Itkupotkukiukkumarinavalivali?

Tuumin tässä yhtenä päivänä, että pitäisiköhän kaiken positiivisen pohdiskelun ja joulufiilistelyn lomassa kirjoittaa oikein kunnon valivalikiukku-postaus? Ihan jo senkin takia, ettei kenellekään tulisi sellaista kuvaa, että tässä vain kellutaan menemään vaaleanpunaisessa vaahtokarkkihöttössä ja ikinä ei ole niitä musertavan sysipaskoja päiviä, kun kaikki tuntuu olevan päin piparia. Tai ettei kukaan revi verkkareitaan ajatellen, että siinäpä nyt maalaillaan täydellistä mielenrauhan tyyssija-kuvaa, vaikka totuus on se, että ihan samalla tavalla repeilen ja hypin seinille kuin kaikki muutkin. Ehkä temperamenttini takia hypin seinille keskivertoa enemmän, jos sille päälle satun. :D

Kuva: Pixabay

Voin kertoa, että kaikki ei todellakaan ole yhtä pikkuponien ja yksisarvisten juoksua, olen ainoastaan päättänyt kääntää asiat niin, että kaikesta löytyy myös se valoisakin puoli. Olen aika huono mörköilemään, enkä kestä itseäni mörkömeiningeissä kovin kauaa. Helpompaa siis yrittää mennä positiivisen kautta, niin itseä, kuin kanssaihmisiäkin ajatellen. Niinhän se tahtoo olla, että jos tympii, niin hetken päästä tympii, että tympii. Joku on joskus ihmetellyt, että missä rinnakkaistodellisuudessa oikein luulen eläväni, kun kaikesta on kaivettava jotain hyvää. Se on kuulkaas asennekysymys miten asiat ottaa, niin raivostuttavaa kuin se voikin olla (tähän vähän valistussormen heilutusta perään). :D

Kuva_Pixabay

Mutta asiaan, alkusyksyn Alanyan reissun jälkeen en voi väittää, että elo olisi liian tasaista ollut. Syksy on ollut todella rikkonainen sairastelujen takia ja päänvaivaa on aiheuttanut myös tukiverkostojen horjuminen ja oman ajan puute. Onnekseni pieni naiseni on aika lunki tapaus, mutta rauhallisimman ja ihanimmankaan lapsen kanssa ei jaksa 24/7 ellei saa välillä vapaata ja aikaa tehdä omia juttuja.

Olen tällä hetkellä aika väsynyt arjen pyörittämiseen, mikä valitettavasti näkyy entistäkin lyhyempänä pinnana lapsen kanssa. Viime aikoina meillä onkin pyydetty ja annettu anteeksi puolin ja toisin tavallista enemmän. Onneksi olemme molemmat yhtä äkkinäisiä sopimaan, kuin leimahtamaankin. <3 Tähän päälle kun vielä tiputtaa perinteisen kaamosväsymyksen, joka marraskuun loppupuolella alkoi hivuttautumaan niskaan, niin joulu ja sitä myötä päivien piteneminen hiljalleen ei tule yhtään liian aikaisin. Nyt tuntuu, ettei mikään uni riitä ja senkin takia olisi suotavaa saada liikunta ja treenit aikatalulutettua säännöllisesti kalenteriin: Urheilu kun saa endorfiinit liikkeelle, tekee korvienvälille (ja keholle) hyvää ja arkea jaksaa paremmin. Kahden hengen perheessä, jossa toinen on se metrin mittainen, on kuitenkin omat haasteensa ajankäytön kanssa, jos haluaisi treenejäänkin sinne sekaan mahduttaa. Toisaalta asia on hyvin simppeli: Koska omaa aikaa ei ole, ei tarvitse miettiä mitä sillä tekisi. :D

Kolmen viikon päästä elellään jo keskellä joulunpyhiä, jotka toivottavasti menevät leppoisasti ollamöllötellessä. Ei tekisi tiukkaakaan linnoittautua peiton alle pariksi päiväksi ja huilia kaamosväsyä pois. Näillä nyt kuitenkin mennään, joten taidan vetää klementiiniöverit ja toivoa, että c-vitamiini tekee tehtävänsä. Ei oikeastaan huvita edes marista, joten sovitaan, että pitäydyn tästä eteenpäin niissä onnellisuuskupla-postauksissa. 

Hyvää viikonalkua jokahittelle!

Joulukuun suloiset nautinnot

Mä olen fiilistelijä. Fiilistelen ja tunnelmoin kaikkea mahdollista ja välillä mahdotontakin. Joulun alla ja kesäisin eletään fiilistelyn kulta-aikaa ja sydän on pakahtua ja mieli kuvainnollisesti pökertyä kaikesta ihanasta ja tunnelmallisesta mitä ympärillä on. Onnistun fiilistelemään jopa toimistolle roudaamaamme kynttelikköä, joka tosin harmittavasti osoittautui rikkinäiseksi, joten uusi yritys ensi viikolla sen suhteen.

Minusta on aina löytynyt vähän fiilistelijän vikaa, mutta etenkin kolmenkympin rajapyykin ylittyessä ja viimeistään oman lapsen myötä homma on karannut ihan lapasesta. Imen itseeni pienistä hetkistä onnea ja pysähdyn useamman kerran päivässä - riippuen päivästä tietysti - miettimään miten just nyt on hyvä ja tämä hetki on ehdottomasti niitä, joista onnellisuus koostuu. Aina ei tietenkään treenatuinkaan positiivari pysty kaivamaan pieneistä hetkistä onnenhippusia arjen läimiessä päin näköä ja Suomen kaamosajan tarjoillessa laakaräntää, mutta tärkeintä lienee, että siinä onnistuu edes joskus; treenin myötä useammin ja useammin.

Tämä saattaa monen mielestä aiheena olla täyttä shaibaa, mutta itse pidän tätä tärkeänä. Elämä ei aina kohtele silkkihansikkain ja silloin on hyvä osata ottaa ilo irti pienimmistäkin asioista. Niistähän se onni muutenkin koostuu, sillä vaikka olisi kaikki "isot asiat" reilassa ja sillä mallilla, kuin itse on aina halunnutkin, niin tyytymättömyys saattaa silti vaivata. Siinä kohtaa kannattaa katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki nyt todellakin niinkun haluaa ja aloittaa tehotreenaaminen elämän pikkuasioista nauttimisessa. Se on pirun vaikea laji ja välillä tulee repsahduksia ihan huolella, etenkin jos tuntuu, että elämä läimii molemmille poskille. Tärkeintä on kuitenkin nousta ylös, lopettaa valitusvirsi ja alkaa avaamaan silmät niille asioille, jotka ovat hyvin ja jotka saavat aikaan sen lämpöisen, kodikkaan tunteen.

Tässä omia, täydellisen onnentunteen tuovia, pieniä joulukuun nautintoja:

- Kynttilät. Mikä sen parempaa, kuin esimerkiksi hämäränä joulukuisena viikonloppuaamuna sytyttää kynttilät valaisemaan aamupalapöytää.
- Glögi. Edelleen niitä kynttilöitä ja höyryävä glögimuki, hiljainen koti, sohvannurkka, viltti ja villasukat. Aijjettä.
- Pikkumimmi sohvalla viltin alla kertoilemassa tarinoitaan lastenohjelmien lomassa.
- Joulukalenterin avaaminen neiti K:n kanssa. <3
- Lakeudelle tuijottelu. Toimii niin kesällä, kuin talvellakin.
- Joululounas kollegoiden kanssa.
- Tilattujen joulukorttien ja valokuvien odottelu täpinässä. Saa nähdä mihin täpinän taso nousee tai laskee, kun 650 kpl kuvia lävähtää pöytään. :D
- Pikkumimmin täpinöinti Tuiskun Antista.
- Kevään reissuun fiilistely. Ihanaa, kun kalenteriin on piirretty parin viikon bookkaus aurinkoon.
- Ystävät.
- Kävelylenkit illan pimeydessä oman pienen, heijastinliivityyppin kanssa.
- Suklaa. Ja punkku. Ensin mainittu vielä fiilistelyn asteella, koska ellei halua mennä pyörien eteenpäin, on viisainta odottaa jouluaattoon.
- Joululahjojen kanssa askartelu ja suunnittelu.
- Joulun ripotteleminen ympäri kotia.

Kuvat: Pixabay

Vesa ei vaan tajuu

Tiedättehän sellaiset päivät, kun yksinkertaisesti kaikki ärsyttää? Meillä jokaisella on niitä joskus, ja silloin ärystyksen syyt saattavat olla yhtä loogisia, kuin taaperon kiukkupuuskan aiheuttajat. Riittää, jos aamulla smootihieaineksista joku puuttuu, hiusharja putoaa lattialle, tai aamuliikenteessä joku unohtuu valoihin sekuntia liian kauaksi aikaa. Ketutuskäyrä nousee ja aamuradion juontajatkin ärsyttävät. Perusjuttuja, jotka kuuluvat elämään. Onneksi ärsytys menee aina ohi, ja siinä ärripurrin vallassakin yleensä tiedostaa miten turhaa suunnilleen kaikesta ärsyyntyminen on.

Sitten on niitä päiviä ja pidempiä ajanjaksoja, kun eteen tulee asioita ja tapahtumia, jotka saavat pyörittelemään silmiään ja ihmetelemään toimiiko maailma todellakin näin, vai jääkö itseltä jotain ymmärtämättä. Enkö mä vain tajua, vai onko tässä kuviossa, asiassa, tilanteessa tai tapahtumassa jotain nurinkurista. Etenkin niinä hetkinä sitä kuvainnollisesti tuijottelee sinne peiliin ja miettii, että mitähän nyt; löytyykö sieltä vastauksia, vai onko vika tai nurinkurisuus jossain muualla. Kyse ei ole ärsyyntymisestä, tai muusta yhtä (periaatteessa) turhasta ja hölmöstä tunteesta, vaan olo on kuin kysymysmerkillä, joka ei teidä mihin kuuluu. Tai allekirjoittaneella, kun puhutaan matemaattisista yhtälöistä etenkin, jos niissä seikkailee sekä numeroita, että kirjaimia. Ymmärtänette pointin.

Kuva: Nelonen

Aina sanotaan, että kaikkea, tai kaikkia ei tarvitse ymmärtää, mutta itse olen vasta viime aikoina todella sisäistänyt tämän. On yksinkertaisesti olemassa ihmisiä, asioita, näkökulmia, käytöstä, mitä ikinä, joita ei kannata edes yrittää ymmärtää. Siinä menettää vähintäänkin aikansa ja vaivansa lisäksi myös oman mielenrauhansa, ja pahimmillaan alkaa jopa kyseenalaistamaan itseään. So not worth it. Kaikki näkevät ja kokevat asioita ja maailmaa eri tavalla, ja vaikka joidenkin kanssa katsoisi asioita samasta suunnasta näkee toinen ihan jotain muuta, kuin mitä itse näkisi. Useimmiten on hyvä yrittää laajentaa omaa perspektiiviään, mutta joskus se ei ole vaivan arvoista. Taika taitaakin olla siinä, että oppii huomaamaan milloin se kannattaa ja milloin on syytä vain antaa olla ja jatkaa eteenpäin.

Tässä vähän kevyempiä juttuja, jotka allekirjoittaneella eivät mene jakeluun:

- Suomen olympiajoukkueen edustusasut: Miksi niiden pitäisi olla yksivärisiä?
- Traktorit ja mopoautot aamuliikenteen seassa etenkin mustana marraskuuna. Erästä aamuohjelmaa lainatakseni: Mopoautot VVVEKS!
- Mielensäpahoittamisen kulttuuri. Ei pysty pieni ihminen ymmärtää mistä kaikesta voikaan pavunvarsi mennä neukkuun.
- Tarve arvostella toisia aina, kaikesta ja joka käänteessä.
- Miten illalla pitäisi päästä nukkumaan, jos on koukuttanut itsensä netflix-sarjaan?! Hankala homma.
- Telkkarin uusinnat. Viisi kertaa yhden viikon aikana, noin suunnilleen. Ei lisättävää, jätän tämän vaan tähän.
- Kysymykseen vastaamisen vaikeus: Eikö jo lapsuudessa opeteta, että vastataan, kun kysytään.
- Kaamosajan megalomaaninen väsymys. Miten se aina pääseekin yllättämään?
- Lumen puute marras-joulukuun taitteessa; miksi, oi miksi?
- Tahtoo onepiecen, taas, tai edelleen. Aina tähän aikaan vuodesta. :D
- Miksi talvella tekee aina mieli punaviiniä?
- Kostaminen. Täysin turhaa hommaa.
- Olen yhtäkkiä alkanut himoitsemaan jäätelöä, enkä ymmärrä koko asiaa. Syytän Ben&Jerrys'ia.

Siinä muutamia mielenpäällä olevia ihmetyksen aiheita, kevyitä ja ei niin kevyitä. Mikä asiat teillä ovat tällä hetkellä sellaisia, jotka eivät mene ymmärrykseen? Siis sen lisäksi, että huomenna on joulukuu! Hyvää joulukuuta tyypit!

Joulutäpinöintiä ja kiitollisuutta

Meille saapui viime viikonloppuna joulu. Tähdet ripstettiin ikkunoille ja valkoinen, pieni kuusi kannettiin varastosta sisään. Kuusi sai valonsa, koristeiden kanssa vielä maltoin mieleni. Jouluun on reilut neljä viikkoa, itsenäisyyspäivään alle kaksi ja arvatkaa mitä; fiilis on seesteisen rauhallinen. Ei kiirettä tai säntäilyä paikasta toiseen, vaikka ehtiihän sekin vielä iskemään, jos antaa iskeä. Joululahjahommatkin ovat kohtuullisella mallilla, ja jospa joulupukki sitten hoitaisi loput.

Tulevana viikonloppuna on joulunavajaisiakin pitkin maakuntaa, joten niistä joulumieltä (ja metrilakua :D) hakemaan, mikäli omaa ei ole vielä löytynyt. Veikkaan, että useimmat eivät ole vielä edes alkaneet joulumieltään etsiä, mutta itse olen tällainen joulufiilistelijä. Vielä kun saataisiin lumi pysyvästi maahan, niin winter wonderland alkaisi olla täydellinen ja aamut vähäsen valoisampia.

Jotenkin ristiriitaista, että vaikka tämä synkistä synkin vuodenaika on monella tavalla melkoisen koettelevaa ja sitä tekisi mieli lähteä pakoon jonnekkin aurinkoon ja lämpimään, niin silti samalla rakastan tätä. Mielestäni joulunodotus ja kaikki siihen liittyvät jutut ovat ihan parhaita ja saavat minut fiilistelemään kaikkea maan ja taivaan väliltä pimeä ilta, sininen hetki ja harmaa päivä toisensa jälkeen. Rakastan istua kodin hiljaisuudessa glögimuki kädessä, joulunvalojen ja kynttilöiden kajoa ihaillen. Kodissamme palaa tähän aikaan vuodesta kynttilät lähes päivittäin ja oma, pieni apurini <3 on ottanut asiakseen kuskata seuraavana päivänä palaneiden tuikkukynttilöiden jämät roskiin.

Vaikka kaiken alleen nielevä pimeys voi välillä olla lamauttavaa, on tässä vuodenajassa myös jotain todella lohdullista, eikä vähiten joulunodotuksen takia. Pimeyden turvin voi jäädä kotiin ja kietoa itsensä ja rakkaimpansa samaan pehmoiseen ja suloiseen yhdessäolon ja rauhallisuuden lämpöön. Ei ole pakko sinkoilla mihinkään ja myös luonto antaa rauhallisen verkkaiseen meininkiin ikäänkuin oman lupansa pimeyden ja viileyden turvin.

Jenkkilässä vietetään tänään kiitospäivää, joten päivän teeman mukaisesti osoitan kiitollisuutta. Juuri nyt on nimittäin erittäin hyvä: Kotona, viltin alla, maailman rakkain kainalossani ja rauhallinen olo sydämessä. I am blessed. Happy Thanksgiving ja hyvää joulunodotusta. <3
 

Sata ja yksi ideaa

Olen diagnosoinut itselleni niinsanotun writer's blockin. Ideoita riittää, mutta tekstin tuottaminen tuntuu syystä tai toisesta olevan työn ja tuskan takana. Ei tietokaan flowsta, jolloin ajatukset muodostuvat tekstiksi kuin itsestään ja sormet kiitävät näppäimistöllä, vaan kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen muotoiltuja ja taas poispyyhittyjä lauseita. Melkoisen turhauttavaa. Jos harrastaisin asukuvia -ja postauksia, nyt olisi ehdottomasti sellais(t)en paikka.

Kuva: Pixabay

Voisi kuvitella tällaisten jumihetkien aiheuttavan helpotuksen huokauksia sen suhteen, että en kirjoita työkseni. Not, päinvastoin: Jostain syystä ajatus tuntuu enemmän ja enemmän järkeenkäyvältä, vaikka tekstin aikaansaaminen tuntuukin juuri tällä hetkellä takkuavan pahemman kerran ja lauseidenmuodostaminen on tahmeaa, kuin taaperon sormet jäätelön syömisen jälkeen, öhöm. Luonnoksissa kuitenkin luuraa monia hienoja postauksenalkuja ja ranskalaisin viivoin muistiin raapustettuja ideoita. Jos jollain on mielessään aihe, johon haluaisi Pikkuponien ja Yksisarvisten tarttuvan, niin vinkatkaa ihmeessä. Jahka saan käännettyä kirjoitusflown takaisin asentoon "on", lupaan perehtyä ideoihin ja tunnustella mitä mieltä Pikkuponit vinkeistä ovat.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että sain sanoja peräkkäin edes tämän verran, ja että pian voi isolla kädellä alkaa hehkuttamaan joulua, johon muuten on enää reilut viisi viikkoa!

Arkiaamu - friend or foe? Nimimerkillä an evening person

Arki. Aamu. Arkiaamu. Siinäpä sanapari, joka ei tämän iltamuijan mielessä aiheuta minkäänlaisia riemunkiljahduksia tai hyvänmielenläikähdyksiä. Kummassakaan asiassa - arjessa, tai aamuissa - ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jotenkin yhteensovitettuna ne tihkaisevat. Yritän aika-ajoin pohtia mitä voisin tehdä toisin, että herääminen ja niinsanotusti koneen käynnistyminen olisi helpompaa, eikä aiheuttaisi ahdistusta. Helpointahan olisi, jos olisi sitä laatua, että ensimmäiseen tuntiin heräämisestä mielessä ei pyörisi mitään, aivokäyrä näyttäisi suunnilleen suoraa viivaa ja aamuisin saisi vain haahuilla eteenpäin niinsanotusti auto-pilotilla. En kuitenkaan kuulu siihen ihmisryhmään, vaan aivot alkavat raksuttaa ja mieli elää omaa elämäänsä välittömästi, kun unesta on päästettävä irti. Tästä syystä kärsin ajoittain, yleensä stressaantuneena, myös unettomuudesta. Ajatukset kulkevat omia reittejään ja jokainenhan tietää mihin se yleensä yöaikaan johtaa: Kärpäsestä kasvaa härkänen ja elämän pienetkin haasteet kasvavat valtaviksi ongelmiksi.

Mutta siis se aamu ja herääminen. En todellakaan ole aamuihmisiä mikäli joudun heräämään kellonsoittoon ja olemaan jossain jo siihen aikaan, kun sisäisen kelloni mukaan vasta alkaisin heräilemään. Siihen ei auta ajoissa nukkumaanmeno, tai pitkät yöunet. Jos kello soi kuudelta ja kustannuspaikan liepeillä olisi hyvä olla kahdeksalta, ei se kertakaikkiaan saa aamujani millään muotoa lempeiksi, vaikka asiaa mitenpäin yrittäisi kääntää. ..vai saisiko? Olisiko jokin konsti ja kikkakolmonen, joka auttaisi edes hieman pehmentämään arkiaamuja?

Tyypillinen arkiaamu menee suunnilleen tätä rataa:

06:10 Heräys. En ole niitä ihmisiä, jotka pystyvät kellon soidessa pomppaamaan välittömästi ylös, vaan tarvitsen tovin aikaa, että myös kroppani herää siinä, missä mieleni on jo kuvainnollisesti tehnyt aamuaerobiset ja parhaillaan venyttelee jäseniään päivän koitoksia varten.
06:25 Heräilen kaikessa rauhassa ja nousen ylös. Mikäli myös neiti K herää yhtäaikaa, kuten yleensä tekee, kuvioon kuuluu vielä aamuhalit ja nykyään myös mitä mielenkiintoisemmat kysymykset maan ja taivaan väliltä.
06:40 Aamukahvin keitto - toisinsanoen napsautan illalla ladatun kahvinkeittimen päälle - ja aamupiirretyt telkkarista. Tähän mennessä pikkuneiti on joko puettuna jo päivävaatteisiin, tai sitten ei; riippuu täysin siitä millä hatulla pieni naiseni mahtaa olla.
06:50 Ennen seiskaa olen yleensä myös itse saanut vaatteet päälleni. Meikkaan ja muutan itseni toimistokelposeksi samalla, kun juon aamukahviani. Neiti K joko malttaa katsoa Pikkukakkosta maitolasinsa ääressä, tai sitten notkuu vessan ovella kyselemässä kryptisiä juttujaan.
07:20 Päivän eväiden kokoaminen ja aamusmoothien surautus.
07:30 Pikkuneidin pukemista, hiusten letitystä ja kodin järjestämistä siihen malliin, että iltapäivällä tai alkuillasta kotiinpalatessa ei tee mieli heti ovelta kääntyä takaisin.
07:45 Yleensä näillä main pääsemme starttaamaan kotipihasta, vien pikkuneidin hoitoon ja ajelen itse töihin.

Saisin aamuihin tuhraantumaan aikaa vaikka miten paljon ja olisikin syytä laittaa kello herättämään aikasemmin, edes sen kymmenen minuuttia. Välillä jaksan herätellä kropan viiden minuutin aamujoogalla, mikä ehdottomasti kannattaisi ottaa tavaksi päivittäin. Viikonloppuisin meininki onkin sitten täysin eri: Venymme ja vanumme aamuisin ja hyvä, että kello kymmeneen mennessä on aamukahvit juotuna. Dolce far niente, the sweetness of doing nothing; sitä viikonloppuaamumme ovat, hyvää vastapainoa arjen säntäilylle. Vielä kun sitä pystyisi soveltamaan arkiaamuihinkin, niin päivät taatusti alkaisivat helpommin.

Kertokaahan omat vinkkinne arkiaamujen pelastajiksi? Millä kiireen ja takkuisuuden tunteen saa katoamaan, tai edes vähenemään ja mitä asioita kuuluu teidän arkirutiineihinne?

Kuvat: Pixabay

Karmaisevan suloisia halloweenhommia

Halloween on näyttänyt hiljalleen rantautuvan myös Suomeen. Itse tykkään, että uusia juhlia ja perinteitä syntyy, ja etenkin Suomen pimeän syksyn keskellä kaikki piristys on tervetullutta. En ole aikaisemmin niin piitannut koko halloweenista, mutta yllätys, yllätys; lapsen myötä sekin on muuttunut. Jostain kumman syystä tykkään askarrella teemaan sopivia koristeita ja väkertää kurpitsalyhtyjä, mikä on melkein yhtä uskomatonta, kuin printtimekkohurahdukseni, jota tuossa taannoin ihmettelin. Sama meininki - teeman mukainen koristelu - näyttää ulottuvan nyt joulun lisäksi myös lähes jokaiseen kalenterista löytyvään juhlapyhään ja maailmalta hiipineeseen kekkeriin.

Toiset juhlivat halloweenia lokakuun viimeisenä viikonloppuna,toiset Jenkkilän tapaan lokakuun viimeisenä päivänä ja osa näin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, johon osuu myös Pyhäinpäivä. Sekin on mielestäni kiva, että juhlinta on näin hajautunut, koska mikäs sen mukavampaa, kuin pimeistä pimeimpään ja virallisesti talviaikaan siirtymisen yhteydessä juhlia kokonainen viikko. Hyvää treeniä pikkujouluhumua varten.

Meillä halloweenia vietettiin viime viikonloppuna ja juhlimme pienellä porukalla. Tarjoiluihin en liikaa panostanut, koska porukka oli niin pieni ja metrin-puolentoista mittaisille tyypeille riittää, kun pöydästä löytyy suklaata ja muita karkkiherkkuja. Pöydästä löytyi halloweenkarkien, suklaan ja hämähäkinseittisipsien lisäksi marenkikummituksia ja muumionakkeja, juomapuolelta mehua ja limsaa, jotka tarjoiltiin lasisista pillipurkeista, joissa oli karkkimatoja pohjalla. Koristelunkin suhteen olen aika maltillinen, eikä nurkista löydy verisiä käsiä tai edes hämähäkinseittejä. Jos jälkimmäisiä löytyy, se tietää vain ja ainoastaan sitä, että siivoukseen voisi panostaa enemmän. :D

Tällä kertaa kuitenkin mentiin näin, ensi vuonna ehkä taas eri meiningillä. Tänään kuitenkin sytytetään kynttilä pilvenpäällä oleville rakkaille ja käydään ihailemassa kynttilämeressä kylpevää hautausmaata. Hyvää pyhää jokahittelle!