Hop! Lop! (not)

  Lokakuun viimeinen kokonainen viikko alkaa olla lopuillaan ja ainakin täällä Pohjanmaan rannikkoseudulla syyslomat on lusittu viime viikolla. Osa lomaili koko viikon, osa ainoastaan loppuviikon. Nyt on kuitenkin palattu takaisin arkeen ja sorvin ääreen, ja seuraava viikonloppua pidempi vapaa taitaakin osua joulukuun alkuun, jolloin itsenäisyyspäivän turvin saa (arkipäivisin töitä puskeva) pitkän viikonlopun.

  Neiti K lomaili viime viikolla kolme päivää, allekirjoittanut ainoastaan perjantaina. Pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen, vaikka kieltämättä sujahti ohi sellaista kyytiä, että fiilis ei maanantaina ollenkaan ollut sellainen, kuin parhaimmillaan kolmen päivän vapaan jälkeen; mistä lie kertoo. Perjantaille oli jokatapauksessa suunniteltu jo hyvissä ajoin retki sisäleikkipuisto Swingelingiin, joka kuitenkin joutui sulkemaan ovensa konkurssin vuoksi. Onneksi hätäpaniikilta vältyttiin, sillä Mustasaari-Vaasa-akselilla sijaitsee toinenkin sisäleikkipuisto, nimittäin HopLop.

  Olemme aina tähän saakka vierailleet ainoastaan Swingelingissä ja jättääneet HopLop-hommat jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jolloin Swingelingistä ei enää löytyisi tarpeeksi kivoja juttuja. Swingeling oli HopLopia pienempi paikka, mutta ihan kelvollisen kokoinen ainakin alle kouluikäisille. Myös sieltä sai nälän yllättäessä ranuja ja hamppareita, smoothieita ja kahvia. Jätskihampaan kolotukseenkin apu löytyi.

  Swingeling oli monestakin syystä kiva paikka, mutta ensimmäisenä näin vanhemman näkövinkkelistä tykkäsin paikan koosta: Puisto oli juuri sen kokoinen, että jälkikasvunsa löysi sen uumenista kohtuullisen helposti, mutta kuitenkin tarpeeksi iso, että siellä oli tilaa temmeltää ja painaa menemään tukka putkella ja hiki päässää. Myös paikan hinnoittelupolitiikka oli kohdillaan, sillä sisäänpääsy arkisin oli 8 euroa, viikonloppuisin 10 euroa, mikä on omasta mielestäni varsin kohtuullista. Eväspuolikin oli passelin hintaista, ja vaikka vaihtoehdot olivatkin aika rajalliset, niin ne tärkeimmät: Iso satsi ranuja ja jälkkäriksi jädeä löytyi valikoimista kyllä. Mitäpä sitä muuta leikin tuoksinassa esimeriksi neiti 4vee tarvitseekaan.

  Ja nyt siihen HopLopiin. Vaasan seikkailupuisto on ainoa HopLop jossa olen käynyt, mutta onhan se kokoluokassaan ihan jotain muuta, kuin Swingeling oli. Oli tilaa, liukumäkiä ja kaikenmaailman toimintoja niin, että aikuisella meni melkein pää pyörälle. Tekemistä riitti, lapset tykkäsivät ja viivyimmekin puistossa lähes 5h.

  Mutta sitten se hammastenkiristelyä aiheuttava asia: Hintapolitiikka. Sisäänpääsy oli yhdeltä lapselta 18 euroa. Lähes tuplat siis verrattuna Swingelingin viikonloppuhintaan. Toki paikkakin oli suurempi ja monipuolisempi, mutta siitä huolimatta 18 euroa per lapsukainen on aikamoista liioittelua. Jos jälkikasvua olisi kolmenkin pään verran, olisi pelkät sisäänpääsymaksut yli 50 euroa. Omat eväät oli kielletty - kuten toki myös Swingelingissä - mutta ruokien hinnat olivat nekin melko kovat verrattuna siihen mitä rahalla sai. Pieni annos ranskalaisia maksoi 4 euroa, sama satsi ranuja kavereinaan kaksi nakkia, kaksi lihapullaa ja kaksi kananugettia oli puolet enemmän. Aika hurjaa, jos ajattelee, että esimeriksi kilon ranskalaisia saa alle kahdella eurolla tavallisesta kaupastakin. Plussat kuitenkin siitä, että eväät olivat laadukkaista raaka-aineista tehtyjä, ei mitään jämäkamaa.

  Summasummarum: Tähän asti Swingelingiin on voinut piipahtaa vaikka ihan tavallisena viikonloppuna juuri kohtuullisen hintapolitiikkansa takia, joka ironista kyllä ilmeisesti johti koko paikan sulkemiseen. HopLop puolestaan tulee jäämään meidän perheessä spesiaaliksi lomatekemiseksi, sillä lähes 20 euron pääsymaksu on entiselle laihialaiselle vähän turhan suolainen, jo ihan periaatteesta, eväspuolen hinnoittelua unohtamatta.

  Pakko vielä mainita, että kaltaiseni kukkahattutäti tottakai jätti konsernille palautetta asioista, mitkä saivat otsan kurttuun. Vastauksenkin sain meilitse muutamaa päivää myöhemmin, mutta sen sijaan, että itse palautteeseen olisi varsinaisesti vastattu mainostettiin kuukauden seikkailupassia hintaan 29,90€. Pistää miettimään. Lapsiin liittyvillä asioilla on helppo rahastaa ja etenkin nykypäivän vanhemmat tuntuvat haluavan tarjota lapsilleen elämyksiä ja kokemuksia, itseni mukaan lukien. Yritystoimintaahan HopLopin kaltaiset sisäleikkipuistotkin edustavat, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että joku raja tässäkin showssa tulisi olla. Tietysti, tyhmähän ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. :D Katsotaan niitä HopLop-juttuja seuraavan kerran sitten vaikka hiihtolomalla.


Translation: You need to have full stack to visit the adventure park.

Lämmittävä papu-kookoskeitto

Syksy saapui ainakin Pohjanmaalle rytinällä ja jo pari päivää on sää ollut sateisen harmaa. Lämmötkin ovat laskeneet sellaisiin lukemiin, että tekisi mieli viritellä syksyn ensimmäiset tulet takkaan. Villasukat ja jättineule ovat jo käytössä, mutta lounaaksikin kaipailin jotain paitsi nopeaa, myös lämmittävää. Kaivelin kaapeista aineksia jo linssikeittoon, mutta se oleellisin puuttui. Papuja kaapin kätköistä kuitenkin löytyi, ja koska simppelit asiat yleensä toimivat parhaiten, kidneypavut eivät kavereikseen montaakaan muuta juttua kaivanneet. Tämän herkkukeiton voit pyöräyttää vartissa, joten se pelastaa myös vaikkapa etäpäivien eväspolitiikan.

Papu-kookoskeitto

1-2 tölkkiä muttia (tomaattimurskaa)

1 tölkki kookomaitoa

1 tetra tai tölkki (noin 380/230g) kidneypapuja, myös mustapavut passaavat mainiosti

1 sipuli

pari valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

kasvisliemikuutio

aromisuolaa

chiliä

valkosipulijauhetta

paprikajauhetta

sitruunamehua

- kuori ja paloittele sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä

- lisää tomaattimurska, kookosmaito ja kasvisliemikuutio, kiehauta

- mausta maun mukaan ja lisää pavut, kiehauta

- tarkista maku ja nauti

Superhelppoa, superhyvää ja ihan täydellistä syksyisen sadepäivän ruokaa. <3

Maailman paras uuniomenahillo

Rannikkopohjanmaalla vaikuttaa olevan tänään jotenkin hassu keli: Lämmintä on parikymmentä astetta ja tuulikin on kohtalaisen lämmin, mutta taivas näyttää siltä, että koska tahansa saattaa niskaan tulla saavillinen, jos toinenkin vettä. Osa perheestä on ahertanut  aamupäivän ulkohommien parissa - kiitos loppuviikosta pihaamme saapuneen sorakuorman - ja me neiti K:n kanssa olemme keskittyneet omppuhommiin. Sattui niin onnellisesti, että uuden kotimme pihassa on paitsi muutama marjapuska, myös pari omenapuuta. Ekaa kertaa elämässäni saan siis kerätä omien puiden satoa ja säilöä  niistä talteen loppukesän makuja. Omenamehu kiinnostelisi kovasti, mutta siihen ei (ainakaan toistaiseksi) keittiövälineistö vielä riitä. Omppuhillo tulee hyvänä kakkosena, joten tänään oli sen aika.

Tykkään kovasti keittiötouhuista, mutta arvostan niissäkin jutuissa selkeyttä, helppoutta ja sitä, ettei tarvita kilometrin pituista kauppalistaa alkaessaan hommiin. Kaikenlainen pieni piipertäminen ja kikkailu on niin ruoanlaitossa, kuin osin myös leipomisessa nounou-listalla. Mikäs siis sen parempi vaihtoehto kaltaiselleni kotikokille, kuin ohje, jolla omenahillo valmistuu uunissa lähes itsekseen.

Meidän uunissa muhinut omenahillo ei todellakaan ole mitään terveyskamaa, mutta vähentämällä sokeria terveysaspektikin kasvaa. Ja kas tässä resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan:


Maailman paras uuniomenahillo

Reipas pari kiloa omppuja (paino pilkottuna)
3-4 dl vettä
1 kg (hillo)sokeria
5-6 tl kanelia

- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

- Pese ja pilko omenat. Jos käytät kaupan omppuja, kuori ne. Kotimaisia, suoraan puusta poimittuja ei   tarvitse kuoria.

- Sekoittele pilkottujen omppujen joukkoon vesi, sokeri ja kaneli.

- Laita uuniin 200 asteeseen noin 1-2 tunniksi, muista sekoitella puolentunnin välein.

- Nauti uunista leviävästä huumaavasta tuoksusta.

- Ota uunista, sekoittele tasaiseksi. Jos haluat tasaisempaa hilloa, surauta sauvasekoittimella suurimmat sattumat pois. 

- Anna jäähtyä ja purkita.

Mitä vähemmän sokeria hillossa on, sitä lyhyemmän aikaa se jääkaapissa säilyy. Kannattaa siis jättää jääkaappiin esimerkiksi yksi purkki ja pakastaa loput.

*edit 3.9. Sokerin määräksi riittää mainiosti myös 600-700g paria omppukiloa kohden. Makeaa on, mutta ei niin makeaa, että hampaat tuntuu tippuvan.

Seuraavaksi Elinan keittiössä uuniin sujahtaa omenakaurapaistos, johon ohje löytyykin jo valmiiksi blogin uumenista; käy kurkkaamassa täältä. Herkullista sunnuntaita!

Valoa kansalle

Lähestyvän syksyn(kin) ansiosta meneillään on ankara kodin valaisimien metsästys. Keväällä homma jäi täysin vaiheeseen, sillä luonnonvaloa alkoi riittää muuttomme aikoihin ja jälkeen jo pitkälle iltoihin. Olemassa olevilla lampuilla pärjäsimme hyvin. Nyt, kun alkaa illat pimenemään, on valaisinjahti jälleen kuumenemassa.

Koko kesä on ollut aikaa miettiä millaisia valonlähteitä sitä uuteen kotiin haluaa ripotella, ja hiljalleen alkaa asiasta jonkinlainen näemys olla. Olen vannoutunut jalka -ja pöytälamppujen, sekä koristevalojen ystävä, mutta paikallaan on saada kunnollisia valaisiamia ripustettua kattoonkin, ihan jo sisustuksenkin kannalta.

Meillä on olohuoneessa korotettu sisäkatto, jossa paikat peräti neljälle valaisimelle, mutta kaksi lamppua niihin olisi hakusessa. Lisäksi olkkarista löytyy yksi (ikivanha ikealainen) jalkalamppu, joka todennäköisesti jossain kohtaa - toivottavasti myös pian - joutuu syrjäytymään korvaavan tieltä, sekä pari telkkarin takana majailevaa pöytälamppua, jotka antavat kivan tunnelmallisen, epäsuoran valaistuksen. Kattolampuiksi on etsinnässä pari pyöreää valaisinta, jotka voivat olla jopa eri kokoiset, kunhan vain muuten ovat samanlaisia. Väritoiveena musta, harmaa, tai näiden sekoitus, ja hätätilanteessa, jos valaisimet ovat muuten pakko-saada-osastoa, valkoinenkin tai jopa kirkas käy. Itsehän voisin ripustaa kattoon vaikka vanhan roosan, tai vaaleanpunaisen lampun, mutta epäilen, että ei mene muiden asukkaiden seulasta läpi.

Toinen akuutti paikka löytää valaisin asap, on eteisaulan - olipa jotenkin mahtipontinen kuvaus :D - käytävä, joka kaipailee paria valaisinta. Lisäksi itse eteisaulakin tarvitsisi lampun, jonka taisin puolivahingossa jo löytääkin, vaikka alunperin ei muka ollut mitään käsitystä millainen olisi etsinnässä. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja spoteista vaijerivaloihin, mutta eniten kuitenkin kiinnostaisi perinteinen katosta riippuva valaisin, tai miksei pelkkä hehkulampun näköinen lamppukin. Aluksi mietin, että voiko käytävälle - joka nyt ei itseasiassa edes varsinainen käytävä olekaan - laittaa riippuvalaisimia, kunnes hyvin äkkiä onneksi tajusin, että meitä itseä vartenhan kaikki tulee, joten riippuvalaisimet it is.

Päivitettyjä valaisimia kaipaisi pari muutakin huonetta, mutta jospa näillä nyt päästäisiin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten nyt sitten vain lamppukaupoille! On muuten aika ihanaa, että näin syksyn sisustusfuurun vyöryessä päälle saa ihan luvan kanssa toteuttaa itseään. Millaisia sisustusvisioita syksy teissä herättää?

Kivaa viikkoa!

Kuvat: Pixabay

Punainen päällikkö vai jotain ihan muuta

Syksy ja pimeistä pimein on todellakin saapunut. Se tuntui asettuvan kroppaan hiljaksiin viime viikolla ja valtaa pala kerrallaan enemmän ja enemmän tilaa pakottaen elämänrytmin rauhallisemmaksi. Huomaan, että iltaisin väsyttää herkemmin, työpäivät soljuvat pehmeästi eteenpäin ja kroppa ja mieli huomauttavat heti, jos kiire -tai stressitaso pyrkii liiaksi noususuuntaan. Työpäivän jälkeen olen vielä kohtuullisen energinen ja jaksan nähdä ystäviä, leipoa, tehdä kotihommia tai lähteä lenkille, mutta se edellyttää tyhjää tilaa kalenterissa useammalle, kuin yhdelle illalle. Sitä mukaa, kun kalenteri alkaa täyttyä ja to-do-lista lähipäiville kasvaa tuntuu lamaannuttava väsymys iskevän välittömästi. Pidän siis kalenterini balanssissa ja varaan itselleni ja perheelle tarpeeksi vapaa-aikaa ja iltoja "tylsistyä".

Kuva: Pixabay

Tämä kaikki omien rajojen, jaksamisen ja fiilisten havainnointi on johtanut siihen, että olen viime aikoina jälleen kyseenalaistanut omaa persoonallisuustyyppiäni. Kirjoittelin samasta aiheesta alkuvuodesta, postaus löytyy täältä, ja taas ollaan jossain määrin samojen asioiden äärellä. Mennyt vuosi on ollut monella tapaa mullistava, ja tavat, tottumukset ja tekemiset ovat siinä sivussa jonkin verran muuttuneet. Elämäntilanteenmuutoksen myötähän ne monesti tapaavat niin tehdä, mutta jotenkin nyt vasta olen asian äärelle kunnolla pysähtynyt. Entinen bilehiirulainen on jemmannut bilemekot -ja korkkarit jonnekkin kaapin uumeniin, eikä niin enää edes kaipaa kaupungin rientoihin, tai ottamaan osaa kaikenmaailman sosiaalisiin hommeleihin. Huomaan myös tasaantuneeni entistä enemmän monessa mielessä, eivätkä kipinät iske ihan niin äkkiä, kuin ennen, vaikka v-käyrä saattaisi punaiselle kaartuakin. Elämä uhmaikäisen kanssa, ja välillä pienten tahtonaisten välillä luovimalla,  on opettanut venyttämään pinnaa ja osoittanut, että keskustelemalla saa aikaan parempaa jälkeä, kuin räjähtämällä. Aina sekään ei tietenkään onnistu, mutta asia kerrallaan. Se, mikä kuitenkin on saanut pohtimaan (jälleen kerran) uudelleen koko persoonallisuustyyppiasiaa on toisista ihmisistä versus omissa oloissani olemisesta saamani energia. Kallistun hyvin vahvasti nykyään jälkimmäiseen ja huomaan uupuvani, mikäli koen ettei perhe-aikaa ole riittävästi, tai jos meininki on jatkuvasti tuli-hännän-alla-tyyppistä. Hiljalleen tiputteleva kaamoskin tekee tietysti tällä hetkellä tehtävänsä. Työpaikalla huomaan avokonttori-elämän vievän yhä enemmän ja enemmän energiaa ja arvostan kahvi -ja lounastaukojen hiljaisia hetkiä, kun sermin takaa ei kuulu edes näppisten rapinaa.

Itsensä kuuntelijalle ja tarkkailijalle nämä ovat kiehtovia juttuja, vaikkakin tunnustettava on, että epäilemättä kaikki edellämainitut johtuvat lähinnä karttuneesta, öhöm, elämänkokemuksesta. Elämänkokemus ja ikä ovat muuten jänniä juttuja nekin. Jossain vaiheessa sitä ajatteli aikuisuuden olevan sitä, että kaikki hommat ovat järjestyksessä, kirkkaita ja selvää, kuin pläkki, kunnes tajuatkin, että so not true. Kuvitteli myös, että aikuisena ihmiset ovat jotenkin erilaisia, totisempia ja vakavampia, mutta eipä tuokaan niin paikkansapitävää ole. Aikuisuus on monesti samanlaista haparoimista, kuin nuoremmallakin ikää, mutta kokemuksien myötä sitä ei ehkä ihan niin sokkona tarvitse yrittää suunnistaa, ja niitä epävarmuuksiakin sietää ja osaa käsitellä paremmin. Silloin, kun henkilö saa tämän ahaa-elämyksen voi hän sanoa olevansa aikuinen. Elämänviisauksia by Elina, vol. miljoona. :D

Juttu lähti nyt - tuttuun tapaan - hieman rönsyämään, mutta piti vielä kertomani, että aikani näitä persoonallisuustyyppihommia ihmeteltyäni päätin ottaa lusikan kauniiseen käteen ja tekaisin parit netistä löytyvät persoonallisuustestit: MBTI, joka edelleen osoitti hyvin vahvasti päällikkö-persoonallisuuteen, sekä Thomas Eriksonin neljä eriväristä persoonallisuustyyppiä, joka kohdallani odotetusti huusi punaista. Se siitä sitten; mihinpä sitä kissa karvoistaan pääsisi, tai tässä tapauksessa pässi sarvistaan. Lopetamme siis oman persoonallisuustyypin kyseenalaistamisen tähän ja nautimme täysin siemauksin vivahteista, joita elämä niistä saa nostettua esiin.

Sekalaisia syysjuttuja ja sisäisen jouluttajan hillintää

Maanantaina oli ensimmäinen aamu, kun fiilis todenteolla oli syksyinen: Säätilan lonkeronvärinen yleisilme paljastui, kun aamun pimeys väistyi. Taisi muuten olla myös ensimmäinen todistamani arkiaamu, kun herätessä oli pimeää. Jos viime viikolla heräsin tajuamaan, että lapselle saattaisi olla syytä alkaa etsimään välikausivaatteiden alle kunnollisia lämpimiä kerroksia, oli toissapäivänä se aamu, kun paksumpi takki puettiin päälle; ensimmäistä kertaa lähes puoleen vuoteen. Syksy on ollut ihanan lämmin, kesästä puhumattakaan, ja säätiedotukset kertoivat, että tälläkin viikolla huidellaan lähemmäs kahdenkymmenen lämpöasteen syyskelissä, ihan mieletöntä! Suunnittelin viikonloppuna kesävaatteiden -ja kenkien poispakkaamista, mutta ehkä siirrän asiaa ainakin vielä viikolla-parilla, vaikka sandaalikelit taitavakin olla auttamatta mennyttä tältä vuodelta, ellei sisätiloissa halua narukengissä vielä tepastella.

Syksyn ja syyskelin saapuminen alkaa olla jo ihan tervetullutta, vaikka en jatkuvaa vesisadetta ja nollakelejä vielä kaipaakaan. Kirpsakka syyskeli auringonpaisteineen, tummuvine iltoineen ja hämärine aamuineen on pitkän kesän jälkeen jollain tapaa lohdullista ja turvallista; etenkin ne illat. Aamuisin valoa saisi tulvia ovista ja ikkunoista, että kroppa ja mieli herää kunnolla. Kunnon joulurakastajan tavoin myös alle sadan (!!!!!) yön päässä siintävä joulu yrittää puskea mielenperukoilta esille, mutta yritän sen siellä pinnan alla vielä tovin pitää..ehkä kuukauden päästä voi jo alkaa intoilemaan siitäkin. Jahka lokakuulle päästään on mielestäni jo ihan luvallista aloittaa esimeriksi glögikausi. Kynttiläkausihan on jo korkattu muutamia viikkoja sitten, mutta se onkin toinen juttu.

Syksyn ja syyskelien rantautuminen on saanut aikaan myös lapsen vaatevarastohin perehtymisen. Neiti K venähti kesällä pituutta ihan urakalla, joten ostoslistalle on päätynyt yhtä sun toista. Kiitos nettikirppisten ja ystävien kaikkia ei tarvitse uutena lähteä kaupasta metsästämään, vaan osa löytää tiensä uudelle käyttäjälleen kierrätyksen kautta. Talvihaalaripolitiikkaan neiti sai myös itse vaikuttaa, joten ensi talvena meillä kirmailee (taas) pieni pantterikuosinen nainen.

Pesänrakennusvimma on selkeästi myös heräilemässä, sillä bongasin juurikin nettikirppiksen kautta meille hävyttömän pienellä rahalla klaffilipaston, joka nyt seistä nököttää olkkarissamme odottamassa maalaamista, ja muuta pientä fiksaamista. Sormet jo syyhyävät päästä projektin kimppuun, mutta odotan hetkeä, jolloin saisin useamman tunnin huseerata yksin kotona lipaston parissa. Jännä nähdä milloin sellainen hetki tulee. :D

Kauppoihin ilmestyneet kurpitsatkin kutittelevat anti-askartelijan halloweenlyhty-kaivertamishaluja, ja olisi varmaan jälleen syytä perehtyä myös siihen, mitä siitä kurpitsasta oikein voisi kokata ja leipoa, ettei mene lyhtyaskartelijalla hyvät eväät hukkaan. Kurpitsa ei ole ikinä kuulunut makunsa puolesta lemppareihin, mutta ehkä sitä johonkin sosekeittoon pystyisi jemmaamaan. Kokkailuintokin on selvästi palannut laiskan kesäkokki-kauden jälkeen, joten fiilis ja ajatukset todellakin keskittyvät nyt kotiin. Mikäs sen parempi paikka ihmiselle ilmojen viiletessä ja ympärivuorokautisen valon kaikotessa. En teidä teistä muista, mutta itse ainakin huomaan iltojen hämärtyessä aikaisemmin myös sen, että peiton alle kömpii mielellään jo ihan ihmisten aikaan ja unta saa taas kesän kukkumisten jälkeen jopa sen 8h yössä.

Mitäs teidän syksyyn kuuluu ja joko ajatukset karkaavat jouluun?

Kuvat: Pixabay

Kodinhengetärkohtaus: Syksyn lempparikeitto!

Syksy pistelee parastaan ja yksi toimivimmista keinoista torjua viileyttä ja sadetta on villasukkien - ja kumppareiden - listäksi kylmeneviin keleihin sopivat ruoat. Keitto -ja pataruoat ovat niitä, jotka tähän vuodenaikaan alkavat jälleen tehdä kauppansa, joten pitkästä, pitkästä aikaa myös meidän keittiössämme valmistui jauhelihakeittoa. Tarkemmin sanottuna tomaattista jauheliha-papukeittoa kunnon tujauksella valkosipulia. Keitosta tuli niin hyvää, että resepti on melkein pakollista jakaa teidän kanssanne.

TOMAATTINEN PAPU-JAUHELIHAKEITTO

- 6 isohkoa perunaa
- herne-maissi-porkkana pussi
- 1 pakkaus (285g) mustapapuja
- 1 pakkaus (370g) Muttin yrttitomaattimurskaa
- noin 400-500g jauhelihaa
- 1 iso sipuli (ei sopuli, kuten meinasi lipsahtaa :D)
- 5 isohkoa herkkusientä
- 1 yksikyntinen valkosipuli
- suolaa
- herbamarea
- jauhelihamaustetta
- savupaprikajauhetta
- timjamia
- chiliä

Kuori ja pilko perunat haluamasi kokoisiksi paloiksi. Kuori ja pilko myös sipuli, sekä paloittele herkkusienet. Laita perunakuutiot kiuhuvaan veteen, jossa on ripaus suolaa. Tässä kohtaa oikeaoppisesti kokkaava kotikokki kuullottaisi sipulin ja paistaisi herkkusienet, mutta menin siitä, mistä aita oli matalin: Paista jauheliha, heitä sekaan sipuli ja herkkusienet, sekä mausta herbamarella, jauhelihamausteella, savupaprikajauheella, chilillä, sekä timjamilla. Itselläni oli kaapissa ainoastaan kuivattua timjamia, mutta tuore varmasti toimii vielä paremmin. Kuori myös valkosipuli ja purista jauhelihan joukkoon. Kun perunakuutiot alkavat olla kypsiä kaada sekaan he-ma-po-pussi ja kiehauta. Kippaa kattilaan myös tomaattimurska, sekä pavut ja lopuksi vielä jauheliha-sipuli-herkkusieni-valkosipuli-setti. Sekoittele, anna hautua hetken aikaa ja tarkista maku. Mausta, jos tarvetta. Jos on oikein reipas voi päälle vielä pyöräyttää paistinpannussa ruis -tai paahtoleivästä krutongit. Niin herkkua! Toimisi varmasti vielä paremmin pastan, kuin perunan kanssa, joten pastaversio menee kokeiluun seuraavaksi. Alkaa olla muutenkin se aika vuodesta, jolloin kodinhengetärkohtaus leipomisen muodossa iskee yhä useammin, eikä kokkailukaan tunnu pakolliselta pahalta.

Ps: Joulu tulee, enää yhdeksän maanantaita ennen aattoa!

Vinkkejä heräilevän kaamoskoomapeikon tainnuttamiseen

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja pian lasketellaan lokakuulle. Laitoin merkille, että olen vuosi sitten fiilistellyt suunnilleen näihin aikoinin jo joulua, ja tuskin siihen montaa viikkoa nytkään enää menee, vaikka toistaiseksi siltä onkin vältytty. Tänä vuonna alkusyksyn reissu Alanyan aurinkoon ja muutenkin suhteellisen leuto syyskuu ovat pitäneet fiilikset ja ajatukset pois joulusta. Aikaisemmin ja aikaisemmin pimenevät illat kuitenkin tekevät tehtävänsä, ja olenhan asiaankuuluvasti ripotellut jo niin sisään kuin uloskin valoja luomaan tunnelmaa ja piristämään pimeyttä. Tänään totesin myös ensimmäistä kertaa tänä syksynä, että paljain säärin kulkemisen saa nyt taas toviksi unohtaa, ja kaivaa kaapista myös suloisen lämpöiset ja pehmeät neuleet. Let's face it, myös toimistolle on saapunut syksy ja kynsikkäät saa pian kaivaa esiin myös näppiksen ääressä.

Kuva: Pixabay

Lokakuu ja pimenevät illat ovat ihan tervetulleita, mutta pikkiriikkisen ahdistaa jo valmiiksi aivan kulman takana vaaniva kaamos. Sama asia tuntuu aiheuttavan ahdistusta vuodesta toiseen, mutta tämä taitaa olla sitä sorttia, jolle ei mitään voi, ellei siirry viettämään talviaan leudompaan ilmastoon. Ehdottomasti miettimisen arvoinen juttu muuten. Viikonloppuna kuitenkin hypätään lokakuulle, jonka loppupuolella siintää jälleen Halloween, johon aion tarttua ainakin parin kurpitsalyhdyn ja pumpkin pien verran.

Pienoisen kaamosahdistuksen väijyessä takaraivossa kokosin muutaman asian, joilla moista kiusankappaletta voi lähteä häätämään:

- Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä, sekä niitä tunnelmavaloja. Toin Turkin tuliaisena ikkunalle ripustettavan lyhdyn - tai ikkunalle sen itse olen ajatellut ripustaa - joka todellakin pääsee oikeuksiinsa pimenevissä illoissa.
- Uudet villasukat ja vaikka kaveriksi uusi, suloisen pehmoinen neule tai neuletakki.
- Kaunis, lämmin viltti, jonka alle on hyvä käpertyä ne uudet villikset jalassa.
- Lasi punkkua, tai vaikka glögiä - onhan joulu jo alle kolmen kuukauden päästä. :D
- Suklaata; auttaa aina ja kaikkeen, paitsi laihtumaan.
- Lempparileffa -tai tv-sarjamaraton netfilixistä. Itse aloitin viime viikolla noin miljoonannen kerran kahlaamaan Sinkkuelämää-boksia erään blogikirjoituksen innoittamana.
- Leipokaa tai paistakaa vaikka lättyjä yhdessä perheen kanssa. Etenkin näin perjantaina lättyjenpaistokekkerit on hyvä tapa aloittaa viikonloppu yhdessä, ja jos on oikein onnekas voi lättyjä jäädä vaikka seuraavan aamun aamiaisellekin.
- Kunnon aamiainen. Joskus jopa viikollakin voisi panostaa vähän enemmän, kuin sen aamusmoothien verran, mutta etenkin viikonloppuisin kiireetön ja pitkänkaavan mukaan nautittu aamiainen on kuin pieni pala taivasta.
- Kävelylenkki raikkaassa syyssäässä. Ainakin Pohjanmaalla on sumu kietonut maiseman syleilyynsä jo alkuillasta, joten on ollut mahtavaa käydä ihailemassa suimuista lakeutta, haistelemassa syysilmaa ja haukkaamassa happea.
- Kunnon treeni. Tämä auttaa aina ja kaikkeen; myös siihen, mihin suklaa ei.
- Jos loma -ja pankkisaldo on kohdillaan, niin paras tapa torjua pimeydestä huikkivaa kaamoskoomaa lienee matka lämpimään: Sinivalkoiset - tai minkä väriset tahansa - siivet alle ja aurinkoon!

Miten te torjutte mahdollista kaamoskoomapeikkoa ja olisiko se mahdollista eksyttää kokonaan?

Ulkona tuoksuu syksy

Eilen oli ensimmäinen aamu, kun kunnolla tuoksui syksylle. Sieltä se tulee, pikkuhiljaa ja salakavalasti, alkaen aamukasteesta, ensimmäisistä keltaisena leijailevista lehdistä ja kultaisista viljapelloista. Puolestani juuri tämä vuodenaika saisi kestää vähän kauemminkin. Loppukesää ja alkusyksyä voitaisiin venyttää ja skipata kokonaan mustaakin mustempi loppusyksy ja kaamosaika, hypätä suoraan joulukuuhun ja siitä helmikuulle, jolloin aamut alkavat hiljalleen valkeemaan. Lienee yhtä todennäköistä, kuin pari viikkoa sitten I want-listalle asettamani kuukauden loma kolmesti, vai oliko se neljästi, vuodessa. :D

Monilla tuntuu työmaailmassa alkavan uusia projekteja kesän ja lomien jälkeen, mutta omalla kustannuspaikallani tuntuvat projektit pyörivät läpi kesän samalla sykkeellä, kuin aina muulloinkin. Suurin osa kollegoista on palaillut lomilta ja kuun loppuun mennessä myös kesätyöntekijät lopettelevat pestejään. Ja pakko päästä jälleen sanomaan, että kuun loppuun mennessä allekirjoittanut heittäytyy toisen kerran tänä kesänä (tai syksynä) lomamoodiin ja ottaa sinivalkoiset siivet pikkumimmin kanssa alleen. Mutta sitä ehdin täälä blogin puolellakin täpisemään vielä moneen kertaan seuraavan parin viikon aikana, koittakaa kestää.

Loppukuun aikana ajattelin saada valmiiksi myös puusohva-projektin - joka on venynyt ja vanunut vasta noin yhdeksän kuukauden verran - ja sutia kaunokaisen pintaan valkoisen kalkkimaalipinnan. Nyt ollaan jo aika lähellä finaalia, sillä sain tänään haettua myös maalin paikallisesta sisustusputiikista. Siinä ne nyt nätisti odottavat rintarinnan; puusohva ja maalipurkki. Projektin loppuunviemistä on sen toteutuessa ehkä pakko juhlistaa jotenkin, sen verra pitkissä kantimissa tämä homma on ollut. Mutta siis ihan pian, ihan pian..stay tuned.

Hyvää pikkulauantaita jokahittelle, tästä on leppoisaa lasketella loppuviikkoon ja viikonloppuun!

Lomalomalomalomalomalomatunnelmia

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin olemme neiti K:n kanssa lomalla. Ai ihanuutta; pitkiä, hitaita aamuja - jännä, miten kahdeksaan ja puoliyhdeksään nukkuminen tarkoitta nykyään pitkää aamua :D - ja päiviä ilman sen kummempia aikatauluja. Meininkihän oli, että olisimme lähteneet Alanyan auringon alle, mutta koska näköjään on vanhemmuuden myötä tullut hieman arkajalan vikaa, niin päätin perua reissun. Olemme siis nauttineet lomasta kotihoodeilla, mutta kummasti ne päivät tuntuvat täyttyvän touhusta, ja mikä tärkeintä, yhdessä vietetystä ajasta. <3 Neiti hymynaama on kyllä ihan parasta lääkettä, jos muuten tuntuisikin vastustavan.

Leikkikenttähommiin menossa <3

Tämän sortin lomat ovat lapselle kaiketi niitä, jotka parhaiten jäävät mieleen: Tehdään asioita yhdessä, ilman kiirettä. Myös niitä, joihin monesti tulee sanottua arkena "ei". Tällä viikolla agendalla on ainakin kylpylähommia ja Vesan kauppaa ja tiedä vaikka ennen sorvin ääreen paluuta tekisi vielä extempore-reissun Tampereelle, vai vaikka laivalle. Aivan itseäkin jännittää mitä tuleman pitää. :D
Pikkumuidu kävi muuten kunnon maalaistytön tavoin treenailemassa menneenä viikonloppuna myös traktorihommia, alla taidonnäyte.

Traktorin rattiin ja menoksi. <3

Jos on aurinko paistanut ja lämpötila kiivennyt jopa yli kahteenkymmeneenkin !!!!! asteeseen, niin sen verran on saatu niskaan myös vettä ja syksyn harmautta, että on saanut hyvillä mieli vetää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan. ..on muuten nykyään yksi lempparijutuistani, mikä tietysti kielii siitä, että vuodet vierii ja retrous senkun lisääntyy. :D 

Hyvää alkanutta viikkoa ja aurinkoaaaaaaa!

Ps. Superpesiksen finaalit ovat myös alkaneet - varma syksyn merkki muuten - ja täältä lähtee isot tsempit Vimpelin Vedolle; kääntäkää kultajuna Kainuusta Järviseudulle!

Syksy saapui...eiku

Syksy näytti saapuvan kertaheitolla, kovalla ryminällä ja ennenkaikkea kaiken kastellen. Harvemmin muistan, että näin syksyn korvalla olisi tarvinnut puhua syystulvista. Nyt Kyrönjoen penkat romahtelee, joet tulvii ja pellot jää puimattomina veden alle. Köppäästä, sanoisi ja sanoo pohjalainen. Vähempikin riittäisi. Missä on elokuun aurinkoiset päivät ja lämpimät, pimenevät illat, kysyn vaan. Jääneet syyssateiden jalkoihin nekin. Vai ovatko sittenkään..?

Syyssateen ylipyyhkäisemäksi jäivät myös niin Vaasan Taiteiden Yö, kuin Isonkyrön 1700-luvun markkinatkin, vaikka mitkäs suomalaiset markkinat ne on, joissa ei vähän vettä niskaan saada. Molempia vietettiin viime viikon lopulla; Taiteiden Yötä torstaina 11.8. ja 1700-luvun markkinoita 12.-14.8. Taiteiden Yössä kävimme neiti K:n kanssa kääntymässä, ystävien kanssa kahvittelemassa ja torin ympärillä tunnelmaa ihmettelemässä, mutta markkinahumusta sade sai meidän pysymään poissa. Markkinatunnelmaa voi ihailla kuitenkin muunmuassa täältä.

"Sateenkaari vie maahan, satujen..."

Vaikka keli on ollut mitä syksyisin, niin luotto kesän jatkumiseen on kova. ...ja hei jatkuuhan se, koska allekirjoittaneella on vielä lomaakin jäljellä! Nyt ainakin näyttäisi erittäin hyvältä, sillä täällä pellon laidassa on saatu nauttia koko ilta auringosta ja kyllä; lämmöstä! Eilen illallakin luonto antoi parastaan ja samalla toivoa siitä, että ehkä ne kaipailemani lämpimät, pimenevät elo -ja syyskuun illat vielä sieltä tulevat ja terassilla tarkenee istuskella ilman toppatakkia. - No nyt ainakin tarkenee. :)  Kaunis auringonlasku ja sateenkaari toimivat kyllä se toppatakki niskassakin, mutta onhan lempeä, lämmöllä hyväilevä ilta ihan omaa luokkaansa. Yllä eilisestä iltahetkestä epätarkkaakin epätarkempi kuva, mutta kaikessa epätäydellisyydessään tunnelma välittyy. You get the point. :)

Nyt ihailen vielä hetken auringossa kylpevää lakeutta, ennenkuin hämärä sen nielaisee. Hyvää loppuviikkoa jokahittelle, aletaan olla viikon paremmalla puolen. :)