Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Tammiston tila - kauneuden ja kiireettömyyden koti

Piipahdimme pari viikkoa sitten koko perheen voimin Naantalissa, muumiperheen hoodeilla. Etsiskelin jo keväällä meille sopivaa ja mieluista majoitusvaihtoaehtoa, sillä näissäkin hommissa nopeat syövät hitaat ja viimeksi mainitut saavat yöpyä tasan siellä, missä tilaa sattuu olemaan. En oikein itsekään tiennyt, mitä etsin, mutta sen tiesin, ettei pieni hotellihuone neljälle hengelle kiskurihintaan kiinnostanut. Airbnb on aina hyvä vaihtoehto, mutta hintataso on joissian kaupungeissa kivunnut jo lähes hotellihintoihin, eikä Naantalista äkkivilkaisulla löytynyt  meidän tarpeisiimme juuri tuohon ajankohtaan sopivaa ratkaisua.

Kartoittaessani vaihtoehtoja törmäsin Naantalissa sijaitsevaan Tammisto Tila-nimiseen majoitus -ja juhlapalveluun, josta oli muumien saarelle ja Naantalin vanhaan kaupunkiin muutama hassu kilometri. Tammiston Tila näytti jo kuvissa todella kauniille, mutta tämä on ehdottomasti niitä paikkoja, jotka pitää nähdä ja kokea, että kaikki upeat yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa ja kiireettömyyden voi aistia. *tähän sellainen sydämet silminä-hymiö*

Henkeäsalpaavan kaunis miljöö kutsuu luokseen

Konkkaronkkamme pääsi perille illansuussa, kun lämpömittari näytti edelleen yli 20 astetta, aurinko paistoi ja ilma oli tyyni. En ikinä olisi arvannut ajaessamme asfaltoituja teitä pitkin, että omakotitaloalueen laitamilta löytyisi tämä mieletön maalaiskartano, jonka pihapiirissä oli muutamia pieniä mökkejä, lukemattomia omenapuita, lammasaitauksessa kolme lammasta, puutarhaan ripoteltu kauniita, maalaisromanttisia tuoleja, pöytiä ja penkkejä kiireetöntä istuskelua varten, sekä ties mitä muita kauniita ja loppuunastimietittyjä ratkaisuja. Olin kuin lapsi karkkikaupassa kulkiessamme puutarhan vierustaa pitkin etupihalle ja pääsisäänkäynnille, sekä kavutessamme yläkertaan, jossa huoneemme sijaitsi. Ja millainen huone! Voi pojat, siinä jäi pienet ja nykyaikaisen pelkistetyt hotellihuonekopperot kirkkaasti kakkoseksi. Huone oli kaunis ja tilava, ja olisi soveltunut isommallekin porukalle. Huokailin ihastuksesta katsellessani ympärilleni ja jokapaikasta tuntui löytyvän mitä kauniimpia yksityiskohtia ja sisustusratkaisuja. Turhaan ei paikan emäntä, Anu Vaissi-Harismaa, tee majoitus -ja juhlapalvelun pyörittämisen ohessa myös keittiö -ja sisustussunnittelua. Esteettisyys oli vahvasti läsnä kaikkialla ja kaltaiseni ihastelija oli hetkessä silmät sydäminä.

Majoituimme siis yhdessä satavuotiaan päärakennuksen neljästä perhehuoneesta, ja hintaan sisältyi myös maittava aamiainen. Kattaus ja esillepano olivat todella kauniit, joten esteetikko sisälläni huokaili ihastuneena myös aamiaispöydässä. Erityismaininta myös tilan omalle omenamehulle, joka maistui myös allekirjoittaneelle, vaikken varsinaisesti omenamehun ystävä olekaan. Neiti K:kin taisi kipata kyseistä mehua aamiaisella peräti kolme kupillista. Muita majoitusvaihtoehtoja olisi ollut muunmuassa mökkimajoitus, tai piha-asunnot, joista pihapiirissä löytyviä mökkejä olisi kiva joskus vielä testata.

Majoitusta, juhlia ja idyllistä tunnelmaa

Nimensä mukaisesti Tammiston Tilalla järjestetään myös juhlia, sekä kokouksia. Kaikessa kauneudessaan ja idyllisyydessään näkisin Tammiston täydellisenä häämiljöönä, sillä tämän romanttisempaa ja kodikkaampaa juhlapaikkaa saa hakea. Tilalla on mahdollista järjestää myös yritystapahtumia, kuten pikkujouluja tai tyky-päiviä.

Alunperin Tammiston päärakennuksen on rakennuttanut 1916 silloinen Naantalin kylpylän johtaja Atte Frank, ja mansardikattoinen rakennus on puhdaslinjainen kartanorakennus vuosisadan vaihteesta. Kartanohistoriaa tilalla ei kuitenkaan ole, vaan aikanaan Tammisto toimi viljalysmaatilana, ja on ollut saman suvan omistuksessa aina 20-luvulta saakka. Majoitustoimintaa Tammistossa on ollut 90-luvulta saakka, ja tilan nykyinen - ja järjestyksessään kolmas - emäntä Anu on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2008. Tammisto on siis hänen lapsuudenkotinsa ja siksikin sisustamista ja kokkaamista rakastavan Anun silmäterä, jota hän on restauroinut omannäköisekseen talon historiaa kunnioittaen viimeiset 10 vuotta. (Lähde: Tammiston tilan nettisivut osoitteessa http://www.tammiston.com/ )

Tammiston tila sopii niin lapsiperheille, kuin aikuisessakin seurassa matkaaville, ja erityisesti niille, jotka haluavat nähdä ja kokea jotain kaunista ja rauhoittavaa. Turkuun Tammistosta hurauttaa vartissa, joten kovin kauas ei ytimestä tarvitse lähteä päästäkseen tähän pieneen palaan paratiisia. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Tammistossa, ellei muuten, niin pelkästään jo siksi, että saa ihailla paikan kauneutta ja tunnelmaa.

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, ainoastaan innostunut hehkutus siitä, millaisiin ihaniin paikkoihin kotimaassa matkaillessa voi törmätä.

Reissukuulumisia toukoukuulta

Meidän perheen reissunaisten kesäloma part one lusittiin toukokuun puolivälin jälkeen. Välimeren auringon syleilystä kun palattiin kesä-Suomeen, ei se sään puolesta ottanut lomalaisia kovinkaan lempeästi vastaan: Kun neiti K:n kanssa saavuimme takaisin kotimaisemiin ja astuimme koneesta lähilentokenttämme kamaralle iski Suomen kesä lähes karateiskun päin näköä: Lähdimme mukavasta ja lempeästä +25 asteen lämmöstä ja saavuimme sateisen harmaaseen, alle kymppi-asteiseen Vaasaan. Pahemminkin olisi tietysti voinut olla ja vettä vihmoa laakana vaasatuulen mennessä luihin ja ytimiin, mutta silti en osannut liiaksi riemuita Suomen kesäsäähän saapumisesta. Onneksi kelit ovat siitä lämmenneet, vaikkakin kovin vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta se loma ja reissu! Lähdimme matkaan siis lähikentältä, johon on kotoamme naurettavan lyhyt matka. Vaasan lentokenttä on todella pieni ja portteja löytyy ainoastaan kaksin kappalein, joten liian pitkiä siirtymiä ei kentällä ole; ei edes sisätiloista koneeseen. Turva -ja passintarkastuksetkin hoituvat kädenkäänteessä. Perillä pääsimme hyppäämään etukäteen varaamaani kimppakyytiin, jossa oli meidän lisäksi samalla lennolla ollut pariskunta. Matka Antalyasta Alanyaan tuntuu aina yllättävän pitkältä, eikä asiaa auttanut liikenneruuhkaan juuttuminen alle 10km ennen Alanyaa. Viimeisiä kilometrejä taitettiin puolisentuntia ja hermot alkoivat yhdellä sun toisella kiristymään, mutta niin vain selvittiin perille. Neiti K on erittäin lunkia matkaseuraa, ja pieni naiseni jaksoi loputtomalta tuntuvan siirtymänkin todella hienosti. Matkantekoon Vaasasta Alanyaan meni lopulta koko päivä, joten neidin kovasti odottamat uimishommat jouduttiin suosiolla jättää seuraavalle päivälle. Reissussa väsähtäneet naiset tyytyivät ainoastaan etsimään murua rinnan alle ja käymään läheisessä kaupassa ostamassa elintärkeitä lomatarpeita - kuten nallekarkkeja ja punaviiniä - ennen kellahtamista hotellin lakanoihin.

Neiti K pomppasi seuraavana aamuna ylös puoliseiska ja olisi heti ollut valmiina polskutteluhommiin, mutta kiitos lastenohjelmien sain vielä hetken uniaikaa, ennenkuin nälkä(kin) pakotti nousemaan ja etsimään tiensä aamupalalle. Hotelliksemme oli valikoitunut huoneistohotelli Mayflower, jonka sijainti keskustan liepeillä, mutta kuitenkin hieman syrjässä kaikkein kovimmalta menolta ja meiningiltä, oli aika ihanteellinen. Rantaankin pääsi laskettelemaan kohtuullisen sutjakkaasti, ja jahka neiti K tuosta kasvaa ja biitsihommat alkavat kiinnostaa enemmän, bookkaan varmasti majoituksen rannan liepeiltä. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, että hotellista löytyy sekä pieni, että iso allas, ja jonkinlainen leikkipaikka, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Vietimme koko viikon ottaen hyvinkin rennosti, emmekä hötkyilleet liikaa oikeastaan mihinkään suuntaan. Pikkunainen sai sanella aika paljolti mitä tehdään ja mitä tapahtuu, joten hotellin altaalla vietettiin tunti poikineen. Äidillekin se sopi vallanmainiosti, sillä BookBeatin tutustumiskuukausi oli myös oikein loistavaa altaallamakoilu-seuraa ja viikon aikana tulikin luettua ja kuunneltua läpi useampi kirja. Altaalla makoilun lisäksi otimme päivittäin iltapäivä-huilit hotellihuoneessa, luuhailimme kaupungilla ja menimme sinne, minne nenä näyttää. Tapasimme parina päivänä myös alkujaan instagramin kautta tuttua äiti-tytär-reissukaksikkoa, mutta muuten jätimme tuttujen moikkailun tällä kertaa minimiin.

Ruokailuhommat olin hoitanut ennakkoon siten, että päivittäin hintaan kuului sekä aamiainen, että illallinen. Ruoka oli hyvää, mutta kohtuullisen vaatimatonta lukuunottamatta hotellin turkkilaista iltaa, jolloin pöydät notkuivat mitä maistuvampia paikallisia herkkuja. Rakastan turkkilaista ruokaa ja voisin elää pelkillä mezeillä ja baklavalla. ..ainakin sen viikon-pari. Neiti K tilasi uskollisesti joka ilta spagetti bolognesen, eikä ruokailuhommista tarvinnut kertaakaan vääntää. Joka ilta päivän päätteeksi haimme naapurikaupasta iltajäätelön, jonka onnellinen pikkuneiti söi suupielet suklaassa omassa huoneessa, peiton alla. Loma meni todellakin toteen myös levon osalta, sillä useimpina iltoina olin itsekin ennen puoltayötä kömpimässä neiti K:n viereen unille.

Viime kesän reissullamme meillä oli all-inclusive ja silloin pohdin, että meidän kaksikolla ei ehkä ihan vielä mene toteen moinen kaikenkattava paketti. En aikaisemmin oikein ole päässyt sisään näihin all-inclusive-hommiin, sillä olen aina tykännyt käydä vähän siellä sun täällä syömässä, ja viihtynyt paremmin rannalla, kuin altaalla. Nyt meininki on kuitenkin täysin eri ja helpottaa lomaa huomattavan paljon, kun tietää, että tietyllä kellonlyömällä on ruokaa saatavilla. Tein lomaviikkomme aikana pienen summittaisen laskelman, ja totesin, että allaspäivän aikana kulutimme juomiin + mahdollisiin lounaseväisiin helposti 10-15 euroa per päivä plus lisäksi illallisen kanssa nautitut juomat, jotka olivat yleensä sen 5-10 euroa. Tähän kun lisää ns. puolihoidon hinnan, eli aamainen+illallinen-combo päivittäin, niin päästään aikalailla samoihin hintoihin - ja itseasiassa vähän ylikin - kuin mitä all-inclusive suunnilleen sitä tarjoavissa hotelleissa maksaa. Mayflowerissa "alli"-mahdollisuutta ei ollut, mutta jatkossa valkkaan hotellin sen perusteella, että kaikki mahdollinen kuuluu hintaan.

Matkustimme nyt myös ensimmäisen kerran ilman matkarattaita, koska 4vee jaksaa jo kohtuullisia matkoja kävellä; jos siis sattuu huvittaa. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin kysyä hotellin respasta, josko olisi mahdollista vuokrata rattaita päiväksi-pariksi ja asiaa luvattiin selvittää. Lopputulos oli, että reissun pari viimeistä päivää kuljimme Alanyan keskustaa, sen vaatekauppoja ja Kleopatran rantaviivaa ristiinrastiin neiti K tyytyväisenä rattaissa istuskellen. Rattaiden vuokrakin oli huimat 5€ per päivä ja kiesit olivat jopa paremmat, ketterämmät ja järeämmän oloiset, kuin omat matkarattaamme, jotka nekään eivät pienimmästä päästä ole, mutta jotka ovat neiti 4veelle jo auttamatta liian pienet. Kannattaa siis aina avata suunsa, sillä turkkilaiset hakevat kyllä vierailleen vaikka kuun taivaalta; siihen vain saattaa mennä tovi tai toinenkin, ja toteutus voi pohjoismaalaista aina silloin tällöin hihityttää, tai kauhistuttaa. Mutta when in Rome.

Kotiinlähtö aikataulu ei sitten ollutkaan niin leppoisan letkeä: Paluulento lähti Antalyasta aamulla klo 6, joka tarkoitti sitä, että hotellilta lähdettiin klo 2. Olin suosiolla järjestänyt meille priva-kyydin kentälle, sillä bussin kierteleminen öisessä Alanyassa keräämässä turisteja kyytiinsä milloin mistäkin pikkukujan hotellista ja pakolliset pysähdykset Alanya-Antalya-välillä eivät muutaman tunnin yöunien jälkeen kiinnostaneet. Yksityiskyyti-ratkaisu osoittautui juuri niin hyväksi, kuin olin arvellutkin, ja pääsimme suorinta tiedä hotellilta lentokentälle puolessatoista tunnissa. Antalyan lentokenttä on mielestäni jostain syystä aika miellyttävä ja siihen aikaan aamusta ei liikaa ruuhkaakaan ollut. Lentokoneessa molemmat naiset ottivat pienet tirsat ja ennen lounasaikaa oltiinkin jo Vaasassa ja lounasaikaan kotona. Ehdottomasti pienen lähilentokentän etuja.

Pikkumuikki olisi kovasti lähdössä jo taas uudelleenkin Välimeren auringon alle, joten ensi kesää silmälläpitäen matkakassaa on ehkä syytä alkaa keräämään; on kohde sitten tuttu ja turvallinen Alanya, tai joku muu.

Harri Hylkeen hoodeilla

Kun toiset rymysivät Ruisrockissa - ja kuka missäkin - me kävimme perheen kesken viime viikonloppuna laivailemassa. Risteily oli mallia 23h Turusta Maarianhaminan kautta Tukholmaan ja takaisin, ja laiva Tallink Siljan Baltic Princess. Kesäinen sää helli, laiva seilasi tasaisesti ilman keinumisia ja ihmisiä oli matkassa juuri sopivasti. Sen suurempaa ihmisvihaa ei siis reissulla päässyt syntymään, vaikka moiset paikat, lentokentät mukaanlukien, ovat omiaan kyseisen ragen kehittymiselle. Neiti K oli luonnollisesti reissusta tohkeissaan ja hyvässä muistissa tuntui olevan myös viime kesäinen reissu samaisella laivalla. Ennen lähtöä piti tosin muistuttaa useampaan otteeseen, että tällä kerralla laivalla ei Hevisauruksia näkyisi, kuten viime kesänä, mutta Harri Hylkeen tapaamista odotettiinkin sitten sitäkin innokkaammin.

Olemme muutamaan otteeseen laivailleet neiti K:n kanssa, joista viimeiset kaksi kertaa Siljalla. Siljan Baltic Princessillä on otettu lapset näin kesäaikana extra-hyvin huomioon ohjelman puolesta ja kisaa, leikkiä, ja muuta touhua oli jos jonkinlaista. Yleensä ohjelmaan sisältyi myös jo kertaalleen mainittu Harri Hylje, tai koko kesäsesongin laivalla majailevat Pikku Myy ja Muumipeikko. Mikäs sen kivempaa pikkuihmisille, kuin tanssia Pikku Myyn kanssa ja metsästää satoja ja taas satoja saippuakuplia tanssilattialla, joka muuttui koko ajan liukkaammaksi saippuakuplien rikkoutuessa pienten käsien ja sormien toimesta.  Myös lasten leikkihuonetta pallomerineen ja muine elintärkeine elementteineen on laajennettu moninkertaiseksi tavalliseen verrattuna.

Olin varannut meille premium-hytin, joka osoittautuikin kohtuullisen toimivaksi ratkaisuksi - miinus minimittainen sänky, josta mies antoi välittömästi palautetta :D - vaikka jälleen kerran mietinkin miksi ihmeessä laivahytit on pakko olla niin minikokoisia?! Vaikka ristely oli lauantain iltalähdöllä ei yön tunteina suuremmin juhlakansan elämöintiä kuulunut; kaiketi kiitos 9. kannen hytin. Hytin hintaan sisältyi myös erikoisaaminen, joten saimme heti aamusta hiippailla valmiiseen pöytään. Aamianen oli mielestäni aika peruskauraa, ja erikoisen siitä teki ainostaan tarjolla ollut kuohuviini, joka kyllä kieltämättä antoi laiva-aamiaiselle kivan säväyksen. Note to self: Jos kalenterissa on aikuisten viikonloppu, tai muuten vaan spesiaalimpi vapaapäivä, varaa ehdottomasti jääkaappiin kuohuvaa: Kilistele illalla parilla lasilla kuoharia ja jemmaa loput seuraavan aamun mimosa-drinksuja varten!

Neiti K osoitti jälleen miten rautainen reissaja on: Automatkat Turkuun ja takaisin menivät leppoisasti (tabletin ja lastenohjelmien) ansioista ja laivallakin selvittiin ilman suurempia uhmailuja. Neiti tanssi sydämensä kyllyydestä ja löysi nopeasti paikasta, kuin paikasta uusia ystäviä. Harri Hylje ja pallomeri olivat reissun suosikkijuttuja, ja nyt onkin soitettu Harrin nimikkolaulua spotifysta uudelleen ja uudelleen. Nyt, neiti K:n ollessa 3,5-vuotias tuntuu, että on ensimmäinen kesä, kun on niinsanotusti täydellinen aika reissata: Vielä viime vuonna neiti oli sen verran pieni, että vaati kanssamatkaajaltaan paljon enemmän, mutta nyt aletaan hiljalleen olla siinä iässä, että matkaseurakin saa jo paikkapaikoin hengähtää. Sen todisti jo alkukesän Alanyan pariviikkoinen, johon liittyvä postaus muuten kypsyy edelleen luonnosvaiheessa.

Summasummarum: Jos olette lähdössä kesällä lasten kanssa laivailemaan, Pikkuponit ja Yksisarviset antavat Baltic Princessille ison peukun!