Koskas viimeksi..

Milloin viimeksi kirjoitin jonkin sortin listausta? Siitä ei ihan mahdottomia aikoja taida olla, mutta törmäsin viime viikolla Kolmistaan-Karoliinan Milloin Viimeksi-postaukseen ja näpyttelin kiireen vilkkaa speksit muistiin. Maanantai on muutenkin erinomainen päivä kirjoittaa tällaisia postauksia, ja välillä on hyvä miettiä niitä pieniä arjen asioita, jotka ovat saaneet nauramaan, itkemään tai inspiroitumaan.

Milloin viimeksi...

Ilahduin. Tänä aamuna, kun dagikseen ja töihin lähtö sujui ilman minkäänlaista kahnausta. <3 Lisäksi auton sisätilalämmitin oli ehtinyt puhaltamaan reilussa tunnissa lasit suliksi, joten sekin ilahdutti. Pienet ne ovat maanantaiaamun ilot.

Nauroin. Muutama minuutti sitten miehen lähettämälle viestille. Sitä ennen lounaalla kollegan näyttämälle videolle, jossa hänen poikansa nukahti ajellessaan lasten sähkötraktorilla. Väsy ei aina katso paikkaa.

Itkin. Minähän itkeskelen vähän väliä, milloin millekin asialle, syystä ja ilman syytä. Viimeksi taisin herkistyä aamulla töihin ajellessani ja miettiessäni pilvenreunalla majailevaa pikkuveljeäni ja lähettäessäni kiitoksia sinne suuntaan. Ne olivat hyviä kyyneleitä. <3

Harmistuin. Ennen lounaalle lähtöä erääseen työjuttuun, joka minusta riippumattomista syistä meni uusiksi. Tuplatyö harmittaa aina, mutta sillointällöin niitäkin tulee.

Häkellyin. Viikonloppuna, kun huomasin, että toisen Ilkka-lehden viikonloppuliitteeseen kirjoittamani jutun puffi oli liitteen etusivulla. Ehdottomasti positiivinen häkeltyminen.

Kokeilin. Olen nyt muutaman päivän kokeillut ja tutustunut Facebookin Business Manageriin. Aika kätevältä tuntuu näin äkkiseltään, mutta ehkä jollain tapaa myös jäykältä.

Luin. Jos kirjoista puhutaan, niin olen lukenut viimeksi kesälomalla. En muista tarkkaan mikä mahtoi olla viimeisin kirja, mutta ainakin kahlasin läpi After-kirjasarjan, joka oli täydellistä kesälomalukemista.

Söin. Pari palaa lakua iltapäiväkahvin kanssa. Joku on tuonut houkutukseksi jälleen karkkiboksin toimistolle, ja yritän parhaani mukaan kulkea reittiä, mikä EI mene boksin ohi.

Herkuttelin. Eilen sunnuntaina pizzalla, jossa oli paaaaaaljon valkosipulia, nam!

Ostin. Varmaan eilen ne pizzat, ja sitä ennen leffaliput; olimme neiti K:n kanssa katsomassa Late Lammasta, mutta neiti jaksoi tällä kertaa kokonaiset 45 minuuttia. Seuraava leffakerta saa varmaan olla vasta, kun Frozen2 tulee jouluna ensi-iltaan. Ja note to self, pikkumuidulle seuraavalla kerralla peltorit mukaan, sen verran lujalla pauhasi äänet lastenleffassakin.

Tapasin. Eilen sunnuntaina ystäväni Emmin. Kävimme pienellä happihyppelyllä ja päivitimme kuulumisia.

Päätin. Hehe, päätän päivittäin yhtä ja toista, mutta vähintään puolet kerroista muutan mieltäni. Viikonlopun aikana päätin, että seuraavalla kampaajakerralla ei tulekaan toffeetukkaa, vaan uudestaan viileä vaalea. Löysin täydellisen referenssikuvan, joten homma on enää toteutusta vaille valmis. Plus hiustenkasvua, mutta se hoituu itsekseen ajan kanssa.

Inspiroiduin. Jos päivittäin päätän yhtä ja toista, niin myös päivittäin inspiroidun milloin mistäkin. Tänään inspiraatiota on tarjoillut eräs pohtiva mainosteksti, jonka instagramin uutisvirrasta bongasin, ja eilen illalla pilvien raoista pilkistelevä täysikuu inspiroi sen verran, että oli pakko käydä nappaamassa siitä muutama kuva.

Mistä te inspiroiduitte, ilahduitte tai hämmennyitte viimeksi?



Translation: When did I ever...

Arvoista, asenteista ja ajatuksista

Luin joitan päiviä sitten, vai olisiko ollut peräti viime viikolla, Kolmistaan-blogin Karoliinan ajatuksia siitä, mitä arvoja haluaa opettaa lapselleen. Jäin miettimään samaa asiaa ja vaikka tietoisesti en aikaisemmin tätä olekaan miettinyt, oli lopputulos itselleni hyvinkin selkeä. Olemme viettäneet neiti K:n kanssa nyt useamman päivän sairastuvalla ja vaikka meininki alkaakin olla jo mallillaan, niin jokunen päivä kotoilua todennäköisesti edelleen on tiedossa. On ilo seurata tuota pientä ihmistainta ja huomata miten se oma persoonallisuus sieltä pilkistää jo iloisesti esiin. Pikkunaiseni persoonasta entisestään innostuneempana päätin siis kirjailla blogiin mitä arvoja, asenteita ja ajatuksia koen itse sellaisiksi, jotka ehdottomasti toivon osaavani opettaa myös neiti K:lle.

Usko itseesi, kaikki on mahdollista. Tämä on ehdottomasti ajatus, jonka toivon pikkumimmin omaksuvan, sillä ponnistetaan jo pitkälle. Kun uskoo itseensä, ei maailman myrskytkään niin helposti lannista ja jos omaksuu pienestä pitäen, että kaikki on mahdollista oppii näkemään maailman täynnä mahdollisuuksia.

Kuva lainattu Trendin fb-sivuilta

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Vihapuheiden ja rasismin kukkiessa tunnen tämän erityisen tärkeäksi. Tuntuu, että ihmiset ovat unohtaneet miten olla ihmisiä toisilleen. Haluaisin pystyä opettamaan pienelle ihmistaimelleni, että ihmiset ovat samanarvoisia ulkonäköön, taustaan, uskontoon, ammattiin, koulutukseen, mitä ikinä, katsomatta.

Rehellisyys. Tämä ei selittelyjä varmaankaan kaipaa. Ole aina rehellinen; toisia, mutta myös itseäsi kohtaan. Ikävä totuus on aina parempi, kuin miellyttävä valhe, ja totuus tulee lopulta aina ilmi. Omalle itselle valehteleminen on kaikkein tuhoisinta, ja rehellisyys pitää elämän yksinkertaisempana.

Ole ystävällinen ja kiltti, mutta älä suostu kenenkään kynnysmatoksi. Luonteeltaan peruskilteille ihmisille tämä on erityisen vaikeaa: Mikä on liiallista kiltteyttä ja missä menee raja, mitä voi hyväksyä kiltteyden ja ystävällisyyden nimissä ja mitä ei. Ystävällisyys ei maksa mitään, mutta valitettavasti niitä ihmisiä löytyy, jotka käyttävät ystävällisyyttä surutta hyväkseen ja sitä ei pidä hyväksyä. Hyvään saa ja pitää uskoa, mutta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos tuntee paremmaksi tiputtaa elämästään sellaisen ihmisen, joka yrittää pyyhkiä jalkojaan sinuun.

Perhe. Perhe on pahin, perhe on paras, perhe on aina perhe ja paikalla etenkin silloin, kun tarvitaan. Tai näin ainakin toivoisin kaikilla olevan, ja toivoisin osaavani tämän myös pikkumimmille opettaa. Äiti, isä, sisarukset, bonus-äidit -ja iskät, lisälapset, serkut, kummit, kaimat, ystävät; kaikki, jotka kukin perheeksi tuntee. Perhe on elämässä tärkeä voimavara ja haluaisin, että myös neiti K tulee sen elämässään tuntemaan.

Siinäpä ne tärkeimmät ja perustavanlaatuisimmat. Tästä voisi oikeastaan aloittaa uuden blogihaasteen: Millaisia arvoja, ajatuksia ja asenteita te haluaisitte lapsillenne opettaa?