Jouluttajan fiilistelyä

  Marraskuu. Tuo kuukausista ehdottomasti synkin ja pimein. Kaamos alkaa todenteolla painaa päälle ja puolen kuun jälkeen ei päivä valkene kunnolla ennenkuin tammikuussa seuraavan kerran. Miten pimeää onkaan mahtanut olla entisaikaan, kun hyvä, että joka torppaan oli vedetty edes sähköt. Me tämänpäivän ihmiset olemme monella tapaa etuoikeutettuja, myös tässä valoasiassa, vaikka näin marraskuun keskellä sitä saattaa olla vaikea hahmottaa.

  Marraskuu on kuitenkin aika lohdullinen kuukausi, ainakin itselleni. Saa luvan kanssa kotoilla villasukat jalassa sohvannurkassa, polttaa takkaa ja kynttilöitä. Juoda kuppi jos toinenkin teetä tai glögiä, miksei silloin tällöin myös punaviiniä. Meille saapuu myös joulu jo marraskuussa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja oikeastaan kaikkea siinä, ja hihkun iloisesti kuin lapsi, kun alkaan bongaamaan ensimmäisiä kaamos -ja jouluvaloja. Neiti K:n kanssa olemmekin tehneet tästä(kin) yhteisen harrastuksen.

  Meille ripustettiin jouluvalot tällä viikolla, enkä nyt juuri tällä hetkellä tiedä mitään parempaa, kuin istua muuten pimeässä olohuoneessa ja antaa kynttilöiden, takan ja jouluvalojen luoda tunnelmaansa. Perhe ympärillä, ehkä kukin touhuamassa omiaan, ja lämmin olo sydämessä. Siinä on kaikki, mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen ollakseni onnellinen.

  Ja arvatkaa mitä? Erityisen hyvältä tämä kaikki - rauhallinen ja levollinen olo ja tunne, että sydän pakahtuu - tuntuu, kun tästä on haaveillut niin kauan. On sanoinkuvaamattoman ihanaa odottaa joulua ensimmäisen kerran yhteisessä, omassa talossa ja pukea se jouluun. Nauttia kaikista niistä asioista, joista vuosien varrella on haaveillut ja ajatellut, että sitten joskus. "Sitten joskus" on toisaalta vaarallinen lause; siinä piilee isot riskit, että "sitten joskus"-aikaa ei ikinä tule, mutta se on myös lohdullinen lause, kun siihen vain jaksaa luottaa. Mun "sitten joskus" on nyt, nyt juuri tällä hetkellä. Niin perhe-elämän ja siihen liittyvien haaveiden suhteen, kuin elämän muihin osa-alueisiin liittyen. Nyt ei tarvitse enää odottaa, nyt haaveista on tehty, ja tehdään totta.

  Nautitaan siis näistä joulunalusviikoista, juodaan glögiä, syödään pipareita, joulutorttuja ja ihania juustoja; mistä kukakin tykkää. Puuhaillaan yhdessä ja tehdään arjestakin juhlaa. Joskus siihen riittää takkatuli, rakkaat ihmiset, ja tonttu takan reunalla kertomassa, että reilun neljän viikon päästä on jouluaatto. <3

  Ihanaa marraskuista joulunavausviikonloppua!

Ei päätä, ei häntää

Kömmin viime viikolla peiton - siis ihan oikean peiton, ei pelkän pussilakanan - alle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja annoin ajatuksen lentää. Lämpimässä peiton alla oli hyvä olla ja suorastaan hykertelin onnesta ja raukeasta fiiliksestä; niin ihanaa oli siinä hetkessä peiton alle sängyn syövereihin upota. Siinä fiilistellessäni mielessäni pyöri mitä erilaisempia (outoja?) asioita.


* Tahtoo terassille ja ulos syömään. Aikuisessa seurassa, kaikessa rauhassa. Ainakin nyt ulos syömään, ellei terassilla enää tarkene sitten, kun sinne asti pääsee. Haaveilen, että joku eloikuinen viikonloppu tämä toteutuisi. Asiaa on nyt fiilistelty jo ainakin kolmatta viikkoa, joten pitää ehkä laittaa toteutumaan.

* Lähes lamaannuttava väsymys. Olen viime aikoina ollut todella väsynyt. En fyysisesti, vaan enemmän henkisellä osastolla. Pienimmätkin asiat saavat hartiat tippumaan ja aiheuttavat täysin järjenvastaista mielipahaa, eikä kumpikaan asia ole itselleni kovin ominainen. Epäilemättä olisi jonkinmoisen hengähdystauon paikka; ilman aikatauluja, suuria suunnitelmia ja vastuuta muista ihmisistä. Saisi vain tuijotella omaa napaansa, no ehkä vähän sen puolisonkin :), rentoutua, ladata akkuja ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. 

* Lehmät. Niin maalaisidyllin ystävä kuin olenkin, en ehkä kuitenkaan haluaisi asua paikassa, jossa on lehmiä naapurustossa. Viittaan nyt siis ihan oikeisiin lehmä-eläimiin, mikäli joku asiaa miettii. :D

* Minitalot. Olen aina Hollannissa käydessäni, siis jopa sen kolme kertaa :D, miettinyt ovatko sikäläiset talot niinsanotusti täyskokoisia: Onko katto miten korkealla ja tuntuisiko sisällä siltä, että seinät kaatuvat päälle. Vierailin tällä viikolla talossa, jossa yläkerran korkein kohta oli noin 190cm korkeudessa ja oviaukkojen yläkarmi piirun verran alle 170 sentissä. Ihan mahdottoman iso ihminen en ole, joskaan en pienimmästäkään päästä, mutta jos varsin keskimittaisen varteni ansiosta otsani kumahtaa oven yläkarmiin, niin silloin on kyseessä minitalo. Tai miniyläkerta.

* Back to school. Olen pyöritellyt opinto-asioita mielssäni nyt vajaan vuoden verran ja vihdoin tein jotain asian eteen: Ilmoitin itseni avoimeen yliopistoon. Saa nähdä miten naisen käy, pitäkää peukkuja!

* Punaviini vs valkoviini. Nyt ovat käsillä ne ajat, jolloin pieni mielensämuuttaja ei tiedä kumpaako tekee mieli, punaviiniä, vai valkoviiniä. Valkkari kuuluu mielestäni enemmän kesään, punkku talveen, mutta tähän aikaan vuodesta mennään värivalinnassa normaaliakin enemmän fiiliksen mukaan. Ja muutetaan mieltään. Uudelleen ja uudelleen. Valitsen siis molemmat.

* Must have-neuletakki. Pitkin kesää instafeedissani ja sähköpostissani on vilahdellut maailman ihanin neuletakki, joka maksaa neuletakiksi pienen omaisuuden, mutta johon ajattelin investoida. Voi sitä pettymystä, kun neuletakki ei ollutkaan mieluinen, mutta luojalle kiitos nettiputiikeista, joista pieni materialisti voi etsiä uusi must-have-juttuja.

* Kyllä vai ei. Pidän selkeistä vastauksista, kyllä tai ei. Pirtaani vähän huonosti sopii puolittainen asioiden tekeminen tai suunnitteleminen, etenkin jos jostain pitäisi pystyä sopimaan isommalla porukalla. Nykytilanteessa kovin äkkinäisten liikkeiden ja suunnitelmien tekeminen on kohtullisen hankalaa, joten että hommat pysyisi kasassa, on pystyttävä ajattelemaan asioita kauemmas, kuin huomiselle. Kaikki eivät kuitenkaan niin toimi, mikä aiheuttaa päänvaivaa ja monesti myös ylimääräistä stressiä.

* Mustikkapiirakkaa ja pullaa. Tuli valtava fuuru leipoa perinteistä pullaa, sekä mustikkapiirakkaa! Joku ilta taidamme neiti K:n kanssa ryhtyä leipomishommiin ja täyttää leipomuksista tyhjyyttään ammottavan pakastimen rehellisellä nisulla (=pullalla). Lähestyvä omenakausi saa myös kaurapaistos-kuvat pyörimään mielessä. Omnonnomnom.

* Kynttiläkausi on ovella! Illat alkavat hiljalleen sen verran pimenemään, että pian saa alkaa sytyttelemään iltojen iloksi kynttilöitä. Tämä kesä on tarjonnut suorastaan välimerellisiä kelejä, mutta miettikää miten eksoottista olisi, jos lämpimien iltojen kaveriksi saapuisi tänne peräpohjolaankin vielä lämpimät, pimeät illat.

* Rakas, pieni ihminen, olet ainutlaatuinen. <3 Ei tarvitse enempää selvennystä, tai ylpeän ja rakkaudesta pakahtumaisillaan olevan äidin ylistystä. Jätän tämän vain tähän.

* Parvekesisustaja heräilee. Kesän uinunut parvekesisustaja alkaa heräilemään. Veikkaan, että asialla on jotain tekemistä tummeneiden öiden kanssa, jotka tarkoittavat sitä, että parveke tarvitsee valoja. Noin niinkun muunmuassa. Yritämme pysyä kärsivällisinä asian suhteen.

* Tajusin viime viikolla, miten äkkiä kymmenen vuotta on sujahtanut. Olen siis virallisesti retro. Osa kollegoista töissä kipuilee lähestyviä kaksvitosiaan, ja ovat ehkä oikeiden asioiden jäljillä: Kaksvitosesta alkaen vuodet jotenkin kulkevat vikkelämpään, joskin elämä myös paranee.

* Haluaisin järjestää juhlat. Juhlat ihan vain juhlien takia. Rakastan järjestää, organisoida ja häärätä. Juhlien järjestäminen on ihan huippupuuhaa! En edes musta milloin viimein olen järjestänyt edes minkäänsortin illanistujaisia. Nyt olisi korkea aika, vaikka tämänhetkinen kotimme ei ehkä ihan parhain mahdollinen party venue olekaan.

* Sain itseni tällä viikolla kiinni miettimästä ensikertaa tälle (alku)syksylle joulujuttuja. Johan mennään elokuun puolivälissä. Jälleen syytän pimeneviä iltoja. Olisikohan kaupassa jo glögiä..

* Entiseen inhokkilajiin ihastuminen. Aloitin muutama viikko sitten varovaiset juoksulenkit ja arvatkaa mitä? Olen alkanut tykätä touhusta! Raportoin lisää, jahka aikaa kuluu ja juoksu lähtee kunnolla kulkemaan. Olen itsekin hieman epäuskoinen, sekä erittäin positiivisesti yllättynyt. :D


Millaisi asioita teidän tajunnanvirrastanne pomppaa?

Kuvat: Pixabay

Just nyt: Elämäni biisit

Aamut ja työmatkat ovat ihan loistavaa aikaa kuunnella lempibiisejä ja hakea potkua päivään. Itselläni soi useimmiten autossa omat soittolistani spotifysta ja eräänä aamuna ilmoille pärähti Tehosekoittimen Maailma On Sun; kertaikaikkisen ihana biisi! Nostalgiavaihde pomppasi välittömästi päälle ja mieli lensi jonnekin hyvin kesäisiin ja kevyisiin tunnelmiin. En tiedä miksi, mutta tuo biisi tuo minulle aina mieleen valoisat, lämpimät kesäillat ja mitääntekemättömyyden suloisen keveyden, dolce far niente.

Tästä inspiroituneena päätin koota tämän hetken TOP10-listan omista lempparibiisesitäni; biiseistä, jotka yksinkertaisesti ovat hyviä ja saavat kylmätväreet juoksemaan, tai joiden taustalla saattaa olla jokin erityinen tapahtuma, muisto tai kenties ihminen. Biisit eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, koska näitä nyt vaan ei pysty paremuus -tai tärkeysjärjestykseen laittamaan. Usein lista myös muuttuu vuosien, tai kuukausien, varrella muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta tässä tilanne tammikuussa 2018:

* Nothing Else Matters, Metallica. Enkeliveljeni biisi, ei muita selityksiä. <3

* Papukaija, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Tästä se kaikki lähti: Unohtumaton retki, joka tavallaan edelleen jatkuu. Yksi biisi (plus silmästä silmään artistin kohtaaminen erään kuppilan tiskillä) ja homma oli selvä: Lukuisia keikkoja, tuhansia kilometrejä, paljon naurua ja itkuakin, ystäviä ja hullun hauskoja hetkiä. Rankkaakin oli, mutta tulipa elettyä. :D

* Aamu Lakeuksilla, Anssi Tikanmäki. Liittyy hyvin vahvasti edelliseen. Nostaa kylmät väreet pintaan ja laittaa silmäkulman kimmeltämään. Vie aina keikan jälkeisiin tunnelmiin; tietäjät tietää.

* Maailma On Sun, Tehosekoitin. Kesäbiisien kesäbiisi, vie aina valoisiin ja lämpimiin kesäöihin, vaikka keskellä tammikuuta. Jos bändi tekisi edelleen keikkaa, olisi suorastaan pakollista päästä sitä todistamaan.

* Ilona, Apulanta. Bändi oli kova, kun tällä diggarimuijalla oli ikää 13vee, ja kova se on edelleen, kun mittarissa on 35vee. Ilona vie aina tiloihin ja nostaa palan kurkkuun; livenä tai levyltä.

* Lohtu, Live Aid Lastensairaala2017. Odotin neiti K:ta, kun tämä biisi ilmestyi ja itkin joka kerta, kun tämä soi radiossa ( #hormonimyrsky ). Enää en (ihan joka kerta) tätä kuunnellessa kyynelehdi, mutta biisi on edelleen rakas ja tematiikka menee syvälle.

* Mysteriet; Aki Sirkesalo ja Lisa Nilsson. Biisiin ei liity sen kummempia muistoja, tapahtumia, tai muutakaan ihmeellistä. Kappale on ainoastaan ihan mielettömän kaunis.

* Juppihippipunkkari, Neljä Ruusua. Oma ensikosketukseni suomirokkiin tapahtui ei enempää, eikä vähempää, kuin Neljän Ruusun Juppihippipunkkarin kautta (koska Raptoriahan ei lasketa suomirokiksi, eihän :D). Menee samaan kategoriaan Apulannan kanssa: Toimi, kun ikää oli kymppivee, ja toimii edelleen!

* Ainoaas, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Kesä 2006 ja Vaasan Rockperry: Kuulin soundcheckissä herra artistin tapailevan tätä biisiä, ja voi tuhannen riemua, kun biisi löytyikin bändin seuraavalta levyltä.

* Mä Olen Tässä, Mikko Harju. Ihana ällö-love-rakkaus-siirappi-biisi, tykkään täysillä. <3

Mitkä ovat teidän lempparibiisejänne just nyt? All-time-lemppareita, tai vaihtuvia ralleja? Kertokaa, kertokaa, jos vaikka löytyisi itsellekin uusia lemppareita. Hyvää viikonloppua!

Kuvat: Pixabay

Joulukuun suloiset nautinnot

Mä olen fiilistelijä. Fiilistelen ja tunnelmoin kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Joulun alla ja kesäisin eletään fiilistelyn kulta-aikaa ja sydän on pakahtua ja mieli kuvainnollisesti pökertyä kaikesta ihanasta ja tunnelmallisesta mitä ympärillä on. Onnistun fiilistelemään jopa toimistolle roudaamaamme kynttelikköä, joka tosin harmittavasti osoittautui rikkinäiseksi, joten uusi yritys ensi viikolla sen suhteen.

Minusta on aina löytynyt vähän fiilistelijän vikaa, mutta etenkin kolmenkympin rajapyykin ylittyessä ja viimeistään oman lapsen myötä homma on karannut ihan lapasesta. Imen itseeni pienistä hetkistä onnea ja pysähdyn useamman kerran päivässä - riippuen päivästä tietysti - miettimään miten just nyt on hyvä ja tämä hetki on ehdottomasti niitä, joista onnellisuus koostuu. Aina ei tietenkään treenatuinkaan positiivari pysty kaivamaan pieneistä hetkistä onnenhippusia arjen läimiessä päin näköä ja Suomen kaamosajan tarjoillessa laakaräntää, mutta tärkeintä lienee, että siinä onnistuu edes joskus; treenin myötä useammin ja useammin.

Tämä saattaa monen mielestä aiheena olla täyttä shaibaa, mutta itse pidän tätä tärkeänä. Elämä ei aina kohtele silkkihansikkain ja silloin on hyvä osata ottaa ilo irti pienimmistäkin asioista. Niistähän se onni muutenkin koostuu, sillä vaikka olisi kaikki "isot asiat" reilassa ja sillä mallilla, kuin itse on aina halunnutkin, niin tyytymättömyys saattaa silti vaivata. Siinä kohtaa kannattaa katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki nyt todellakin niinkun haluaa ja aloittaa tehotreenaaminen elämän pikkuasioista nauttimisessa. Se on pirun vaikea laji ja välillä tulee repsahduksia ihan huolella, etenkin jos tuntuu, että elämä läimii molemmille poskille. Tärkeintä on kuitenkin nousta ylös, lopettaa valitusvirsi ja alkaa avaamaan silmät niille asioille, jotka ovat hyvin ja jotka saavat aikaan sen lämpöisen, kodikkaan tunteen.

Tässä omia, täydellisen onnentunteen tuovia, pieniä joulukuun nautintoja:

- Kynttilät. Mikä sen parempaa, kuin esimerkiksi hämäränä joulukuisena viikonloppuaamuna sytyttää kynttilät valaisemaan aamupalapöytää.
- Glögi. Edelleen niitä kynttilöitä ja höyryävä glögimuki, hiljainen koti, sohvannurkka, viltti ja villasukat. Aijjettä.
- Pikkumimmi sohvalla viltin alla kertoilemassa tarinoitaan lastenohjelmien lomassa.
- Joulukalenterin avaaminen neiti K:n kanssa. <3
- Lakeudelle tuijottelu. Toimii niin kesällä, kuin talvellakin.
- Joululounas kollegoiden kanssa.
- Tilattujen joulukorttien ja valokuvien odottelu täpinässä. Saa nähdä mihin täpinän taso nousee tai laskee, kun 650 kpl kuvia lävähtää pöytään. :D
- Pikkumimmin täpinöinti Tuiskun Antista.
- Kevään reissuun fiilistely. Ihanaa, kun kalenteriin on piirretty parin viikon bookkaus aurinkoon.
- Ystävät.
- Kävelylenkit illan pimeydessä oman pienen, heijastinliivityyppin kanssa.
- Suklaa. Ja punkku. Ensin mainittu vielä fiilistelyn asteella, koska ellei halua mennä pyörien eteenpäin, on viisainta odottaa jouluaattoon.
- Joululahjojen kanssa askartelu ja suunnittelu.
- Joulun ripotteleminen ympäri kotia.

Kuvat: Pixabay

Joulutäpinöintiä ja kiitollisuutta

Meille saapui viime viikonloppuna joulu. Tähdet ripstettiin ikkunoille ja valkoinen, pieni kuusi kannettiin varastosta sisään. Kuusi sai valonsa, koristeiden kanssa vielä maltoin mieleni. Jouluun on reilut neljä viikkoa, itsenäisyyspäivään alle kaksi ja arvatkaa mitä; fiilis on seesteisen rauhallinen. Ei kiirettä tai säntäilyä paikasta toiseen, vaikka ehtiihän sekin vielä iskemään, jos antaa iskeä. Joululahjahommatkin ovat kohtuullisella mallilla, ja jospa joulupukki sitten hoitaisi loput.

Tulevana viikonloppuna on joulunavajaisiakin pitkin maakuntaa, joten niistä joulumieltä (ja metrilakua :D) hakemaan, mikäli omaa ei ole vielä löytynyt. Veikkaan, että useimmat eivät ole vielä edes alkaneet joulumieltään etsiä, mutta itse olen tällainen joulufiilistelijä. Vielä kun saataisiin lumi pysyvästi maahan, niin winter wonderland alkaisi olla täydellinen ja aamut vähäsen valoisampia.

Jotenkin ristiriitaista, että vaikka tämä synkistä synkin vuodenaika on monella tavalla melkoisen koettelevaa ja sitä tekisi mieli lähteä pakoon jonnekkin aurinkoon ja lämpimään, niin silti samalla rakastan tätä. Mielestäni joulunodotus ja kaikki siihen liittyvät jutut ovat ihan parhaita ja saavat minut fiilistelemään kaikkea maan ja taivaan väliltä pimeä ilta, sininen hetki ja harmaa päivä toisensa jälkeen. Rakastan istua kodin hiljaisuudessa glögimuki kädessä, joulunvalojen ja kynttilöiden kajoa ihaillen. Kodissamme palaa tähän aikaan vuodesta kynttilät lähes päivittäin ja oma, pieni apurini <3 on ottanut asiakseen kuskata seuraavana päivänä palaneiden tuikkukynttilöiden jämät roskiin.

Vaikka kaiken alleen nielevä pimeys voi välillä olla lamauttavaa, on tässä vuodenajassa myös jotain todella lohdullista, eikä vähiten joulunodotuksen takia. Pimeyden turvin voi jäädä kotiin ja kietoa itsensä ja rakkaimpansa samaan pehmoiseen ja suloiseen yhdessäolon ja rauhallisuuden lämpöön. Ei ole pakko sinkoilla mihinkään ja myös luonto antaa rauhallisen verkkaiseen meininkiin ikäänkuin oman lupansa pimeyden ja viileyden turvin.

Jenkkilässä vietetään tänään kiitospäivää, joten päivän teeman mukaisesti osoitan kiitollisuutta. Juuri nyt on nimittäin erittäin hyvä: Kotona, viltin alla, maailman rakkain kainalossani ja rauhallinen olo sydämessä. I am blessed. Happy Thanksgiving ja hyvää joulunodotusta. <3
 

Paluu Alanyan auringon alle ja paikallinen tatuointistudiosuositus

Paahtava aurinko, lämmin tuuli, jasminin tuoksu, lempeät, pimeät illat ja minareeteista kaikuvat rukouskutsut. Voi miten olinkaan Alanyan aurinkoon kaivannut! Viime retkestä oli reipas kolme vuotta ja epäilin, että siinä ajassa olisi käynyt vähintäänkin niin, että kaduilla, ainakaan ihan sattumalta, ei tuttuja enää vastaan tulisi, mutta väärässä olin - onneksi! Alanya oli edelleen se sama, tuttu, ihana paikka, joka aiheuttaa jossain määrin ristiriitaisiakin fiiliksiä. Tietyn sortin dramatiikalta kuitenkin välttyy - ja kieltämättä toisenlaista draamaa saa osakseen :D - kun matkaseurana on 2,5-vuotias pikkumuikkeli.

Reissu oli neiti K:n ensimmäinen Alanyaan, sillä parina edellisenä vuotena olen päätynyt perumaan matkasuunnitelmat -ja varaukset levottomuuksien ja maan sisäisen tilanteen takia. Aikaisempina vuosina on ollut levoton mieli matkustamisen suhteen, mutta nyt levottomuus oli tipotiessään ja matkaan lähdettiin turvallisin mielin. Neiti K:han on mitä mainiointa reissuseuraa ja ainoastaan menomatkalla Turkin kamaralle astuttaessa ja passintarkastukseen noin tunnin jonotettaessa paloi pikkuneidiltä ihan kunnolla hihat. Ei voi kyllä pientä ihmisenalkua syyttää, sillä noin viiden tunnin yöunet, reissujännitys ja passintarkastusaulan tukahduttava ilma olivat combo, joka olisi ajanut vähän isommankin ihmisen itkupotkuraivarin partaalle. Itsehän en ollu torkkunut edellisenä yönä kuin reilun tunnin verran, joten onneksi pikkumimmi hoiti päreenpolttamishommat, enkä itse voinut alkaa väsypäissäni kiukkuamaan passintarkastuksen hidasta - tai paremminkin turkkilaistyylistä :D - etenemistä. Pientä päänvaivaa aiheutti myös rattaiden paikantaminen tuloaulasta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja ilman sen suurempia kommelluksia tai lisäkiukkuja pääsimme onnellisesti bussillemme ja siitä hotelliin.

Matka oli ihan perinteinen pakettimatka Tjäreborgilta, sekä hotelli entuudestaan tuttu Kleopatran puolella sijaitseva Sunpark Aramis, josta olin bookannut meille huoneiston lisäksi myös aamiaiset. Hotellia oli remontoitu sitten viime näkemän ja yleisilme oli raikkaampi ja valoisampi. Jo viimeksi siellä majoittuessani perushyväksi -ja siistiksi havaittu Aramis täytti odotukset tälläkin kerralla, eikä valittamisen sijaa ollut. Tosin käytimme hotellin palveluita aika niukalti, emmekä aamiaisten lisäksi esimerkiksi syöneet hotellilla kuin kerran; heidän turkkilaisessa illassaan. Altaalla viihdyimme lähes päivittäin ja alue oli todella pieni, mutta 2,5veen kanssa kuitenkin oikein sopiva pikkualtaineen ja leluineen. Pääasia tuntui olevan, että jäätelöä riitti ja että äiti jaksoi uida uimapatjan kanssa isoa allasta päästä päähän nuoren neidin itsensä matkustaessa patjan päällä. Myös Tjäreborg matkanjärjestäjänä saa plus-merkinnän, kuten aina ennenkin. Kaikki toimi, vaikka sanottakoon, että olen melkoisen helppo asiakas: Kohteessa riittää, kun lentokenttäkuljetukset toimivat ja kotiinlähtöaikaa ei tarvitse arpoa.

Tutussa lomakohteessa ja kaupungissa on puolensa ja etenkin kahdestaan pikkuihmisen kanssa matkatessa helpotti meininkiä noin 100%, kun ei tarvinnut arpoa, että mihin päin ja mitä ja mistä löytyy ja mitäs sitten. Kysyvä tietysti aina löytää, mutta itse koin tutun paikan vaivattomaksi. Pienen lapsen kanssa matkustaessa lomallakin kuitenkin on se tietty "arki" ja rutiinit, jotka loksahtavat aika nopeasti uomiinsa, ja päikäreiden ollessa vielä pääosin kuvioissa ei ympäriinsä miten vaan leuhottamiselle jää liiaksi tilaa etenkin, kun päikkäröijä ei todellakaan malta simahtaa rattaisiin, oli miten väsy tahansa. Aamupäivät siis soljuivat useimmiten kaavalla aamiainen, ruokalepo, uimaan, leikkipuistoon tai shoppaamaan, ja jonkinlaisen evästuokion kautta päikkäreille. Syyskuun alussahan kelit ovat vielä, etenkin keskipäivän jälkeen, tukahduttavan kuumia, mikä luonnollisesti rajoitti jonkin verran. Päivän kuumimmat tunnit yleensä päikkäröitiinkin - eli äiti istui parvekkeella lukemassa ja nauttimassa auringosta pikkumimmin nukkuessa - minkä jälkeen oli sopivasti aikaa pulahtaa vielä uimaan, jos huvitusta riitti, ja illat paineltiin pitkin Alanyan raittia käyden syömässä ja tervehtimässä tuttuja. Käytiinpä parina iltana jopa satamassa ihmettelemässä, neiti K:ta lainaten, merirosvolaivoja, sekä yhtenä iltana pikkumimmi sai todistaa ensimmäistä kertaa elämässään, kun turkkilaiset pojat tanssivat tiskillä. Some things never change. :D

Reissulta tarttui ihoon myös uusi tatuointi, jonka olin ajatellut ottaa vasta, kun matkassa olisi mukana muitakin ja pikkunaiselleni seuraa äidin istuessa neulattavana, mutta kuinkas kävikään. Tatuointistudio Galaxy Tattoo on tuttu vuosien takaa ja paikan tatuoijat ovat pysyneet samoina. Luotin siis vanhaan tuttuun ja hyväksi havaittuun, ja voin lämpimästi suositella Galaxya kaikille, jotka Alanyassa ovat ajatelleet kuvan ihoonsa hankkia. Paikka on siisti ja hygieninen, ja artistit ovat todella ammattitaitoisia. Studion "lastenhoitopalvelukin" tuntui pelaavan, vaikka moista ei taida virallisesti studion palveluissa olla. :D Galaxy Tattoo Alanyan yhteystiedot löytyvät täältä.

In progress by @omryekta

En ollut miettinyt reissua varten sen suurempia aktiviteetteja, vaan pääasia oli, että saimme ollamöllöttää, nauttia auringosta ja lämmöstä, touhuta yhdessä ilman kiirettä ja käydä moikkaamassa tuttuja. Kaikilta osin loma menikin täysin nappiin. Vaikka olen Alanyassa lomaillut reilut kymmenen kertaa viikko tuntuu edelleen kovin lyhyeltä ajalta. Etenkin, jos suunnitelmissa on yleisen rentoilun lisäksi nähdä ja kokea asioita, kannattaa bookata reissuun enemmän aikaa, kuin viikko. Ensi vuodelle onkin myös näiden reissunaisten kalenteriin piirretty parin viikon pyrähdys Alanyan auringon alle ja tarkoituksena on ennättää tehdä muutakin, kuin yleisesti nauttia olosta ja elosta. Until then..görüşürüz Alanya.

Vinkkejä heräilevän kaamoskoomapeikon tainnuttamiseen

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään ja pian lasketellaan lokakuulle. Laitoin merkille, että olen vuosi sitten fiilistellyt suunnilleen näihin aikoinin jo joulua, ja tuskin siihen montaa viikkoa nytkään enää menee, vaikka toistaiseksi siltä onkin vältytty. Tänä vuonna alkusyksyn reissu Alanyan aurinkoon ja muutenkin suhteellisen leuto syyskuu ovat pitäneet fiilikset ja ajatukset pois joulusta. Aikaisemmin ja aikaisemmin pimenevät illat kuitenkin tekevät tehtävänsä, ja olenhan asiaankuuluvasti ripotellut jo niin sisään kuin uloskin valoja luomaan tunnelmaa ja piristämään pimeyttä. Tänään totesin myös ensimmäistä kertaa tänä syksynä, että paljain säärin kulkemisen saa nyt taas toviksi unohtaa, ja kaivaa kaapista myös suloisen lämpöiset ja pehmeät neuleet. Let's face it, myös toimistolle on saapunut syksy ja kynsikkäät saa pian kaivaa esiin myös näppiksen ääressä.

Kuva: Pixabay

Lokakuu ja pimenevät illat ovat ihan tervetulleita, mutta pikkiriikkisen ahdistaa jo valmiiksi aivan kulman takana vaaniva kaamos. Sama asia tuntuu aiheuttavan ahdistusta vuodesta toiseen, mutta tämä taitaa olla sitä sorttia, jolle ei mitään voi, ellei siirry viettämään talviaan leudompaan ilmastoon. Ehdottomasti miettimisen arvoinen juttu muuten. Viikonloppuna kuitenkin hypätään lokakuulle, jonka loppupuolella siintää jälleen Halloween, johon aion tarttua ainakin parin kurpitsalyhdyn ja pumpkin pien verran.

Pienoisen kaamosahdistuksen väijyessä takaraivossa kokosin muutaman asian, joilla moista kiusankappaletta voi lähteä häätämään:

- Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä, sekä niitä tunnelmavaloja. Toin Turkin tuliaisena ikkunalle ripustettavan lyhdyn - tai ikkunalle sen itse olen ajatellut ripustaa - joka todellakin pääsee oikeuksiinsa pimenevissä illoissa.
- Uudet villasukat ja vaikka kaveriksi uusi, suloisen pehmoinen neule tai neuletakki.
- Kaunis, lämmin viltti, jonka alle on hyvä käpertyä ne uudet villikset jalassa.
- Lasi punkkua, tai vaikka glögiä - onhan joulu jo alle kolmen kuukauden päästä. :D
- Suklaata; auttaa aina ja kaikkeen, paitsi laihtumaan.
- Lempparileffa -tai tv-sarjamaraton netfilixistä. Itse aloitin viime viikolla noin miljoonannen kerran kahlaamaan Sinkkuelämää-boksia erään blogikirjoituksen innoittamana.
- Leipokaa tai paistakaa vaikka lättyjä yhdessä perheen kanssa. Etenkin näin perjantaina lättyjenpaistokekkerit on hyvä tapa aloittaa viikonloppu yhdessä, ja jos on oikein onnekas voi lättyjä jäädä vaikka seuraavan aamun aamiaisellekin.
- Kunnon aamiainen. Joskus jopa viikollakin voisi panostaa vähän enemmän, kuin sen aamusmoothien verran, mutta etenkin viikonloppuisin kiireetön ja pitkänkaavan mukaan nautittu aamiainen on kuin pieni pala taivasta.
- Kävelylenkki raikkaassa syyssäässä. Ainakin Pohjanmaalla on sumu kietonut maiseman syleilyynsä jo alkuillasta, joten on ollut mahtavaa käydä ihailemassa suimuista lakeutta, haistelemassa syysilmaa ja haukkaamassa happea.
- Kunnon treeni. Tämä auttaa aina ja kaikkeen; myös siihen, mihin suklaa ei.
- Jos loma -ja pankkisaldo on kohdillaan, niin paras tapa torjua pimeydestä huikkivaa kaamoskoomaa lienee matka lämpimään: Sinivalkoiset - tai minkä väriset tahansa - siivet alle ja aurinkoon!

Miten te torjutte mahdollista kaamoskoomapeikkoa ja olisiko se mahdollista eksyttää kokonaan?

Tervetuloa elokuu!

Joka vuosi sama juttu, elokuun kynnyksellä tai sen alkasessa muistan aina miten kiva tämä kuukausi jotenki on: Vielä riittää kesää ja lämmintä, mutta illat alkavat hiljakseen pimenemään. Saa ihan luvan kanssa välillä vetää villasukat jalkaan ja pitkähihaista päälle, koska, no hei, on elokuu! ..ja meillä koto-Suomessa kun ei tietenkään, missään nimessä, keskellä kesää noin niinkun muuten tarvita muunlaista vaatetusta, kuin kesävetimet. :D Saan elokuussa jotenkin uutta puhtia kaikkeen, vaikka mikäänhän arjessa ei sen suuremmin muutu kalenterin sivun kääntämisen myötä.

Jos rakastan sitä, kun luonto alkaa keväällä heräämään ja vihertämään, niin myös loppukesän tarjoamat valot ja värit ihastuttavat. Viljapellot lainehtivat kultaisena ennen puintiaikaa ja maalaistyttönä voisin tuijotella sitä näkymää vaikka kuinka pitkään. Pellonlaidassa asumisella on tässä kohtaa puolensa. Auringon valo on jotenkin kirkkaampaa ja kovempaa ja saa luonnon sävyt näyttämään vaaleammilta. Illalla voi sytyttää kynttilöitä ja fiilistellä vaikka punkkulasin kanssa omalla takapihalla. Hienointahan tässä on, että nykyään kesä jatkuu pitkälle syyskuulle, joten omasta mielestäni kesän paras aika on vasta alussa.

Kuva Mirka Kauppi

Tähän aikaan kesää alkavat myös heräämään erilaiset fuurut totetuttaa tai keksiä jotain uutta; koskee sen sitten kodin sisustusta, vaatekaapin sisältöä, uusia hiuksia, tai vaikka elämän suurempiakin kysymyksiä. Toisille se iskee keväällä, täällä tuntuis iskevän aina tähän aikaan. :D Tunnistaako, tai tunnustaako joku muu "kärsivänsä" samasta ilmiöstä?

Hyvää alkanutta elokuuta eniveis kaikille - fuuruilla tai ilman. Rakkautta ja (loppu)kesän lämpöä!