Kanskikuva

Kanskikuva

maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulumieltä ja lahjavinkkejä

Jos viimeksi oli draamaa ja räkää, niin nyt jaetaan lahjavinkkejä ja joulumieltä. Viimeksi mainittu combo on huomattavasti kivempi, ei epäilystäkään. Viime viikolla satanut lumi on väkisinkin saanut suupielet ylöspäin ja winter wonderland-meiningin hyvään vauhtiin. Toki itselläni on muitakin syitä hymyyn, eikä kasvot meinaa pysyä peruslukemilla sitten millään, mutta antaa fiiliksen viedä.




Mutta niitä joululahjoja.. Jouluaattoon on alle viikko, joten tässä on muutama päivä hyvää aikaa vielä leikkiä joulupukkia tai askarrella itse jotain pientä kivaa pukinpussiin. Olen viime vuosina alkanut enemmän ja enemmän turvautumaan aikuisia lahjoessani itsetehtyihin juttuihin. Pukinpussista on löytynyt jouluisia karkkeja, kotitekoista mysliä, leipomuksia, milloin mitäkin. On kiva antaa jotain pientä ja antamisen ilon lisäksi pikkuapurin kanssa on kiva touhuta joulujuttujen parissa. Kummasti tuntuu keskuuteemme jälleen rantautunut uhmakin hetkeksi taittuvan, kun saa tehdä yhdessä joulutouhuja. Jos ajatus vaikkapa itsetehdyistä marmeladeista kuitenkin lähinnä ahdistaa ja saa hikikarpalot kohoamaan otsalle, on syytä keksiä jotain muuta.




Tässä muutamia vinkkjä niin homemade-lahjoihin, kuin niihinkin, jotka eivät vaadi sen suurempaa näpertelyä:

* Kauniit, lapsen koristelemat piparit
* Itsetehdyt marmeladit, joille bittitaivas tarjoaa ohjeita pilvin pimein, mutta simppeli versio löytyy esimeriksi täältä.
* Rocky road - never fails. Tähän pystyy myös kotikokki, jolla on peukku keskellä kämmentä, lupaan. Hyvä perusohje löytyy esimerkiksi täältä.
* Erilaiset itsetehdyt fudget, suklaatryffelit ja muut herkut pakattuina nätteihin purkkeihin. Ideoita herkkuihin esimerkiksi täältä.
* Kuivakakut: Viime vuoden rocky road-henkinen suklaakakku oli hitti niin työpaikalla, kuin kotonakin. ..tosin työpaikalla kahvipöydästä katoaa kaikki syötävä, joten se ei välttämättä kerro koko totuutta, hehe.
* Mikäli marmeladin keitteleminen tai kivisen tien vääntäminen ei kiinnostele, voi aina ostaa valmiita karkkipakkauksia ja tuunata ne - sisältöineen - mieleisekseen: Nätistä lasipurkista ja vaikkapa suklaakarkeista käärepapereineen syntyy kaunis lahja vähällä vaivalla, mutta on kuitenkin persoonallisempi, kuin pahvinen rasia.
* Kaunis juustolajitelmapakkaus ja punaviiniä kaveriksi, kuinkas muutenkaan. Ellei saaja ole punaviinin ystävä voi juustojen kylkeen pakata myös vaikkapa suolakeksejä, pipareita ja hedelmiä, miksi ei myös pullon hyvää valkoviiniä.
* Jouluskumppa: Ainakin Fresitaa löytyy myös Christmas Spice Edition.
* Aineeton lahja: Esimeriksi lahjoitus Pelastakaa Lapset ry:lle. Sanomattakin selvää, että menee hyvään tarkoitukseen ja varmasti niille, jotka sitä tarvitsevat.
* Joku kätevä varmasti ehtii tässä muutamassa päivässä pyöräyttämään vielä sukat tai lapasetkin pukinpussiin. Tämä antikäsityömuikkeli jättää ne hommat kuitenkin suosiolla muille: Tähän asiaan äitiys ei ainakaan vielä ole vaikuttanut.




Hyvän joulumielen tuojia ovat myös vaikkapa ystäväporukalla  järjestettävät glögi -tai puurojuhlat. Tapahtuman ei tarvitse olla sen kummallisempi: Riittää, että paikalla on ystäviä ja lämpimän höyryävää puuroa tai glögiä. Nyt on täydellinen viikko käydä viemässä myös rakkaiden ja läheisten haudoille joulutervehdys, tai muistaa mummoa kuivakakulla.

Tämä nainen on täynnä hyvää tuulta ja joulumieltä, joten toivotan kaikille Pikkuponien ja Yksisarvisten ystäville ja muillekin ihanaa jouluviikkoa, rauhaa ja rakkautta. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti