Let the dreams come true!

Koko aamupäivän pidättelin ilon kyyneleitä, yritin hillitä väkisinkin ulos pyrkiviä hihkaisuja ja parhaani mukaan tsemppasin itseäni olemaan herkistymättä liikaa. Avokonttorin sydämessä liikaa hillumista ei välttämättä arvosteta, joten yritin käyttäytyä kuten (suomalaisen) smart officen kulttuuri edellyttää. Enkä siis ainoastaan yrittänyt, vaan onnistuinkin, kun tarpeeksi pinnistelin ja purin tuntojani tänne blogiluonnoksiin.

Mutta asiaan, minulle selvisi aamulla, että pikkuveljeni on saanut töitä alalta, johon on jo pitkään pyrkinyt. Eikä mistään ihan pienestä putiikista, vaan sellaisesta, johon täällä Suomenmaassa on pienoinen lottovoitto saada jalkansa ovenväliin. Ja arvatkaa mitä? Sen ilon, riemun ja innostuksen lisäksi meinaan pakahtua ylpeydestä! Veljeni on jo vuosia tähdännyt alalle, käynyt kouluja, tehnyt omia ja muiden projekteja ja vihdoin alkaa kova duuni tuottaa ihan konkreettista tulosta. Tottakai matka on hänellä vasta alussa, mutta tämä on tärkeä steppi ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä, että hän on päämäärätietoisesti tavoitellut unelmiaan ja mennyt eteenpäin, vaikka välillä on saattanut takapakkiakin tulla. Joten suurensuuret onnenpotkut, -halaukset -ja toivotukset velimiehelle tätäkin kautta, olen ylpeä sinusta! <3

Tästä pääsenki erittäin pätevän aasinsillan avulla yhteen lemppariaiheistani: Seuraa aina unelmiasi. Meistä on varmaan useimmat kasvatettu siihen, että työ on työtä ja on pelkkää plussaa, jos siitä myös nauttii. On tottakai painotettu, että etsi sellainen ala ja työ, joka oikeasti kiinnostaa. Siinä tuleekin se ensimmäinen kompastuskivi: Kuinka moni oikeasti tietää 16-20-vuotiaana mitä "isona" haluaa tehdä. Toiset tietävät, useimmat varmaan eivät, ja monesti voi käydä myös niin, että totuus jostain alasta ja työstä on ihan toista, kuin mitä on kuvitellut. Asioiden tietynlainen romantisointihan kuuluu ihmisluontoon ja mielestäni ihan hyvä niin; on ihan hyvä katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa, kun vain tiedostaa, että kaikki ei niin tee. Totuus voi olla tarua karumpaa riippuen silmillä olevien lasien sävystä, tai siitä miten sitä osaa mukauttaa aina tilanteen mukaan.

Sitten on meitä, jotka parikymppisenä, tai jo silloin 16-kesäisenäkin tiesivät mitä haluavat, mutta tapahtui elämä, ja unelmien tavoittelu jäi. Tai sanotaanko, että löytyi vaihtoehtoisia varaunelmia, jotka eivät sitten olleetkaan itseä varten, vaikka niin halusikin uskoa, kun sen polun päätti katsastaa. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa jahtaamaan, seuraamaan ja toteuttamaan omia unelmiaan ja haaveitaan, vaikka elämäntilanne ei ehkä esimerkiksi näin kolmen ja neljänkympin välissä niin joustava enää olekaan. Joustoa tulee lasten kasvaessa kuitenkin kokoajan lisää ja jos vain intoa ja jaksamista löytyy, on kaikki järjestelykysymyksiä. Jaksaminen ainakin omalla kohdalla toki vahvasti korreloi suoraan lasten iän, ja elämäntapahtumien kanssa; aina ei vaan ole hyvä hetki tarttua täysillä toimeen, mutta se ei tarkoita sitä, että unelmiaan pitäisi haudata ja unohtaa.

Kaikki-heti-mulle-nyt-ihmisenä on ollut vaikea ymmärtää ja sisäistää, että kurssin muutos ja oman unelman liepeestä kiinni saaminen tapahtuu pikkuhiljaa, ja kaikki sen eteen tehty työ vie oikeaan suuntaan, vaikka tuntuisikin, että polkee paikallaan. Aivan niin, se mistä itse paasaa ja toitottaa, että "pienin askelin oikeaan suuntaan" onkin omalle kohdalle osuessa kovin vaikea ymmärtää ja pitää mielessä. Näinhän se useimmiten menee; asioista on helppo puhua ja neuvoa, vaikeampaa on oikeasti tehdä kuten "opettaa" (tämä on osoittautunut erittäin todeksi myös lapsenkasvatushommissa, öhöm).

Päätin kolmisen vuotta sitten pitkän puntaroinnin jälkeen perustaa tämän blogin, koska halusin kirjoittaa muuallekin, kuin pöytälaatikkoon. Siinä vaiheessa en ehkä ajatellut, että blogi voisi oikeasti toimia referenssinä siitä, millainen kirjoittaja olen, jos joskus haluaisin viedä siihen liittyvää unelmaani eteenpäin. Töitä voi siis oman haaveensa eteen tehdä tiedostamaankin, ja kaikki on ehdottomasti kotiinpäin.

Digimaailma ja sosiaalinen media luovat valtavasti mahdollisuuksia, uusia ammatteja syntyy sen ympärille jatkuvasti lisää. Vaikka ei ihan selvillä olisikaan mikä mahtaisi itselle olla se omin juttu, mitä väylää pitkin osaamistaan tuoda esiin ja itseään totetuttaa, kannattaa kuitenkin asioiden hyväksi tehdä jotain. Pienepieni ajatuskin siitä, mikä olisi itselle se ydinasia, jonka ympärille rakentaa ja mistä lähteä liikkeelle, riittää. Pääasia on, että lähtee liikkeelle, matkanvarrella voi sitten tarkistella suuntaa, ottaa mukaan mahdollisesti kumppaneita, hypätä isomman seurueen matkaan, tai päättä jatkaa seikkailuuaan ominpäin. It's not only the destination, it's also the journey.

Haaveiden tavoittelu ei tietenkään rajoitu ainoastaan ammatillisiin juttuihin, vaan koskee ihan jokaista elämän osa-aluetta. Oli se sitten unelmien koti, ammatti, harrastus, reilu panostus omaan hyvinvointiin, perhe, lasten kanssa kokemusten kartuttaminen, mitä ikinä; tartu toimeen ja tee asioiden hyväksi jotain. Ajatustyökin lasketaan, siitä se kaikki lähtee!

Ps. Muistelin, että otsikon mukainen ysärirallikin on olemassa ja google kertoi, että unelman toteutumisesta lauloi eurodance-hirmu DJ Bobo. Hahaa, muistoja, muistoja..!



Kuva: Pixabay

Ruokainspiraatiota

Pääsiäinen on juhlittu - tai allekirjoittaneen tapauksessa rentouduttu ja huilittu - ja seuraavana vuorossa kevään kekkerilistalla on vappu. Molemmat kuuluvat ruokajuhlien aateliin, vaikka henkilökohtaisesti en pääsiäisen herkuista innostukaan muista, kuin suklaamunista. Pashat, mämmit ja lammasruoat jäävät kauppojen hyllyille, mutta vappu konstailemattomine eväineen on enemmän oma juttuni. Perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia, vappumunkkeja, tippaleipiä, simaa ja kuohuvaa; siinäpä ne tärkeimmät, ja oma vappuni on pelastettu.

Ruoka on iloinen asia, yksi elämän suurista nautinnoista, ja omasta mielestäni kokkaaminenkin on ihan jees hommaa. Blogit, ja netti muutenkin, ovat täynnä toinen toistaan ihanampia, herkullisempia, ja pikaisiakin ruokaohjeita, mutta kaipaisin kuitenkin vähän inspiraatiota. Kun jokapaikasta tulvii ohjeita ja reseptejä, iskee hienoinen runsaudentulva ja valintaähky, eikä lopulta oikein tiedä mihin tarttua etenkin, jos ei oikein edes tiedä mitä etsii. Juhlapyhien ja kevään perinteisten kemujen menut ovat erikseen, niistä jaksan inspiroitua, mutta entä ihan tuikitavallinen viikonloppu, jolloin olisi kiva laittaa jotain muuta, kun niistä perus-eväitä; ei sillä, että peruseväissäkään mitään vikaa olisi.

Parin viikon takainen uunifetapastan tarjoaminen lounaaksi näin lapsiperheessä osoitti sen, että vaikka ruoka olisi aikuisten mielestä miten hyvää tahansa, jälkikasvuun eivät voimakkaat maut välttämättä iske, ainakaan sanan positiivisessa merkityksessä. Uunifetapasta teki kyllä kauppansa, mutta esimeriksi tuunatun ja kevennetyn pasta carbonaran tapaan se ei lautaselta kadonnut. En tiedä olenko tullut jotenki sokeaksi sille mitä kaikkia varteenotettavia vaihtoehtoja olisi lapsiperheessä kokkailtavaksi, sillä tuntuu, että ne on aina ne samat - hyväksi havaitut toki - vaihtoehdot, joihin turvaudutaan. Vaikka etenkin neiti K syö varsin laajalla kirjolla, aina lehtikaalista avocadoon - siis silloin, kun syömishommat eivät ole taas jonkun vaiheen takia pannassa ja pienoisen vääntämisen takana - niin silti eväitä kannattaa kokkailla mielessään se, että ne kelpaavat myös lapsille.

Arkisin lautaselle monesti löytää erilaisia kiusauksia, keittoja tai pastoja, koska niitä on helppo tehdä isompia annoksia, joista riittää ruokaa lämmitettäväksi useammallekin päivälle. Viikonloppuisin kuitenkin olisi kiva tehdä jotain muuta, kuin kestosuosikkeja lihapullia ja perunamuusia, kanaa ja riisiä, tai - jälleen kerran - jotain pastaa. Monesti etenkin perjantai-iltaisin laitan tex-mexiä tai teen lämpöisen piirakan, mutta ainakaan meillä ne eivät välttämättä kuulu pikkuihmisten suosikkeihin. Pizzastakin katoaa yleensä pieniin suihin lähinnä reunat. Vielä, kun sekaan lisää yhden kalarajoittuneen, joka ei kovin mielellään syö kasviksiakaan, pavuista puhumattakaan, alkaa allekirjoittaneella ruokareservi yksipuolistua. :D Tosin nyt ovella oleva, tai oikeastaan jo käynnistynyt, grillauskausi tuo omat variaationsa viikonloppujen ruokavalioon. Lähes kaikki liharuoat vaan maistuvat paremmalta grillin kautta tulleina.

Kaipaisin siis ruokapaljastuksia siitä, mitä juuri teillä kokataan viikonloppuisin. Mikä on herkkujen herkku tai kiireisen lauantain pelastus, joka maistuu koko perheelle? Mitä kokataan sunnuntaisin pitkään ja hartaudella, tai mikä on vakkarieväs perjantai-iltaan? Kaikki vinkit, ohjeet, reseptit ja ideat ovat tervetulleita!

Mihin meni maaliskuu + konkarimuuttajan tipsit

Otsikon pitäisi oikeastaan olla "mihin meni maaliskuu ja melkein puolet huhtikuusta", sillä huhtikuu on niin sutjakkaasti lähtenyt käyntiin, suorastaan lentoon, että maaliskuun parhaimmistoa-postaus on jäänyt pahasti vaiheeseen. Parempi tietysti myöhään, kun ei milloinkaan, mutta pelottavasti huomaan alkavani pikkuhiljaa kuulua siihen ikä ihmisryhmään, joka taivastelee ajan kulumista joka käänteessä. Oikeasti maaliskuu ei nyt ihan huomaamatta päässyt ohi sukeltamaan, mutta kohtuullisen sukkelaan jokatapauksessa. Nyt voi jo ihan luvan kanssa hehkuttaa kevättä ja odottaa lämimämpiä kelejä ja lumen ja jään joukkopakoa, joka viime viikkoina onkin ottanut kiitettävän spurtin, poislukien tietysti tämän viikkoisen takatalven. Jonkinmoista räntäkökköä taivaalta satunnaisesti varmaan edelleen tiputtelee, mutta siihen kai näillä leveysasteilla pitää olla valmistautunut - ainakin henkisesti - suunnilleen juhannukseen asti.

Mutta asiaan! Maaliskuu tarjoili huippuhetkiä melkein urakalla, eikä vähiten uuden kodin ja muuttohommien myötä. Olemme päässeet kutakuinkin asettumaan uusille hoodeille, vaikka koti vielä repsottaakin vähän sieltä ja täältä, mutta sitä se taitaa tehdä enemmän ja vähemmän koko kevään ja kesän. Repsottaa taitaa olla ehkä hieman väärä sana, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan: Ottaa tovin, jos toisenkin, että kaikki tavarat löytävät oman paikkansa puhumattakaan kaikesta muusta taloon liittyvästä pikkufiksauksesta. Tässä mennään nyt kuitenkin sillä meiningillä, että aikaa on koko loppuelämä fiksata ja puunata, joten pikkuhiljaa. Koskahan uskaltautuisi grillikaupoille ja avaamaan grillauskauden. :D

Tämä ei varsinaisesti kuulu kuukauden parhammistoon, mutta neiti K oli maaliskuussa viimeisen päivänsä hoitopaikassa, jossa viihtyi kokonaiset kolme vuotta; koko siihenastisen päivähoitotaipaleensa siis. Kolme vuotta on pitkä aika, ja kodinomainen ryhmis tarjosi turvallisen ja lämpimän päivähoitorupeaman, jota varmasti muistellaan pitkään ja hartaasti. Varsinkin äiti tuntuu herkistyvän kovin helposti, kun neiti alkaa juttelemaan Kissankulman lapsista ja hoitotädeistä. <3 Myös aamuisin on ikävä Kissankulman henkilökuntaa, joka tuli pientä hoitolasta ottamaan vastaan, että olo oli tervetullut.

Lomailimme neiti K:n kanssa muutaman päivän maaliskuun lopulla, ja vaikka mitään kovin kummallista ei tehtykään, päivät sujahtivat ohi vähän liian nopeasti. Onneksi seuraavaan lomaan ei ihan mahdottomasti viikkoja ole ja reilun kuukauden kuluttua pääsemmekin neiti K:n kanssa reissuun! Kesä on parasta aloittaa Väimeren rannoilta, niin myös tänä vuonna. Sitä ennen on tietysti pääsiäistä, vappua ja äitienpäivää, joten kivoja juttuja on kalenteri täynnä. Mahtuupa seuraaviin viikkoihin myös kauan kaivattu aikuisten viikonloppureissukin.

Top-osastoon menee myös se, että työelämässä alkuvuodesta meneillään olleet yt-neuvottelujen tulokset eivät koskeneet tiimiämme! Ei ollenkaan vähäpätöinen asia, ehdottomasti top-matskua.

Tämä lienee jokavuotinen ilmiö ja hihkumisen aihe, mutta kevät. <3 Tällä viikolla päälle paukahtanut takatalvi himmensi hieman kevätfiilistä, mutta lisääntynyt valo saa luonnon, sekä ihmisetkin heräämään talvihorroksesta ja asettumaan uuteen moodiin. Elo alkaa jälleen olla kevyempää, kuin talvella, jolloin meininki on enemmän tai vähemmän takkuista. Sidon takkuisuuden täysin pimeyteen, joten kevään korvalla, valon alkaessa tulvimaan ikkunoista sisään aikaisin aamusta ja auringon sukeltaessa horisontin taa vasta iltasella, on aiheestakin riehakas fiilis.

Maaliskuu siis meni suuremmilta osin muuttohommien ja uuden kodin laittamisen lomassa, joten muutama sananen vielä siitä. Kirjoittelin vajaa vuosi sitten maailman pisimmältä tuntuneesta muutosta, postaus löytyy täältä, joten seuraavassa saattaa tulla jonkin verran toistoa, vaikka tällä kerralla muutto ei tuntunutkaan maailman pisimmältä. Jotain on siis varmasti viime kerrasta opittu ja tässä konkarimuuttajan tipsit smoothimpaan muuttoon:

* Ennen muuttorupeamaa käy kaikki, tai edes suurin osa, kaapeistä läpi ja heitä pois tai kierrätä kaikki sellainen, jota et ole viimeisen vuoden aikana tarvinnut. Tavoitevaatteet, vähän liian pienet, suuret tai muuten vaan käyttämättä jääneet kengät ja käsilaukut, leikkimättä jääneet lelut, pyyhkeet, ikkunaverhot ja sänkyvaatteet, joita ei juuri ikinä käytetä..you get the picture.

Uskokaa tai älkää muuten, mutta tämän muuttajan laukkuvarastot ovat huvenneet noin 80%, kun tajusin, että käytän suunnilleen aina arkena sitä yhtä ja samaa käsilaukkua. Ostan luottoarkilaukkuni kaveriksi uuden, kun löydän sellaisen, joka miellyttää niin paljon, että tiedän siitä tulevan uskollinen ystävä.

* Pakkaa kaikki mahdollinen hyvissä ajoin, mielellään pahvilaatikoihin

* Jätä kaappeihin parit pyyhkeet, astiat, kattilat, jne mitä tiedät tarvitsevasi viimeisinä päivinä ennen muuttorutistusta. Muuten kaikki surutta muuttolaatihkoihin.

* Banaanilaatikoita = muuttolaatikoita ei ikinä ole liikaa. Jälkeenpäin ne voi helposti kipata pahvinkeräykseen, tai laittaa eteenpäin vaikkapa fb:n roskalava-ryhmien kautta. 

* Vaatteet, lakanat, pyyhkeet, pehmolelut, ym pehmoinen sälä isoihin jätesäkkeihin ja jätesäkkien suut kiinni.

* MERKKAA sekä muuttolaatikot, että jätesäkit. On paljon kivempi roudata kamat kerralla oikeisiin huoneisiin, sekä purkaa, kun tietää suunnilleen mitä mistäkin löytyy. 

* Älä kiirehdi kodin hankintojen kanssa etukäteen, vaan katsele kaikessa rauhassa mitä kaikkea uuteen kotiin tarvitaankaan ja mitkä ratkaisut eivät enää paikkaansa löydä. Etukäteen hankintojen tekeminen kasvattaa myös muuttokuormaa, joten malta mielesi. ..tiedän, vaikeaa, mutta yritä kuitenkin.

* Uuteen kotiin asettuminen vie aikansa ja useimmiten rahaakin palaa jonkin verran. Muista, että kaikkea ei tarvitse hommata kerralla, ja esimeriksi kaikkia puuttuvia lamppuja ei ole pakko heti ostaa etenkin, jos kesä on kulman takana ja aamuisin ja iltaisinkin jo valoisaa. Myös ilman verhoja pärjää tovin, jos tuntuu siltä, että ei tiedä mitä tahtoo tai millaiset verhotangot haluaa. Sama pätee mattoihin. 

Jos uusi koti on mallia omakotitalo, on tiedossa muutenkin enemmän ja vähemmän ikuisuusprojekti, joten asia kerrallaan. Listoja voi maalta ja/tai vaihtaa vähän kerrallaan ja hankintoja tehdä hiljaksiin. Kaiken voi toki rykäistä valmiiksi kerrallakin, jos aika, budjetti ja elämä antaa myöten, mutta lapsiperheessä, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista, olemme todenneet stressivapaammaksi tehdä vähän kerrallaan. Ja mikäs tässä ollessa, omassa toivottavasti loppuelämän kodissa. <3

Kuvat. Pixabay