Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Tammiston tila - kauneuden ja kiireettömyyden koti

Piipahdimme pari viikkoa sitten koko perheen voimin Naantalissa, muumiperheen hoodeilla. Etsiskelin jo keväällä meille sopivaa ja mieluista majoitusvaihtoaehtoa, sillä näissäkin hommissa nopeat syövät hitaat ja viimeksi mainitut saavat yöpyä tasan siellä, missä tilaa sattuu olemaan. En oikein itsekään tiennyt, mitä etsin, mutta sen tiesin, ettei pieni hotellihuone neljälle hengelle kiskurihintaan kiinnostanut. Airbnb on aina hyvä vaihtoehto, mutta hintataso on joissian kaupungeissa kivunnut jo lähes hotellihintoihin, eikä Naantalista äkkivilkaisulla löytynyt  meidän tarpeisiimme juuri tuohon ajankohtaan sopivaa ratkaisua.

Kartoittaessani vaihtoehtoja törmäsin Naantalissa sijaitsevaan Tammisto Tila-nimiseen majoitus -ja juhlapalveluun, josta oli muumien saarelle ja Naantalin vanhaan kaupunkiin muutama hassu kilometri. Tammiston Tila näytti jo kuvissa todella kauniille, mutta tämä on ehdottomasti niitä paikkoja, jotka pitää nähdä ja kokea, että kaikki upeat yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa ja kiireettömyyden voi aistia. *tähän sellainen sydämet silminä-hymiö*

Henkeäsalpaavan kaunis miljöö kutsuu luokseen

Konkkaronkkamme pääsi perille illansuussa, kun lämpömittari näytti edelleen yli 20 astetta, aurinko paistoi ja ilma oli tyyni. En ikinä olisi arvannut ajaessamme asfaltoituja teitä pitkin, että omakotitaloalueen laitamilta löytyisi tämä mieletön maalaiskartano, jonka pihapiirissä oli muutamia pieniä mökkejä, lukemattomia omenapuita, lammasaitauksessa kolme lammasta, puutarhaan ripoteltu kauniita, maalaisromanttisia tuoleja, pöytiä ja penkkejä kiireetöntä istuskelua varten, sekä ties mitä muita kauniita ja loppuunastimietittyjä ratkaisuja. Olin kuin lapsi karkkikaupassa kulkiessamme puutarhan vierustaa pitkin etupihalle ja pääsisäänkäynnille, sekä kavutessamme yläkertaan, jossa huoneemme sijaitsi. Ja millainen huone! Voi pojat, siinä jäi pienet ja nykyaikaisen pelkistetyt hotellihuonekopperot kirkkaasti kakkoseksi. Huone oli kaunis ja tilava, ja olisi soveltunut isommallekin porukalle. Huokailin ihastuksesta katsellessani ympärilleni ja jokapaikasta tuntui löytyvän mitä kauniimpia yksityiskohtia ja sisustusratkaisuja. Turhaan ei paikan emäntä, Anu Vaissi-Harismaa, tee majoitus -ja juhlapalvelun pyörittämisen ohessa myös keittiö -ja sisustussunnittelua. Esteettisyys oli vahvasti läsnä kaikkialla ja kaltaiseni ihastelija oli hetkessä silmät sydäminä.

Majoituimme siis yhdessä satavuotiaan päärakennuksen neljästä perhehuoneesta, ja hintaan sisältyi myös maittava aamiainen. Kattaus ja esillepano olivat todella kauniit, joten esteetikko sisälläni huokaili ihastuneena myös aamiaispöydässä. Erityismaininta myös tilan omalle omenamehulle, joka maistui myös allekirjoittaneelle, vaikken varsinaisesti omenamehun ystävä olekaan. Neiti K:kin taisi kipata kyseistä mehua aamiaisella peräti kolme kupillista. Muita majoitusvaihtoehtoja olisi ollut muunmuassa mökkimajoitus, tai piha-asunnot, joista pihapiirissä löytyviä mökkejä olisi kiva joskus vielä testata.

Majoitusta, juhlia ja idyllistä tunnelmaa

Nimensä mukaisesti Tammiston Tilalla järjestetään myös juhlia, sekä kokouksia. Kaikessa kauneudessaan ja idyllisyydessään näkisin Tammiston täydellisenä häämiljöönä, sillä tämän romanttisempaa ja kodikkaampaa juhlapaikkaa saa hakea. Tilalla on mahdollista järjestää myös yritystapahtumia, kuten pikkujouluja tai tyky-päiviä.

Alunperin Tammiston päärakennuksen on rakennuttanut 1916 silloinen Naantalin kylpylän johtaja Atte Frank, ja mansardikattoinen rakennus on puhdaslinjainen kartanorakennus vuosisadan vaihteesta. Kartanohistoriaa tilalla ei kuitenkaan ole, vaan aikanaan Tammisto toimi viljalysmaatilana, ja on ollut saman suvan omistuksessa aina 20-luvulta saakka. Majoitustoimintaa Tammistossa on ollut 90-luvulta saakka, ja tilan nykyinen - ja järjestyksessään kolmas - emäntä Anu on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2008. Tammisto on siis hänen lapsuudenkotinsa ja siksikin sisustamista ja kokkaamista rakastavan Anun silmäterä, jota hän on restauroinut omannäköisekseen talon historiaa kunnioittaen viimeiset 10 vuotta. (Lähde: Tammiston tilan nettisivut osoitteessa http://www.tammiston.com/ )

Tammiston tila sopii niin lapsiperheille, kuin aikuisessakin seurassa matkaaville, ja erityisesti niille, jotka haluavat nähdä ja kokea jotain kaunista ja rauhoittavaa. Turkuun Tammistosta hurauttaa vartissa, joten kovin kauas ei ytimestä tarvitse lähteä päästäkseen tähän pieneen palaan paratiisia. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Tammistossa, ellei muuten, niin pelkästään jo siksi, että saa ihailla paikan kauneutta ja tunnelmaa.

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, ainoastaan innostunut hehkutus siitä, millaisiin ihaniin paikkoihin kotimaassa matkaillessa voi törmätä.

Maailman paras uuniomenahillo

Rannikkopohjanmaalla vaikuttaa olevan tänään jotenkin hassu keli: Lämmintä on parikymmentä astetta ja tuulikin on kohtalaisen lämmin, mutta taivas näyttää siltä, että koska tahansa saattaa niskaan tulla saavillinen, jos toinenkin vettä. Osa perheestä on ahertanut  aamupäivän ulkohommien parissa - kiitos loppuviikosta pihaamme saapuneen sorakuorman - ja me neiti K:n kanssa olemme keskittyneet omppuhommiin. Sattui niin onnellisesti, että uuden kotimme pihassa on paitsi muutama marjapuska, myös pari omenapuuta. Ekaa kertaa elämässäni saan siis kerätä omien puiden satoa ja säilöä  niistä talteen loppukesän makuja. Omenamehu kiinnostelisi kovasti, mutta siihen ei (ainakaan toistaiseksi) keittiövälineistö vielä riitä. Omppuhillo tulee hyvänä kakkosena, joten tänään oli sen aika.

Tykkään kovasti keittiötouhuista, mutta arvostan niissäkin jutuissa selkeyttä, helppoutta ja sitä, ettei tarvita kilometrin pituista kauppalistaa alkaessaan hommiin. Kaikenlainen pieni piipertäminen ja kikkailu on niin ruoanlaitossa, kuin osin myös leipomisessa nounou-listalla. Mikäs siis sen parempi vaihtoehto kaltaiselleni kotikokille, kuin ohje, jolla omenahillo valmistuu uunissa lähes itsekseen.

Meidän uunissa muhinut omenahillo ei todellakaan ole mitään terveyskamaa, mutta vähentämällä sokeria terveysaspektikin kasvaa. Ja kas tässä resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan:


Maailman paras uuniomenahillo

Reipas pari kiloa omppuja (paino pilkottuna)
3-4 dl vettä
1 kg (hillo)sokeria
5-6 tl kanelia

- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

- Pese ja pilko omenat. Jos käytät kaupan omppuja, kuori ne. Kotimaisia, suoraan puusta poimittuja ei   tarvitse kuoria.

- Sekoittele pilkottujen omppujen joukkoon vesi, sokeri ja kaneli.

- Laita uuniin 200 asteeseen noin 1-2 tunniksi, muista sekoitella puolentunnin välein.

- Nauti uunista leviävästä huumaavasta tuoksusta.

- Ota uunista, sekoittele tasaiseksi. Jos haluat tasaisempaa hilloa, surauta sauvasekoittimella suurimmat sattumat pois. 

- Anna jäähtyä ja purkita.

Mitä vähemmän sokeria hillossa on, sitä lyhyemmän aikaa se jääkaapissa säilyy. Kannattaa siis jättää jääkaappiin esimerkiksi yksi purkki ja pakastaa loput.

*edit 3.9. Sokerin määräksi riittää mainiosti myös 600-700g paria omppukiloa kohden. Makeaa on, mutta ei niin makeaa, että hampaat tuntuu tippuvan.

Seuraavaksi Elinan keittiössä uuniin sujahtaa omenakaurapaistos, johon ohje löytyykin jo valmiiksi blogin uumenista; käy kurkkaamassa täältä. Herkullista sunnuntaita!

Valoa kansalle

Lähestyvän syksyn(kin) ansiosta meneillään on ankara kodin valaisimien metsästys. Keväällä homma jäi täysin vaiheeseen, sillä luonnonvaloa alkoi riittää muuttomme aikoihin ja jälkeen jo pitkälle iltoihin. Olemassa olevilla lampuilla pärjäsimme hyvin. Nyt, kun alkaa illat pimenemään, on valaisinjahti jälleen kuumenemassa.

Koko kesä on ollut aikaa miettiä millaisia valonlähteitä sitä uuteen kotiin haluaa ripotella, ja hiljalleen alkaa asiasta jonkinlainen näemys olla. Olen vannoutunut jalka -ja pöytälamppujen, sekä koristevalojen ystävä, mutta paikallaan on saada kunnollisia valaisiamia ripustettua kattoonkin, ihan jo sisustuksenkin kannalta.

Meillä on olohuoneessa korotettu sisäkatto, jossa paikat peräti neljälle valaisimelle, mutta kaksi lamppua niihin olisi hakusessa. Lisäksi olkkarista löytyy yksi (ikivanha ikealainen) jalkalamppu, joka todennäköisesti jossain kohtaa - toivottavasti myös pian - joutuu syrjäytymään korvaavan tieltä, sekä pari telkkarin takana majailevaa pöytälamppua, jotka antavat kivan tunnelmallisen, epäsuoran valaistuksen. Kattolampuiksi on etsinnässä pari pyöreää valaisinta, jotka voivat olla jopa eri kokoiset, kunhan vain muuten ovat samanlaisia. Väritoiveena musta, harmaa, tai näiden sekoitus, ja hätätilanteessa, jos valaisimet ovat muuten pakko-saada-osastoa, valkoinenkin tai jopa kirkas käy. Itsehän voisin ripustaa kattoon vaikka vanhan roosan, tai vaaleanpunaisen lampun, mutta epäilen, että ei mene muiden asukkaiden seulasta läpi.

Toinen akuutti paikka löytää valaisin asap, on eteisaulan - olipa jotenkin mahtipontinen kuvaus :D - käytävä, joka kaipailee paria valaisinta. Lisäksi itse eteisaulakin tarvitsisi lampun, jonka taisin puolivahingossa jo löytääkin, vaikka alunperin ei muka ollut mitään käsitystä millainen olisi etsinnässä. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja spoteista vaijerivaloihin, mutta eniten kuitenkin kiinnostaisi perinteinen katosta riippuva valaisin, tai miksei pelkkä hehkulampun näköinen lamppukin. Aluksi mietin, että voiko käytävälle - joka nyt ei itseasiassa edes varsinainen käytävä olekaan - laittaa riippuvalaisimia, kunnes hyvin äkkiä onneksi tajusin, että meitä itseä vartenhan kaikki tulee, joten riippuvalaisimet it is.

Päivitettyjä valaisimia kaipaisi pari muutakin huonetta, mutta jospa näillä nyt päästäisiin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten nyt sitten vain lamppukaupoille! On muuten aika ihanaa, että näin syksyn sisustusfuurun vyöryessä päälle saa ihan luvan kanssa toteuttaa itseään. Millaisia sisustusvisioita syksy teissä herättää?

Kivaa viikkoa!

Kuvat: Pixabay

Lempeitä kesäpäiviä ja elokuun fiilistelyä

Sinne se vilahti jo lähes kokonaan, kesä. Keväällä sitä aina (muka) yllättyy miten varkain valoisuus on saapunut ja luonto puhjennut kukkaan talvihorroksen jälkeen. Samalla tavalla pääsee kesän ohi sujahtaminen yllättämään, joka ainoan kerran. No melkein joka ainoan, koska muistelisin, että viime vuonna kesä jatkui niin pitkälle syksyyn, että neljän vuodenajan ihmiselle ehti jo tulla ikävä syksyn rapsakampia kelejä. Mutta vain melkein. Nyt syksy on tuntunut ilmassa jo elokuun alusta saakka, ja vaikka kelit ovatkin vielä kohtalaisen leppeitä, on syysfiilis tullut jäädäkseen. Onneksi on vielä tovin verran kuitenkin kesää jäljellä, ja parinkympin lämpötiloja päästään hätyyttelemään, vaikka säätiedotus niitä sateitakin lupailee. Elokuussa on kuitenkin ne omat hyvät puolensa, ja vaikka valon lapsena rakastan kirkkaita aamuja, on iltojen hiipivä pimeys jo ihan tervetullutta.

Osa perheessämme vielä lomailee, mutta neiti K:n kanssa olemme palanneet arkijärjestykseen: Minä aloitin työt viime viikolla pehmoistakin pehmoisemman laskeutumisen turvin, mikä neljän viikon lomailun jälkeen oli ihan suotavaa. Suurempia kulttuurishokkeja ei lomamoodista hiljalleen työmoodiin siirtyminen ole aiheuttanut, vaikka illat venyvätkin edelleen vähän turhan pitkiksi. Jos ehtii todistaa melkein sysipimeän illan, tietää valvoneensa liian myöhälle.

Neiti K puolestaan palasi arkiaikatauluun tällä viikolla, ja samalla aloitti (jälleen) uudessa päivähoitopaikassa. Viime keväinen muutto tiesi myös tuttujen ja turvallisten hoitokuvioiden muutosta, mutta meille luvattiin paikka lähi-dagikseen vasta elokuulle. Asia harmitti ensialkuun kovasti, mutta onneksi pikkunainen on varsin sosiaalinen ja sopeutuvainen tyyppi, ja ehkä yksi muutos kerrallaan oli parempi. Neiti K kävi siis tekemässä kevällä kolmen kuukauden mittaisen pikavisiitin toiseen päiväkotiin, ja aloitti vasta nyt oman kylän ruotsinkielisessä dagiksessa. Keväällä neiti sujahti osaksi uuden porukan arkea varsin vaivattomasti, eikä tämänkertainenkaan aloitus näiden muutamien päivien perusteella ole takellellut. Nähtäväksi jää miten homma alkaa rullaamaan, kun ensi-innostus haihtuu, mutta fiilis on ainakin hyvä, eikä uusi kielikään tunnu täpinää himmentävän.

Pidin toista kertaa elämässäni neljä viikkoa kesälomaa yhteen pötköön, mutta toisin kuin viime vuonna, tämän kesän neliviikkoisen aikana emme käyneet Tukholmaa kauempana. Kummasti touhua ja tekemistä kuitenkin riitti, ja voi sanoa loman olleen juuri oikean mittainen. Kävimme laivailun ja lasten festareiden lisäksi muunmuassa junaillen Seinäjoella viettämässä kesäpäivää, Aava Kertun Kotitilalla ihmettelemässä ja paijaamassa eläimiä, uimassa, puistopiknikillä ja luuhailemassa turuilla ja toreilla. Kotonakin ehdittiin syventyä pihahommiin, joita riittää ennenkuin ympäristö alkaa näyttää omalle, mutta ainakin on päästy jo hyvään alkuun. Viime viikonloppuna kävimme vielä koko perheen voimin Naantalissa moikkaamassa muumilaakson väkeä, ja yövyimme ehkä yhdessä maailman sympaattisimmista paikoista, jossa ihailin ihailemasta päästyänikin kaunista miljöötä, nättejä yksityiskohtia ja yksinkertaisesti kaikkea ihanaa. Muuta siitä myöhemmin oman postauksen verran lisää!

Nyt ollaan siis päästy taas arkeen kiinni ja mielessä pyörii jos jonkinlaista ideaa ja visiota toteen menneen ja rentouttavan loman jälkeen. Miten teidän lomat sujui ja onko meininki arkeen paluun myötä leppoisaa vai kaoottista?

Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Reissukuulumisia toukoukuulta

Meidän perheen reissunaisten kesäloma part one lusittiin toukokuun puolivälin jälkeen. Välimeren auringon syleilystä kun palattiin kesä-Suomeen, ei se sään puolesta ottanut lomalaisia kovinkaan lempeästi vastaan: Kun neiti K:n kanssa saavuimme takaisin kotimaisemiin ja astuimme koneesta lähilentokenttämme kamaralle iski Suomen kesä lähes karateiskun päin näköä: Lähdimme mukavasta ja lempeästä +25 asteen lämmöstä ja saavuimme sateisen harmaaseen, alle kymppi-asteiseen Vaasaan. Pahemminkin olisi tietysti voinut olla ja vettä vihmoa laakana vaasatuulen mennessä luihin ja ytimiin, mutta silti en osannut liiaksi riemuita Suomen kesäsäähän saapumisesta. Onneksi kelit ovat siitä lämmenneet, vaikkakin kovin vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta se loma ja reissu! Lähdimme matkaan siis lähikentältä, johon on kotoamme naurettavan lyhyt matka. Vaasan lentokenttä on todella pieni ja portteja löytyy ainoastaan kaksin kappalein, joten liian pitkiä siirtymiä ei kentällä ole; ei edes sisätiloista koneeseen. Turva -ja passintarkastuksetkin hoituvat kädenkäänteessä. Perillä pääsimme hyppäämään etukäteen varaamaani kimppakyytiin, jossa oli meidän lisäksi samalla lennolla ollut pariskunta. Matka Antalyasta Alanyaan tuntuu aina yllättävän pitkältä, eikä asiaa auttanut liikenneruuhkaan juuttuminen alle 10km ennen Alanyaa. Viimeisiä kilometrejä taitettiin puolisentuntia ja hermot alkoivat yhdellä sun toisella kiristymään, mutta niin vain selvittiin perille. Neiti K on erittäin lunkia matkaseuraa, ja pieni naiseni jaksoi loputtomalta tuntuvan siirtymänkin todella hienosti. Matkantekoon Vaasasta Alanyaan meni lopulta koko päivä, joten neidin kovasti odottamat uimishommat jouduttiin suosiolla jättää seuraavalle päivälle. Reissussa väsähtäneet naiset tyytyivät ainoastaan etsimään murua rinnan alle ja käymään läheisessä kaupassa ostamassa elintärkeitä lomatarpeita - kuten nallekarkkeja ja punaviiniä - ennen kellahtamista hotellin lakanoihin.

Neiti K pomppasi seuraavana aamuna ylös puoliseiska ja olisi heti ollut valmiina polskutteluhommiin, mutta kiitos lastenohjelmien sain vielä hetken uniaikaa, ennenkuin nälkä(kin) pakotti nousemaan ja etsimään tiensä aamupalalle. Hotelliksemme oli valikoitunut huoneistohotelli Mayflower, jonka sijainti keskustan liepeillä, mutta kuitenkin hieman syrjässä kaikkein kovimmalta menolta ja meiningiltä, oli aika ihanteellinen. Rantaankin pääsi laskettelemaan kohtuullisen sutjakkaasti, ja jahka neiti K tuosta kasvaa ja biitsihommat alkavat kiinnostaa enemmän, bookkaan varmasti majoituksen rannan liepeiltä. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, että hotellista löytyy sekä pieni, että iso allas, ja jonkinlainen leikkipaikka, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Vietimme koko viikon ottaen hyvinkin rennosti, emmekä hötkyilleet liikaa oikeastaan mihinkään suuntaan. Pikkunainen sai sanella aika paljolti mitä tehdään ja mitä tapahtuu, joten hotellin altaalla vietettiin tunti poikineen. Äidillekin se sopi vallanmainiosti, sillä BookBeatin tutustumiskuukausi oli myös oikein loistavaa altaallamakoilu-seuraa ja viikon aikana tulikin luettua ja kuunneltua läpi useampi kirja. Altaalla makoilun lisäksi otimme päivittäin iltapäivä-huilit hotellihuoneessa, luuhailimme kaupungilla ja menimme sinne, minne nenä näyttää. Tapasimme parina päivänä myös alkujaan instagramin kautta tuttua äiti-tytär-reissukaksikkoa, mutta muuten jätimme tuttujen moikkailun tällä kertaa minimiin.

Ruokailuhommat olin hoitanut ennakkoon siten, että päivittäin hintaan kuului sekä aamiainen, että illallinen. Ruoka oli hyvää, mutta kohtuullisen vaatimatonta lukuunottamatta hotellin turkkilaista iltaa, jolloin pöydät notkuivat mitä maistuvampia paikallisia herkkuja. Rakastan turkkilaista ruokaa ja voisin elää pelkillä mezeillä ja baklavalla. ..ainakin sen viikon-pari. Neiti K tilasi uskollisesti joka ilta spagetti bolognesen, eikä ruokailuhommista tarvinnut kertaakaan vääntää. Joka ilta päivän päätteeksi haimme naapurikaupasta iltajäätelön, jonka onnellinen pikkuneiti söi suupielet suklaassa omassa huoneessa, peiton alla. Loma meni todellakin toteen myös levon osalta, sillä useimpina iltoina olin itsekin ennen puoltayötä kömpimässä neiti K:n viereen unille.

Viime kesän reissullamme meillä oli all-inclusive ja silloin pohdin, että meidän kaksikolla ei ehkä ihan vielä mene toteen moinen kaikenkattava paketti. En aikaisemmin oikein ole päässyt sisään näihin all-inclusive-hommiin, sillä olen aina tykännyt käydä vähän siellä sun täällä syömässä, ja viihtynyt paremmin rannalla, kuin altaalla. Nyt meininki on kuitenkin täysin eri ja helpottaa lomaa huomattavan paljon, kun tietää, että tietyllä kellonlyömällä on ruokaa saatavilla. Tein lomaviikkomme aikana pienen summittaisen laskelman, ja totesin, että allaspäivän aikana kulutimme juomiin + mahdollisiin lounaseväisiin helposti 10-15 euroa per päivä plus lisäksi illallisen kanssa nautitut juomat, jotka olivat yleensä sen 5-10 euroa. Tähän kun lisää ns. puolihoidon hinnan, eli aamainen+illallinen-combo päivittäin, niin päästään aikalailla samoihin hintoihin - ja itseasiassa vähän ylikin - kuin mitä all-inclusive suunnilleen sitä tarjoavissa hotelleissa maksaa. Mayflowerissa "alli"-mahdollisuutta ei ollut, mutta jatkossa valkkaan hotellin sen perusteella, että kaikki mahdollinen kuuluu hintaan.

Matkustimme nyt myös ensimmäisen kerran ilman matkarattaita, koska 4vee jaksaa jo kohtuullisia matkoja kävellä; jos siis sattuu huvittaa. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin kysyä hotellin respasta, josko olisi mahdollista vuokrata rattaita päiväksi-pariksi ja asiaa luvattiin selvittää. Lopputulos oli, että reissun pari viimeistä päivää kuljimme Alanyan keskustaa, sen vaatekauppoja ja Kleopatran rantaviivaa ristiinrastiin neiti K tyytyväisenä rattaissa istuskellen. Rattaiden vuokrakin oli huimat 5€ per päivä ja kiesit olivat jopa paremmat, ketterämmät ja järeämmän oloiset, kuin omat matkarattaamme, jotka nekään eivät pienimmästä päästä ole, mutta jotka ovat neiti 4veelle jo auttamatta liian pienet. Kannattaa siis aina avata suunsa, sillä turkkilaiset hakevat kyllä vierailleen vaikka kuun taivaalta; siihen vain saattaa mennä tovi tai toinenkin, ja toteutus voi pohjoismaalaista aina silloin tällöin hihityttää, tai kauhistuttaa. Mutta when in Rome.

Kotiinlähtö aikataulu ei sitten ollutkaan niin leppoisan letkeä: Paluulento lähti Antalyasta aamulla klo 6, joka tarkoitti sitä, että hotellilta lähdettiin klo 2. Olin suosiolla järjestänyt meille priva-kyydin kentälle, sillä bussin kierteleminen öisessä Alanyassa keräämässä turisteja kyytiinsä milloin mistäkin pikkukujan hotellista ja pakolliset pysähdykset Alanya-Antalya-välillä eivät muutaman tunnin yöunien jälkeen kiinnostaneet. Yksityiskyyti-ratkaisu osoittautui juuri niin hyväksi, kuin olin arvellutkin, ja pääsimme suorinta tiedä hotellilta lentokentälle puolessatoista tunnissa. Antalyan lentokenttä on mielestäni jostain syystä aika miellyttävä ja siihen aikaan aamusta ei liikaa ruuhkaakaan ollut. Lentokoneessa molemmat naiset ottivat pienet tirsat ja ennen lounasaikaa oltiinkin jo Vaasassa ja lounasaikaan kotona. Ehdottomasti pienen lähilentokentän etuja.

Pikkumuikki olisi kovasti lähdössä jo taas uudelleenkin Välimeren auringon alle, joten ensi kesää silmälläpitäen matkakassaa on ehkä syytä alkaa keräämään; on kohde sitten tuttu ja turvallinen Alanya, tai joku muu.