Kanskikuva

Kanskikuva

tiistai 29. marraskuuta 2016

Rakastuin ehkä vähän uudelleen

Olin edellisviikonloppuna - kyllä, päivät juoksee ihan mahdotonta kyytiä ja Pikkuponit ovat turhan kauaksi aikaa jääneet taas oman onnensa nojaan :( - katsomassa Apulantaa Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja voi kuinka siinä käytiin: Bändi veti sen päiväisen shown, että sai vanhan rakkauteni syttymään uudelleen. Keikalla kuultiin kaikki parhaat, Matoa ja Ilonaa unohtamatta; viimeksi mainitun kohdalla saatoin ehkä vähän kyynelehtiäkin. Olen aina diggaillut Apulantaa, mutta en mitenkään kovin intensiivisesti. Ne, jotka allekirjoittaneen tuntevat tietävät mitä intensiivinen minulle tarkoittaa: Paljon, heti ja aina, kun mahdollista. :D Pari kuukautta sitten kävin katsastamassa Tuukka Temosen Teit Meistä Kauniin -leffan ja jo silloin mietin lippukaupoille lähtemistä tammikuun jäähallikeikkoja silmälläpitäen. Sama hiipi mieleen taas Rytmiksen vedon jälkeen.


Kuva lainattu Apulannan fb-sivuilta

Ihan huikea juttu muuten, että suomalaiset artistit ovat uskaltautuneet isoille lavoille ja vetävät suvereenisti jäähallit ja muut isot areenat täyteen! Kotimainen musiikki vaikuttaisi olevan hyvässä jamassa, vaikka jotainhan sitä pitää keksiä levymyynnin tilalle, sillä Spotify, jne ovat tehneet sillä saralla tehtävänsä. Pääasia kuitenkin, että musiikkia riittää, artistit jaksavat kiertää ja yleisö kulkee keikoilla. Isot peukut koko shaakelin shysteemille. ;)

Mutta se Apulanta siis.. Olen aika varma, että täytynee laittaa paremmin seurantaan bändin keikkalistat, sillä Heinolan punkkareita viitsisi vähän kauemmaksikin Seinäjoen näytöillä lähteä katsomaan. Huomaatteko muuten, että Pikkuponeissa on mainittu jo Helsingin - ei punkkarit, vaan - vampyyrit, Vaasan punkkarit, sekä pariin otteeseen nyt myös Heinolan punkkarit. Get the picture? :D Oli miten oli, teinirakkauteni - yksi niistä - on syttynyt uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti