Maailman paras uuniomenahillo

Rannikkopohjanmaalla vaikuttaa olevan tänään jotenkin hassu keli: Lämmintä on parikymmentä astetta ja tuulikin on kohtalaisen lämmin, mutta taivas näyttää siltä, että koska tahansa saattaa niskaan tulla saavillinen, jos toinenkin vettä. Osa perheestä on ahertanut  aamupäivän ulkohommien parissa - kiitos loppuviikosta pihaamme saapuneen sorakuorman - ja me neiti K:n kanssa olemme keskittyneet omppuhommiin. Sattui niin onnellisesti, että uuden kotimme pihassa on paitsi muutama marjapuska, myös pari omenapuuta. Ekaa kertaa elämässäni saan siis kerätä omien puiden satoa ja säilöä  niistä talteen loppukesän makuja. Omenamehu kiinnostelisi kovasti, mutta siihen ei (ainakaan toistaiseksi) keittiövälineistö vielä riitä. Omppuhillo tulee hyvänä kakkosena, joten tänään oli sen aika.

Tykkään kovasti keittiötouhuista, mutta arvostan niissäkin jutuissa selkeyttä, helppoutta ja sitä, ettei tarvita kilometrin pituista kauppalistaa alkaessaan hommiin. Kaikenlainen pieni piipertäminen ja kikkailu on niin ruoanlaitossa, kuin osin myös leipomisessa nounou-listalla. Mikäs siis sen parempi vaihtoehto kaltaiselleni kotikokille, kuin ohje, jolla omenahillo valmistuu uunissa lähes itsekseen.

Meidän uunissa muhinut omenahillo ei todellakaan ole mitään terveyskamaa, mutta vähentämällä sokeria terveysaspektikin kasvaa. Ja kas tässä resepti kaikessa yksinkertaisuudessaan:


Maailman paras uuniomenahillo

Reipas pari kiloa omppuja (paino pilkottuna)
3-4 dl vettä
1 kg (hillo)sokeria
5-6 tl kanelia

- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

- Pese ja pilko omenat. Jos käytät kaupan omppuja, kuori ne. Kotimaisia, suoraan puusta poimittuja ei   tarvitse kuoria.

- Sekoittele pilkottujen omppujen joukkoon vesi, sokeri ja kaneli.

- Laita uuniin 200 asteeseen noin 1-2 tunniksi, muista sekoitella puolentunnin välein.

- Nauti uunista leviävästä huumaavasta tuoksusta.

- Ota uunista, sekoittele tasaiseksi. Jos haluat tasaisempaa hilloa, surauta sauvasekoittimella suurimmat sattumat pois. 

- Anna jäähtyä ja purkita.

Mitä vähemmän sokeria hillossa on, sitä lyhyemmän aikaa se jääkaapissa säilyy. Kannattaa siis jättää jääkaappiin esimerkiksi yksi purkki ja pakastaa loput.

*edit 3.9. Sokerin määräksi riittää mainiosti myös 600-700g paria omppukiloa kohden. Makeaa on, mutta ei niin makeaa, että hampaat tuntuu tippuvan.

Seuraavaksi Elinan keittiössä uuniin sujahtaa omenakaurapaistos, johon ohje löytyykin jo valmiiksi blogin uumenista; käy kurkkaamassa täältä. Herkullista sunnuntaita!

Valoa kansalle

Lähestyvän syksyn(kin) ansiosta meneillään on ankara kodin valaisimien metsästys. Keväällä homma jäi täysin vaiheeseen, sillä luonnonvaloa alkoi riittää muuttomme aikoihin ja jälkeen jo pitkälle iltoihin. Olemassa olevilla lampuilla pärjäsimme hyvin. Nyt, kun alkaa illat pimenemään, on valaisinjahti jälleen kuumenemassa.

Koko kesä on ollut aikaa miettiä millaisia valonlähteitä sitä uuteen kotiin haluaa ripotella, ja hiljalleen alkaa asiasta jonkinlainen näemys olla. Olen vannoutunut jalka -ja pöytälamppujen, sekä koristevalojen ystävä, mutta paikallaan on saada kunnollisia valaisiamia ripustettua kattoonkin, ihan jo sisustuksenkin kannalta.

Meillä on olohuoneessa korotettu sisäkatto, jossa paikat peräti neljälle valaisimelle, mutta kaksi lamppua niihin olisi hakusessa. Lisäksi olkkarista löytyy yksi (ikivanha ikealainen) jalkalamppu, joka todennäköisesti jossain kohtaa - toivottavasti myös pian - joutuu syrjäytymään korvaavan tieltä, sekä pari telkkarin takana majailevaa pöytälamppua, jotka antavat kivan tunnelmallisen, epäsuoran valaistuksen. Kattolampuiksi on etsinnässä pari pyöreää valaisinta, jotka voivat olla jopa eri kokoiset, kunhan vain muuten ovat samanlaisia. Väritoiveena musta, harmaa, tai näiden sekoitus, ja hätätilanteessa, jos valaisimet ovat muuten pakko-saada-osastoa, valkoinenkin tai jopa kirkas käy. Itsehän voisin ripustaa kattoon vaikka vanhan roosan, tai vaaleanpunaisen lampun, mutta epäilen, että ei mene muiden asukkaiden seulasta läpi.

Toinen akuutti paikka löytää valaisin asap, on eteisaulan - olipa jotenkin mahtipontinen kuvaus :D - käytävä, joka kaipailee paria valaisinta. Lisäksi itse eteisaulakin tarvitsisi lampun, jonka taisin puolivahingossa jo löytääkin, vaikka alunperin ei muka ollut mitään käsitystä millainen olisi etsinnässä. Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja spoteista vaijerivaloihin, mutta eniten kuitenkin kiinnostaisi perinteinen katosta riippuva valaisin, tai miksei pelkkä hehkulampun näköinen lamppukin. Aluksi mietin, että voiko käytävälle - joka nyt ei itseasiassa edes varsinainen käytävä olekaan - laittaa riippuvalaisimia, kunnes hyvin äkkiä onneksi tajusin, että meitä itseä vartenhan kaikki tulee, joten riippuvalaisimet it is.

Päivitettyjä valaisimia kaipaisi pari muutakin huonetta, mutta jospa näillä nyt päästäisiin alkuun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten nyt sitten vain lamppukaupoille! On muuten aika ihanaa, että näin syksyn sisustusfuurun vyöryessä päälle saa ihan luvan kanssa toteuttaa itseään. Millaisia sisustusvisioita syksy teissä herättää?

Kivaa viikkoa!

Kuvat: Pixabay

Lempeitä kesäpäiviä ja elokuun fiilistelyä

Sinne se vilahti jo lähes kokonaan, kesä. Keväällä sitä aina (muka) yllättyy miten varkain valoisuus on saapunut ja luonto puhjennut kukkaan talvihorroksen jälkeen. Samalla tavalla pääsee kesän ohi sujahtaminen yllättämään, joka ainoan kerran. No melkein joka ainoan, koska muistelisin, että viime vuonna kesä jatkui niin pitkälle syksyyn, että neljän vuodenajan ihmiselle ehti jo tulla ikävä syksyn rapsakampia kelejä. Mutta vain melkein. Nyt syksy on tuntunut ilmassa jo elokuun alusta saakka, ja vaikka kelit ovatkin vielä kohtalaisen leppeitä, on syysfiilis tullut jäädäkseen. Onneksi on vielä tovin verran kuitenkin kesää jäljellä, ja parinkympin lämpötiloja päästään hätyyttelemään, vaikka säätiedotus niitä sateitakin lupailee. Elokuussa on kuitenkin ne omat hyvät puolensa, ja vaikka valon lapsena rakastan kirkkaita aamuja, on iltojen hiipivä pimeys jo ihan tervetullutta.

Osa perheessämme vielä lomailee, mutta neiti K:n kanssa olemme palanneet arkijärjestykseen: Minä aloitin työt viime viikolla pehmoistakin pehmoisemman laskeutumisen turvin, mikä neljän viikon lomailun jälkeen oli ihan suotavaa. Suurempia kulttuurishokkeja ei lomamoodista hiljalleen työmoodiin siirtyminen ole aiheuttanut, vaikka illat venyvätkin edelleen vähän turhan pitkiksi. Jos ehtii todistaa melkein sysipimeän illan, tietää valvoneensa liian myöhälle.

Neiti K puolestaan palasi arkiaikatauluun tällä viikolla, ja samalla aloitti (jälleen) uudessa päivähoitopaikassa. Viime keväinen muutto tiesi myös tuttujen ja turvallisten hoitokuvioiden muutosta, mutta meille luvattiin paikka lähi-dagikseen vasta elokuulle. Asia harmitti ensialkuun kovasti, mutta onneksi pikkunainen on varsin sosiaalinen ja sopeutuvainen tyyppi, ja ehkä yksi muutos kerrallaan oli parempi. Neiti K kävi siis tekemässä kevällä kolmen kuukauden mittaisen pikavisiitin toiseen päiväkotiin, ja aloitti vasta nyt oman kylän ruotsinkielisessä dagiksessa. Keväällä neiti sujahti osaksi uuden porukan arkea varsin vaivattomasti, eikä tämänkertainenkaan aloitus näiden muutamien päivien perusteella ole takellellut. Nähtäväksi jää miten homma alkaa rullaamaan, kun ensi-innostus haihtuu, mutta fiilis on ainakin hyvä, eikä uusi kielikään tunnu täpinää himmentävän.

Pidin toista kertaa elämässäni neljä viikkoa kesälomaa yhteen pötköön, mutta toisin kuin viime vuonna, tämän kesän neliviikkoisen aikana emme käyneet Tukholmaa kauempana. Kummasti touhua ja tekemistä kuitenkin riitti, ja voi sanoa loman olleen juuri oikean mittainen. Kävimme laivailun ja lasten festareiden lisäksi muunmuassa junaillen Seinäjoella viettämässä kesäpäivää, Aava Kertun Kotitilalla ihmettelemässä ja paijaamassa eläimiä, uimassa, puistopiknikillä ja luuhailemassa turuilla ja toreilla. Kotonakin ehdittiin syventyä pihahommiin, joita riittää ennenkuin ympäristö alkaa näyttää omalle, mutta ainakin on päästy jo hyvään alkuun. Viime viikonloppuna kävimme vielä koko perheen voimin Naantalissa moikkaamassa muumilaakson väkeä, ja yövyimme ehkä yhdessä maailman sympaattisimmista paikoista, jossa ihailin ihailemasta päästyänikin kaunista miljöötä, nättejä yksityiskohtia ja yksinkertaisesti kaikkea ihanaa. Muuta siitä myöhemmin oman postauksen verran lisää!

Nyt ollaan siis päästy taas arkeen kiinni ja mielessä pyörii jos jonkinlaista ideaa ja visiota toteen menneen ja rentouttavan loman jälkeen. Miten teidän lomat sujui ja onko meininki arkeen paluun myötä leppoisaa vai kaoottista?

Lomafiilistä ja kiitollisuusharjoituksia

Useampi seuraamani bloggaaja on tällä viikolla kirjoittanut kiitollisuudesta ja haastanut miettimään omia kiitollisuuden aiheitaan. Näin on tehnyt ainakin Vihervaaran Anna, joka kertoi pitävänsä myös kiitollisuuspäiväkirjaa, sekä Start Living Your Best Life- Elisa. Koska kiitollisuus on postiivisuuden ja itseensä uskomisen ohella, noin muunmuassa, yksi lemppariaiheistani on tähän ehdottomasti tartuttava. Korvan taakse pitää jemmata myös ajatus kiitollisuuspäiväkirjasta, sillä idea kuulostaa hyvältä.

Neidit K ja W, sekä Ruttu-aasi

Kiitollisuuden aiheita tuntuu nyt juuri tässä kohtaa elämää olevan enemmän, kuin sielu pystyy pakahtumatta käsitellä, mutta yritän olla kuitenkin täpisemättä kuin lapsi karkkikaupassa. Tämä on ehdottomasti positiivinen ongelma, sillä ei tarvitse mennä kuin pari kuukautta taaksepäin, niin meininki oli ihan eri, kuin nyt, vaikka asiat olivat tasan yhtä hyvin. Kevään rutistus asuntokauppojen, pikarempan, muuton, kouluhommien ja kaiken muun kanssa veivät veronsa ja olin kevään korvalla todella uupunut. Kaikki tuntui raskaalta, pinna oli normaaliakin lyhyempi, eikä mikään uni tuntunut riittävän. Pikku breikistä huolimatta palautuminen on kestänyt yllättävän kauan, sillä vasta juhannuksen aikoihin aloin tuntemaan oloni taas ihan oikeasti omaksi itsekseni, ja iloitseminen elämän pienistä asioista tuli jälleen itsestään. Keväällä ja alkukesästäkin vielä tuntui, että vaikka kaikki on paremmin, kuin ikinä ennen piti itseään suorastaan muistuttaa siitä, sillä tasainen harmaus pään sisällä ei meinannut ottaa hälvetäkseen. Nyt ollaan kuitenkin taas plussan puolella, ja spontaanit ilonpuuskat tulevat ja menevät entiseen tapaan.

Eläinten vanhainkoti Wanha Markki

Kiitollisuuden aiheita nyt juuri, tässä hetkessä - perheen, terveyden ja ystävien tottakai - lisäksi on monia; pienempiä ja isompia, pinnallisempia ja suurempaan mittakaavaan vaikuttavia, tässä hetkessä ilostuttavia ja jo valmiiksi täpisytyttäviä, vaikka siintävätkin tulevaisuudessa.

Neiti K. Tuntuu, että pakahdun päivittäin sen rakkauden edessä mitä tunnen tuota pientä ihmistä kohtaan. Tyyppi on nykyään - vielä enemmän jos mahdollista - yhtä hymyä ja meneillään on ihanan seesteinen, onnellinen ja kiukuton vaihe. Myös jutut ovat äärettömän mielenkiintoisia ja joka päivä saadaan aikaiseksi hyviä keskusteluita. Uteliaisuus on ehtymätöntä ja uudet asiat kiinnostavat. En voisi olla onnellisempi tuosta tyypistä. <3

Neiti W. W-tyyppi on varsinainen tättähäärä ja neidillä tuntuu olevan loistava huumorintaju. Siskokset tulevat juttuun koko ajan paremmin ja paremmin, ja viihtyvät toistensa seurassa ja leikeissään jo ilman jatkuvaa draamaa ihan kiitettäviäkin aikoja. Myös Neiti W:n puhumaan opettelua on ihanaa seurata, sillä tyyppi sekoittaa iloisesti molempia kotimaisia ja esimeriksi hampaidenpesun yhteydessä muistutus "inte syädä" hammastahnaan liittyen aiheuttaa aina pienen onnenpurskahduksen -ja pakahtumisen. <3

Oma koti. Tämä vaan on jotain ihan parasta. Niin sisällä, kuin ulkonakin riittää puuhastelemista vielä pitkäksi aikaa, että kaikki näyttää omalta, mutta nyt kaikki mitä tehdään on itselle. Välillä tuntuu, että täällä naapurustossa ollaan kuin omassa pienessä kuplassaan, ja kai se vähän niin onkin.

Valo ja vihreys. Do I need to say more?

Uusi kamera. Täpisytyttää jo valmiiksi, vaikken olekaan vielä opiskellut uuden olympukseni saloja, mutta miten siistiä; vihdoin kunnollinen kamera!

Ensi kesän Provinssi. Kyllä, luitte oikein; ensi kesän Provinssi. :D Eihän siihen ole, kuin vaatimattomasti 51 viikkoa aikaa, mutta mitä pienistä. Ihastelin viime viikonloppuna Provinssi-fiilistelyjä joka puolelta somea, ja erityisesti miellytti Notes on a Life-Stellan insta-stoorit. Niitä, sekä ystävien ja tuttavien festarimeininkejä katsoessa päätin, että voisi ehkä tässä vaiheessa jo valmistella ensi kesän Provinssia, koska olisi niiiiiiin hienoa päästä fiilistelemään ihmisten juhlaa pitkällä kaavalla ja kiireettömästi. Otin siis ja varasin hotellimajoituksen festarialueen kupeesta kesäkuulle 2020. Nyt ei ainakaan jää suunnittelemattomuudesta kiinni, mikäli ensi vuonna Törnävälle mielii festarifiilikseen.

Loma. Viimeinen työpäivä ennen neljän viikon kesälomaa alkaa olla päätöksessään ja saan kirmata kesälaitumille. Ihanaa jäädä kesälomalle, kun olo ei ole kaikkensa antanut ja jaksaminen nollissa. Neiti K lomailee jo nyt, ja ensi viikosta alkaen saamme nauttia kesäpäivistä yhdessä. Kalenteriin on pitkien, hitaiden aamujen lisäksi piirretty ainakin Hevisaurus-keikka, laivareissu, junaretki, road trip ja kotikaupunkilomailua. Loppukesästä otamme suunnaksi koko sakilla vielä myös Naantalin ja Muumimaailman.

Kunnostettu pyörä. Muutaman vuoden totaaliseen unohdukseen jäänyt polkupyörä on jälleen elävien kirjoissa! Kiitokset siitä isommalle rakkaalle. <3 Olin jo unohtanut miten paljon pyöräilystä pidänkään, ja toissailtaisella fillarilenkillä tuumailin, että juoksulenkit taitaa useammin ja useammin vaihtua fillarilenkkiin. Kaiken lisäksi nykyiset kotohoodit ovat niin kauniit, että rantaviivaa pyöräilee enemmän kuin mielellään edestakaisin. ..tosin voisihan sitä juostakin, mutta öhöm, nyt kiinnostaa pyöräily enemmän.

Postauksen kuvat ovat otettu viime viikonlopun retkeltä Ylistaron Wanhalta Markilta, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, ellei paikka entuudeestaan ole tuttu! Wanhalta Markilta löytyy eläinten lisäksi kahvila, vanhaan puimuriin tehty pehmis-kioski, vaatteita ja laukkuja, sekä pientä sisustustavaraa. Suosittelen lämpimästi!

Reissukuulumisia toukoukuulta

Meidän perheen reissunaisten kesäloma part one lusittiin toukokuun puolivälin jälkeen. Välimeren auringon syleilystä kun palattiin kesä-Suomeen, ei se sään puolesta ottanut lomalaisia kovinkaan lempeästi vastaan: Kun neiti K:n kanssa saavuimme takaisin kotimaisemiin ja astuimme koneesta lähilentokenttämme kamaralle iski Suomen kesä lähes karateiskun päin näköä: Lähdimme mukavasta ja lempeästä +25 asteen lämmöstä ja saavuimme sateisen harmaaseen, alle kymppi-asteiseen Vaasaan. Pahemminkin olisi tietysti voinut olla ja vettä vihmoa laakana vaasatuulen mennessä luihin ja ytimiin, mutta silti en osannut liiaksi riemuita Suomen kesäsäähän saapumisesta. Onneksi kelit ovat siitä lämmenneet, vaikkakin kovin vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta se loma ja reissu! Lähdimme matkaan siis lähikentältä, johon on kotoamme naurettavan lyhyt matka. Vaasan lentokenttä on todella pieni ja portteja löytyy ainoastaan kaksin kappalein, joten liian pitkiä siirtymiä ei kentällä ole; ei edes sisätiloista koneeseen. Turva -ja passintarkastuksetkin hoituvat kädenkäänteessä. Perillä pääsimme hyppäämään etukäteen varaamaani kimppakyytiin, jossa oli meidän lisäksi samalla lennolla ollut pariskunta. Matka Antalyasta Alanyaan tuntuu aina yllättävän pitkältä, eikä asiaa auttanut liikenneruuhkaan juuttuminen alle 10km ennen Alanyaa. Viimeisiä kilometrejä taitettiin puolisentuntia ja hermot alkoivat yhdellä sun toisella kiristymään, mutta niin vain selvittiin perille. Neiti K on erittäin lunkia matkaseuraa, ja pieni naiseni jaksoi loputtomalta tuntuvan siirtymänkin todella hienosti. Matkantekoon Vaasasta Alanyaan meni lopulta koko päivä, joten neidin kovasti odottamat uimishommat jouduttiin suosiolla jättää seuraavalle päivälle. Reissussa väsähtäneet naiset tyytyivät ainoastaan etsimään murua rinnan alle ja käymään läheisessä kaupassa ostamassa elintärkeitä lomatarpeita - kuten nallekarkkeja ja punaviiniä - ennen kellahtamista hotellin lakanoihin.

Neiti K pomppasi seuraavana aamuna ylös puoliseiska ja olisi heti ollut valmiina polskutteluhommiin, mutta kiitos lastenohjelmien sain vielä hetken uniaikaa, ennenkuin nälkä(kin) pakotti nousemaan ja etsimään tiensä aamupalalle. Hotelliksemme oli valikoitunut huoneistohotelli Mayflower, jonka sijainti keskustan liepeillä, mutta kuitenkin hieman syrjässä kaikkein kovimmalta menolta ja meiningiltä, oli aika ihanteellinen. Rantaankin pääsi laskettelemaan kohtuullisen sutjakkaasti, ja jahka neiti K tuosta kasvaa ja biitsihommat alkavat kiinnostaa enemmän, bookkaan varmasti majoituksen rannan liepeiltä. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, että hotellista löytyy sekä pieni, että iso allas, ja jonkinlainen leikkipaikka, kaikki muu on pelkkää plussaa.

Vietimme koko viikon ottaen hyvinkin rennosti, emmekä hötkyilleet liikaa oikeastaan mihinkään suuntaan. Pikkunainen sai sanella aika paljolti mitä tehdään ja mitä tapahtuu, joten hotellin altaalla vietettiin tunti poikineen. Äidillekin se sopi vallanmainiosti, sillä BookBeatin tutustumiskuukausi oli myös oikein loistavaa altaallamakoilu-seuraa ja viikon aikana tulikin luettua ja kuunneltua läpi useampi kirja. Altaalla makoilun lisäksi otimme päivittäin iltapäivä-huilit hotellihuoneessa, luuhailimme kaupungilla ja menimme sinne, minne nenä näyttää. Tapasimme parina päivänä myös alkujaan instagramin kautta tuttua äiti-tytär-reissukaksikkoa, mutta muuten jätimme tuttujen moikkailun tällä kertaa minimiin.

Ruokailuhommat olin hoitanut ennakkoon siten, että päivittäin hintaan kuului sekä aamiainen, että illallinen. Ruoka oli hyvää, mutta kohtuullisen vaatimatonta lukuunottamatta hotellin turkkilaista iltaa, jolloin pöydät notkuivat mitä maistuvampia paikallisia herkkuja. Rakastan turkkilaista ruokaa ja voisin elää pelkillä mezeillä ja baklavalla. ..ainakin sen viikon-pari. Neiti K tilasi uskollisesti joka ilta spagetti bolognesen, eikä ruokailuhommista tarvinnut kertaakaan vääntää. Joka ilta päivän päätteeksi haimme naapurikaupasta iltajäätelön, jonka onnellinen pikkuneiti söi suupielet suklaassa omassa huoneessa, peiton alla. Loma meni todellakin toteen myös levon osalta, sillä useimpina iltoina olin itsekin ennen puoltayötä kömpimässä neiti K:n viereen unille.

Viime kesän reissullamme meillä oli all-inclusive ja silloin pohdin, että meidän kaksikolla ei ehkä ihan vielä mene toteen moinen kaikenkattava paketti. En aikaisemmin oikein ole päässyt sisään näihin all-inclusive-hommiin, sillä olen aina tykännyt käydä vähän siellä sun täällä syömässä, ja viihtynyt paremmin rannalla, kuin altaalla. Nyt meininki on kuitenkin täysin eri ja helpottaa lomaa huomattavan paljon, kun tietää, että tietyllä kellonlyömällä on ruokaa saatavilla. Tein lomaviikkomme aikana pienen summittaisen laskelman, ja totesin, että allaspäivän aikana kulutimme juomiin + mahdollisiin lounaseväisiin helposti 10-15 euroa per päivä plus lisäksi illallisen kanssa nautitut juomat, jotka olivat yleensä sen 5-10 euroa. Tähän kun lisää ns. puolihoidon hinnan, eli aamainen+illallinen-combo päivittäin, niin päästään aikalailla samoihin hintoihin - ja itseasiassa vähän ylikin - kuin mitä all-inclusive suunnilleen sitä tarjoavissa hotelleissa maksaa. Mayflowerissa "alli"-mahdollisuutta ei ollut, mutta jatkossa valkkaan hotellin sen perusteella, että kaikki mahdollinen kuuluu hintaan.

