Kanskikuva

Kanskikuva

tiistai 14. toukokuuta 2019

Tällä hetkellä kiinnostaa

Voi kevät, kevät. Joka vuosi se tekee sen; mieli alkaa poukkoilla ympäriinsä normaaliakin enemmän ja inspiraatio iskee useammankin asian kohdalla. Pimeyden aiheuttama tahmeus vaihtuu valon tuomaan innostuneisuuteen. Joskus se tekee sen lennosta, joskus pienoisen kevätväsymykseksikin kutsutun välivaiheen kautta. Kaikki vaiheet, olotilat ja tilanteet ovat jollain tapaa ohimeneviä, niin onneksi myös keväisin iskevä mahdollinen nuupahtaneisuus. Anteeksi niille, jotka eivät pohjanmaan murretta ymmärrä, eivätkä omista Pohjanmaa - Suomi - Pohjanmaa-sanakirjaa, mutta *nuupahtaa on varsin kuvaava sana.




Tämä kevät on ollut vähän kaksijakoinen, mutta innostumisellekin on lopulta aina sijaa. Tällä hetkellä kiinnostaa monikin asia, laidasta laitaan. Olen rönsyilemisen maailmanmestari kertoessani jotain juttua tai tarinaa, niin myös siinä, mikä kiinnostaa ja inspiroi:

Oman elämänsä herruus. Ei enempää eikä vähempää. En tiedä podenko jonkinlaista orastavaa ikäkriisiä, kuuluuko itsensä ammatillinen kyseenalaistaminen tässä vaiheessa elämää kuvioon, vai olenko ainoastaan muuttunut ihmisenä niin, että koen olevani kiinnostunut toisenlaisista asioista, kuin ennen. Ehkäpä vähän noita kaikkia, mutta ajan trendiinkin kiinnostavaksi koen tällä hetkellä kaikinpuolin omannäköisemmän työelämän. Pääpointti lienee paitsi siinä, että saisi toteuttaa itseään, mutta myös siinä, että kellon kanssa kilpaa juokseminen ei olisi jokapäiväistä ja arkipäivän normi.

Kirjoittaminen. Liittyy vahvasti edelliseen. Kirjoittaminen on ollut itselleni aina tärkeää, mutta se tuntuu nousevan koko ajan tärkeämmäksi ja suurempaan rooliin. Olen huomannut, että se on myös oman hyvinvointini kannalta aika keskeinen asia ja toinen ruokkii toistaan. Jokin tuntuu olevan pielessä, ellen saa - tai paremminkin ehdi - kirjoittaa, ja toisaalta mitä enemmän ehdin kirjoittaa, sitä parempi fiilis tuntuu olevan ja tekstiä syntyy, kuin itsestään. Luovuus tuntuu olevan herkkä asia: Mitä kiireempi elämässä on, eikä aikaa ja tilaa omille ajatuksille liikaa ole, on tekstin syntyminenkin tuskallista.  

Koti ja sisustaminen. Omaa kotia laitetaan kuntoon asia kerrallaan, mutta koska tutusti ajatuksia ja ideoita tulvii ovista ja ikkunoista on turhauttavaa - ja myös ääääärimmäisen hyvä, ettei tulee liiaksi hutilyöntejä :D - ettei kaikkea voi sisustaa kerralla. Tällä hetkellä muotoaan hakee neljäs makuuhuoneemme, johon olisi tarkoitus syntyä pikkumuikkien telkkarihuone, sekä piha, jossa projektia on useammaksikin kesäksi.

Yksityiskohdat. Yksityiskohdat kiinnostavat, niin sisustuksessa, kuvissa, asuissa.. Rrrrrakastan kauniita asioita ja tällä hetkellä huomio kiinnittyy monesti niihin pieniin juttuihin; yksityiskohtiin, jotka ovat sen jonkin "juttu". Kaipaisin kotiin lisää yksityiskohtia, mutta kuten edellä mainittu, niin asia kerrallaan. Tällä hetkellä - ja varmaan vielä pitkään jatkossakin - kodin yksityiskohtia tarjoillee pikkumuikkien pitkin taloa ripotellut lelut ja muut tuikitärkeät hommelit.




Vaatteet. Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja muodista. Oma tyyli löytyi vasta joskus 25-ikävuoden hujakoilla, mutta sen jälkeen vaatekaappini on saanut täydennystä välillä urakalla, välillä vähän hillitymmin. Mutta kuinkas ollakaan, on käynyt niinkun monesti käy: Neiti K:n syntymän jälkeen oma vaatekaappi on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hankinnat ovat osuneet ainoastaan ihan pakollisiin juttuihin. Vaatekaappi vaatisi siis päivitystä enemmänkin, kuin parin tästähankinnan verran ja olen luvannut itselleni ottaa tämänkin asian to-do-listalle. Mieluinen tehtävä, vaikka olenkin huomannut tulleeni kohtalaisen valikoivaksi sen suhteen, mitä lopulta ostoskoriin päätyy.

Aurinko. Do I need to say more? Aurinko tuntuu olevan yhtä kuin energia, joten kaikki mahdollinen aurinko tänne, kiitos! Onneksi ollaan jo pitkällä keväässä ja pian lämpimät päivätkin ovat täällä.

Loma. Otamme neiti K:n kanssa tällä viikolla varaslähdön kesään ja lomaan, ja suuntaamme viikoksi Välimeren rannoille. En malta odottaa, että pääsemme ollamöllöttämään ilman minkäänlaisia velvollisuuksia, saamme istua valmiiseen ruokapöytään ja venyä ja vanua koko viikon miten mieli tekee. Olen luvannut neidille, että voimme tehdä mitä mieleen juolahtaa, mutta pääasiassa mielessäni siintää aurinkotuolissa makoilu, pitkät yöunet pienen rakkaani vieressä, hitaat aamut, lämpimässä, samettisen pimeässä illassa maleksiminen pitkin kaupungin katuja, iltapunaviinit ja äänikirjat, tuoreet kirsikat ja simitit. Pienen naiseni listalta löytynee uiminen, jäätelö, lelukauppa ja äidin vieressä nukkuminen. Kiva olisi lähteä myös koko perheellä, mutta ehkä vielä joskus. <3

Siinäpä ne tärkeimmät tähän hetkeen. Palaamme linjoille jälleen ensi viikolla, toivottavasti päivettyneinä, rentoutuneina ja levänneinä.

Kuvat: Pixabay



*Kukat esimerkiksi nuupahtavat, jos eivät saa vettä: Olemus väsähtää, pää painuu alas

perjantai 10. toukokuuta 2019

Äiti, älä unohda itseäsi

Näin äitienpäivän alla silmiini on osunut useampikin blogipostaus liittyen äitihommiin, vanhemmuuteen ja siihen miten taiteileminen vanhemmuuden ja minä-ajan välillä koetaan. Oli lapsia sitten yksi tai useampia, laji on aina vaikea. Miten vaikea, se kai riippuu paljolti omasta persoonasta, perhemuodosta ja tukiverkostosta, niistä nyt ainakin. Oman ajan ottaminen; tunti iltaisin lasten mentyä nukkumaan, muutama tunti viikossa omiin harrastuksiin, pari tuntia viikonloppuisin ystävän tapaamiseen on tarpeellista, tärkeää ja joskus monesti niin pirun vaikeaa.




Kuten olen kertonut olimme neiti K:n kanssa hänen ensimmäiset elinvuotensa kaksin. Olin siis yksinhuoltaja sanan kirjaimellisessa merkityksessä; ainoa vanhempi. Se yksi ihminen pienen lapsen maailmassa, kuka on hänestä vastuussa ja hoitaa jokaisen asian. On sanomattakin selvää, että siinä elämäntilanteessa ei omaa aikaa juurikaan siunaannu, ei ainakaan säännöllisesti tai ilman säätöä ja erillisiä järjestelyitä. Kuten Lähiömutsin Hanne kirjoitti, vauva-aikana hoivaaminen ja jatkuvasti saatavilla olo oli enemmän kuin luontevaa, mutta vauvan muuttuessa taaperoksi ja uhmaiän astuessa kuvioihin astuu sisään jotain muutakin: Uupumus ja tympäännys siihen, että jokaisen pukemisen, syömisen, vessareissun, nukkumaanmenon ja ties minkä muun randomin asian kanssa saa vääntää, vämmätä ja kahnata. Eikö vaan voisi asiat mennä omalla painollaan?! Onko pakko aina temppuilla asioiden kanssa, jotka nyt vain pitää hoitaa?! Vastaus tähän kaikkien uhmaikäisten vanhemmille ja muillekin: On, aina on pakko temppuilla. Kunnes se joskus parin vuoden jälkeen ellei nyt lopu, niin vähenee.

Itse koin kaikkein raskaimmaksi ajaksi ensimmäisen uhmavaiheen noin 1,5-vuotiaasta 2-vuotiaaksi, jolloin neuvottelua ei vielä tunnettu ja vaikka keskustelukaveri oli jo kova tuolloin juttelemaan ei puheen perillemeno ollut vielä kovinkaan taattua. Sittemmin hommat on helpottaneet, koska asioista voidaan - ainakin sitten jossain kohtaa, kiukkukohtauksen jälkeen - keskustella, mutta kyllähän se edelleen riipii ja tuntuu tipauttavan jaksamisen kerralla pohjalukemiin, jos kaikesta pitää vääntää. Jännä tämä ihmismieli; kun tietää ettei tilanteeseen ihan heti ole tulossa muutosta sitä jaksaa vaikka ja mitä, mutta heti kun pääsee tottumaan helpommalle tuntuvat pienetkin ankanpoikapäinvastoin-päivät pienelle maailmanlopulle.

Ensimmäisinä äiti-vuosina ei oma hetkiä siis liikaa ollut tarjolla, ainakaan siinä tarkoituksessa, että olisi ollut mahdollista hoitaa itseään ja panostaa oman hyvinvointiinsa harrastusten, ystävien tapaamisten tai muun sellaisen merkeissä, joihin ei pientä seuralaista voinut ottaa mukaan. Ja mitäs omaa aikaa se sellainen olisikaan ollut, jossa jälkikasvu olisi kulkenut mukana. Onnekseni sain omia hetkiä iltaisin neiti K:n nukahdettua unilleen, ja näin jälkikäteen ajateltuna ne olivat äärimmäisen tärkeitä hetkiä.




