Kanskikuva

Kanskikuva

lauantai 1. helmikuuta 2020

Mitä tapahtui vuosikymmenen lopulla?

  Pikkuponit ovat viettäneet hiljaiseloa viimeiset pari kuukautta ja siinä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä! Vuosi on vaihtunut uudeksi, vuosikymmen seuraavaksi, lumi ehtinyt sataa maahan ja sulaa pois ainakin puolenkymmentä kertaa ja minä olen perustanut yrityksen! Kyllä, luitte oikein! Mietintämyssyssä vuosikausia muhinut ja muutamaan kertaan muotoaan muuttanut haave ja idea konkretisoitui vihdoin ja yritykseni, viestintätoimisto E2K Communications, näki päivänvalon joulukuussa. Fiilis on sanoinkuvaamattoman hyvä, ja olen äärettömän onnellinen, että otin vihdoin tämän askeleen ja alan toteuttaa työelämän unelmiani. Olen edelleen myös päivätöissä, joten ihan täyspäiväiseksi yrittäjäksi en sentään kertalaakista heittäytynyt, vaikka ajatuksena se kiehtookin. Mennään kuitenkin asia kerrallaan.






  Tavoitteita yrityksen suhteen kuitenkin on asetettu, ja ensimmäinen sellainen on saada oma bisnes pyörimään siihen malliin, että kesän jälkeen olisi mahdollista vähentää tunteja päivätyössä. Täyspäiväiseksi yrittäjäksi ryhtyminen on vielä verrattain kaukana - vaikka who knows millaisia tilaisuuksia tässä matkanvarrella eteen tulee! - ja aina palkkatöissä olleena ajatus paitsi kutkuttaa,  myös hieman pelottaa. Se on kuitenkin mielestäni ainoastaan tervettä, ja aikahan sen näyttää miten se elämä eteenpäin vie. En sano "ei" millekään vaihtoehdolle tai kombinaatiolle, oli se sitten täyspäiväinen yrittäjyys, tai yrityksen ja palkkatöiden yhdistämien.

  Mikä sitten kannusti perustamaan oman yrityksen, paitsi intohimo ja inspiraatio sen tekemiseen, minkä parhaiten osaa, ja mikä ei varsinaisesti edes tunnu työltä? Veikkaan, että moni yrittäjä, tai sellaiseksi aikova vastaa hyvin samalla tavalla: Vapaus. Vapaus suunnitella omat työaikansa, sekä omassa tapauksessani myös paikan, josta duunit hoitaa. Nykyteknologian aikakaudella fyysisesti jossain tietyssä paikassa ei alallani tarvitse monenkaan asian takia olla, vaan lähes kaiken voi hoitaa mistä tahansa. Yksi tavoitteistani on luoda sellainen bisnes, joka ei ole tiukasti aikaan, eikä paikkaan sidottu, vaan hommat pystyy joustavasti ja omien aikataulujen mukaan hoitaa vaikka jostain auringon alta, jos niikseen tulee.





  Etätyö ja kotitoimisto, miksei liikkuvakin toimisto tarpeeksi inspiroivassa tilassa, ovat minulle oikea tapa ja ympäristö tehdä töitä ja huomaan jatkuvasti viihtyväni huonommin ja huonommin avokonttorin sykkeessä. Keskellä touhua ja tohinaa tuntuu, ettei mistään saa oikein kunnolla kiinni, eikä keskittyminen ole sataprosenttista. Mitä selvemmin sen huomaa, sitä huonommin tuntuu saavan tekemisen punaisesta langasta kiinni keskellä toimistomeininkiä. Toiset viihtyvät sellaisesssa ympäristössä; jatkuvassa sosiaalisessa tilanteessa, hälinän ja tekemisen meiningin keskellä, mutta itse huomaan olevani sellaiselle työskentelytilalle aika allerginen. Onneksi on olemassa neukkareita ja hiljaisia huoneita, joihin kaltaiseni rauhaa tarvitsevat anti-avokonttorilaiset voivat paeta. Oman yrityksen pyörittämisessä on sekin hyvä puoli, että oman työtilansakin voi valita sen perusteella, mikä parhaimmalta tuntuu.

  Mitäs muuta loppu -ja alkuvuoteen on kuulunut, kuin yrityksen perustaminen? Ainakin vietimme ensimmäisen joulumme uudessa kodissa. <3 Olin koko jouluviikon vapaalla, ja muutenkin pitkin joulukuuta tehnyt valmisteluja aattoa ja pyhiä varten, joten viimeisinä päivinä ennen joulua ei liiaksi tarvinnut hötkyillä. Vietimme koko joulun kotona, joka päivä vähän eri kokoonpanoilla. Vapaat tulivat tarpeeseen ja menivät todellakin toteen. Joulupäivänä saimme jopa lunta - jälleen yksi vuorokauden mittainen minitalvi :D - ja pikkunaisten riemuksi takapihalle syntyi talven ensimmäinen lumiukko. Heti pyhien jälkeen kävimme neiti K.n kanssa katsastamassa Frozen2-leffan, jonka ansiosta meillä vietään tässä kuussa 5 -ja 3vee synttäreitä Frozen2-teemalla. Tietysti. Jotkut saattavat muistaa, että meillä on juhlittu Frozen-synttäreitä on myös pari vuotta sitten, mutta uusi leffa, uudet teema-synttärit. Toki soon-to-be neiti 5veen mieli on pallotellut Frozen2 -ja merenneito-teeman välillä viime aikona, mutta onneksi on aina seuraavat synttärit. Rakastan suunnitella teemajuhlia - ja juhlia yleensäkin - ja haaveilen, että joskus lähitulevaisuudessa voisimme järjestää ystäville vaikkapa tuparit.

  Vuoden alku sen sijaan on ollut hieman takkuinen. On ollut ärhäkkää poskiontelotulehdusta ja kaikenlaista pienempää vaivaa. Nyt tammikuu kuitenkin on lusittuna, joten tervetuloa helmikuu ja toivotaan, että takkuisuudet ja pikkuvaivat jäivät vuoden ekaan kuukauteen. Yritän jatkossa pitää myös Pikkuponit ja Yksisarviset paremmin kartalla ja saada tännekin sisältöä vähintäänkin kuukausittain.

  Miten teidän vuosi on alkanut, ja joko on muita keväänodottajia, kuin allekirjoittanut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti