Kanskikuva

Kanskikuva

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kritiikin vastaanottaminen rakentavasti on taitolaji

Miten ottaa kritiikkiä - tai palautetta - vastaan loukkaantumatta? Tai edes ihan pikkiriikkisen kuohahtamatta? Luin jostain, että suurinta osaa kritiikistä ei edes tarkoiteta kritiikiksi, vaan lähinnä palautteeksi; kritiikiksi se muuttuu vasta vastaanottajan mielessä. Tämä aiheutti itselleni ahaa-elämyksen, sillä näinhän se tosiaan monesti on: Ihmismieli tulkitsee negatiiviseksi sellaisetkin itseen kohdistuvat asiat, jotka sitä eivät välttämättä ole! Ja seuraavaksi; miksi ihmeessä? Miksi treenatuinkin positiivari tähän sortuu, ja miten se olisi muutettavissa? Miten olisi mahdollista oppia pois kaavasta, joka ei palvele ketään: Ei omaa itseä, eikä ketään muutakaan?




Tämä on pirun vaikea laji, etenkin itseni kaltaiselle ihmiselle, jolla ensreaktiot tapahtuvat noin sekunnin sadasosassa ja lyövät kropan ja mielen läpi sellaisella voimalla, että korvissa suhisee. Aivan sama onko kyse innostumisesta, ilosta, surusta, rakkaudesta, kiukusta tai jostain sen sukulaisesta ensireaktio on aina voimakas ja menee syvälle. Vuosien myötä olen, hyvin vaihtelevalla menestyksellä, oppinut pitämään näillä hetkillä suuni kiinni, mutta ilmeeni paljastavat kyllä mikäli mielessä kuohuu, hyvässä tai pahassa. Kaikki muut reaktiot pidän mielelläni entisellään, mutta palautteen tai kritiikin vastaanottamisen hetkellä olisi kiva pystyä pitämään ajatukset zen-tilassa ja pystyä tarkastelemaan asioita heti siltä kantilta, kuin nykyisellään pystyy noin vartin-puolentunnin päästä kuohuntaa aiheuttaneesta asiasta.

Tässäkin lajissa varmasti hiljaa hyvä tulee ja taitaa olla jo harjoitukset hyvässä vauhdissa, kun ymmärtää, tai osaa - ainakin välillä - pitää niinsanotusti päänsä kiinni siinä vaiheessa, kun sisäinen tulisielu nousee vastarintaan ja puolustuskannalle. Ehkä ei tarvitsekaan oppia hillitsemään omia, sisäisiä reaktioitaan, vaan riittää, että pystyy suodattaa ne. Omalle itsellehän olisi kevyempää, mikäli osaisi suhtautua palautteeseen edes suunnilleen neutraalisti; osaisi siinä hetkessä punnita sävyt palautteen takana ja miettiä edes sen kaksi sekuntia onko sitä edes tarkoitettu negatiiviseksi. Kuulostaa kovin vaikealta ja työläältä, mutta olen varma, että tämäkin juttu olisi harjoittelun arvoinen.




Olennaista tietysti on miten asiat ja palaute esitetään ja keneltä se tulee. Itselläni on suuria vaikeuksia ottaa vastaan palautetta asioista sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät niistä todellisuudessa tiedä juuri mitään, ja jotka eivät osaa asettua toisen asemaan. Tämän sortin ihmisethän monesti ovat niitä kärkkäimpiä arvostelijoita ja kritisoijia: "Ei millään pahalla, mutta.." Tietänette ihmistyypin. Veren saa kiehahtamaan myös ihmisen piiloutuminen oman persoonallisuutensa taakse siinä vaiheessa, kun käyttäytyy huonosti tai epäkohteliaasti: "Tällainen mä nyt vaan olen, sanon asiat suoraan." Asioiden suoraan sanominen ja huono käytös on kaksi täysin eri asiaa, eikä niillä ole ole mitään tekemistä toistensa kanssa.  Suoraan puhuminen on omasta mielestäni todella suotavaa, samoin kritiikin antaminen mikäli siihen on aihetta. Miten muuten ihminen voisi parantaa sitä osa-aluetta, mitä palaute koskee. Nämä asiat olisi kuitenkin hyvä hoitaa aina ystävällisessä hengessä, koska todennäköisesti palautteen vastaanottaja asettuu puolustuskannalle ilman hyökkäävää sävyäkin. Itse alkaan näkemään punaista myös, mikäli kritiikin antaja verhoaa kritiikin vaikkapa huolestumiseen, tai haluaa näennäisesti keskustella asiasta kuuntelematta kuitenkaan mitä toisella on sanottavanaan. Taitolajeja siis molemmat, niin kritiikin vastaanottaminen, kuin myös antaminenkin.


 


Mikä on tarinan opetus? Ehkä ainakin se, että arkipäivän tilanteissa kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen sanaisen arkkunsa avaamista oliko puolison, muun perheenjäsenen, kollegan tai ystävän antama palaute ensinkään tarkoitettu kritiikiksi. Jos omaa samanlaista vuoristorataa menevän tunne-elämän, kuin allekirjoittanut on vaikea yrittää hillitä itseään siinä vaiheessa, kun veri kiehuu ja sisällä leimuaa. Voin kuitenkin luvata, että jos jaksaa harjoitella itsehillintää näissä tilanteissa elämä paranee ja pidemmässä juoksussa huomaa, ettei sitä niin kauhean helposti enää käämejään poltakaan.

Kuvat: Pixabay

torstai 22. maaliskuuta 2018

Kolmossynttärit Frozen-teemalla

Neiti K:n kolmossynttäreitä vietettiin reilu kuukausi sitten ja teema oli mikäs muukaan, kuin Frozen. Tai "Plousen", kuten kolmeveeni sanoo. Anna, Elsa, Olof ja Kristoff ovat seikkailleet meillä aika ahkeraan nyt viime kesästä lähtien, ja ikuisena Disneyn klassikkoleffojen fanina en pidä asiaa ollenkaan pahana. Viime aikoina on repertuaaria laajennettu Frozenista ja Lumikista Tuhkimoon, Pieneen Merenneitoon ja Aladdiniin, joista kaksi viimeksi mainittua ovat allekirjoittaneen ikisuosikkeja, löytyypä Ariel-neito tatuointina ihostanikin. Leffat taitavat olla kaikki 7-vuoden ikärajalla varustettuja, mutta kiitos nykyteknologian liian jännittävät kohtaukset on helppo skipata ja nauttia ainoastaan myös pienemmille silmille sopivasta matskusta.

Neiti K esitti ennen synttäreitään - joista oli puhuttu suunnilleen joulusta saakkaa - toiveen jäätelökakusta, joten ei muuta, kuin tuumasta toimeen. Itse en jäätelökakkua alkanut alusta asti tekemään, vaan turvauduin pakastealtaiden tarjontaan, joka oli ihan tarpeeksi nonparelleilla, Kristoff-hahmolla ja koristelluilla jäätelötötterövohveleilla tuunattuna. Jäätelökakun lisäksi oli tottakai myös perinteinen täytekakku "Elsan värisellä" sokerimassalla päällystettynä. Koko komeuden kruunasi kakun päälle sovitettu Elsa-hahmo, syötävät lumihiutalekoristeet, sekä muutama hopeanvärinen nonparellihelmi, ja lumeksi ripoteltu tomusokeri, joka todellisuudessa oli ripoteltu kakun pinnalle peittämään leipurin vajavaiset taidot sokerimassan kanssa askartelun suhteen. Öhöm. Ehkä vielä joskus.




Perinteiset mokkapalat kuuluivat tottakai myös synttäripöytään, ja leikkasin ne sydämenmuotoisella piparkakkumuotilla annospaloiksi, sekä koristelin valkoisilla, sinisillä ja hopeisilla nonparellihelmillä. Kinkkupiirakkaan en keksinyt sen kummampaa teemaan sopivaa väritystä, mutta tarjolla olleet rockyroadit, sekä valkosuklaakeksit koristelin turkoosiksi värjätyllä valkosuklaalla. Kyytipojaksi vielä valkoisia ja turkooseja vaahtokarkkeja, niin tarjoilu oli valmis. Synttärit vol kakkosille tyydyin täytekakun sijaan pyöräyttämään jäätelökakun kaveriksi mudcaken, joka oli todella muddy, mutta parempi överit, kuin vajarit, vai mitä. :D




Kolmossynttärit vietettiin aika pienellä porukalla, mutta ehkä ensi vuonna toisin. Pääasia kuitenkin oli, että synttärityttö tykkäsi ja oli onnellinen. Lahjatkin näyttivät olleen mieluisia ja ovat kovassa käytössä aurinkolaseja myöten, joiden sesonki saisi kunnolla jo alkaa. Oli ihana seurata lapsen riemua ja täpinän määrää, kun synttäriaamu koitti. Erityisesti Elsa-kakulle neiti huokaili ihastuneena, vaikka muuten tarjoiluista kiinnosti lähinnä jäätelö ja valkosuklaakeksit. Kuvia räppäisin pari hassua, jotka nekin vähän sinne päin, mutta aina ei ehdi, kun keskittyy olennaiseen.

Tähän loppuun pitää asiaankuuluvasti vielä taivastella ajan kulumista, sillä neljä vuotta sitten minulla ei ollut aavistustakaan tuosta pienestä ja pippurisesta naisesta, jonka elämääni noin vuotta myöhemmin sain. Parhaat asiat tapahtuvat yllättäen. Kivaa torstaita!

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Oppia ikä kaikki?

Oppia ikä kaikki, harjoitus tekee mestarin, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja mitä kaikkia näitä (kiristäviä?) sanontoja nyt olikaan. Pakko kuitenkin myöntää, että näissä vanhan kansan viisauksissa on enemmän totuutta, kuin hiven.

Olen tässä nyt muutamien kuukausien aikana huomannut miten edellämainitut fraasit sopivat myös parisuhdekuvioihin, jopa pelottavan hyvin. Itsetuntemus ja ikä tuo näissä(kin) hommissa - ainakin oman kokemukseni mukaan - ainaostaan plus-merkkistä boostia. Jotkut saattavat tietysti olla luotuja jakamaan elämänsä toisen kanssa ja ottamaan toinen ihminen huomioon kuten kuuluukin, puhumattakaan arvostuksesta ja tietynlaisesta itsehillinnästä ja asettumisesta toisen asemaan. Minä en ole ollut niitä ihmisiä, vaikka vahvasti parisuhdeihmiseksi olen aina itseni mieltänytkin. Onneksi elämänkokemus tasoittaa räiskyvää ja helposti pinnansa katkaisevaa kovapää-ekstroverttiakin, ja näin viittä vaille kolmekutosena voin käsi sydämellä sanoa, että onneksi! ..varmaan samaa voi sanoa moni muukin lähipiirissäni elävä. :D




 Antakaas kun selvennän: Olin nippanappa täysi-ikäistynyt, kun hyppäsin ensimmäiseen kunnon parisuhteeseeni. Aikuisuuden kynnyksellä monet asiat olivat muutenkin uusia ja ihmeellisiä, ja tietyllä tapaa myös parisuhde kuului niihin. Ensimmäinen yhteenmuutto ja yhteinen koti, ylipäätään ensimmäinen oma koti, ja hyppäys koulumaailmasta työelämään ja välivuoden kautta opiskeluihin. Oli harrastusta, töitä ja opintoja, bileitä, ystäviä ja tulevaisuuden suunnittelua. Pikkuveljeni kuolema ja muita isoja elämäntapahtumia. Monien yhteisten vuosien jälkeen suhde kuitenkin tuli tiensä päähän ja erosimme ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Erosta on jo melkein kymmenen vuotta aikaa, mutta olen vasta viime vuosien aikana huomannut, että todennäköisesti osaan nyt arvostaa entistä poikaystävääni enemmän, kuin silloin aikanaan. Älkää ymmärtäkö väärin, arvostin toki silloinkin, mutta en tarpeeksi, enkä varmaan kertaakaan ilmaissut sitä hänelle suoraan.




Olin muutenkin parikymppisenä varsin mustavalkoinen ja ehdoton mielipiteissäni. En tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin, ja miten olisin voinutkaan. Pikkuveljeni kuolema tietysti avasi silmiä ja sai ajattelemaan asioita uudesta perspektiivistä, mutta silti se oma napa tuntui olevan kaiken keskiössä. En ymmärtänyt, että se miten koen asiat lähtee tasan omasta itsestäni, ei kenenkään muun tekemisistä, sanomisista, tai tekemättä jättämisistä. Jos ärsyynnyin jostain en tajunnut miettiä onko syy todellakin jossain muussa ihmisessä, tilanteessa tai tapahtumassa, vai ihan pelkästään omassa itsessäni ja siinä miten ja mihin kuulemaani, näkemääni ja kokemaani peilaan. Ja arvatkaas mitä; monestihan se on juurikin pelkästään omasta itsestä kiinni miten asiat ottaa. Suuttuuko, loukkaantuuko, ärsyyntyykö, antaako vain olla vai miettiikö miksi asia ylipäätään menee tunteisiin. Turha uhriutuminen ei auta ketään, ja harvoja asioita sattuu ilman, että itse ei olisi niihin jollain tapaa vaikuttamassa. On toki niitäkin, kuten esimerkiksi vakavasti sairastuminen, mutta tarkoitan yleismaailmallisempia, parisuhteisiin liittyviä asioita.




Nykyään huomaan yhä useammin tajuavani, että menneet kokemukseni vaikuttavat hyvin voimakkaasti siihen miten koen asioita, nimenomaan parisuhteessa. Monesti huomaan jonkun jutun olevan enemmänkin "oma ongelmani", kuin millään tapaa toisesta johtuva. En juurikaan sen tasaisempi ole, kuin kymmenen vuotta sittenkään, mutta jonkinlaisen filtterin olen luonut, vaikka naamasta edelleen näkeekin, jos v***ttaa. Vanhat peikot, muistot ja toimintamallit istuvat tiukassa, mutta peikot on mahdollista nujertaa, muistot kääntää vahvuudeksi, sekä toimintamallit hiljalleen muuttaa, jos rinnalla on ihminen, joka osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen ja antaitsevansa tulla kohdatuksi ilman epäilyksiä. Luottaminen on aina tietynlainen päätös, vaikka pelkkä päätöksen tekeminen ei synnytäkään luottamusta. Toinen voi tehdä sen joko helpoksi tai mahdottomaksi, js mikäli jälkimmäinen vaihtoehto voittaa, tai edes nostaa päätään, voi koko jutun unohtaa

Ihanaa viikonloppua kaikille ja muistakaa arvostaa rakkaitanne! <3

Kuvat: Pixabay

torstai 15. maaliskuuta 2018

Kaukokaipuuta ja Elonkerjuuta

Voi millainen kaukokaipuu pääsikään iskemään, kun instafeedissani tuli vastaan matkakuvia ja silmiini osui otos merenrannasta juuri ennen auringonlaskua. Melkein välittömästi hartiat tipahti ja työviikon jännitys katosi jonnekin ulottumattomiin. Karu totuus tietysti iskee hyvinkin äkkiä vasten kasvoja, mutta aina voi unelmoida. Miten ihanaa olisikaan istahtaa aurinkotuoliin tai rantahietikolle viileä drinkki kädessään ja antaa lämpimän ilman hyväillä ihoa. Katsella auringonlaskua ja nauttia hetkestä. Tietää, että kiirettä ei ole mihinkään ja elo ja olo saa soljua eteenpäin täysin omaan tahtiinsa. Matkalaskurin mukaan omaan lähtöön on aikaa alle 80 päivää, eikä siinä ole päivääkään liian vähän. Ennen lähtöä kalenterissa on vielä ihan riittämiin isoja ohjelmanumeroita, joten todennäköisesti olen hyvin onnellinen nainen, kun toukokuun lopulla saan virittää sähköpostiin out-of-office-viestin neljäksi viikoksi. Ensimmäistä kertaa ikinä pidän neljän viikon kesäloman yhteen pötköön ja jemmaan talvilomaviikkonikin vielä loppukesän varalle. Alkaa olla jälleen helpompi hengittää, kun lähitulevaisuudessakin häämöttää lyhyempiä työviikkoja pääsiäisen, vapun ja helatorstain ansiosta ennen varsinaista lomakautta. Löytyypä kalenterista viikonlopun mittainen aikuisten reissukin. <3


Kuva:Pixabay

Toukokuun lopulle on kuitenkin vielä aikaa tovi jos toinenkin, joten ei ihan vielä kaiveta aamukampaa esille. Aamukamman voi kuitenkin etsiä laskeakseen päivä pääsiäislomaan, sillä se häämöttää jo parin viikon päässä! Uskomatonta miten nopeasti kevät juoksee eteenpäin. Alan hiljalleen käsittää mitä käsite "ruuhkavuodet" tarkoittavat, ja vaikka iltaisin kaadun aikalailla kaikkeni antaneena sänkyyn niin en moiti; bring it on. Elämässä sattuu ja tapahtuu tällä hetkellä, mikä tottakai vie energiaa, mutta hyvällä tavalla. Mutta siis se pääsiäinen.. Pian saa laittaa pääsiäisruohot itämään, kantaa kotiin kasan suklaamunia ja kaivaa tiput kaapista. Ellei joku ole vielä huomannut, niin olen ihan innoissani aina, kun kotia saa sisustaa jonkun juhlateeman mukaan! Pääsiäinen on muutenkin aina merkki siitä, että kevät todenteolla on täällä ja talvi voitettuna. Ja hei! Tänä pääsiäisenä paluun keikkalavoille tekee myös Pohjanmaan oma Rolling Stones; Elonkerjuu. Käykääpä kurkkaamassa bändin paluukeikkojen päivämäärät ja paikat täältä.




Jos jotain kuitenkin saa toivoa, toivoisin talven taittuvan kevääksi nyt heti, tällä sekunnilla. Ei enää lumipyryjä ja kaksinumeroisia pakkalukemia, vaan plussakeliä ja loskaa kiitos. "Maaliskuu maata näyttää" tuntuu kasvavia lumikinoksia katsellessa lievästi sanottuna epäilyttävältä. Harvemmin toivon vesisateita, mutta nyt voisi taivas muutamaksi päiväksi aueta ja lämpötilat nousta. ..tai ehkä kuitenkin vasta viikonlopun jälkeen, että ehdimme pikkumimmin kanssa kokeilla vielä luisteluhommia tälle talvelle. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Tosin neitikin toivoo hartaasti jo lumien sulamista, että saisi polkupyörän ja pääsisi testaamaan sitä. En tiedä kumpi on taas enemmän innoissaan fillari-asiasta, äiti vai tytär, koska luonnollisesti äidin visio pikkumuikkelin ensimmäisestä pyörästä on tyyliä vaaleanpunainen - tai "Elsan värinen" - ja sellaiset hienot tupsuthapsutmitkälie sarvien päissä. Jää nähtäväksi. :D

Lopuksi vielä fiilisteltäväksi edellämainitun rytmiryhmän uusin sinkku, Saanhan mä tulla viereesi, josta ilmestyy huomenna perjantaina myös video. Omat lempparilyriikkani biisissä ovat: "Ja sä kysyt miltä tuntuu vapaus / No ei se oo jäänpolttoa kummempaa / Ja sä kysyt miltä tuntuu kaipaus / Mä en tiedä mitään kauniimpaa".




Kivaa loppuviikkoa!

Edit. Video lisätty 16.03.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Asutko Euroopan toiseksi vaarallisimmassa maassa?

Hyvää naistenpäivää siskot ja veljet! Törmäsin viime viikolla hätkähdyttävään tilastoon: Suomi on Euroopan toiseksi vaarallisin maa naiselle. Kuka olisi uskonut. "Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen suurimmista ihmisoikeusongelmista. Joka kolmas suomalaisnainen on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi ja arviolta 50 000 suomalaisnaista kokee seksuaalista väkivaltaa vuosittain. Viime vuonna 12 naista kuoli lähisuhdeväkivallan seurauksena." Näin kertoo Amnestyn Suomen osaston, sekä Ensi -ja Turvakotien liiton yhteinen kampanja Naistenviikko, joka on parhaillaan meneillään (5.-11.3.). 

Naistenviikon tavoitteena on luoda tulevaisuus, jossa yksikään nainen ei kuole parisuhdeväkivallan seurauksena, eikä joudu raiskatuksi, ja että vuonna 2030 Suomi on naisille Euroopan turvallisin maa. Enemmän tietoa Naistenviikosta löytyy täältä. Aihe on tärkeä ja siihen on tiukemmin tarttunut blogeissaan myös Salamatkustajan Satu ja Project Maman Katja; linkit löytyvät täältä ja täältä.


 

Olen tämän aiheen edessä jotenkin todella hämmentyneenä ja häkeltyneenä. Olen varsin tietoinen, että parisuhdeväkivalta on maassamme ongelma, mutta silti on veretseisauttavaa lukea mustaa valkoisella siitä, miten moni suomalaisnainen on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi, tai kokee vuosittain seksuaalista väkivaltaa. Näiden tilastojen valossa jotain on pahasti pielessä maassa, jonka pitäisi olla yksi naisten ja miesten välisen tasa-arvon edelläkävijöitä. Toisaalta kuiten Katja postauksessaan toteaa #metoo-kampanja nosti tämän jo varsin karulla tavalla esille.

Vaikka omalle kohdalleni on parisuhderintamalla osunut niin hyvä, kuin huonojakin kokemuksia olen siitä onnellisessa asemassa, että saan olla autuaan tietämätön mitä parisuhdeväkivalta - ainakin fyysisessä mielessä - on ja mitä se saa ihmisessä aikaan. Voin vain arvailla, ja pelkkä arvailukin saa mielen ahdistuneeksi. Tekisi mieleni laittaa vaaleanpunaiset lasit silmille ja ajatella jotain ihan muuta, mutta arvatkaa mitä: Joka kolmannella naisella Suomessa ei ole siihen mahdollisuutta. Joka kolmas suomalainen nainen on katsonut perheväkivaltaa silmästä silmään, eikä siinä ole mitään vaaleanpunaisten lasien arvoista. Jokaisella pilvellä on kuitenkin hopeareunus, ja onneksi nurinkuriset ja umpimädät asiat tunnistetaan ja niiden muuttamiseen on halua. Käykää tutustumassa Naistenviikon nettisivuihin ja tehkää lahjoitus. Vähänkin voi olla paljon. 

Synkästä aiheesta huolimatta hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille! 

"A girl should be two things: Who and what she wants." Coco Chanel- 





keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Ihastusta ilmassa - mikä inspiroi

Löysin viime syksynä blogin, joka herättää uinuvankin inspiraation ja jollain hassulla tapaa virittää haaveilemaan, suunnittelemaan ja miettimään yhtä ja toista. Tai näin ainakin omalla kohdallani käy. Ei oikeastaan ole väliä mikä itse postauksen aiheenakaan on, jotenkin vain saan ammennettua ideoita ja heräteltyä uusia ajatuksia ja unelmia lähestulkoon aina, kun astun Stellan huomaan. Nykyään sieltä löytää myös Jarnon kirjoituksia, ja visuaalinenkin ilme elämänmakuisine ja välillä sopivan rosoisine kuvineen hivelee tämän ihastuneen silmää. En yleensä jaksa innostua blogeista, joiden taustalla olevien ihmisten elämä poikkeaa täysin omastani, mutta tämä on ehdottomasti virkistävä poikkeus. Kerronta on sujuvaa, välillä keveää, välillä pohdiskelevampaa ja tekstejä on helppo lukea. Jos blogiin on mahdollista ihastua, niin nyt on ihastusta ilmassa. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Stellan ja Jarnon notes on a life, linkki täällä!




Mitkä muut asiat sitten inspiroivat ja saavat ajatukset, haaveet ja suunnitelmat heräämään? Itse sytyn liekkiin paitsi hyvän tekstin ansiosta, myös kuvien ja musiikin - kuten varmasti niin moni muukin. Sosiaalinen media ja erityisesti instagram ovat loistavia kanavia tyydyttää estetiikan nälkäänsä ja saada uusia ideoita. Taas viime viikkoina myös Suomen luonto on tarjonnut parastaan sen suhteen, sillä vaikka ulkona onkin ollut jäätävää, siellä on myös kaunista. Itse saan ehkä enemmän irti kesäisestä maisemasta ja valoisa kesäyö hiljaisine lakeuksineen ja tyynine vesineen hivelee silmää ja mieltä. Ihan "pianhan" sitäkin herkkua on taas saatavilla.

Musiikki sitten. Riippuu paljon mielentilasta millaisesta musiikista milloinkin saa hyvän flown irti. Itselleni musiikki tuo ehkä enemmänkin hyvän fiiliksen, kuin varsinaisesti ruokkii inspiraatiota, mutta toisaalta hyvällä mielellä saa helpommin ideoita ja huommatkin tuntuvat ehkä toteuttamisen arvoisilta. Tai ainakin miettimisen arvoisilta. Musiikki luo mielikuvia, mutta jotenkin itse jään kellumaan syntyneeseen fiilikseen; aivot ja sitä myöten ideat alkavat raksuttaa vasta myöhemmin.  Toisinaan sanoitukset ja niiden kauniit lausekuvioinnit antavat aivoille luovan sysäyksen ja saa sormet lentämään näppiksellä. Toisinaan taas kauniit sanoitukset ovat pelkästään kauniita sanoituksia (jotka ehkä saavat kyynelkanavat auki).




Ihmiset, tarinat ihmisten taustalla ja heidän elämästään ovat kiehtovia ja ajatuksia herättäviä. Kovinkaan moni asia ei ole niin mielenkiintoista, kuin kunnon keskustelu jonkun kanssa etenkin aiheesta, joka herättää tunteita. Jokaisen tarina on myös hieman - tai paljon! - erilainen, ja näin jo tovin verran elämää nähneenä monenlaisia juonenkäänteitä löytyy omastakin elämästä: Materiaalia löytyisi vaikka romaaniin! Ihmisten ajatukset, mielipiteet ja näkökulmat, etenkin ne erilaiset, kasvattavat myös omaa ymmärrystä ja tietoisuutta, joten heittäytykää hyvään keskusteluun, kun siihen on mahdollisuus; parhaillaan se voi tarjota ihan uudenlaisen mallin suhtautua asioihin, joka jo itsessään poikii lisää ideoita ja ajatuksia.

Tapahtumat: Keikat, teatteriesitykset, lastentapahtumat, elämäntapahatumat, you name it herättelevät ajatukset takuuvarmasti uusille aalloille ja saavat haaveilemaan milloin mistäkin. Monesti tapahtumiin, fiiliksiin ja elämyksiin tempautuu niin vahvasti mukaan, että ajatukset tuulettuvat ja saavat uusia vivahteita ikäänkuin huomaamatta. Myös tuoksut voivat toimia inspiraation herättelijänä, ja ainakin itselläni tuoksumuisti on aika vahva. Pääsen hetkessä tiettyyn aikaan, paikkaan ja jopa olotilaan tuoksun avulla. Esimerkiksi auringon lämmittämän asfaltin tuoksu - tai haju, mitä kenellekin - vie minut useimmiten Välimeren paahtavan auringon alle.

Olen kaikensorttisten elämänviisauksien ja lainausten suurkuluttaja - olen myöntänyt tämän julkisesti ennenkin, täällä -  ja ne antavat yleensä sen verran ajattelemisen aihetta, että jos jaksaa syventyä ja todella ymmärtää lukemaansa uusia näkökulmia löytyy kyllä. Äitihommien myötä ei ole niin itsestäänselvää, että luetunymmärtäminen toimisi yhtä automaattisesti kuin ennen, mutta elän toivossa, että tilanne olisi kenties pikkuihmis(t)en kasvaessa paranemassa. Itselleni nämä joidenkin mielestä kovin kliseiset rivit toimivat paitsi ajoittaisina tsemppareina, myös tietynlaisen inspiraation, tai ehkä paremminkin energiapuuskan, lähteenä. Jos fiilis on pakkasella syystä tai toisesta, klikkailen usein tietyt sometilit auki ja ammennan virtaa. Toisinaan onnistun, toisinaan en, ja viimeksi mainitussa tilanteessa yleensä ketutus on saattanut jopa ampaista uusiin sfääreihin yltiöpositiivisten tsemppisanojen takia tai ansiosta. Yksi asia on kuitenkin varmaa, niin tai näin, ajatuksia on varmasti herännyt.




Eihän pelkkä uusien ajatusten herääminen kuitenkaan riitä varsinaisesti siihen, että voisi sanoa inspiroituneensa, mutta se on hyvä alku. Joskus sitä pyörittelee mielessään yhtä sun toista ideaa, mutta ei oikein osaa, viitsi, tai jaksa tarttua mihinkään. Niitäkin aikoja on ihan ookoo olla, ja on ihan luvallista välillä hautautua peiton - kuvitteellisen tai oikean - alle odottamaan parempaa aikaa tarttua mielessä myllertäviin ideoihin. Aina voi haaveilla ja suunnitella, ja ajan ollessa oikea laittaa töpinäksi ajatusten ollessa jo kirkkaat, tai ainakin kirkkaammat, kuin aikaisemmin. En todellakaan ole sitä sorttia, joka asioiden kanssa jahkailisi liian kauaa, mutta sen verran höveliksi näköjään olen tullut, että tiettyjen juttujen eteen teen paljonkin ajatustyötä ennenkuin annan inspiraatiolle luvan lentää juuri sellaisiin ulottuvuuksiin, kuin se yltää, ja joissa edes taivas ei ole rajana.

Voisin jatkaa loputtomiin listausta siitä, mistä uusia ideoita ja inspiraatiota kumpuaa, mutta tässäpä tärkeimmät. Tuntuu, että jo kevät ja valo riittävät siihen, että mieli on eri tavalla vastaanottavainen erilaisille virikkeille. Ihanaa kun tulee kevät!

Mikä teitä inspiroi ja millaiset jutut saavat ajatuksenne käymään positiivisella tavalla ylikierroksilla?

Kuvat: Pixabay

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kolme hyvää ja kaunista x5

Hyvää maaliskuuta evribadi! Talvikuukaudet ovat kalenterin mukaan virallisesti ohi ja superpakkasista huolimatta kevät tekee tuloaan. Tai mitä superpakkasia nämä miinus kahdenkympin kelit nyt ovat, ihan perinteistä talvikelikauraa kaiketi, mutta totuus on muutaman leudomman talven jälkeen päässyt unohtumaan. Ensimmäisen kevätkuukauden kunniaksi päätin tarttua monissa blogeissa julkaistuun kolme hyvää-aiheeseen, jota jokainen meistä voisi omissa ympyröissään pohtia. Olen kirjoittanut samantyyppisen postauksen aikaisemminkin - miten kaikista meistä löytyy vahvuuksia - ja se löytyy täältä.






KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Reippaasti ja mielellään hoitoon jäävä pikkumimmini. Neiti K:n päivähoitotaival on kestänyt nyt tasan kaksi vuotta ja koko touhu on mennyt paremmin, kuin hyvin. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, jolloin on hoitoon jääty itkien tai muutan vain pitkinhampain. Neiti solahtaa ryhmiksen touhuihin aamuisin niin sutjakkaasti, että välillä saa huudella perään, mikäli haluaa heipat, halit ja pusut.

Lisääntyvä valon määrä. Ihan mahtavaa, että aamuisin töihin lähtiessä ja ajellessa on jo valoisaa! Sitä jotenkin aina unohtaa miten äkkiä talvi kevääksi - ainakin valon puolesta - taittuukaan, ja oikeastaan ihan hyvä niin: Vuosi toisensa jälkeen saman asian suhteen yllättyy iloisesti.

Saan iltaisin nukahtaa rakkaaseen syliin. En voisi olla onnellisempi kömpiessäni iltaisin peiton alle ja kepertyessäni rakkaani kainaloon. Ihan parhaita asioita, joita en todellakaan ota itsestäänselvyytenä.


 


KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Sitkeys. Olen elämässäni kokenut yhtä ja toista, enkä lannistu enää ihan vähästä. Olen kouliintunut elämän ristiaallokossa niin, että minua on hyvin vaikea enää yllättää, ainakin mitä tulee ihmisten käytökseen. Sitkeyteni ansiosta pääsen nopeasti takaisin jaloilleni, mikäli polvet välillä notkahtavat muuten, kuin positiivisessa merkityksessä rakkauden takia. 

Positiivisuus. Kukaan ei aina jaksa katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta mikäli siihen pystyy edes suurimman osan aikaa, on se pelkkää plussaa. Positiivisuus on helppoa silloin, kun elämässä on kaikki hyvin ja asiat sujuvat, hankalampaa se on, jos oikein tihkoo, usein ja pitään. Yleensähän nämä hommat toimivat lumipalloefektin lailla: Jos asiat alkavat sujua, kaikki tapahtuu kuin itsestään - ja silloin on syytä muistaa olla kiitollinen and enjoy the ride - ja alamäen alkaessa sen monesti joutuu lastettelemaan sinne alas saakka ennenkuin kurssi taas kääntyy. Hienointahan tässä hommassa on se, että ikinä ei tiedä onko kyseessä pieni mäennyppylä, mitä pitkin lastellaan, vai haasteellisempi vuoristo. Jokatapauksessa, pessimisti ei ehkä pety, mutta positiivareilla on varmasti hauskempaa.

Asioista innostuminen. Tämä taisi löyty plus-listalta myös edellisessä aihetta aihetta sivuavassa postauksessani, johon aiemmin viittasin, mutta koen asioista helposti innostumisen ja inspiroitumisen pelkästään voimavarana. Piirre tuo helposti uusia tuulia elämään ja antaa potkua monissa jutuissa.



Positive Letters, Scrabble, Text


KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Neiti K. Parasta, mitä minulle on tapahtunut, as simple as that.

Rakkaus. Kun jaksaa uskoa ja pitää silmänsä auki, vaikka mitä voi tapahtua. Toisinaan joutuu odottamaan ja etsimään oikeaa ihmistä pidempään, toisinaan oikea henkilö tupsahaa eteen ennenkuin oikeastaan edes etsiikään. Niin tai näin, rakkautta, ja rakkaitaan, ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä.

Ystävät. Aika perinteisillä linjoilla näemmä mennään, mutta tämä kolminaisuus; pikkumuru, isompi muru ja ystävät ovat elämäni parhaita juttuja. Ystävät ovat pitäneet pystyssä silloin, kun alamäki on tuntunut loppumattomalta ja jaksaneet kuunnella silloinkin, kun en ole jaksanut edes yrittää kaivaa positiivisuuslaseja silmille. Samat ystävät myös iloitsevat kanssani, kun elämä hymyilee ja kohtelee silkkihansikkain. Kaunis kiitos tässä samalla heille. <3







KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Tätä vuotta on takana vasta pari kuukautta, mutta hyviä, yksityiselämään liittyviä juttuja on jo tapahtunut useampiakin. Niistä kuitenkin ehkä joskus myöhemmin lisää, nyt pysytellään kevyemmissä ja pienemmissä ilonaiheissa.

Elämän asettuminen uomiinsa. Se siitä kevyistä ilonaiheista, mutta tätä ei voi olla ohittamatta. Elämä on just nyt sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Ehkä jotain yksittäisiä asioita on, jotka kaipaavat muutosta, mutta niihinkin on -  ainakin jonkinlaiset - suunnitelmat olemassa. Nautitaan nyt kuitenkin tästä hetkestä ja keskitytään suunnitelmiin myöhemmin.

Reissut. Olemme pikkumimmin kanssa lähdössä pariksi viikoksi kesäkuun alussa Alanyan auringon alle, ja ajjettä miten ihanaa, että saa kesälomalle kunnon startin! Ei tarvitse välittää, vaikka koto-Suomi tarjoilisi millaista kesäkeliä tahansa, aurinko on aikalailla noille parille viikolle varmaa. Keväällä on odottamassa myös pieni viikonloppu-get-away aikuisten kesken, joten nyt todellakin on mitä odottaa. Tähän ripakopallinen sydämiä.

Tämä menee nyt vahvasti sinne cheesy-osastoon, mutta hetket rakkaimpien kanssa. Arki on kovin kiireistä, mutta nyt eletään kaikinpuolin erilaista kevättä, hyvällä tavalla. Vaikka välillä univaje ja uhmapeikko painaa päälle, on kokonaisuus silti hyvin vahvasti plussalla ja hetket kotirintaman kanssa kullan arvoisia.






KOLME HYVÄÄ ASIAA PIKKUPONEISSA JA YKSISARVISISSA

Itsensä toteuttaminen. Pääsen blogissa toteuttamaan itseäni ja kirjottamisen lomassa eksyn aina haaveilemaan millaiseksi työelämän haluaisin muotoutuvan, jos kirjoittaminen ja siihen liittyvät hommat olisivat keskiössä. Alanvaihto ei ikinä käy käden käänteessä, mutta ehkäpä pikkuhiljaa. Varteenotettava vaihtoehto olisi myös tehdä niitä "unelmahommia" nykyisen työn ohella; varmasti antaisivat potkua toinen toisilleen.

Oma visio. Minulla on alusta saakka, Pikkuponien ja Yksisarvisten alle kaksivuotisen taipaleen aikana siis, ollut visio siitä, että en halua keskittyä yhteen tiettyyn aihepiiriin blogissa, tai ottaa paineita siitä, että pitäisi julkaista niin ja niin monta kertaa viikossa. Plussaa tietysti olisi, jos saisi julkaistua vaikkapa pari-kolme postausta viikkoon, mutta aina - tällä hetkellä useimmiten - siihen ei yksinkertaisesti vain taitu. Tai taittuisi, mikäli niin päättäisi, mutta en halua, että blogista tulee pakkopullaa. Olisi kuitenkin ihanaa saada keskittyä vähän enemmän näihin hommiin, joten ehkä se aika on jostain otettava.

Uskallus. Lähinnä oma uskallukseni siis aloittaa blogitaival. Moni saattaa ajatella, että mitäs uskallusta moinen vaatii, mutta tein ajatustyötä blogin eteen suhteellisen pitkään ja koen, että kaikki se jahkailu tuli tarpeeseen. Mietin paljon esimerkiksi sitä, mitä blogissa voi, tai haluaa omasta elämästään jakaa, koska kaikkien ei todellakaan tarvitse tietää kaikkea. Historia on osoittanut, että mitä vähemmän kertoo, sitä enemmän ihmisiä kiinnostaa. En ole tehnyt mitään tiettyä rajavetoa sen suhteen mitä blogissa kerron omasta elämästäni ja mitä en. Teen niinkuin hyvältä tuntuu, ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että keskityn enemmän kokonaiskuvan luomiseen, kuin yksityiskohtiin. Esimeriksi lasten nimet ja kasvokuvat pyrin kuitenkin blogista pitämään poissa.





Näillä miettein on hyvä laskeutua viettämään viikonloppua, happy Friday folks ja rustailkaapa oma kolme hyvää-listanne!