Kanskikuva

Kanskikuva

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kaikennielevä kaamos ja trendikäs hygge(ily)

Nyt ei meinaa irrota tekstiä, ei sitten millään. Viime postauksesta on viikonpäivät, mutta ajatus ei tahdo pysyä kasassa ja mieli vaeltaa saamatta mistään kunnolla kiinni. Syytän vuodenaikaa ja pimeyttä, sillä kaamoksesta huolimatta mieli on kuitenkin kirkas ja valoisa. Kuinka ärsyttävän zeniläistä, vai mitä. :D Yritetään jokatapauksessa sitä kirjoituspuoltakin, tulee sitten sutta ja sekundaa tai sitä kuuluisaa pohjalaista priimaa.

Luin maanantaina Ylen uutisen hyggestä ja hyggeilystä - miten sana oikeaoppisesti taipuukaan - ja tunsin välittömästi tämän eri hienon uuden trendin omakseni, kuten epäilemättä suurin osa suomalaisista. Hyggeähän olettaakseni suurin osa meistä etenkin tähän aikaan vuodesta harrastaa, nyt sille vain on löydetty hieno, uusi termi, joka on trendikkäämpi kuin esimerkiksi "kotoilu", joka ainakin omasta mielestäni osittain kuvaa samaa asiaa. Hygge kuitenkin voidaan käsittää laajemmin, eikä siihen välttämättä liity kotisohva, villasukat, viltti, kynttilänvalo ja punaviinilasi, vaan juuri ne asiat mitkä jokainen kokee omaksi onnellisuuden, rentoutumisen ja hyvänolon lähteikseen, ilman kiirettä ja suorittamista.



Itselleni nämä tarkoittavat vähän päivästä riippuen juurikin kaivautumista sinne sohvannurkkaan vain olemaan, salille treenaamaan lähtemistä, hyvän bändin keikan näkemistä tai neiti K:n kanssa yhdessä touhuamista. Milloin mitäkin, kunhan ei tarvitse kalenteri kädessä ja kello kaulassa kulkea.

Kiireen ja suorittamisen unohtaminen olisi oikeastaan enemmän kuin suositeltavaa etenkin näin joulun alla, jolloin joulustressi saattaa väijyä kulman takana ja työpaikoilla vuodenloppu kasaa paineita. Vähemmälläkin touhulla ja tohinalla monesti pärjää, eikä esimerkiksi joulu saisi vaatia kohtuuttomasti ponnisteluja - jotka tosin yleensä ovat itse itsellemme keksimiä - vaan tästä pimeästä ja rauhottumista suorastaan vaativasta vuodenajasta pitäisi osata nauttia.



Itsestäni tuntuu, että väkisinkin tähän aikaan vuodesta rauhoittuu, sillä vireystaso ei ole ihan ennallaan ja unta tuntuisi riittävän enemmän, kuin ehtii nukkua. Joten lämmin glögilasi käteen, nauttimaan elämästä ja olemisesta ja tietoisesti rauhoittumaan. Hyvää keskiviikkoa jokahittelle! Mitkä ovat teidän keinojanne torjua kaamosta ja toivottaa vuoden pimein aika tervetulleeksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti