Some-kanavat haltuun

Pikkuponit ja Yksisarviset ovat kirmailleet pian kaksi vuotta ja sen kunniaksi löysivät tiensä vihdoin ja viimein myös facebookiin ja instagramiin; käykäähän tykkäämässä ja seuraamassa, linkit löytyvät täältä ja täältä, sekä blogin sivupalkista.

Blogin tulevien kaksivuotissynttäreiden kunniaksi pyrin jälleen päivittämään sisältöä hieman useammin, kuin kerran viikkoon. Kevät on mennyt pienoisessa pyörityksessä ja välillä on ollut työn takana saada kirjoitusmoodi on-asentoon. Kiireinen toimistoympäristö ei välttämättä ole se parhain luovuuden kannalta, mutta nyt kesällä ajatus taas juoksee vapaammin ja saa luovuudenkin puhkeamaan uudelleen kukkaan. Suunnitelmissa on myös niin paljon kaikenlaista, että eiköhän blogikin päivity jälleen muutaman kerran viikkoon, kun inspiraatiota saa ammennettua entistä enemmän myös omasta elämästä.

Seuraan lähes päivittäin suosikkiblogejani ja olenkin napannut suosikeiltani, joista ainakin kolme ovat ammattibloggaajia, vinkkejä siihen miten tehdään blogia, jonne lukijat löytävät ja palaavat uudelleen ja uudelleen. Tavoitteeni ei ole tehdä Pikkuponeista ja Yksisarvisista ammattimaista, mutta haluan silti alkaa panostamaan kanavalleni enemmän, sillä kirjoittaminen on todellakin yksi lemppariasioistani maailmassa, ja mahdollistaisihan se uusia kivoja juttuja, mikäli lukijamääräni olisivat suuremmat. Homma taitaakin olla suurimmalta osin itsestä kiinni, joten tuumasta toimeen, asia kerrallaan.

Todella epätyypillinen ajatusmalli itselleni - ainakin ennen ollut? - tuo asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että sovellan yhä useampaan ja useampaan asiaan "vähän kerrallaan"-meininkiä. Liekö iän tuoma juttu tuokin; enää ei ole (muka) niin julmetun kiire joka paikkaan, eikä ole pakko sukeltaa pää edellä uusiin juttuihin. Toisinaan taas tuntuu, että huijaa itseään pahemman kerran, jos yrittää todistella itselleen, että kaikkea ei ehkä tarvitsekaan saada heti nyt ja tällä sekunnilla. Paitsi joskus. :D Itseasiassa useimmitenhan se olisi erittäin toivottua saada kaikki-mulle-heti-nyt, mutta koska elämällä tahtoo monesti olla omat suunnitelmansa, on pakon edessä tyydyttävä siihen, että kyllä tämä tästä; PIKKUHILJAA.

Mutta niihin some-kanaviin.. Miten sitten ottaa some-kanavat haltuun? Paras tapa lienee päivittää niitä usein, pitää visuaalinen ilme raikkaana ja omannäköisenä, yrittää kirjoittaa mielenkiintoisesti ja omaa sydäntä lähellä olevista jutuista unohtamatta lukujoiden toiveita. On taivaan tosi, että sormet juoksevat näppiksellä huomattavasti vikkelämpään ja teksti syntyy kuin itsestään, kun kirjoittaa asioista, jotka ovat itselle tärkeitä, joihin tuntee intohimoa, joista inspiroituu ja jotka saavat innostumaan. Henkilökohtaisen blogin kirjoittamisessa on se hienous, että ne omat kiinostuksen kohteet ja intohimot ovat keskiössä postauksia kirjoittaessa, vaikka monesti olen huomannut bloggaajia moitittavan siitä, että blogi ei ole enää mielenkiintoinen ja jollain tapaa "eksynyt" aiheestaan, joutunut niinsanotusti sivupolulle. Ajatus tuntuu jokseenkin hassulta, koska henkilökohtainen blogihan varmasti muuttuu siinä missä kirjoittajansakin: Elämäntilanteet muuttuvat, kokemuksia ja ikää tulee lisää, ja monia asioita alkaa katsomaan eri tavalla ajan mittaan, tai ainakin ehkä eri kulmasta. On toki tärkeää ottaa huomioon lukujoidensa toiveet, tottakai, mutta itseään ja omia ajtuksiaan ei saa siinä sivussa hukata.

Jos siis on ajatuksissa, tai toiveissa jokin tietty aihe, niin kertokaa ihmeessä! Ja käykää tykkäämässä Pikkuponeista ja Yksisarvisista niin fb:n, kuin instankin puolella. 

Kuvat: Pixabay

"Kesä on kohta ohi" (ei todellakaan ole!) -paniikki

Meidät suomalaiset on suhteellisen tehokkaasti onnistuttu aivopesemään siihen, että kesä on lyhyt ja jokaisesta kesäpäivästä kuuluu nauttia; nehän jokatapauksessa loppuvat ennenkuin on ehditty kaivaa kesävaatteet ja grilli jemmasta. Juhannuksen jälkeen päivä alkaa lyhenemään, kesä on pian ohi ja kaamosaika ovella. Masentavaa. Todellisuudessahan meillä on kohtuullisen valoisia päiviä ja jopa iltojakin yli puolet vuodesta ja pimeimmistä pimein kestää "ainoastaan" kolmisen kuukautta. Virallisina kesäkuukausina aurinko paistaa sunnilleen yötäpäivää ja työelämässä touhu hidastuu toimisto-Suomen lomaillessa heinäkuussa, -ja Euroopan elokuussa. Jos nyt jotain voisi toivoa, niin lämpimämpiä kelejä, vaikka tälle kesälle niitäkin on jo saatu enemmän, kuin parille viime kesälle yhteensä.

Alkaa vaikuttamaan siltä, että kaikesta positiivisesta kesähypetyksestä huolimatta myös allekirjoittanut on joutunut jonkinsortin onnistuneen aivopesun uhriksi. Huomaan nimittäin henkisesti pyöritteleväni silmiäni, kun jengi toivottelee hyvää kesää. Whaaaaaat, kesähän on käytännössä yli puolessa, koska juhannus on ohitettu (väärin, ei todellakaan ole yli puolessa) ja vaikkei olisikaan, niin äkkiähän tämä tästä ohi hujahtaa (mikä typerä ajattelumalli). Neljän viikon kesälomani on takanapäin, joten syytän tästä nappiin menneestä aivopesusta osaksi myös sitä. Onneksi viikon verran kesälomapäiviä on vielä jemmassa, ja - jälleen - vaikka ei olisikaan niin mitä sitten? Äkkiä nyt kääntämään ajatuksia uusille taajuuksille, sillä kesähän on parhaillaan täällä, aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kalenterinkin mukaan ollaan sydänkesän kynnyksellä.

Yritän siis virittää ajatukseni uuteen moodiin ja kertoa (loma)aivoilleni, että nauti nyt vaan hyvä ihminen kesästä ja elämästä. Myönnettäköön, että asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että nyt eletään ensimmäistä työviikkoa loman jälkeen ja olotila on vähintäänkin väsynyt. Ihan kovin iisisti ei tällä kertaa arkimoodiin elo, tai kroppa, ole luiskahtanut. Jos siis löytyy hyvä vinkkejä siihen, miten pääsee taas arkihommiin kiinni - mutta kuitenkin kesäisen lempeään ja keveään tyyliin - niin olen pelkkänä korvana. Loma leuhotettiin menemään ensin Turkin maalla ja sitten koto-hoodeilla, joten ehkä lomaltapaluukoomailu nyt vaan kuuluu asiaan.

