Elämää 4veen kanssa

Neiti K täyttää ensi kuussa 4 vuotta. Neiti on ilostuttanut, sulostuttanut ja välillä vihastuttanutkin arkeani, juhlaani, ja aikalailla jokaista hetkeäni pian neljä kokonaista vuotta. Aika ei ole kovin pitkä, mutta silti se on pienen ihmisen vinkkelistä koko hänen ikänsä, ja koko se aika, kun olen ollut äiti. Aika juoksee uskomatonta tahtia ja kliseisesti tahtoisin sen edes hetkeksi pysähtyvän (mutta en siihen hetkeen, kun miss Uhma koettelee taloutta). Kriiseilen mielessäni vähän väliä yhtä ja toista neiti K:n kasvamiseen liittyvää asiaa, ja olen aika varma, että vaikka muuten läheisriippuvainen en olekaan, niin tyttäreeni olen kehittänyt jonkin sortin läheisriippuvuussuhteen. :D Tai ehkä se on vain ihan normaalia äitiyttä. Niin tai näin, välillä haluaisi saada äiti-hommista hetken vapaata, etenkin jos jälleen joku uhmavaihe vyöryy päälle ja jälkikasvulle ei kelpaa mikään. Tyyppi itsekin jo välillä tyynesti toteaa "ei kelpaa". Välillä se jaksaa naurattaa, välillä nousee äidillä savu korvista. Tuntuu korreloivan täysin oman stressitason/väsytason/nälkätason kanssa, ihan kuin 4veellä siis. Emme me niin erilaisia ole muutenkaan.

Neiti K on reipas, aurinkoinen ja sosiaalinen tapaus, joka small talkaa sujuvasti naapureiden kanssa esimeriksi säästä tai päivän tapahtumista, valloittaa pikkuvanhalla persoonallaan, ja valitettavasti välillä saa varsinaisa prinsessakohtauksia. Tyyppi on kohtuullisen kovapäinen, ja omaa tahtoa löytyy, mutta on jo selvästi sisäistänyt sen, että vaikka välillä keskenämme kähistäänkin ja arjessa kahnauksia tulee, ei se ole niin vakavaa, ja ne kuuluvat elämään. Pyydetään anteeksi, annetaan anteeksi, ja jatketaan touhuja. Hän on haaveilija, joka unohtaa itsensä tekemään yhtä, vaikka oli aikeissa tehdä toista; vähän kuin äitinsäkin. Pieni naiseni rakastaa aamuisin loikoilla sängyssä ja viettää pitkiä, hitaita aamuja; ainakin, jos telkkarista tulee lastenohjelmia. Hän laulaa, tanssii ja soittaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia soittia, jotka kotoamme löytyy. Hän rakentaa emännänjatkosta ja vessakorokkeesta itselleen lavan, jossa laulaa ja kiittää esityksen jälkeen yleisöään vuolaasti. Hän on tarkkanäköinen ja reagoi välillä hyvinkin herkästi asioihin, välillä tuntuu taas ettei hetkauta mikään. Hän yökyläilee mielellään ja on aina valmis lähtemään milloin minnekin.

4-vuotias on jo aika omatoiminen, ja neiti K tekeekin mielellään itse asioita, mutta heittäytyy välillä avuttomaksi. Ellei asiat mene putkeen kerralla, aiheuttaa se useimmiten suuren suuren harmituksen ja turhautumisen. Silloin tällöin taas neidillä riittää kärsivällisyyttä viedä joku asia loppuun, vaikkei se heti onnistuisikaan. ..tiedän, kuulostaa pelottavan tutulta, öhöm. Pieni naiseni auttaa mielellään kotitöissä, vaikka oman huoneen siivoaminen ja lelujen kerääminen tuntuukin olevan äärimmäisen vastenmielistä. Ruoanlaitossa Neiti K on innoissaan mukana ja osaakin jo pyöräyttää erittäin mallikelpoisia lihapullia. Parhaiten hommat tuntuvat onnistuvan silloin, kun hän saa itsekseen ja kaikessa rauhassa keskittyä niihin, eikä äiti ole kädenmitan päässä auttamassa.

Aika usein nykyään havahdun siihen miten helppoa elämä neljäveen kanssa onkaan, vaikka ei se siltä välttämättä siinä kohtaa tunnu, kun uhmaiitu yllättää ja kaikki on pikkunaisen mielestä päin piparia. Äitiä ei tarvita enää arkipäivän rutiineihin, kuten pukemiseen, vessassa käymiseen ja syömiseen. On ilo huomata ja havainnoida neiti K:n persoonallisuuden piirteitä, tehdä ja jakaa yhteisiä muistoja, sekä käydä keskusteluita, jotka vuosi vuodelta varmasti muuttuvat entistä paremmiksi ja paremmiksi. 4veen äitinä on hyvä olla, välillä rankasti hajottavista uhmahommista huolimatta.

Kuvat ovat joulukuiselta Tampereen reissulta, jonka teimme kaksin Neiti K:n kanssa.