Sukelsin siis äitiyteen pää edellä, kuten moni tekee. Äitiys ja vanhemmuus on kokopäivähommaa, josta oma silloinen elämäntilanteeni ei sallinnut juurikaan vapaata. En unohtanut itseäni, mutta laitoin omat juttuni, haluamiseni ja menoni ikäänkuin holdiin. Jokainen äiti joutuu niin tekemään ainakin toviksi, joten kaikki äiti-ihmiset tietänevät mistä puhun. Se, mikä omalla kohdallani on osoittautunut yllättävän vaikeaksi taskiksi, on niiden omien juttujen uudelleen aikatauluttaminen osaksi arkea. Helposti nimittäin homma menee niin, että jos arjessa tapahtuukin jotain normista poikkeavaa - kuten niin kovin usein ja helposti etenkin lapsiperheessä käy - olen minä yleensä se, joka omista menoistaan tinkii. Tietyissä tilanteissa vaihtoehtoa ei edes ole, mutta silloinkin kun se olisi, havahdun monesti vasta jälkikäteen siihen, että mitenkäs tässä taas näin kävi; jätin omat juttuni ja riensin hoitamaan äidin velvollisuuksia, jotka olisi ollut mahdollista myös sen isimiehen hoitaa.

Ja arvatkaa mitä, kyse ei ole siitä etteikö puolisoni hoitaisi omaa osuuttaan tai olisi valmiina jeesimään tarvittaessa, vaan it's me: Itsellänikin on tätä vaikea uskoa, mutta olen tällä hetkellä auttamattoman huono ottamaan omia hetkiä tehdäkseni itselleni tärkeitä - ja terveydelle, sekä mielenterveydellekin hyväätekeviä - juttuja. Olen aina ollut hyvä ottamaan oman tilani, aikani ja paikkani, mutta äitiyden myötä sekin on muuttunut. Ehkä olen liian tottunut hoitamaan vanhemmuuteen liittyvät asiat itse, enkä ole saanut luotua sopivaa flowta siihen, että ottaisin parina päivänä viikossa itselleni aikaa tehdä omia juttujani. Milloin on lapsi kipeänä, itseltä vedetty viisaudenhammas, tai muutto - tai kouluhommat painaa päälle. Aina tuntuu olevan jotain, ja niin kauanhan aina (muka) on jotain, ellei kylmänviileästi vain ota niitä omia hetkiä. Toisaalta olen ajatellut asiaa siltäkin kantilta, että niin kauan, kuin lapset ovat pieniä, eivätkä liehu vielä omissa menoissaan haluankin olla saatavilla ja heitä varten. Ehkä kuitenkin olisi jonkinlaisen tasapainon aika, vaikka - kärjistäen - en haluakaan missata hetkiä lapseni lapsuudesta.

Olenkin nyt tehnyt itselleni lupauksen, tai enemmänkin ehkä olen päättänyt opetella uudelleen huomioimaan itseänikin, myös arjessa. Äitienpäiväviikon kunniaksi haastan kaikkia äitejä tekemään samoin: Koko perhe hyötyy siitä, että äiti voi hyvin.

PS: Käykää lukaisemassa myös Nakit ja Mutsi-blogin Päivin ajatuksia äitihommiin liittyen. Itse nauroin lähes silmät kyynelissä seuraavalle avautumiselle, joka niin osuvasti kuvaa äitinä oloa:
Viikon aikataulua ei saa päästää hetkeksikään putoamaan käsistään tai ollaan katastrofin äärellä. Jos vaikka saisikin leikisti raivosiivouskohtauksen, sitäkään ei saa rauhassa suorittaa loppuun, kun jollekin tulee kuitenkin nälkä tai joku muu kriisi juuri, kun olet hinkkaamassa pöntöntaustaa. (ja siis tää on syy, miksi en koskaan edes aloita…)
PPS: Hyvää tulevaa äitienpäivää!

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ruokainspiraatiota

Pääsiäinen on juhlittu - tai allekirjoittaneen tapauksessa rentouduttu ja huilittu - ja seuraavana vuorossa kevään kekkerilistalla on vappu. Molemmat kuuluvat ruokajuhlien aateliin, vaikka henkilökohtaisesti en pääsiäisen herkuista innostukaan muista, kuin suklaamunista. Pashat, mämmit ja lammasruoat jäävät kauppojen hyllyille, mutta vappu konstailemattomine eväineen on enemmän oma juttuni. Perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia, vappumunkkeja, tippaleipiä, simaa ja kuohuvaa; siinäpä ne tärkeimmät, ja oma vappuni on pelastettu.





Ruoka on iloinen asia, yksi elämän suurista nautinnoista, ja omasta mielestäni kokkaaminenkin on ihan jees hommaa. Blogit, ja netti muutenkin, ovat täynnä toinen toistaan ihanampia, herkullisempia, ja pikaisiakin ruokaohjeita, mutta kaipaisin kuitenkin vähän inspiraatiota. Kun jokapaikasta tulvii ohjeita ja reseptejä, iskee hienoinen runsaudentulva ja valintaähky, eikä lopulta oikein tiedä mihin tarttua etenkin, jos ei oikein edes tiedä mitä etsii. Juhlapyhien ja kevään perinteisten kemujen menut ovat erikseen, niistä jaksan inspiroitua, mutta entä ihan tuikitavallinen viikonloppu, jolloin olisi kiva laittaa jotain muuta, kun niistä perus-eväitä; ei sillä, että peruseväissäkään mitään vikaa olisi.

Parin viikon takainen uunifetapastan tarjoaminen lounaaksi näin lapsiperheessä osoitti sen, että vaikka ruoka olisi aikuisten mielestä miten hyvää tahansa, jälkikasvuun eivät voimakkaat maut välttämättä iske, ainakaan sanan positiivisessa merkityksessä. Uunifetapasta teki kyllä kauppansa, mutta esimeriksi tuunatun ja kevennetyn pasta carbonaran tapaan se ei lautaselta kadonnut. En tiedä olenko tullut jotenki sokeaksi sille mitä kaikkia varteenotettavia vaihtoehtoja olisi lapsiperheessä kokkailtavaksi, sillä tuntuu, että ne on aina ne samat - hyväksi havaitut toki - vaihtoehdot, joihin turvaudutaan. Vaikka etenkin neiti K syö varsin laajalla kirjolla, aina lehtikaalista avocadoon - siis silloin, kun syömishommat eivät ole taas jonkun vaiheen takia pannassa ja pienoisen vääntämisen takana - niin silti eväitä kannattaa kokkailla mielessään se, että ne kelpaavat myös lapsille.




Arkisin lautaselle monesti löytää erilaisia kiusauksia, keittoja tai pastoja, koska niitä on helppo tehdä isompia annoksia, joista riittää ruokaa lämmitettäväksi useammallekin päivälle. Viikonloppuisin kuitenkin olisi kiva tehdä jotain muuta, kuin kestosuosikkeja lihapullia ja perunamuusia, kanaa ja riisiä, tai - jälleen kerran - jotain pastaa. Monesti etenkin perjantai-iltaisin laitan tex-mexiä tai teen lämpöisen piirakan, mutta ainakaan meillä ne eivät välttämättä kuulu pikkuihmisten suosikkeihin. Pizzastakin katoaa yleensä pieniin suihin lähinnä reunat. Vielä, kun sekaan lisää yhden kalarajoittuneen, joka ei kovin mielellään syö kasviksiakaan, pavuista puhumattakaan, alkaa allekirjoittaneella ruokareservi yksipuolistua. :D Tosin nyt ovella oleva, tai oikeastaan jo käynnistynyt, grillauskausi tuo omat variaationsa viikonloppujen ruokavalioon. Lähes kaikki liharuoat vaan maistuvat paremmalta grillin kautta tulleina.

Kaipaisin siis ruokapaljastuksia siitä, mitä juuri teillä kokataan viikonloppuisin. Mikä on herkkujen herkku tai kiireisen lauantain pelastus, joka maistuu koko perheelle? Mitä kokataan sunnuntaisin pitkään ja hartaudella, tai mikä on vakkarieväs perjantai-iltaan? Kaikki vinkit, ohjeet, reseptit ja ideat ovat tervetulleita!

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Mihin meni maaliskuu + konkarimuuttajan tipsit

Otsikon pitäisi oikeastaan olla "mihin meni maaliskuu ja melkein puolet huhtikuusta", sillä huhtikuu on niin sutjakkaasti lähtenyt käyntiin, suorastaan lentoon, että maaliskuun parhaimmistoa-postaus on jäänyt pahasti vaiheeseen. Parempi tietysti myöhään, kun ei milloinkaan, mutta pelottavasti huomaan alkavani pikkuhiljaa kuulua siihen ikä ihmisryhmään, joka taivastelee ajan kulumista joka käänteessä. Oikeasti maaliskuu ei nyt ihan huomaamatta päässyt ohi sukeltamaan, mutta kohtuullisen sukkelaan jokatapauksessa. Nyt voi jo ihan luvan kanssa hehkuttaa kevättä ja odottaa lämimämpiä kelejä ja lumen ja jään joukkopakoa, joka viime viikkoina onkin ottanut kiitettävän spurtin, poislukien tietysti tämän viikkoisen takatalven. Jonkinmoista räntäkökköä taivaalta satunnaisesti varmaan edelleen tiputtelee, mutta siihen kai näillä leveysasteilla pitää olla valmistautunut - ainakin henkisesti - suunnilleen juhannukseen asti.





Mutta asiaan! Maaliskuu tarjoili huippuhetkiä melkein urakalla, eikä vähiten uuden kodin ja muuttohommien myötä. Olemme päässeet kutakuinkin asettumaan uusille hoodeille, vaikka koti vielä repsottaakin vähän sieltä ja täältä, mutta sitä se taitaa tehdä enemmän ja vähemmän koko kevään ja kesän. Repsottaa taitaa olla ehkä hieman väärä sana, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan: Ottaa tovin, jos toisenkin, että kaikki tavarat löytävät oman paikkansa puhumattakaan kaikesta muusta taloon liittyvästä pikkufiksauksesta. Tässä mennään nyt kuitenkin sillä meiningillä, että aikaa on koko loppuelämä fiksata ja puunata, joten pikkuhiljaa. Koskahan uskaltautuisi grillikaupoille ja avaamaan grillauskauden. :D

Tämä ei varsinaisesti kuulu kuukauden parhammistoon, mutta neiti K oli maaliskuussa viimeisen päivänsä hoitopaikassa, jossa viihtyi kokonaiset kolme vuotta; koko siihenastisen päivähoitotaipaleensa siis. Kolme vuotta on pitkä aika, ja kodinomainen ryhmis tarjosi turvallisen ja lämpimän päivähoitorupeaman, jota varmasti muistellaan pitkään ja hartaasti. Varsinkin äiti tuntuu herkistyvän kovin helposti, kun neiti alkaa juttelemaan Kissankulman lapsista ja hoitotädeistä. <3 Myös aamuisin on ikävä Kissankulman henkilökuntaa, joka tuli pientä hoitolasta ottamaan vastaan, että olo oli tervetullut.

Lomailimme neiti K:n kanssa muutaman päivän maaliskuun lopulla, ja vaikka mitään kovin kummallista ei tehtykään, päivät sujahtivat ohi vähän liian nopeasti. Onneksi seuraavaan lomaan ei ihan mahdottomasti viikkoja ole ja reilun kuukauden kuluttua pääsemmekin neiti K:n kanssa reissuun! Kesä on parasta aloittaa Väimeren rannoilta, niin myös tänä vuonna. Sitä ennen on tietysti pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää, joten kivoja juttuja on kalenteri täynnä. Mahtuupa seuraaviin viikkoihin myös kauan kaivattu aikuisten viikonloppureissukin.

Top-osastoon menee myös se, että työelämässä alkuvuodesta meneillään olleet yt-neuvottelujen tulokset eivät koskeneet tiimiämme! Ei ollenkaan vähäpätöinen asia, ehdottomasti top-matskua.

Tämä lienee jokavuotinen ilmiö ja hihkumisen aihe, mutta kevät. <3 Tällä viikolla päälle paukahtanut takatalvi himmensi hieman kevätfiilistä, mutta lisääntynyt valo saa luonnon, sekä ihmisetkin heräämään talvihorroksesta ja asettumaan uuteen moodiin. Elo alkaa jälleen olla kevyempää, kuin talvella, jolloin meininki on enemmän tai vähemmän takkuista. Sidon takkuisuuden täysin pimeyteen, joten kevään korvalla, valon alkaessa tulvimaan ikkunoista sisään aikaisin aamusta ja auringon sukeltaessa horisontin taa vasta iltasella, on aiheestakin riehakas fiilis.






Maaliskuu siis meni suuremmilta osin muuttohommien ja uuden kodin laittamisen lomassa, joten muutama sananen vielä siitä. Kirjoittelin vajaa vuosi sitten maailman pisimmältä tuntuneesta muutosta, postaus löytyy täältä, joten seuraavassa saattaa tulla jonkin verran toistoa, vaikka tällä kerralla muutto ei tuntunutkaan maailman pisimmältä. Jotain on siis varmasti viime kerrasta opittu ja tässä konkarimuuttajan tipsit smoothimpaan muuttoon:

* Ennen muuttorupeamaa käy kaikki, tai edes suurin osa, kaapeistä läpi ja heitä pois tai kierrätä kaikki sellainen, jota et ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut. Tavoitevaatteet, vähän liian pienet, suuret tai muuten vaan käyttämättä jääneet kengät ja käsilaukut, leikkimättä jääneet lelut, pyyhkeet, ikkunaverhot ja sänkyvaatteet, joita ei juuri ikinä käytetä..you get the picture.

Uskokaa tai älkää muuten, mutta tämän muuttajan laukkuvarastot ovat huvenneet noin 80%, kun tajusin, että käytän suunnilleen aina arkena sitä yhtä ja samaa käsilaukkua. Ostan luottoarkilaukkuni kaveriksi uuden, kun löydän sellaisen, joka miellyttää niin paljon, että tiedän siitä tulevan uskollinen ystävä.

* Pakkaa kaikki mahdollinen hyvissä ajoin, mielellään pahvilaatikoihin

* Jätä kaappeihin parit pyyhkeet, astiat, kattilat, jne mitä tiedät tarvitsevasi viimeisinä päivinä ennen muuttorutistusta. Muuten kaikki surutta muuttolaatihkoihin.

* Banaanilaatikoita = muuttolaatikoita ei ikinä ole liikaa. Jälkeenpäin ne voi helposti kipata pahvinkeräykseen, tai laittaa eteenpäin vaikkapa fb:n roskalava-ryhmien kautta. 

* Vaatteet, lakanat, pyyhkeet, pehmolelut, ym pehmoinen sälä isoihin jätesäkkeihin ja jätesäkkien suut kiinni.

* MERKKAA sekä muuttolaatikot, että jätesäkit. On paljon kivempi roudata kamat kerralla oikeisiin huoneisiin, sekä purkaa, kun tietää suunnilleen mitä mistäkin löytyy. 

* Älä kiirehdi kodin hankintojen kanssa etukäteen, vaan katsele kaikessa rauhassa mitä kaikkea uuteen kotiin tarvitaankaan ja mitkä ratkaisut eivät enää paikkaansa löydä. Etukäteen hankintojen tekeminen kasvattaa myös muuttokuormaa, joten malta mielesi. ..tiedän, vaikeaa, mutta yritä kuitenkin.

* Uuteen kotiin asettuminen vie aikansa ja useimmiten rahaakin palaa jonkin verran. Muista, että kaikkea ei tarvitse hommata kerralla, ja esimeriksi kaikkia puuttuvia lamppuja ei ole pakko heti ostaa etenkin, jos kesä on kulman takana ja aamuisin ja iltaisinkin jo valoisaa. Myös ilman verhoja pärjää tovin, jos tuntuu siltä, että ei tiedä mitä tahtoo tai millaiset verhotangot haluaa. Sama pätee mattoihin. 

Jos uusi koti on mallia omakotitalo, on tiedossa muutenkin enemmän ja vähemmän ikuisuusprojekti, joten asia kerrallaan. Listoja voi maalta ja/tai vaihtaa vähän kerrallaan ja hankintoja tehdä hiljaksiin. Kaiken voi toki rykäistä valmiiksi kerrallakin, jos aika, budjetti ja elämä antaa myöten, mutta lapsiperheessä, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista, olemme todenneet stressivapaammaksi tehdä vähän kerrallaan. Ja mikäs tässä ollessa, omassa toivottavasti loppuelämän kodissa. <3

Kuvat. Pixabay








tiistai 2. huhtikuuta 2019

Noshin viemää

Päätin parisen vuotta sitten jättää kertakäyttömuodin ostamisen vähemmälle ja alkaa panostaa vaatteisiin, jotka oikeasti kestävät niin aikaa, kuin kulutustakin, eivätkä parin pesukerran jälkeen ole venyneitä, vanuneita, virttyneitä ja nyppyyntyneitä. Hyvin samoihin aikoihin tämän päätöksen kanssa tutustuin kotimaassa suunniteltuun NOSHiin ja sittemmin NOSH-varastoni ovat täydentynyt useammankin kerran. Tämä ei ole yhteystyöpostaus, vaikka NOSHia hehkutankin; olen vain yksinkertaisesti tykästynyt vaatteiden käyttömukavuuteen ja monikäyttöisyyteen. Toimivat niin kotiloissa, kuin toimistollakin, ja löytyypä merkiltä myös juhlaan sopivia vermeitä,  vaikka itse ehkä hiukka vierastankin ajatusta lähteä muihin, kuin casuaaleihin juhliin NOSHin tarjoamissa materiaaleissa. Hinta-laatu-suhde on kuitenkin kohdallaan, ja esimeriksi värit pysyvät pesusta toiseen. Iso peukku siis tälle mukavan muodin edelläkävijälle.




NOSH on kotimainen lasten -ja naistenvaatteita valmistava yritys, jonka tuotteet on valmistettu korkealaatuisesta luomupuuvillasta. NOSHia voi ostaa niin verkkokaupasta, suoraan edustajan kautta, kuin vaatekutsuiltakin. Koko homma lähti liikkeelle vuonna 2009 ja 2010 markkinoille tuotiin ensimmäinen mallisto lastenvaatteita, jotka 2014 johtivat myös naistenvaatteiden lanseeraamiseen. Valmiilla NOSH-tuotteilla on Öko-Tex 100 stadard-sertifiointi, turvallinen tekstiili-merkintä, sekä Design from Finland-merkki. Jälkimmäinen kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta ja NOSHin vaatteet ovatkin hyvin käyttäjäystävällisiä myös muotoilunsa puolesta. Tarkemman yritystarinan voit käydä lukaisemassa täältä






Tuotteiden suurin myyntikanava on siis NOSH vaatekutsut -kotimyyntikonsepti, jossa kaiken a ja o on luonnollisesti hyvä edustaja. Ystävien, tuttavien ja puskaradion kautta löysin oman luottoedustajani, jolta kyselin muutamia NOSHiin ja edustajuuteen liittyviä juttuja. Ihanan Anjan NOSH-sivut löytyvät Facebookin puolella täältä, sekä Instagramissa @anjakuvaa.






Miten ajauduit Noshin pariin?

Ihastuin NOSHin vauvanvaatteisiin; niiden laatuun ja kuoseihin keskimmäisen lapsemme ollessa vauva. Pidin itse kahdet vaatekutsut, minkä jälkeen mielessä alkoi kyteä ajatus omasta edustajuudesta. Hain ja minut valittiin.


Kauanko olet ollut Nosh-edustaja?

Aloitin syksyllä 2014, kun ensimmäinen NOSHin naisten mallisto oli juuri edellisenä keväänä ilmestynyt. Olen nähnyt ihanasti omin silmin NOSHin kehityksen naistenvaatepuolella.


Kenelle Nosh-edustajuus sopii, pystyykö edustajuutta esimeriksi yhdistää päivätyön kanssa?

NOSH-yrittäjyys sopii joustavuutensa ansiosta moneen elämäntilanteeseen. Itse olen tehnyt edustajan työtä päivätyön ohessa, vanhempainvapaalla ollessani, sekä hoitovapaalla. Kalenterinhallinta on tässäkin työssä ensiarvoisen tärkeää etenkin, kun perheessä on neljä muutakin ihmistä ja jokaisella omat aikataulunsa.


Miten jaat aikasi päivätyön ja Nosh-yrittäjyyden välillä; kuinka usein kalenterissasi on vaatekutsuja?

Tällä hetkellä olen päivätyössä neljänä päivänä viikossa, sekä lisäksi pidän viikottain 3-4 kutsut. Kesällä ja joulun aikaan on noin parin kuukauden kutsutauko.


Mitenkäs laskutuspuoli; onko sinulla toiminimi, vai oletko niinsanottu kevytyrittäjä?

Nosh-yrittäjyys vaatii oman toiminimen perustamisen.


Entä onko sinulla vinkkejä niille, jotka edustajaksi ryhtymistä miettivät?

NOSH-yrittäjyydestä voi saada ihan oikean työn, jos sitä tekee pitkäjänteisesti ja on valmis tekemään lujasti töitä. Työllä voi ansaita lisätienestejä tai tehdä sitä palkkatyönään. Palkka maksetaan provisiona myytyjen tuotteiden mukaan, mitään kiinteää korvausta työstä ei saa.
Lisätietoja löytyy
Noshin kotisivuilta.





Itse pidän vaatteiden lisäksi Noshissa helposta shoppailusta, sillä let's face it, niin kierrokset kaupungilla ovat vielä nykyäänkin täsmäisku-tyyppisiä, tai sitten mennään pienen shoppailukaverini tahtiin, joten sovituskoppihommat voi unohtaa. Vaatekutsut ovat myös loistava tapa yhdistää kotioloissa shoppailu ja kahvittelu ystävien kanssa, joten etenkin pienten lasten äideille vinkvink..! Edustajan kautta tilattessa saa kaupanpäälle myös henkilökohtaisen ja asiantuntevan palvelun, mutta hinta on sama, kuin verkkokaupasta tilattaessa. Lisäksi samaan syssyyn tukee naisyrittäjää, sillä ainakin tällä hetkellä kaikki Nosh-edustajat ovat naisia.

Jos Nosh alkoi kiinnostaa, niin ajantasaiset lookbookit löytyvät täältä, kannattaa käydä kurkkaamassa ja tutustumassa. Tänä keväänä tarjolla on pirteitä, kirkkaita värejä kestosuosikki mustan rinnalle, ja jopa vannoutunut mustan suurkuluttaja kuten allekirjoittanut, öhöm, aikoo edes piiikkiriikkisen piristää vaatekaappiaan. Puhtaan sininen ja punainen ovat puhutelleet aina, joten todennäköisesti ainakin se sininen kaappiini tiensä löytää. Ihana Anja tulee pitämään vaatekutsut kotiimme ensiviikolla, joten jos lookbookeista löytyy jotan mieleistä, vinkkaa ihmeessä niin lisätään tilaukseen. Toimitusaika tuotteilla on yleensä muutama päivä ja maksumahdollisuutena on myös lasku, joten voit sovittaa vaatteet ennen maksua. Mutta pieni varoituksen sananen: Nosh saattaa aiheuttaa hyvänlaatuista vaatehullaantumista, ja hurahtamista laadukkaisiin materiaaleihin.

Kuvat: Taina Renkola

torstai 14. maaliskuuta 2019

Uunifetapastan jalanjäljillä

Sain tällä viikolla koulutehtävää pohtiessa ruoka-inspiraation. Inspiraatiota siivitti Liemessä-blogin Jennin helmikuussa julkaisema uunifetapastan resepti, joka muutamassa päivässä levisi kulovalkean tavoin ja tällä hetkellä instagramista löytyy hashtagilla uunifetapasta jo yli 2500 julkaisua! Aika hyvin puolessatoista kuukaudessa. Uunifetapastan suosiosta kertoo myös se, että osasta kauppoja - kenties Etelä-Suomessa - ovat fetahyllyt huutaneet tyhjyyttään ihmisten hamstratessa tämän suosikkipastan aineksia.




Mutta asiaan, hittipastasta innostuneena ja hiilarihimoissani aloin tutkimaan jääkaappimme sisältöä ja pohtimaan mitä tutimustuloksista saisi aikaiseksi. En väitäkään, että ideani olisi jotenkin ainutlaatuinen, eikä tässä olla keksimässä edes pyörää uudelleen, mutta vuohenjuustotoastit ovat lopputulos, johon eilen päädyin; täydellistä pikaruokaa pieneen herkutteluhimoon. Ja kuten niin monet asiat, muunmuassa jo useampaan kertaan mainittu uunifetapasta, yksinkertaisista aineksista syntyy paras lopputulos:




Vuohenjuustotoastit

paahtoleipäviipaleita
oliiviöljyä
vuohenjuustoa
(kirsikka)tomaatteja
sweet chili-kastiketta
suolaa
sitruunapippuria
oreganoa

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen. Levitä uunipellille niin monta viipaletta paahtoleipää, kun on tarvis ja lorauta jokaisen päälle sen verran oliiviöljyä, että pystyt levittämään sen koko leivälle. Leikkaa vuohenjuustosta kiekkoja, paksuja tai ohuita, oman maun ja mieliteon mukaan. Levitä kiekot leipien päälle ja silppua vuohenjuustokiekoille tomaattia. Perään vielä maun mukaan suolaa, sitruunapippuria ja sweet chili-kastiketta. Chili-kastikkeen tilalla upeasti toimisi myös paholaisenhillo, mutta harmikseni sitä, tai sen aineksia ei kaapistamme siihen hätään löytynyt. Sujauta leivät uuniin noin 10-15 minuutiksi ja ota pois, kun leivän reunat ovat kauniin kullankeltaiset. Ripottele päälle oreganoa ja tarjoa heti vaikkapa avocadosalaatin kanssa. Taivaallisen hyvää! Jos leipiä sattuu jäämään yli toimivat erinomaisesti myös jääkaappikylminä ja/tai seuraavan päivän eväänä. 





torstai 7. maaliskuuta 2019

Lapsellinen, lapseton, vai aikuisten perhe

Törmäsin koulutehtävää tehdessä erään keskustelupalstan ketjuun, jossa aiheena olivat lapset: Lasten saaminen, toivominen, haluaminen, ei haluaminen, vapaaehtoinen lapsettomuus, ei-vapaaehtoinen-lapsettomuus, ja niin edelleen. Keskustelun kirvoitti eräässä naistenlehdessä julkaistu haastattelu nuoresta parista, joka oli ratkonut lapsi-kysymystä ennen naimisiinmenoaan. Jumiuduin lukemaan keskusteluketjua - vastoin parempaa tietoani - ja vaikka sieltä löytyikin kaikki tyypilliset trollit ja toisten valintojen väheksymiset, niin keskustelu oli suurimmaksi osaksi kohtuullisen asiallista.