Tahmeaa tai ei, mielessä on alkanut myllertää - vaikka aivot loma-asennossa tuntuvatkin vielä osaksi olevan - tavanomaiseen tapaan: Asuntokuviot, vaikka vannoin etten ajattele asiaa ennen syksyä, mahdolliset opinnot, pienoiset sisustusfuurut, jotka yritän pitää aisoissa, koska mitä järkeä on havitella väliaikaiseen kotiin kauheasti uutta ja kivaa. Uudet reissut (aina ja iankaikkisesti, no surprises there), pitämättömät lomapäivät ja paaaaaaaljon muuta. Hengästyttää itseäkin. Mihinhän unohtui taas se carpe diem -ja go with the flow-touhu. :D Reissussa ollessa mielessä ei liikkuunut juuri muuta, kuin että koskas on taas ruoka-aika ja menisikö tänään altaalle, rannalle, vai shoppailemaan, joten ei ihme, että pieni ihminen väsähtää alkuunsa, kun päästää ajatuksensa taas tuttuun tapaan valloilleen.

Pointtinihan kuitenkin oli, että yritetään olla ajattelematta, että kesä olisi lyhyt ja pakkopakkopakko nauttia lämmöstä silloin, kun sitä on, vaan nautitaan hetkestä, tässä ja nyt. Jos sänkyyn peiton alle kömpiminen houkuttaa enemmän, kuin terassilla auringosta nauttiminen, tai puutarhassa hengailu, niin go for it. Yritän myös itse muistaa tämän, öhöm.

Ps. Kivaa Provinssi-viikonloppua kaikille festarieläimille!

Laiskan kokin jauhelihapihvit

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen is on-going ja voin kertoa, että hieman tahmeaa tuntuisi olevan. Onneksi muonituspuolessa kuitenkin voi luvan kanssa mennä siitä, mistä aita on matalin, ja tämä kokki todellakin niin on tehnyt. Alla ohje siis nopeisiin, herkullisiin ja vähätöisiin jauhelihapihveihin, jotka nimesin laiskan kokin jauhelihapihveiksi, olkaatten hyvät!

400g naudan vähärasvaista jauhelihaa; mielellään sellainen pieni, sievä, ohut paketti, jossa jauhis on pakattu toooooodella tiiviisti
voita
suolaa
mustapippuria
valkosipulijauhetta

Ota jauhis pakkauksestaan ja leikkaa neljään osaan. Painele osiot vielä ohuemmiksi ja tiiviimmiksi pihveiksi, mausta maun mukaan suolalla, mustapippurilla ja valkosipulijauheella. Paista kunnon nokareessa voita molemmin puolin. Syö rapsakan salaatin, chilikastikkeen ja seesamiöljyn kanssa. Törkeän hyvää, vaikka itse sanonkin. Kuviin asti laiskan kokin jauhelihapihvit eivät ehtineet, eivätkä suoraan sanoen olleet kovin edustuskelpoisiakaan, mutta sitäkin maukkaampia.

Kuva: Pixabay

Kokkailemisiin, enää kolme työaamua ennen viikonloppua! :D

Juhannus is hiör

Pikkuponit ovat lomailleet siinä, missä allekirjoittanutkin, ja koska töihinpaluu häämöttää ensi viikolla, lienee aika herätellä myös blogi lomahorroksesta. Neljä viikkoa on hujahtanut yhdessä silmänräpäyksessä etenkin, kun retki Välimeren auringon alle nielaisi siitä suurimman osan. Retki oli kuitenkin onnistunut ja parissa viikossa pääsi paremmin, kuin hyvin irti arkirutiineista, ruoanlaittorumbasta ja ylipäätään kaikesta, mitä perus-arkitouhuihin kuuluu. Ei kokkaamista, pyykkäämistä, tai laskujen maksua, vaan valmiita ruokapöytiä, pesulaviikattuja vaatteita, aurinkoa, drinkkejä keskellä päivää, jos sattui huvittaa, sekä jäätelöä; paljon jäätelöä. Suurinta suunnittelua aiheutti pohdinta siitä, milloin suunnistetaan rannalle, milloin Dim-joelle ja milloin käydään moikkaamassa tuttuja unohtamatta tietenkin lähes jokapäiväistä ensimmäisen maailman ongelmaa: Kävellen, vai taksilla. Ei siis paljon elämä Turkin rivieralla stressannut.

Nyt ollaan kuitenkin oltu koto-Suomessa viikon verran ja juhannus jo koputtelee ovella! Neiti K otti ja kuumeili reissun jälkimainingeissa muutaman päivän, joten kovin rentouttavaksi loppuloma ja juhannukseen laskeutuminen ei ole muodostunut, mutta silläkin uhalla, että jinxaan nyt koko jutun; hyvältä alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa. Kovin suuria juhannussunnitelmia ei ole, mutta jokaiselle päivälle kuitenkin jotain. Odotin kovasti, että pääsisimme myös aikuisten kesken viettämään juhannusta, mutta näyttää jäävän haaveeksi tänä vuonna.

Tänään kuitenkin ohjelmistossa on muunmuassa Swingelingiä, britakakun leipomista, sekä pionien metsästystä. Rakastan pioneja, mutta jostain kumman syystä jätin leikkopionit eilen ostamatta, joten asia täytyy korjata pikaisesti.

Siinäpä lomakuulumiset todella tiukassa pähkinänkuoressa, ensi viikolla (toivottavasti :D) enemmän tekstiä viimeisen neljän viikon touhuista jahka loma-aivotkin tästä taas tokeentuu. Kuvafiilistelyinä tunnelmia reissustamme, hyvää juhannusta jokahittelle; Jumala mieles ja housut jalaas :D, ja jos otat, et aja.

Kun Pikkuponit ja Yksisarviset kesälaitumille kirmasi!

Nyt se odotettu hetki viimein koitti, kun sai virittää työmeiliin out-of-office-viestin neljäksi viikoksi. Neljäksi! Ihan järjettömän hyvä fiilis! Mennyt talvi ja kevät ovat olleet aikamoista myllerrystä ja muutosta, ja vaikka suuntaus on ehdottoman positiivinen, on se silti - eritoten se maailman pisimmältä tuntunut muutto, linkki täällä - syönyt voimavaroja ja saanut odottamaan kesälomaa. Nyt, kun kesä on kuin varkain alkanut jo parisen viikkoa sitten (!!!!!), on ihanaa jäädä lomalle ja fiilistellä kesää tietäen, että tämä on vasta alkua.

Pidän elämäni ensimmäistä kertaa - muistaakseni :D - neljä viikkoa lomaa yhteen pötköön, joten varmasti pääsee irti arjesta ja ladattua akkuja. Myös kotiympyröistä -ja askareista irtautuminen pariksi viikoksi edesauttavat asiaa. Niin kivaa, kuin arkikin nykyään on, olen todella onnellinen päästessäni ollamöllöttämään pariksi viikoksi auringon alle jonkun muun hoitaessa ruokahommat ja aikalailla kaiken muunkin.

Suunnistamme neiti K:n ja ystävien kanssa ensi viikolla tuttuun Alanyaan ja siinä missä äiti odottaa täydellistä rentoutumista (ja efestä :D), odottaa neiti K uimistouhuja ja sitä, että saa joka päivä syödä jäätelöä, jos haluaa. Lennämme ensimmäistä kertaa Antalyan sijaan Gazipasaan, jossa meitä odottaa kimppakyydin sijaan priva-kuljetus hotellille. Gazipasahan on ihan Alanyan kupeessa, joten matkan pitäisi taittua sujuvasti alle tunnissa, mutta koska ollaan Turkissa, you never know. Antalyastahan matkaa saa taittaa joskus kolmattakin tuntia, joten aamulennon ja aikaisen herätyksen jälkeen on ihan miellyttävää, ettei tarvitse montaa tuntia odotella enää hotellille pääsyä. Asustamme pariviikkoisemme lapsiperheille suunnatussa hotellissa ja viime syksyn reissun kokemuksen perusteella bookkasin meille myös all-inclusiven. Kertaakaan ei pitäisi joutua miettimään ruokailukuvioita, koska evästä on tarjolla varsin tiuhaan tahtiin. Varmasti käymme parin viikon aikana syömässä muuallakin, mutta ennenkaikkea helppouden takia järjestin myös reissun ruokapolitiikan ikäänkuin etukäteen.

Aika hyvässä jamassa tuntuisi lomameininki siis olevan, kun ainoa pienoista päänvaivaa aiheuttava asia on reissun takia parin viikon pesäero rakkaastani. Olen kohtuullisen varma, että ensimmäisen lomaviikon jälkeen olisin valmis lennättämään myös elämäni miehen Välimeren maisemiin, mutta yritän kuitenkin kestää. :D First world problems, juu sii.

Myös neiti K lomailee neljä viikkoa - mahdollisesti jopa viidennenkin - joten eilen sekä omat kollegani töissä, että neiti K:n hoitotädit ja "hoitokollegat" saivat tuoreita mokkapaloja loman kunniaksi.Itse puolestani nappasin loman kunniaksi kotiinviemisiksi pullon proseccoa ja istuin tyytyväisenä ulkona nauttimassa auringosta, parveke-piknikistä ja kotipedikyyristä.

Nyt lopetan kesälomafiilistelyn - hetkeksi -, siirryn muihin tehtäviin ja toivottelen kaikille oikein ihanaa ja lämmintä kesäviikonloppua! #oispaainakesä

Jääkaappikiksejä ja helppo feta-pekoni-pastasalaatti

Joskus viime syksynä eteeni putkahti seuraamieni blogien listalla postaus, löytyy täältä, jossa oli ehkä pähein ikinä näkemäni jääkaappi! Siis miettikää miten niinkin arkinen asia, kuin jääkaappi voi saada ihmisen innostumaan. Bongaamastani jääkaapista löytyi muunmuassa jääpalakone, ja muutenkin yksilö oli kovin tyylikkään näköinen. Lisäämme masiinan siis I want/to-do-listalle, josta löytyy asioita laidasta laitaan: Osan aikaa vuodesta jossain lämpimässä asumisesta jääkaappiin.

Olen pitkään haaveillut isosta jääkaapista; sellaisesta, jossa koko kaappi on jääkaappia ja pakastinosasto löytyy omana kaappinaan vierestä. Inhoan sitä, että kaappi pitää kauppareissun jälkeen tunkea täyteen, ja jos jotain sieltä haluaa on ensin suoritettava pienoinen purkamisoperaatio, jonka jälkeen taas ängetään ja sovitellaan. Not my piece of cake. Muuton myötä tämäkin pieni, arkipäivän haave toteutui ja ajjettä kuulkaa niin oli odotuksen väärtti! Nyt mahtuu salaatit, maidot, jogurtit, juurekset, vicyt ja skumpat samaan kaappiin, samaan aikaan, ja ovat sieltä saatavillakin vielä kohtuullisen helposti, ilman suurempia, edellämainittuja operaatioita.

Tykkään kattaa ruokapöytään miljoona kippoa ja kappoa ja esimerkiksi kurkut, tomaatit ja salaatit löytyvät useimmiten meillä eri astioista, joista jokainen saa napata omalle lautaselleen mieluisimmat. Tämä tekee sen, että paitsi ruokapöytä, myös jääkaappi on kohtuullisen täynnä kaikenmaailman astioita (I want/to-do-listalta löytyy myös isompi keittiönpöytä, vaikka kohtuullisen kokoinen nykyinenkin on). Säilön aika vähän ruokaa muoviastioihin, ja nätteihin lasikulhoihin ei useimmiten ole kansia, mutta pikkulautasten avulla saa astioihin paitsi kannet, myös pinottua niitä jääkaappiin nätisti päällekkäin. Pieniä, arkipäivää helpottavia niksejä, joilla säästää paitsi jääkaapista tilaa, säästää myös muovijätettä, kun ei käytä muovikelmua - oma henk.koht. inhokkini, joka ei vaan ole mielestäni käyännöllinen(kään) missään muodossa - tai pieniä muovipusseja. Kun muoviastoita käytetään ruokaa säilöttäessä itselle nousee ehkä vielä ympäristöasioita enemmän mieleen se, mitä purnukoista ruokaan irtoaa ja millaisia kemikaalihiukkasia ja epäsuotuisia aineita sitä kautta elimistöömme pääse. En jaksa olla monissakaan tämän sortin asioissa - valittavasti - kovinkaan valveutunut, mutta yksi pienikin asia on aina kotiinpäin.

Olen aina ollut kiinnostunut ravinnosta ja tykkään tehdä ruokaa. Siinä, missä toinen selaa vaikkapa autoilmoituksia, minä selaan reseptejä. Tykkään etsiä uusia ruokia niiden arkisten rinnalle ja etenkin näin kesällä ruoanlaiton helppous plus keveyskin on iso plussa. Kaupasta tarttuu useimmiten mukaan niitä samoja juttuja, vähän tietysti kauden ja vuodenajan mukaan, mutta on tiettyjä juttuja, joita jääkapistamme löytyy lähes aina: Maitoa, jogurttia, kananmunia (paitsi ne eivät asusta jääkaapissa, mutta enivei), sitruunamehua - sitä keltaisessa, pienessä purnukassa olevaa, jota käytän lähes ruokaan, kuin ruokaa ja etenkin kesällä myös jääveden kaverina -, voita, parsakaalta, kurkkua, porkkanoita, perunaa ja lapsiperheen perusevästä, jauhelihaa. Niin ja tietysti ketsuppia, koska neiti K söisi ketsuppia vaikka puuron kanssa, jos saisi. Myös pinaatti ja fetajuusto ovat tänä keväänä olleet kovassa huudossa. Aika peruseväitä siis.

Mitä teidän jääkaapistanne löytyy aina ja onko ruokahommat lähellä sydäntä? Alla vielä kesän kunniaksi helppo feta-pekoni-pastasalaatin ohje; täydellistä ruokaa lämpimiin päiviin.

5 dl (täysjyvä)pastaa, esimeriksi perhos -ja/tai fusillipastaa
paketti pekonia
fetajuustoa
babypinaattia
kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
sitruunamehua
aromisuolaa
sitruunapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta, lisää sekaan loraus oliiviöljyä ja maun mukaan aromisuolaa ja jäähdytä. Suolan voi toki lisätä jo keitinveteen, jos haluaa. Paista pekonit rapsakoiksi ja silppua pieniksi paloiksi. Huuhtele pinaatit ja tomaatit, valuta. Leikkaa pinaatteja halutessasi pienemmäksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita kaikki keskenään, mausta sitruunamehulla ja sitruunapippurilla, ja kaada/leikkaa fetajuusto koko komeuden päälle ja kääntele sekaan. Itse rakastan fetaa, joka myydään isompana palana, enkä (enää) haksahda kevytversioihin. Ohjeesta tulee isohko kulhollinen, josta riittää useammaksi kerraksi. Täydellinen lounaseväs töihin! Mikäli haluat kevennetyn version, vaihda pekoni kinkkusuikaleisiin ja laita fetaa vain näöksi.

Kuvat: Pixabay

Elonkerjuu - ja siivet kestää!

Olen intohimoinen musiikinkuluttaja. Musiikki piristää, parantaa, antaa potkua ja rauhoittaa. Helposti saatavilla oleva asia, suuri vaikutus. Musiikki voi viedä tiloihin, toiseen todellisuuteen ja antaa mielettömiä elämyksiä. Se sopii arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun, aikuisille ja lapsille.

Ennen neiti K:n syntymää kiersin kohtuullisen ahkerasti keikoilla, ja yleensä autonnokka näytti sinne, missä olisi lauteilla Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, sittemmin useimmiten pelkkä Elonkerjuu, vaikka myös artisti Tähkän keikkakunto on noin kerran vuoteen käyty toteamassa (ja kova sekin on). Bändi on kulkenut mukanani - vai kenties toisinpäin :D - viimeiset 13 vuotta ja noihin vuosiin mahtuu muistoja, jos jonkinlaisia. Bändin keulassa on nyt kolmas laulaja, Osku Ketola, ja niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo, vaikka originaalia ei kukaan korvaakaan. Bändi on siis uuden laulajansa kanssa työstänyt uusia biisejä ja tehnyt tänä keväänä paluun lavoille puolentoistavuoden tauon jälkeen. Olin aluksi melkoisen vaihtelevilla fiiliksillä jälleen uusien kuvioiden suhteen, vaikka laulajavalinta olikin mieleeni heti, kun asia julkistettiin. Silti vähän mietitytti, koska hyvässä muistissa oli vielä edelliset uudet kuviot. Puolisalaa takavasemmalta hiipi myös mieleen, että yritetäänkö tässä nyt lämmittää jo jotain kertaalleen - tai pariin kertaan? - viilennyttä keitosta. Ei yritetty: Uusi materiaali osoitti, että nyt on tulilla ihan uudet keitokset. Fiilistelyjäni keväällä ilmestyneestä sinkusta, Saanhan Mä Tulla Viereesi, plus biisin video löytyy täältä. Mainittakoon, että ryhmän toinen sinkku, Mä Oon Oikees, Ketolan äiteen poika laulajanaan ilmestyi eilen perjantaina, 18.5., ja kesärundin bändi aloittaa 2.6. legendaariselta Teuvan Kaarihovilta. Bändin kuulumisia ja muut kesän keikat löytyvät täältä.

Mutta asiaan! Olin tulossa kertomaan, että kävin katsastamassa bändin nykyisen keikkakunnon vappuaattona toisessa legendaarisessa maakunnan mestassa, Kauhavan Tiikerissä. Tiikeri ei vuosien varrella tunnu muuttuvan mihinkään, mikä tavallaan on lohdullista, vaikka syytä ehkä pieneen - tai vähän isompaankin - päivittämiseen olisi. Bändi nousi lauteille puolenyön jälkeen ja fiilis oli ensisoinnuista kuin olisi kotiin tullut. Hassua, miten jotkut tilanteet vaan tuntuvat kotoisan tutuille. Ehkä asetelma on sama, kuin hyvä ystävän kanssa: Ei haittaa, vaikka näkemisten välillä menisi aikaa pidempäänkin; voidaan jokatapauksessa jatkaa siitä, mihin jäätiin. Fiilistä vahvisti entisestään Oskun varma, rauhallinen ja (vaikka ei verrata saisikaan, mutta kamoon) edeltäjiinsä verrattuna eleetön esiintyminen. Miehellä on upea, upea ääni, eikä Elonkerjuu olisi Elonkerjuu ilman viulua, joten artistin instrumentti istuu kuvioon täydellisesti. Vanhat biisit soivat komeasti, vaikka onkin kappaleita, jotka sopivat ainoastaan Laurin suuhun, sekä tekstejä, jotka henkilöityvät hyvin vahvasti taiteilija Lagströmiin, joka siis toimi bändin laulajana Laurin jälkeen. Odotan uutta materiaalia kuitenkin ehkä suuremmalla mielenkiinnolla, kuin koskaan aikaisemmin, ja eilen ilmestynyt sinkkubiisi Mä Oon Oikees on ainakin keikoilla tuntunut päässeen jo suureen suosioon, myös allekirjoittaneella. Neiti K:kin tykästyi biisiin kuunneltuaan sitä eräältä keikkavideolta ja lauleskeli muutaman päivän kolmevuotiaan auktoriteetilla "sä oot vääräs ja mä oon oikees". Biisi on takuuvarmaan Kerjuuta ja lyriikat osuvat tämänpäivän (some)maailman oikkuihin, touhuihin, mielensäpahoittamiseen ja päsmäröintiin enemmän, kuin osuvasti, koska hei; minoon oikees ja sinoot vääräs. 

Elonkerjuu siis porskuttaa ja bändillä on varsin vahva fanikanta, vaikka tyyppejä ei niin julkisuudessa tapeetilla näekään. Vaikka ihan Laurin kaliiberin kiertuejunaa ei bändistä ehkä saakaan - tai jää nähtäväksi?! - niin musiikki ja livevedot puhuvat puolestaan. Bändi on iskussa ja tuntuu tekevän asiat juuri siten, kuin huvittaa, kuitenkaan unohtamatta fanejaan. Isot peukut ja tsempit bändille (ja meille mukanakulkijoillekin); jännän äärellä ollaan jälleen kerran. #ilmanteitäeiolemeitä

Kuvat: Teppo Kangas