Kanskikuva

Kanskikuva

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Reissunaiset Tampereella

Niin taas vain ollaan maanantaissa, vaikka ihan juurihan oli perjantai-ilta. Nyt voisi melkein todeta, että "on ilimoja pirelly", kun Suomen kesä on antanut parastaan and still going strong. Maanantaikaan ei tunnu niin maanantaille, kun aurinko paistaa ja mittari näyttää ulkona plussaa enemmän, kuin sisätiloissa. Toivottavasti kaikki ovat päässeet nauttimaan auringosta ja lämmöstä, ja jos vielä kesälomat osuu tähän, niin mikäs sen parempaa. *tähän semmonen aurinkolasihymiö*

Pakkasin perjantaina illalla kahden naisen reissukamat ja lauantaina aamusta paineltiin Valtion Rautateiden toimesta neiti K:n kanssa kohti Tammerforsia. Tarkoitus oli mennä lauantaipäiväksi Tammerfesteille, joka mielestäni - kaupunkifestareiden ystävänä - on yksi kivoimmista kesätapahtumista Suomessa, mutta ei mennyt niinkuin Strömsössä: Tammerfest-lauantai oli ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa loppuunmyyty, joten jouduttiin pikkumimmin kanssa tyytymään köyhän naisen elämykseen ja fiilisteltiin menoa aidanraosta. Onneksi se ei tahtia tuntunut miniversiolla haittaavan, vaan esimerkiksi Elastisen tahtiin oli ihan yhtä hyvä jammailla alueen ulkopuolellakin. Alle kaksivuotiaathan festaroimaan olisivat päässeet ilmaiseksi, ja alle 10-vuotiaat lastenlipulla.Tapahtuma oli sallittu kaikenikäisille ja alle 12-vuotiaat pääsivät alueelle aikuisen kanssa. Luonnollisesti anniskelualueet festariporttien sisäpuolella olivat sitte vielä erikseen k-18-ikärajalla.

Vähäsen laittoi naurattamaan taas tämä suomalainen festivaalikäytäntö, jossa ei anneta vahingossakaan milliäkään periksi missään, vaikka maalaisjärjellä ajateltuna asiat voisi hoitaa toisinkin. Toki meidän supisuomalaisen suvaitsevalla lainsäädännöllä on osuutensa asiaan, eikä sitä vastaan passaa lähteä kapinoimaan tai lähtee luvat. Yksi asia on kuitenkin, johon lainsäädäntökään ei ylety ja johon toivoisin tapahtumanjärjestäjien ja/tai tapahtumissa (vapaaehtoisina) työskentelevien kiinnittävän huomioita: Saa olla ystävällinen ja jopa avulias. Katu-uskottavuus ei kärsi, vaikka vähän hymyilisi tai auttaisi festarivierasta, etenkin jos pyydetään. Mikäli päivänä numero kolme, tai jopa neljä, ei jaksa enää olla ystävällinen, niin voi seuraavalla kerralla vaikka jättää väliin koko työnakin, tai hakeutua tehtäviin, joissa ei niin edellytetä positiivista otetta. Toki niitä aurinkoisia asiakaspalvelijoita ja järjestyshenkilöitäkin tapahtumista löytyy, mutta valitettavan monesti useamman päivän bileissä aletaan olla tympääntyneitä juhlakansaan viimeisenä päivänä; on juhlija sitten iloisessa laitamyötäisessä, tai lapsen kanssa vanhemman ominaisuudessa liikkeellä. Vähän pelisilmää ja positiivista mieltä, niin pääsee jo pitkälle - niin tapahtumatyöntekijä, -kuin vieraskin.




Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä treffattiin vielä ystäviä ja käytiin vohveleilla Kuparitalon vohvelikahvilassa - NAM! Paikka on sympaattinen, viihtyisä ja sieltä saa ehkä Suomen parhaat vohvelit. No Tampereen ainakin. Kauniiden esineiden ja asioiden rakastajalle miljöö on todella ilo silmälle. Sitä on myös Tammerkosken rannat ainakin auringon helliessä. Ihmisiä oli liikkeellä todella paljon, osa epäilemättä pokemon-metsällä. :D Siinä aihe, johon lupaan, että en tämän enempää koske.

Toivottavasti kaikki pääsivät nauttimaan viikonlopusta ja viikko alkaa vähintään yhtä hyvissä fiiliksissä, kuin itsellä. Kivaa viikkoa evribadi! Onko onnekkaita kesälomalaisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti