Kanskikuva

Kanskikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fuuru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fuuru. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. heinäkuuta 2018

Touch of pink - testissä Color Mask Artin rose quartz

Lupasin viime viikolla - vai olisikohan ollut jo sitä edellisellä viikolla, helle sekoittaa pään - palata siihen mikä on lopputulos, kun alkaa kotikampaajaksi Color Mask Artin avulla. Vietin viime perjantaina lomapäivää, joten operaatioon oli ruhtinaallisesti aikaa paneutua. Hyppysissäni oli sävy rose quartz, ja mielikuvissani siinsi kevyen vaaleanpunainen kesätukka, ja kerrankin hommat meni kuten Strömsössä ja lopputulos oli just eikä melkein!


Festarifiiliksissä uudella tukalla


Operaatioon meni noin 1,5 tuubia väriä, jonka levitin kuuliaisesti sudin avulla koko päähän, kuiviin hiuksiin. Koska aloitin niskahiuksista edeten kerros kerrokselta ylöspäin, väri ehti olemaan lähemmäs tunnin ensinkäsitellyissä hiuksissa. Kun jokaisessa hiuskarvassa oli väriä, annoin värin vaikuttaa noin 20 minuuttia. Vaikka oma kotivärjääjäurani ei olekaan mainittava ymmärsin sentään ennen operaation aloittamista varautua kumihanskoin, sekä testata väriä pieneen hiustupsuun, joten tiesin ettei täyttä katastrofia pääsisi syntymään. Ainoa huolenaihe oli värin levittäminen tasaisesti, mutta ehkä vuosien kampaajalla istumisesta on jotain oppinut, koska olin lopputulokseen myös tasaisuuden osalta kohtuullisen tyytyväinen. Sittemmin olen huomannut, että pesun myötä latvoista väri kuluu helpommin, mutta se on toinen tarina se.





Huuhtelin koko komeuden siis 20 minuutin jälkeen hiuksistani, pesin shampoolla kevyesti päänahan, sekä levitin pyyhekuiviin hiuksiin hoitoainetta, jota ei tarvitse pestä pois. Avot, kesätukka oli valmis ulkoilutettavaksi!

Väriä jäi reilu puoli tuubia, johon sekoitin valmiiksi hieman hoitoainetta - väriä ehkä 2/3, hoitoainetta 1/3 - sävyn ylläpitoa varten. Ensimmäinen pesu osoitti, että väriä ei olisi tarvinnut hoitoaineella laimentaa, sillä pestyyn, pyyhekuivaan hiukseen ei ainakaan omalla kohdallani väri kovin tiukkaan tartu. Ilmeisesti muutenkin lähtökohta saa olla aika vaalea, että hiuksen sävy ylipäätään muuttuu.


Yhden pesun jälkeen


Yhden testatun värin perusteella Color Mask Art saa allekirjoittaneelta peukut: Väreillä saa ainakin vaaleahiuksisena kivasti vaihtelua hiuksiin, vaikkakin olen edelleen hieman skeptinen voimakkaampien värien suhteen. Ehkä siis pysyttelen pastellisävyissä ja annan kampaajan hoitaa radikaalimmat muutoshommat, jahka pakottava tarve iskee. :D

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Mä näen punaista!

Punainen villitys jatkuu! Näillä helteillä ei korvien välissä liiku kovin suurta pohdintaa vaativia juttuja, joten pitäydytään värihommissa. Olen tainnut joskus mainita, että kun innostun jostain, niin se on sitten menoa; oksat pois ja ilman jarruja. Nyt se jokin, innostumisen arvoinen asia on punainen väri. Kyllä, nyt keskikesällä, eikä suinkaan pikkujoulukauden lähestyessä. Hiukset ovat edelleen blondit - joskin kampaajaa on jo konsultoitu värinvaihdoksen tiimoilta - mutta viikonloppuna löytyi sattumalta kokolailla täydellisen sävyinen punainen kynsilakka, josta postasinkin instan puolelle kuvan jo alkuviikosta: CND:n creative play ja sävy on a dare. Rakkautta ensikokeilulla! Kolmessa päivässä lakka ei ole kulunut kuin hieman oikean käden etusormen kynnen kärjestä, joten hyvältä vaikuttaa. CND:n kynsilakkoja saa ainakin kauneushoitoloista, sekä kosmetiikkaverkkokaupoista. Kannattaa tutustua!




Punaisten kynsien kaveriksi oli luonnollisesti etsittävä mätsäävä punainen huulipuna, joka löytyikin jo omista meikkivarastoista, jotka muuten eivät ole mitkään valtavat. Meikkaaminen ei ole juttuni, vaan enemmänkin pakollinen paha, jonka avulla näyttää huolitellulta. en tarkoita etteikö meikkaamattomana voisi olla huoliteltu, itselläni ainoastaan on hieman nuhjuinen olo ellen ole ollenkaan meikannut. Onneksi on ripsipidennykset, joiden avulla pystyy huijaamaan ja pääsee vähän vähemmällä. Huulipunan on Maybellinen sävy lady red, ja on omaan makuuni juuri sopivan matta. Ei taita oranssiin, ei pinkkiin, vaan on just perfect punainen. Puna pysyy myös hyvin paikallaan, eikä lahjakkainkaan huulipunasyömäri (öhöm) saa väriä ihan heti kulutettua.




Heinäkuun helteille täydellinen combo: Kesäkynsille punainen lakka, huulille kirkuvan punainen huulipuna, silmille niin sanotut kokovartaloaurinkolasit ja voilà: Muuta meikkiä ei tarvitakaan!















tiistai 3. heinäkuuta 2018

Provinssi, Anssi Kela ja muut alkuviikon fuurut

Uusi viikko on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja viime viikkoinen kesän-loppumis-paniikkini on muisto vain. Duunihommiin ja arkeen on päästy kiinni mukavasti, ja viime viikolla vallinnut ajatusten pirstaleisuus ja levottomuuskin on tiessään. Sydänkin tunnistaa jälleen kesäfiiliksen, mitä järki vielä viime viikolla yritti sille toitottaa. Vaikka ajatukset ovat jotenkin paremmin kasassa nyt, kuin viime viikkoisissa loma-aivoissa, poukkoilevat ne silti totutusti asiasta toiseen. Koska listat on mielestäni eri kivoja tehdä - myös kauppalista, tiedän olevani tässä kohtaa vähän outo - niin päätin kirjata mitkä asiat tällä viikolla mielessä suhaa ja aiheuttavat fuuruiluja


Kuva: Pixabay



Provinssi-fiilistely

Viime torstaille putkahti yllättävä ilta-vapaa neiti K:n ollessa mummolassa yötä, ja mietintämyssyyn päätyi hyvin nopeasti käsillä ollut ihmisten juhla, Provinssi, joka menneenä viikonloppuna vietti 40vee-synttäreitään. Torstaille oli ladattu sellainen kattaus, että mieli hinkui Törnävänsaarelle enemmän, kuin tosissaan: Oli muunmuassa Soundsia ja Volbeatia, noin pari nimeä mainitakseni. Ennenkuin syöksyin lippukaupoille tarkistin kuitenkin sääennuste-tilanteen, koska eihän Provinssi olisi Provinssi ellei jossain vaiheessa sataisi vettä, ja totta tosiaan avauspäivän illalle ja yölle oli luvattu kohtuullisen kovaa vesisadetta. Retro jätti siis vesisateen takia (!!??!!) lipun ostamatta, ja vaikka iltapäivästä ja alkuillastakin vielä kärvistelin harmituksissani, olin illalla sateen saapuessa hyvinkin tyytyväinen valintaani jäädä kotiin.




Viikonlopun aikana päätökseni kuitenkin ikäänkuin palkittiin, sillä lauantaille avautui yllärinä tilaisuus lähteä kokemaan Provinssi-huumaa sittenkin. Kiitos siitä ystävälleni, sekä rakkaalleni, joka jäi hoitamaan kotikenttää allekirjoittaneen painuessa muina mutseina illaksi rokkaamaan parinkymmenentuhannen muun mukana. Extempore-reissuthan monesti ovat parhaita ja niin nytkin. Pieni festaripaussi tuli tarpeeseen ja noh, Provinssi vaan on aina kokemisen arvoinen, edes sen yhden illan. Kertaakaan retken aikana ei ehtinyt edes iskeä fiilis, että "tämä on jo niin nähty", mikä nykyään aika useasti hiipii puseroon tehdessä niitä juttuja, jotka ennen olivat suunnilleen parasta mitä tiedän. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään edelleen käydä festareilla, keikkareissuilla ja rakastan esimerkiksi yöpyä hotelleissa - nykyään oikeasti nukkumisen ja oman rauhan merkeissä :D - mutta onhan niistä touhuista jo tietyllä tapaa hohto kadonnut. Kivaa ne ovat edelleen kuitenkin siksi, että liian usein niihin ei enää ole tilaisuuksia, ja nykyään onnentunteet tarjoaa enemmänkin perheen kanssa tekeminen, kuin kylillä huiteleminen. Kaikesta huolimatta jälkimmäistäkin pitää päästä tekemään, etenkin puolison kanssa, että pikkuihmisten kanssa jaksaa taas touhuta. Oli miten oli, yllätyslähtö festarielle oli kaiken sen sunnuntain väsyn arvoista!


Fazerin turkinpippurisuklaa

En kestä, ihan järjettömän hyvää! Olen jostain somen uumenista bogaillut parin viime viikon aikana mainoksia fazerin sinisestä maustettuna turkinpippurilla, ja tuuminut, että tulossa olevalta laivareissulta pitää ehdottomasti tätä herkkua ostaa. Kyseistä suklaata on toistaiseksi saatavilla ainoastaan mereltä ja ilmasta, kuten mainos kertoi, sekä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Eräs kollegani oli reissultaan tätä jo ehtinyt toimistolle kahvipöytään tuomaan, ja suklaalevy taisi kadota parempiin suihin jo ennen lounasta. Vahva suositus siis, ehdottomasti laiva/lentokonetuliaislistalle!

Anssi Kelan "Ilves"-biisi

Olen ollut jotenkin out loman aikana siitä, mitä radioissa soitetaan ja mitä spotifyn suosikkilistoiltani tällä hetkellä löytyy. Reissussa suunnilleen ainoat biisit mitä korvamadoiksi jäivät olivat hotellin minidiscossa soineet biisit, joita Neiti K joraili sydämensä kyllyydestä päästessään vauhtiin. En (muka) ollut kuullut Anssi Kelan "Ilves"-biisiä aikaisemmin ja jumituin eilen ihan täysin radion ääreen biisin soidessa. Jopa siinä määrin, että oli pakko kuunnella biisi loppuun ennen autosta nousemista, vaikka auto olikin jo nätisti parkissa. Kela ei edes erityisemmin kuulu suosikkeihini, vaikka mies todella lahjakas onkin, ja hänen musiikkinsa on mielestäni jotenkin helppoa kuunneltavaa. Sellaista, joka omaan korvaan sopii, jää korvamadoksi, muistuu mieleen vuosien jälkeenkin; miettikääs, että biiist Mikan faijan BMW ja Milla ovat julkaistu vuonna 2001. Ei siis ihan eilen. Ilves jokatapauksessa jostain syystä meni ihon alle, ja erityisesti heti biisin alussa soiva huuliharppu ilahdutti.


Kuva: Pixabay



Tahtoo mökille!

Haluaisin mökille. Romantisoin mielessäni koko hommaa, koska todellisuudessa en ole edes kovinkaan vannoutunut mökki-ihminen. Paitsi jos mökki tarkoittaa sähköjä, juoksevaa vettä, sisävessaa ja muutenkin kohtuullisen moderneja tiloja. Viihdyn kyllä mökillä kuin mökillä päivän tai pari, mutta kauemmin viihtyäkseni tarvitsisin edellämainitut mukavuudet. Kermaperä mikä kermaperä tässä asiassa, ei voi mitään. Tuumin eilen, että olisipa kiva lähteä perheen kanssa jonnekin mökille, käydä uimassa ja polttaa illalla takassa rätiseviä puita. Melkein jo googletin vuokramökkejä, kunnes tulin järkiini: Ei taida olla meidän sakista vielä mestarimökkeilijöiksi, ei ainakaan niin kauan, kuin yksi pikkunainen uhmailee ja toista kiinnostaa öisin muutkin, kuin nukkumishommat. Heinäkuun aikana saamme jokatapauksessa hoitaa koiravahdin virkaa Neiti K:n mummolassa, joten siinä on meille modernia "mökkeilyä" ihan tarpeeksi: On uintimahdollisuus, takka, wifi ja kaikki muutkin mukavuudet.:D

Siinäpä ne tärkeimmät tämän viikon alkuun. Millaisia juttuja heinäkuun alku ja ensimmäinen viikko teissä on saanut aikaan?


tiistai 13. helmikuuta 2018

Mutku mä haluuuuuuuuuuuuuuuun!

Olen viime päivinä kehitellyt mielessäni I want-listaa. :D I know, aiheuttaa epäilemättä monissa pienoista silmienpyörittelyä ja kieltämättä itselläkin on vaikeuksia pitää naamaa peruslukemilla asioita listatessani. Miten voi ihminen innostua sekunnin sadasosassa näin kokonaisvaltaisesti, on kyseessä sitten pieni arkinen juttu, joka vain sattuu muljahtaa mieleen, tai pitempiaikainen haave, joka saa uusia sävyjä ja kerroksia mitä enemmän sitä ajatustasolla työstää. Naurattaa itseäkin.


Kuva: Pixabay

Mutta asiaan, mä haluuuuuuuuuuuuuun:

* Hotelliaamiaiselle, tai brunssille. En kestä, tekee täysillä mieli croissantteja ja kaikkia muita aamiaisherkkuja.
* Infinity rannekorun. Tai kaulakorun.
*  Uuden tatuoinnin; ideoita on miljoona, vähintään!
* Nähdä Neiti K:n ilmeen, kun saa synttärilahjaksi sen, mitä on pyytänytkin (done and check!). <3
* Reissuun: Lapin hangille, etelän aurinkoon, tai ylipäätään hetkeksi muihin maisemiin. Parin viikon reissu alkukesään on jo bookattu, mutta sitä ennen pieni pyrähdys jonnekin olisi paikallaan.
* Elää rakkauskuplassa forever. <3
* Keikalle. Nyt olisi akuutti tarve päästä pitkästä aikaa keikalle. Onneksi "ennenpitkää on taas maaliskuu". Haha, yritin olla hauska.
* Enemmän aikaa kirjoittaa. Työt haittaa harrastuksia. :D
* Että säästyttäisiin norolta tai muilta oksupöpöiltä tänä keväänä. Ihan kohtuullinen toive.
* Isomman kodin, koska lastenhuone. Olen piirtänyt mielikuvan avarasta vaaleansävyisestä tupakeittiöstä, johon valoa pääsee tulvimaan, sekä maakuuhuoneista, jotka ovat kauniisti asujiensa näköisesti sisustettu (kunnes ne ovat pienoisessa kaaoksessa, mihin todennäköisesti kovin montaa tovia ei menisi, mutta ajatus on tärkein) .
* Leppoisan viikonlopun, jolloin saa nukkua niin kauan, kuin unta riittää (eli öbaut seiskaan :D), ei tarvitse miettiä minkään lajin kotitöitä, tai ratkoa kenenkään harmitusta esimerkiksi lelukoirasta loppuunkuluneiden patteriden takia.
* Shoppailemaan: Vaatekaappi kaipaisi kipeästi päivitystä + kevät tulee!
* Kotiin tekemään laskiaispullia, koska lupasin eilen pikkumimmille ja onhan tänään laskiaistiistai.
* Heittäytyä ideoiden, kaikenkarvaisten fuurujen ja inspiraation vietäväksi. Toisinsanoen antaa luovuuden kukkia ja unohtaa hetkeksi kaikki muu.
* Valoisat illat tännehetinytkiitos.


Kuva: Pixabay

Siinä akuuteimmat. Kaikesta pystyy siis päättelemään, että kevät tekee tuloaan, ja parhaillaan odottelenkin koska yksi takuuvarmimmista tämän "taudin" oireista iskee: Sisustusinspiraatio! Itseasiassa ei tarvitse odotella, vaan nyt kun sen mainitsin, niin ehkä ihan vähäsen alkaa kutittelemaan pieni kodin ilmeen freesaaminen. Hmm..




Millaisia oireita teillä on ilmennyt? Kasvaako I want ja to-do-lista kevään korvalla ja löytyykö sieltä vuodesta toiseen samoja kuumeilujen aiheita?