Kanskikuva

Kanskikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

4veen Tähkäpää-synttärit

Kahtena helmikuisena viikonloppuna vietettiin meillä tärkeitä juhlia: Neiti K:n 4-vuotissynttäreitä. Parille viikonlopulle levittäytyneistä synttärihulinoista huolimatta pysyivät juhlallisuudet varsin kohtuullisina, ja meininki olisikin kahvitella vielä kerran kiellon päälle jahka pääsemme muuttamaan uuteen kotiin ja saamme hommat edes suunnilleen järjestykseen. Samalla juhlitaan neiti W:kin sitten 2-vuotiaaksi, aikamoista. <3




Tarkoitus oli hoitaa helmikuun 4vee-juhallisuudet yhtenä viikonloppuna, mutta koska talven ja kevään kulkutaudit yllättivät, siirrettiin kaverisynttäreitä - ensimmäiset muuten laatuaan - viikolla eteenpäin. Se ei onneksi sankaria liiaksi harmittanut, vaan neiti oli lähinnä huolissaan siitä, että kavereille pitää nyt ilmoittaa ettei meille voi tulla, ettei heihin tartu sama pöpö. Ihana tyyppi. <3 Pöpö kuitenkin oli varsin pikaista sorttia ja 4vee oli iskussa jo seuraavana aamuna, joten osa mummista ja paapoista uskaltautuivat tulla onnitteluvisiitille. Uudelleen aikataulutetut kaverisynttäritkin saatiin hulinoitua seuraavana viikonloppuna kunnialla ja vaikka vieraita oli varsin maltillinen määrä, oli meininki kolmiossamme melkoista. Hattua nostan heille, jotka useamman lapsen kanssa asuvat pienissä neliöissä; sopii varmasti joillekin, mutta selvästikään en ole yksi heistä. Kivaa juhlaseurueella kuitenkin tuntui olevan, ja se on pääasia.






Sankarin toiveesta bileet olivat Tähkäpää-teemaiset, joiden järjestäminen ja ideoiminen on kaltaiselleni innostujalle ihan parasta! Pinterest on ollut ahkerassa käytössä ideoita etsiessä, mutta olen yrittänyt pitää teemahommat lähinnä tarjottavissa ja muutamissa koristeissa, eikä ainakaan toistaiseksi mopo ole karannut käsistä. Saa nähdä mitä se on parin-kolmen vuoden päästä, kun neiti itsekin osaa jo kertoa paremmin mitä tahtoo.  Jää nähtäväksi. 







torstai 22. maaliskuuta 2018

Kolmossynttärit Frozen-teemalla

Neiti K:n kolmossynttäreitä vietettiin reilu kuukausi sitten ja teema oli mikäs muukaan, kuin Frozen. Tai "Plousen", kuten kolmeveeni sanoo. Anna, Elsa, Olof ja Kristoff ovat seikkailleet meillä aika ahkeraan nyt viime kesästä lähtien, ja ikuisena Disneyn klassikkoleffojen fanina en pidä asiaa ollenkaan pahana. Viime aikoina on repertuaaria laajennettu Frozenista ja Lumikista Tuhkimoon, Pieneen Merenneitoon ja Aladdiniin, joista kaksi viimeksi mainittua ovat allekirjoittaneen ikisuosikkeja, löytyypä Ariel-neito tatuointina ihostanikin. Leffat taitavat olla kaikki 7-vuoden ikärajalla varustettuja, mutta kiitos nykyteknologian liian jännittävät kohtaukset on helppo skipata ja nauttia ainoastaan myös pienemmille silmille sopivasta matskusta.

Neiti K esitti ennen synttäreitään - joista oli puhuttu suunnilleen joulusta saakkaa - toiveen jäätelökakusta, joten ei muuta, kuin tuumasta toimeen. Itse en jäätelökakkua alkanut alusta asti tekemään, vaan turvauduin pakastealtaiden tarjontaan, joka oli ihan tarpeeksi nonparelleilla, Kristoff-hahmolla ja koristelluilla jäätelötötterövohveleilla tuunattuna. Jäätelökakun lisäksi oli tottakai myös perinteinen täytekakku "Elsan värisellä" sokerimassalla päällystettynä. Koko komeuden kruunasi kakun päälle sovitettu Elsa-hahmo, syötävät lumihiutalekoristeet, sekä muutama hopeanvärinen nonparellihelmi, ja lumeksi ripoteltu tomusokeri, joka todellisuudessa oli ripoteltu kakun pinnalle peittämään leipurin vajavaiset taidot sokerimassan kanssa askartelun suhteen. Öhöm. Ehkä vielä joskus.




Perinteiset mokkapalat kuuluivat tottakai myös synttäripöytään, ja leikkasin ne sydämenmuotoisella piparkakkumuotilla annospaloiksi, sekä koristelin valkoisilla, sinisillä ja hopeisilla nonparellihelmillä. Kinkkupiirakkaan en keksinyt sen kummampaa teemaan sopivaa väritystä, mutta tarjolla olleet rockyroadit, sekä valkosuklaakeksit koristelin turkoosiksi värjätyllä valkosuklaalla. Kyytipojaksi vielä valkoisia ja turkooseja vaahtokarkkeja, niin tarjoilu oli valmis. Synttärit vol kakkosille tyydyin täytekakun sijaan pyöräyttämään jäätelökakun kaveriksi mudcaken, joka oli todella muddy, mutta parempi överit, kuin vajarit, vai mitä. :D




Kolmossynttärit vietettiin aika pienellä porukalla, mutta ehkä ensi vuonna toisin. Pääasia kuitenkin oli, että synttärityttö tykkäsi ja oli onnellinen. Lahjatkin näyttivät olleen mieluisia ja ovat kovassa käytössä aurinkolaseja myöten, joiden sesonki saisi kunnolla jo alkaa. Oli ihana seurata lapsen riemua ja täpinän määrää, kun synttäriaamu koitti. Erityisesti Elsa-kakulle neiti huokaili ihastuneena, vaikka muuten tarjoiluista kiinnosti lähinnä jäätelö ja valkosuklaakeksit. Kuvia räppäisin pari hassua, jotka nekin vähän sinne päin, mutta aina ei ehdi, kun keskittyy olennaiseen.

Tähän loppuun pitää asiaankuuluvasti vielä taivastella ajan kulumista, sillä neljä vuotta sitten minulla ei ollut aavistustakaan tuosta pienestä ja pippurisesta naisesta, jonka elämääni noin vuotta myöhemmin sain. Parhaat asiat tapahtuvat yllättäen. Kivaa torstaita!