Kanskikuva

Kanskikuva

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Lomafiilistä ja draamaa

Aijjettä mikä viikonloppu! Ollaan kuljettu pikkumimmin kanssa kuin paremmatkin lomalaiset koko ihana, pitkä viikonloppu vailla oikein minkäänlaisia aikatauluja. Mansikanpoimintaa, ruokatoria, uimishommia (en todellakaan minä!), Joutopäivämarkkinoita, vaunulenkkejä ja mikä parasta; yhteispäikkäreitä. Kerrankin myös markkinoilta tarttui mukaan muutakin, kuin metrilakuja: Just mun näköinen rannekoruhässäkkä, love it!

 
 Todellisuudessahan ensimmäinen lomapätkäni on ollut lusittuna jo parisen viikkoa sitten, seuraava siintää syyskuussa, mutta ah ihanuutta miten osaakin etenkin näin kesäaikana arvostaa osittaista hoitovapaata ja lyhennettyä työviikkoa. Kesällä on muutenkin jotenkin erilainen elämänrytmi, on sitten töissä tai lomalla. Lämpö - tai no ainakin lämpimämpi, kuin noin keskimäärin vuodessa - ja valo sen kaiketi tekee: Askel on kevyempi ja aamulla herää pirteämpänä, kuin talviaikaan ikinä. Muka.


Perjantait pitäisi ehdottomasti olla vapaita aina ja kaikilla. Yksi ylimääräinen vapaapäivä tekee yllättävän paljon omalle jaksamiselle ja perheen parissa vietetty aika on aina henkisen pääoman kartuttamista. ..toki joskus sitä on myös ajan viettäminen ilman perhettä, ainakin mikäli känkkäränkän vierailu saa pienen ihmisen elämän draaman täyttämäksi ja harmitus iskee esimerkiksi siitä, että ruokapöydässä pitää istua eikä suinkaan seistä. Öhöm. Lyhennetystä työviikosta ja osittaista hoitovapaasta tulossa muuten oma postauksensa joskus hamassa tulevaisuudessa.

Ettei viikonloppu olisi ollut yhtä autuutta ja ihanuutta, pikkuponeja ja yksisarvisia, niin sekä perjantai, -että lauantaiaamuina maailma heräsi surullisiin ja järkyttäviin uutisiin: Ensin Nizzan terrori-isku, sitten Turkin vallankappauksen yritys. En ota aiheisiin kantaa sen enempää, toivon ainoastaan kaikille tuttaville ja ystäville Turkissa suojelusenkeleitä ja jaksamista, samoin tietysti ihmiseille Ranskassa, sekä koko kansakunnalle, joka tuntuu katsovan nyt pahuutta silmästä silmään. #peace #love

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti