Just nyt: Elämäni biisit

Aamut ja työmatkat ovat ihan loistavaa aikaa kuunnella lempibiisejä ja hakea potkua päivään. Itselläni soi useimmiten autossa omat soittolistani spotifysta ja eräänä aamuna ilmoille pärähti Tehosekoittimen Maailma On Sun; kertaikaikkisen ihana biisi! Nostalgiavaihde pomppasi välittömästi päälle ja mieli lensi jonnekin hyvin kesäisiin ja kevyisiin tunnelmiin. En tiedä miksi, mutta tuo biisi tuo minulle aina mieleen valoisat, lämpimät kesäillat ja mitääntekemättömyyden suloisen keveyden, dolce far niente.

Tästä inspiroituneena päätin koota tämän hetken TOP10-listan omista lempparibiisesitäni; biiseistä, jotka yksinkertaisesti ovat hyviä ja saavat kylmätväreet juoksemaan, tai joiden taustalla saattaa olla jokin erityinen tapahtuma, muisto tai kenties ihminen. Biisit eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, koska näitä nyt vaan ei pysty paremuus -tai tärkeysjärjestykseen laittamaan. Usein lista myös muuttuu vuosien, tai kuukausien, varrella muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta tässä tilanne tammikuussa 2018:

* Nothing Else Matters, Metallica. Enkeliveljeni biisi, ei muita selityksiä. <3

* Papukaija, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Tästä se kaikki lähti: Unohtumaton retki, joka tavallaan edelleen jatkuu. Yksi biisi (plus silmästä silmään artistin kohtaaminen erään kuppilan tiskillä) ja homma oli selvä: Lukuisia keikkoja, tuhansia kilometrejä, paljon naurua ja itkuakin, ystäviä ja hullun hauskoja hetkiä. Rankkaakin oli, mutta tulipa elettyä. :D

* Aamu Lakeuksilla, Anssi Tikanmäki. Liittyy hyvin vahvasti edelliseen. Nostaa kylmät väreet pintaan ja laittaa silmäkulman kimmeltämään. Vie aina keikan jälkeisiin tunnelmiin; tietäjät tietää.

* Maailma On Sun, Tehosekoitin. Kesäbiisien kesäbiisi, vie aina valoisiin ja lämpimiin kesäöihin, vaikka keskellä tammikuuta. Jos bändi tekisi edelleen keikkaa, olisi suorastaan pakollista päästä sitä todistamaan.

* Ilona, Apulanta. Bändi oli kova, kun tällä diggarimuijalla oli ikää 13vee, ja kova se on edelleen, kun mittarissa on 35vee. Ilona vie aina tiloihin ja nostaa palan kurkkuun; livenä tai levyltä.

* Lohtu, Live Aid Lastensairaala2017. Odotin neiti K:ta, kun tämä biisi ilmestyi ja itkin joka kerta, kun tämä soi radiossa ( #hormonimyrsky ). Enää en (ihan joka kerta) tätä kuunnellessa kyynelehdi, mutta biisi on edelleen rakas ja tematiikka menee syvälle.

* Mysteriet; Aki Sirkesalo ja Lisa Nilsson. Biisiin ei liity sen kummempia muistoja, tapahtumia, tai muutakaan ihmeellistä. Kappale on ainoastaan ihan mielettömän kaunis.

* Juppihippipunkkari, Neljä Ruusua. Oma ensikosketukseni suomirokkiin tapahtui ei enempää, eikä vähempää, kuin Neljän Ruusun Juppihippipunkkarin kautta (koska Raptoriahan ei lasketa suomirokiksi, eihän :D). Menee samaan kategoriaan Apulannan kanssa: Toimi, kun ikää oli kymppivee, ja toimii edelleen!

* Ainoaas, Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Kesä 2006 ja Vaasan Rockperry: Kuulin soundcheckissä herra artistin tapailevan tätä biisiä, ja voi tuhannen riemua, kun biisi löytyikin bändin seuraavalta levyltä.

* Mä Olen Tässä, Mikko Harju. Ihana ällö-love-rakkaus-siirappi-biisi, tykkään täysillä. <3

Mitkä ovat teidän lempparibiisejänne just nyt? All-time-lemppareita, tai vaihtuvia ralleja? Kertokaa, kertokaa, jos vaikka löytyisi itsellekin uusia lemppareita. Hyvää viikonloppua!

Kuvat: Pixabay

Voihan vertti: Ekstrovertti, ambivertti vai introvertti?

Tovi sitten eräs ystäväni vinkkasi minulle aiheesta, jota olen paljon itsekin viimeaikoina mielessäni pyöritellyt: Ekstrovertti ja introvertti persoonallisuustyyppi. Useimmathan meistä kallistuvat enemmän jompaankumpaan suuntaan: Joko tuntee ja tietää olevansa se suunapäänä vaahtoava ja liehuva, ulospäin suuntautunut ekstrovertti, joka saa energiaa sosiaalisista tilanteista ja muista ihmisistä, tai sitten introvertti, joka mielellään keskittyy kuuntelemaan, tarkkailemaan ja joka mielellään viettää aikaa itsekseen akkujaan sillä tavoin lataillen. Viime aikoina on puhuttu paljon myös näiden kahden persoonallisuustyypin väliin jäävästä ambivertista, josta löytyy molempien edellämainittujen piirteitä.

Olen aina pitänyt itseäni ekstroverttinä ja kaikki aiheeseen liittyvät testit ovat myös vahvasti sinne suunnalle kallistuneet. Viimeisen vuoden - puolentoista aikana olen alkanut miettimään onko asia kuitenkaan niin. En ole enää yhtä innokas tutustumaan uusiin ihmisiin ja olemaan suunapäänä jokapaikassa, ottamaan osaa kaikenmaailman kissanristiäisiin ja ylläpitämään sosiaalista verkostoani samaan tapaan kuin ennen. Perheellistyminen ja ikäkin tietysti tasaavat jokasuuntaan repeilevää ja helposti innostuvaa persoonaani, mutta olen miettinyt olenko sittenkään pesunkestävä ekstrovertti?

Ystäviä ja tuttavia löytyy edelleen paljon, mutta lähimpien ystävien piiri on pienentynyt ja laatu on korvannut määrän. Viihdyn entistä paremmin myös itsekseni, omissa oloissani ja huomaan välillä uupuvani sosiaalisissa tilanteissa: Iskee niinsanottu sosiaalinen ähky. Toisaalta huomaan solahtavani sujuvasti takaisin omaan "rooliini" etenkin tutussa ryhmässä, mutta minuun on juurtunut huomattava annos myös hiljaista tarkkailijaa. Sosiaaliset tilanteetkin tuntuvat edelleen luonteville, oli ympärillä sitten uusia ihmisiä, tai vanhoja tuttuja. Huomaan kuitenkin entistä vähemmän ylläpitäväni kevyttä jutustelua puolituttujen kanssa ellei minulla oikeasti ole asiaa. Voin kuunnella toisten juttuja ottamatta niihin aktiivisesti osaa, sillä en koe (enää?) tarvetta osallistua kaikkeen ja saada ääntäni kuuluville. Välillä taas saatan höpöttää suu vaahdossa ja unohtaa kysyä mitä mieltä muut mahdollisesti ovat, mutta toivottavasti vuosien mittaan olen onnistunut petraamaan myös keskustelukumppaneiden huomioonottamisessa; yritys on ainakin kova.

Jotenkin olisi sellainen näppituntuma, että perheellistyminen on vaikuttanut eniten siihen miten paljon persoonastaan yksinkertaisesti jaksaa ympärilleen antaa. Siinä missä entinen ekstrovertti olisi jo suunnittelemassa yhtä sun toista ja liihottelemassa sinne sun tänne, nykyinen versio miettii monesti is it worth it. Tai lähinnä, että kumpi antaa loppupeleissä enemmän; Liikekannalle lähtö ja ystävien tapaaminen, vai omien juttujen pariin itsekseen jääminen. Rakastan tavata ystäviä ja lähteä neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille, mutta muunmuassa jatkuvasti keskustelukumppania kaipaavan pikkunaiseni takia itsekseen hiljaisuuteen jääminen on välillä enemmän, kuin hyvä vaihtoehto. Älkää ymmärtäkö väärin, neiti K ilahduttaa jutuillaan päivittäin ja toivon, että vielä kymmenenkin vuoden päästä sama tyyppi tulee kysymään minulta "äiti, jutellaanko", kuten hän nyt tekee.

Pohdin pitkään ambiverttiutta ja sitä mahtaako persoonani enemmän kallistua tähän "välimalliin": Henkilöön, joka saa virtaa sekä sosiaalisista tilanteista, mutta myös yksinolosta. Ei kiusaannu huomion keskipisteenä tai ihmisjoukossa, mutta ei tunne oloaan kotoisaksi, mikäli huomio jatkuu pitkään, ja väsähtää, mikäli ihmisiä on ympärillä jatkuvasti. Osaa ja tykkää työskennellä sekä yksin, että ryhmässä. Sukeltaa hyvään keskusteluun yhtä vaivattomasti, kuin omiin ajatuksiinsakin. Kieltämättä kuulostaa kovinkin tutulle, mutta silti miellän itseni edelleen piirun verran enemmän ekstrovertiksi. En edes osaa sanoa miksi, se vain tuntuu omimmalta.

Ehkä ei ole syytä edes yrittää kategorisoida itseään mihinkään yhteen, tiettyyn lokeroon. Ainakin itse koen, että elämäntilanne ja meneillään olevat asiat vaikuttavat kovastikin siihen millainen olen. Välillä sitä on itsensä kanssa hukassa syystä tai toisesta, eikä oikein mikään asia entisestä elämästä ja minästä tunnu istuvan; ihmiselämän ihmeellisyyksiä. Persoonallisuustyyppi ehkä kuitenkin viittaa enemmän siihen perusluonteeseen -ja persoonaan, joka kaikkien muutosten, myllerrysten ja elämän myrskyjen ja tyventen jälkeen puskee kerta toisensa jälkeen pinnan alta esiin. "Rooli", johon luontaisesti palaa uudelleen ja uudelleen.

Koen löytäneeni itseni ja sen perimmäisen minäni uudelleen viime kesän ja syksyn aikana. En varsinaisesti ole ollut hukassa, mutta joku tai jotkut jutut ovat vain jotenkin olleet off. Vaikea selittää, koska en osaa asiaa varsinaisesti sanoiksi pukea. Ehkä kyse on enemmän asenteista ja suhtautumisesta kaikkeen ympäröivään, sekä ymmärryksestä, että joillekin asioille ei vaan voi mitään. Jotkut ihmiset ja tilanteet ovat mitä ovat, ja mikäli ne tuottavat mielipahaa kerta toisensa jälkeen on viisainta tiputtaa ne elämästää kokonaan; kääntää selkä, nostaa leuka ja jatkaa eteenpäin. Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa, että se todellakin menee niin, että viimeisetkin palaset loksahtavat sitten kohdilleen, kun raamit ovat tukevasti valmiit ja suurin osa paloista jo oikeassa järjestyksessä.

Kuvat: Pixabay

(Puolentoista) Vuoden suosituimmat

Pikkuponit ja Yksisarviset ovat kertoilleet tarinoitaan nyt puolisentoista vuotta, ja ryminällä lukijäämäärissä ykköseksi kipusi syyskuussa tämä postaus. "Ei pelkkää Sex and the Citya" ylitti moninkertaisesti tavanomaiset Pikkuponien lukijamäärät. Kaunis kiitos siitä. <3 Kirjoittaminen on kivaa, mutta vielä kivempaa se on, jos joku juttujani myös lukee.





Toiseksi luetuimmaksi postaukseksi nousi juuri ennen joulua julkaisemani Sananen Rakkaudesta. Rakkaus on kivaa ja ihanaa, ja ansaitsee vähän hehkutusta, vaikka aina sanotaankin, että kellä onni on, se onnen kätkeköön. Perisuomalainen juttu: Kenellekkään ei saa kertoa, jos asiat ovat huonosti, eikä varsinkaan, jos ne ovat hyvin. I do not agree. Paskoista jutuista selviää paremmin, jos saa tukea, ja onnellisuuskin voi tarttua.  Joten hehkutaan onnesta, kun on aihetta, ja kerrotaan mikä mieltä painaa, jos on matalapainetta.





Kolmossijan vuonna 2017 nappasi myös tässä syksyn aikana julkaisemani postaus itsenäisestä vanhemmuudesta. Olen sittemmin päässyt tutustumaan aiheeseen lähemmin ja niinhän tuo menee, että miespuolinen vanhemmuuskollega klaaraa vauva-arjen ihan yhtä mallikkaasti, kuin äiti-ihminenkin. Hatunnosto siis kaikille osallistuville äideille ja isille, yhdessä tai erikseen.




 Näin uuden vuoden alkuun kiitos kaikille lukijoille: Kiva, että seuraatte Pikkuponien ja Yksisarvisten edesottamuksia, joista välillä raportoidaan tiuhempaan, välillä verkkaisemmin. Paljon onnea ja ihania hetkiä vuoteen 2018!