Elämää smart officessa

Kirjoitin marraskuussa avokonttorista, sen hyvistä ja huonoista puolista, sekä omista haasteistani liittyen avonkonttorissa työskentelemiseen; postaus löytyy täältä. Kerroin myös, että olimme tiimimme kanssa muuttamassa tammikuun alussa uusiin tiloihin, jotka yleisesti kaiketi kulkevat nimellä monitilatoimisto. Itse kutsun tiloja nimellä smart office, koska isoveli valvoo jokapuolella, ja mikäli olet työpisteeltäsi pois paria tuntia pidempään, smart office heittää sinut kyseiseltä pisteeltä ulos. Kuulostaa dramaattisemmalta, kuin mitä todellisuus on, mutta palataan siihen myöhemmin. :D

Olemme siis totutelleet uusiin toimistotiloihin nyt reilun puolentoista kuukauden verran, ja yllätyksekseni olen huomannut, että itselleni uudet tilat ja järjestelyt toimivat erittäin hyvin. Uudet tilat ovat aika kliiniset, mutta erittäin valoisat, joista jälkimmäisellä on varmasti osuutta viihtymiseeni. Valoa tulvii toimistoon sisään kahdella puolella olevista ikkunoista ja sisävalaistus on kirkkaampi ja puhtaampi, kuin edellisessä officessa ollut kellertävä valo. Free seatingiin, eli muuttuvaan työpisteeseen, oli aluksi totuttelemista, mutta nopeasti siitäkin tuli arkipäivää. Käytännössä toimistosta on jokaiselle valikoitunut pari paikkaa, joissa useimmiten istuu, ja mikäli kaipaa rauhallisempaa ympäristöä, voi aina bookata itselleen neukkarin, tai etsiä vapaan huoneen, joita pelkästään omassa "home basessamme" on pari kappaletta. Viimeksi mainittuja ei siis tarvitse erikseen varata, vaan jos huone on tyhjillään, voi sinne mennä ilman sen kummempia mutkia. Suotavaa ei tietenkään ole, että joku istuu tyytyväisenä ja ylhäisessä yksinäisyydessään näissä huoneissa jatkuvasti ja päivittäin, mutta pari tuntia silloin tällöin on ihan paikallaan skype-palaverin tai muun keskittymistä vaativan homman tekemiseen.

Free seating tarkoittaa myös sitä, että omat kamat on päivän päätteeksi aina siivottava työpisteeltä pois omaan lokeroon, jollainen jokaisella on. Lokeroon pääsee käsiksi pin-koodilla, joten mitään erillisiä avaimia ei tarvitse mukana kuljettaa. Ihan mahdottomasti kamaa ei siis kannata työpisteelleen jemmata, mikäli haluaa päästä vähällä roudaamisella. Vähintäänkin jokaisella tulee kulkea mukana läppäri, näppäimistö, hiiri, sekä kuulokkeet. Itse roudaan suurinta osaa kamoista mukana kotiin saakka, sillä olen tottunut ottamaan koneen aina mukaan mahdollisten ylläri-etäpäivin varalta. Mikäli olet työpisteeltäsi poissa kauemmin, kuin pari tuntia, smart office niinsanotusti heittää sinut virtuaalisesti pisteeltäsi pois ja jokaisen kerroksen aulassa näkyvässä kartassa, sekä koneelle ladattavissa olevassa sovelluksessa työpisteesi näkyy vapaana. Käytännössähän harvemmin kukaan työpistettäsi tulee "varastamaan", vaikka siitä olisitkin pois kauemmin kuin pari tuntia, mutta periaatteessa se on mahdollista ja sallittua. Siinä tapauksessa pisteellesi jääneet tavarasi siirretään yleisesti sovittuun paikkaan. Jos siis tiedät viipyväsi palaverissa tai muualla kauemmin, kuin pari tuntia on ehkä helpointa ottaa läppäri ja muut tilpehöörit kantoon.

Samassa tilassa istuu nyt useampi tiimi ja kieltämättä välillä meininki on kaikkea muuta, kuin optimaalista työnteolle tai minkäänlaiselle keskittymiselle. Kaiken kukkuraksi rakennus, jossa istumme on osaksi vielä rakennusvaiheessa ja seinämme taakse urakoidaan vielä yhtä siipeä. Meteli on välillä siis melkoinen, kun ihmiset puhuvat keskenään, pitävät skype -tai puhelinpalavereita, tai muuten vaan vaeltavat pitkin toimistoa puhelin kovalla kovaan ääneen jutellen. Työskentelen monikansallisessa yrityksessä, joten myös officessamme on melkoisen kansainvälinen meininki, ja puheensorina käy useimmiten kolmella kielellä. On kuitenkin - ainakin toistaiseksi - aika piristävää istua niinsanotusti ihmisten ilmoilla, eikä pelkästään oman tiimin kesken jossain eristyksissä, kuten monta vuotta istuimme. Itse olen toki istunut useammassakin lokaatiossa sisäilmaongelmiin reagointini takia, joten senkin takia on ollut enemmän, kuin jees päästä uusiin tiloihin, jotka kaiken järjen mukaan pitäisi olla terveet. Ainakin flunssa on pysynyt koko alkuvuoden poissa, mikä indikoisi sitä, että mitään rakennuspölyä kummempaa kökköä ei ilmassa ole.

Myös taukotiloihin on panostettu, vaikkeivät ne omasta mielestäni kovin viihtyisiä olekaan. Kaikki tuntuu vielä jotenkin hieman kolkolle, mutta ehkä ympäristökin muokkautuu ajan myötä. Plussaa kuitenkin on, että kunnolliset taukotilat ovat olemassa, ja niissä on saatavilla niin teetä, kahvia, kuin evästäkin, jos niin tarve vaatii. Mielestäni ison peukun arvoinen on myös vaatimus omista mukeista, sillä pahvikuppeja ei muualla, kuin alakerran kahviossa ole tarjolla.

Kaikenkaikkiaan muutto uusiin tiloihin ja monitilatoimistoon on vaikuttanut kaikinpuolin hyvältä ratkaisulta, vaikka isosta investoinnistahan tässä on kyse. Itse liputan edelleen etäpäivin puolesta, mutta viihdyn myös keskellä smart officea varsin hyvin.

Avokonttorin kirouksia

Olen aina pitänyt itseäni kohtalaisen hyvänä keskittyjänä. Monesti töiden, tai muiden keskittymistä vaativien tehtävien lomassa on musiikki ollut soimassa korvanjuuressa, eikä opiskeluaikoina koulun yhteisissä tiloissa tehdyt kurssityöt aiheuttaneet päänvaivaa siksi, että ympärillä oli hälinää ja elämää. Pystyin helposti uppoutumaan tekemiseeni, eikä ympärillä tapahtuneet asiat tai vaihdetut viikonloppukuulumiset häirinneet.

Nykyään tilanne tuntuisi olevan ihan toinen. Olen huomannut hiljalleen, että avotoimistossa, jossa istuu kymmeniä ihmisiä tekemässä duunejaan, en pysty enää kunnolla keskittymään. En ainakaan asioihin, jotka vaativat todenteolla ajatustyötä, eivätkä kumpua rutiineista, tai lihasmuistista. Jos ympärillä on vähänkin hälinää unohdan helposti mitä juuri hetki sitten jostain tarkistin, ja joudun palaamaan useasti saman asian pariin. "Ai niin, niinhän se olikin." Työpäivät ovat välillä yhtä  silppua ja fiilis päivän päätteeksi todella väsynyt. Siinä mielentilassa ei välttämättä ole parhaimmillaan ottamaan vastaan kolmeveen kotiinlähtökiukkua, jos päivähoidosta haettaessa onkin leikit pahasti kesken...

Olen huomannut pirstaleisuuden vähentyvän silloin, kun sähköpostit käy tarkistamassa muutaman kerran päivässä, eikä reagoi jokaiseen yksitellen tippuvaan meiliin sillä samalla sekunnilla. Toisinaan tehtävät ovat sellaisia, jotka vaativat meiliboksin äärellä olemista koko työpäivän ajan ja silloin huomaan heti aamusta stressitasojen nousevan ja jonkinlaisen kireyden hiipivän takaraivoon. Onneksi moisia viikkoja ei nykyään kovin usein vastaan tule, ja "normityöpäivinä" teenkin monesti niin, että avaan sähköpostin kyllä aamulla ja silmäilen läpi, mutta ellei mitään akuuttia vaikuta olevan palaan meiliboksin ääreen vasta lounaan jälkeen. Toisinaan, jos tiedän heti aamusta olevan edessä jonkin homman, joka pitää saada puristettua alta pois saatan avata sähköpostin kokonaan vasta lounaan jälkeen. Toimii ainakin omalla kohdallani. Tiedän, että kaikille ei todellakaan työn luonteen vuoksi moinen ole mahdollista, ja esimeriksi yrittäjän on enemmän ja vähemmän pakko reagoida sähköpostiliikenteeseen nopeasti. "Enemmän ja vähemmän" siksi, että se pakko lähtee monesti myös omasta itsestä, ja nykyinen digitaalinen ympäristö aiheuttaa lisäpainetta, koska periaatteessa olet tavoitettavissa 24/7.

Mutta palataan siihen avokonttoriin. Avoin toimistotila, jossa työskentelee paljon ihmisiä rintarinnan tuntuu olevan kaikesta huolimatta edelleen kovassa nosteessa, vaikka tutkimustulokset osoittavat, että avokonttorin haitat ovat hyötyjä suuremmat. Allekirjoitan tämän aivan täysin, linkin jutun yksikään kohta ei pääse yllättämään. Reilun kymmenen vuotta avokonttorissa istuneena en voi sanoa, että olisin ikinä nauttinut samassa tilassa työskentelystä kollegoiden kanssa, vaikka työkaverit ovat pääsääntöisesti loistotyyppejä olleetkin. Ongelma ei kuitenkaan liity persooniin, vaan häiriötekijöihin ja keskeytyksiin. Työhön liittyviä haasteita ja ongelmia on toki tällaisessa ympäristössä helppo ratkoa, ja olen siitä onnellisessa asemassa tämänkin asian suhteen, että ympärilläni on tänäpäivänä avoin, ammattitaitoinen ja ilmapiiriltään loistava tiimi, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että välillä avonkonttori-ympäristössä keskittyminen on lähes mahdotonta, tai vähintääkin haastavaa.

Olen viime vuosina syyttänyt keskittymisvaikeuksistani lähinnä vanhemmuus -ja äitiyshommia, sillä let's face it, korvienvälinen kovalevy on kovemmalla koetuksella nykyään, kuin silloin, kun ei tarvinnut huolehtia kuin tasan itsestään. Ehkä asia ei kuitenkaan ole ihan niinkään. Olen ollut työelämässä takaisin äitysloman jälkeen pian kolme vuotta ja olen pikkuhiljaa tajunnut, ettei keskittymishankaluuksilla toimistoympäristössä ole mitään tekemistä vanhemmuushommien kanssa: Teen silloin tällöin etätöitä, yleensä kotoa, ja silloin paketti pysyy kasassa ongelmitta. Useimmiten naputan kotona konetta autuaassa hiljaisuudessa, joskus taustalla saattaa olla päällä radio hyvin hiljaisella.

Toimistolla olen huomannut pystyväni keskittymään parhaiten, kun laitan napit korviini ja spotifysta jonkin "rauhoittumislistan", tai muun, jossa on ainoastaan instrumentteja, ei laulua. Instrumentaalimusiikki rauhoittaa hetkessä myös stressistä - tai v***tuksesta - kohonneen sykkeen, sekä jotenkin hassusti laukaisee myös kiiretilanteessa kertyneen jännityksen.

Olemme alkuvuodesta muuttamassa niinsanottuun monitilatoimistoon, joten nähtäväksi jää miten hommat toimivat siellä ja onko mahdollisuutta joustavammin käyttää esimeriksi hiljaisempia tiloja, tai muita uuden toimiston suomia hienouksia. Jos kuitenkin saisi valita, mieluiten istuisin todennäköisesti ylhäisessä yksinäisyydessäni omassa officessani. :D

Miten teillä, onko avonkonttori friend or foe?

Kuvat: Pixabay

Sata ja yksi ideaa

Olen diagnosoinut itselleni niinsanotun writer's blockin. Ideoita riittää, mutta tekstin tuottaminen tuntuu syystä tai toisesta olevan työn ja tuskan takana. Ei tietokaan flowsta, jolloin ajatukset muodostuvat tekstiksi kuin itsestään ja sormet kiitävät näppäimistöllä, vaan kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen muotoiltuja ja taas poispyyhittyjä lauseita. Melkoisen turhauttavaa. Jos harrastaisin asukuvia -ja postauksia, nyt olisi ehdottomasti sellais(t)en paikka.

Kuva: Pixabay

Voisi kuvitella tällaisten jumihetkien aiheuttavan helpotuksen huokauksia sen suhteen, että en kirjoita työkseni. Not, päinvastoin: Jostain syystä ajatus tuntuu enemmän ja enemmän järkeenkäyvältä, vaikka tekstin aikaansaaminen tuntuukin juuri tällä hetkellä takkuavan pahemman kerran ja lauseidenmuodostaminen on tahmeaa, kuin taaperon sormet jäätelön syömisen jälkeen, öhöm. Luonnoksissa kuitenkin luuraa monia hienoja postauksenalkuja ja ranskalaisin viivoin muistiin raapustettuja ideoita. Jos jollain on mielessään aihe, johon haluaisi Pikkuponien ja Yksisarvisten tarttuvan, niin vinkatkaa ihmeessä. Jahka saan käännettyä kirjoitusflown takaisin asentoon "on", lupaan perehtyä ideoihin ja tunnustella mitä mieltä Pikkuponit vinkeistä ovat.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että sain sanoja peräkkäin edes tämän verran, ja että pian voi isolla kädellä alkaa hehkuttamaan joulua, johon muuten on enää reilut viisi viikkoa!

Ulkona tuoksuu syksy

Eilen oli ensimmäinen aamu, kun kunnolla tuoksui syksylle. Sieltä se tulee, pikkuhiljaa ja salakavalasti, alkaen aamukasteesta, ensimmäisistä keltaisena leijailevista lehdistä ja kultaisista viljapelloista. Puolestani juuri tämä vuodenaika saisi kestää vähän kauemminkin. Loppukesää ja alkusyksyä voitaisiin venyttää ja skipata kokonaan mustaakin mustempi loppusyksy ja kaamosaika, hypätä suoraan joulukuuhun ja siitä helmikuulle, jolloin aamut alkavat hiljalleen valkeemaan. Lienee yhtä todennäköistä, kuin pari viikkoa sitten I want-listalle asettamani kuukauden loma kolmesti, vai oliko se neljästi, vuodessa. :D

Monilla tuntuu työmaailmassa alkavan uusia projekteja kesän ja lomien jälkeen, mutta omalla kustannuspaikallani tuntuvat projektit pyörivät läpi kesän samalla sykkeellä, kuin aina muulloinkin. Suurin osa kollegoista on palaillut lomilta ja kuun loppuun mennessä myös kesätyöntekijät lopettelevat pestejään. Ja pakko päästä jälleen sanomaan, että kuun loppuun mennessä allekirjoittanut heittäytyy toisen kerran tänä kesänä (tai syksynä) lomamoodiin ja ottaa sinivalkoiset siivet pikkumimmin kanssa alleen. Mutta sitä ehdin täälä blogin puolellakin täpisemään vielä moneen kertaan seuraavan parin viikon aikana, koittakaa kestää.

Loppukuun aikana ajattelin saada valmiiksi myös puusohva-projektin - joka on venynyt ja vanunut vasta noin yhdeksän kuukauden verran - ja sutia kaunokaisen pintaan valkoisen kalkkimaalipinnan. Nyt ollaan jo aika lähellä finaalia, sillä sain tänään haettua myös maalin paikallisesta sisustusputiikista. Siinä ne nyt nätisti odottavat rintarinnan; puusohva ja maalipurkki. Projektin loppuunviemistä on sen toteutuessa ehkä pakko juhlistaa jotenkin, sen verra pitkissä kantimissa tämä homma on ollut. Mutta siis ihan pian, ihan pian..stay tuned.

Hyvää pikkulauantaita jokahittelle, tästä on leppoisaa lasketella loppuviikkoon ja viikonloppuun!