Mitä tapahtui vuosikymmenen lopulla?

  Pikkuponit ovat viettäneet hiljaiseloa viimeiset pari kuukautta ja siinä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä! Vuosi on vaihtunut uudeksi, vuosikymmen seuraavaksi, lumi ehtinyt sataa maahan ja sulaa pois ainakin puolenkymmentä kertaa ja minä olen perustanut yrityksen! Kyllä, luitte oikein! Mietintämyssyssä vuosikausia muhinut ja muutamaan kertaan muotoaan muuttanut haave ja idea konkretisoitui vihdoin ja yritykseni, viestintätoimisto E2K Communications, näki päivänvalon joulukuussa. Fiilis on sanoinkuvaamattoman hyvä, ja olen äärettömän onnellinen, että otin vihdoin tämän askeleen ja alan toteuttaa työelämän unelmiani. Olen edelleen myös päivätöissä, joten ihan täyspäiväiseksi yrittäjäksi en sentään kertalaakista heittäytynyt, vaikka ajatuksena se kiehtookin. Mennään kuitenkin asia kerrallaan.

  Tavoitteita yrityksen suhteen kuitenkin on asetettu, ja ensimmäinen sellainen on saada oma bisnes pyörimään siihen malliin, että kesän jälkeen olisi mahdollista vähentää tunteja päivätyössä. Täyspäiväiseksi yrittäjäksi ryhtyminen on vielä verrattain kaukana - vaikka who knows millaisia tilaisuuksia tässä matkanvarrella eteen tulee! - ja aina palkkatöissä olleena ajatus paitsi kutkuttaa,  myös hieman pelottaa. Se on kuitenkin mielestäni ainoastaan tervettä, ja aikahan sen näyttää miten se elämä eteenpäin vie. En sano "ei" millekään vaihtoehdolle tai kombinaatiolle, oli se sitten täyspäiväinen yrittäjyys, tai yrityksen ja palkkatöiden yhdistämien.

  Mikä sitten kannusti perustamaan oman yrityksen, paitsi intohimo ja inspiraatio sen tekemiseen, minkä parhaiten osaa, ja mikä ei varsinaisesti edes tunnu työltä? Veikkaan, että moni yrittäjä, tai sellaiseksi aikova vastaa hyvin samalla tavalla: Vapaus. Vapaus suunnitella omat työaikansa, sekä omassa tapauksessani myös paikan, josta duunit hoitaa. Nykyteknologian aikakaudella fyysisesti jossain tietyssä paikassa ei alallani tarvitse monenkaan asian takia olla, vaan lähes kaiken voi hoitaa mistä tahansa. Yksi tavoitteistani on luoda sellainen bisnes, joka ei ole tiukasti aikaan, eikä paikkaan sidottu, vaan hommat pystyy joustavasti ja omien aikataulujen mukaan hoitaa vaikka jostain auringon alta, jos niikseen tulee.

  Etätyö ja kotitoimisto, miksei liikkuvakin toimisto tarpeeksi inspiroivassa tilassa, ovat minulle oikea tapa ja ympäristö tehdä töitä ja huomaan jatkuvasti viihtyväni huonommin ja huonommin avokonttorin sykkeessä. Keskellä touhua ja tohinaa tuntuu, ettei mistään saa oikein kunnolla kiinni, eikä keskittyminen ole sataprosenttista. Mitä selvemmin sen huomaa, sitä huonommin tuntuu saavan tekemisen punaisesta langasta kiinni keskellä toimistomeininkiä. Toiset viihtyvät sellaisesssa ympäristössä; jatkuvassa sosiaalisessa tilanteessa, hälinän ja tekemisen meiningin keskellä, mutta itse huomaan olevani sellaiselle työskentelytilalle aika allerginen. Onneksi on olemassa neukkareita ja hiljaisia huoneita, joihin kaltaiseni rauhaa tarvitsevat anti-avokonttorilaiset voivat paeta. Oman yrityksen pyörittämisessä on sekin hyvä puoli, että oman työtilansakin voi valita sen perusteella, mikä parhaimmalta tuntuu.

  Mitäs muuta loppu -ja alkuvuoteen on kuulunut, kuin yrityksen perustaminen? Ainakin vietimme ensimmäisen joulumme uudessa kodissa. <3 Olin koko jouluviikon vapaalla, ja muutenkin pitkin joulukuuta tehnyt valmisteluja aattoa ja pyhiä varten, joten viimeisinä päivinä ennen joulua ei liiaksi tarvinnut hötkyillä. Vietimme koko joulun kotona, joka päivä vähän eri kokoonpanoilla. Vapaat tulivat tarpeeseen ja menivät todellakin toteen. Joulupäivänä saimme jopa lunta - jälleen yksi vuorokauden mittainen minitalvi :D - ja pikkunaisten riemuksi takapihalle syntyi talven ensimmäinen lumiukko. Heti pyhien jälkeen kävimme neiti K.n kanssa katsastamassa Frozen2-leffan, jonka ansiosta meillä vietään tässä kuussa 5 -ja 3vee synttäreitä Frozen2-teemalla. Tietysti. Jotkut saattavat muistaa, että meillä on juhlittu Frozen-synttäreitä on myös pari vuotta sitten, mutta uusi leffa, uudet teema-synttärit. Toki soon-to-be neiti 5veen mieli on pallotellut Frozen2 -ja merenneito-teeman välillä viime aikona, mutta onneksi on aina seuraavat synttärit. Rakastan suunnitella teemajuhlia - ja juhlia yleensäkin - ja haaveilen, että joskus lähitulevaisuudessa voisimme järjestää ystäville vaikkapa tuparit.

  Vuoden alku sen sijaan on ollut hieman takkuinen. On ollut ärhäkkää poskiontelotulehdusta ja kaikenlaista pienempää vaivaa. Nyt tammikuu kuitenkin on lusittuna, joten tervetuloa helmikuu ja toivotaan, että takkuisuudet ja pikkuvaivat jäivät vuoden ekaan kuukauteen. Yritän jatkossa pitää myös Pikkuponit ja Yksisarviset paremmin kartalla ja saada tännekin sisältöä vähintäänkin kuukausittain.

  Miten teidän vuosi on alkanut, ja joko on muita keväänodottajia, kuin allekirjoittanut?

Jouluttajan fiilistelyä

  Marraskuu. Tuo kuukausista ehdottomasti synkin ja pimein. Kaamos alkaa todenteolla painaa päälle ja puolen kuun jälkeen ei päivä valkene kunnolla ennenkuin tammikuussa seuraavan kerran. Miten pimeää onkaan mahtanut olla entisaikaan, kun hyvä, että joka torppaan oli vedetty edes sähköt. Me tämänpäivän ihmiset olemme monella tapaa etuoikeutettuja, myös tässä valoasiassa, vaikka näin marraskuun keskellä sitä saattaa olla vaikea hahmottaa.

  Marraskuu on kuitenkin aika lohdullinen kuukausi, ainakin itselleni. Saa luvan kanssa kotoilla villasukat jalassa sohvannurkassa, polttaa takkaa ja kynttilöitä. Juoda kuppi jos toinenkin teetä tai glögiä, miksei silloin tällöin myös punaviiniä. Meille saapuu myös joulu jo marraskuussa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja oikeastaan kaikkea siinä, ja hihkun iloisesti kuin lapsi, kun alkaan bongaamaan ensimmäisiä kaamos -ja jouluvaloja. Neiti K:n kanssa olemmekin tehneet tästä(kin) yhteisen harrastuksen.

  Meille ripustettiin jouluvalot tällä viikolla, enkä nyt juuri tällä hetkellä tiedä mitään parempaa, kuin istua muuten pimeässä olohuoneessa ja antaa kynttilöiden, takan ja jouluvalojen luoda tunnelmaansa. Perhe ympärillä, ehkä kukin touhuamassa omiaan, ja lämmin olo sydämessä. Siinä on kaikki, mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen ollakseni onnellinen.

  Ja arvatkaa mitä? Erityisen hyvältä tämä kaikki - rauhallinen ja levollinen olo ja tunne, että sydän pakahtuu - tuntuu, kun tästä on haaveillut niin kauan. On sanoinkuvaamattoman ihanaa odottaa joulua ensimmäisen kerran yhteisessä, omassa talossa ja pukea se jouluun. Nauttia kaikista niistä asioista, joista vuosien varrella on haaveillut ja ajatellut, että sitten joskus. "Sitten joskus" on toisaalta vaarallinen lause; siinä piilee isot riskit, että "sitten joskus"-aikaa ei ikinä tule, mutta se on myös lohdullinen lause, kun siihen vain jaksaa luottaa. Mun "sitten joskus" on nyt, nyt juuri tällä hetkellä. Niin perhe-elämän ja siihen liittyvien haaveiden suhteen, kuin elämän muihin osa-alueisiin liittyen. Nyt ei tarvitse enää odottaa, nyt haaveista on tehty, ja tehdään totta.

  Nautitaan siis näistä joulunalusviikoista, juodaan glögiä, syödään pipareita, joulutorttuja ja ihania juustoja; mistä kukakin tykkää. Puuhaillaan yhdessä ja tehdään arjestakin juhlaa. Joskus siihen riittää takkatuli, rakkaat ihmiset, ja tonttu takan reunalla kertomassa, että reilun neljän viikon päästä on jouluaatto. <3

  Ihanaa marraskuista joulunavausviikonloppua!

High maintenance friends?

Ystävyys on elämän suola. Tai ainakin yksi tärkeä mauste muiden joukossa. Joskus sitä kaipaa enemmän, joskus vähemmän, mutta varmaa on, että ilman sitä elämä maistuu jotenkin laimealle. Toisinaan se maustaa elämän kitkeräksikin; sellaiseksi, että tekee mieli irvistää, ja silloin saattaa olla aika päästää ystävyydestä irti.

Ystävyyden loppuminen, tai muuttuminen, on aina pienoinen itsetutkiskelun paikka. Itse pyörittelen mielessäni asioita ja käyn niitä uudelleen ja uudelleen läpi miettien olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisinko voinut pitää enemmän yhteyttä, odottaa ystävyydeltä vähemmän, katsoa sormien läpi joitain asioita, olla itse huomaavaisempi, ja ties mitä muuta. Välillä mietin mahdanko olla ystävyyden suhteen liian vaativa. Aikani asioita pähkäiltyäni annan olla ja siirryn eteenpäin, mutta aina silloin tällöin palaan miettimään pitäisikö kuitenkin vielä yrittää herätellä ystävyyttä uudelleen. Usein yritänkin, mutta olen myös huomannut, että ystävyyden - kuten muidenkin ihmissuhteiden - kanssa  on vähän sama juttu, kuin ruoan suhteen: Sen voi lämmittää kertaalleen, mutta ei mielellään enää toista kertaa.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on aina ollut paljon ystäviä, etenkin aikuisiällä. On lapsuudenystävät, koulu -ja opiskelukaverit, kaverit harrastuksista, kaverit ja kollegat töistä.. Varsinkin parikymppisenä kavereita ja ystäviä oli valtava määrä. En sano, että määrä korvasi laadun, mutta jotain sen suuntaistakin hommassa on ollut. Lähes jokaisesta elämänvaiheesta ovat jääneet ne todelliset ystävät: Ne, joiden tiedän kulkevan mukana aina, ja joiden kanssa parannetaan maailmaa vielä silloinkin, kun jalka hädintuskin enää nousee ja muisti on niin huono, että pitää välillä kysyä mikäs vuosi nyt onkaan. ..tosin jälkimmäinen kysymys nousee esiin sillon tällöin jo nytkin, mutta se on toinen tarina se.

Elämänmuutoksissa, lapsiperhearjen, tai muuten kiireisen arjen - kyllä, tietoisesti vältän sanaa "ruuhkavuodet" - keskellä, sekä toisistaan eroavien elämäntilanteiden ristiaallokossa välillä sydäntäsärkevänkin selvästi punnitaan ystävyys. Helposti pois kyydistä tipahtavat sellaiset ystävät, joiden kanssa suunnitelmat peruuntuvat kerta toisensa jälkeen, aikaa näkemiseen tai muuhun yhteydenpitoon ei löydy, tai asiat ovat jollain muulla tapaa hankalia. Sitten on ne ystävät, joiden kanssa ei oikeastaan tarvitse nähdä edes vaivaa, ja vaikka harvoin nähdään tai jutellaan, homma jatkuu siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Nämä tällaiset ystävät ovat sitä laatua, jotka pysyvät matkassa mukana vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen, onneksi! Olen miettinyt paljon mikä mahtaa olla taika tällaisten ystävien kanssa ja tullut siihen tulokseen, että paitsi pitkä yhteinen historia, myös fiilis siitä, että tämän tyypin apuun voin luottaa, ovat avainasioita.

Näin kolmen -ja neljänkympin välissä alkaa monesti olla jo sen verran seestynyt, ettei kauheasti jaksa ylimääräistä draamaa, tai muuten vaan sellaista käytöstä tai kohtelua, joka saa huonon fiiliksen. Ainakin itse aikaisempaa helpommin jätän tällaiset ystävyyssuhteet taakseni, koska mikä järki on pitää elämässään tietoisesti jotain sellaista, mistä tulee huono fiilis, tai mihin ei voi luottaa. Jaksan kauhean huonosti nykyisin turhaa draamaa, ja poistunkin takavasemmalla, jos sellaista on jatkuvasti näköpiirissä. Jos oma elämä on paikoitellen ollut, kuin huonosta saippuasarjasta, nauttii sitä nykyään ihan mielellään seesteisestä elosta ja olosta.

Havahduin tässä taannoin myös sellaiseen seikkaan, että edellisessä elämässä - ennen neiti K:ta siis - tapasin tietyissä yhteyksissä sanoa: "Ei välilä, mulle käy kaikki". Olen aina ollut vahva mielipiteissäni, enkä ole pelännyt sanoa niitä ääneen, mutta jos kyseessä ovat olleet reissusuunnitelmat, viikonlopun aikataulut, ravintolan valinta tai muu tuon sortin asia suuremmalla porukalla, oli monesti vastaukseni juurikin "ei väliä, mulle käy kaikki", ellei valintaa tai suunnitelmien tekemistä sitten tietoisesti annettu minulle. Opetin siis ihmiset ympärilläni siihen, että mitä yhteisiin suunnitelmiin tai aikatauluihin tulee, olen hyvinkin joustava. Kun elämäntilanne sitten muuttui, ikää karttui, eikä kyse ollut enää ainoastaan minusta itsestäni, muuttui koko touhu: Minulle ei enää käynytkään kaikki, ja sitä myöten muutama ystävyyssuhdekin muuttui.

Nykyään en pysty kovinkaan joustavasti muuttamaan suunnitelmiani enää lennosta ainakaan lyhyellä varoitusajalla, tai järjestämään ex-tempore-juttuja, ellei neiti K sitten voi tulla mukaan. Suunnitelmallisuus on nykyisin huojentavaa, ei ahdistavaa, ja vaikka lapsiperheessä muuttujia saattaa ilmetä nopeastikin on se omassa pääkopassani kuitenkin eri asia, kuin esimeriksi yllättävä, suunnittelematon vapaailta, jolloin olisi periaatteessa mahdollisuus tehdä yhtä ja toista. Todellisuudessahan yllättävä vapaailta monesti päättyy kotisohvalle netflixin ja viinilasillisen kanssa. Mutta nyt eksyin itse aiheesta...

Summa summarum: Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ystävyydet muuttuvat tai loppuvat, mutta ne ihmiset ja ystävät, joiden kuuluukin pysyä matkassa eivät lähde kulumallakaan!

Kuvat: Pixabay

Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Maailman paras uuniomenahillo

Rannikkopohjanmaalla vaikuttaa olevan tänään jotenkin hassu keli: Lämmintä on parikymmentä astetta ja tuulikin on kohtalaisen lämmin, mutta taivas näyttää siltä, että koska tahansa saattaa niskaan tulla saavillinen, jos toinenkin vettä. Osa perheestä on ahertanut  aamupäivän ulkohommien parissa - kiitos loppuviikosta pihaamme saapuneen sorakuorman - ja me neiti K:n kanssa olemme keskittyneet omppuhommiin. Sattui niin onnellisesti, että uuden kotimme pihassa on paitsi muutama marjapuska, myös pari omenapuuta. Ekaa kertaa elämässäni saan siis kerätä omien puiden satoa ja säilöä  niistä talteen loppukesän makuja. Omenamehu kiinnostelisi kovasti, mutta siihen ei (ainakaan toistaiseksi) keittiövälineistö vielä riitä. Omppuhillo tulee hyvänä kakkosena, joten tänään oli sen aika.

Tykkään kovasti keittiötouhuista, mutta arvostan niissäkin jutuissa selkeyttä, helppoutta ja sitä, ettei tarvita kilometrin pituista kauppalistaa alkaessaan hommiin. Kaikenlainen pieni piipertäminen ja kikkailu on niin ruoanlaitossa, kuin osin myös leipomisessa nounou-listalla. Mikäs siis sen parempi vaihtoehto kaltaiselleni kotikokille, kuin ohje, jolla omenahillo valmistuu uunissa lähes itsekseen.

Meidän uunissa muhinut omenahillo ei todellakaan ole mitään terveyskamaa, mutta vähentämällä sokeria terveysaspektikin kasvaa. Ja kas tässä resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan:


Maailman paras uuniomenahillo

Reipas pari kiloa omppuja (paino pilkottuna)
3-4 dl vettä
1 kg (hillo)sokeria
5-6 tl kanelia

- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

- Pese ja pilko omenat. Jos käytät kaupan omppuja, kuori ne. Kotimaisia, suoraan puusta poimittuja ei   tarvitse kuoria.

- Sekoittele pilkottujen omppujen joukkoon vesi, sokeri ja kaneli.

- Laita uuniin 200 asteeseen noin 1-2 tunniksi, muista sekoitella puolentunnin välein.

- Nauti uunista leviävästä huumaavasta tuoksusta.

- Ota uunista, sekoittele tasaiseksi. Jos haluat tasaisempaa hilloa, surauta sauvasekoittimella suurimmat sattumat pois. 

- Anna jäähtyä ja purkita.

Mitä vähemmän sokeria hillossa on, sitä lyhyemmän aikaa se jääkaapissa säilyy. Kannattaa siis jättää jääkaappiin esimerkiksi yksi purkki ja pakastaa loput.

*edit 3.9. Sokerin määräksi riittää mainiosti myös 600-700g paria omppukiloa kohden. Makeaa on, mutta ei niin makeaa, että hampaat tuntuu tippuvan.

Seuraavaksi Elinan keittiössä uuniin sujahtaa omenakaurapaistos, johon ohje löytyykin jo valmiiksi blogin uumenista; käy kurkkaamassa täältä. Herkullista sunnuntaita!

Lempeitä kesäpäiviä ja elokuun fiilistelyä

Sinne se vilahti jo lähes kokonaan, kesä. Keväällä sitä aina (muka) yllättyy miten varkain valoisuus on saapunut ja luonto puhjennut kukkaan talvihorroksen jälkeen. Samalla tavalla pääsee kesän ohi sujahtaminen yllättämään, joka ainoan kerran. No melkein joka ainoan, koska muistelisin, että viime vuonna kesä jatkui niin pitkälle syksyyn, että neljän vuodenajan ihmiselle ehti jo tulla ikävä syksyn rapsakampia kelejä. Mutta vain melkein. Nyt syksy on tuntunut ilmassa jo elokuun alusta saakka, ja vaikka kelit ovatkin vielä kohtalaisen leppeitä, on syysfiilis tullut jäädäkseen. Onneksi on vielä tovin verran kuitenkin kesää jäljellä, ja parinkympin lämpötiloja päästään hätyyttelemään, vaikka säätiedotus niitä sateitakin lupailee. Elokuussa on kuitenkin ne omat hyvät puolensa, ja vaikka valon lapsena rakastan kirkkaita aamuja, on iltojen hiipivä pimeys jo ihan tervetullutta.

Osa perheessämme vielä lomailee, mutta neiti K:n kanssa olemme palanneet arkijärjestykseen: Minä aloitin työt viime viikolla pehmoistakin pehmoisemman laskeutumisen turvin, mikä neljän viikon lomailun jälkeen oli ihan suotavaa. Suurempia kulttuurishokkeja ei lomamoodista hiljalleen työmoodiin siirtyminen ole aiheuttanut, vaikka illat venyvätkin edelleen vähän turhan pitkiksi. Jos ehtii todistaa melkein sysipimeän illan, tietää valvoneensa liian myöhälle.

Neiti K puolestaan palasi arkiaikatauluun tällä viikolla, ja samalla aloitti (jälleen) uudessa päivähoitopaikassa. Viime keväinen muutto tiesi myös tuttujen ja turvallisten hoitokuvioiden muutosta, mutta meille luvattiin paikka lähi-dagikseen vasta elokuulle. Asia harmitti ensialkuun kovasti, mutta onneksi pikkunainen on varsin sosiaalinen ja sopeutuvainen tyyppi, ja ehkä yksi muutos kerrallaan oli parempi. Neiti K kävi siis tekemässä kevällä kolmen kuukauden mittaisen pikavisiitin toiseen päiväkotiin, ja aloitti vasta nyt oman kylän ruotsinkielisessä dagiksessa. Keväällä neiti sujahti osaksi uuden porukan arkea varsin vaivattomasti, eikä tämänkertainenkaan aloitus näiden muutamien päivien perusteella ole takellellut. Nähtäväksi jää miten homma alkaa rullaamaan, kun ensi-innostus haihtuu, mutta fiilis on ainakin hyvä, eikä uusi kielikään tunnu täpinää himmentävän.

Pidin toista kertaa elämässäni neljä viikkoa kesälomaa yhteen pötköön, mutta toisin kuin viime vuonna, tämän kesän neliviikkoisen aikana emme käyneet Tukholmaa kauempana. Kummasti touhua ja tekemistä kuitenkin riitti, ja voi sanoa loman olleen juuri oikean mittainen. Kävimme laivailun ja lasten festareiden lisäksi muunmuassa junaillen Seinäjoella viettämässä kesäpäivää, Aava Kertun Kotitilalla ihmettelemässä ja paijaamassa eläimiä, uimassa, puistopiknikillä ja luuhailemassa turuilla ja toreilla. Kotonakin ehdittiin syventyä pihahommiin, joita riittää ennenkuin ympäristö alkaa näyttää omalle, mutta ainakin on päästy jo hyvään alkuun. Viime viikonloppuna kävimme vielä koko perheen voimin Naantalissa moikkaamassa muumilaakson väkeä, ja yövyimme ehkä yhdessä maailman sympaattisimmista paikoista, jossa ihailin ihailemasta päästyänikin kaunista miljöötä, nättejä yksityiskohtia ja yksinkertaisesti kaikkea ihanaa. Muuta siitä myöhemmin oman postauksen verran lisää!

Nyt ollaan siis päästy taas arkeen kiinni ja mielessä pyörii jos jonkinlaista ideaa ja visiota toteen menneen ja rentouttavan loman jälkeen. Miten teidän lomat sujui ja onko meininki arkeen paluun myötä leppoisaa vai kaoottista?

Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Tällä hetkellä kiinnostaa

Voi kevät, kevät. Joka vuosi se tekee sen; mieli alkaa poukkoilla ympäriinsä normaaliakin enemmän ja inspiraatio iskee useammankin asian kohdalla. Pimeyden aiheuttama tahmeus vaihtuu valon tuomaan innostuneisuuteen. Joskus se tekee sen lennosta, joskus pienoisen kevätväsymykseksikin kutsutun välivaiheen kautta. Kaikki vaiheet, olotilat ja tilanteet ovat jollain tapaa ohimeneviä, niin onneksi myös keväisin iskevä mahdollinen nuupahtaneisuus. Anteeksi niille, jotka eivät pohjanmaan murretta ymmärrä, eivätkä omista Pohjanmaa - Suomi - Pohjanmaa-sanakirjaa, mutta *nuupahtaa on varsin kuvaava sana.

Tämä kevät on ollut vähän kaksijakoinen, mutta innostumisellekin on lopulta aina sijaa. Tällä hetkellä kiinnostaa monikin asia, laidasta laitaan. Olen rönsyilemisen maailmanmestari kertoessani jotain juttua tai tarinaa, niin myös siinä, mikä kiinnostaa ja inspiroi:

Oman elämänsä herruus. Ei enempää eikä vähempää. En tiedä podenko jonkinlaista orastavaa ikäkriisiä, kuuluuko itsensä ammatillinen kyseenalaistaminen tässä vaiheessa elämää kuvioon, vai olenko ainoastaan muuttunut ihmisenä niin, että koen olevani kiinnostunut toisenlaisista asioista, kuin ennen. Ehkäpä vähän noita kaikkia, mutta ajan trendiinkin kiinnostavaksi koen tällä hetkellä kaikinpuolin omannäköisemmän työelämän. Pääpointti lienee paitsi siinä, että saisi toteuttaa itseään, mutta myös siinä, että kellon kanssa kilpaa juokseminen ei olisi jokapäiväistä ja arkipäivän normi.

Kirjoittaminen. Liittyy vahvasti edelliseen. Kirjoittaminen on ollut itselleni aina tärkeää, mutta se tuntuu nousevan koko ajan tärkeämmäksi ja suurempaan rooliin. Olen huomannut, että se on myös oman hyvinvointini kannalta aika keskeinen asia ja toinen ruokkii toistaan. Jokin tuntuu olevan pielessä, ellen saa - tai paremminkin ehdi - kirjoittaa, ja toisaalta mitä enemmän ehdin kirjoittaa, sitä parempi fiilis tuntuu olevan ja tekstiä syntyy, kuin itsestään. Luovuus tuntuu olevan herkkä asia: Mitä kiireempi elämässä on, eikä aikaa ja tilaa omille ajatuksille liikaa ole, on tekstin syntyminenkin tuskallista.  

Koti ja sisustaminen. Omaa kotia laitetaan kuntoon asia kerrallaan, mutta koska tutusti ajatuksia ja ideoita tulvii ovista ja ikkunoista on turhauttavaa - ja myös ääääärimmäisen hyvä, ettei tulee liiaksi hutilyöntejä :D - ettei kaikkea voi sisustaa kerralla. Tällä hetkellä muotoaan hakee neljäs makuuhuoneemme, johon olisi tarkoitus syntyä pikkumuikkien telkkarihuone, sekä piha, jossa projektia on useammaksikin kesäksi.

Yksityiskohdat. Yksityiskohdat kiinnostavat, niin sisustuksessa, kuvissa, asuissa.. Rrrrrakastan kauniita asioita ja tällä hetkellä huomio kiinnittyy monesti niihin pieniin juttuihin; yksityiskohtiin, jotka ovat sen jonkin "juttu". Kaipaisin kotiin lisää yksityiskohtia, mutta kuten edellä mainittu, niin asia kerrallaan. Tällä hetkellä - ja varmaan vielä pitkään jatkossakin - kodin yksityiskohtia tarjoillee pikkumuikkien pitkin taloa ripotellut lelut ja muut tuikitärkeät hommelit.

Vaatteet. Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja muodista. Oma tyyli löytyi vasta joskus 25-ikävuoden hujakoilla, mutta sen jälkeen vaatekaappini on saanut täydennystä välillä urakalla, välillä vähän hillitymmin. Mutta kuinkas ollakaan, on käynyt niinkun monesti käy: Neiti K:n syntymän jälkeen oma vaatekaappi on jäänyt vähemmälle huomiolle ja hankinnat ovat osuneet ainoastaan ihan pakollisiin juttuihin. Vaatekaappi vaatisi siis päivitystä enemmänkin, kuin parin tästähankinnan verran ja olen luvannut itselleni ottaa tämänkin asian to-do-listalle. Mieluinen tehtävä, vaikka olenkin huomannut tulleeni kohtalaisen valikoivaksi sen suhteen, mitä lopulta ostoskoriin päätyy.

Aurinko. Do I need to say more? Aurinko tuntuu olevan yhtä kuin energia, joten kaikki mahdollinen aurinko tänne, kiitos! Onneksi ollaan jo pitkällä keväässä ja pian lämpimät päivätkin ovat täällä.

Loma. Otamme neiti K:n kanssa tällä viikolla varaslähdön kesään ja lomaan, ja suuntaamme viikoksi Välimeren rannoille. En malta odottaa, että pääsemme ollamöllöttämään ilman minkäänlaisia velvollisuuksia, saamme istua valmiiseen ruokapöytään ja venyä ja vanua koko viikon miten mieli tekee. Olen luvannut neidille, että voimme tehdä mitä mieleen juolahtaa, mutta pääasiassa mielessäni siintää aurinkotuolissa makoilu, pitkät yöunet pienen rakkaani vieressä, hitaat aamut, lämpimässä, samettisen pimeässä illassa maleksiminen pitkin kaupungin katuja, iltapunaviinit ja äänikirjat, tuoreet kirsikat ja simitit. Pienen naiseni listalta löytynee uiminen, jäätelö, lelukauppa ja äidin vieressä nukkuminen. Kiva olisi lähteä myös koko perheellä, mutta ehkä vielä joskus. <3

Siinäpä ne tärkeimmät tähän hetkeen. Palaamme linjoille jälleen ensi viikolla, toivottavasti päivettyneinä, rentoutuneina ja levänneinä.

Kuvat: Pixabay



*Kukat esimerkiksi nuupahtavat, jos eivät saa vettä: Olemus väsähtää, pää painuu alas

Ruokainspiraatiota

Pääsiäinen on juhlittu - tai allekirjoittaneen tapauksessa rentouduttu ja huilittu - ja seuraavana vuorossa kevään kekkerilistalla on vappu. Molemmat kuuluvat ruokajuhlien aateliin, vaikka henkilökohtaisesti en pääsiäisen herkuista innostukaan muista, kuin suklaamunista. Pashat, mämmit ja lammasruoat jäävät kauppojen hyllyille, mutta vappu konstailemattomine eväineen on enemmän oma juttuni. Perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia, vappumunkkeja, tippaleipiä, simaa ja kuohuvaa; siinäpä ne tärkeimmät, ja oma vappuni on pelastettu.

Ruoka on iloinen asia, yksi elämän suurista nautinnoista, ja omasta mielestäni kokkaaminenkin on ihan jees hommaa. Blogit, ja netti muutenkin, ovat täynnä toinen toistaan ihanampia, herkullisempia, ja pikaisiakin ruokaohjeita, mutta kaipaisin kuitenkin vähän inspiraatiota. Kun jokapaikasta tulvii ohjeita ja reseptejä, iskee hienoinen runsaudentulva ja valintaähky, eikä lopulta oikein tiedä mihin tarttua etenkin, jos ei oikein edes tiedä mitä etsii. Juhlapyhien ja kevään perinteisten kemujen menut ovat erikseen, niistä jaksan inspiroitua, mutta entä ihan tuikitavallinen viikonloppu, jolloin olisi kiva laittaa jotain muuta, kun niistä perus-eväitä; ei sillä, että peruseväissäkään mitään vikaa olisi.

Parin viikon takainen uunifetapastan tarjoaminen lounaaksi näin lapsiperheessä osoitti sen, että vaikka ruoka olisi aikuisten mielestä miten hyvää tahansa, jälkikasvuun eivät voimakkaat maut välttämättä iske, ainakaan sanan positiivisessa merkityksessä. Uunifetapasta teki kyllä kauppansa, mutta esimeriksi tuunatun ja kevennetyn pasta carbonaran tapaan se ei lautaselta kadonnut. En tiedä olenko tullut jotenki sokeaksi sille mitä kaikkia varteenotettavia vaihtoehtoja olisi lapsiperheessä kokkailtavaksi, sillä tuntuu, että ne on aina ne samat - hyväksi havaitut toki - vaihtoehdot, joihin turvaudutaan. Vaikka etenkin neiti K syö varsin laajalla kirjolla, aina lehtikaalista avocadoon - siis silloin, kun syömishommat eivät ole taas jonkun vaiheen takia pannassa ja pienoisen vääntämisen takana - niin silti eväitä kannattaa kokkailla mielessään se, että ne kelpaavat myös lapsille.

Arkisin lautaselle monesti löytää erilaisia kiusauksia, keittoja tai pastoja, koska niitä on helppo tehdä isompia annoksia, joista riittää ruokaa lämmitettäväksi useammallekin päivälle. Viikonloppuisin kuitenkin olisi kiva tehdä jotain muuta, kuin kestosuosikkeja lihapullia ja perunamuusia, kanaa ja riisiä, tai - jälleen kerran - jotain pastaa. Monesti etenkin perjantai-iltaisin laitan tex-mexiä tai teen lämpöisen piirakan, mutta ainakaan meillä ne eivät välttämättä kuulu pikkuihmisten suosikkeihin. Pizzastakin katoaa yleensä pieniin suihin lähinnä reunat. Vielä, kun sekaan lisää yhden kalarajoittuneen, joka ei kovin mielellään syö kasviksiakaan, pavuista puhumattakaan, alkaa allekirjoittaneella ruokareservi yksipuolistua. :D Tosin nyt ovella oleva, tai oikeastaan jo käynnistynyt, grillauskausi tuo omat variaationsa viikonloppujen ruokavalioon. Lähes kaikki liharuoat vaan maistuvat paremmalta grillin kautta tulleina.

Kaipaisin siis ruokapaljastuksia siitä, mitä juuri teillä kokataan viikonloppuisin. Mikä on herkkujen herkku tai kiireisen lauantain pelastus, joka maistuu koko perheelle? Mitä kokataan sunnuntaisin pitkään ja hartaudella, tai mikä on vakkarieväs perjantai-iltaan? Kaikki vinkit, ohjeet, reseptit ja ideat ovat tervetulleita!

Mihin meni maaliskuu + konkarimuuttajan tipsit

Otsikon pitäisi oikeastaan olla "mihin meni maaliskuu ja melkein puolet huhtikuusta", sillä huhtikuu on niin sutjakkaasti lähtenyt käyntiin, suorastaan lentoon, että maaliskuun parhaimmistoa-postaus on jäänyt pahasti vaiheeseen. Parempi tietysti myöhään, kun ei milloinkaan, mutta pelottavasti huomaan alkavani pikkuhiljaa kuulua siihen ikä ihmisryhmään, joka taivastelee ajan kulumista joka käänteessä. Oikeasti maaliskuu ei nyt ihan huomaamatta päässyt ohi sukeltamaan, mutta kohtuullisen sukkelaan jokatapauksessa. Nyt voi jo ihan luvan kanssa hehkuttaa kevättä ja odottaa lämimämpiä kelejä ja lumen ja jään joukkopakoa, joka viime viikkoina onkin ottanut kiitettävän spurtin, poislukien tietysti tämän viikkoisen takatalven. Jonkinmoista räntäkökköä taivaalta satunnaisesti varmaan edelleen tiputtelee, mutta siihen kai näillä leveysasteilla pitää olla valmistautunut - ainakin henkisesti - suunnilleen juhannukseen asti.

Mutta asiaan! Maaliskuu tarjoili huippuhetkiä melkein urakalla, eikä vähiten uuden kodin ja muuttohommien myötä. Olemme päässeet kutakuinkin asettumaan uusille hoodeille, vaikka koti vielä repsottaakin vähän sieltä ja täältä, mutta sitä se taitaa tehdä enemmän ja vähemmän koko kevään ja kesän. Repsottaa taitaa olla ehkä hieman väärä sana, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan: Ottaa tovin, jos toisenkin, että kaikki tavarat löytävät oman paikkansa puhumattakaan kaikesta muusta taloon liittyvästä pikkufiksauksesta. Tässä mennään nyt kuitenkin sillä meiningillä, että aikaa on koko loppuelämä fiksata ja puunata, joten pikkuhiljaa. Koskahan uskaltautuisi grillikaupoille ja avaamaan grillauskauden. :D

Tämä ei varsinaisesti kuulu kuukauden parhammistoon, mutta neiti K oli maaliskuussa viimeisen päivänsä hoitopaikassa, jossa viihtyi kokonaiset kolme vuotta; koko siihenastisen päivähoitotaipaleensa siis. Kolme vuotta on pitkä aika, ja kodinomainen ryhmis tarjosi turvallisen ja lämpimän päivähoitorupeaman, jota varmasti muistellaan pitkään ja hartaasti. Varsinkin äiti tuntuu herkistyvän kovin helposti, kun neiti alkaa juttelemaan Kissankulman lapsista ja hoitotädeistä. <3 Myös aamuisin on ikävä Kissankulman henkilökuntaa, joka tuli pientä hoitolasta ottamaan vastaan, että olo oli tervetullut.

Lomailimme neiti K:n kanssa muutaman päivän maaliskuun lopulla, ja vaikka mitään kovin kummallista ei tehtykään, päivät sujahtivat ohi vähän liian nopeasti. Onneksi seuraavaan lomaan ei ihan mahdottomasti viikkoja ole ja reilun kuukauden kuluttua pääsemmekin neiti K:n kanssa reissuun! Kesä on parasta aloittaa Väimeren rannoilta, niin myös tänä vuonna. Sitä ennen on tietysti pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää, joten kivoja juttuja on kalenteri täynnä. Mahtuupa seuraaviin viikkoihin myös kauan kaivattu aikuisten viikonloppureissukin.

Top-osastoon menee myös se, että työelämässä alkuvuodesta meneillään olleet yt-neuvottelujen tulokset eivät koskeneet tiimiämme! Ei ollenkaan vähäpätöinen asia, ehdottomasti top-matskua.

Tämä lienee jokavuotinen ilmiö ja hihkumisen aihe, mutta kevät. <3 Tällä viikolla päälle paukahtanut takatalvi himmensi hieman kevätfiilistä, mutta lisääntynyt valo saa luonnon, sekä ihmisetkin heräämään talvihorroksesta ja asettumaan uuteen moodiin. Elo alkaa jälleen olla kevyempää, kuin talvella, jolloin meininki on enemmän tai vähemmän takkuista. Sidon takkuisuuden täysin pimeyteen, joten kevään korvalla, valon alkaessa tulvimaan ikkunoista sisään aikaisin aamusta ja auringon sukeltaessa horisontin taa vasta iltasella, on aiheestakin riehakas fiilis.

Maaliskuu siis meni suuremmilta osin muuttohommien ja uuden kodin laittamisen lomassa, joten muutama sananen vielä siitä. Kirjoittelin vajaa vuosi sitten maailman pisimmältä tuntuneesta muutosta, postaus löytyy täältä, joten seuraavassa saattaa tulla jonkin verran toistoa, vaikka tällä kerralla muutto ei tuntunutkaan maailman pisimmältä. Jotain on siis varmasti viime kerrasta opittu ja tässä konkarimuuttajan tipsit smoothimpaan muuttoon:

* Ennen muuttorupeamaa käy kaikki, tai edes suurin osa, kaapeistä läpi ja heitä pois tai kierrätä kaikki sellainen, jota et ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut. Tavoitevaatteet, vähän liian pienet, suuret tai muuten vaan käyttämättä jääneet kengät ja käsilaukut, leikkimättä jääneet lelut, pyyhkeet, ikkunaverhot ja sänkyvaatteet, joita ei juuri ikinä käytetä..you get the picture.

Uskokaa tai älkää muuten, mutta tämän muuttajan laukkuvarastot ovat huvenneet noin 80%, kun tajusin, että käytän suunnilleen aina arkena sitä yhtä ja samaa käsilaukkua. Ostan luottoarkilaukkuni kaveriksi uuden, kun löydän sellaisen, joka miellyttää niin paljon, että tiedän siitä tulevan uskollinen ystävä.

* Pakkaa kaikki mahdollinen hyvissä ajoin, mielellään pahvilaatikoihin

* Jätä kaappeihin parit pyyhkeet, astiat, kattilat, jne mitä tiedät tarvitsevasi viimeisinä päivinä ennen muuttorutistusta. Muuten kaikki surutta muuttolaatihkoihin.

* Banaanilaatikoita = muuttolaatikoita ei ikinä ole liikaa. Jälkeenpäin ne voi helposti kipata pahvinkeräykseen, tai laittaa eteenpäin vaikkapa fb:n roskalava-ryhmien kautta. 

* Vaatteet, lakanat, pyyhkeet, pehmolelut, ym pehmoinen sälä isoihin jätesäkkeihin ja jätesäkkien suut kiinni.

* MERKKAA sekä muuttolaatikot, että jätesäkit. On paljon kivempi roudata kamat kerralla oikeisiin huoneisiin, sekä purkaa, kun tietää suunnilleen mitä mistäkin löytyy. 

* Älä kiirehdi kodin hankintojen kanssa etukäteen, vaan katsele kaikessa rauhassa mitä kaikkea uuteen kotiin tarvitaankaan ja mitkä ratkaisut eivät enää paikkaansa löydä. Etukäteen hankintojen tekeminen kasvattaa myös muuttokuormaa, joten malta mielesi. ..tiedän, vaikeaa, mutta yritä kuitenkin.

* Uuteen kotiin asettuminen vie aikansa ja useimmiten rahaakin palaa jonkin verran. Muista, että kaikkea ei tarvitse hommata kerralla, ja esimeriksi kaikkia puuttuvia lamppuja ei ole pakko heti ostaa etenkin, jos kesä on kulman takana ja aamuisin ja iltaisinkin jo valoisaa. Myös ilman verhoja pärjää tovin, jos tuntuu siltä, että ei tiedä mitä tahtoo tai millaiset verhotangot haluaa. Sama pätee mattoihin. 

Jos uusi koti on mallia omakotitalo, on tiedossa muutenkin enemmän ja vähemmän ikuisuusprojekti, joten asia kerrallaan. Listoja voi maalta ja/tai vaihtaa vähän kerrallaan ja hankintoja tehdä hiljaksiin. Kaiken voi toki rykäistä valmiiksi kerrallakin, jos aika, budjetti ja elämä antaa myöten, mutta lapsiperheessä, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista, olemme todenneet stressivapaammaksi tehdä vähän kerrallaan. Ja mikäs tässä ollessa, omassa toivottavasti loppuelämän kodissa. <3

Kuvat. Pixabay

4veen Tähkäpää-synttärit

Kahtena helmikuisena viikonloppuna vietettiin meillä tärkeitä juhlia: Neiti K:n 4-vuotissynttäreitä. Parille viikonlopulle levittäytyneistä synttärihulinoista huolimatta pysyivät juhlallisuudet varsin kohtuullisina, ja meininki olisikin kahvitella vielä kerran kiellon päälle jahka pääsemme muuttamaan uuteen kotiin ja saamme hommat edes suunnilleen järjestykseen. Samalla juhlitaan neiti W:kin sitten 2-vuotiaaksi, aikamoista. <3

Tarkoitus oli hoitaa helmikuun 4vee-juhallisuudet yhtenä viikonloppuna, mutta koska talven ja kevään kulkutaudit yllättivät, siirrettiin kaverisynttäreitä - ensimmäiset muuten laatuaan - viikolla eteenpäin. Se ei onneksi sankaria liiaksi harmittanut, vaan neiti oli lähinnä huolissaan siitä, että kavereille pitää nyt ilmoittaa ettei meille voi tulla, ettei heihin tartu sama pöpö. Ihana tyyppi. <3 Pöpö kuitenkin oli varsin pikaista sorttia ja 4vee oli iskussa jo seuraavana aamuna, joten osa mummista ja paapoista uskaltautuivat tulla onnitteluvisiitille. Uudelleen aikataulutetut kaverisynttäritkin saatiin hulinoitua seuraavana viikonloppuna kunnialla ja vaikka vieraita oli varsin maltillinen määrä, oli meininki kolmiossamme melkoista. Hattua nostan heille, jotka useamman lapsen kanssa asuvat pienissä neliöissä; sopii varmasti joillekin, mutta selvästikään en ole yksi heistä. Kivaa juhlaseurueella kuitenkin tuntui olevan, ja se on pääasia.

Sankarin toiveesta bileet olivat Tähkäpää-teemaiset, joiden järjestäminen ja ideoiminen on kaltaiselleni innostujalle ihan parasta! Pinterest on ollut ahkerassa käytössä ideoita etsiessä, mutta olen yrittänyt pitää teemahommat lähinnä tarjottavissa ja muutamissa koristeissa, eikä ainakaan toistaiseksi mopo ole karannut käsistä. Saa nähdä mitä se on parin-kolmen vuoden päästä, kun neiti itsekin osaa jo kertoa paremmin mitä tahtoo.  Jää nähtäväksi. 

Parasta just nyt

Viime viikolla hypättin helmikuulle, joten reilu kolmisen viikkoa ja sydäntalvi olisi ainakin kalenterin mukaan taputeltu. Jostain syystä tämä helmikuun ensimmäinen kokonainen viikko on tuntunut vähän tahmealta; yöunet ovat takunneet ja sitä myöten olo on aika väsynyt. Muuten arki ei sen suuremmin rasita, ja yritänkin jemmata energiaa ja jaksamista maaliskuuta varten, jolloin muuttoprojektimme alkaa. Ekan kerran tällä viikolla huomasin myös kaipaavani valoisia - tai sanotaanko valoisampia - aamuja, että kellon herättäessä kroppakin tietäisi mikä ajankohta vuorokaudesta mahtaa olla. Onneksi edessä on kuitenkin viikonloppu, joten voi huilia luvan kanssa, jos fiilis sitä vaatii. Perjantain kunniaksi alla juttuja, jotka nyt just saavat hy,yn huulille, väsymystä ilmassa tai ei. 

- Helmikuun herkut: Tällä viikolla vietettiin Runebergin päivää, mutta epähuomiossa tortut jäivät kauppaan. Vahinko ehdottomasti otetaan takaisin kauden toisen leivonnaisherkun, laskiaispullan, muodossa viimeistään ensi viikonloppuna.

- Tulppaanit. Ne ovat nyt parhaimmillaan! Niin kauniita ja freshejä, että tekisi mieli hankkia kotiin useampi kimppu.

- Neiti K:n lähestyvät synttärit. Näistä saa riemua niin äiti, kuin itse sankarikin. Synttäriteema on selvillä ja allekirjoittanut saisi alkaa itseään toteuttamaan, että juhlapäivänä saa yllättää sankarin iloisesti. <3

- Uusi koti! Uusi koti, uusi koti, uusi koti! Jaa niin, kerroinkos jo, että meillä on pian uusi koti. Veikkaan, että tämä väsymys ja talven tahmeus taittuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun saamme uuden kotimme avaimet. 

Lumikasan metsästys / kukkulan valloitusreissulla neiti K:n kanssa

- Hiljalleen löytyvä treenirutiini. Olen muutaman viikon yrittänyt opettaa itseäni jälleen siihen, että säännöllinen liikunta on osa viikkorutiinia: Ennalta sovittuina päivinä salille tai jumppaan. Treenit parina päivänä viikossa tekee ihmeitä mielelle, eikä pahitteeksi ole, jos koko olemuskin saa lisää ryhtiä ja keho voi paremmin.

- Body balance. Mitä juttuja, miten mä oon joskus enk = ennen neiti K:ta, jotenkin karsastanut tätäkin ihanaa ryhmäliikuntatuntia? Ihan parasta, ja vaikka ennenmuinoin väitin muuta, niin tietää kyllä tehneensä, mikäli kaikki liikkeet tekee ajatuksella ja keskittyy hetkeen.

- Rillit Huurussa, The Big Bang Theory. Kerrankin joka ilta ysistä kymppiin telkkarista takuuvarmaan viihdettä. :D Arki-iltojen must. 

- Pulkkailukelit. Nyt alkaa olemaan niin paljon lunta, että pulkkailu onnistuu melkein missä tahansa. 

- Liittyen edelliseen, lumikasojen metsästysreissut neiti K:n kanssa: Mitä isompi kasa, sen parempi!

-Kanawokki. Varmaan syön itseni siitä irti tässä seuraavien päivien tai viikkojen aikana. #parempiöveritkunvajarit :D

- Että on perjantai ja koko sortin sakki on taas saman katon alla tämän viikonlopun <3 Jännä ajatella, että viimeisiä viikonloppuja viedään hela kokoonpanolla tässä kodissa!

Mitkä on sun mielestä parhaita juttuja just nyt?

Oma tupa, oma lupa

Nyt se vihdoin tapahtui! Uuden kodin kauppakirjat on allekirjoitettu ja keväällä pääsemme muuttamaan omaan kotiin! Eihän se projekti loppujenlopuksi niin kauaa kestänyt, mutta eri vaiheiden takia ja jälkeen tuntuu, kuin asiaa olisi väännetty ja käännetty pidempäänkin. Nyt kuitenkin olemme pääsemässä maaliin ja voin ilman epäröimistä iloita omasta kodista! Nämä on tietysti makuasioita, mutta en malta odottaa, että pääsemme suurempaan kotiin, jossa kaikille on omat huoneet, ja suihku, -vessa, -sekä pyykkihommille kaikille omat tilansa. Olemme siis tulleet siihen pisteeseen, että iloitsen toimivasta - tai ylipäätään olemassaolevasta - kodinhoitohuoneesta. Se jos mikä on omissa kirjoissani aikuisuuden merkki. :D *tähän naurua, koska #vitsi*

Kymmenisen vuotta rivitaloelämää vaihtui viime keväänä asunnon myynnin myötä väliaikaiseksi luhtitaloasumiseksi, jossa kotimme sijaitsi - tai sijaitsee edelleen vielä hetken - toisessa kerroksessa. Periaatteessa ihan viihtyisä ja semitoimiva asunto, mutta.. Voi kuulkaa, että odotan pääseväni takaisin maantasolle asumaan! Ei hetkeäkään tule ikävä neljän kauppakassin, läppärilaukun, käsilaukun ja jälkikasvun hoitorepun raahaamista rappuja pitkin toiseen kerrokseen. Yhtäaikaa tietysti, pikkumuikin äristessä jo alkavaa nälkäkiukkua. Ei myöskään tule ikävä sitä, että "äiti, voinko mennä ulos" tarkoittaa itse lapsen kanssa lähtemistä läheiseen leikkipuistoon tai muuten vaan tutkimusretkelle lähistölle, eikä suinkaan sitä, että tyypin voisi päästää ulos itsekseen touhuilemaan ja kurkkia välillä ikkunasta tai ovenraosta, että miten hommat menee. Ei siinä, tykkään lähteä neiti K:n kanssa ulkoilemaan, mutta kuten tiedetään, niin aina ei vaan ehtisi; ei ainakaan, jos haluaa, että ruokaa on pöydässä ja pyykit puhtaana. Onneksi pian tyypin voi päästää ulos leikkimään siksi aikaa, kun itse laittaa ruokaa ja välillä vain varmistaa, että hommat on jiirissä. Luhtitalon toisen kerroksen asumisessa olisi lähtenyt järki, mikäli talouteen kuuluisi tyyppi, joka matkustaisi vielä vaunuissa, sillä mites se kulkupelin roudaaminen?! Kylmään ulkovarastoon vaunuja ei olisi voinut jättää, saati ulos, ja luhtitaloissa harvemmin on hissiä saatavilla. Noh, tämähän ei ollut tilanne, ja nyt muutenkin pääsemme kotiin, joka nostaa elämänlaatua joka kantilta katsottuna. Aika ihanaa.

Niinkuin lähes kaikki, niin myös nämä asumishommelit ovat makuasioita: Jotkut ovat vannoutuneita vuokralla-asujia esimeriksi sen vapauden vuoksi, kun taas itsestä vuoden vuokralla asuminen tässä välissä tuntui rahan hukkaanheittämiseltä, vaikka asummekin paikkakunnalla, jossa vuokrat ovat esimeriksi Etelä-Suomeen verrattuna enemmän, kuin kohtuulliset; jopa alhaiset. Molemmissa ratkaisuissa on epäilemättä omat plus -ja miinuspuolensa, ja mikä sopii toiselle voi olla toisen pahin painajainen. ..tämä oli se pakollinen disclaimer. :D

Sitten on rivitaloihmiset, kerrostaloasujat, paritalotyypit, sekä omakotitalo-omistajat. Toiset viihtyvät kerrostalossa, ja esimeriksi kaupunkien keskustojen liepeillä muuta mahdollisuutta ei juuri edes ole, mikäli sijainti on se, mistä haluaa pitää kiinni. Jotkut viihtyvät rivitalossa, joka aikansa palveli myös allekirjoittanutta. Nyt on kuitenkin aika jälleen jollekin muulle, ja koska olemme maalla viihtyvää sorttia ja olen huomannut jakavani talouden miehen kanssa, joka ei määräänsä enempää (tähän miljoonasti peukkuja!) jaksa sohvalla chillailla, vaan tekemistä pitää löytyä, on oma talo - kohtuullisen kokoisen autotallin kera tietysti ;) - luonnollinen ratkaisu. Myös itse kaipaan kerrostalo -ja rivarivuosien jälkeen omaa rauhaa ja lapsien myötä luonnollisesti myös tilantarve on kasvanut. Suurempi koti saattaa tarkoittaa enemmän siivottavaa ja huollettavaa, mutta kokemuksesta tiedän sanoa, että on paljon miellyttävämpää ja helpompaa pitää siistinä isompaa tilaa, kuin yrittää asua ahtaammin ja raapia päätään sen vuoksi, että oikein ikinä ei näytä siistiltä, koska tavaroille ei ole omia paikkoja, ja ne vain kököttävät jossain nurkassa keräämässä pölyä. Ihan kivaa on päästä myös eroon siitä, että enää ei tahtomattaan kuule, kun naapuri käy vessassa, aivastelee keskellä yötä, tai harrastaa seksiä.

Mutta siis se uusi kotimme.. Sijainti vähäsen muuttuu nykyisestä, mutta ei dramaattisesti. Kotikunta vaihtuu, työmatkat lyhenevät ja neiti K:lla on edessään uudet hoitokuviot. Uskon reippaan ja sosiaalisen neitini kuitenkin handlaavan homman, vaikka samalla hän saa varsinaisen kielipulahduksen, koska ainakin näillä näkymin hän olisi menossa ruotsinkieliseen päiväkotiin. Täällä Pohjanmaan rannikkoseudulla molemmat kotimaiset kielet ovat vahvassa asemassa, ja yksi parhaista asioista mitä voi lapselleen tarjota on kielitaito, joka vielä tuolla ikää yleensä tarttuu kuin itsestään. Kun myös kotona puhutaan molempia kotimaisia, ei kielikysymystä tarvitse sen enempää tulevaisuudessakaan miettiä, mikäli hommat menevät kuten on ajateltu. ..ja nyt yhdenkään ankeuttajan ei tarvitse saivarrella, että "ei ne asiat ikinä mene niinkuin on ajatellut", sillä news flash; niinkin tapahtuu. :D Itseasiassa yllättävänkin usein, kun vain uskoo asiaansa.

Tämän kevään ohjelmisto on siis hyvinkin pitkälle selvillä, sillä muuttohommat ja muu siihen liittyvä touhu on aina oma projektinsa. Kotona on hiljalleen jo alkanut kaappien konmaritus - joka muuten sekin tuntuu kovasti olevan yleisesikin jälleen tapeetilla kiitos netflixin, josta nykypäivänä löytyy aiheesta kertova sarja - joten hyvä tästä vielä tulee. Vastahan me vuosi sitten muutimme, ja tässä välissä on ehditty kipata tavaraa niin kirppikselle, kuin vaatekeräykseenkin, joten voisi ainakin kuvitella homman olevan kutakuinkin hyvällä tolalla. Ehkä. Hyvin varma ehkä.

Kuvat: Pixabay

Fuuruja ja lempparijuttuja

Olen itselleni tyypillisesti saanut tähän vuoden alkuun jonkinlaisen inspiraatio-boostin, joku voisi sitä fuuruiluksikin kutsua. En tiedä onko kyseessä miten oikeaoppinen sana, vai onko se vakiintunut ainoastaan omaan ystäväpiiriini, jossa on useampikin saman sorttinen fuuruilija, kuin allekirjoittanut. Fuuruiluhan tarkoittaa asiasta x innostumista noin sadasosasekunnissa, ja se on sen jälkeen menoa. Fuuruilun kohteita voi olla useampia kerrallaan, joten pois vaan alta risut ja männynkävyt. Annettakoon esimerkkinä rakas ystäväni, jonka kanssa meillä on kovastikin samanmoisia taipumuksia: Hänen auto-ongelmansa kulminoitui katkenneeseen pyyhkijänsulkaan - joka oli siis ongelmista se, joka katkaisi kamelin selän - mikä muitta mutkitta johti uuden auton ostamiseen. Kerrottakoon vielä, että pyyhkijänsulka katkesi aamulla, ja iltapäivällä oli uusi auto ostettuna. Tämä on erittäin oppikirjamainen kuvaus mitä fuuruilu pahimillaan, tai parhaimmillaan - makuasia - voi olla.

Mutta asiaan, fuuruilun ja inspiraation aiheita on tälle vuotta ehtinyt kertyä jo useampia, tässä niistä muutama: (Listalla ei ole autoa, koska let's face it, niin yritän pitää itseni pois autoilmoituksia selaamasta, koska muuten saattaisin uuden kiesin "vahingossa" ostaa, ja juuri nyt siihen ei a) ole tarvetta, b) varaa.)

- Lidlin paistopisteen kaurasydämet: Miten hyvää voi leipä olla!

- Verigreipit; niitä on kulunut pian koko vuoden edestä.

- Smoothiet. Pikku breikin jälkeen olen taas innostunut surauttelemaan smoothieita, jotka jälleen maistuvat kaikessa yksinkertaiseuudessaan. Kuitenkin, note to self: Mansikan kanssa EI pidä sotkea banaania. 

- Liittyen edelliseen; tahtoo uuden blenderin. Nykyinen alkaa hiljalleen tulla tiensä päähän palveltuaan lähemmäs kymmenkunta vuotta, ja ostoslistalla onkin Smegin iiiiihana tehosekoitin, jolla on hintaa öbaut neljä kertaa niin paljon, kuin mitä olen aikanaan maksanut nykyisestäni. Kohtuullista.

- ...ja ettei ostoslista jäisi puuttelliseksi, lisätään siihen myös muut Smegin pienkodinkoneet kahvinkeittimestä leivänpaahtimeen ja vedenkeittimeen. Mustana kiitos, tai valkoisena. Vaaleanpunainenkin käy, mutta epäilen, että taloutemme toinen aikuinen ei olisi siitä niin innoissaan. Nykyiset pienkodinkoneet ovat toistaiseksi vielä toiminnassa, mutta niilläkin on käyttövuosia takana pian 11, joten syytä päivittämiseen saattaa piankin ilmetä muutenkin, kuin vain pelkästään "koska mä haluan".

- Sisustusnettiputiikki nimeltä Hyvän Tuulen Puoti. Nimi kertoo kaiken, putiikista löytyy kauniiden asioiden ja esineiden rakastajan taivas aina Greengateista servetteihin ja kaikenkarvaisiin sisustusjuttuihin.

- Arki-iltojen rauhoittaminen. Jostain syystä juuri nyt tuntuu maailman parhaalta olla haalimatta kovin paljoa ohjelmanumeroita arki-illoille. Neiti K:n kerran viikossa ollut muskarikin loppui jouluun, joten valmiiksi aikataulutettuja menoja ei kalenterissa tällä hetkellä arki-illoille ole. 

- Salikortin hommaaminen. Päätin kokeilla jälleen kerran, josko jo tässä vaiheessa pikkulapsiaikaa olisi mahdollisuus omaan, viikottaiseen ja säännölliseen liikkumiseen. Viimeksi homma tyssäsi aikatalutusogelmiin, joten kokeillaan josko nyt oltaisiin viisaampia ja osattaisiin hoitaa homma kotiin. Jahka valo lisääntyy ja lumet sulavat huvittaa taas lenkkipolulle lähteminenkin.

- Pulkkailu neiti K:n kanssa. Pikkunaiseni ei ole mikään hurjapää, joten pulkkamäki ei ainakaan tällä hetkellä jaksa suuremmin kiinnostaa, mutta ihan parasta tuntuu olevan kävelylenkit pulkkaillen: Neiti K istuu pulkassa ja hihkuu, välillä vetää itse tyhjää pulkkaa ja muistaa siinä samassa, että seuraavalla kerralla pitää pehmolelu-ystäviä ottaa mukaan, että hän saa niitä vetää pulkassa. Parasta. <3

- Kevään juttujen suunnitteleminen. Kaikkea kivaa on ihan nurkan takana. 

- Blogit. Jaksan taas pienen tauon jälkeen lukea lähes päivittäin suosikkiblogejani, jotka parhaimmillaan antavat potkua päivään.

- Operaation kaappien tyhjennys. Tämä on vielä mietinnän asteella, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty, vai miten se meni. Haluaisin ajan kanssa konmarittaa niin vaatekaapit, lelulaatikot, kuin keittiön kaapitkin. Tosin astioita ei konmaritus-intoni koske, sillä niitä ei mielestäni voi olla koskaan liikaa. 

- Lukeminen. Tajusin, että en ole hetkeen lukenut mitään blogeja ja lehtiä kummempaa. Sähköpostiin kilahti juuri ilmoitus kirjastokirjavarauksesta, joten sekin asia on hoidossa.

Millaisia lempparijuttuja ja innostuksen kohteita teillä näin vuoden alkuun on?

Kuvat: Pixabay

Elämää 4veen kanssa

Neiti K täyttää ensi kuussa 4 vuotta. Neiti on ilostuttanut, sulostuttanut ja välillä vihastuttanutkin arkeani, juhlaani, ja aikalailla jokaista hetkeäni pian neljä kokonaista vuotta. Aika ei ole kovin pitkä, mutta silti se on pienen ihmisen vinkkelistä koko hänen ikänsä, ja koko se aika, kun olen ollut äiti. Aika juoksee uskomatonta tahtia ja kliseisesti tahtoisin sen edes hetkeksi pysähtyvän (mutta en siihen hetkeen, kun miss Uhma koettelee taloutta). Kriiseilen mielessäni vähän väliä yhtä ja toista neiti K:n kasvamiseen liittyvää asiaa, ja olen aika varma, että vaikka muuten läheisriippuvainen en olekaan, niin tyttäreeni olen kehittänyt jonkin sortin läheisriippuvuussuhteen. :D Tai ehkä se on vain ihan normaalia äitiyttä. Niin tai näin, välillä haluaisi saada äiti-hommista hetken vapaata, etenkin jos jälleen joku uhmavaihe vyöryy päälle ja jälkikasvulle ei kelpaa mikään. Tyyppi itsekin jo välillä tyynesti toteaa "ei kelpaa". Välillä se jaksaa naurattaa, välillä nousee äidillä savu korvista. Tuntuu korreloivan täysin oman stressitason/väsytason/nälkätason kanssa, ihan kuin 4veellä siis. Emme me niin erilaisia ole muutenkaan.

Neiti K on reipas, aurinkoinen ja sosiaalinen tapaus, joka small talkaa sujuvasti naapureiden kanssa esimeriksi säästä tai päivän tapahtumista, valloittaa pikkuvanhalla persoonallaan, ja valitettavasti välillä saa varsinaisa prinsessakohtauksia. Tyyppi on kohtuullisen kovapäinen, ja omaa tahtoa löytyy, mutta on jo selvästi sisäistänyt sen, että vaikka välillä keskenämme kähistäänkin ja arjessa kahnauksia tulee, ei se ole niin vakavaa, ja ne kuuluvat elämään. Pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi, ja jatketaan touhuja. Hän on haaveilija, joka unohtaa itsensä tekemään yhtä, vaikka oli aikeissa tehdä toista; vähän kuin äitinsäkin. Pieni naiseni rakastaa aamuisin loikoilla sängyssä ja viettää pitkiä, hitaita aamuja; ainakin, jos telkkarista tulee lastenohjelmia. Hän laulaa, tanssii ja soittaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia soittia, jotka kotoamme löytyy. Hän rakentaa emännänjatkosta ja vessakorokkeesta itselleen lavan, jossa laulaa ja kiittää esityksen jälkeen yleisöään vuolaasti. Hän on tarkkanäköinen ja reagoi välillä hyvinkin herkästi asioihin, välillä tuntuu taas ettei hetkauta mikään. Hän yökyläilee mielellään ja on aina valmis lähtemään milloin minnekin.

4-vuotias on jo aika omatoiminen, ja neiti K tekeekin mielellään itse asioita, mutta heittäytyy välillä avuttomaksi. Ellei asiat mene putkeen kerralla, aiheuttaa se useimmiten suuren suuren harmituksen ja turhautumisen. Silloin tällöin taas neidillä riittää kärsivällisyyttä viedä joku asia loppuun, vaikkei se heti onnistuisikaan. ..tiedän, kuulostaa pelottavan tutulta, öhöm. Pieni naiseni auttaa mielellään kotitöissä, vaikka oman huoneen siivoaminen ja lelujen kerääminen tuntuukin olevan äärimmäisen vastenmielistä. Ruoanlaitossa Neiti K on innoissaan mukana ja osaakin jo pyöräyttää erittäin mallikelpoisia lihapullia. Parhaiten hommat tuntuvat onnistuvan silloin, kun hän saa itsekseen ja kaikessa rauhassa keskittyä niihin, eikä äiti ole kädenmitan päässä auttamassa.

Aika usein nykyään havahdun siihen miten helppoa elämä neljäveen kanssa onkaan, vaikka ei se siltä välttämättä siinä kohtaa tunnu, kun uhmaiitu yllättää ja kaikki on pikkunaisen mielestä päin piparia. Äitiä ei tarvita enää arkipäivän rutiineihin, kuten pukemiseen, vessassa käymiseen ja syömiseen. On ilo huomata ja havainnoida neiti K:n persoonallisuuden piirteitä, tehdä ja jakaa yhteisiä muistoja, sekä käydä keskusteluita, jotka vuosi vuodelta varmasti muuttuvat entistä paremmiksi ja paremmiksi. 4veen äitinä on hyvä olla, välillä rankasti hajottavista uhmahommista huolimatta.

Kuvat ovat joulukuiselta Tampereen reissulta, jonka teimme kaksin Neiti K:n kanssa.

Vuosi elämästäni

Blogi on päivittynyt viimeksi lähes kaksi kuukautta sitten, joten nyt on aika potkia pölypallot Pikkuponien jaloista ja ottaa Yksisarvista sarvesta kiinni. Joulukuu luisui kuin sormien lomitse kaikkine tapahtumineen ja vuosikin vaihtui lähes huomaamatta. Allekirjoittanut vietti uudenvuoden ja sitä edeltäneet ja seuranneet päivät pää pöntössä ruokamyrkytyksen jäljiltä, mutta hiljalleen voimat alkavat palautua ja juttu luistaa. Tammikuu tuntuu tekevän tehtävänsä ja vaikka sydäntalvi on vasta aluillaan ovat katse ja mietteet jo kovasti keväässä, ja korvienväli pursuaa ideoita ja inspiraatiota. Seuraavasta kappaleesta alkava teksti on viimeisin luonnos, joka Pikkuponien arkistoista löytyy, joten jatketaan sillä.

Olen kirjoittanut tälle postaukselle nyt kymmenkunta erilaista alkua, mutta en tunnu löytävän oikeanlaisia sanoja, joilla aloittaa. Tarkoitus on kirjoittaa menneestä vuodesta ja siitä, miten paljon - ja toisaalta vähän - näitä ihmiselon pikku paradokseja - elämäni on sen aikana muuttunut. Asiat ovat loksahdelleet paikoilleen, löytäneet uomansa, ja samalla niin pitkään on/off-tilassa ollut sisäinen rauhani on kääntynyt pysyvästi on-asentoon. Näin vuoden ollessa aluillaan on luonnollista julkaista tämä postaus ja tehdä yhteenveto siitä mitä 2018 piti sisällään.

Reilu vuosi sitten, syksyllä 2017, tasapainoilin oman jaksamiseni ja ajatusteni kanssa, otin päivän kerrallaan ja tapahtumarikkaan kevään ja kesän, sekä kohtuullisen rankan syksyn jälkeen olin taas löytämässä oikean moodin. Jotenkin hassusti tuo vuosi (2017) marraskuulle asti tuntui olleen täynnä alkuja ja loppuja, toivoa, uskoa ja epäuskoa, oman jaksamisen pohtimista ja sen tiimoilta sisuuntumista. Kun marraskuu (2017) kääntyi lopuilleen jaksoin taas olla avoimin mielin ja antaa itselleni mahdollisuuden tavata uusia ihmisia ja niin onnellisesti sattuessa aloitta jotain uutta. Ja miten hyvä päätös se olikaan, sillä rakkaus astui kuvaan juuri oikeaan aikaan vei hetkessä naisen mennessään.

Vuoteen 2018 mahtuu paljon asioita, suurin osa niistä ihania ja ruusunpunaisia. Muutimme pikavauhtia yhteen ja sukelsimme perhe-elämän syväänpäähän päät edellä. Toisiinsa tutustuminen on kohtuullisen haastavaa, kun mukana menossa on silloin alle 1 -ja 3-vuotiaat, ja yhteistä vapaa-aikaa ei ole kuin vartavasten järjestettäessä. Peruskauraa lapsiperheessä, mutta uuden suhteen kannalta tilanne olisi voinut olla helpompikin. Mihinkäs tässä kuitenkaan kiire on, kun nopeasti alkanut lapsiperhearki osoitti, että oikealla polulla oikea ihminen reissuseurana tässä ollaan. Reilussa vuodessa on tapahtunut paljon, ja se on vahvistanut sen, minkä jo suhteen alkumetreillä tiesin: Olen tavannut elämäni ihmisen; me ollaan, ja tullaan olemaan, me. Yhdessä, pariskuntana ja perheenä. Pelottavaakin, mutta maailman ihaninta.

Tosiasiassahan käytännön elämässä ei monikaan asia ole varsinaisesti kovin valtavasti muuttunut - vaikka toisaalta onkin; loogista vai mitä - vaan muutos on enemmän henkisellä puolella. Tottakai perheen kasvaminen ja elämäntilanteen muuttuminen vaikuttavat kokonaisvaltaisesti elämään, mutta tarkoitan, että samalla tavalla käyn töissä samassa paikassa kuin ennenkin, ja vien lapsen aamuisin samaan paikkaan hoitoon, kuten silloinkin, kun meitä oli kaksi. Mutta se elämänlaatu, ilo, onnellisuus ja mielenrauha ovat asioita, joita viimeinen vuosi ja sen tapahtumat ovat tuoneet elämääni. Puhumattakaan nyt tietysti toisen aikuisen seurasta, tuesta, avusta ja kaikesta siitä, mikä parisuhdepaketissa mukana tulee, sekä neiti W:stä, joka jaksaa riemastuttaa persoonallaan ja hääräämisellään. Myös pikkumimmeistä on tässä vuoden aikana kasvanut siskokset ja tyypit ovat toisilleen tärkeitä. Meno on melkoista, kun neidit K ja W pääsevät yhteen.

Voisi ajatella, että kun oli elänyt monta vuotta yksin, ja sittemmin neiti K:n kanssa kaksin, olisi kodin ja arjen jakamisen kanssa pitänyt käydä enemmänkin sisäistä kamppailua ja kipuilla sitä, ettei voi päättää asioista enää yksin, mutta kovin vähällä siinä suhteessa on päästy. Ainakin omasta mielestäni. :D Pidän edelleen mielelläni langat käsissäni, ja olen ehkä liiankin tottunut järjestämään, organisoimaan ja hoitamaan asioita itse, vaikka nyt arjen pyörittämisen kuormaa voisi tasaisemmin jakaa. Vaikka kaiken ei tarvitse enää samalla tavalla tapahtua sillä sekunnilla - tai mielellään voisi - löytyy minusta edelleen vähän pyörremyrskyn vikaa: Kun keksin ja päätän jotain, pyyhkäisen hommat käyntiin ja laitan tuulemaan. Onneksi suhteen toista osapuolta ei moinen tunnu suuremmin haittaavan, ja jos homma menee yli, tiedän hänen pystyvän maadoittamaan minut. Siinä olemme samanlaisia, että teemme nopeita ratkaisuja ja päätöksiä, mikä on pelkästään hyvä asia. Tämän vuoden lupaukseni voisi kuitenkin olla arjen vastuiden jakaminen vielä enemmän, ja luulen, että viimeistään keväämmällä, kun on taas isojen siirtojen aika, nämäkin asiat loksahtavat kohdilleen kuin itsestään. Niistä isoista siirroista blogissa myöhemmin lisää!

Yhtä asiaa olen kuitenkin erityisesti tässä viimeisen vuoden aikana miettinyt: Miten paljon helpommalta ja kevyemmältä elämä nyt tuntuukaan, kun sydämen asiatkin ovat järjestyksessä, ja rinnalla oikea ihminen. Olin sinkkuna ja epämääräisessä suhteessa verrattain pitkään, mutta sinkkuelämä sinänsä ei ikinä ole ollut mun juttuni. Tottakai on ollut hienoa tehdä asioita oman päänsä mukaan, omalla aikataulullaan ja täysin omilla ehdoillaan, elää juuri kuten haluaa, kokea ja seikkailla. Se on asia, jota kukaan ei minulta ikinä vie pois, ja näin seesteisen perhe-elämän keskeltä voin hyvillä mielin sanoa, että been there, done that. Kyllästyin siihen ja halusin muutosta, joten tulevaisuudessakaan minun ei tarvitse noiden asioiden perään enää haikailla. Nyt kokemusten listalla on ihan eri sortin juttuja. Koin sinkkuelämän aika kuluttavaksi, ja luulen, että kaikki, jotka ovat olleet sinkkuina pidempään kuin vuoden tai pari (ja toivovat parisuhdetta) tietävät mitä tarkoitan. Jos olet parisuhdeihminen ja kaipaat kumppania ei yksineläminen todellakaan ole suurinta herkkua. Puhun nyt omasta arjestani nimenomaan ennenkuin neiti K putkahti kuvioihin, ja se oli asennoitumista elämään yhä uudelleen ja uudelleen, kerta toisensa jälkeen. Aina jostain oli kaivettava se asiat, jotka auttoivat jaksamaan, toivat hyvää mieltä ja pitivät fiiliksen edes kohtuullisena. Tottakai silloisen arjen raskauteen vaikuttivat myös muut asiat, joten sitä suuremmalla syyllä voin sanoa, että kun sydämen asiat ovat mallillaan, on myös elämä mallillaan. Ainakin allekirjoittaneen osalta. Joten jos joku sinkkuystävä manaa arjen raskautta ja harmautta, niin myös siellä lapsiperheruuhkavuosiajan keskellä on hyvä tiedostaa, että hän todennäköisesti kokee raskaaksi eri sorttisia asioita, kuin perheenäiti, joka yrittää handlata kymmenen asiaa kerrallaan. Silti kokemus arjen harmaudesta on ihan yhtä totta, mutta itse henkilökohtaisesti suunnistan mieluummin tässä lapsiperheruuhkavuosiviidakossa, kuin sinkkuelämäsafarilla; olkoonkin, että kummatkaan eivät sieltä vähiten kuluttavasta päästä ole.

Summasummarum, viimeinen vuosi on tarjonnut mielenrauhaa, onnellisuutta ja tasapainoa; asioita, jotka ovat aikaisempina vuosina olleet kovin helposti horjutettavissa, hetkellisesti jopa hukattavissakin. Viimeisen vuoden aikana olen myös oppinut jälleen luottamaan ihmisten hyvyyteen, inhimillisyyteen ja siihen, että että omaa arvostelukykyään ja sisintään kannattaa aina kuunnella, vaikka joku joskus yrittäisikin sheimata esimerkiksi naiiviuden, tai pilvilinnoissa elämisen vuoksi. Jos on saanut elämään hyvät eväät, kotona on opetettu erottomaan oikea väärästä ja on kyky tuntea empatiaa ei ole mitään syytä olla kantamatta vastuuta, tai vahingoittaa muita. Hyvä ihminen on aina hyvä ihminen.