Kanskikuva

Kanskikuva

torstai 27. syyskuuta 2018

Gulassikeitto pelastaa, vaikka ulkona riehuisi Mauri tai Kuisma (tai Vesa)

Viime lauantaiksi povattu Mauri-myrsky jäi ainakin manner-Pohjanmaalla aika vaisuksi hönkäilyksi, mutta eilen alkanut Kuisma -, Vesa -tai mikälie myräkkä puhalsi näilläkin hoodeilla jo kohtuullisen voimakkaasti. Katot vain kolisi ja nurkat naksui, mutta nyt näyttää ulkona paistelevan iloisesti jo aurinko. Riehuu ulkona kuka tahansa, ihana gulassikeitto lämmittää ja let's face it; hyvä ruoka, parempi mieli. En ole varmaan ikinä aikaisemmin gulassikeittoa itse tehnyt, mutta koska kotirintamalta sitä toivottiin, niin here comes. Ohjeen nappasin jälleen myTaste-sovelluksen kautta ja alkuperäinen resepti löytyy siis täältä.


Meillä keitto katosi niin nopsasti parempiin, ettei ehtinyt kuviin ollenkaan, joten kuva lainattu pixabaysta. Oma gulassikeittoni oli himppusen vaaleampaa ja kermaisemman väristä, koska smetana <3



Gulassikeitto

1 sipuli suikaleina
noin 500g naudanlihaa suikaleina
1-2 rkl voita
8 perunaa suikaleina
1l vettä
2 lihaliemikuutiota
2 valkosipulinkynttä
3 rkl tomaattipyrettä
1,5 tl oreganoa
ripaus mustapippuria
tujaus tabascoa
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa tarvittaessa
1 punainen paprika suikaloituna
120g smetanaa

  • ruskista sipulit ja lihasuikaleet kevyesti voissa
  • lisää perunasuikaleet, vesi, lihaliemikuutiot, mausteet ja paprikasuikaleet
  • keitä, kunnes perunat ovat kypsiä
  • lisää smetana ja anna kiehahtaa
  • koristele persiljalla ja tarjoa!

Itse tykästyin tähän ikihyviksi ja meidän keittiössämme varmasti tullaan tätä valmistamaan jatkossakin. Hmm, jostain syystä alkoi tekemään nyt mahdottomasti mieli karjalanpaistia, joten ehkä se joutaa ensi viikon kokkauslistalle. Tässä jokatapauksessa tarttumisen arvoinen vinkki viilenevien syyspäivien kokkailuihin.

Ja hei, huomenna on taas jo perjantai!

tiistai 25. syyskuuta 2018

Arkiaamujen Indiana Jones

Tiedättehän arkiaamut. Ne päivien aloitukset, jotka olisi maailman ihaninta pitää mahdollisimman leppoisina ja kiirettöminä. Herätä kaikessa rauhassa, mieluiten ilman kelloa  ja juoda aamukahvia keskittyen aamun ensimmäiset hetket pelkästään itseensä. Ehtisi ravistelemaan itsensä hereille miellyttävällä tavalla ja saisi orientoiduttua päivään. Jälkikasvu saisi nukkua niin pitkään, kun nukuttaa, eikä olisi kiire pukea, kammata hiuksia ja ihmetellä minkäslaisia ulkovaatteita sitä tällaisena aamuna pikkuihmiselle päälle laittaa, kun aamulla mittari on suunnilleen nollassa, mutta iltapäivällä on hyvinkin kymmenen astetta lämmintä. 

Ei tarvitsisi juosta kilpaa kellon kanssa ja hoputtaa lasta, koska let's face it, kiire ei todellakaan ole hänen syynsä. Lapsi saisi haaveillen vetää kenkiä jalkaan ja kaikessa rauhassa tutkia miten uusien kenkien kolme tarrakiinnitystä per kenkä toimiikaan ja miten ne saa vedettyä jalkaan mahdollisimman kätevästi. Pikkuihminen ehtisi nukuttaa kotiinjäävät pehmolelunsa unille ja peitellä huolellisesti siihen asti, kunnes myöhään iltapäivällä kotiudutaan. Saisi itsekin juoda sen aamukahvin jossain muualla, kun meikkaamisen ja hiustenlaiton lomassa, eikä sängyn petaamisia, lounasruokien mukaanpakkaamista ja omaa pukemistaan tarvitsisi suorittaa kuin joka-aamuista kilpajuoksua. 


Kuva: Pixabay


Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, eikä ne arkiaamut nyt kurjia ole, kuin mitä edellisessä rivien välistä annettiin ehkä ymmärtää. Etenkään tällaisina aamuina, kun neiti K herää itsekseen ajoissa, kömpii peiton alta syliin istumaan ja muutenkin on kaikinpuolin hyvällä tuulella. Ehtii katsella piirrettyjä ja hoitaa pehmolelujaan ja on maailman onnellisin lapsi saadessaan kantaa hoitoon otettavan pehmolelunsa nuken turvakaukalossa autoon. Tällaisina aamuina äidinkin on helppo hymyillä, vaikka töihin olisikin ollut kiva ehtiä puoltatuntia aikaisemmin. Se puolituntia on kuitenkin vähäinen hinta siitä, että päivä alkaa kivemmin, lapsi on saanut nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja käynnistyä päivään omassa tahdissaan. Myös äiti on ehtinyt juomaan aamukahvinsa ja suorittamaan kaikki aamun rastit, osan enemmän pikataipale-tyyppisesti, kuin toiset, koska kyllä, myös minä olen aamu-uninen.

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että oman liukuvan työaikani ansioista aamuissa on jonkin verran joustoa ja on mahdollista antaa lapsen nukkua yli seitsemään, jolloin hän yleensä itsekseenkin heräilee. Pyrin siihen, että aamut sujuisivat mahdollisimman pitkälle lapsen omaan tahtiin, sillä elämässä ehtii kyllä kiirehtiä sitten myöhemminkin. Siitäkin huolimatta kiire-peikko painaa monesti niskaan, mutta mikäli molemmat naiset ovat hyvällä huumorilla ei se niin tahtia haittaa. Tiedän, että on luksusta toimia näin; antaa lapsen herätä aamuisin suunnilleen omaan tahtiinsa ja yrittää itse ehtiä töihin, kun aamuhommat on hoidettu ja lapsi viety onnellisesti hoitoon, mutta monesti siinä aamutohinassa - joka syntyy aina ja iankaikkisesti jokatapauksessa, liukuva työaika tai ei :D - se unohtuu. Tänä aamuna ajelin töihin kahdeksan jälkeen, kun pahin aamuruuhka - siis Pohjanmaan mittakaavassa ruuhka - oli ohi ja aurinko paistoi laittaen luonnon kauniit värit loistamaan yhä kauniimmin, ja mietin miten hyvä tilanne meillä onkaan, vaikka usein aamuisin tuntuu siltä, kuin olisi sadan kohdan task-listan hommat suorittanut. 

Isosti peukkuja siis kaikille omien arkiaamujensa sankareille ja Indiana Joneseille, erityisesti niille, jotka tiukasti kulkevat kellon kanssa työajan takia, ja jotka saattelevat matkaan useamman pikkuihmisen tehden työmatkan varrella pari-kolmekin pitstoppia. We rule! 

torstai 20. syyskuuta 2018

Uusin texmex-rakkaus: Huevos rancheros

Tämä on todennäköisesti monelle foodielle jo so last season-juttuja, mutta siitä huolimatta pakko hehkuttaa kesällä löytämääni texmex-ruoka-ihastusta: Huevos rancheros, eli eräänlainen munakkaan ja täytetyn tortillan yhdistelmä, joka tarjotaan papujen, avocadon ja juuston kanssa. Huevos rancheros on meksikolainen aamiaisklassikko, jota itse toki suosittelen nauttimaan myös muulloinkin. Omaan makuuni huevos rancheros on ehkä vähän tuhti aamiaispöytään, mutta toimii brunssilla - tai tuhdimpana iltapalana - täydellisesti. Tämä on myös loistava eväs juhlien jälkeiselle päivälle, kun sisuskalut suorastaan vaativat raskasta ja täyttävää ruokaa. Vähemmän raskaan version saa jättämällä chorizon pois, ja aina voi vaihtaa tortillalätyt vaikkapa paahtoleipään, vaikka ruoan idea saattaa siitä vähän kärsiäkin.




Pidemmittä puheitta, huevos rancheros, olkaa hyvät:

200g jauhelihaa
50g chorizoa
tacomaustetta
sipulia
valkosipulia
paprikaa
chili sin carne, esimerkiksi go greeniltä
loraus hunajaa
2-3 kananmunaa
tortillalättyjä
avocadoa
juustoraastetta
creme fraicea

  • silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla.
  • lisää chorizo ja jauheliha, ruskista 
  • sekoittele joukkoon tacomauste ja mahdolliset muut mauseet 
  • pilko sekaan vielä paprika, sekä mausta lorauksella hunajaa
  • sekoittele mukaan chili sin carne ja kiehauta. Voit käyttää myös tomaattimurskaa ja lisätä pavut ja maissit erikseen; tämä kokki meni siitä, mistä aita oli matalin.
  • Tee seokseen pari-kolme kananmunan mentävää aukkoa ja riko munat niihin. Kypsennä niin kauan, että kananmunat ovat omasta mielestäsi sopivan kypsiä.
  • tarjoile tortillalättyjen, avocadon, juustoraasteen ja creme fraichen kanssa



Itse vaihdoin tällä kertaa tortillalätyt paahtoleipään, juustoraasteen maailman parhaasta cheddarista pilkottuihin kuutioihin, sekä creme fraichen turkkilaiseen jogurttiin ja skippasin kokonaan chorizon. Sen sijaan nappasin lautaselle kyytipojaksi itsetehtyjä hölskykurkkuja, joihin ohje löytyy täältä. Avocadon kaveriksi lorautin hieman sitruunamehua ja ripauksen aromisuolaa. NAM!




PS. Ähkyvaroitus!

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Sekalaisia syysjuttuja ja sisäisen jouluttajan hillintää

Maanantaina oli ensimmäinen aamu, kun fiilis todenteolla oli syksyinen: Säätilan lonkeronvärinen yleisilme paljastui, kun aamun pimeys väistyi. Taisi muuten olla myös ensimmäinen todistamani arkiaamu, kun herätessä oli pimeää. Jos viime viikolla heräsin tajuamaan, että lapselle saattaisi olla syytä alkaa etsimään välikausivaatteiden alle kunnollisia lämpimiä kerroksia, oli toissapäivänä se aamu, kun paksumpi takki puettiin päälle; ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Syksy on ollut ihanan lämmin, kesästä puhumattakaan, ja säätiedotukset kertoivat, että tälläkin viikolla huidellaan lähemmäs kahdenkymmenen lämpöasteen syyskelissä, ihan mieletöntä! Suunnittelin viikonloppuna kesävaatteiden -ja kenkien poispakkaamista, mutta ehkä siirrän asiaa ainakin vielä viikolla-parilla, vaikka sandaalikelit taitavakin olla auttamatta mennyttä tältä vuodelta, ellei sisätiloissa halua narukengissä vielä tepastella.




Syksyn ja syyskelin saapuminen alkaa olla jo ihan tervetullutta, vaikka en jatkuvaa vesisadetta ja nollakelejä vielä kaipaakaan. Kirpsakka syyskeli auringonpaisteineen, tummuvine iltoineen ja hämärine aamuineen on pitkän kesän jälkeen jollain tapaa lohdullista ja turvallista; etenkin ne illat. Aamuisin valoa saisi tulvia ovista ja ikkunoista, että kroppa ja mieli herää kunnolla. Kunnon joulurakastajan tavoin myös alle sadan (!!!!!) yön päässä siintävä joulu yrittää puskea mielenperukoilta esille, mutta yritän sen siellä pinnan alla vielä tovin pitää..ehkä kuukauden päästä voi jo alkaa intoilemaan siitäkin. Jahka lokakuulle päästään on mielestäni jo ihan luvallista aloittaa esimeriksi glögikausi. Kynttiläkausihan on jo korkattu muutamia viikkoja sitten, mutta se onkin toinen juttu.




Syksyn ja syyskelien rantautuminen on saanut aikaan myös lapsen vaatevarastohin perehtymisen. Neiti K venähti kesällä pituutta ihan urakalla, joten ostoslistalle on päätynyt yhtä sun toista. Kiitos nettikirppisten ja ystävien kaikkia ei tarvitse uutena lähteä kaupasta metsästämään, vaan osa löytää tiensä uudelle käyttäjälleen kierrätyksen kautta. Talvihaalaripolitiikkaan neiti sai myös itse vaikuttaa, joten ensi talvena meillä kirmailee (taas) pieni pantterikuosinen nainen.

Pesänrakennusvimma on selkeästi myös heräilemässä, sillä bongasin juurikin nettikirppiksen kautta meille hävyttömän pienellä rahalla klaffilipaston, joka nyt seistä nököttää olkkarissamme odottamassa maalaamista, ja muuta pientä fiksaamista. Sormet jo syyhyävät päästä projektin kimppuun, mutta odotan hetkeä, jolloin saisin useamman tunnin huseerata yksin kotona lipaston parissa. Jännä nähdä milloin sellainen hetki tulee. :D




Kauppoihin ilmestyneet kurpitsatkin kutittelevat anti-askartelijan halloweenlyhty-kaivertamishaluja, ja olisi varmaan jälleen syytä perehtyä myös siihen, mitä siitä kurpitsasta oikein voisi kokata ja leipoa, ettei mene lyhtyaskartelijalla hyvät eväät hukkaan. Kurpitsa ei ole ikinä kuulunut makunsa puolesta lemppareihin, mutta ehkä sitä johonkin sosekeittoon pystyisi jemmaamaan. Kokkailuintokin on selvästi palannut laiskan kesäkokki-kauden jälkeen, joten fiilis ja ajatukset todellakin keskittyvät nyt kotiin. Mikäs sen parempi paikka ihmiselle ilmojen viiletessä ja ympärivuorokautisen valon kaikotessa. En teidä teistä muista, mutta itse ainakin huomaan iltojen hämärtyessä aikaisemmin myös sen, että peiton alle kömpii mielellään jo ihan ihmisten aikaan ja unta saa taas kesän kukkumisten jälkeen jopa sen 8h yössä.

Mitäs teidän syksyyn kuuluu ja joko ajatukset karkaavat jouluun?

Kuvat: Pixabay




lauantai 15. syyskuuta 2018

Mudcake, kakkujen kruunaamaton kuningatar

Jäätävä mudcake-mieliteko iski viime viikolla kesken perjantai-iltapäivän kiireiden, joten ei auttanut, kuin antaa itselleen lupa viikonloppuna hemmotella itseään kyseisellä herkulla. Pyöräytimme lauantaina neiti K:n kanssa super-suklaisen kakun, jonka turvin oli hyvä lasketella viikonloppua eteenpäin. Suklaahan on käytännössä yksi ruokaympyrän osa jos minulta kysytään, ja ellei tarvitsisi miettiä liiallisesta suklaansyönnistä johtuvia kiristäviä farkkuja, öhöm. Kiristäviä farkkuja tai ei - sen homman voi onneksi aina tasata jollain muulla tapaa - alla takuuvarma perusohje mutakakkuun. Ohjeen nappasin myTaste-sovelluksen kautta - jota muuten suosittelen lämpimästi! - josta se löytyy Meri's cups and cakes-blogin alta, joka sittemmin on muuttanut uuteen osoitteeseen, mutta ei näy pävittyneen pitkään aikaan. Jokatapauksessa, tässä perusohje herkullisen suklaiseen mudcakeen:



Kuva Pixabay, koska oma luomus oli varsin riisuttu versio (suomeksi: Kaapista ei löytynytkään koristeeksi tomusokeria)


Mudcake

150 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
ripaus suolaa

  • laita uuni lämpiämään 200 aseteeseen
  • sulata voi
  • vatkaa kananmunat ja sokeri kevyksi vaahdoksi
  • lisää sulatettu voi ohuena nauhana
  • sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi massaan
  • sekoittele tasaiseksi taikinaksi
  • vuoraa irtopohjavuokaleivinpaperilla, tai pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja voitele reunat. Käytin tämän ohjeen kanssa halkaisijaltaan 25cm vuokaa.
  • kaada massa vuokaan ja tasoita pinta
  • kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia uunista riippuen
  • anna jäähtyä ennenkuin irrotat kakun vuoasta
  • koristele kakku halutessasi esimerkiksi tomusokerilla
  • tarjoile vaniljajäätelön kanssa, tai jos maltat anna asettua jääkaapissa seuraavaan päivään ja tarjoile vasta sitten

Tämä kakku ei takuulla jää kappiin liian pitkäksi aikaa vanhentumaan, eikä tästä mielestäni kannata edes yrittää tehdä kevennettyä tai terveellisempää versiota, koska #suklaaonsuklaaonsuklaa.

Herkullisia hetkiä! 

Translation: The mudder (the cake is) the better.