Erityisesti jäin keskustelua selailtuani miettimään argumentteja, joita ihmiset esittivät lasten haluamisen ja/tai ei haluamisen puolesta. Suurimmaksi osaksi argumentteja esittivät ne, jotka eivät lapsia halunneet, mikä on aivan ymmärrettävää: Lapset ovat edelleen tämänpäivän perhemallissa "normi", josta poikkevat joutuvat perustelemaan valintaansa uudelleen ja uudelleen arvatenkin mitä kummallisemmille tahoille. Hassua sinänsä, sillä eihän se kenellekkään ulkopuoliselle kuulu, miksei joku halua lapsia, tai miksi joku haluaa jälkikasvua jalkapallokentällisen verran. Vapaaehtoisesti lapsettomat ja aikuisten perheessä elävät perustelivat siis kantaansa varsin monipuolisesti ja kuten arvata saattaa mukana oli erittäin hyviä ja selvästi pohdittuja pointteja. Lapsia haluavat, toivovat, tai jo saaneet puolestaan eivät sen vahvempia perusteita valinnalleen osanneet antaa, kuin että "oon aina halunnut lapsia", tai "mä vaan halusin/haluan". Tämä lapsellisten "heppoinen" argumentointi oman asiansa puolesta nostatti kovastikin tunteita.




Jäin asiaa miettimään, ja pohtimaan omia perusteitani sille, miksi olen aina tiennyt, että haluan lapsia. Mikä on se syy? Miksi olen halunnut "sitoa" itseni omaan kopiooni, joka parhaimpina päivinä on yhtä hymyä ja aurinkoa, mutta pinna on yhtä lyhyt, kuin äidillään, ja joka, let's face it, teettää aika paljon enemmän hommaa verrattuna siihen, että voisin elää niin sanotusti vain itselleni? Miksi en ole halunnut elää ainostaan itselleni ja tehdä juuri niinkuin huvittaa, silloin kun huvittaa? Ja voin kertoa, että ei kuulkaa mitää hajua! En osaa sanoa yhtäkään pelkästään järkeen perustuvaa syytä siihen, miksi olen jo pienestä pitäen tiennyt, että jos luoja suo, niin perheeseeni kuuluu lapsia. Tokihan lapset tuovat elämään sisältöä, mutta tämä ei tarkoita sitä että lapsettomien ja aikuisten perheessä elävien elämä olisi jotenkin sisällötöntä, ei ollenkaan. Lapset tuovat arkeen ja juhlaan kuitenkin oman lisämausteensa, jota joko tahtoo tai ei.

Suihkussa seistessäni asia sitten valkeni, lamppu syttyi, hissi meni kolmanteen ja sain ahaa-elämyksen: Lasten saamista, haluamista ja toivomista ei yksinkertaisesti voi perustella järjellä ihan samalla tavalla, kun ei rakastumistakaan: Sen vain tietää. Miksi rakastumme tiettyyn henkilöön, on monien asioiden summa; sellaistenkin, joita emme osaa välttämättä sanoittaa. Miksi tiedämme haluavamme lapsia; myös se, ja etenkin se, on monien asioiden summa. Toisille niinsanotusti sisäsyntyistä, toisille tunne ja halu herää myöhemmin, kenties oikean kumppanin löydyttyä. Edelleen vähän kuin parisuhde: Toiset tietävät haluavansa puolison, kumppanin jakamaan arkea, juhlaa, elämää, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että haluavat elää ilman sitoutumista toiseen ihmiseen. Ja miksi? No, kaikilla on varmasti omat syynsä, joista osa voidaan sanoittaa ja osa menee osastoon "koska mä haluan". Ja tähän jälkimmäiseen kuuluvat syyt eivät ole yhtään sen parempia, tai huonompia, kuin muutkaan syyt.

Ihminen toimii monessa asiassa tunnepohjalta - riippuen tietysti ihmisestä - mikä saattaa olla pelottavaakin. Tunnepohjalta toimiminen saattaa johtaa crash-and-burn-tilanteeseen, mutta myös maailman ihanimpiin juttuihin. Elämä on siitä hassua, että vaikka asioita miten järkeilisi, kääntelisi ja miettisi monelta kantilta voi lopputulos silti olla ihan mikä tahansa: Crash and burn tai royal victory. Tärkeää on uskaltaa luottaa omiin tunteisiin ja intuitioon, sillä ne kertovat ihan yhtä paljon, ja yhtä todenperäisiä asioita, kuin järkeillyt ja perustellutkin haluamiset tai ei haluamiset. Important is not only what you can reason, but what you know.