Kanskikuva

Kanskikuva

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tuikitavallinen, mutta parhaista parhain kinkkupiirakka

Siitä on kuulkaa tovi, jos toinenkin, kun Pikkuponeissa on jaettu minkään sortin ruokaohjeita. Nyt sellainen kuitenkin olisi luvassa, viikonlopun kunniaksi. Tykkään viikonloppuna kokata jotain sellaista, jota ei arkisin tule tehtyä, ja joka ei ehkä mitään terveysruokastandardeja täytä. Tänä viikonloppuna perjantain kunniaksi uuniin sukelsi kinkku-paprikapiirakka; helppoa ja hyvää. Vielä helpompaa ja pikaisempaa, jos pohjan ostaa suoraan pakastealtaasta, mutta olen siinä mielessä vähän nyrjähtänyt, että luonto ei vaan anna periksi olla tekemättä pohjaa itse. Valmispohjissa ei ole mitään pahaa, mutta tämä nyt vaan on niitä omia omituisuuksiani, liekö lapsuudenkodista perittyä. :D

Ohjeen voi tuunata oman maun mukaiseksi, ja täytteiksi taipuu varmasti niin tonnikala, nyhtökaura, härkis, kuin jauhelihakin, unohtamatta fetajuustoa, aurajuustoa, herkkusieniä, sipulia ja muita ihanuuksia. Ihan mikä sattuu kulloinkin maistumaan tai mikä menee parhaiten omaan ruokafilosofiaan. Ohjeen olen bongannut myTaste-sovelluksen kautta, ja on alunperin julkaistu täällä.


Kuva: Pixabay


Kinkku-paprikapiirakka

Pohja

2 dl vehnäjauhoja
75g voita huoneen lämpöisenä
1/2 tl leivinjauhetta
1 iso kananmuna

Täyte

250g palvikinkkurouhetta
1 punainen suippopaprika kuutioina
juustoraastetta
2 dl kaurakermaa, makuna sipuli
2 kananmunaa
ripaus suolaa, valkopippuria ja savupaprikajauhetta

Tee ensin pohja: Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot + leivinjauhe ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan, halkaisija noin 24 cm. Nosta myös reunat.

Levitä kinkkurouhe ja paprikakuutiot raa'alle pohjalle ja ripottele juustoraaste päälle. Sekoita kaurakerma, kananmunat ja mausteet keskenään seokseksi ja kaada vuokaan koko komeuden päälle. Tasoita paistinlastalla pinta. 

Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa uunista riippuen 25-35min, tai niin kauan, että pinta on kauniin vaaleanruskea. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä puolisen tuntia, tarjoile sellaisenaan tai salaatin kanssa. 

Tuplaamalla ohjeen saat uunipellillisen piirakkaa. 

perjantai 8. helmikuuta 2019

Parasta just nyt

Viime viikolla hypättin helmikuulle, joten reilu kolmisen viikkoa ja sydäntalvi olisi ainakin kalenterin mukaan taputeltu. Jostain syystä tämä helmikuun ensimmäinen kokonainen viikko on tuntunut vähän tahmealta; yöunet ovat takunneet ja sitä myöten olo on aika väsynyt. Muuten arki ei sen suuremmin rasita, ja yritänkin jemmata energiaa ja jaksamista maaliskuuta varten, jolloin muuttoprojektimme alkaa. Ekan kerran tällä viikolla huomasin myös kaipaavani valoisia - tai sanotaanko valoisampia - aamuja, että kellon herättäessä kroppakin tietäisi mikä ajankohta vuorokaudesta mahtaa olla. Onneksi edessä on kuitenkin viikonloppu, joten voi huilia luvan kanssa, jos fiilis sitä vaatii. Perjantain kunniaksi alla juttuja, jotka nyt just saavat hy,yn huulille, väsymystä ilmassa tai ei. 

- Helmikuun herkut: Tällä viikolla vietettiin Runebergin päivää, mutta epähuomiossa tortut jäivät kauppaan. Vahinko ehdottomasti otetaan takaisin kauden toisen leivonnaisherkun, laskiaispullan, muodossa viimeistään ensi viikonloppuna.

- Tulppaanit. Ne ovat nyt parhaimmillaan! Niin kauniita ja freshejä, että tekisi mieli hankkia kotiin useampi kimppu.

- Neiti K:n lähestyvät synttärit. Näistä saa riemua niin äiti, kuin itse sankarikin. Synttäriteema on selvillä ja allekirjoittanut saisi alkaa itseään toteuttamaan, että juhlapäivänä saa yllättää sankarin iloisesti. <3

- Uusi koti! Uusi koti, uusi koti, uusi koti! Jaa niin, kerroinkos jo, että meillä on pian uusi koti. Veikkaan, että tämä väsymys ja talven tahmeus taittuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun saamme uuden kotimme avaimet. 



Lumikasan metsästys / kukkulan valloitusreissulla neiti K:n kanssa



- Hiljalleen löytyvä treenirutiini. Olen muutaman viikon yrittänyt opettaa itseäni jälleen siihen, että säännöllinen liikunta on osa viikkorutiinia: Ennalta sovittuina päivinä salille tai jumppaan. Treenit parina päivänä viikossa tekee ihmeitä mielelle, eikä pahitteeksi ole, jos koko olemuskin saa lisää ryhtiä ja keho voi paremmin.

- Body balance. Mitä juttuja, miten mä oon joskus enk = ennen neiti K:ta, jotenkin karsastanut tätäkin ihanaa ryhmäliikuntatuntia? Ihan parasta, ja vaikka ennenmuinoin väitin muuta, niin tietää kyllä tehneensä, mikäli kaikki liikkeet tekee ajatuksella ja keskittyy hetkeen.

- Rillit Huurussa, The Big Bang Theory. Kerrankin joka ilta ysistä kymppiin telkkarista takuuvarmaan viihdettä. :D Arki-iltojen must. 

- Pulkkailukelit. Nyt alkaa olemaan niin paljon lunta, että pulkkailu onnistuu melkein missä tahansa. 

- Liittyen edelliseen, lumikasojen metsästysreissut neiti K:n kanssa: Mitä isompi kasa, sen parempi!

-Kanawokki. Varmaan syön itseni siitä irti tässä seuraavien päivien tai viikkojen aikana. #parempiöveritkunvajarit :D

- Että on perjantai ja koko sortin sakki on taas saman katon alla tämän viikonlopun <3 Jännä ajatella, että viimeisiä viikonloppuja viedään hela kokoonpanolla tässä kodissa!

Mitkä on sun mielestä parhaita juttuja just nyt?

perjantai 1. helmikuuta 2019

Oma tupa, oma lupa

Nyt se vihdoin tapahtui! Uuden kodin kauppakirjat on allekirjoitettu ja keväällä pääsemme muuttamaan omaan kotiin! Eihän se projekti loppujenlopuksi niin kauaa kestänyt, mutta eri vaiheiden takia ja jälkeen tuntuu, kuin asiaa olisi väännetty ja käännetty pidempäänkin. Nyt kuitenkin olemme pääsemässä maaliin ja voin ilman epäröimistä iloita omasta kodista! Nämä on tietysti makuasioita, mutta en malta odottaa, että pääsemme suurempaan kotiin, jossa kaikille on omat huoneet, ja suihku, -vessa, -sekä pyykkihommille kaikille omat tilansa. Olemme siis tulleet siihen pisteeseen, että iloitsen toimivasta - tai ylipäätään olemassaolevasta - kodinhoitohuoneesta. Se jos mikä on omissa kirjoissani aikuisuuden merkki. :D *tähän naurua, koska #vitsi*




Kymmenisen vuotta rivitaloelämää vaihtui viime keväänä asunnon myynnin myötä väliaikaiseksi luhtitaloasumiseksi, jossa kotimme sijaitsi - tai sijaitsee edelleen vielä hetken - toisessa kerroksessa. Periaatteessa ihan viihtyisä ja semitoimiva asunto, mutta.. Voi kuulkaa, että odotan pääseväni takaisin maantasolle asumaan! Ei hetkeäkään tule ikävä neljän kauppakassin, läppärilaukun, käsilaukun ja jälkikasvun hoitorepun raahaamista rappuja pitkin toiseen kerrokseen. Yhtäaikaa tietysti, pikkumuikin äristessä jo alkavaa nälkäkiukkua. Ei myöskään tule ikävä sitä, että "äiti, voinko mennä ulos" tarkoittaa itse lapsen kanssa lähtemistä läheiseen leikkipuistoon tai muuten vaan tutkimusretkelle lähistölle, eikä suinkaan sitä, että tyypin voisi päästää ulos itsekseen touhuilemaan ja kurkkia välillä ikkunasta tai ovenraosta, että miten hommat menee. Ei siinä, tykkään lähteä neiti K:n kanssa ulkoilemaan, mutta kuten tiedetään, niin aina ei vaan ehtisi; ei ainakaan, jos haluaa, että ruokaa on pöydässä ja pyykit puhtaana. Onneksi pian tyypin voi päästää ulos leikkimään siksi aikaa, kun itse laittaa ruokaa ja välillä vain varmistaa, että hommat on jiirissä. Luhtitalon toisen kerroksen asumisessa olisi lähtenyt järki, mikäli talouteen kuuluisi tyyppi, joka matkustaisi vielä vaunuissa, sillä mites se kulkupelin roudaaminen?! Kylmään ulkovarastoon vaunuja ei olisi voinut jättää, saati ulos, ja luhtitaloissa harvemmin on hissiä saatavilla. Noh, tämähän ei ollut tilanne, ja nyt muutenkin pääsemme kotiin, joka nostaa elämänlaatua joka kantilta katsottuna. Aika ihanaa.

Niinkuin lähes kaikki, niin myös nämä asumishommelit ovat makuasioita: Jotkut ovat vannoutuneita vuokralla-asujia esimeriksi sen vapauden vuoksi, kun taas itsestä vuoden vuokralla asuminen tässä välissä tuntui rahan hukkaanheittämiseltä, vaikka asummekin paikkakunnalla, jossa vuokrat ovat esimeriksi Etelä-Suomeen verrattuna enemmän, kuin kohtuulliset; jopa alhaiset. Molemmissa ratkaisuissa on epäilemättä omat plus -ja miinuspuolensa, ja mikä sopii toiselle voi olla toisen pahin painajainen. ..tämä oli se pakollinen disclaimer. :D




Sitten on rivitaloihmiset, kerrostaloasujat, paritalotyypit, sekä omakotitalo-omistajat. Toiset viihtyvät kerrostalossa, ja esimeriksi kaupunkien keskustojen liepeillä muuta mahdollisuutta ei juuri edes ole, mikäli sijainti on se, mistä haluaa pitää kiinni. Jotkut viihtyvät rivitalossa, joka aikansa palveli myös allekirjoittanutta. Nyt on kuitenkin aika jälleen jollekin muulle, ja koska olemme maalla viihtyvää sorttia ja olen huomannut jakavani talouden miehen kanssa, joka ei määräänsä enempää (tähän miljoonasti peukkuja!) jaksa sohvalla chillailla, vaan tekemistä pitää löytyä, on oma talo - kohtuullisen kokoisen autotallin kera tietysti ;) - luonnollinen ratkaisu. Myös itse kaipaan kerrostalo -ja rivarivuosien jälkeen omaa rauhaa ja lapsien myötä luonnollisesti myös tilantarve on kasvanut. Suurempi koti saattaa tarkoittaa enemmän siivottavaa ja huollettavaa, mutta kokemuksesta tiedän sanoa, että on paljon miellyttävämpää ja helpompaa pitää siistinä isompaa tilaa, kuin yrittää asua ahtaammin ja raapia päätään sen vuoksi, että oikein ikinä ei näytä siistiltä, koska tavaroille ei ole omia paikkoja, ja ne vain kököttävät jossain nurkassa keräämässä pölyä. Ihan kivaa on päästä myös eroon siitä, että enää ei tahtomattaan kuule, kun naapuri käy vessassa, aivastelee keskellä yötä, tai harrastaa seksiä.

Mutta siis se uusi kotimme.. Sijainti vähäsen muuttuu nykyisestä, mutta ei dramaattisesti. Kotikunta vaihtuu, työmatkat lyhenevät ja neiti K:lla on edessään uudet hoitokuviot. Uskon reippaan ja sosiaalisen neitini kuitenkin handlaavan homman, vaikka samalla hän saa varsinaisen kielipulahduksen, koska ainakin näillä näkymin hän olisi menossa ruotsinkieliseen päiväkotiin. Täällä Pohjanmaan rannikkoseudulla molemmat kotimaiset kielet ovat vahvassa asemassa, ja yksi parhaista asioista mitä voi lapselleen tarjota on kielitaito, joka vielä tuolla ikää yleensä tarttuu kuin itsestään. Kun myös kotona puhutaan molempia kotimaisia, ei kielikysymystä tarvitse sen enempää tulevaisuudessakaan miettiä, mikäli hommat menevät kuten on ajateltu. ..ja nyt yhdenkään ankeuttajan ei tarvitse saivarrella, että "ei ne asiat ikinä mene niinkuin on ajatellut", sillä news flash; niinkin tapahtuu. :D Itseasiassa yllättävänkin usein, kun vain uskoo asiaansa.

Tämän kevään ohjelmisto on siis hyvinkin pitkälle selvillä, sillä muuttohommat ja muu siihen liittyvä touhu on aina oma projektinsa. Kotona on hiljalleen jo alkanut kaappien konmaritus - joka muuten sekin tuntuu kovasti olevan yleisesikin jälleen tapeetilla kiitos netflixin, josta nykypäivänä löytyy aiheesta kertova sarja - joten hyvä tästä vielä tulee. Vastahan me vuosi sitten muutimme, ja tässä välissä on ehditty kipata tavaraa niin kirppikselle, kuin vaatekeräykseenkin, joten voisi ainakin kuvitella homman olevan kutakuinkin hyvällä tolalla. Ehkä. Hyvin varma ehkä.

Kuvat: Pixabay

lauantai 26. tammikuuta 2019

Hyökkäys on paras puolustus?

Viime aikoina, oikeastaan jo viime vuosina, on ollut paljon esillä kaikenlainen vihapuhe, sheimaaminen ja toisten ihmisten arvostelu ja suoranainen haukkuminen, johon etenkin verkossa syyllistytään ällistyttävän helposti ja mitä ilkeimmillä sanoilla. Ihmiset tuntuvat pahoittavan mielensä pienistäkin asioista ja se tuodaan hyvin helposti esille esimeriksi sosiaalisessa mediassa. Blogimaailmassa ilkeää kommentointia ja haukkumista saavat osakseen lähes kaikki, jotka julkista blogia pitävät, koska let's face it, niin kaikkia ei aina voi miellyttää.


Kuva: Pixabay


Kuten ainakin Iida instastoryssaan joskus menneillä viikoille totesi, kirjoittamalla on todella vaikeaa tuoda esiin oikealla tavalla asioita, koska väärinymmärrysten mahdollisuus on suuri äänenpainojen, ilmeiden, naurahdusten tai muiden eleiden puuttuessa kokemuksesta. Lukijalla on mahdollisuus ymmärtää asia siten, kuin sen omasta vinkkelistään näkee, omien vaikuttimiensa, tai vaikka päivän fiiliksen valossa. Kirjoittajan pointti voi olla lukijan tulkinnasta yllättävänkin kaukana, vaikka se hullulta saattaa kuulostaakin. Totuus kuitenkin on, että jokainen lukee tekstiä omista lähtökohdistaan, omien kokemustensa, ajatustensa ja näkemystensä pönkittämänä, sekä saattaa löytää rivien välistä asioita, mitä sinne ei kirjoittaja ole omasta mielestään laittanut. Joku voi ärsyyntyä siitä, että kirjoittaja iloitsee elämästä, pohtii tekstin kautta erilaisia asioita, tai kirjaa haaveitaan, unelmiaan, tai muuten vain kivoja juttuja ylös. Toinen voi saada samasta tekstistä inspiraatiota ja ideoita, tai muuten vaan hyvää mieltä. Onneksi blogeissa on se hyvä puoli, että mikäli kirjoittajan tyyli ärsyttää, tai provosoi, voi aina äänestää jaloillaan ja lakata lukemasta kyseistä kanavaa.

Kaikkia on mahdoton miellyttää, kuten elämässä yleensäkin, joten omista näkemyksistään, linjastaan ja vapaudestaan on pidettävä kiinni ilman, että liiaksi murehtii mitä muut mahtavat ajatella. Teet tai kirjoitat niin tai näin, niin yleensä aina löytyy joku, joka ei tykkää tai jolla on sanottavaa. Rakentava kritiikki ja keskustelu on aina tervetullutta, mutta valitettavan paljon nykymaailmassa kohtaa ilkeilyä, toisen ihmisen ajatusten tai elämäntavan teilaamista ja sheimaamista, sekä jopa suoranaista haukkumista. Netti on mahdollistanut palautteen, kuin palautteen antamisen anonyymisti ja sitä käytetään ronskisti hyväksi. On tietenkin myös niitä, jotka antavat palautteen, oli se sitten rakentavaa tai ei, omalla nimellään, joten ei voida yleistää, että kaikki tulisi anonyymisti.

Luen jonkinverran seuraamieni blogien kommentointia, mutta hyppään yleensä siinä vaiheessa toiselle kanavalle, jos kommenttiboksiin kirjoitetaan ihan mitä sattuu, ja kommenteista paistaa lähinnä palautteen antajan oma huono fiilis. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta jos mielipide on lähinnä arvostelua ja ilkeilyä, niin onko siitä kenellekään varsinaisesti hyötyä? Mikä on arvostelun ja ilkeilyn pointti ja mihin sillä tähdätään? En jaksa uskoa, että kenellekään on siitä mitään hyötyä, että kommetoidaan kirjoittajan - tai ihan nyt kenen tahansa - olevan esimerkiksi ihan täys idiootti, naurettava, tai leimataan elämäntapa -tai valinnat vääriksi vain, koska joku muu tekisi asiat toisin. Asiat voidaan esittää niin monella eri tavalla, ja jos haluaa synnyttää keskustelua kannattaa ehkä valita jokin muu keino, kuin hyökkääminen. Itse seuraan monesti (erään piirroshahmonkin) neuvoa: Ellei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano yhtään mitään.

Hyvää viikonloppua jokahittelle!

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Wanted: Me-time

Tiedättekö sen fiiliksen, kun tekisi mieli vain kaivautua peiton alle hyvän kirjan - ja ehkä karkkipussin - kanssa ja lukea koko päivä, tai ilta kaikessa rauhassa, tai vaihtoehtoisesti tuijottaa netflixiä niin pitkään, että silmät väkisinkin painuvat kiinni. Ollamöllöttää, rentoutua ja nukahtaa, kun nukuttaa. Saisi nukkua niin pitkään, kun unta riittää ja heräämisen jälkeen voisi loikoilla sängyssä, tai autuaasti kääntää kylkeä ja kokeilla, josko unenpäästä saisi vielä kiinni. Jahka sängystä malttaisi nousta, saisi istua valmiiseen aamiaispöytään ja huolehtia ainoastaan omasta syömisestään, kaikessa rauhassa, ilman kiirettä. Aamiaisen jälkeen voisi luvan kanssa venyä ja vanua, mennä vaikka ottamaan pienet aamupäivätirsat jos niikseen sattuu, ja herättyään lähteä kaikessa rauhassa salille, kaupungille, ystävän kanssa kahville, tai vaikka päiväleffaan.




Toteutin lähes kaiken tuon viime viikonloppuna, kun otin paljon kaivattua omaa aikaa vuorokauden verran. Joulukuun loppu ja tammikuun alku menivät enemmän ja vähemmän sairastupaa pitäessä, joten joululoma ei ihan mennyt toteen suunnitellulla tavalla. Viime perjantaiksi kuitenkin otin pienen irtioton; bookkasin hotellin, kävin leffassa ja olin omassa pienessä kuplassani seuranani netflix ja karkkipussi. Nukuin, rentouduin ja vain olin. Ei ehkä maailman halvinta huvia, mutta ei sen kalliimpaakaan, kuin ilta ulkona ystävien kanssa.




Ja voi miten tarpeeseen tuo minäminäaika tulikaan! Tajusin joskus kuukausi sitten, että en ole pitkään aikaan viettänyt aikaa itsekseni paria tuntia pidempään, kun kuitenkin sitä aina sillointällöin kaipaisin. Aluksi ajattelin pyytää ystävää mukaan perjantain leffaseuraksi, mutta päätin, että nyt nautin pelkästä yksinolosta, ja niin tosiaan tein. Tarvitsen joskus aikaa ihan pelkästään itselleni, omille ajatuksilleni ja yksinkertaisesti olemiselle. Tarvitsen välillä aikaa, että voin lukea kirjaa, katsoa netflixiä tai pelkästään ajelehtia ajan vietävänä ilman, että tarvitsee katsoa kelloa. Nautin suunnattomasti pelkästä olemisesta ilman sen kummempia suunnitelmia, kun voi kukkua hereillä aamuyön tunneille, tai mennä nukkumaan iltayhdeksältä; ihan miltä sattuu tuntumaan.




Aamiaiselta - tai tässä tapauksessa paremminkin brunssilta - palattuani kömmin vielä lämpimän peiton alle, annoin auringon paistaa sisään huoneeseen ja otin pienet torkut tuumien, että minäminä-vuorokaudelle voisi olla tilausta pari kertaa vuodessa. Kiireetön ilta, aamu ja päivä, sekä hyvät yöunet tekevät ihmeitä omalle pääkopalle ja lisäävät ainakin omalla kohdallani hyvinvointia huomattavasti.

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Fuuruja ja lempparijuttuja

Olen itselleni tyypillisesti saanut tähän vuoden alkuun jonkinlaisen inspiraatio-boostin, joku voisi sitä fuuruiluksikin kutsua. En tiedä onko kyseessä miten oikeaoppinen sana, vai onko se vakiintunut ainoastaan omaan ystäväpiiriini, jossa on useampikin saman sorttinen fuuruilija, kuin allekirjoittanut. Fuuruiluhan tarkoittaa asiasta x innostumista noin sadasosasekunnissa, ja se on sen jälkeen menoa. Fuuruilun kohteita voi olla useampia kerrallaan, joten pois vaan alta risut ja männynkävyt. Annettakoon esimerkkinä rakas ystäväni, jonka kanssa meillä on kovastikin samanmoisia taipumuksia: Hänen auto-ongelmansa kulminoitui katkenneeseen pyyhkijänsulkaan - joka oli siis ongelmista se, joka katkaisi kamelin selän - mikä muitta mutkitta johti uuden auton ostamiseen. Kerrottakoon vielä, että pyyhkijänsulka katkesi aamulla, ja iltapäivällä oli uusi auto ostettuna. Tämä on erittäin oppikirjamainen kuvaus mitä fuuruilu pahimillaan, tai parhaimmillaan - makuasia - voi olla.



Mutta asiaan, fuuruilun ja inspiraation aiheita on tälle vuotta ehtinyt kertyä jo useampia, tässä niistä muutama: (Listalla ei ole autoa, koska let's face it, niin yritän pitää itseni pois autoilmoituksia selaamasta, koska muuten saattaisin uuden kiesin "vahingossa" ostaa, ja juuri nyt siihen ei a) ole tarvetta, b) varaa.)

- Lidlin paistopisteen kaurasydämet: Miten hyvää voi leipä olla!

- Verigreipit; niitä on kulunut pian koko vuoden edestä.

- Smoothiet. Pikku breikin jälkeen olen taas innostunut surauttelemaan smoothieita, jotka jälleen maistuvat kaikessa yksinkertaiseuudessaan. Kuitenkin, note to self: Mansikan kanssa EI pidä sotkea banaania. 

- Liittyen edelliseen; tahtoo uuden blenderin. Nykyinen alkaa hiljalleen tulla tiensä päähän palveltuaan lähemmäs kymmenkunta vuotta, ja ostoslistalla onkin Smegin iiiiihana tehosekoitin, jolla on hintaa öbaut neljä kertaa niin paljon, kuin mitä olen aikanaan maksanut nykyisestäni. Kohtuullista.

- ...ja ettei ostoslista jäisi puuttelliseksi, lisätään siihen myös muut Smegin pienkodinkoneet kahvinkeittimestä leivänpaahtimeen ja vedenkeittimeen. Mustana kiitos, tai valkoisena. Vaaleanpunainenkin käy, mutta epäilen, että taloutemme toinen aikuinen ei olisi siitä niin innoissaan. Nykyiset pienkodinkoneet ovat toistaiseksi vielä toiminnassa, mutta niilläkin on käyttövuosia takana pian 11, joten syytä päivittämiseen saattaa piankin ilmetä muutenkin, kuin vain pelkästään "koska mä haluan".

- Sisustusnettiputiikki nimeltä Hyvän Tuulen Puoti. Nimi kertoo kaiken, putiikista löytyy kauniiden asioiden ja esineiden rakastajan taivas aina Greengateista servetteihin ja kaikenkarvaisiin sisustusjuttuihin.

- Arki-iltojen rauhoittaminen. Jostain syystä juuri nyt tuntuu maailman parhaalta olla haalimatta kovin paljoa ohjelmanumeroita arki-illoille. Neiti K:n kerran viikossa ollut muskarikin loppui jouluun, joten valmiiksi aikataulutettuja menoja ei kalenterissa tällä hetkellä arki-illoille ole. 

- Salikortin hommaaminen. Päätin kokeilla jälleen kerran, josko jo tässä vaiheessa pikkulapsiaikaa olisi mahdollisuus omaan, viikottaiseen ja säännölliseen liikkumiseen. Viimeksi homma tyssäsi aikatalutusogelmiin, joten kokeillaan josko nyt oltaisiin viisaampia ja osattaisiin hoitaa homma kotiin. Jahka valo lisääntyy ja lumet sulavat huvittaa taas lenkkipolulle lähteminenkin.





- Pulkkailu neiti K:n kanssa. Pikkunaiseni ei ole mikään hurjapää, joten pulkkamäki ei ainakaan tällä hetkellä jaksa suuremmin kiinnostaa, mutta ihan parasta tuntuu olevan kävelylenkit pulkkaillen: Neiti K istuu pulkassa ja hihkuu, välillä vetää itse tyhjää pulkkaa ja muistaa siinä samassa, että seuraavalla kerralla pitää pehmolelu-ystäviä ottaa mukaan, että hän saa niitä vetää pulkassa. Parasta. <3

- Kevään juttujen suunnitteleminen. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana. 

- Blogit. Jaksan taas pienen tauon jälkeen lukea lähes päivittäin suosikkiblogejani, jotka parhaimmillaan antavat potkua päivään.

- Operaation kaappien tyhjennys. Tämä on vielä mietinnän asteella, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, vai miten se meni. Haluaisin ajan kanssa konmarittaa niin vaatekaapit, lelulaatikot, kuin keittiön kaapitkin. Tosin astioita ei konmaritus-intoni koske, sillä niitä ei mielestäni voi olla koskaan liikaa. 

- Lukeminen. Tajusin, että en ole hetkeen lukenut mitään blogeja ja lehtiä kummempaa. Sähköpostiin kilahti juuri ilmoitus kirjastokirjavarauksesta, joten sekin asia on hoidossa.

Millaisia lempparijuttuja ja innostuksen kohteita teillä näin vuoden alkuun on?

Kuvat: Pixabay