Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Mitä ihmisetkin sanoo?!

"Tuollehan nauraa naurismaan aidatkin" (sanonta kaivettu jostain lapsuusmuistojen unohdetusta kasasta), "mitä ihmisetkin sanoo", "mitä tuokin itsestään kuvittelee" ja "eikö se ollenkaan ajattele mitä muut puhuu; provosoi vielä tahallaan"! "Voi kauhea mikä tukka/vaatteet/kengät/meikki, mitähän tuokin yrittää todistaa."  Kohtuullisen ankeuttavia lauseita, joissa jokaisessa on ikävä ja ilkeä kaiku, ja joista jokaiseen pätevä vastaus voisi olla ilman teinimäistä angstia "mitäs siitä, älä piittaa", ja angstilla höystettynä "mitä sitte, who cares".

"Mitä ihmisetkin sanoo", on mielestäni yksi maailman turhimpia lauseita. Ensinnäkin, mitkä ihmiset? Mikä on tämä ihmisten joukko, jonka sanomisilla on niin kovin suuri merkitys? Toisekseen, mitäs väliä sillä on, mitä se jälleen sama mystinen ihmisjoukko sanoo? Eikö pääasia pitäisi olla, että mitä minä itse asiasta ajattelen ja mitkä ovat omat fiilikseni? Ja mitä ne kaikkein läheisimmät tyypit ovat mieltä; he, joiden kanssa jaan arkeni, juhlani ja kaiken siltä väliltä. Ihmisten sanomisilla, tai sanomatta jättämisillä ei pitäisi olla mitään väliä, eikä sen ainakaan saisi vaikuttaa kenenkään elämään, päätöksiin tai ratkaisuihin millään tavalla, mikäli ratkaisut ja tekemiset mahtuvat lain kirjaimen sisään, mikä tässä kirjoitellessa nyt on perusoletuksena.

Totuushan ihmisluonnosta on, että toimit niin tai näin, aina jollain on sanottavaa, moitittavaa tai arvosteltavaa. Ikinä ei kaikki ole kanssasi samoilla linjoilla, eikä tarvitsekaan. Toiset ymmärtävät jättää asiat omaan arvoonsa ja antavat jokaiselle vapauden olla oma itsensä, oli kyse sitten ulkoisesta habituksesta, ajatuksista, vakaumuksesta tai ihan vain elämästä yleensä. Toisia taas suunnattomasti tuntuu ärsyttävän vähän yksi sun toinen asia, ja yleensä tietysti juurikin muissa ihmisissä. Etenkin harmittaa, jos joku ei piittaa siitä, mitä ihmiset sanoo, vaan tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu, ja sillä tavoin, kun omalle elämälle on sopivinta. Tai mikä ilmeisesti suomalaisessa tavassa olla ja elää on edelleen jostain syystä vähän nounou-listalla: Iloitsee avoimesti, kun hommat menevät putkeen ja on julkisesti onnellinen. "Mitä tuokin leuhottaa." Kellä onni on, se onnen kätkeköön on lausahdus jostain ajalta x, enkä oikein ikinä ole päässyt perille sen tarkoituksesta. Päähäni ei mahdu mitä pahaa on siinä, että joku tuo onnensa esille. Onni ja etenkin ilo ovat monesti tarttuvaa sorttia, paitsi jos toisen leuhotus alkaa ärsyttää. Ymmärrän, että joskus alkaa, koska niitä v-päiviä on varmasti jokaisella, ja silloin eniten ärsyttää öbaut kaikki. On kuitenkin eri asia olla tympääntynyt vähän kaikkeen silloin tällöin, kuin jatkuvasti, mutta mikäli v-käyrä on jatkuvasti tapissa muiden ihmisten tekemisistä, tai tekemättä jättämisistä, kannattaa ehkä keskittyä ainakin hetkeksi pelkästään omaan napaan ja miettiä mitä voisi tehdä toisin, ettei jatkuvasti toisten tekemiset saisi käyrää punaiselle. Jos on itse vähän matalalentofiiliksellä, voi ystävän tai tuttavan ilo tarttua ja antaa itsellekin uutta draivia.

Jotenkin hullua, että nämä asiat ovat edelleenkin, tänä päivänä, hyvinkin pinnalla ja voimissaan. Muita arvostellaan kenties enemmän, kuin koskaan ennen: Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että muita arvosteltaisiin enemmän, vaan kanavista, joissa nykyään saa kuka tahansa helposti äänensä kuuluville ja mielipiteensä kaikkien nähtäville. Olen itse ehkä ahdasmielinen pohtiessani millaiset ihmiset niin kovasti välittävät siitä, mitä muut ajattelevat. Kiusaako jotakuta ihmisten oletetut ajatukset, mielipiteet ja johtopäätökset niin paljon, että jättää jotain asioita ja ratkaisuja kenties tekemättä, koska mitä ihmisetkin sanovat. Toivottavasti ei, sillä se olisi todella surullista. Itsehän sitä omaa elämää eletään ja omien ratkaisujen kanssa luovitaan; ei ne muut ihmiset.

En väitä itse olevani immuuni ihmisten puheille, en ollenkaan, mutta ajan ja elämänkokemusten myötä olen oppinut olemaan välittämättä niin kauhesti. Pääasia on, että itse tiedän mikä on homman nimi ja ne kaikkein läheisimmät ovat myös samalla sivulla. En pahoita mieltäni kauhean helposti, vaan lähinnä sisuunnun, tai käännän selkäni, vaikkakin olen huono kääntämään selkääni täysin ja ihan kokonaan. Koen kuitenkin, että siitä on enemmän hyötyä, kuin haittaa. En jaksa vihoitella, mutta en välittääkään, ja harvemmin kenenkään puheet jäävät minua mietiyttämään liian pitkäksi ajaksi. Tekemisiäni ja päätöksiäni ohjaavat ihan muut asiat, kuin ihmisten puheet ja mielipiteet, sillä kaikilla on omansa; aina löytyy joku, joka on kanssani täysin eri mieltä, tai toimisi toisin.

Tämä oli nyt vähän tällaista tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti saitte punaisesta langasta kiinni: People will always talk, so let's give them something to talk about.

Parasta just nyt

Viime viikolla hypättin helmikuulle, joten reilu kolmisen viikkoa ja sydäntalvi olisi ainakin kalenterin mukaan taputeltu. Jostain syystä tämä helmikuun ensimmäinen kokonainen viikko on tuntunut vähän tahmealta; yöunet ovat takunneet ja sitä myöten olo on aika väsynyt. Muuten arki ei sen suuremmin rasita, ja yritänkin jemmata energiaa ja jaksamista maaliskuuta varten, jolloin muuttoprojektimme alkaa. Ekan kerran tällä viikolla huomasin myös kaipaavani valoisia - tai sanotaanko valoisampia - aamuja, että kellon herättäessä kroppakin tietäisi mikä ajankohta vuorokaudesta mahtaa olla. Onneksi edessä on kuitenkin viikonloppu, joten voi huilia luvan kanssa, jos fiilis sitä vaatii. Perjantain kunniaksi alla juttuja, jotka nyt just saavat hy,yn huulille, väsymystä ilmassa tai ei. 

- Helmikuun herkut: Tällä viikolla vietettiin Runebergin päivää, mutta epähuomiossa tortut jäivät kauppaan. Vahinko ehdottomasti otetaan takaisin kauden toisen leivonnaisherkun, laskiaispullan, muodossa viimeistään ensi viikonloppuna.

- Tulppaanit. Ne ovat nyt parhaimmillaan! Niin kauniita ja freshejä, että tekisi mieli hankkia kotiin useampi kimppu.

- Neiti K:n lähestyvät synttärit. Näistä saa riemua niin äiti, kuin itse sankarikin. Synttäriteema on selvillä ja allekirjoittanut saisi alkaa itseään toteuttamaan, että juhlapäivänä saa yllättää sankarin iloisesti. <3

- Uusi koti! Uusi koti, uusi koti, uusi koti! Jaa niin, kerroinkos jo, että meillä on pian uusi koti. Veikkaan, että tämä väsymys ja talven tahmeus taittuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun saamme uuden kotimme avaimet. 

Lumikasan metsästys / kukkulan valloitusreissulla neiti K:n kanssa

- Hiljalleen löytyvä treenirutiini. Olen muutaman viikon yrittänyt opettaa itseäni jälleen siihen, että säännöllinen liikunta on osa viikkorutiinia: Ennalta sovittuina päivinä salille tai jumppaan. Treenit parina päivänä viikossa tekee ihmeitä mielelle, eikä pahitteeksi ole, jos koko olemuskin saa lisää ryhtiä ja keho voi paremmin.

- Body balance. Mitä juttuja, miten mä oon joskus enk = ennen neiti K:ta, jotenkin karsastanut tätäkin ihanaa ryhmäliikuntatuntia? Ihan parasta, ja vaikka ennenmuinoin väitin muuta, niin tietää kyllä tehneensä, mikäli kaikki liikkeet tekee ajatuksella ja keskittyy hetkeen.

- Rillit Huurussa, The Big Bang Theory. Kerrankin joka ilta ysistä kymppiin telkkarista takuuvarmaan viihdettä. :D Arki-iltojen must. 

- Pulkkailukelit. Nyt alkaa olemaan niin paljon lunta, että pulkkailu onnistuu melkein missä tahansa. 

- Liittyen edelliseen, lumikasojen metsästysreissut neiti K:n kanssa: Mitä isompi kasa, sen parempi!

-Kanawokki. Varmaan syön itseni siitä irti tässä seuraavien päivien tai viikkojen aikana. #parempiöveritkunvajarit :D

- Että on perjantai ja koko sortin sakki on taas saman katon alla tämän viikonlopun <3 Jännä ajatella, että viimeisiä viikonloppuja viedään hela kokoonpanolla tässä kodissa!

Mitkä on sun mielestä parhaita juttuja just nyt?

Wanted: Me-time

Tiedättekö sen fiiliksen, kun tekisi mieli vain kaivautua peiton alle hyvän kirjan - ja ehkä karkkipussin - kanssa ja lukea koko päivä, tai ilta kaikessa rauhassa, tai vaihtoehtoisesti tuijottaa netflixiä niin pitkään, että silmät väkisinkin painuvat kiinni. Ollamöllöttää, rentoutua ja nukahtaa, kun nukuttaa. Saisi nukkua niin pitkään, kun unta riittää ja heräämisen jälkeen voisi loikoilla sängyssä, tai autuaasti kääntää kylkeä ja kokeilla, josko unenpäästä saisi vielä kiinni. Jahka sängystä malttaisi nousta, saisi istua valmiiseen aamiaispöytään ja huolehtia ainoastaan omasta syömisestään, kaikessa rauhassa, ilman kiirettä. Aamiaisen jälkeen voisi luvan kanssa venyä ja vanua, mennä vaikka ottamaan pienet aamupäivätirsat jos niikseen sattuu, ja herättyään lähteä kaikessa rauhassa salille, kaupungille, ystävän kanssa kahville, tai vaikka päiväleffaan.

Toteutin lähes kaiken tuon viime viikonloppuna, kun otin paljon kaivattua omaa aikaa vuorokauden verran. Joulukuun loppu ja tammikuun alku menivät enemmän ja vähemmän sairastupaa pitäessä, joten joululoma ei ihan mennyt toteen suunnitellulla tavalla. Viime perjantaiksi kuitenkin otin pienen irtioton; bookkasin hotellin, kävin leffassa ja olin omassa pienessä kuplassani seuranani netflix ja karkkipussi. Nukuin, rentouduin ja vain olin. Ei ehkä maailman halvinta huvia, mutta ei sen kalliimpaakaan, kuin ilta ulkona ystävien kanssa.

Ja voi miten tarpeeseen tuo minäminäaika tulikaan! Tajusin joskus kuukausi sitten, että en ole pitkään aikaan viettänyt aikaa itsekseni paria tuntia pidempään, kun kuitenkin sitä aina sillointällöin kaipaisin. Aluksi ajattelin pyytää ystävää mukaan perjantain leffaseuraksi, mutta päätin, että nyt nautin pelkästä yksinolosta, ja niin tosiaan tein. Tarvitsen joskus aikaa ihan pelkästään itselleni, omille ajatuksilleni ja yksinkertaisesti olemiselle. Tarvitsen välillä aikaa, että voin lukea kirjaa, katsoa netflixiä tai pelkästään ajelehtia ajan vietävänä ilman, että tarvitsee katsoa kelloa. Nautin suunnattomasti pelkästä olemisesta ilman sen kummempia suunnitelmia, kun voi kukkua hereillä aamuyön tunneille, tai mennä nukkumaan iltayhdeksältä; ihan miltä sattuu tuntumaan.

Aamiaiselta - tai tässä tapauksessa paremminkin brunssilta - palattuani kömmin vielä lämpimän peiton alle, annoin auringon paistaa sisään huoneeseen ja otin pienet torkut tuumien, että minäminä-vuorokaudelle voisi olla tilausta pari kertaa vuodessa. Kiireetön ilta, aamu ja päivä, sekä hyvät yöunet tekevät ihmeitä omalle pääkopalle ja lisäävät ainakin omalla kohdallani hyvinvointia huomattavasti.