Kanskikuva

Kanskikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhannus. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannus is hiör

Pikkuponit ovat lomailleet siinä, missä allekirjoittanutkin, ja koska töihinpaluu häämöttää ensi viikolla, lienee aika herätellä myös blogi lomahorroksesta. Neljä viikkoa on hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä etenkin, kun retki Välimeren auringon alle nielaisi siitä suurimman osan. Retki oli kuitenkin onnistunut ja parissa viikossa pääsi paremmin, kuin hyvin irti arkirutiineista, ruoanlaittorumbasta ja ylipäätään kaikesta, mitä perus-arkitouhuihin kuuluu. Ei kokkaamista, pyykkäämistä, tai laskujen maksua, vaan valmiita ruokapöytiä, pesulaviikattuja vaatteita, aurinkoa, drinkkejä keskellä päivää, jos sattui huvittaa, sekä jäätelöä; paljon jäätelöä. Suurinta suunnittelua aiheutti pohdinta siitä, milloin suunnistetaan rannalle, milloin Dim-joelle ja milloin käydään moikkaamassa tuttuja unohtamatta tietenkin lähes jokapäiväistä ensimmäisen maailman ongelmaa: Kävellen, vai taksilla. Ei siis paljon elämä Turkin rivieralla stressannut.




Nyt ollaan kuitenkin oltu koto-Suomessa viikon verran ja juhannus jo koputtelee ovella! Neiti K otti ja kuumeili reissun jälkimainingeissa muutaman päivän, joten kovin rentouttavaksi loppuloma ja juhannukseen laskeutuminen ei ole muodostunut, mutta silläkin uhalla, että jinxaan nyt koko jutun; hyvältä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa. Kovin suuria juhannussunnitelmia ei ole, mutta jokaiselle päivälle kuitenkin jotain. Odotin kovasti, että pääsisimme myös aikuisten kesken viettämään juhannusta, mutta näyttää jäävän haaveeksi tänä vuonna.




Tänään kuitenkin ohjelmistossa on muunmuassa Swingelingiä, britakakun leipomista, sekä pionien metsästystä. Rakastan pioneja, mutta jostain kumman syystä jätin leikkopionit eilen ostamatta, joten asia täytyy korjata pikaisesti.




Siinäpä lomakuulumiset todella tiukassa pähkinänkuoressa, ensi viikolla (toivottavasti :D) enemmän tekstiä viimeisen neljän viikon touhuista jahka loma-aivotkin tästä taas tokeentuu. Kuvafiilistelyinä tunnelmia reissustamme, hyvää juhannusta jokahittelle; Jumala mieles ja housut jalaas :D, ja jos otat, et aja.



perjantai 23. kesäkuuta 2017

Yötön yö lähestyy, elä kuin viimeistä kesäpäivää!

Kuten monesti aikaisemminkin on todettu, me suomalaiset olemme kesän suhteen hullua kansaa. Suuri määrä valoa ja pieni määrä lämpöä ja aurinkoa saa meidät elämään tavalla, jolla pitäisi aina elää:. Elämästä ja hetkestä nautitaan, kaikkeen suhtaudutaan rennommin, lapset saavat tulla ja mennä ilman, että tarvitsee pukea kolmea kerrosta vaatetta niskaan, naapureiden kanssa jutellaan ja kanssaihmisille - jopa niille tuntemattomillekin! - hymyillään. On kiire elää ja ottaa kesästä kaikki irti, sillä kaikessa kauneudessaan ja arvaamattomuudessaan se pari-kolme kuukautta, joka meille tätä herkkua suodaan, hurahtaa lähes poikkeuksetta liian vikkelään ohi.




Itse saan nauttia tänä vuonna kaikista parhaista paloista, mitä keskikesän juhlalla on tarjottavanaan: Niin rauhallisesta, kuin touhuntäyteisestäkin ajasta pikkunaiseni kanssa, aikuisten ajasta hyvässä seurassa, mökkeilystä, grillaamisesta, sekä pisteenä iin päällä vielä ystävien tapaamisesta.




Joten toverit, viritetään fiilis rennoimpaan mahdolliseen moodiin, lämmitetään grilli kuumaksi ja jäähdytetään juomat kylmiksi. Nautitaan juhannuksesta, kesästä, kukkien tuoksusta, elämästä, läheisistä, ruoasta, juomasta ja ja hauskoista hetkistä!

En keksi enempää hehkutusta, joten toivon kaikille hauskaa, turvallista ja ihanaa juhannusta! <3