Paljon on vuosien varrella kritisoitu ja ihmetelty Suomen ja suomalaisten tapaa juhlistaa itsenäisyyttä: Pieni joukko kansakunnan eri alojen valiojoukkoa kokoontuu Presidentin kutsumana Linnan tiiviiseen ja epäilemättä hikiseen juhlahumuun, ja Presidenttipari tervehtii ja kättelee jokaikisen paikallesaapujan. Koko show televisioidaan ja lähetetään suorana meidän taviskansalaisten nähtäville. Onhan se kieltämättä vähän hassu tapa, mutta me katajainen kansa olemme siihen tottuneet. Television ääreen istutaan ja arvostellaan Linnaan saapuvien juhlalookia ja jännitetään kuka ottaa liikaa boolia ja takeltelee sanoissaan haastatteluissa, joissa toimittajienkin on vaikeuksia kuulla haastataeltaviensa vastauksia juhlahumun takia. Outo tapa, outo kansa, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla.
Olen viimeisiä sukupolvia, joiden isovanhemmat ovat kokeneet itsenäisen Suomen alkutaipaleen ja talvi -ja jatkosodan tavalla tai toisella. Tarinoita noista ajoista en silti muista kovin paljoa kuulleeni, mikä tietysti harmittaa. Muistan kuitenkin paappani soittaneen Veteraanien Iltahuutoa Sotaveteraanikuoron laulamana ja kappale saa nykyäänkin kylmät väreet juoksemaan välittömästi, sekä avaa kyynelkanavat.
Suomesta ja suomalaisuudesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen kesäinen kuva metsistä ja järvistä, sellainen ilmasta otettu. Seuraavana mieleen pärähtää siniristilippu ja mielikuva mustavalkoisesta talvimaisemasta, jonka halki entisajan sotilas hiihtää puusuksilla. Verkkokalvoille nousee myös kuva laiturinnokasta, josta aukeaa näkymä tyynelle järvelle taivaan hohtaessa sinisenä, muutamien valkoisten pilvenhattaroiden leijuessa taivaanrannassa. Tulee mieleen kesäyöt ja yökasteen tuoksu ja tunne varpaissa. Lehmät laiduntamassa heinäpellolla joen varressa, sekä hiekkatiet, jotka pölyävät, kun niitä pitkin ajaa polkupyörällä.
Suomi ja suomalaisuus tarkoittaa minulle kotia ja turvaa, mutta myös paikkaa ja olotilaa, jossa levottomuus on selvästi nostamassa päätään. En pidä siitä, miten nykyään osoitellaan sormella, jos jotain tapahtuu, ja vasta sen jälkeen aletaan keskittää energiaa siihen, miten tilanne voitaisiin korjata ja vastaavat tilanteet ehkäistä. En esitä ajatuksiani nyt kritiikiksi, vaan yritän ainoastaan pukea sanoiksi miltä suomalaisuus minulle tällä hetkellä tuntuu. Tuntuu pahalta, että silmitöntä vihaa ja suvaitsemattomuutta on niin valtavasti. Suomi edustaa jokatapauksessa minulle kotia, paikkaa johon selkeästi kuulun, ja josta olen ylpeä. En usko, että minusta olisi esimerkiksi muuttamaan pois kotimaastani määrittelemättömän pituiseksi ajaksi tietämättä edes suunnilleen milloin tulen takaisin, tai tulenko. Reissuun on aina kiva lähteä, mutta vielä parempaa on tulla sieltä kotiin.
Suomi on varmasti tilastojen valossa yksi maailman turvallisimpia maita, ja se näkyy kaiketi asioissa, joita pidetään itsestäänselvyyksinä. Olen kuitenkin huomannut, että kun allekirjoittaneen perusturvallisuus järkkyi vajaat 14 vuotta sitten pikkuveljen väkivaltaisen kuoleman myötä, ei se ikinä ole ennalleen palannut. Pahasti voi käydä kotinurkillakin, yhdessä maailman turvallisimmista maista. Mutta takaisin asiaan; suomalaisuus edustaa minulle myös tietynlaista sitkeyttä; sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Toisaalta yhdistän saman asian hyvin vahvasti myös pohjalaisuuteen.
Rakastan Suomessa puhdasta ilmaa, sinistä taivasta, hiljaisuutta ja valoisia kesäöitä. Myös toimiva terveydenhuolto, sekä virkavallan luotettavuus ovat vahvasti plus-merkkisiä asioita. Kaikesta huolimatta elämme aikamoisessa lintukodossa, mikä on pelkästään hyvä asia. Tasa-arvoasiat ovat maassaamme pitkällä ja kaikilla sukupuolilla on ainakin lain edessä samat oikeudet. Sananvapauttammekaan ei rajoiteta. EU-kansana saamme liikkua, tulla ja mennä vapaasti myös yli rajojen. Suomalaiset ovat hullua kesäkansaa, ja kun lämpömittari näyttää ulkona yli viittätoista lämpöastetta istuvat suomalaiset tyytyväisenä kesävaatteissaan terasseilla ja nauttivat "lämmöstä". Toisissa maissa samoissa lämpöasteissa aletaan vetämään päälle nahkatakkia ja pipoa, suomalainen taas vetelee menemään shortseissa ja sandaaleissa. Mielestäni tämä on jotenkin hieno piirre meissä, Pohjolan ihmisissä. Rakastan myös suomenkielen monimuotoisuutta ja monia sanoja. Etenkin suomalaisessa musiikissa lyriikat ja kauniit lausekuviot tarttuvat korvaan. Äiti-ihmisenä on mainittava myös Suomen mittavat äitiys -ja perhevapaat; toivottavasti näistä asioista ei tingitä tulevaisuudessakaan. Hyviä asioita olisi enemmänkin, mutta siinä voisi olla aineksia kokonaan omaan postaukseen.
Mitkä asiat rakkaassa kotimaassamme puolestaan eivät ole mieleeni. Ihan ensimmäisenä on mainittava tämä kaikennielevä kaamos ja pimeys: Ei ihme, että napapiirin liepeillä elelevä väki miellettään synkäksi kansaksi, kun suunnilleen puolet vuodesta vietetään jos ei nyt säkkipimeydessä, niin aika hämärissä olosuhteissa jokatapauksessa. Seuraavaksi mieleeni juolahtaa sana "sääntö-Suomi" ja kaikenkarvaiset rajoitukset, kiellot ja säännökset. Kuuliaisena kansana tottelemmekin vielä suunnilleen jokaikistä säädöstä. Kauppojen aukiolon vapautuminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan tässä sääntöviidakossa, mutta vähemmälläkin holhoamisella kyllä pärjäisi. Verotusasiat; verotetaan kaikkea ja mahdollisimman paljon ei välttämättä liioin saa hymyä huulille. Onhan meillä tietysti vastapainoksi etuja, jos jonkinlaisia, muunmuassa edellämainitut äitiys ja vanhempainedut, mutta silti se pientä ihmistä aina säännöllisin väliajoin jurppii. Mainitsin aikaisemmin jo vihan ja suvaitsemattomuuden. Mainitsen ne uudelleen, sillä ne ovat asioita, joilla ei voiteta mitään ja jotka eivät johda mihinkään, ainakaan hyvään. En sano ettenkö ymmärtäisi mistä ne kumpuavat, mutta Suomessa nykyisellään on väsyttävä seurata uutisointia ja mielipiteitä, jossa isona pahana pidetään suunnilleen kaikkea Suomen rajojen ulkopuolelta tulevaa ainakin, jos ne ovat ihmisiä. Erään artistin sanoin, rakastetaan enemmän kuin vihataan. Se on mielestäni hyvä neuvo, ihan kaikessa.
Hyvää itsenäisyyspäivää satavuotias Suomineito ja kaikki täällä elävät ja olevat, sekä maailmalla asuvat ulkosuomalaiset! Happy Independenceday Finland - 100 years!
Helsingin Sotaveteraanikuoro - Veteraanin Iltahuuto
Kuvat: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti