Kanskikuva

Kanskikuva

maanantai 3. lokakuuta 2016

Helsingin vampyyrit Vaasassa

Vaasan kaupunginteatterilla on jokusen vuoden (?) järjestetty sunnuntaikonsertteja, mikä ainakin näin perheellisen mielestä on aivan loistava idea, ja eilen syksyn ensimmäisessä konsertissa lauteilla oli The 69 Eyes.



Ihan kelpo setti, mutta mielestäni ei istunut sitten millään muotoa teatterimiljööseen, jossa jengi istua pönöttää penkeissään, kun sedät veivaavat rokkia lavalla. Veikkaisin, että settiä ei suuremmin oltu muokattu salikonsertti-ystävälliseksi, tai sitten olen tottunut liian hyvään. ;) Bändin soittamista ei kuitenkaan ainakaan näin amatööri-näkökulmasta sovi mennä moittimaan, ja vaikka Helsingin vampyyrien suurin suksee taitaa olla historiaa, niin kokoonpanoa kannattaa mennä katsomaan tietysti musiikin, mutta myös rumpali-Jussi69:n takia: Tyyppi vetää samalla energialla, on kyseessä sitten (Cheekin) stadionkeikka, tai Vaasan kaupunginteatterin sunnuntaisetti. Pakko arvostaa, iso peukku.

Seuraavaksi kaupunginteatterin lavalle nousee Pepe Willberg 16.10., sekä Irina marraskuussa, päivämäärä julkistetaan myöhemmin.

Ps: Pahoittelut jälleen kerran heikosta kuvanlaadusta. Taitaisi olla sopiva aika kunnollisen kameran hankkimiselle..jospa joulupukki toisi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti