Kanskikuva

Kanskikuva

maanantai 8. toukokuuta 2017

Äitienpäivä lähestyy - lahjavinkkeja ä-tyypin muistamiseen

Toukokuun toinen sunnuntai ja sitä myöten äitienpäivä lähestyy.  Jos taloudessa on äiti-ihminen, on häntä toukokuun toisena sunnuntaina ehdottomasti muistettava jotenkin, on kyseessä sitten omien lastesi äiti, omien lastesi bonus-äiti, oma äiti, vara-äiti, äidinäiti, tai mitä tahansa. Pointti: Äitiä on äitienpäivänä muistettava, emmekä halua kuulla etenkään puolisolta lausuntoja kuten "ethän sä mun äiti ole". Myös omaa äitiä on luonnollisesti suotavaa muistaa, vaikkei samassa taloudessa asuisikaan, näin vinkkinä. :D




Äitienpäivämuistaminenhan ei ainakaan omasta mielestäni vaadi suuren luokan budjettia, vaan ajatus on tärkein. Valmiiksi tehty aamiainen äidin mieltymysten mukaan ja siihen kylkeen vaikka lähikaupasta ostettu kukka - myös suklaa toimii aina - ajavat varmasti asiansa, kunhan ajatus on mukana. Koko hommassahan kuitenkin parasta on pikkutyyppien ihan itse tarhassa tai koulussa askartelemat muistamiset. <3




Jos kuitenkin haluat muistaa puolisoasi jollain muullakin, kuin sillä lähikaupan kukalla, eikä erityistä lahjatoivetta ole äidin omasta toimesta vinkattu - niiden kanssa kannattaa olla tarkkana! - niin tässä muutama ehdotus siihen, mitä sunnuntaiksi voi varata. Lisättäköön vielä, että nämä ovat allekirjoittaneen mielestä valideja vinkkejä, en ota vastuuta, mikäli ne eivät kaikkia mielytä. :D

- Lahjakortti hemmotteluhoitoon, hierontaan, tms. Ellet ole varma, mikä on puolisosi juttu, kysy hänen ystäviltään.
- Yhteinen vapaailta. Syömään, leffaan, teatteriin, mitä ikinä, ja tämä on tärkeää: Kaikki, myös lastenhoitaja, on järjestetty valmiiksi.
- Keikkaliput ä-tyypin suosikkibändin keikalle. Tai teatteriin. Tai urheilutapahtumaan. Tai festareille. Tai joogakurssille. Missä puolisosi viihtyykään. Ja nimenomaan kaksi lippua; toinen hänelle, toinen hänen parhaalle ystävälleen, tai/eli sinulle.
- Pullo hänen suosikki parfyymiaan. Saattaa vaatia hieman salapoliisihommia, mutta mitä sitä ei puolisonsa eteen tekisi.
- Mikäli teillä on yhteinen harrastus, voit antaa jotain siihen liittyvää. Jos kuitenkin yhteinen harrastus on esimerkiksi kokkaaminen, älä osta paistinpannua (ellei sitä nimenomaisesti ole pyydetty), vaan vie puolisosi mieluumin lempiravintolaanne, tai jonnekin täysin uuteen paikkaan, syömään.




Jos kukkaron nyörit on pidettävä tiukalla ja hommasta pitäisi selvitä pienellä budjetilla toimivat ihan yhtä hyvin myös esimerkiksi itsetehty äitienpäiväkakku, yllätys-piknik olkkarin lattialla - tai ulkona, jos kevät viimein koittaisi, tai vaikka kokovartalohieronta pitkän kaavan mukaan. Pääasia, että asiaa on mietitty ja ehkä vähän nähty vaivaakin. Kuten sanoin, ajatus on tärkein ja äitienpäivänä jokaisen äidin pitäisi saada tuntea olevansa erityinen. <3

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Sunnuntai-illan suosikit

Viime aikoina olen alkanut helpottamaan sunnuntain tuskaa - en usko, jos joku sanoo ettei pode edes pienoista ahdistusta tai levottomuutta sunnuntai-iltana, uuden viikon kynnyksellä - viihdyttämällä itseäni suosikkiblogieni parissa. On muuten ihan parasta ja leppoisinta touhua juuri tähän hetkeen ja monesti blogit tarjoavat myös inspiraatiota ja hyvää fiilistä uuteen viikkoon. Kannattaa kokeilla! (y)

Joten näihin sanoihin, näihin tunnelmiin hyvää alkavaa viikkoa jokahittelle!


Sunnuntain lohturuokapäivällinen Eurooppalaiseen päivällisaikaan

lauantai 6. toukokuuta 2017

Reissunaiset Levillä

Kävimme neiti K:n kanssa lomailemassa huhtikuun alussa Lapin maisemissa, Kittilän Levillä. Kerta ei ollenkaan ollut ensimmäinen tällä kokoonpanolla ja täytyy sanoa, että kaksveeni suoriutuu pitkistä automatkoista siinä missä aikuisetkin. Vielä jos päikkärihommat kuuluisivat neidin lempijuttuihin matkat menisivät vieläkin kivuttomammin, mutta koska päivällä nukkuminen on pikkumimmin mielestä typerää hommaa en voi tukeutua ajatukseen "no kyllä se sitten autossa nukkuu". Ei nuku, voin kertoa. :D Onneksi matkanvarrella on kuitenkin pysähdys -ja taukopaikkoja kiitettävän paljon ja jokainen aakkosravintola ainakin tarjoaa myös lasten leikkinurkkauksen, joten pelkästään ympäri huoltoasemaa ei tarvitse taaperon perässä juosta. Iso peukku myös nimenomaisen aakkosravintolaketjun tuhdille aamiaiselle, jolla reissunaiset täyttivät vatsansa alle kymmenen euron hintaan (per aikuinen) ja jokaiselle löytyi jotain: Valikoimaa oli ruispuurosta karjalanpiirakoihin, munakkaaseen, jogurttiin ja mysliin unohtamatta täkeintä, aamukahvia. Todellinen lifesaver!




 Levin matkailukylä tarjoaa ajanvietettä vauvasta vaariin: Leviltä löytyy rinnehiihtokeskuksen ja kelkkailumahdollisuuksien lisäksi muunmuassa Spa kylpylöineen, hoitoloineen ja kuntosaleineen, sekä lastenmaailma Inka ja Niko, joka sijaitsee kylpylän alakerrassa, mistä löytyy myös keilausmahdollisuus ja ties mitä muuta. Lastenmaailma sisältää niin pallomeren, kuin pomppulinnankin, kiipeilyradan -ja seinän, erilaisia keinuja, leluja, you name it. Neiti K viihtyi lastenmaailmassa niin viime, kuin tänäkin vuonna ja hyvin näytti leikeissä aika kuluvan myös hieman vanhemmilla lapsilla. Myös kylpylän puolelta löytyy peräti kaksi pienten lasten allasta ja muutenkin tilat ovat varsin suuret ja monipuoliset erilliseine saunaosastoineen. Rinnekeskuksen pohjoispuolen rinteen juurelta löytyy myös lastenmaa, jossa on mahdollisuus pulkkamäkeen, sekä laskettelun ja lautailun opetteluun loivassa mäessä ja mikä parhainta, lastenmaan harjoittelurinne on eristetty niin, että sinne ei suoraan tunturin huipulta pääse. Pikkulaskettelijoiden -ja lautailijoiden (vanhempien) ei siis tarvitse pelätä, että joku suksii vahingossa miljoonaa niskaan. Lastenmaassa järjestetään ainakin sesongilla päivän aikana myös kilpailuja, ym. ohjattua ohjelmaa. Emme suuremmin tutustuneet lastenmaan tarjontaa, sillä neiti K tyytyi lähinnä kuskaamaan pulkassaan joka paikassa mukana kulkevaa pehmokissukaveriaan, sekä kävelemään ympäri kylää siinä määrin, että lähes jatkuvasti mukana kulkevissa matkarattaissa istui lähinnä edellä mainittu kissukaveri.




Aikuiseen makuunhan Leviltä löytyy vielä enemmän tekemistä ja touhua; koko paikka on kuin yksi iso aikuisten leikkipaikka. Liikunnallisten aktiviteettien lisäksi esimerkiksi ravintoloita ja pubeja on moneen lähtöön ja afterski ja yöelämä Levillä onkin varsin vilkasta. Hullu Poro Areena muun muassa tarjoaa artisteja ja bändejä lähes viikon jokaisena päivänä. Lisäksi lomakylästä löytyy shoppailumahdollisuuksia, kampaamoita, kosmetologeja, hierojapalveluita ja lähes kaikkea, mitä ihminen lomallaan saattaa kaivata. Itse pidän pienen "keskustan" tunnelmasta ja siitä, miten kaikki on rakennettu sulaan sopuun, kuten oikeassa kaupungissa konsanaan: Loma-asunnot, kaupat ja ravintolat voivat sijaita samoissa rakennuksissa ja kapeahkot kujat houkuttavat tutkimaan mitä niiden varsilta löytyykään. Viikossa kujat ehtii koluta toki moneenkin kertaan, mutta iso käsi siitä, että kaikki tarvittava on Levin aukiolta katsottaessa kävelymatkan päässä, jopa silloin, kun matkassa on taapero, joka kävelee "minä itte". Mökkimme sijaitsi ihan keskustan kupeessa, joten autoa ei reissulla todellakaan tarvittu. Neiti K:kin osasi jo puolivälissä viikkoa sanoa olevansa menossa "mökille", eikä kotiin.




Levi, ja Lappi yleensäkin, on jotenkin maaginen paikka, ainakin näin lakeuksien kasvatille. Siellä on oma tunnelmansa, maisemat ovat upeat, ja auringon paistaessa ja lumen välkehtiessä silmä lepää ja mieleen laskeutuu rauha. Lapissa lomailija pääsee kiinni täysin erilaiseen maailmaan ja lomakupla syntyy kuin itsestään. Keväthangilla on ihmisen helppo hengittää.


torstai 4. toukokuuta 2017

Blond by Summer-projekti ja (uusi) kesätukka

Homma etenee! Viime elokuussa alkanut blond by summer-projekti alkaa olla, jos ei nyt loppusuoralla, niin ainakin todella hyvällä mallilla.Viime elokussa sain päähäni, että jo riittää mustanpuhuva look hiusten puolesta ja on taas aika vaaleammalle ja itselleni luonnollisemmalle värille. Haasteen heitin HiusHarlekiinin Pialle, joka on tähän mennessä sutinut lopputtomasti raitoja hiuksiini ja vähän kerrallaan saanut lookkini muuttmaan vaaleammaksi. Hommahan ei suinkaan lopu tähän, mutta kaunis kiitos Pialle jo nyt!





Kuten kuvasta näkyy, lähtötilanne oli varsin tumma, ja nyt yleisilme on selkeästi vaalea. Tyvi alkaa näyttää jo siltä, kuin pitääkin, ja pikkuhiljaa se kultainen latvakin sieltä taittuu vaaleaksi! Lähestyvän kesän kunniaksi pituutta otettiin myös reilulla kädellä ja itsestäni pituus tuntuu suorastaan polkalta, vaikka totuus on jotain puoliselän mittaa. Jokatapauksessa fiilis on huomattavasti kevyempi ja hiusta on paljon helpompi nyt käsitelläkin. Ja happyhappyjoyjoy, vaaleasta tukasta pystyy tekemään vaikka kesäfestareille pikkuponien värisen sateenkaaritukan!



lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappuvappuvappuvappuvappuvappuvappuvappu!

Se alkaisi vappu olemaan käsillä! Tänä vuonna kevään juhlaa voikin juhlistaa useamman päivän, kiitos sunnuntaille osuvan vappupäivän, jos siltä tuntuu. Mikäs sen parempaa, kuuluu juhlahumuun sitten perhevappu, muuten vaan rauhallinen vappu, tai kovemman luokan bilevappu. Either way, Jumala mielessä, housut jalassa, tai muistakaa ainakin, että jos otat, niin anna taksin ajaa.




Itse olen alkunut tykkäämään vapusta enemmän ja enemmän ymmärrettyäni joskus vähän alta kolmekymppisenä, että sinne baariin, turuille ja toreille ei ole pakko lähteä riekkumaan, jos ei huvita. Tänä vuonna vappuviikonlopun suunnitelmat sisältävät ainakin lapsuudenystäviä, vappubrunssia ja skumppaa, varsinaisia lukkoonlyötyjä suunnitelmia ei vielä ole, joten let's go with the flow

Hyvää ja kuplivaa vappua tyypit ja rakkautta! <3 Nautitaan kevään juhlasta, tuli sieltä taivaalta sitten auringonpaistetta, vettä, räntää tai vaikka niitä ämmiä äkehet seljäs. :D





perjantai 14. huhtikuuta 2017

Virvon varvon!



