Kanskikuva

Kanskikuva

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ruokainspiraatiota

Pääsiäinen on juhlittu - tai allekirjoittaneen tapauksessa rentouduttu ja huilittu - ja seuraavana vuorossa kevään kekkerilistalla on vappu. Molemmat kuuluvat ruokajuhlien aateliin, vaikka henkilökohtaisesti en pääsiäisen herkuista innostukaan muista, kuin suklaamunista. Pashat, mämmit ja lammasruoat jäävät kauppojen hyllyille, mutta vappu konstailemattomine eväineen on enemmän oma juttuni. Perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia, vappumunkkeja, tippaleipiä, simaa ja kuohuvaa; siinäpä ne tärkeimmät, ja oma vappuni on pelastettu.





Ruoka on iloinen asia, yksi elämän suurista nautinnoista, ja omasta mielestäni kokkaaminenkin on ihan jees hommaa. Blogit, ja netti muutenkin, ovat täynnä toinen toistaan ihanampia, herkullisempia, ja pikaisiakin ruokaohjeita, mutta kaipaisin kuitenkin vähän inspiraatiota. Kun jokapaikasta tulvii ohjeita ja reseptejä, iskee hienoinen runsaudentulva ja valintaähky, eikä lopulta oikein tiedä mihin tarttua etenkin, jos ei oikein edes tiedä mitä etsii. Juhlapyhien ja kevään perinteisten kemujen menut ovat erikseen, niistä jaksan inspiroitua, mutta entä ihan tuikitavallinen viikonloppu, jolloin olisi kiva laittaa jotain muuta, kun niistä perus-eväitä; ei sillä, että peruseväissäkään mitään vikaa olisi.

Parin viikon takainen uunifetapastan tarjoaminen lounaaksi näin lapsiperheessä osoitti sen, että vaikka ruoka olisi aikuisten mielestä miten hyvää tahansa, jälkikasvuun eivät voimakkaat maut välttämättä iske, ainakaan sanan positiivisessa merkityksessä. Uunifetapasta teki kyllä kauppansa, mutta esimeriksi tuunatun ja kevennetyn pasta carbonaran tapaan se ei lautaselta kadonnut. En tiedä olenko tullut jotenki sokeaksi sille mitä kaikkia varteenotettavia vaihtoehtoja olisi lapsiperheessä kokkailtavaksi, sillä tuntuu, että ne on aina ne samat - hyväksi havaitut toki - vaihtoehdot, joihin turvaudutaan. Vaikka etenkin neiti K syö varsin laajalla kirjolla, aina lehtikaalista avocadoon - siis silloin, kun syömishommat eivät ole taas jonkun vaiheen takia pannassa ja pienoisen vääntämisen takana - niin silti eväitä kannattaa kokkailla mielessään se, että ne kelpaavat myös lapsille.




Arkisin lautaselle monesti löytää erilaisia kiusauksia, keittoja tai pastoja, koska niitä on helppo tehdä isompia annoksia, joista riittää ruokaa lämmitettäväksi useammallekin päivälle. Viikonloppuisin kuitenkin olisi kiva tehdä jotain muuta, kuin kestosuosikkeja lihapullia ja perunamuusia, kanaa ja riisiä, tai - jälleen kerran - jotain pastaa. Monesti etenkin perjantai-iltaisin laitan tex-mexiä tai teen lämpöisen piirakan, mutta ainakaan meillä ne eivät välttämättä kuulu pikkuihmisten suosikkeihin. Pizzastakin katoaa yleensä pieniin suihin lähinnä reunat. Vielä, kun sekaan lisää yhden kalarajoittuneen, joka ei kovin mielellään syö kasviksiakaan, pavuista puhumattakaan, alkaa allekirjoittaneella ruokareservi yksipuolistua. :D Tosin nyt ovella oleva, tai oikeastaan jo käynnistynyt, grillauskausi tuo omat variaationsa viikonloppujen ruokavalioon. Lähes kaikki liharuoat vaan maistuvat paremmalta grillin kautta tulleina.

Kaipaisin siis ruokapaljastuksia siitä, mitä juuri teillä kokataan viikonloppuisin. Mikä on herkkujen herkku tai kiireisen lauantain pelastus, joka maistuu koko perheelle? Mitä kokataan sunnuntaisin pitkään ja hartaudella, tai mikä on vakkarieväs perjantai-iltaan? Kaikki vinkit, ohjeet, reseptit ja ideat ovat tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti