Kanskikuva

Kanskikuva

torstai 30. marraskuuta 2017

Vesa ei vaan tajuu

Tiedättehän sellaiset päivät, kun yksinkertaisesti kaikki ärsyttää? Meillä jokaisella on niitä joskus, ja silloin ärystyksen syyt saattavat olla yhtä loogisia, kuin taaperon kiukkupuuskan aiheuttajat. Riittää, jos aamulla smootihieaineksista joku puuttuu, hiusharja putoaa lattialle, tai aamuliikenteessä joku unohtuu valoihin sekuntia liian kauaksi aikaa. Ketutuskäyrä nousee ja aamuradion juontajatkin ärsyttävät. Perusjuttuja, jotka kuuluvat elämään. Onneksi ärsytys menee aina ohi, ja siinä ärripurrin vallassakin yleensä tiedostaa miten turhaa suunnilleen kaikesta ärsyyntyminen on.

Sitten on niitä päiviä ja pidempiä ajanjaksoja, kun eteen tulee asioita ja tapahtumia, jotka saavat pyörittelemään silmiään ja ihmetelemään toimiiko maailma todellakin näin, vai jääkö itseltä jotain ymmärtämättä. Enkö mä vain tajua, vai onko tässä kuviossa, asiassa, tilanteessa tai tapahtumassa jotain nurinkurista. Etenkin niinä hetkinä sitä kuvainnollisesti tuijottelee sinne peiliin ja miettii, että mitähän nyt; löytyykö sieltä vastauksia, vai onko vika tai nurinkurisuus jossain muualla. Kyse ei ole ärsyyntymisestä, tai muusta yhtä (periaatteessa) turhasta ja hölmöstä tunteesta, vaan olo on kuin kysymysmerkillä, joka ei teidä mihin kuuluu. Tai allekirjoittaneella, kun puhutaan matemaattisista yhtälöistä etenkin, jos niissä seikkailee sekä numeroita, että kirjaimia. Ymmärtänette pointin.


Kuva: Nelonen

Aina sanotaan, että kaikkea, tai kaikkia ei tarvitse ymmärtää, mutta itse olen vasta viime aikoina todella sisäistänyt tämän. On yksinkertaisesti olemassa ihmisiä, asioita, näkökulmia, käytöstä, mitä ikinä, joita ei kannata edes yrittää ymmärtää. Siinä menettää vähintäänkin aikansa ja vaivansa lisäksi myös oman mielenrauhansa, ja pahimmillaan alkaa jopa kyseenalaistamaan itseään. So not worth it. Kaikki näkevät ja kokevat asioita ja maailmaa eri tavalla, ja vaikka joidenkin kanssa katsoisi asioita samasta suunnasta näkee toinen ihan jotain muuta, kuin mitä itse näkisi. Useimmiten on hyvä yrittää laajentaa omaa perspektiiviään, mutta joskus se ei ole vaivan arvoista. Taika taitaakin olla siinä, että oppii huomaamaan milloin se kannattaa ja milloin on syytä vain antaa olla ja jatkaa eteenpäin.

Tässä vähän kevyempiä juttuja, jotka allekirjoittaneella eivät mene jakeluun:

- Suomen olympiajoukkueen edustusasut: Miksi niiden pitäisi olla yksivärisiä?
- Traktorit ja mopoautot aamuliikenteen seassa etenkin mustana marraskuuna. Erästä aamuohjelmaa lainatakseni: Mopoautot VVVEKS!
- Mielensäpahoittamisen kulttuuri. Ei pysty pieni ihminen ymmärtää mistä kaikesta voikaan pavunvarsi mennä neukkuun.
- Tarve arvostella toisia aina, kaikesta ja joka käänteessä.
- Miten illalla pitäisi päästä nukkumaan, jos on koukuttanut itsensä netflix-sarjaan?! Hankala homma.
- Telkkarin uusinnat. Viisi kertaa yhden viikon aikana, noin suunnilleen. Ei lisättävää, jätän tämän vaan tähän.
- Kysymykseen vastaamisen vaikeus: Eikö jo lapsuudessa opeteta, että vastataan, kun kysytään.
- Kaamosajan megalomaaninen väsymys. Miten se aina pääseekin yllättämään?
- Lumen puute marras-joulukuun taitteessa; miksi, oi miksi?
- Tahtoo onepiecen, taas, tai edelleen. Aina tähän aikaan vuodesta. :D
- Miksi talvella tekee aina mieli punaviiniä?
- Kostaminen. Täysin turhaa hommaa.
- Olen yhtäkkiä alkanut himoitsemaan jäätelöä, enkä ymmärrä koko asiaa. Syytän Ben&Jerrys'ia.

Siinä muutamia mielenpäällä olevia ihmetyksen aiheita, kevyitä ja ei niin kevyitä. Mikä asiat teillä ovat tällä hetkellä sellaisia, jotka eivät mene ymmärrykseen? Siis sen lisäksi, että huomenna on joulukuu! Hyvää joulukuuta tyypit!

torstai 23. marraskuuta 2017

Joulutäpinöintiä ja kiitollisuutta

Meille saapui viime viikonloppuna joulu. Tähdet ripstettiin ikkunoille ja valkoinen, pieni kuusi kannettiin varastosta sisään. Kuusi sai valonsa, koristeiden kanssa vielä maltoin mieleni. Jouluun on reilut neljä viikkoa, itsenäisyyspäivään alle kaksi ja arvatkaa mitä; fiilis on seesteisen rauhallinen. Ei kiirettä tai säntäilyä paikasta toiseen, vaikka ehtiihän sekin vielä iskemään, jos antaa iskeä. Joululahjahommatkin ovat kohtuullisella mallilla, ja jospa joulupukki sitten hoitaisi loput.




Tulevana viikonloppuna on joulunavajaisiakin pitkin maakuntaa, joten niistä joulumieltä (ja metrilakua :D) hakemaan, mikäli omaa ei ole vielä löytynyt. Veikkaan, että useimmat eivät ole vielä edes alkaneet joulumieltään etsiä, mutta itse olen tällainen joulufiilistelijä. Vielä kun saataisiin lumi pysyvästi maahan, niin winter wonderland alkaisi olla täydellinen ja aamut vähäsen valoisampia.

Jotenkin ristiriitaista, että vaikka tämä synkistä synkin vuodenaika on monella tavalla melkoisen koettelevaa ja sitä tekisi mieli lähteä pakoon jonnekkin aurinkoon ja lämpimään, niin silti samalla rakastan tätä. Mielestäni joulunodotus ja kaikki siihen liittyvät jutut ovat ihan parhaita ja saavat minut fiilistelemään kaikkea maan ja taivaan väliltä pimeä ilta, sininen hetki ja harmaa päivä toisensa jälkeen. Rakastan istua kodin hiljaisuudessa glögimuki kädessä, joulunvalojen ja kynttilöiden kajoa ihaillen. Kodissamme palaa tähän aikaan vuodesta kynttilät lähes päivittäin ja oma, pieni apurini <3 on ottanut asiakseen kuskata seuraavana päivänä palaneiden tuikkukynttilöiden jämät roskiin.




Vaikka kaiken alleen nielevä pimeys voi välillä olla lamauttavaa, on tässä vuodenajassa myös jotain todella lohdullista, eikä vähiten joulunodotuksen takia. Pimeyden turvin voi jäädä kotiin ja kietoa itsensä ja rakkaimpansa samaan pehmoiseen ja suloiseen yhdessäolon ja rauhallisuuden lämpöön. Ei ole pakko sinkoilla mihinkään ja myös luonto antaa rauhallisen verkkaiseen meininkiin ikäänkuin oman lupansa pimeyden ja viileyden turvin.

Jenkkilässä vietetään tänään kiitospäivää, joten päivän teeman mukaisesti osoitan kiitollisuutta. Juuri nyt on nimittäin erittäin hyvä: Kotona, viltin alla, maailman rakkain kainalossani ja rauhallinen olo sydämessä. I am blessed. Happy Thanksgiving ja hyvää joulunodotusta. <3
 

torstai 16. marraskuuta 2017

Sata ja yksi ideaa

Olen diagnosoinut itselleni niinsanotun writer's blockin. Ideoita riittää, mutta tekstin tuottaminen tuntuu syystä tai toisesta olevan työn ja tuskan takana. Ei tietokaan flowsta, jolloin ajatukset muodostuvat tekstiksi kuin itsestään ja sormet kiitävät näppäimistöllä, vaan kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen muotoiltuja ja taas poispyyhittyjä lauseita. Melkoisen turhauttavaa. Jos harrastaisin asukuvia -ja postauksia, nyt olisi ehdottomasti sellais(t)en paikka.


Kuva: Pixabay


Voisi kuvitella tällaisten jumihetkien aiheuttavan helpotuksen huokauksia sen suhteen, että en kirjoita työkseni. Not, päinvastoin: Jostain syystä ajatus tuntuu enemmän ja enemmän järkeenkäyvältä, vaikka tekstin aikaansaaminen tuntuukin juuri tällä hetkellä takkuavan pahemman kerran ja lauseidenmuodostaminen on tahmeaa, kuin taaperon sormet jäätelön syömisen jälkeen, öhöm. Luonnoksissa kuitenkin luuraa monia hienoja postauksenalkuja ja ranskalaisin viivoin muistiin raapustettuja ideoita. Jos jollain on mielessään aihe, johon haluaisi Pikkuponien ja Yksisarvisten tarttuvan, niin vinkatkaa ihmeessä. Jahka saan käännettyä kirjoitusflown takaisin asentoon "on", lupaan perehtyä ideoihin ja tunnustella mitä mieltä Pikkuponit vinkeistä ovat.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että sain sanoja peräkkäin edes tämän verran, ja että pian voi isolla kädellä alkaa hehkuttamaan joulua, johon muuten on enää reilut viisi viikkoa!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Arkiaamu - friend or foe? Nimimerkillä an evening person

Arki. Aamu. Arkiaamu. Siinäpä sanapari, joka ei tämän iltamuijan mielessä aiheuta minkäänlaisia riemunkiljahduksia tai hyvänmielenläikähdyksiä. Kummassakaan asiassa - arjessa, tai aamuissa - ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jotenkin yhteensovitettuna ne tihkaisevat. Yritän aika-ajoin pohtia mitä voisin tehdä toisin, että herääminen ja niinsanotusti koneen käynnistyminen olisi helpompaa, eikä aiheuttaisi ahdistusta. Helpointahan olisi, jos olisi sitä laatua, että ensimmäiseen tuntiin heräämisestä mielessä ei pyörisi mitään, aivokäyrä näyttäisi suunnilleen suoraa viivaa ja aamuisin saisi vain haahuilla eteenpäin niinsanotusti auto-pilotilla. En kuitenkaan kuulu siihen ihmisryhmään, vaan aivot alkavat raksuttaa ja mieli elää omaa elämäänsä välittömästi, kun unesta on päästettävä irti. Tästä syystä kärsin ajoittain, yleensä stressaantuneena, myös unettomuudesta. Ajatukset kulkevat omia reittejään ja jokainenhan tietää mihin se yleensä yöaikaan johtaa: Kärpäsestä kasvaa härkänen ja elämän pienetkin haasteet kasvavat valtaviksi ongelmiksi.




Mutta siis se aamu ja herääminen. En todellakaan ole aamuihmisiä mikäli joudun heräämään kellonsoittoon ja olemaan jossain jo siihen aikaan, kun sisäisen kelloni mukaan vasta alkaisin heräilemään. Siihen ei auta ajoissa nukkumaanmeno, tai pitkät yöunet. Jos kello soi kuudelta ja kustannuspaikan liepeillä olisi hyvä olla kahdeksalta, ei se kertakaikkiaan saa aamujani millään muotoa lempeiksi, vaikka asiaa mitenpäin yrittäisi kääntää. ..vai saisiko? Olisiko jokin konsti ja kikkakolmonen, joka auttaisi edes hieman pehmentämään arkiaamuja?




Tyypillinen arkiaamu menee suunnilleen tätä rataa:

06:10 Heräys. En ole niitä ihmisiä, jotka pystyvät kellon soidessa pomppaamaan välittömästi ylös, vaan tarvitsen tovin aikaa, että myös kroppani herää siinä, missä mieleni on jo kuvainnollisesti tehnyt aamuaerobiset ja parhaillaan venyttelee jäseniään päivän koitoksia varten.
06:25 Heräilen kaikessa rauhassa ja nousen ylös. Mikäli myös neiti K herää yhtäaikaa, kuten yleensä tekee, kuvioon kuuluu vielä aamuhalit ja nykyään myös mitä mielenkiintoisemmat kysymykset maan ja taivaan väliltä.
06:40 Aamukahvin keitto - toisinsanoen napsautan illalla ladatun kahvinkeittimen päälle - ja aamupiirretyt telkkarista. Tähän mennessä pikkuneiti on joko puettuna jo päivävaatteisiin, tai sitten ei; riippuu täysin siitä millä hatulla pieni naiseni mahtaa olla.
06:50 Ennen seiskaa olen yleensä myös itse saanut vaatteet päälleni. Meikkaan ja muutan itseni toimistokelposeksi samalla, kun juon aamukahviani. Neiti K joko malttaa katsoa Pikkukakkosta maitolasinsa ääressä, tai sitten notkuu vessan ovella kyselemässä kryptisiä juttujaan.
07:20 Päivän eväiden kokoaminen ja aamusmoothien surautus.
07:30 Pikkuneidin pukemista, hiusten letitystä ja kodin järjestämistä siihen malliin, että iltapäivällä tai alkuillasta kotiinpalatessa ei tee mieli heti ovelta kääntyä takaisin.
07:45 Yleensä näillä main pääsemme starttaamaan kotipihasta, vien pikkuneidin hoitoon ja ajelen itse töihin.

Saisin aamuihin tuhraantumaan aikaa vaikka miten paljon ja olisikin syytä laittaa kello herättämään aikasemmin, edes sen kymmenen minuuttia. Välillä jaksan herätellä kropan viiden minuutin aamujoogalla, mikä ehdottomasti kannattaisi ottaa tavaksi päivittäin. Viikonloppuisin meininki onkin sitten täysin eri: Venymme ja vanumme aamuisin ja hyvä, että kello kymmeneen mennessä on aamukahvit juotuna. Dolce far niente, the sweetness of doing nothing; sitä viikonloppuaamumme ovat, hyvää vastapainoa arjen säntäilylle. Vielä kun sitä pystyisi soveltamaan arkiaamuihinkin, niin päivät taatusti alkaisivat helpommin.




Kertokaahan omat vinkkinne arkiaamujen pelastajiksi? Millä kiireen ja takkuisuuden tunteen saa katoamaan, tai edes vähenemään ja mitä asioita kuuluu teidän arkirutiineihinne?

Kuvat: Pixabay

lauantai 4. marraskuuta 2017

Karmaisevan suloisia halloweenhommia

Halloween on näyttänyt hiljalleen rantautuvan myös Suomeen. Itse tykkään, että uusia juhlia ja perinteitä syntyy, ja etenkin Suomen pimeän syksyn keskellä kaikki piristys on tervetullutta. En ole aikaisemmin niin piitannut koko halloweenista, mutta yllätys, yllätys; lapsen myötä sekin on muuttunut. Jostain kumman syystä tykkään askarrella teemaan sopivia koristeita ja väkertää kurpitsalyhtyjä, mikä on melkein yhtä uskomatonta, kuin printtimekkohurahdukseni, jota tuossa taannoin ihmettelin. Sama meininki - teeman mukainen koristelu - näyttää ulottuvan nyt joulun lisäksi myös lähes jokaiseen kalenterista löytyvään juhlapyhään ja maailmalta hiipineeseen kekkeriin.




Toiset juhlivat halloweenia lokakuun viimeisenä viikonloppuna,toiset Jenkkilän tapaan lokakuun viimeisenä päivänä ja osa näin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, johon osuu myös Pyhäinpäivä. Sekin on mielestäni kiva, että juhlinta on näin hajautunut, koska mikäs sen mukavampaa, kuin pimeistä pimeimpään ja virallisesti talviaikaan siirtymisen yhteydessä juhlia kokonainen viikko. Hyvää treeniä pikkujouluhumua varten.




Meillä halloweenia vietettiin viime viikonloppuna ja juhlimme pienellä porukalla. Tarjoiluihin en liikaa panostanut, koska porukka oli niin pieni ja metrin-puolentoista mittaisille tyypeille riittää, kun pöydästä löytyy suklaata ja muita karkkiherkkuja. Pöydästä löytyi halloweenkarkien, suklaan ja hämähäkinseittisipsien lisäksi marenkikummituksia ja muumionakkeja, juomapuolelta mehua ja limsaa, jotka tarjoiltiin lasisista pillipurkeista, joissa oli karkkimatoja pohjalla. Koristelunkin suhteen olen aika maltillinen, eikä nurkista löydy verisiä käsiä tai edes hämähäkinseittejä. Jos jälkimmäisiä löytyy, se tietää vain ja ainoastaan sitä, että siivoukseen voisi panostaa enemmän. :D



Tällä kertaa kuitenkin mentiin näin, ensi vuonna ehkä taas eri meiningillä. Tänään kuitenkin sytytetään kynttilä pilvenpäällä oleville rakkaille ja käydään ihailemassa kynttilämeressä kylpevää hautausmaata. Hyvää pyhää jokahittelle!