Kanskikuva

Kanskikuva

lauantai 23. marraskuuta 2019

Jouluttajan fiilistelyä

  Marraskuu. Tuo kuukausista ehdottomasti synkin ja pimein. Kaamos alkaa todenteolla painaa päälle ja puolen kuun jälkeen ei päivä valkene kunnolla ennenkuin tammikuussa seuraavan kerran. Miten pimeää onkaan mahtanut olla entisaikaan, kun hyvä, että joka torppaan oli vedetty edes sähköt. Me tämänpäivän ihmiset olemme monella tapaa etuoikeutettuja, myös tässä valoasiassa, vaikka näin marraskuun keskellä sitä saattaa olla vaikea hahmottaa.




  Marraskuu on kuitenkin aika lohdullinen kuukausi, ainakin itselleni. Saa luvan kanssa kotoilla villasukat jalassa sohvannurkassa, polttaa takkaa ja kynttilöitä. Juoda kuppi jos toinenkin teetä tai glögiä, miksei silloin tällöin myös punaviiniä. Meille saapuu myös joulu jo marraskuussa. Rakastan joulua, sen tunnelmaa ja oikeastaan kaikkea siinä, ja hihkun iloisesti kuin lapsi, kun alkaan bongaamaan ensimmäisiä kaamos -ja jouluvaloja. Neiti K:n kanssa olemmekin tehneet tästä(kin) yhteisen harrastuksen.

  Meille ripustettiin jouluvalot tällä viikolla, enkä nyt juuri tällä hetkellä tiedä mitään parempaa, kuin istua muuten pimeässä olohuoneessa ja antaa kynttilöiden, takan ja jouluvalojen luoda tunnelmaansa. Perhe ympärillä, ehkä kukin touhuamassa omiaan, ja lämmin olo sydämessä. Siinä on kaikki, mitä juuri tällä hetkellä tarvitsen ollakseni onnellinen.

  Ja arvatkaa mitä? Erityisen hyvältä tämä kaikki - rauhallinen ja levollinen olo ja tunne, että sydän pakahtuu - tuntuu, kun tästä on haaveillut niin kauan. On sanoinkuvaamattoman ihanaa odottaa joulua ensimmäisen kerran yhteisessä, omassa talossa ja pukea se jouluun. Nauttia kaikista niistä asioista, joista vuosien varrella on haaveillut ja ajatellut, että sitten joskus. "Sitten joskus" on toisaalta vaarallinen lause; siinä piilee isot riskit, että "sitten joskus"-aikaa ei ikinä tule, mutta se on myös lohdullinen lause, kun siihen vain jaksaa luottaa. Mun "sitten joskus" on nyt, nyt juuri tällä hetkellä. Niin perhe-elämän ja siihen liittyvien haaveiden suhteen, kuin elämän muihin osa-alueisiin liittyen. Nyt ei tarvitse enää odottaa, nyt haaveista on tehty, ja tehdään totta.

  Nautitaan siis näistä joulunalusviikoista, juodaan glögiä, syödään pipareita, joulutorttuja ja ihania juustoja; mistä kukakin tykkää. Puuhaillaan yhdessä ja tehdään arjestakin juhlaa. Joskus siihen riittää takkatuli, rakkaat ihmiset, ja tonttu takan reunalla kertomassa, että reilun neljän viikon päästä on jouluaatto. <3

  Ihanaa marraskuista joulunavausviikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti