lähilentokentän etuja.

Pikkumuikki olisi kovasti lähdössä jo taas uudelleenkin Välimeren auringon alle, joten ensi kesää silmälläpitäen matkakassaa on ehkä syytä alkaa keräämään; on kohde sitten tuttu ja turvallinen Alanya, tai joku muu.

Juhannus is hiör

Pikkuponit ovat lomailleet siinä, missä allekirjoittanutkin, ja koska töihinpaluu häämöttää ensi viikolla, lienee aika herätellä myös blogi lomahorroksesta. Neljä viikkoa on hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä etenkin, kun retki Välimeren auringon alle nielaisi siitä suurimman osan. Retki oli kuitenkin onnistunut ja parissa viikossa pääsi paremmin, kuin hyvin irti arkirutiineista, ruoanlaittorumbasta ja ylipäätään kaikesta, mitä perus-arkitouhuihin kuuluu. Ei kokkaamista, pyykkäämistä, tai laskujen maksua, vaan valmiita ruokapöytiä, pesulaviikattuja vaatteita, aurinkoa, drinkkejä keskellä päivää, jos sattui huvittaa, sekä jäätelöä; paljon jäätelöä. Suurinta suunnittelua aiheutti pohdinta siitä, milloin suunnistetaan rannalle, milloin Dim-joelle ja milloin käydään moikkaamassa tuttuja unohtamatta tietenkin lähes jokapäiväistä ensimmäisen maailman ongelmaa: Kävellen, vai taksilla. Ei siis paljon elämä Turkin rivieralla stressannut.

Nyt ollaan kuitenkin oltu koto-Suomessa viikon verran ja juhannus jo koputtelee ovella! Neiti K otti ja kuumeili reissun jälkimainingeissa muutaman päivän, joten kovin rentouttavaksi loppuloma ja juhannukseen laskeutuminen ei ole muodostunut, mutta silläkin uhalla, että jinxaan nyt koko jutun; hyvältä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa. Kovin suuria juhannussunnitelmia ei ole, mutta jokaiselle päivälle kuitenkin jotain. Odotin kovasti, että pääsisimme myös aikuisten kesken viettämään juhannusta, mutta näyttää jäävän haaveeksi tänä vuonna.

Tänään kuitenkin ohjelmistossa on muunmuassa Swingelingiä, britakakun leipomista, sekä pionien metsästystä. Rakastan pioneja, mutta jostain kumman syystä jätin leikkopionit eilen ostamatta, joten asia täytyy korjata pikaisesti.

Siinäpä lomakuulumiset todella tiukassa pähkinänkuoressa, ensi viikolla (toivottavasti :D) enemmän tekstiä viimeisen neljän viikon touhuista jahka loma-aivotkin tästä taas tokeentuu. Kuvafiilistelyinä tunnelmia reissustamme, hyvää juhannusta jokahittelle; Jumala mieles ja housut jalaas :D, ja jos otat, et aja.

Kun Pikkuponit ja Yksisarviset kesälaitumille kirmasi!

Nyt se odotettu hetki viimein koitti, kun sai virittää työmeiliin out-of-office-viestin neljäksi viikoksi. Neljäksi! Ihan järjettömän hyvä fiilis! Mennyt talvi ja kevät ovat olleet aikamoista myllerrystä ja muutosta, ja vaikka suuntaus on ehdottoman positiivinen, on se silti - eritoten se maailman pisimmältä tuntunut muutto, linkki täällä - syönyt voimavaroja ja saanut odottamaan kesälomaa. Nyt, kun kesä on kuin varkain alkanut jo parisen viikkoa sitten (!!!!!), on ihanaa jäädä lomalle ja fiilistellä kesää tietäen, että tämä on vasta alkua.

Pidän elämäni ensimmäistä kertaa - muistaakseni :D - neljä viikkoa lomaa yhteen pötköön, joten varmasti pääsee irti arjesta ja ladattua akkuja. Myös kotiympyröistä -ja askareista irtautuminen pariksi viikoksi edesauttavat asiaa. Niin kivaa, kuin arkikin nykyään on, olen todella onnellinen päästessäni ollamöllöttämään pariksi viikoksi auringon alle jonkun muun hoitaessa ruokahommat ja aikalailla kaiken muunkin.

Suunnistamme neiti K:n ja ystävien kanssa ensi viikolla tuttuun Alanyaan ja siinä missä äiti odottaa täydellistä rentoutumista (ja efestä :D), odottaa neiti K uimistouhuja ja sitä, että saa joka päivä syödä jäätelöä, jos haluaa. Lennämme ensimmäistä kertaa Antalyan sijaan Gazipasaan, jossa meitä odottaa kimppakyydin sijaan priva-kuljetus hotellille. Gazipasahan on ihan Alanyan kupeessa, joten matkan pitäisi taittua sujuvasti alle tunnissa, mutta koska ollaan Turkissa, you never know. Antalyastahan matkaa saa taittaa joskus kolmattakin tuntia, joten aamulennon ja aikaisen herätyksen jälkeen on ihan miellyttävää, ettei tarvitse montaa tuntia odotella enää hotellille pääsyä. Asustamme pariviikkoisemme lapsiperheille suunnatussa hotellissa ja viime syksyn reissun kokemuksen perusteella bookkasin meille myös all-inclusiven. Kertaakaan ei pitäisi joutua miettimään ruokailukuvioita, koska evästä on tarjolla varsin tiuhaan tahtiin. Varmasti käymme parin viikon aikana syömässä muuallakin, mutta ennenkaikkea helppouden takia järjestin myös reissun ruokapolitiikan ikäänkuin etukäteen.

Aika hyvässä jamassa tuntuisi lomameininki siis olevan, kun ainoa pienoista päänvaivaa aiheuttava asia on reissun takia parin viikon pesäero rakkaastani. Olen kohtuullisen varma, että ensimmäisen lomaviikon jälkeen olisin valmis lennättämään myös elämäni miehen Välimeren maisemiin, mutta yritän kuitenkin kestää. :D First world problems, juu sii.

Myös neiti K lomailee neljä viikkoa - mahdollisesti jopa viidennenkin - joten eilen sekä omat kollegani töissä, että neiti K:n hoitotädit ja "hoitokollegat" saivat tuoreita mokkapaloja loman kunniaksi.Itse puolestani nappasin loman kunniaksi kotiinviemisiksi pullon proseccoa ja istuin tyytyväisenä ulkona nauttimassa auringosta, parveke-piknikistä ja kotipedikyyristä.

Nyt lopetan kesälomafiilistelyn - hetkeksi -, siirryn muihin tehtäviin ja toivottelen kaikille oikein ihanaa ja lämmintä kesäviikonloppua! #oispaainakesä

Paluu Alanyan auringon alle ja paikallinen tatuointistudiosuositus

Paahtava aurinko, lämmin tuuli, jasminin tuoksu, lempeät, pimeät illat ja minareeteista kaikuvat rukouskutsut. Voi miten olinkaan Alanyan aurinkoon kaivannut! Viime retkestä oli reipas kolme vuotta ja epäilin, että siinä ajassa olisi käynyt vähintäänkin niin, että kaduilla, ainakaan ihan sattumalta, ei tuttuja enää vastaan tulisi, mutta väärässä olin - onneksi! Alanya oli edelleen se sama, tuttu, ihana paikka, joka aiheuttaa jossain määrin ristiriitaisiakin fiiliksiä. Tietyn sortin dramatiikalta kuitenkin välttyy - ja kieltämättä toisenlaista draamaa saa osakseen :D - kun matkaseurana on 2,5-vuotias pikkumuikkeli.

Reissu oli neiti K:n ensimmäinen Alanyaan, sillä parina edellisenä vuotena olen päätynyt perumaan matkasuunnitelmat -ja varaukset levottomuuksien ja maan sisäisen tilanteen takia. Aikaisempina vuosina on ollut levoton mieli matkustamisen suhteen, mutta nyt levottomuus oli tipotiessään ja matkaan lähdettiin turvallisin mielin. Neiti K:han on mitä mainiointa reissuseuraa ja ainoastaan menomatkalla Turkin kamaralle astuttaessa ja passintarkastukseen noin tunnin jonotettaessa paloi pikkuneidiltä ihan kunnolla hihat. Ei voi kyllä pientä ihmisenalkua syyttää, sillä noin viiden tunnin yöunet, reissujännitys ja passintarkastusaulan tukahduttava ilma olivat combo, joka olisi ajanut vähän isommankin ihmisen itkupotkuraivarin partaalle. Itsehän en ollu torkkunut edellisenä yönä kuin reilun tunnin verran, joten onneksi pikkumimmi hoiti päreenpolttamishommat, enkä itse voinut alkaa väsypäissäni kiukkuamaan passintarkastuksen hidasta - tai paremminkin turkkilaistyylistä :D - etenemistä. Pientä päänvaivaa aiheutti myös rattaiden paikantaminen tuloaulasta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja ilman sen suurempia kommelluksia tai lisäkiukkuja pääsimme onnellisesti bussillemme ja siitä hotelliin.

Matka oli ihan perinteinen pakettimatka Tjäreborgilta, sekä hotelli entuudestaan tuttu Kleopatran puolella sijaitseva Sunpark Aramis, josta olin bookannut meille huoneiston lisäksi myös aamiaiset. Hotellia oli remontoitu sitten viime näkemän ja yleisilme oli raikkaampi ja valoisampi. Jo viimeksi siellä majoittuessani perushyväksi -ja siistiksi havaittu Aramis täytti odotukset tälläkin kerralla, eikä valittamisen sijaa ollut. Tosin käytimme hotellin palveluita aika niukalti, emmekä aamiaisten lisäksi esimerkiksi syöneet hotellilla kuin kerran; heidän turkkilaisessa illassaan. Altaalla viihdyimme lähes päivittäin ja alue oli todella pieni, mutta 2,5veen kanssa kuitenkin oikein sopiva pikkualtaineen ja leluineen. Pääasia tuntui olevan, että jäätelöä riitti ja että äiti jaksoi uida uimapatjan kanssa isoa allasta päästä päähän nuoren neidin itsensä matkustaessa patjan päällä. Myös Tjäreborg matkanjärjestäjänä saa plus-merkinnän, kuten aina ennenkin. Kaikki toimi, vaikka sanottakoon, että olen melkoisen helppo asiakas: Kohteessa riittää, kun lentokenttäkuljetukset toimivat ja kotiinlähtöaikaa ei tarvitse arpoa.

Tutussa lomakohteessa ja kaupungissa on puolensa ja etenkin kahdestaan pikkuihmisen kanssa matkatessa helpotti meininkiä noin 100%, kun ei tarvinnut arpoa, että mihin päin ja mitä ja mistä löytyy ja mitäs sitten. Kysyvä tietysti aina löytää, mutta itse koin tutun paikan vaivattomaksi. Pienen lapsen kanssa matkustaessa lomallakin kuitenkin on se tietty "arki" ja rutiinit, jotka loksahtavat aika nopeasti uomiinsa, ja päikäreiden ollessa vielä pääosin kuvioissa ei ympäriinsä miten vaan leuhottamiselle jää liiaksi tilaa etenkin, kun päikkäröijä ei todellakaan malta simahtaa rattaisiin, oli miten väsy tahansa. Aamupäivät siis soljuivat useimmiten kaavalla aamiainen, ruokalepo, uimaan, leikkipuistoon tai shoppaamaan, ja jonkinlaisen evästuokion kautta päikkäreille. Syyskuun alussahan kelit ovat vielä, etenkin keskipäivän jälkeen, tukahduttavan kuumia, mikä luonnollisesti rajoitti jonkin verran. Päivän kuumimmat tunnit yleensä päikkäröitiinkin - eli äiti istui parvekkeella lukemassa ja nauttimassa auringosta pikkumimmin nukkuessa - minkä jälkeen oli sopivasti aikaa pulahtaa vielä uimaan, jos huvitusta riitti, ja illat paineltiin pitkin Alanyan raittia käyden syömässä ja tervehtimässä tuttuja. Käytiinpä parina iltana jopa satamassa ihmettelemässä, neiti K:ta lainaten, merirosvolaivoja, sekä yhtenä iltana pikkumimmi sai todistaa ensimmäistä kertaa elämässään, kun turkkilaiset pojat tanssivat tiskillä. Some things never change. :D

Reissulta tarttui ihoon myös uusi tatuointi, jonka olin ajatellut ottaa vasta, kun matkassa olisi mukana muitakin ja pikkunaiselleni seuraa äidin istuessa neulattavana, mutta kuinkas kävikään. Tatuointistudio Galaxy Tattoo on tuttu vuosien takaa ja paikan tatuoijat ovat pysyneet samoina. Luotin siis vanhaan tuttuun ja hyväksi havaittuun, ja voin lämpimästi suositella Galaxya kaikille, jotka Alanyassa ovat ajatelleet kuvan ihoonsa hankkia. Paikka on siisti ja hygieninen, ja artistit ovat todella ammattitaitoisia. Studion "lastenhoitopalvelukin" tuntui pelaavan, vaikka moista ei taida virallisesti studion palveluissa olla. :D Galaxy Tattoo Alanyan yhteystiedot löytyvät täältä.

In progress by @omryekta

En ollut miettinyt reissua varten sen suurempia aktiviteetteja, vaan pääasia oli, että saimme ollamöllöttää, nauttia auringosta ja lämmöstä, touhuta yhdessä ilman kiirettä ja käydä moikkaamassa tuttuja. Kaikilta osin loma menikin täysin nappiin. Vaikka olen Alanyassa lomaillut reilut kymmenen kertaa viikko tuntuu edelleen kovin lyhyeltä ajalta. Etenkin, jos suunnitelmissa on yleisen rentoilun lisäksi nähdä ja kokea asioita, kannattaa bookata reissuun enemmän aikaa, kuin viikko. Ensi vuodelle onkin myös näiden reissunaisten kalenteriin piirretty parin viikon pyrähdys Alanyan auringon alle ja tarkoituksena on ennättää tehdä muutakin, kuin yleisesti nauttia olosta ja elosta. Until then..görüşürüz Alanya.

Matkakuume kohoaa

Viime aikoina on ollut havaittavissa reissukuumeilua. Oireet tuntuvat pahenevan mitä pidemmälle keväässä mennään ja mitä enemmän sosiaalisen median uutisvirrat täyttyvät lomakuvista ja kohdehehkutuksista. Tehokasta propagandaa, etten sanoisi.

Olen viime vuosina arponut useaan otteeseen lemppari-rantalomakohteeni, Alanyan, suhteen mitä tehdä, ja viime aikoina on alkanut tuntumaan, että jos arpomista jatkaa ei mihinkään voi lähteä. Ympäri maailmaa tuntuu tapahtuvan, Eurooppaa ja Pohjoismaita myöten, joten tuntuu jotenkin typerältä vedota enää maan epävakaaseen tilanteeseen. Saa nähdä mihin omat ajatukset tämän tiimoilta menevät, mutta sen ainakin tiedän, että kaupunkilomalle sanon neiti K:n kanssa ei kiitos: Pidetään ne vielä tässä vaiheessa aikuisten lomina.

Jännityksellä jäämme odottamaan mihin pisteeseen reissukuumeen oireet eskaloituvat. Onko muut havainneet samansuuntaista oireilua? Vai onko se enemmän ja vähemmän pysyvä olotila?

Turkki-ikävä

Aamulla se iski, nimittäin ikävä Turkkiin. Aurinko paistoi, oli rauhallista - koska tällä pellon laidassa niin kovin usein on kauhean kova meininki ;) - ja jostain hiipi mieleen Alanyan aamut: Se hetki, kun tukahduttava helle ei ole vielä lyönyt päälle ja kaupunki vasta heräilee uuteen päivään. Katuja pestään ja kastellaan, leipomoissa paistuvat tuoreet leivät ja pienet marketit avaavat oviaan. Vallah, so nice!

Alanya on sopiva combo rantalomameininkiä ja kaupunkia, unohtamatta paikallistakaan asutusta. Perinteisestä turkkilaisesta elämänmenosta siellä ei välttämättä käsitystä saa, ainakaan kuumimpina sesonkikuukausina, ennenkuin tutustuu ihmisiin. Muunmuassa se Turkissa onkin parasta: Ihmiset ja heidän vieraanvaraisuutensa. Toki vieraanvaraisuus juontaa osaksi siitä tosiasiasta, että suuri osa ihmisistä elää turismista, mutta myös siitä, että siihen heidät on kasvatettu. Vieraanvaraisuus on Turkissa tapa, joka tulee luonnostaan, ei suinkaan sellainen asia, johon erikseen pitää kiinnittää huomiota. Ja ei, en ole, enkä edes väitä olevani turkkilaisuuden, heidän kulttuurinsa tai tapojensa asiantuntija. Kirjoittamani perustuu ainoastaan omiin kokemuksiini ja huomioihini. Tiedän, että ei ole muodikasta reissata suomalaisten suosimassa rantalomakohteessa - saati sitten ihastua siihen - mutta toisaalta en ole koskaan suuremmin välittänyt siitä mitä muut ovat mieltä. Enkä taida olla ainoa, jolle Alanyan ja Turkin kohdalla ylipäätään on niin käynyt.

Syyskuulle olisi kalenteriin piirretty Alanyan loma, mutta viikonlopun tapahtumat ja maan sisäinen epävakaa tilanne laittavat todenteolla miettimään. Mikään ei kuitenkaan estä fiilistelemästä edellisvuosien reissuja ja haaveilemasta, että ehkä sittenkin...