Eräs tätä aihetta pohdiskeleva blogipostaus oli otsikoitu viitaten Sinkkuelämään, tuohon vuosituhannenvaihteen kulttisarjaan, joka yllätys, yllätys kuuluu myös allekirjoittaneen ehdottomiin lemppareihin. Jaksot ovat muuten täynnä viisauksia ja samoja ihmettelyn aiheita, joita naiset ympäri maailmaa miettivät asuvat he sitten pellonlaidassa Suomen Pohjanmaalla tai kaupungin sykkeessä New Yorkissa. Eräänlaista vertaistukea siis. Mutta takaisin asiaan..
![]() |
| Kuva BuzzFeed.com |
Miksi edelleen pidetään "oikean" aikuisuuden ja vastuullisuuden merkkeinä omaa asuntoa, vakkariduunipaikkaa, avioliittoa - tai vähintäänkin pitää suhdetta - ja lapsia? Ihan yhtä vastuuntuntoinen ja aikuinen voi olla ihminen, joka tekee freelance-työtä, tai hakeutuu muuten tehtäviin, joissa ei ole tarjolla vakinaistamismahdollisuutta, mutta työ itsessään miellyttää. Jolla ei välttämättä ole lapsia, eikä puolisoakaan, ja joka saa mennä tasan omien aikataulujensa mukaan. Ei ulkoisilla puitteilla pitäisi olla mitään tekemistä vastuullisuuden, tai aikuisuuden kanssa. Ei se tee kenestäkään kumpaakaan edellämainituista asioista, jos on asuntolaina, kolme lasta ja kumppani, jonka kanssa ei ole muuta yhteistä, kuin juurikin ne lapset ja asuntolaina. Ketää ei voi myöskään väittää vastuuttomaksi tai keskenkasvuiseksi sen perusteella, että "elää kuten Sinkkuelämässä": Tapaa ystäviään viikottain brunssilla tai illallisella, keskittyy uraansa, harrastaa kulttuuria ja on kiinnostunut vaikkapa muodista.
![]() |
| Kuva Filmofilia.com |
Itse olen edellä lueteltujen asioiden mukaan hyvinkin "aikuinen" ja "vastuullinen" nykyään, mutta muistan myös ajan, jolloin eräs tuttavani tokaisi kerran lounaalla ollessamme, että "alkaisit säkin elämään oikeaa elämää". Mainittakoon, että silloinen tilanne erosi tämänhetkisestä ainoastaan lapsen osalta. Laittaa miettimään, vai mitä.
Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen elää juuri sellaista elämää, kuin itse tahtoo. Ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa, on sitten se punainen tupa, perunamaa, farmariauto, koira ja kaksi lasta, tai vuokra-asunto, aina jemmassa voimassaoleva matkavaraus, määräaikainen työsoppari ja kasapäin ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa ilman, että sitä tarvitsee merkata kalenteriin kahta kuukautta aikaisemmin.
Peace and love!

