Vesa ei vaan tajuu

Tiedättehän sellaiset päivät, kun yksinkertaisesti kaikki ärsyttää? Meillä jokaisella on niitä joskus, ja silloin ärystyksen syyt saattavat olla yhtä loogisia, kuin taaperon kiukkupuuskan aiheuttajat. Riittää, jos aamulla smootihieaineksista joku puuttuu, hiusharja putoaa lattialle, tai aamuliikenteessä joku unohtuu valoihin sekuntia liian kauaksi aikaa. Ketutuskäyrä nousee ja aamuradion juontajatkin ärsyttävät. Perusjuttuja, jotka kuuluvat elämään. Onneksi ärsytys menee aina ohi, ja siinä ärripurrin vallassakin yleensä tiedostaa miten turhaa suunnilleen kaikesta ärsyyntyminen on.

Sitten on niitä päiviä ja pidempiä ajanjaksoja, kun eteen tulee asioita ja tapahtumia, jotka saavat pyörittelemään silmiään ja ihmetelemään toimiiko maailma todellakin näin, vai jääkö itseltä jotain ymmärtämättä. Enkö mä vain tajua, vai onko tässä kuviossa, asiassa, tilanteessa tai tapahtumassa jotain nurinkurista. Etenkin niinä hetkinä sitä kuvainnollisesti tuijottelee sinne peiliin ja miettii, että mitähän nyt; löytyykö sieltä vastauksia, vai onko vika tai nurinkurisuus jossain muualla. Kyse ei ole ärsyyntymisestä, tai muusta yhtä (periaatteessa) turhasta ja hölmöstä tunteesta, vaan olo on kuin kysymysmerkillä, joka ei teidä mihin kuuluu. Tai allekirjoittaneella, kun puhutaan matemaattisista yhtälöistä etenkin, jos niissä seikkailee sekä numeroita, että kirjaimia. Ymmärtänette pointin.

Kuva: Nelonen

Aina sanotaan, että kaikkea, tai kaikkia ei tarvitse ymmärtää, mutta itse olen vasta viime aikoina todella sisäistänyt tämän. On yksinkertaisesti olemassa ihmisiä, asioita, näkökulmia, käytöstä, mitä ikinä, joita ei kannata edes yrittää ymmärtää. Siinä menettää vähintäänkin aikansa ja vaivansa lisäksi myös oman mielenrauhansa, ja pahimmillaan alkaa jopa kyseenalaistamaan itseään. So not worth it. Kaikki näkevät ja kokevat asioita ja maailmaa eri tavalla, ja vaikka joidenkin kanssa katsoisi asioita samasta suunnasta näkee toinen ihan jotain muuta, kuin mitä itse näkisi. Useimmiten on hyvä yrittää laajentaa omaa perspektiiviään, mutta joskus se ei ole vaivan arvoista. Taika taitaakin olla siinä, että oppii huomaamaan milloin se kannattaa ja milloin on syytä vain antaa olla ja jatkaa eteenpäin.

Tässä vähän kevyempiä juttuja, jotka allekirjoittaneella eivät mene jakeluun:

- Suomen olympiajoukkueen edustusasut: Miksi niiden pitäisi olla yksivärisiä?
- Traktorit ja mopoautot aamuliikenteen seassa etenkin mustana marraskuuna. Erästä aamuohjelmaa lainatakseni: Mopoautot VVVEKS!
- Mielensäpahoittamisen kulttuuri. Ei pysty pieni ihminen ymmärtää mistä kaikesta voikaan pavunvarsi mennä neukkuun.
- Tarve arvostella toisia aina, kaikesta ja joka käänteessä.
- Miten illalla pitäisi päästä nukkumaan, jos on koukuttanut itsensä netflix-sarjaan?! Hankala homma.
- Telkkarin uusinnat. Viisi kertaa yhden viikon aikana, noin suunnilleen. Ei lisättävää, jätän tämän vaan tähän.
- Kysymykseen vastaamisen vaikeus: Eikö jo lapsuudessa opeteta, että vastataan, kun kysytään.
- Kaamosajan megalomaaninen väsymys. Miten se aina pääseekin yllättämään?
- Lumen puute marras-joulukuun taitteessa; miksi, oi miksi?
- Tahtoo onepiecen, taas, tai edelleen. Aina tähän aikaan vuodesta. :D
- Miksi talvella tekee aina mieli punaviiniä?
- Kostaminen. Täysin turhaa hommaa.
- Olen yhtäkkiä alkanut himoitsemaan jäätelöä, enkä ymmärrä koko asiaa. Syytän Ben&Jerrys'ia.

Siinä muutamia mielenpäällä olevia ihmetyksen aiheita, kevyitä ja ei niin kevyitä. Mikä asiat teillä ovat tällä hetkellä sellaisia, jotka eivät mene ymmärrykseen? Siis sen lisäksi, että huomenna on joulukuu! Hyvää joulukuuta tyypit!

Arvoista, asenteista ja ajatuksista

Luin joitan päiviä sitten, vai olisiko ollut peräti viime viikolla, Kolmistaan-blogin Karoliinan ajatuksia siitä, mitä arvoja haluaa opettaa lapselleen. Jäin miettimään samaa asiaa ja vaikka tietoisesti en aikaisemmin tätä olekaan miettinyt, oli lopputulos itselleni hyvinkin selkeä. Olemme viettäneet neiti K:n kanssa nyt useamman päivän sairastuvalla ja vaikka meininki alkaakin olla jo mallillaan, niin jokunen päivä kotoilua todennäköisesti edelleen on tiedossa. On ilo seurata tuota pientä ihmistainta ja huomata miten se oma persoonallisuus sieltä pilkistää jo iloisesti esiin. Pikkunaiseni persoonasta entisestään innostuneempana päätin siis kirjailla blogiin mitä arvoja, asenteita ja ajatuksia koen itse sellaisiksi, jotka ehdottomasti toivon osaavani opettaa myös neiti K:lle.

Usko itseesi, kaikki on mahdollista. Tämä on ehdottomasti ajatus, jonka toivon pikkumimmin omaksuvan, sillä ponnistetaan jo pitkälle. Kun uskoo itseensä, ei maailman myrskytkään niin helposti lannista ja jos omaksuu pienestä pitäen, että kaikki on mahdollista oppii näkemään maailman täynnä mahdollisuuksia.

Kuva lainattu Trendin fb-sivuilta

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Vihapuheiden ja rasismin kukkiessa tunnen tämän erityisen tärkeäksi. Tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet miten olla ihmisiä toisilleen. Haluaisin pystyä opettamaan pienelle ihmistaimelleni, että ihmiset ovat samanarvoisia ulkonäköön, taustaan, uskontoon, ammattiin, koulutukseen, mitä ikinä, katsomatta.

Rehellisyys. Tämä ei selittelyjä varmaankaan kaipaa. Ole aina rehellinen; toisia, mutta myös itseäsi kohtaan. Ikävä totuus on aina parempi, kuin miellyttävä valhe, ja totuus tulee lopulta aina ilmi. Omalle itselle valehteleminen on kaikkein tuhoisinta, ja rehellisyys pitää elämän yksinkertaisempana.

Ole ystävällinen ja kiltti, mutta älä suostu kenenkään kynnysmatoksi. Luonteeltaan peruskilteille ihmisille tämä on erityisen vaikeaa: Mikä on liiallista kiltteyttä ja missä menee raja, mitä voi hyväksyä kiltteyden ja ystävällisyyden nimissä ja mitä ei. Ystävällisyys ei maksa mitään, mutta valitettavasti niitä ihmisiä löytyy, jotka käyttävät ystävällisyyttä surutta hyväkseen ja sitä ei pidä hyväksyä. Hyvään saa ja pitää uskoa, mutta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos tuntee paremmaksi tiputtaa elämästään sellaisen ihmisen, joka yrittää pyyhkiä jalkojaan sinuun.

Perhe. Perhe on pahin, perhe on paras, perhe on aina perhe ja paikalla etenkin silloin, kun tarvitaan. Tai näin ainakin toivoisin kaikilla olevan, ja toivoisin osaavani tämän myös pikkumimmille opettaa. Äiti, isä, sisarukset, bonus-äidit -ja iskät, lisälapset, serkut, kummit, kaimat, ystävät; kaikki, jotka kukin perheeksi tuntee. Perhe on elämässä tärkeä voimavara ja haluaisin, että myös neiti K tulee sen elämässään tuntemaan.

Siinäpä ne tärkeimmät ja perustavanlaatuisimmat. Tästä voisi oikeastaan aloittaa uuden blogihaasteen: Millaisia arvoja, ajatuksia ja asenteita te haluaisitte lapsillenne opettaa?