Kanskikuva

Kanskikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. heinäkuuta 2018

Touch of pink - testissä Color Mask Artin rose quartz

Lupasin viime viikolla - vai olisikohan ollut jo sitä edellisellä viikolla, helle sekoittaa pään - palata siihen mikä on lopputulos, kun alkaa kotikampaajaksi Color Mask Artin avulla. Vietin viime perjantaina lomapäivää, joten operaatioon oli ruhtinaallisesti aikaa paneutua. Hyppysissäni oli sävy rose quartz, ja mielikuvissani siinsi kevyen vaaleanpunainen kesätukka, ja kerrankin hommat meni kuten Strömsössä ja lopputulos oli just eikä melkein!


Festarifiiliksissä uudella tukalla


Operaatioon meni noin 1,5 tuubia väriä, jonka levitin kuuliaisesti sudin avulla koko päähän, kuiviin hiuksiin. Koska aloitin niskahiuksista edeten kerros kerrokselta ylöspäin, väri ehti olemaan lähemmäs tunnin ensinkäsitellyissä hiuksissa. Kun jokaisessa hiuskarvassa oli väriä, annoin värin vaikuttaa noin 20 minuuttia. Vaikka oma kotivärjääjäurani ei olekaan mainittava ymmärsin sentään ennen operaation aloittamista varautua kumihanskoin, sekä testata väriä pieneen hiustupsuun, joten tiesin ettei täyttä katastrofia pääsisi syntymään. Ainoa huolenaihe oli värin levittäminen tasaisesti, mutta ehkä vuosien kampaajalla istumisesta on jotain oppinut, koska olin lopputulokseen myös tasaisuuden osalta kohtuullisen tyytyväinen. Sittemmin olen huomannut, että pesun myötä latvoista väri kuluu helpommin, mutta se on toinen tarina se.





Huuhtelin koko komeuden siis 20 minuutin jälkeen hiuksistani, pesin shampoolla kevyesti päänahan, sekä levitin pyyhekuiviin hiuksiin hoitoainetta, jota ei tarvitse pestä pois. Avot, kesätukka oli valmis ulkoilutettavaksi!

Väriä jäi reilu puoli tuubia, johon sekoitin valmiiksi hieman hoitoainetta - väriä ehkä 2/3, hoitoainetta 1/3 - sävyn ylläpitoa varten. Ensimmäinen pesu osoitti, että väriä ei olisi tarvinnut hoitoaineella laimentaa, sillä pestyyn, pyyhekuivaan hiukseen ei ainakaan omalla kohdallani väri kovin tiukkaan tartu. Ilmeisesti muutenkin lähtökohta saa olla aika vaalea, että hiuksen sävy ylipäätään muuttuu.


Yhden pesun jälkeen


Yhden testatun värin perusteella Color Mask Art saa allekirjoittaneelta peukut: Väreillä saa ainakin vaaleahiuksisena kivasti vaihtelua hiuksiin, vaikkakin olen edelleen hieman skeptinen voimakkaampien värien suhteen. Ehkä siis pysyttelen pastellisävyissä ja annan kampaajan hoitaa radikaalimmat muutoshommat, jahka pakottava tarve iskee. :D

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Mä näen punaista!

Punainen villitys jatkuu! Näillä helteillä ei korvien välissä liiku kovin suurta pohdintaa vaativia juttuja, joten pitäydytään värihommissa. Olen tainnut joskus mainita, että kun innostun jostain, niin se on sitten menoa; oksat pois ja ilman jarruja. Nyt se jokin, innostumisen arvoinen asia on punainen väri. Kyllä, nyt keskikesällä, eikä suinkaan pikkujoulukauden lähestyessä. Hiukset ovat edelleen blondit - joskin kampaajaa on jo konsultoitu värinvaihdoksen tiimoilta - mutta viikonloppuna löytyi sattumalta kokolailla täydellisen sävyinen punainen kynsilakka, josta postasinkin instan puolelle kuvan jo alkuviikosta: CND:n creative play ja sävy on a dare. Rakkautta ensikokeilulla! Kolmessa päivässä lakka ei ole kulunut kuin hieman oikean käden etusormen kynnen kärjestä, joten hyvältä vaikuttaa. CND:n kynsilakkoja saa ainakin kauneushoitoloista, sekä kosmetiikkaverkkokaupoista. Kannattaa tutustua!




Punaisten kynsien kaveriksi oli luonnollisesti etsittävä mätsäävä punainen huulipuna, joka löytyikin jo omista meikkivarastoista, jotka muuten eivät ole mitkään valtavat. Meikkaaminen ei ole juttuni, vaan enemmänkin pakollinen paha, jonka avulla näyttää huolitellulta. en tarkoita etteikö meikkaamattomana voisi olla huoliteltu, itselläni ainoastaan on hieman nuhjuinen olo ellen ole ollenkaan meikannut. Onneksi on ripsipidennykset, joiden avulla pystyy huijaamaan ja pääsee vähän vähemmällä. Huulipunan on Maybellinen sävy lady red, ja on omaan makuuni juuri sopivan matta. Ei taita oranssiin, ei pinkkiin, vaan on just perfect punainen. Puna pysyy myös hyvin paikallaan, eikä lahjakkainkaan huulipunasyömäri (öhöm) saa väriä ihan heti kulutettua.




Heinäkuun helteille täydellinen combo: Kesäkynsille punainen lakka, huulille kirkuvan punainen huulipuna, silmille niin sanotut kokovartaloaurinkolasit ja voilà: Muuta meikkiä ei tarvitakaan!















perjantai 13. heinäkuuta 2018

Hiushommia: Blondista punapääksi?

Leikkasin kesälomani alussa pitkät hiukseni longbob-mittaan, toiset sitä vaimotukaksikin kutsuvat. (Pitkä) polkka vaikuttaa olevan tällä hetkellä varsin kuuma hiustrendi, mutta sen takia en hiuksiani pätkäissyt. En oikein ikinä ole ollut trendien perässä juoksija, vaikka niitä toki seuraankin innokkaasti. Poimin yleensä vallitsevasta muodista jutun tai pari jotka koen omakseni ja suuri vaara on, että mikäli tykästyn ikihyväksi, tämä hyvin pian jo entinen trendi kulkee mukanani seuraavat kymmenen vuotta. Hiukset lyhenivät lähinnä siksi, että huvitti. Erihyvä perustelu vai mitä; "koska mä voin". Hiukseni kasvavat kohtuullisen nopeasti, joten sekin osaltaan madalsi kynnystä. (Nopeasti) uusiutuva luonnonvara siis.


Kuva: Pixabay


Viimeiset kymmenkunta vuotta minulla on ollut pitkät hiukset; välillä todella pitkät, alaselkään saakka ulottuvat, välillä taas lapaluihin asti yltävät. Pidennyksiä ei päässäni ole ollut sitten vuoden 2007, jolloin aloitin kasvatusoperaation, mutta koska mullekaikkihetinyt, en malttanut tuolloin odottaa, vaan turvauduin pidennyksiin reiluksi puoleksi vuodeksi. Väri on vaihtunut vaalean eri sävyistä violetti/blondi-combon kautta mustanruskeaksi, josta päätin luopua pari vuotta sitten ja aloitimme kampaajani kanssa "blond by summer"-projektin, josta kirjoitin täällä. Nyt kun kuontalo on ollut kunnolla vaalea noin vuodenpäivät, ja viimeisetkin kullanvaaleat suortuvat lähtivät lyhentäessäni hiusteni mittaa, olen alkanut miettiä josko syksymmällä olisi aika taas pienelle muutokselle. Pidän vaaleasta tukastani ja moni lähipiiristäni sanoo minun näyttävän blondina taas enemmän omalta itseltäni, mutta mikä nainen se sellainen olisi, joka ei välillä mieltään muuttaisi. Punainen on alkanut houkuttamaan ja koska olen edelleen näissä jutuissa vähän joko-tai-ihminen, niin mielessäni oleva punainen olisi ehkä luokkaa Sanni. Ehkä. Asia on vielä mietintämyssyssä, lähinnä siksi, että punaista(kaan) ei noin vaan hiuksesta pois saa. Mustanruskeasta vaaleaksi oli sen verran pitkä prosessi, että ihan heti moiseen ei huvittaisi uudelleen ryhtyä.






Omaan luonnostaan perisuomalaisen maantienharmaan tukan, joten vaalea on ehdottomasti omin värini, jossa tunnen oloni todella kotoisaksi, joten siihen todennäköisesti aina muutosten jälkeen palaan. Tummana viihdyin useamman vuoden, mutta punainen on kovatöinen ylläpidettävä, joten heti en (ehkä :D) kampaajantuoliin ryntää punaista tukkaa hakemaan. Onneksi nykyään on kevyempiäkin vaihtoehtoja ja ajattelinkin testata color mask artin gemstones collectionin värejä. Värit ovat vegaanisia, ammoniakittomia, sekä hajusteettomia suoravärejä, jotka pysyvät hiuksessa 3-20 pesua. Sarja vaikuttaa kovin houkuttelevalta, ja ruby red-sävyn lisäksi neon pink ruby, moonstone ja rose quartz ovat mielestäni varsin herkullisia. Viimeksimainittu taitaakin mennä kokeiluun heti, kun olen saanut juurikasvun jälleen piiloon. Babysteps, babysteps. Raportoin asiasta siis ensi viikolla lisää!

Onko teillä millaisia kokemuksia suoraväreistä, kirkuvan punaisesta tukasta, sen vaalentamisesta, tai ylipäätään asiaan liittyen?