High maintenance friends?

Ystävyys on elämän suola. Tai ainakin yksi tärkeä mauste muiden joukossa. Joskus sitä kaipaa enemmän, joskus vähemmän, mutta varmaa on, että ilman sitä elämä maistuu jotenkin laimealle. Toisinaan se maustaa elämän kitkeräksikin; sellaiseksi, että tekee mieli irvistää, ja silloin saattaa olla aika päästää ystävyydestä irti.

Ystävyyden loppuminen, tai muuttuminen, on aina pienoinen itsetutkiskelun paikka. Itse pyörittelen mielessäni asioita ja käyn niitä uudelleen ja uudelleen läpi miettien olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisinko voinut pitää enemmän yhteyttä, odottaa ystävyydeltä vähemmän, katsoa sormien läpi joitain asioita, olla itse huomaavaisempi, ja ties mitä muuta. Välillä mietin mahdanko olla ystävyyden suhteen liian vaativa. Aikani asioita pähkäiltyäni annan olla ja siirryn eteenpäin, mutta aina silloin tällöin palaan miettimään pitäisikö kuitenkin vielä yrittää herätellä ystävyyttä uudelleen. Usein yritänkin, mutta olen myös huomannut, että ystävyyden - kuten muidenkin ihmissuhteiden - kanssa  on vähän sama juttu, kuin ruoan suhteen: Sen voi lämmittää kertaalleen, mutta ei mielellään enää toista kertaa.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on aina ollut paljon ystäviä, etenkin aikuisiällä. On lapsuudenystävät, koulu -ja opiskelukaverit, kaverit harrastuksista, kaverit ja kollegat töistä.. Varsinkin parikymppisenä kavereita ja ystäviä oli valtava määrä. En sano, että määrä korvasi laadun, mutta jotain sen suuntaistakin hommassa on ollut. Lähes jokaisesta elämänvaiheesta ovat jääneet ne todelliset ystävät: Ne, joiden tiedän kulkevan mukana aina, ja joiden kanssa parannetaan maailmaa vielä silloinkin, kun jalka hädintuskin enää nousee ja muisti on niin huono, että pitää välillä kysyä mikäs vuosi nyt onkaan. ..tosin jälkimmäinen kysymys nousee esiin sillon tällöin jo nytkin, mutta se on toinen tarina se.

Elämänmuutoksissa, lapsiperhearjen, tai muuten kiireisen arjen - kyllä, tietoisesti vältän sanaa "ruuhkavuodet" - keskellä, sekä toisistaan eroavien elämäntilanteiden ristiaallokossa välillä sydäntäsärkevänkin selvästi punnitaan ystävyys. Helposti pois kyydistä tipahtavat sellaiset ystävät, joiden kanssa suunnitelmat peruuntuvat kerta toisensa jälkeen, aikaa näkemiseen tai muuhun yhteydenpitoon ei löydy, tai asiat ovat jollain muulla tapaa hankalia. Sitten on ne ystävät, joiden kanssa ei oikeastaan tarvitse nähdä edes vaivaa, ja vaikka harvoin nähdään tai jutellaan, homma jatkuu siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Nämä tällaiset ystävät ovat sitä laatua, jotka pysyvät matkassa mukana vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen, onneksi! Olen miettinyt paljon mikä mahtaa olla taika tällaisten ystävien kanssa ja tullut siihen tulokseen, että paitsi pitkä yhteinen historia, myös fiilis siitä, että tämän tyypin apuun voin luottaa, ovat avainasioita.

Näin kolmen -ja neljänkympin välissä alkaa monesti olla jo sen verran seestynyt, ettei kauheasti jaksa ylimääräistä draamaa, tai muuten vaan sellaista käytöstä tai kohtelua, joka saa huonon fiiliksen. Ainakin itse aikaisempaa helpommin jätän tällaiset ystävyyssuhteet taakseni, koska mikä järki on pitää elämässään tietoisesti jotain sellaista, mistä tulee huono fiilis, tai mihin ei voi luottaa. Jaksan kauhean huonosti nykyisin turhaa draamaa, ja poistunkin takavasemmalla, jos sellaista on jatkuvasti näköpiirissä. Jos oma elämä on paikoitellen ollut, kuin huonosta saippuasarjasta, nauttii sitä nykyään ihan mielellään seesteisestä elosta ja olosta.

Havahduin tässä taannoin myös sellaiseen seikkaan, että edellisessä elämässä - ennen neiti K:ta siis - tapasin tietyissä yhteyksissä sanoa: "Ei välilä, mulle käy kaikki". Olen aina ollut vahva mielipiteissäni, enkä ole pelännyt sanoa niitä ääneen, mutta jos kyseessä ovat olleet reissusuunnitelmat, viikonlopun aikataulut, ravintolan valinta tai muu tuon sortin asia suuremmalla porukalla, oli monesti vastaukseni juurikin "ei väliä, mulle käy kaikki", ellei valintaa tai suunnitelmien tekemistä sitten tietoisesti annettu minulle. Opetin siis ihmiset ympärilläni siihen, että mitä yhteisiin suunnitelmiin tai aikatauluihin tulee, olen hyvinkin joustava. Kun elämäntilanne sitten muuttui, ikää karttui, eikä kyse ollut enää ainoastaan minusta itsestäni, muuttui koko touhu: Minulle ei enää käynytkään kaikki, ja sitä myöten muutama ystävyyssuhdekin muuttui.

Nykyään en pysty kovinkaan joustavasti muuttamaan suunnitelmiani enää lennosta ainakaan lyhyellä varoitusajalla, tai järjestämään ex-tempore-juttuja, ellei neiti K sitten voi tulla mukaan. Suunnitelmallisuus on nykyisin huojentavaa, ei ahdistavaa, ja vaikka lapsiperheessä muuttujia saattaa ilmetä nopeastikin on se omassa pääkopassani kuitenkin eri asia, kuin esimeriksi yllättävä, suunnittelematon vapaailta, jolloin olisi periaatteessa mahdollisuus tehdä yhtä ja toista. Todellisuudessahan yllättävä vapaailta monesti päättyy kotisohvalle netflixin ja viinilasillisen kanssa. Mutta nyt eksyin itse aiheesta...

Summa summarum: Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ystävyydet muuttuvat tai loppuvat, mutta ne ihmiset ja ystävät, joiden kuuluukin pysyä matkassa eivät lähde kulumallakaan!

Kuvat: Pixabay

Noshin viemää

Päätin parisen vuotta sitten jättää kertakäyttömuodin ostamisen vähemmälle ja alkaa panostaa vaatteisiin, jotka oikeasti kestävät niin aikaa, kuin kulutustakin, eivätkä parin pesukerran jälkeen ole venyneitä, vanuneita, virttyneitä ja nyppyyntyneitä. Hyvin samoihin aikoihin tämän päätöksen kanssa tutustuin kotimaassa suunniteltuun NOSHiin ja sittemmin NOSH-varastoni ovat täydentynyt useammankin kerran. Tämä ei ole yhteystyöpostaus, vaikka NOSHia hehkutankin; olen vain yksinkertaisesti tykästynyt vaatteiden käyttömukavuuteen ja monikäyttöisyyteen. Toimivat niin kotiloissa, kuin toimistollakin, ja löytyypä merkiltä myös juhlaan sopivia vermeitä,  vaikka itse ehkä hiukka vierastankin ajatusta lähteä muihin, kuin casuaaleihin juhliin NOSHin tarjoamissa materiaaleissa. Hinta-laatu-suhde on kuitenkin kohdallaan, ja esimeriksi värit pysyvät pesusta toiseen. Iso peukku siis tälle mukavan muodin edelläkävijälle.

NOSH on kotimainen lasten -ja naistenvaatteita valmistava yritys, jonka tuotteet on valmistettu korkealaatuisesta luomupuuvillasta. NOSHia voi ostaa niin verkkokaupasta, suoraan edustajan kautta, kuin vaatekutsuiltakin. Koko homma lähti liikkeelle vuonna 2009 ja 2010 markkinoille tuotiin ensimmäinen mallisto lastenvaatteita, jotka 2014 johtivat myös naistenvaatteiden lanseeraamiseen. Valmiilla NOSH-tuotteilla on Öko-Tex 100 stadard-sertifiointi, turvallinen tekstiili-merkintä, sekä Design from Finland-merkki. Jälkimmäinen kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta ja NOSHin vaatteet ovatkin hyvin käyttäjäystävällisiä myös muotoilunsa puolesta. Tarkemman yritystarinan voit käydä lukaisemassa täältä. 

Tuotteiden suurin myyntikanava on siis NOSH vaatekutsut -kotimyyntikonsepti, jossa kaiken a ja o on luonnollisesti hyvä edustaja. Ystävien, tuttavien ja puskaradion kautta löysin oman luottoedustajani, jolta kyselin muutamia NOSHiin ja edustajuuteen liittyviä juttuja. Ihanan Anjan NOSH-sivut löytyvät Facebookin puolella täältä, sekä Instagramissa @anjakuvaa.

Miten ajauduit Noshin pariin?

Ihastuin NOSHin vauvanvaatteisiin; niiden laatuun ja kuoseihin keskimmäisen lapsemme ollessa vauva. Pidin itse kahdet vaatekutsut, minkä jälkeen mielessä alkoi kyteä ajatus omasta edustajuudesta. Hain ja minut valittiin.

Kauanko olet ollut Nosh-edustaja?

Aloitin syksyllä 2014, kun ensimmäinen NOSHin naisten mallisto oli juuri edellisenä keväänä ilmestynyt. Olen nähnyt ihanasti omin silmin NOSHin kehityksen naistenvaatepuolella.

Kenelle Nosh-edustajuus sopii, pystyykö edustajuutta esimeriksi yhdistää päivätyön kanssa?

NOSH-yrittäjyys sopii joustavuutensa ansiosta moneen elämäntilanteeseen. Itse olen tehnyt edustajan työtä päivätyön ohessa, vanhempainvapaalla ollessani, sekä hoitovapaalla. Kalenterinhallinta on tässäkin työssä ensiarvoisen tärkeää etenkin, kun perheessä on neljä muutakin ihmistä ja jokaisella omat aikataulunsa.

Miten jaat aikasi päivätyön ja Nosh-yrittäjyyden välillä; kuinka usein kalenterissasi on vaatekutsuja?

Tällä hetkellä olen päivätyössä neljänä päivänä viikossa, sekä lisäksi pidän viikottain 3-4 kutsut. Kesällä ja joulun aikaan on noin parin kuukauden kutsutauko.

Mitenkäs laskutuspuoli; onko sinulla toiminimi, vai oletko niinsanottu kevytyrittäjä?

Nosh-yrittäjyys vaatii oman toiminimen perustamisen.

Entä onko sinulla vinkkejä niille, jotka edustajaksi ryhtymistä miettivät?

NOSH-yrittäjyydestä voi saada ihan oikean työn, jos sitä tekee pitkäjänteisesti ja on valmis tekemään lujasti töitä. Työllä voi ansaita lisätienestejä tai tehdä sitä palkkatyönään. Palkka maksetaan provisiona myytyjen tuotteiden mukaan, mitään kiinteää korvausta työstä ei saa.
Lisätietoja löytyy Noshin kotisivuilta.

Itse pidän vaatteiden lisäksi Noshissa helposta shoppailusta, sillä let's face it, niin kierrokset kaupungilla ovat vielä nykyäänkin täsmäisku-tyyppisiä, tai sitten mennään pienen shoppailukaverini tahtiin, joten sovituskoppihommat voi unohtaa. Vaatekutsut ovat myös loistava tapa yhdistää kotioloissa shoppailu ja kahvittelu ystävien kanssa, joten etenkin pienten lasten äideille vinkvink..! Edustajan kautta tilattessa saa kaupanpäälle myös henkilökohtaisen ja asiantuntevan palvelun, mutta hinta on sama, kuin verkkokaupasta tilattaessa. Lisäksi samaan syssyyn tukee naisyrittäjää, sillä ainakin tällä hetkellä kaikki Nosh-edustajat ovat naisia.

Jos Nosh alkoi kiinnostaa, niin ajantasaiset lookbookit löytyvät täältä, kannattaa käydä kurkkaamassa ja tutustumassa. Tänä keväänä tarjolla on pirteitä, kirkkaita värejä kestosuosikki mustan rinnalle, ja jopa vannoutunut mustan suurkuluttaja kuten allekirjoittanut, öhöm, aikoo edes piiikkiriikkisen piristää vaatekaappiaan. Puhtaan sininen ja punainen ovat puhutelleet aina, joten todennäköisesti ainakin se sininen kaappiini tiensä löytää. Ihana Anja tulee pitämään vaatekutsut kotiimme ensiviikolla, joten jos lookbookeista löytyy jotan mieleistä, vinkkaa ihmeessä niin lisätään tilaukseen. Toimitusaika tuotteilla on yleensä muutama päivä ja maksumahdollisuutena on myös lasku, joten voit sovittaa vaatteet ennen maksua. Mutta pieni varoituksen sananen: Nosh saattaa aiheuttaa hyvänlaatuista vaatehullaantumista, ja hurahtamista laadukkaisiin materiaaleihin.

Kuvat: Taina Renkola

Stressipussi täällä terve

Olen viime aikoina tuntenut itseni jotenkin stressaantuneeksi. En varsinaisesti tiedä mistä se johtuu, sillä kaikki on mallillaan, mutta stressitasojen noususta unettomat yön tunnit, sekä itkuherkkyys kielivät. Tosin normaalitilanteessakin saan kyneeleet silmiini kohtuullisen helposti, on kyse sitten liikutuksesta, ilosta, tai puhtaasta vi****ksesta, mutta nykyinen meininki alkaa ottaa päähän jo itseäkin. Ehkä poden jonkinlaista ikäkriisiä, vaikka itse en sitä varsinaisesti tunnistakaan. Viimeksi (ikä)kriiseilin kaksvitosena, joten ehkä nyt olisi korkea aika, heh. Toisaalta kriisi saattaa enemmänkin liittyä ammatilliseen turhautumiseeni ja vaikuttaa sitä kautta vähän kaikkeen. Onhan se ihan luonnollista, työpaikallahan vietetään noin kolmannes arjesta. Ai nou, ai nou, ammatilliset ja töihin liittyvät jutut ovat yleensä sellaisia, joihin itse on mahdollista vaikuttaa, ja siksipä ensi kuussa odottavatkin avoimen yliopiston opinnot. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on otettu. ..tai itseasiassa toinen, sillä ensimmäinen otettiin pari vuotta sitten, kun aloitin tämän blogin. Etenemisen vauhti ei siis päätä huimaa, mutta better late than never ja nyt aika tuntui oikealta ottaa se seuraava steppi. Toivon, että nämä askeleet auttavat paitsi etenemään kohti unelmia, myös antavat boostia työelämään nykyiselläänkin.

Stressipusseilu jokatapauksessa saisi nyt tältä erää riittää, joten jospa palattaisiin tämän blogin perusasioiden ja kantavien teemojen äärelle, eli muisteltaisiin miten sitä kiitollisuutta ja positiivisuutta treenataankaan. Lajeja, jotka siinä äärettömässä ketutuksessa ja selittämättömän pahan olon vyöryessä yli eivät jaksa kiinnostaa pätkääkään. Olen joskus miettinyt onko ihmisessä sisäänrakennettuna tarve murehtia ja märehtiä asioitaan, ehkä hiukkasen valittaakin, vaikka elämä olisikin reilassa, vai mistä kumpuaa tämä selittämätön levottomuus ja turhautuneisuus, joka aika-ajoin pulpahtaa pintaan; kunnollista syytä, tai ei. Jokatapauksessa, hyvän fiiliksen palauttamisessa auttavat ne pienet ja tottakai isommatkin asiat ja hetket, jotka tekevät onnelliseksi. Täältä siis pesee:


Olen onnellinen kun...

...katson tytärtäni. Ihailen kerta ja päivä toisensa jälkeen hänen piirteitään ja olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä, että tuo ihana lapsi on minun. Minä saan kulkea hänen rinnallaan ja opettaa elämää ja maailmaa. Samalla pelkään, että teen kasvatuksessa jotain, mikä jättää häneen ikuiset jäljet, mutta onneksi se hetki kestää vain pienen tovin. Pelko ei laannu suinkaan siksi ettenkö edelleen epäilisi, tai tietäisi, tekeväni jossain kohtaa virheitä, vaan siksi, että me pyydämme ja annamme anteeksi puolin ja toisin. Keskustelemme ja kerromme miltä tuntuu. Minä tarvitsen häntä ihan yhtä paljon, kuin hän minua. Ehkä enemmänkin. Käydessäni vielä ennen nukkumaanmenoa nostamassa pudonneen peiton takaisin hänen päälleen kosketan pientä poskea ja minut valtaa rauha; tämän takia olen täällä.

...saan kömpiä rakkaani kainaloon. Lähelle, iholle, syliin. Maailman turvallisin paikka juuri minulle.

...iltaisin alkaa olemaan jo niin hämärää, että kotiin voi sytytellä kynttilöitä. Luonnollisesti olen ripotellut myös ulos jo ensimmäiset tunnelmavalot. 

...olen yksin kotona, istun sohvalla viltin alla ja kuuntelen hiljaisuutta. Näitä hetkiä ei kovin paljon nykyään ole, joten nautin jokaisesta suunnattomasti. Tarvitsen aikaa ja rauhaa, että ajatuksilla ja luovuudella on tilaa syntyä, liikkua ja kasvaa. Useimmiten kotona ympärillä on muitakin, töissä istun avokonttorissa ja juoksulenkillekin tarvitsen korvanapeista musiikkia vauhdittamaan menoani, joten oma koti, korvia huumaava hiljaisuus ja dolce far niente; ihana joutilaisuus.

...kotona on koko perhe. Toisaalta, vaikka nautinkin suunnattomasti omasta rauhasta ja hiljaisuudesta, mikään ei vedä vertoja sille, että koko perhe on kotona yhtäaikaa. Yhteiset ruokailuhetket tekevät minut onnelliseksi, samoin kokkaaminen yhdessä pikkukokkien kanssa, vaikka se voi samalla olla myös hermoja raastavaa. Apukokkien suuhun yleensä katoaa myös enemmän evästä, kuin mitä he oikeastaan auttavat, mutta ajatushan on tärkein.

...voin vetää villasukat jalkaan, ja istua sohvan nurkkaan punkkulasi kädessä. Tai valkkari. Edelleen elämme siinä ratkaisemattomassa ristiriitatilanteessa, että en osaa päättää kumpi miellyttäisi tällä hetkellä enemmän. Järkyttävää suorastaan millaisia ristiriitoja. 

...saan kirjoittaa ja sormet juoksevat näppäimistöllä, kuin itsestään. Yksi parhaista asioista mitä tiedän on ilmaista itseään kirjoittamalla. Kun kirjoittaa jostain, mikä on itselle tärkeää saa antaa tajunnanvirran ohjata ja sormet kiitävät näppäimistöllä ilman päänsisäistä painostusta ja sanojen kangertelua.

...suunnittelen jotain kivaa, mistä tiedän pikkumimmin tykkäävän. Sama pätee tietysti myös lahjaostoksiin, joiden tiedän olevan mieluisia, sekä vaikkapa uuteen mekkoon, jonka tiedän aiheuttavan ihastuneita huokauksia.

...saan ylipäätään suunnitella jotain, mikä liittyy kotiin ja kotijoukkoihin, on kyse sitten matkasta, uudesta kodista, viikonlopun ohjelmasta, tai mistä tahansa. Tiedän, kuulostaa vähän lällyltä, mutta sitä elämä nyt tällä hetkellä on. :) Aikaisemmin nautin, kun sain suunnitella omia reissuja, menoja ja laittaa ystävien kanssa kalenterit viikonloppujen osalta synkkaan, mutta aikansa kutakin. Tottakai edelleen on kiva suunnitella omiakin juttuja, mutta jos ajattelen viiden tai kuuden vuoden takaista minääni, olisin esimerkiksi ollut hermoraunio, jos kuukaudessa ei olisi merkintöjä kuin yhdelle viikonlopulle.

...nettipankissa, tai muuten vaan odottamassa ei ole laskun laskua. Kun kaikki on hoidettu on olo - ja tili :D - kaikinpuolin kevyempi.

...tiedän, että tietyt ystävät ovat ja pysyvät, vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen. <3 Ystäviä on karsiutunut matkanvarrella, mutta niinhän elämässä tapaa käydä. Toisinaan siihen liittyy draamaa, toisinaan ei, mutta jonkinlainen surutyö asian tiimoilta yleensä kuitenkin tulee tehtyä.

...on perjantai-iltapäivä (tai lauantaiaamu). Perjantaissa on taikaa, on viikonlopuksi suuria suunnitelmia tai ei.

Tähän on hyvä lopettaan ja haastaa kaikki stressipussit ja ei-stressipussit miettimään asioita, mitkä tekevät teidät onnellisiksi. Rentouttavaa mökkikaudenpäätösviikonloppua, mökillä tai ilman.

Hetkiä helteiseltä heinäkuulta

Heinäkuu, koko tähänastinen kesä, ja nyt elokuun alku on tarjoillut parastaan ja lämpöä riittää näilläkin leveysasteilla niinkuin Välimeren hoodeilla konsanaan. Toiset tykkäävät, toiset ikävöivät talvea. Heinäkuu kääntyi elokuuksi kuin varkain, ja jostain syystä minut valtaa aina sama hassu innostuksen tunne, kuin useimpina vuosina elokuun ottaessa sijaa. Kenties syvälle sisimpääni on ohjelmoitu ne lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden kesät, jolloin elokuu tarkoitti pian koittavaa koulujen ja opintojen alkua. Niin tai näin, kokosin alle heinäkuun kivoja hetkiä, ajatuksia, oivalluksia, innostuksia ja asioita, jotka ovat jääneet mieleen.

- Provinssipyrähdys. Heinäkuu sai arvoisensa alun, kun pääsin odottamatta ja extempore yhdeksi illaksi rakkaiden ystävien kanssa Provinssiin. Parasta. <3

- Helle.  En suostu valittamaan helteestä, sillä vaikka se onkin tänävuonna kestänyt "jo" toista kuukautta, on se silti vuodessa kohtalaisen lyhyt jakso. Talvella sitten taas on aikaa kääriytyä viltteihin ja kulkea villasukat jalassa reilun puolet vuodesta. Kaikkeen tottuu, ja lämmöstä nihkeän nahkea iho ja kotihommia tehdessä selkää ja ohimoita pitkin valuva hikinoro ovat jo normihommia. Rakastan lämpöä, valoa ja aurinkoa, mutta kotona sisällä pärjäisi vähemmän trooppisellakin ilmastolla. Onneksi jälkikasvu on sentään nukkunut helteidenkin ajan kohtuullisen hyvin, joten ilmalämpöpumppua ei sen takia ole tarvinnut tilaukseen laittaa. Note to self jokatapauksessa: Ilmalämpöpumppu on must. +22 asteessa on miellyttävämpää nukkua kuin +32 asteessa. 

- Laivareissu. Alkukuun laivareissu Neiti K:n ehdoilla. Reissulla vietettiin aikaa lähinnä Harri Hylkeen, Pikku Myyn, sekä Muumipeikon kannoilla, ja neiti oli innoissaan päästessään tanssimaan ja viilettämään ympäriinsä muiden lasten kanssa.

- Sosiaalinen pieni naiseni. Tyyppi tekee ystäviä mutkattomasti missä tahansa, mikä saa äidin sydämen kipristelemään onnesta. Ei ole väliä missä olemme, tai onko paikalla edes samanikäisiä lapsia, neiti K painelee päättäväisesti juttusille, kertoo tarinoitaan ja moikkailee kaikkia tasapuolisesti.

- Uintiretket. Tänä kesänä on käyty uimassa urakalla, kaiketi koko Suomi on tehnyt samoin. Usein on työ -ja hoitopäivien päälle pakattu eväät mukaan ja suunnattu uimaan. Itse en luonnonvesissä viihdy, mutta neiti K hoitaa äidinkin osuuden siitä hommasta. Auton vakiovarustukseen onkin tänä kesänä kuulunut rantaviltti, kellukkeet, uimarengas ja rantalelut.

- Viikonloppu mummolassa koiravahdissa. Ehdottomasti heinäkuun parhaimmistoa ulkona oleilun ja grillaamisen merkeissä koko porukalla. <3 Viritimme pikkunaisille ulos uima-altaan, istuimme katsomassa, kun tyypit leipoivat hiekkakakkuja, ja nautimme hetkestä. Viimeistään tämä viikonloppu näytti myös miten paljon elämänlaatuun vaikuttaa etenkin lasten kanssa se, että niin sisällä, kuin pihallakin on lääniä olla ja mennä: Ei muuta, kuin ovi auki ja ulos! Talokuume siis nousee.,,

- Metrilakut. Metrilakut vain kuuluvat kesään ja niitä on yksinkertaisesti saatava aina, kun moinen koju näkyy! Tästä asiasta niin äiti, kuin tytärkin ovat samaa mieltä.

- Terassilounaat ystävien kanssa. Tänä kesänä on varmaan tehty ennätys myös terassilounaiden määrässä, koska kunnon kesäkelit. Toiveissa olisi vielä päästä nauttimaan terassihommista muutenkin, kun vain lounasaikaan keskellä päivää, mutta eiköhän tässä ole vielä lämpimiä päiviä jäljellä. Mikäs sen mukavampaa, kun elokuinen, pimenevä ilta terassilla hyvässä seurassa.

- Vapaa viikonloppu rakkaan kanssa. Yksi kappaletta lapsivapaita viikonloppuja tälle kesälle! Tulee aina tarpeeseen ja menee toteen, vaikkei mitään kummallista agendalla olisikaan. Kävimme tosin Seinäjoen Vauhtiajoilla pyörähtämässä, mutta kivaa oli myös hengailla seuraava päivä ja ilta ihan vain kotosalla, tekemättä yhtään mitään.

- Pitkät viikonloput. Jemmassa olevien lomapäivien turvin vietin heinäkuussa pari pidempää viikonloppua, joista toinen meni pääasiassa neiti K:n kanssa touhutessa. Tyyppi on pitkin kesää uhmaillut enemmän ja vähemmän, ja äiti-intuitio kertoi, että nyt saatettaisiin tarvita kahdenkeskistä, kiireetöntä laatuaikaa. Vietimme biitsipäivän, kävimme jäätelöllä torilla, markkinoilla ystävien kanssa, mökkikahvilla, mummolassa ja viikonlopun päätteeksi oli vielä aikaa vain ollamöllöttäkin. En tiedä oliko äiti-intuitio oikessa, mutta tuon viikonlopun jälkeen meiniki on ollut vähemmän uhmakkaampaa.

- Pikkumimmit. Perheen pienimmistä naisista alkaa olla toisilleen jo kovasti seuraa. Tyyppejä seuratessa sydän meinaa pakahtua ja ihan lempparihommaa tuntuu olevan ympäri kämppää peräkanaa juokseminen kikattaen samalla niin, että sitä kuunnellessa varpaita kipristää ja suupielet kiipeävät väkisinkin korviin. Myös yhteiset kylpyhetket ovat kovaa valuuttaa ja eniten naurattaa, kun molempia suihkii vuoronperään käsisuihkulla.

- Iltalenkit. Helteinen heinäkuu ei ehkä ole otollisin hetki palata lenkkipolulle, mutta milloin sitten, ellei keskellä kesää. Neiti K:n syntymän myötä omasta kunnosta huolehtiminen ja treenaaminen on ollut enemmän ja vähemmän epäsäännöllistä, ja lemppari-lajini (heti pesäpallon jälkeen) body pump vaatii aina salille raahautumista, mikä näin ruuhkavuosien keskellä on yllättävän haastavaa ajankäytöllisistä syistä. Yleensä ne tahtovat olla äidin omat menot, jotka joustavat, jos jotain yllättävää tai kiireellistä muulle perheelle ilmaantuu, joten säännöllisen epäsäännöllisen treenaamisen rinnalle oli keksittävä jotain, mikä ei vaadi liikaa aikaa ja onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla. Koska mikään laji ei ole niin simppeliä kuin lenkkeily ja juokseminen, päätin palata vanhan inhokkilajin pariin. En ole ikinä suuremmin perustanut juoksemisesta, mutta ehkä nyt on korkea aika opetella. Ei muuta, kun lenkkarit jalkaan, ovi auki ja baanalle. Pienen lenkin ehtii heittää vielä senkin jälkeen, kun jälkikasvu on peitelty nukkumaan, ja näin hellekesänä ei paljon aikaisemmin illalla ole viitsinyt liikkeelle lähteäkään.

- Uuden kodin metsästys. Uutta kotia on hiljalleen alettu etsimään ja ääneen sanomattomana toiveena olisi löytää oma tupa ja oma lupa mahdollisimman pian, vaikka varsinaiset muuttohommat tapahtuisivatkin vasta ensi vuoden puolella. Pitäkää peukkuja, että kaikki lutviutuu hyvinpäin! Olen helposti turhautuvaa sorttia, elleivät asiat ota sujuakseen ja mainitessani asiasta eräälle kollegalleni hän kehotti minua nauttimaan vapaasta kesäelostani, koska oman talon löytymisen jälkeen sekä vapaa-ajalle, että "ylimääräiselle" rahalle löytyy aina osoite, jota kuulemma mustaksi aukoksikin voidaan kutsua. :D En epäile ollenkaan.

- Pituutta venähtänyt neiti K. Neiti K on tuntunut venähtäneet kevään ja kesän aikana pituutta ihan urakalla, joten pelkästään heinäkuun juttuja tämä ei varsinaisesti ole. Äiti saa jälleen kerran käydä läpi niin kenkä -kuin vaatevarastotkin. Kesän aikana ovat hävinneet myös viimeiset taaperon rippeet, ja meillä asuukin nyt suloinen, pieni tyttö.

- Valkoviini. Olen koko kesän himoinnut valkoviiniä; kuivaa, jääkylmää rieslingiä, joka sopii lämpimiin päiviin, kuin nakutettu. Useasti olen mieliteolle antautunutkin, mutta himo ei silti ota laantuakseen, päinvastoin. Syksyn saapuessa mielitekoni todennäköisesti vaihtuu punaviiniin, joten pidetään tästä nyt kiinni niin kauan, kuin sitä jatkuu.

Siinäpä niitä, nyt odotetaan innolla, mitä elokuu tuo tullessaan..! Mitä teidän helle-heinäkuunne on pitänyt sisällään?

Kolme hyvää ja kaunista x5

Hyvää maaliskuuta evribadi! Talvikuukaudet ovat kalenterin mukaan virallisesti ohi ja superpakkasista huolimatta kevät tekee tuloaan. Tai mitä superpakkasia nämä miinus kahdenkympin kelit nyt ovat, ihan perinteistä talvikelikauraa kaiketi, mutta totuus on muutaman leudomman talven jälkeen päässyt unohtumaan. Ensimmäisen kevätkuukauden kunniaksi päätin tarttua monissa blogeissa julkaistuun kolme hyvää-aiheeseen, jota jokainen meistä voisi omissa ympyröissään pohtia. Olen kirjoittanut samantyyppisen postauksen aikaisemminkin - miten kaikista meistä löytyy vahvuuksia - ja se löytyy täältä.






KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Reippaasti ja mielellään hoitoon jäävä pikkumimmini. Neiti K:n päivähoitotaival on kestänyt nyt tasan kaksi vuotta ja koko touhu on mennyt paremmin, kuin hyvin. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin on hoitoon jääty itkien tai muutan vain pitkinhampain. Neiti solahtaa ryhmiksen touhuihin aamuisin niin sutjakkaasti, että välillä saa huudella perään, mikäli haluaa heipat, halit ja pusut.

Lisääntyvä valon määrä. Ihan mahtavaa, että aamuisin töihin lähtiessä ja ajellessa on jo valoisaa! Sitä jotenkin aina unohtaa miten äkkiä talvi kevääksi - ainakin valon puolesta - taittuukaan, ja oikeastaan ihan hyvä niin: Vuosi toisensa jälkeen saman asian suhteen yllättyy iloisesti.

Saan iltaisin nukahtaa rakkaaseen syliin. En voisi olla onnellisempi kömpiessäni iltaisin peiton alle ja kepertyessäni rakkaani kainaloon. Ihan parhaita asioita, joita en todellakaan ota itsestäänselvyytenä.


 

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Sitkeys. Olen elämässäni kokenut yhtä ja toista, enkä lannistu enää ihan vähästä. Olen kouliintunut elämän ristiaallokossa niin, että minua on hyvin vaikea enää yllättää, ainakin mitä tulee ihmisten käytökseen. Sitkeyteni ansiosta pääsen nopeasti takaisin jaloilleni, mikäli polvet välillä notkahtavat muuten, kuin positiivisessa merkityksessä rakkauden takia. 

Positiivisuus. Kukaan ei aina jaksa katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta mikäli siihen pystyy edes suurimman osan aikaa, on se pelkkää plussaa. Positiivisuus on helppoa silloin, kun elämässä on kaikki hyvin ja asiat sujuvat, hankalampaa se on, jos oikein tihkoo, usein ja pitään. Yleensähän nämä hommat toimivat lumipalloefektin lailla: Jos asiat alkavat sujua, kaikki tapahtuu kuin itsestään - ja silloin on syytä muistaa olla kiitollinen and enjoy the ride - ja alamäen alkaessa sen monesti joutuu lastettelemaan sinne alas saakka ennenkuin kurssi taas kääntyy. Hienointahan tässä hommassa on se, että ikinä ei tiedä onko kyseessä pieni mäennyppylä, mitä pitkin lastellaan, vai haasteellisempi vuoristo. Jokatapauksessa, pessimisti ei ehkä pety, mutta positiivareilla on varmasti hauskempaa.

Asioista innostuminen. Tämä taisi löyty plus-listalta myös edellisessä aihetta aihetta sivuavassa postauksessani, johon aiemmin viittasin, mutta koen asioista helposti innostumisen ja inspiroitumisen pelkästään voimavarana. Piirre tuo helposti uusia tuulia elämään ja antaa potkua monissa jutuissa.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Neiti K. Parasta, mitä minulle on tapahtunut, as simple as that.

Rakkaus. Kun jaksaa uskoa ja pitää silmänsä auki, vaikka mitä voi tapahtua. Toisinaan joutuu odottamaan ja etsimään oikeaa ihmistä pidempään, toisinaan oikea henkilö tupsahaa eteen ennenkuin oikeastaan edes etsiikään. Niin tai näin, rakkautta, ja rakkaitaan, ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä.

Ystävät. Aika perinteisillä linjoilla näemmä mennään, mutta tämä kolminaisuus; pikkumuru, isompi muru ja ystävät ovat elämäni parhaita juttuja. Ystävät ovat pitäneet pystyssä silloin, kun alamäki on tuntunut loppumattomalta ja jaksaneet kuunnella silloinkin, kun en ole jaksanut edes yrittää kaivaa positiivisuuslaseja silmille. Samat ystävät myös iloitsevat kanssani, kun elämä hymyilee ja kohtelee silkkihansikkain. Kaunis kiitos tässä samalla heille. <3

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Tätä vuotta on takana vasta pari kuukautta, mutta hyviä, yksityiselämään liittyviä juttuja on jo tapahtunut useampiakin. Niistä kuitenkin ehkä joskus myöhemmin lisää, nyt pysytellään kevyemmissä ja pienemmissä ilonaiheissa.

Elämän asettuminen uomiinsa. Se siitä kevyistä ilonaiheista, mutta tätä ei voi olla ohittamatta. Elämä on just nyt sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Ehkä jotain yksittäisiä asioita on, jotka kaipaavat muutosta, mutta niihinkin on -  ainakin jonkinlaiset - suunnitelmat olemassa. Nautitaan nyt kuitenkin tästä hetkestä ja keskitytään suunnitelmiin myöhemmin.

Reissut. Olemme pikkumimmin kanssa lähdössä pariksi viikoksi kesäkuun alussa Alanyan auringon alle, ja ajjettä miten ihanaa, että saa kesälomalle kunnon startin! Ei tarvitse välittää, vaikka koto-Suomi tarjoilisi millaista kesäkeliä tahansa, aurinko on aikalailla noille parille viikolle varmaa. Keväällä on odottamassa myös pieni viikonloppu-get-away aikuisten kesken, joten nyt todellakin on mitä odottaa. Tähän ripakopallinen sydämiä.

Tämä menee nyt vahvasti sinne cheesy-osastoon, mutta hetket rakkaimpien kanssa. Arki on kovin kiireistä, mutta nyt eletään kaikinpuolin erilaista kevättä, hyvällä tavalla. Vaikka välillä univaje ja uhmapeikko painaa päälle, on kokonaisuus silti hyvin vahvasti plussalla ja hetket kotirintaman kanssa kullan arvoisia.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PIKKUPONEISSA JA YKSISARVISISSA

Itsensä toteuttaminen. Pääsen blogissa toteuttamaan itseäni ja kirjottamisen lomassa eksyn aina haaveilemaan millaiseksi työelämän haluaisin muotoutuvan, jos kirjoittaminen ja siihen liittyvät hommat olisivat keskiössä. Alanvaihto ei ikinä käy käden käänteessä, mutta ehkäpä pikkuhiljaa. Varteenotettava vaihtoehto olisi myös tehdä niitä "unelmahommia" nykyisen työn ohella; varmasti antaisivat potkua toinen toisilleen.

Oma visio. Minulla on alusta saakka, Pikkuponien ja Yksisarvisten alle kaksivuotisen taipaleen aikana siis, ollut visio siitä, että en halua keskittyä yhteen tiettyyn aihepiiriin blogissa, tai ottaa paineita siitä, että pitäisi julkaista niin ja niin monta kertaa viikossa. Plussaa tietysti olisi, jos saisi julkaistua vaikkapa pari-kolme postausta viikkoon, mutta aina - tällä hetkellä useimmiten - siihen ei yksinkertaisesti vain taitu. Tai taittuisi, mikäli niin päättäisi, mutta en halua, että blogista tulee pakkopullaa. Olisi kuitenkin ihanaa saada keskittyä vähän enemmän näihin hommiin, joten ehkä se aika on jostain otettava.

Uskallus. Lähinnä oma uskallukseni siis aloittaa blogitaival. Moni saattaa ajatella, että mitäs uskallusta moinen vaatii, mutta tein ajatustyötä blogin eteen suhteellisen pitkään ja koen, että kaikki se jahkailu tuli tarpeeseen. Mietin paljon esimerkiksi sitä, mitä blogissa voi, tai haluaa omasta elämästään jakaa, koska kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää kaikkea. Historia on osoittanut, että mitä vähemmän kertoo, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. En ole tehnyt mitään tiettyä rajavetoa sen suhteen mitä blogissa kerron omasta elämästäni ja mitä en. Teen niinkuin hyvältä tuntuu, ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että keskityn enemmän kokonaiskuvan luomiseen, kuin yksityiskohtiin. Esimeriksi lasten nimet ja kasvokuvat pyrin kuitenkin blogista pitämään poissa.





Näillä miettein on hyvä laskeutua viettämään viikonloppua, happy Friday folks ja rustailkaapa oma kolme hyvää-listanne!

Tämän vuoden TOPit (ja flopit)

Vuosi 2017 on ollut aikamoista myllerrystä. Jotenkin meikämuijalla on sellainen muistikuva, että tässä on nyt eletty useampi vuosi samoissa fiiliksissä ja aina loppuvuoden yhteenvedon hetkellä on saanut pyöritellä silmiään, että mitenhän tästäkin on selvitty. Niin vain kuitenkin aina on klaarattu elämän eteen heittämät kepposet, joten todella kivaa vaihtelua huomata tällä kertaa taaksepäin katsoessa, että tänä vuonna on kokoajan myllerretty oikeaan suuntaan. Näin vuoden vedellessä viimeisiään elämä tuntuu olevan mallillaan viimeistäkin vetoa myöten. Paljon sen eteen on tehty myös töitä: Oma pääkoppa on ollut lujilla, mutta sitkeä pohjalainen kun olen, olen nostanut katseen aina uudelleen tiukasti ylöspäin, mikäli välillä onkin kengänkärkiä tuijoteltu. Pakko sanoa, että jos en olisi positiivisuuteen taipuvaista sorttia, olisi niitä kengänkärkiä tuijoteltu monesti pidempikin tovi. Nyt asiat tuntuvat olevan tasapainossa. Tähän sydän.

Kolmisen vuotta sitten elämäni käänsi ylösalaisin neiti K - ehdottomasti hyvällä tavalla - ja nyt sen on tehnyt rakkaus. On muuten hieno fiilis. Sanomattakin on selvää, että vuoden parhaat hetket ja asiat painottuvat loppuvuoteen, vaikka pitkin matkaakin on kivoja juttuja eteen tullut. Nyt kuitenkin parhaillaan elellään vaaleanpunaisessa rakkauskuplassa, joten sen rinnalla kalpenee helposti vuoden muut huippuhetket. Jos nyt kuitenkin yritän näiden vaaleanpunaisten lasien läpi muistella mitä muuta kivaa tänä vuonna on sattunut ja tapahtunut, niin nämä nousevat ensimmäisenä mieleeni:

...uudelleen eloon herännyt, horroksessa ollut ystävyys, josta olen erittän iloinen ja kiitollinen. Kymmenisen vuotta "luovaa taukoa" ei tunnu missään, mikäli ystävyys on aitoa ja oikeaa. Aina voi yhden vuorokauden aikana päivittää suurpiirteisesti ja sinnepäin vuosikymmenen kuulumiset ja jatkaa sitten siitä, mihin joskus vuoden 2007 hujakoilla jäi. Myös tähän sydän, sillä elo olisi ollut huomattavasti kivisempää ilman yhtä elämän tukipilariani.

...keväinen Helsingin pyrähdys ja Tähkän Laurin Hartsun keikka. Vuoden 2017 keikkasaldoni jäi kaikenkaikkiaan varsin laihaksi, mutta parin päivän vapaat ja oma miniloma ilman pikkumimmiäni tulivat tuolloin todella tarpeeseen ja viikonloppu oli valtavan onnistunut. Näitä lisää seuraavalle vuodelle!

...kesälomareissut neiti K:n kanssa. Muutaman päivän kotimaan retki muumeilun ja laivailun merkeissä, sekä syyskuun Alanyan viikko olivat ehdottomasti vuoden parhaita juttuja! Kuten olen useaan otteeseen sanonut aiemminkin, pikkumuidu on ehdottoman hyvää reissuseuraa, eikä pieni matkalaiseni hyydy pitemmälläkään siirtymällä.

...muutto kollegoideni kanssa jälleen saman katon alle ja samaan toimistoon muutaman kuukauden evakkoretken jälkeen. GD (DI) rocks!

...lounaat ystävien kanssa; arkipäivien parhaita hetkiä.

...yhteispäikkärit ja kylki kyljessä nukutut yöunet pikkunaiseni kanssa.

...neiti K: Tyyppi jaksaa ihastuttaa ja hämmästyttää (välillä toki vihastuttaakin). <3

...punaviini ja netflix. Oi kyllä, tämä combo kertoo kaiken oleellisen retroutumisesta.

Floppejakin matkanvarrelle mahtuu, mutta tänä vuonna on selvitty ilman megaluokan mokia. Suurimmaksi osaksi tämän vuoden flopit ovat tasoa "kävin-kaatamassa-oluttuopillisen-festareilla-erään-ihmisen-niskaan-koska-minua-ärsytti". Erittäin aikuista, vai mitä sanotte, terkuin Elina 35vee. :D

Näiden, lähinnä siis top-osaston, ja viimeaikaisten tapahtumien valossa odotan innolla mitä 2018 tuo tullessaan. Tähän ylipaljon sydämiä

Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä kaikille, ja olisi kiva lukea mitä sun 2017 TOPpeihin (tai floppeihin) kuuluu?

Tammerfest 2017 ja minäminä-viikonlopun fiilistelyjä

Tammerfest-viikonloppu on ohi, univelat kuitattu ja siltä osin palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Kivan rento kaksipäiväinen, johon sisältyi ystäviä, hyvää musiikkia, hyvää ruokaa, juomaa ja kiireetöntä hengailua. On meillä kuulkaa uskomattoman kovia bändejä koto-Suomessa, respect! Jopa säät suosivat, ainakin pääosin. Mitäpä olisivatkaan festarit ilman pientä - tai vähän suurempaa - kesäsadetta. Tai lokkeja! Seriously, miten röyhkeitä voivat linnut olla? :D Murheet viikonloppuna olivat siis tätä luokkaa, joten ihan kelpo reissu.

Lomamoodi jatkuu ja huomenna odottavat uudet reissut ja seikkailut perheen molmepien naisten voimin, mutta tässä parit fiilistelykuvat minäminä-viikonlopulta.

What a nice smiles :D Kuva: Paula Hiipakka

Kuva: Jussi Kempus

Home sweet home <3

It's heinäkuu baby!

Kesäkuu vaihtui viime viikonloppuna heinäkuuksi ja ainakin Pohjanmaalla säät olivat kohdillaan: Aurinko paistoi ja sää oli oikeastaan täydellinen. Nytkin näyttäisi lämpiävän mitä lähemmäs viikonloppua lasketellaan, mutta pakko myöntää, että välillä todenteolla itkettää, naurattaa ja kiukuttaakin nämä koto-Suomen kelit. Niihin ei kuitenkaan taida auttaa muu, kuin muutto lämpimämpiin olosuhteisiin. Helteistä heinäkuuta tuskin on luvassa, mutta jospa loppukesästä sitten? Varma ehkä. Juuri tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen, että loppukesään on bookkattuna lähtö lämpimään; ei ahdista ollenkaan niin paljon kunnon kesäkelien puute. Keleistä kuitenkin viis, kesälomakausi alkaa olla kuumimmillaan, eikä lomakansa anna sellaisten pikkujuttujen, kuin sään häiritä vapaista nauttimista. Onneksi on sisäleikkipuistot, kylpylät ja ristelyt olemassa, ja aina voi käyttää pari lomapäivää siihen, että leipoo pakkasen täyteen herkkuja; lasten kanssa tai ilman.

Tapahtumaa on kuitenkin taas ollut meidän perheellä monenmoista, ovat kelit (olleet) mitä hyvänsä. Juhannusaattona neiti K:n yökyläillessä serkkujensa kanssa mummolassa kävin pyörähtämässä vähän extempore Alaharmän Power Parkin juhannuskarkeloissa. Karkelot oli mitoitettu siten, että tilaa olisi ollut valtavallekin väkimäärälle, mutta kolea keli epäilemättä verotti väkimäärää ja meno jäi vähän vaisuksi. Hyvässä seurassa kuitenkin viihtyy, on ympärillä muuta porukkaa tai ei. Viime viikolla puolestaan ohjelmistossa oli uintihommia, festarointia Kokkolan Mustakarilla Hevisauruksen ja kenekäs muun kuin Mimin ja Kukun tahtiin, sekä kirsikkana kakun päällä vanhimman kummilapseni rippijuhlat. Tuntuu todella aikuiselle, kun ensimmäinen kummilapsikin on jo rippikouluikäinen - itsehän olen sen 25 + shipping and handling. :D Rippilapsi oli todella kaunis ja juhlat lämminhenkiset; on ilo ja kunnia saada olla niin ihanien ihmisten elämässä mukana. <3

Viime viikonlopun touhut saivat aikaan lomafiiliksen, johon tunnun taas näin perjantain saapuessa uudeelleen laskeutuvan. Ihmiset toimistolla toivottavat toisilleen hyvää lomaa ja iloisia kasvoja on joka puolella. Strampenilla nautittu tiimilounas ei ainakaan fiilistä laskenut, ja vaikka itselläni onkin vielä reipas viikko loman alkuun, en moiti tilannetta ollenkaan. Tangoviikon kunniaksi taidamme neiti K:n kanssa ottaa suunnan kohti Seinäjokea ja käydä haistelemassa tunnelmaa. Hyvää viikonloppua jokahittelle, rakkauttaaaaaaaaaaaaa!

Yötön yö lähestyy, elä kuin viimeistä kesäpäivää!

Kuten monesti aikaisemminkin on todettu, me suomalaiset olemme kesän suhteen hullua kansaa. Suuri määrä valoa ja pieni määrä lämpöä ja aurinkoa saa meidät elämään tavalla, jolla pitäisi aina elää:. Elämästä ja hetkestä nautitaan, kaikkeen suhtaudutaan rennommin, lapset saavat tulla ja mennä ilman, että tarvitsee pukea kolmea kerrosta vaatetta niskaan, naapureiden kanssa jutellaan ja kanssaihmisille - jopa niille tuntemattomillekin! - hymyillään. On kiire elää ja ottaa kesästä kaikki irti, sillä kaikessa kauneudessaan ja arvaamattomuudessaan se pari-kolme kuukautta, joka meille tätä herkkua suodaan, hurahtaa lähes poikkeuksetta liian vikkelään ohi.

Itse saan nauttia tänä vuonna kaikista parhaista paloista, mitä keskikesän juhlalla on tarjottavanaan: Niin rauhallisesta, kuin touhuntäyteisestäkin ajasta pikkunaiseni kanssa, aikuisten ajasta hyvässä seurassa, mökkeilystä, grillaamisesta, sekä pisteenä iin päällä vielä ystävien tapaamisesta.

Joten toverit, viritetään fiilis rennoimpaan mahdolliseen moodiin, lämmitetään grilli kuumaksi ja jäähdytetään juomat kylmiksi. Nautitaan juhannuksesta, kesästä, kukkien tuoksusta, elämästä, läheisistä, ruoasta, juomasta ja ja hauskoista hetkistä!

En keksi enempää hehkutusta, joten toivon kaikille hauskaa, turvallista ja ihanaa juhannusta! <3

Ystävänpäivähalauksia!

Happyhappyjoyjoy, vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja, pikkuponeja ja yksisarvisia, sekä hyvää ystävänpäivää kaikille rakkailleni, sekä muillekin! <3

Ystävänpäivähän on joka päivä, mutta toivottavasti tänään just sun päiväsi on erityisen hyvä! ..vähän ennalta-arvattavaa, mutta antaa olla. :)

Kuva: Virpi Mansikkamäki

Itse tulen fiilistelemään loppuelämäni tänä päivänä sitä, että vuoden 2015 ystävänpäivänä neiti K alkoi ilmoitella olevansa valmis jättämään yksiönsä ja saapumaan maailmaan. <3

“good friends are like stars you don't always see them but you know they are there.” -Christy Evans

Viime viikonloppuinen laatuaika shakeiden ystävieni kanssa sai allekirjoittaneen sen verran herkistymään, että nyt on tulossa ystis-postaus. Olen viime aikoinen miettinyt useaankin otteeseen ystävyyttä. Miten ystävyys ja siihen suhtautuminen on muuttunut tai pysynyt ennallaan, vähän ystävyyssuhteesta riippuen. En ole niitä ihmisiä, jotka pystyvät peittämään, jos elämässä myrskyää tai jos vastaavasti kaikki on yhtä vaalenpunaista vaahtokarkkia. Sen näkee kyllä naamasta suunnilleen kilometrin päähän mistä päin tuulee. Niin tai näin, siitä saavat (valitettavasti) osansa myös ystävät, mikä tietysti vähän niinkuin kuuluu asiaan. Vastaavasti pyrin olemaan saatavilla, jos jollain ystävistäni elämä tihkoo, on (liian?) tyyntä tai pikkuponit ja yksisarviset lentelevät.

Toisia ystävyyssuhteita lapsellistuminen on muuttanut, useampia kuitenkaan ei. Aikaa tietysti on vähemmän ja välillä arki painaa, mutta niinhän se tahtoo olla vähän jokaisella nykyään, elämäntilanteesta riippumatta. Koen olevani edelleen sama tyyppi, kuin ennen äiti-hommia, mutta huomaan arvostavani entistä enemmän suoraa puhetta ja draamavapaita ystävyyssuhteita. Sama pätee toki elämässä muutenkin: Jos ahdistaa, tai jokin asia ei miellytä, niin ei muuta kuin kissi pöydälle.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että ystäviksi kustuttavia ihmisiä on monia ja tässä, öhöm, vuosien saatossa - tiedän, kuulostan todella retrolta :D - olen huomannut, että kummasti ne lapsuuden ystävyyssuhteet ja siskoystävät kulkevat mukana vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen. Ei välttämättä tarvita jatkuvaa yhteydenpitoa, vaan annetaan toisten elämille ja asioille tilaa, mutta tehdään kuitenkin tiettäväksi, että täällä ollaan, mikäli tilanne tulee. Toinen saa rauhassa keventää mieltään jos tarve vaatii, eikä jäädä odottamaan vastapalvelusta. Ymmärretään, että aina ei elämässä rahkeet riitä joka hetkellä kaikkeen - ei välttämättä edes siihen, että jaksaa olla mallikelpoinen ystävä.

Iso kiitos siis kaikille ystävilleni, tiedätte keitä olette. Rakkauttaaaaa! <3 

Vauhtiajot, rock!

Menneenä viikonloppuna juhlittiin - ja ajettiin - jo perinteisiksi muodostuneet Seinäjoen Vauhtiajot. Ratatapahtumista en osaa sanoa tuon taivaallista, mutta iltatapahtumia löytyi kolmen illan verran, torstaista lauantaihin. Kirkkokadulle ja sen kupeeseen rakennetulla festivaalialueella nousi lavalle bändi poikineen ja kattaus ulottui aina ysärimeiningeistä suomirockin dinosaurus-osastoon asti. Hyvät bileet siis kaikinpuolin.

Ettei nyt ihan vallattomaksi olisi mennyt, niin Vauhtiajojen torstai jäi itseltä kokonaan väliin, vaikka kieltämättä illan pari esiintyjää olisi houkutellut. Perjantaina sen sijaan lähdimme perheen naisten voimin jo iltapäivästä Seinäjoelle määränpäänä Robinin keikka, joka oli muuten jo toinen laatuaan (myös) neiti K:lle. Etkot hoidettiin kahvila Vohvelihetkessä ja voin kertoa, että jos Pohjanmaalla kaikki on astetta suurempaa, niin sama pätee myös Vohvelihetken tarjoiluihin. Suurempikin makeannälkä varmasti lähtee, ja listalta löytyy myös suolaisia vohveleita.

Robinin keikalla oli iso liuta lapsiperheitä, sekä tosifaneja, jotka olivat jonottaneet eturiviin aamusta asti. "Eturivi, maksoi mitä maksoi", kuten eräs asialleen omistautunut tuttavani tapaa sanoa. Neiti K:lla kesti hetken, että lämpeni artistille, mutta tuttuun tapaan lähti tanssijalkaa kutittamaan ja pikkumimmi joraili muiden mukana, kuin vanha tekijä, kunnes into lopahti ja ympäristön tutkiminen alkoi kiinnostamaan keikkaa enemmän. Tyyppi on isossakin väkijoukossa kuitenkin kuin kotonaan, joten helppohan minipainoksen kanssa on ympäriinsä kulkea.

Vauhtiajo-lauantai sen sijaan oli jotain ihan muuta, kuin matkarattaita ja lapsiperheitä! Hauskaan iltaan tarvitaan hyviä ystäviä, hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia, kiireetöntä menoa ja tällä kertaa homman kruunasi vielä tauolla olevan Pohjanmaan Rolling Stonesin, Elonkerjuun kesän - ja todennäköisesti vuoden - ainoa keikka. Ajjettä, väkisinkin nousi suupielet ylöpäin, kun tuttua ryhmää alkoi valumaan lavalle. Keikka oli takuuvarmaa Kerjuuta, mutta setti ei tarjonnut juurikaan yllätyksiä,  joita ehdottomasti jäin kaipaamaan etenkin näin bändin keikkojen ollessa kortilla. ...yllätykseksi voidaan toki laskea artistin housujen repeäminen, siis ihan kirjaimellisesti. :D Kiva oli jokatapauksessa nähdä ja kuulla bändiä, tavata tuttuja ja ruotia keskinkertaisessa seurassa kaikkea fiksua ja vähemmän fiksua. Kiitos koko shaakelin shysteemi, Team Aromipesä rules! :D

Kuva: Katja Tamminen, lainattu Elonkerjuun FB-sivuilta,  https://www.facebook.com/Elonkerjuu/?fref=ts

Ps. Edelleenkään en aio liittyä PokemonGo-perheeseen.