Oma tupa, oma lupa

Nyt se vihdoin tapahtui! Uuden kodin kauppakirjat on allekirjoitettu ja keväällä pääsemme muuttamaan omaan kotiin! Eihän se projekti loppujenlopuksi niin kauaa kestänyt, mutta eri vaiheiden takia ja jälkeen tuntuu, kuin asiaa olisi väännetty ja käännetty pidempäänkin. Nyt kuitenkin olemme pääsemässä maaliin ja voin ilman epäröimistä iloita omasta kodista! Nämä on tietysti makuasioita, mutta en malta odottaa, että pääsemme suurempaan kotiin, jossa kaikille on omat huoneet, ja suihku, -vessa, -sekä pyykkihommille kaikille omat tilansa. Olemme siis tulleet siihen pisteeseen, että iloitsen toimivasta - tai ylipäätään olemassaolevasta - kodinhoitohuoneesta. Se jos mikä on omissa kirjoissani aikuisuuden merkki. :D *tähän naurua, koska #vitsi*

Kymmenisen vuotta rivitaloelämää vaihtui viime keväänä asunnon myynnin myötä väliaikaiseksi luhtitaloasumiseksi, jossa kotimme sijaitsi - tai sijaitsee edelleen vielä hetken - toisessa kerroksessa. Periaatteessa ihan viihtyisä ja semitoimiva asunto, mutta.. Voi kuulkaa, että odotan pääseväni takaisin maantasolle asumaan! Ei hetkeäkään tule ikävä neljän kauppakassin, läppärilaukun, käsilaukun ja jälkikasvun hoitorepun raahaamista rappuja pitkin toiseen kerrokseen. Yhtäaikaa tietysti, pikkumuikin äristessä jo alkavaa nälkäkiukkua. Ei myöskään tule ikävä sitä, että "äiti, voinko mennä ulos" tarkoittaa itse lapsen kanssa lähtemistä läheiseen leikkipuistoon tai muuten vaan tutkimusretkelle lähistölle, eikä suinkaan sitä, että tyypin voisi päästää ulos itsekseen touhuilemaan ja kurkkia välillä ikkunasta tai ovenraosta, että miten hommat menee. Ei siinä, tykkään lähteä neiti K:n kanssa ulkoilemaan, mutta kuten tiedetään, niin aina ei vaan ehtisi; ei ainakaan, jos haluaa, että ruokaa on pöydässä ja pyykit puhtaana. Onneksi pian tyypin voi päästää ulos leikkimään siksi aikaa, kun itse laittaa ruokaa ja välillä vain varmistaa, että hommat on jiirissä. Luhtitalon toisen kerroksen asumisessa olisi lähtenyt järki, mikäli talouteen kuuluisi tyyppi, joka matkustaisi vielä vaunuissa, sillä mites se kulkupelin roudaaminen?! Kylmään ulkovarastoon vaunuja ei olisi voinut jättää, saati ulos, ja luhtitaloissa harvemmin on hissiä saatavilla. Noh, tämähän ei ollut tilanne, ja nyt muutenkin pääsemme kotiin, joka nostaa elämänlaatua joka kantilta katsottuna. Aika ihanaa.

Niinkuin lähes kaikki, niin myös nämä asumishommelit ovat makuasioita: Jotkut ovat vannoutuneita vuokralla-asujia esimeriksi sen vapauden vuoksi, kun taas itsestä vuoden vuokralla asuminen tässä välissä tuntui rahan hukkaanheittämiseltä, vaikka asummekin paikkakunnalla, jossa vuokrat ovat esimeriksi Etelä-Suomeen verrattuna enemmän, kuin kohtuulliset; jopa alhaiset. Molemmissa ratkaisuissa on epäilemättä omat plus -ja miinuspuolensa, ja mikä sopii toiselle voi olla toisen pahin painajainen. ..tämä oli se pakollinen disclaimer. :D

Sitten on rivitaloihmiset, kerrostaloasujat, paritalotyypit, sekä omakotitalo-omistajat. Toiset viihtyvät kerrostalossa, ja esimeriksi kaupunkien keskustojen liepeillä muuta mahdollisuutta ei juuri edes ole, mikäli sijainti on se, mistä haluaa pitää kiinni. Jotkut viihtyvät rivitalossa, joka aikansa palveli myös allekirjoittanutta. Nyt on kuitenkin aika jälleen jollekin muulle, ja koska olemme maalla viihtyvää sorttia ja olen huomannut jakavani talouden miehen kanssa, joka ei määräänsä enempää (tähän miljoonasti peukkuja!) jaksa sohvalla chillailla, vaan tekemistä pitää löytyä, on oma talo - kohtuullisen kokoisen autotallin kera tietysti ;) - luonnollinen ratkaisu. Myös itse kaipaan kerrostalo -ja rivarivuosien jälkeen omaa rauhaa ja lapsien myötä luonnollisesti myös tilantarve on kasvanut. Suurempi koti saattaa tarkoittaa enemmän siivottavaa ja huollettavaa, mutta kokemuksesta tiedän sanoa, että on paljon miellyttävämpää ja helpompaa pitää siistinä isompaa tilaa, kuin yrittää asua ahtaammin ja raapia päätään sen vuoksi, että oikein ikinä ei näytä siistiltä, koska tavaroille ei ole omia paikkoja, ja ne vain kököttävät jossain nurkassa keräämässä pölyä. Ihan kivaa on päästä myös eroon siitä, että enää ei tahtomattaan kuule, kun naapuri käy vessassa, aivastelee keskellä yötä, tai harrastaa seksiä.

Mutta siis se uusi kotimme.. Sijainti vähäsen muuttuu nykyisestä, mutta ei dramaattisesti. Kotikunta vaihtuu, työmatkat lyhenevät ja neiti K:lla on edessään uudet hoitokuviot. Uskon reippaan ja sosiaalisen neitini kuitenkin handlaavan homman, vaikka samalla hän saa varsinaisen kielipulahduksen, koska ainakin näillä näkymin hän olisi menossa ruotsinkieliseen päiväkotiin. Täällä Pohjanmaan rannikkoseudulla molemmat kotimaiset kielet ovat vahvassa asemassa, ja yksi parhaista asioista mitä voi lapselleen tarjota on kielitaito, joka vielä tuolla ikää yleensä tarttuu kuin itsestään. Kun myös kotona puhutaan molempia kotimaisia, ei kielikysymystä tarvitse sen enempää tulevaisuudessakaan miettiä, mikäli hommat menevät kuten on ajateltu. ..ja nyt yhdenkään ankeuttajan ei tarvitse saivarrella, että "ei ne asiat ikinä mene niinkuin on ajatellut", sillä news flash; niinkin tapahtuu. :D Itseasiassa yllättävänkin usein, kun vain uskoo asiaansa.

Tämän kevään ohjelmisto on siis hyvinkin pitkälle selvillä, sillä muuttohommat ja muu siihen liittyvä touhu on aina oma projektinsa. Kotona on hiljalleen jo alkanut kaappien konmaritus - joka muuten sekin tuntuu kovasti olevan yleisesikin jälleen tapeetilla kiitos netflixin, josta nykypäivänä löytyy aiheesta kertova sarja - joten hyvä tästä vielä tulee. Vastahan me vuosi sitten muutimme, ja tässä välissä on ehditty kipata tavaraa niin kirppikselle, kuin vaatekeräykseenkin, joten voisi ainakin kuvitella homman olevan kutakuinkin hyvällä tolalla. Ehkä. Hyvin varma ehkä.

Kuvat: Pixabay