Mitä ihmisetkin sanoo?!

"Tuollehan nauraa naurismaan aidatkin" (sanonta kaivettu jostain lapsuusmuistojen unohdetusta kasasta), "mitä ihmisetkin sanoo", "mitä tuokin itsestään kuvittelee" ja "eikö se ollenkaan ajattele mitä muut puhuu; provosoi vielä tahallaan"! "Voi kauhea mikä tukka/vaatteet/kengät/meikki, mitähän tuokin yrittää todistaa."  Kohtuullisen ankeuttavia lauseita, joissa jokaisessa on ikävä ja ilkeä kaiku, ja joista jokaiseen pätevä vastaus voisi olla ilman teinimäistä angstia "mitäs siitä, älä piittaa", ja angstilla höystettynä "mitä sitte, who cares".

"Mitä ihmisetkin sanoo", on mielestäni yksi maailman turhimpia lauseita. Ensinnäkin, mitkä ihmiset? Mikä on tämä ihmisten joukko, jonka sanomisilla on niin kovin suuri merkitys? Toisekseen, mitäs väliä sillä on, mitä se jälleen sama mystinen ihmisjoukko sanoo? Eikö pääasia pitäisi olla, että mitä minä itse asiasta ajattelen ja mitkä ovat omat fiilikseni? Ja mitä ne kaikkein läheisimmät tyypit ovat mieltä; he, joiden kanssa jaan arkeni, juhlani ja kaiken siltä väliltä. Ihmisten sanomisilla, tai sanomatta jättämisillä ei pitäisi olla mitään väliä, eikä sen ainakaan saisi vaikuttaa kenenkään elämään, päätöksiin tai ratkaisuihin millään tavalla, mikäli ratkaisut ja tekemiset mahtuvat lain kirjaimen sisään, mikä tässä kirjoitellessa nyt on perusoletuksena.

Totuushan ihmisluonnosta on, että toimit niin tai näin, aina jollain on sanottavaa, moitittavaa tai arvosteltavaa. Ikinä ei kaikki ole kanssasi samoilla linjoilla, eikä tarvitsekaan. Toiset ymmärtävät jättää asiat omaan arvoonsa ja antavat jokaiselle vapauden olla oma itsensä, oli kyse sitten ulkoisesta habituksesta, ajatuksista, vakaumuksesta tai ihan vain elämästä yleensä. Toisia taas suunnattomasti tuntuu ärsyttävän vähän yksi sun toinen asia, ja yleensä tietysti juurikin muissa ihmisissä. Etenkin harmittaa, jos joku ei piittaa siitä, mitä ihmiset sanoo, vaan tekee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu, ja sillä tavoin, kun omalle elämälle on sopivinta. Tai mikä ilmeisesti suomalaisessa tavassa olla ja elää on edelleen jostain syystä vähän nounou-listalla: Iloitsee avoimesti, kun hommat menevät putkeen ja on julkisesti onnellinen. "Mitä tuokin leuhottaa." Kellä onni on, se onnen kätkeköön on lausahdus jostain ajalta x, enkä oikein ikinä ole päässyt perille sen tarkoituksesta. Päähäni ei mahdu mitä pahaa on siinä, että joku tuo onnensa esille. Onni ja etenkin ilo ovat monesti tarttuvaa sorttia, paitsi jos toisen leuhotus alkaa ärsyttää. Ymmärrän, että joskus alkaa, koska niitä v-päiviä on varmasti jokaisella, ja silloin eniten ärsyttää öbaut kaikki. On kuitenkin eri asia olla tympääntynyt vähän kaikkeen silloin tällöin, kuin jatkuvasti, mutta mikäli v-käyrä on jatkuvasti tapissa muiden ihmisten tekemisistä, tai tekemättä jättämisistä, kannattaa ehkä keskittyä ainakin hetkeksi pelkästään omaan napaan ja miettiä mitä voisi tehdä toisin, ettei jatkuvasti toisten tekemiset saisi käyrää punaiselle. Jos on itse vähän matalalentofiiliksellä, voi ystävän tai tuttavan ilo tarttua ja antaa itsellekin uutta draivia.

Jotenkin hullua, että nämä asiat ovat edelleenkin, tänä päivänä, hyvinkin pinnalla ja voimissaan. Muita arvostellaan kenties enemmän, kuin koskaan ennen: Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että muita arvosteltaisiin enemmän, vaan kanavista, joissa nykyään saa kuka tahansa helposti äänensä kuuluville ja mielipiteensä kaikkien nähtäville. Olen itse ehkä ahdasmielinen pohtiessani millaiset ihmiset niin kovasti välittävät siitä, mitä muut ajattelevat. Kiusaako jotakuta ihmisten oletetut ajatukset, mielipiteet ja johtopäätökset niin paljon, että jättää jotain asioita ja ratkaisuja kenties tekemättä, koska mitä ihmisetkin sanovat. Toivottavasti ei, sillä se olisi todella surullista. Itsehän sitä omaa elämää eletään ja omien ratkaisujen kanssa luovitaan; ei ne muut ihmiset.

En väitä itse olevani immuuni ihmisten puheille, en ollenkaan, mutta ajan ja elämänkokemusten myötä olen oppinut olemaan välittämättä niin kauhesti. Pääasia on, että itse tiedän mikä on homman nimi ja ne kaikkein läheisimmät ovat myös samalla sivulla. En pahoita mieltäni kauhean helposti, vaan lähinnä sisuunnun, tai käännän selkäni, vaikkakin olen huono kääntämään selkääni täysin ja ihan kokonaan. Koen kuitenkin, että siitä on enemmän hyötyä, kuin haittaa. En jaksa vihoitella, mutta en välittääkään, ja harvemmin kenenkään puheet jäävät minua mietiyttämään liian pitkäksi ajaksi. Tekemisiäni ja päätöksiäni ohjaavat ihan muut asiat, kuin ihmisten puheet ja mielipiteet, sillä kaikilla on omansa; aina löytyy joku, joka on kanssani täysin eri mieltä, tai toimisi toisin.

Tämä oli nyt vähän tällaista tajunnanvirtaa, mutta toivottavasti saitte punaisesta langasta kiinni: People will always talk, so let's give them something to talk about.