Kanskikuva

Kanskikuva

maanantai 28. elokuuta 2017

No ne #kukkakaalitalkoot

Kukkakaalitalkoista on tohistu muutaman viikon verran ja ajattelin myös kantaa korteni kekoon. Olen aikalailla kaikkiruokainen, mutta yleensä kukkakaali jää  kaupan tiskiin ja valitsen mieluummin parsakaalin, joka muuten on uunissa paahdettuna ihan parasta. En kuitenkaan nyrpistele nenääni kukkakaalillekaan ja reippaana tilasinkin viime viikon reko-tapaamiseen kilon tuota tämän hetken talkootuotetta ja päätin, että katsotaan viikonloppuna onko se kukkakaalipohjalle tehty pizza mistään kotoisin.




Olen tainnut ennenkin mainita, että olen vähän sellainen fiiliksellä menijä myös keittiössä, enkä välttämättä niin seuraa ohjeita tai kirjaa niitä itse sen tarkemmin ylös. Myös tällä kerralla katsastin muutaman ohjeen myTaste-sovelluksen kautta enkä loppujenlopuksi seurannut yhtäkään. :D Tässä jokatapauksessa ohje, jolla itse pizzan loihdin, mutta joka ei mielestäni todellakaan vedä vertoja oikealle pizzalle, vaikka ihan syötävää olikin - etenkin seuraavana päivänä ja jääkaappikylmänä.

Pohja:
700-800g kukkakaalta
2 munaa
1-2 tl suolaa
oreganoa
korianteria
vajaa desi maissijauhoja
noin desi juustoraastetta

Suurimmassa osassa ohjeita neuvottiin murustamaan kukkakaalin kukinnot pieneksi muruksi ilman keittämistä, mutta itse käytin kukintoja parin minuutin ajan kiehuvassa vedessä, että hieman pehmenivät ja olivat helpompia käsitellä. Todennköisesti lopputulos olisi saattanut olla napakampi, ellen olisi mennyt siitä, mistä aita oli matalampi. Huuhtelin kiehuvassa vedessä käyneitä kukintoja vielä tovin kylmässä vedessä ennenkuin surautin ne sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi, ja annoin sen hetken aikaa jäähtyä ennenkuin sekoitin mukaan loputkin ainekset. Levitin massan uunipellille ohueksi, tasaiseksi pohjaksi ja esipaistoin 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.




Esipaistetun pohjan päälle levitin täytteet: Paseerattua tomaattia ja noin ruokalusikallinen bbq-kastiketta, valkosipulia, sipulia, herkkusieniä, tonnikalaa, salamia, oliiveja, persikkaa ja juustoraastetta. Koko komeus vielä uudelleen uuniin - olisikohan ollut 15 minuuttia - ja avot! Pizzan kannattaa antaa tosiaan jäähtyä kunnolla ja leikata vasta sitten, että pohja ehtii napakoitua.




Neiti K:kin pisteli kukkakaalipizzaa hyvällä halulla, ihmetteli ainoastaan helposti käsiin murenevaa pohjaa. Hiilareita karttavalle tämä varmaankin on käyttökelpoinen ohje, mutta itse pitäydyn tästä eteenkin päin kaurahiutale-kananmuna-pohjassa, mikäli teen kevennetyn version. Huonoa omaatuntoa tätä pizzaa syömällä ei kyllä saa, joten pisteet siitä. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti