Törmäsin koulutehtävää tehdessä erään keskustelupalstan ketjuun, jossa aiheena olivat lapset: Lasten saaminen, toivominen, haluaminen, ei haluaminen, vapaaehtoinen lapsettomuus, ei-vapaaehtoinen-lapsettomuus, ja niin edelleen. Keskustelun kirvoitti eräässä naistenlehdessä julkaistu haastattelu nuoresta parista, joka oli ratkonut lapsi-kysymystä ennen naimisiinmenoaan. Jumiuduin lukemaan keskusteluketjua - vastoin parempaa tietoani - ja vaikka sieltä löytyikin kaikki tyypilliset trollit ja toisten valintojen väheksymiset, niin keskustelu oli suurimmaksi osaksi kohtuullisen asiallista.
Erityisesti jäin keskustelua selailtuani miettimään argumentteja, joita ihmiset esittivät lasten haluamisen ja/tai ei haluamisen puolesta. Suurimmaksi osaksi argumentteja esittivät ne, jotka eivät lapsia halunneet, mikä on aivan ymmärrettävää: Lapset ovat edelleen tämänpäivän perhemallissa "normi", josta poikkevat joutuvat perustelemaan valintaansa uudelleen ja uudelleen arvatenkin mitä kummallisemmille tahoille. Hassua sinänsä, sillä eihän se kenellekkään ulkopuoliselle kuulu, miksei joku halua lapsia, tai miksi joku haluaa jälkikasvua jalkapallokentällisen verran. Vapaaehtoisesti lapsettomat ja aikuisten perheessä elävät perustelivat siis kantaansa varsin monipuolisesti ja kuten arvata saattaa mukana oli erittäin hyviä ja selvästi pohdittuja pointteja. Lapsia haluavat, toivovat, tai jo saaneet puolestaan eivät sen vahvempia perusteita valinnalleen osanneet antaa, kuin että "oon aina halunnut lapsia", tai "mä vaan halusin/haluan". Tämä lapsellisten "heppoinen" argumentointi oman asiansa puolesta nostatti kovastikin tunteita.
Jäin asiaa miettimään, ja pohtimaan omia perusteitani sille, miksi olen aina tiennyt, että haluan lapsia. Mikä on se syy? Miksi olen halunnut "sitoa" itseni omaan kopiooni, joka parhaimpina päivinä on yhtä hymyä ja aurinkoa, mutta pinna on yhtä lyhyt, kuin äidillään, ja joka, let's face it, teettää aika paljon enemmän hommaa verrattuna siihen, että voisin elää niin sanotusti vain itselleni? Miksi en ole halunnut elää ainostaan itselleni ja tehdä juuri niinkuin huvittaa, silloin kun huvittaa? Ja voin kertoa, että ei kuulkaa mitää hajua! En osaa sanoa yhtäkään
pelkästään järkeen perustuvaa syytä siihen, miksi olen jo pienestä pitäen tiennyt, että jos luoja suo, niin perheeseeni kuuluu lapsia. Tokihan lapset tuovat elämään sisältöä, mutta tämä ei tarkoita sitä että lapsettomien ja aikuisten perheessä elävien elämä olisi jotenkin sisällötöntä, ei ollenkaan. Lapset tuovat arkeen ja juhlaan kuitenkin oman lisämausteensa, jota joko tahtoo tai ei.
Suihkussa seistessäni asia sitten valkeni, lamppu syttyi, hissi meni kolmanteen ja sain ahaa-elämyksen: Lasten saamista, haluamista ja toivomista ei yksinkertaisesti voi perustella järjellä ihan samalla tavalla, kun ei rakastumistakaan: Sen vain tietää. Miksi rakastumme tiettyyn henkilöön, on monien asioiden summa; sellaistenkin, joita emme osaa välttämättä sanoittaa. Miksi tiedämme haluavamme lapsia; myös se, ja etenkin se, on monien asioiden summa. Toisille niinsanotusti sisäsyntyistä, toisille tunne ja halu herää myöhemmin, kenties oikean kumppanin löydyttyä. Edelleen vähän kuin parisuhde: Toiset tietävät haluavansa puolison, kumppanin jakamaan arkea, juhlaa, elämää, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että haluavat elää ilman sitoutumista toiseen ihmiseen. Ja miksi? No, kaikilla on varmasti omat syynsä, joista osa voidaan sanoittaa ja osa menee osastoon "koska mä haluan". Ja tähän jälkimmäiseen kuuluvat syyt eivät ole yhtään sen parempia, tai huonompia, kuin muutkaan syyt.
Ihminen toimii monessa asiassa tunnepohjalta - riippuen tietysti ihmisestä - mikä saattaa olla pelottavaakin. Tunnepohjalta toimiminen saattaa johtaa crash-and-burn-tilanteeseen, mutta myös maailman ihanimpiin juttuihin. Elämä on siitä hassua, että vaikka asioita miten järkeilisi, kääntelisi ja miettisi monelta kantilta voi lopputulos silti olla ihan mikä tahansa: Crash and burn tai royal victory. Tärkeää on uskaltaa luottaa omiin tunteisiin ja intuitioon, sillä ne kertovat ihan yhtä paljon, ja yhtä todenperäisiä asioita, kuin järkeillyt ja perustellutkin haluamiset tai ei haluamiset. Important is not only what you can reason, but what you
know.