Matkustimme nyt myös ensimmäisen kerran ilman matkarattaita, koska 4vee jaksaa jo kohtuullisia matkoja kävellä; jos siis sattuu huvittaa. Jossain vaiheessa viikkoa tajusin kysyä hotellin respasta, josko olisi mahdollista vuokrata rattaita päiväksi-pariksi ja asiaa luvattiin selvittää. Lopputulos oli, että reissun pari viimeistä päivää kuljimme Alanyan keskustaa, sen vaatekauppoja ja Kleopatran rantaviivaa ristiinrastiin neiti K tyytyväisenä rattaissa istuskellen. Rattaiden vuokrakin oli huimat 5€ per päivä ja kiesit olivat jopa paremmat, ketterämmät ja järeämmän oloiset, kuin omat matkarattaamme, jotka nekään eivät pienimmästä päästä ole, mutta jotka ovat neiti 4veelle jo auttamatta liian pienet. Kannattaa siis aina avata suunsa, sillä turkkilaiset hakevat kyllä vierailleen vaikka kuun taivaalta; siihen vain saattaa mennä tovi tai toinenkin, ja toteutus voi pohjoismaalaista aina silloin tällöin hihityttää, tai kauhistuttaa. Mutta when in Rome.

Kotiinlähtö aikataulu ei sitten ollutkaan niin leppoisan letkeä: Paluulento lähti Antalyasta aamulla klo 6, joka tarkoitti sitä, että hotellilta lähdettiin klo 2. Olin suosiolla järjestänyt meille priva-kyydin kentälle, sillä bussin kierteleminen öisessä Alanyassa keräämässä turisteja kyytiinsä milloin mistäkin pikkukujan hotellista ja pakolliset pysähdykset Alanya-Antalya-välillä eivät muutaman tunnin yöunien jälkeen kiinnostaneet. Yksityiskyyti-ratkaisu osoittautui juuri niin hyväksi, kuin olin arvellutkin, ja pääsimme suorinta tiedä hotellilta lentokentälle puolessatoista tunnissa. Antalyan lentokenttä on mielestäni jostain syystä aika miellyttävä ja siihen aikaan aamusta ei liikaa ruuhkaakaan ollut. Lentokoneessa molemmat naiset ottivat pienet tirsat ja ennen lounasaikaa oltiinkin jo Vaasassa ja lounasaikaan kotona. Ehdottomasti pienen lähilentokentän etuja.

Pikkumuikki olisi kovasti lähdössä jo taas uudelleenkin Välimeren auringon alle, joten ensi kesää silmälläpitäen matkakassaa on ehkä syytä alkaa keräämään; on kohde sitten tuttu ja turvallinen Alanya, tai joku muu.

Let the dreams come true!

Koko aamupäivän pidättelin ilon kyyneleitä, yritin hillitä väkisinkin ulos pyrkiviä hihkaisuja ja parhaani mukaan tsemppasin itseäni olemaan herkistymättä liikaa. Avokonttorin sydämessä liikaa hillumista ei välttämättä arvosteta, joten yritin käyttäytyä kuten (suomalaisen) smart officen kulttuuri edellyttää. Enkä siis ainoastaan yrittänyt, vaan onnistuinkin, kun tarpeeksi pinnistelin ja purin tuntojani tänne blogiluonnoksiin.

Mutta asiaan, minulle selvisi aamulla, että pikkuveljeni on saanut töitä alalta, johon on jo pitkään pyrkinyt. Eikä mistään ihan pienestä putiikista, vaan sellaisesta, johon täällä Suomenmaassa on pienoinen lottovoitto saada jalkansa ovenväliin. Ja arvatkaa mitä? Sen ilon, riemun ja innostuksen lisäksi meinaan pakahtua ylpeydestä! Veljeni on jo vuosia tähdännyt alalle, käynyt kouluja, tehnyt omia ja muiden projekteja ja vihdoin alkaa kova duuni tuottaa ihan konkreettista tulosta. Tottakai matka on hänellä vasta alussa, mutta tämä on tärkeä steppi ja olen sanoinkuvaamattoman ylpeä, että hän on päämäärätietoisesti tavoitellut unelmiaan ja mennyt eteenpäin, vaikka välillä on saattanut takapakkiakin tulla. Joten suurensuuret onnenpotkut, -halaukset -ja toivotukset velimiehelle tätäkin kautta, olen ylpeä sinusta! <3

Tästä pääsenki erittäin pätevän aasinsillan avulla yhteen lemppariaiheistani: Seuraa aina unelmiasi. Meistä on varmaan useimmat kasvatettu siihen, että työ on työtä ja on pelkkää plussaa, jos siitä myös nauttii. On tottakai painotettu, että etsi sellainen ala ja työ, joka oikeasti kiinnostaa. Siinä tuleekin se ensimmäinen kompastuskivi: Kuinka moni oikeasti tietää 16-20-vuotiaana mitä "isona" haluaa tehdä. Toiset tietävät, useimmat varmaan eivät, ja monesti voi käydä myös niin, että totuus jostain alasta ja työstä on ihan toista, kuin mitä on kuvitellut. Asioiden tietynlainen romantisointihan kuuluu ihmisluontoon ja mielestäni ihan hyvä niin; on ihan hyvä katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa, kun vain tiedostaa, että kaikki ei niin tee. Totuus voi olla tarua karumpaa riippuen silmillä olevien lasien sävystä, tai siitä miten sitä osaa mukauttaa aina tilanteen mukaan.

Sitten on meitä, jotka parikymppisenä, tai jo silloin 16-kesäisenäkin tiesivät mitä haluavat, mutta tapahtui elämä, ja unelmien tavoittelu jäi. Tai sanotaanko, että löytyi vaihtoehtoisia varaunelmia, jotka eivät sitten olleetkaan itseä varten, vaikka niin halusikin uskoa, kun sen polun päätti katsastaa. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa jahtaamaan, seuraamaan ja toteuttamaan omia unelmiaan ja haaveitaan, vaikka elämäntilanne ei ehkä esimerkiksi näin kolmen ja neljänkympin välissä niin joustava enää olekaan. Joustoa tulee lasten kasvaessa kuitenkin kokoajan lisää ja jos vain intoa ja jaksamista löytyy, on kaikki järjestelykysymyksiä. Jaksaminen ainakin omalla kohdalla toki vahvasti korreloi suoraan lasten iän, ja elämäntapahtumien kanssa; aina ei vaan ole hyvä hetki tarttua täysillä toimeen, mutta se ei tarkoita sitä, että unelmiaan pitäisi haudata ja unohtaa.

Kaikki-heti-mulle-nyt-ihmisenä on ollut vaikea ymmärtää ja sisäistää, että kurssin muutos ja oman unelman liepeestä kiinni saaminen tapahtuu pikkuhiljaa, ja kaikki sen eteen tehty työ vie oikeaan suuntaan, vaikka tuntuisikin, että polkee paikallaan. Aivan niin, se mistä itse paasaa ja toitottaa, että "pienin askelin oikeaan suuntaan" onkin omalle kohdalle osuessa kovin vaikea ymmärtää ja pitää mielessä. Näinhän se useimmiten menee; asioista on helppo puhua ja neuvoa, vaikeampaa on oikeasti tehdä kuten "opettaa" (tämä on osoittautunut erittäin todeksi myös lapsenkasvatushommissa, öhöm).

Päätin kolmisen vuotta sitten pitkän puntaroinnin jälkeen perustaa tämän blogin, koska halusin kirjoittaa muuallekin, kuin pöytälaatikkoon. Siinä vaiheessa en ehkä ajatellut, että blogi voisi oikeasti toimia referenssinä siitä, millainen kirjoittaja olen, jos joskus haluaisin viedä siihen liittyvää unelmaani eteenpäin. Töitä voi siis oman haaveensa eteen tehdä tiedostamaankin, ja kaikki on ehdottomasti kotiinpäin.

Digimaailma ja sosiaalinen media luovat valtavasti mahdollisuuksia, uusia ammatteja syntyy sen ympärille jatkuvasti lisää. Vaikka ei ihan selvillä olisikaan mikä mahtaisi itselle olla se omin juttu, mitä väylää pitkin osaamistaan tuoda esiin ja itseään totetuttaa, kannattaa kuitenkin asioiden hyväksi tehdä jotain. Pienepieni ajatuskin siitä, mikä olisi itselle se ydinasia, jonka ympärille rakentaa ja mistä lähteä liikkeelle, riittää. Pääasia on, että lähtee liikkeelle, matkanvarrella voi sitten tarkistella suuntaa, ottaa mukaan mahdollisesti kumppaneita, hypätä isomman seurueen matkaan, tai päättä jatkaa seikkailuuaan ominpäin. It's not only the destination, it's also the journey.

Haaveiden tavoittelu ei tietenkään rajoitu ainoastaan ammatillisiin juttuihin, vaan koskee ihan jokaista elämän osa-aluetta. Oli se sitten unelmien koti, ammatti, harrastus, reilu panostus omaan hyvinvointiin, perhe, lasten kanssa kokemusten kartuttaminen, mitä ikinä; tartu toimeen ja tee asioiden hyväksi jotain. Ajatustyökin lasketaan, siitä se kaikki lähtee!

Ps. Muistelin, että otsikon mukainen ysärirallikin on olemassa ja google kertoi, että unelman toteutumisesta lauloi eurodance-hirmu DJ Bobo. Hahaa, muistoja, muistoja..!



Kuva: Pixabay

Mikä ilahduttaa toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi

Huomaan loman tehneen tehtävänsä, kun osaan taas nauttia, iloita ja huomata arjen pienet kivat jutut. Tai sitten se on vain se kesäfiilis, joka puskee pintaan, vaikka esimerkiksi vielä eilen Pohjanmaalla puski taivaalta vettä ja lämpötila oli hätinä yli kymmenen. Tänään meininki vaikuttaisi olevan eri, ja mittarin lukematkin ovat kivunneet jo aamusta lähemmäs pariakymppiä, ihanaa.  Mutta asiaan, viime viikolla tuli vastaan monta pientä asiaa, jotka ilahduttivat niin paljon, että päätin kirjata ne tänne blogiin. Toukokuussa oli paljon ilahduttavia juttuja, eikä vähäisimpänä ollenkaan niistä lomareissumme Välimeren rannoille. Jätetään reissukuulumiset -ja hehkutukset kuitenkin toiseen kertaan ja sukelletaan seuraavassa pieniin, arkisiin kivoihin asioihin.

Hyvä aamu neiti K:n kanssa. Arkiaamut eivät ole vahvuuksiamme. Pienen naiseni kanssa rakastamme molemmat sängyssä venymistä ja vanumista, ja pitkiä, hitaita aamuja. Arkiaamut eivät juurikaan armoa anna, mutta aina silloin tällöin kaikki sujuu, ja molemmat lähtevät kotiovesta hymyssä suin.

Ehdin töihin silloin, kun pitikin. Hyvin sujuneen aamun ansiosta ehdin töihinkin kutakuinkin ajoissa! Inhoan kellon kanssa kilpaa juoksemista; myös silloin, kun erävoitto kirjataan minulle.

Auton takapenkillä iloisesti Hevisaurusta lauleskeleva pieni rakas. Sydän pakahtuu-juttuja. <3

Linnunlaulu. Parkkipaikalta toimistolle kävellessä ilahdutti kovasti, että huomaan taas lintujenkin laulun. 

Koululaiset, jotka tulivat bussilla vastaan ja vilkuttivat iloisesti. Lounasreissulla vastaani tuli bussilastillinen alakoululaisia, jotka iloisesti vilkuttivat bussin ikkunoista. Ja mikäs siinä oli vilkutellessa, koulujen kesälomat alkoivat viikonloppuna.

Tienvarsikukat. ..okei, voikukkia, mutta joka tapauksessa kivemman näköiseltä näyttävät tienvarret nyt, kuin esimeriksi kuukausi sitten.

Lounastreffit ystävän kanssa. Tämä on aina plus. Katkaisee kivasti päivää ja lapsellistumisen jälkeen arkipäivän lounastreffit ovat usemmisten helpointa järjestää, vaikka sitten pikaisetkin sellaiset. 

Pilates-tunti töiden jälkeen. Aah, ihanuutta. Tämä kuuluu olennaisena osana lupaukseen itselleni säännöllisestä, tai sanotaanko säännöllisemmästä, omasta ajasta. Kropan lisäksi mielikin kaipaa kipeästi säännöllistä liikuntaa ja entinen spinnaaja ja bodypumppaaja huomaa tykästyneensä ainakin toistaiseksi enemmän rauhallisempiin ja vähemmän repiviin tunteihin, kuten pilates ja balance. Juoksuakaan ei ole unohdettu, ja ehkä edellä mainitut palvelevat paremmin juoksujumien aukaisemista, kuin kuuden minuutin kyykkääminen. 

Lyhyt työviikko ja feikkiperjantai. Lomaltapalaajaa hemmotteli viime viikolla neljän päivän työviikko. Tuntui, että koko loppuviikko oli yhtä perjantaita!

Oma koti, talo, piha, terassi ja kesä. Nämä ovat ainoastaan yksittäisiä juttuja, mutta en malttaisi odottaa, että kelit lämpiävät sen verran, että ruokailut voi siirtää ulos, terassin ovea pitää auki ja muutenkin siirtää enemmän elämää ulos, eikä tarvitse miettiä jatkuvasti onko esimerkiksi lapsilla tarpeeksi vaatetta päällä. Mutta eiköhän se sieltä, ihan pian.

Kivat kesäsuunnitelmat. Kesäkuulle on tiedossa ainakin mökkeilyä ja festarointia, brita-kakkua - koska juhannus! - ja grillaamista. Yhtenä iltana mietittiin, että olisi kiva kahdestaankin perheen aikuisten kesken mennä jonnekkin, mutta suuremmat suunnitelmat taitavat hukkua jonnekkin puidenkaadon ja pihan laiton väliin. :D

Kaunis vihreä ja kukkiva luonto. Tällä hetkellä luonto on niin kaunis, että ihan itkettää, kun katsoo ikkunasta ulos. Kodistamme avautuu näkymä naapurustoon, jossa koristeomenapuut ja omenapuut kilpailevat keskenään kukkaloistossa.

Mikä sinua ilahduttaa näin kesän ollessa aluillaan?