 

Pikkuponit toivottaa jokahittelle oikein hyvää pääsiäistä ja rentouttavia pyhiä! Puput radalle ja noidat luudalle! Vaikuinkasenytmenikään. :)













tiistai 11. huhtikuuta 2017

Omat ihonhoidon luottomömmöni

Tällä viikolla kilahtaa ikämittariin yksi vuosi lisää ja sen kunniaksi ajattelin kirjailla muutaman sanasen anti-age-tuotteista, eli suomeksi sanottuna ihonhoitotuotteista aka ryppyvoiteista, sun muista asiaankuuluvista mömmöistä. En ole sitä tyyppiä, joka kauheasti jaksaa rahallisesti panostaa moisiin tuotteisiin, vaan olen enemmänkin "vesi vanhin voitehista"-henkeä ja kookosöljy, sekä perinteinen nivea toimii kaikkeen muuhun, mihin pelkkä vesi ei pysty. Tietysti kaikenmaailman karkintuoksuiset bodybutterit ovat aina jees, mutta jos rajataan mömmöt ainoastaan puhtaasti kasvoille tarkoitettuihin tuotteisiin, niin en tee niiden tuotteiden suhteen kovinkaan suuria satsauksia.


Päivä -ja yövoide

En siis ole järin suuri ihmevoiteisiin investoija ja arvostan sitä, että hinta-laatusuhde on kohdillaan, eikä rasita kukkaroa liiaksi. Kookosöljyähän saa kympillä ruokakaupasta 425ml pötikän, joten ymmärtänette yskän. On kuitenkin yksi sarja, jonka putelit löytävät tiensä kylppärin kaappiini kerta toisensa jälkeen: Oriflamen NovAge True Perfection. Sarjanhan on pakko olla toimiva, sanoohan sen jo nimikin. :D Vakkarituotteita tästä sarjasta kaapissani ovat päivävoide, yövoide, sekä seerumi, jota itse käytän päivävoiteen alle, jos iho tuntuu väsähtäneeltä, käytännössä siis syksystä kevääseen. Tällä hetkellä käytössäni on myös silmänympärysvoide, sekä puhdistusgeeli ja kasvovesi. Puhdistustuotteet tuntuisivat olevan herkästi reagoivalle iholleni vähän liian tujua tavaraa, mutta muuten en sarjasta enää luopuisi.


Seerumi ja silmänympärysvoide

Tuotteiden suositus taitaa olla 25+ -iholle, joten jännä nähdä kauanko riittää poweria tämän soon-to-be-kolmevitosen iholle. Kuitenkin niin kauan, kun päivävoide saa kasvoille freesin fiiliksen hetkessä ja yövoiteen jäljiltä iho on pehmeä ja kimmoisa ei liene tarvetta tykympiin tuotteisiin. Onneksi NovAgelta löytyy vaihtoehtoja siinäkin kohtaa, kun true perfection-sarja on aika päivittää enemmän oman ihon ikään sopivaksi..mihin tottakai menee vielä tovi jos toinenkin. ;)  Päivä -ja yövoiteiden hinta pyörii siinä kolmenkympin korvilla, seerumi on noin kympin kalliimpi ja silmänympärysvoiteen hinta on parisenkymppiä. Putsarilla hintaa on reipas parikymppiä ja kasvovedellä noin 15 euroa. Tuotteet pystyy ostamaan myös settinä, jolloin ne luonnollisesti ovat edullisempia; tällä hetkellä tarjous näyttäisi olevan 84 euroa koko satsi.


Putsari ja kasvovesi

Tämän sarjan kanssa kävi itselle vähän samalla tavalla, kuin kookosöljyn kanssa ihonhoitotuotteena: Se oli rakkautta ensikokeilulla. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan True Perfection-sarjaan ja muihin Oriflamen NovAge-tuotteisiin. Mikäli mielenkiinto heräsi ja etsinnässä on uusia tuulia ihon -ja muuhun kauneudenhoitoon Oriflamen luottoedustajani yhteystiedot löytyvät täältä.

Keväthehkua iholle jokahittelle, kohta sen saa aikaan luonnollisestikin, jahka loputkin talvenrippeistä väistyy ja aurinko ottaa paikkansa!