Koskas viimeksi..

Milloin viimeksi kirjoitin jonkin sortin listausta? Siitä ei ihan mahdottomia aikoja taida olla, mutta törmäsin viime viikolla Kolmistaan-Karoliinan Milloin Viimeksi-postaukseen ja näpyttelin kiireen vilkkaa speksit muistiin. Maanantai on muutenkin erinomainen päivä kirjoittaa tällaisia postauksia, ja välillä on hyvä miettiä niitä pieniä arjen asioita, jotka ovat saaneet nauramaan, itkemään tai inspiroitumaan.

Milloin viimeksi...

Ilahduin. Tänä aamuna, kun dagikseen ja töihin lähtö sujui ilman minkäänlaista kahnausta. <3 Lisäksi auton sisätilalämmitin oli ehtinyt puhaltamaan reilussa tunnissa lasit suliksi, joten sekin ilahdutti. Pienet ne ovat maanantaiaamun ilot.

Nauroin. Muutama minuutti sitten miehen lähettämälle viestille. Sitä ennen lounaalla kollegan näyttämälle videolle, jossa hänen poikansa nukahti ajellessaan lasten sähkötraktorilla. Väsy ei aina katso paikkaa.

Itkin. Minähän itkeskelen vähän väliä, milloin millekin asialle, syystä ja ilman syytä. Viimeksi taisin herkistyä aamulla töihin ajellessani ja miettiessäni pilvenreunalla majailevaa pikkuveljeäni ja lähettäessäni kiitoksia sinne suuntaan. Ne olivat hyviä kyyneleitä. <3

Harmistuin. Ennen lounaalle lähtöä erääseen työjuttuun, joka minusta riippumattomista syistä meni uusiksi. Tuplatyö harmittaa aina, mutta sillointällöin niitäkin tulee.

Häkellyin. Viikonloppuna, kun huomasin, että toisen Ilkka-lehden viikonloppuliitteeseen kirjoittamani jutun puffi oli liitteen etusivulla. Ehdottomasti positiivinen häkeltyminen.

Kokeilin. Olen nyt muutaman päivän kokeillut ja tutustunut Facebookin Business Manageriin. Aika kätevältä tuntuu näin äkkiseltään, mutta ehkä jollain tapaa myös jäykältä.

Luin. Jos kirjoista puhutaan, niin olen lukenut viimeksi kesälomalla. En muista tarkkaan mikä mahtoi olla viimeisin kirja, mutta ainakin kahlasin läpi After-kirjasarjan, joka oli täydellistä kesälomalukemista.

Söin. Pari palaa lakua iltapäiväkahvin kanssa. Joku on tuonut houkutukseksi jälleen karkkiboksin toimistolle, ja yritän parhaani mukaan kulkea reittiä, mikä EI mene boksin ohi.

Herkuttelin. Eilen sunnuntaina pizzalla, jossa oli paaaaaaljon valkosipulia, nam!

Ostin. Varmaan eilen ne pizzat, ja sitä ennen leffaliput; olimme neiti K:n kanssa katsomassa Late Lammasta, mutta neiti jaksoi tällä kertaa kokonaiset 45 minuuttia. Seuraava leffakerta saa varmaan olla vasta, kun Frozen2 tulee jouluna ensi-iltaan. Ja note to self, pikkumuidulle seuraavalla kerralla peltorit mukaan, sen verran lujalla pauhasi äänet lastenleffassakin.

Tapasin. Eilen sunnuntaina ystäväni Emmin. Kävimme pienellä happihyppelyllä ja päivitimme kuulumisia.

Päätin. Hehe, päätän päivittäin yhtä ja toista, mutta vähintään puolet kerroista muutan mieltäni. Viikonlopun aikana päätin, että seuraavalla kampaajakerralla ei tulekaan toffeetukkaa, vaan uudestaan viileä vaalea. Löysin täydellisen referenssikuvan, joten homma on enää toteutusta vaille valmis. Plus hiustenkasvua, mutta se hoituu itsekseen ajan kanssa.

Inspiroiduin. Jos päivittäin päätän yhtä ja toista, niin myös päivittäin inspiroidun milloin mistäkin. Tänään inspiraatiota on tarjoillut eräs pohtiva mainosteksti, jonka instagramin uutisvirrasta bongasin, ja eilen illalla pilvien raoista pilkistelevä täysikuu inspiroi sen verran, että oli pakko käydä nappaamassa siitä muutama kuva.

Mistä te inspiroiduitte, ilahduitte tai hämmennyitte viimeksi?



Translation: When did I ever...

Uhka vai mahdollisuus?

  Lähes jokaisessa asiassa on mahdollista nähdä kaksi puolta; positiivisen - ja ei, tällä kertaa en aio paasata siitä - tai sen, joka saa suun mutruun ja silmäkulmat kurttuun. Mitä mieltä olette näistä, uhkia vai mahdollisuuksia?

  Maanantai. Viikon ensimmäinen päivä, jolla on pahamaineinen kaiku. Ja miksi maanantai tuntuu aina maanantaille, on sitten vapaalla tai ei? Monesti kuulee puhuttavan myös "maanantaikappaleista", jos joku on vaikkapa ostanut jotain, mikä rikkoutuu heti. Toisaalta samasta asiasta voidaan puhua myös perjantai-kappaleena, joten siinä menee se logiikka. En oikein itsekään tiedä, onko maanantai uhka vai mahdollisuus, riippuu ehkä tähtien asennosta ja kuun kierrosta?

  Aikaisin alkava joulufiilistely. Ensinnäkin tästäkin voidaan olla kovin montaa mieltä: Mitä on "aikainen" joulufiilistely? Toisille se voi tarkoittaa heti juhannukseen jälkeen alkavaa joulutusta, toisille syyskuussa. Anti-jouluttajat eivät fiilistele välttämättä edes jouluaattona. Niinhän siinä käy itselleni lähes vuosittain, että syyskuussa ensimmäisten jouluaiheisten mainosten, päivitysten tai muiden jouluun liityvien juttujen ilmestyminen aiheuttaa pieniä, sisäisiä ilokohtauksia. Siinä, missä monet kauhistelevat joulukarkkien ilmestymistä kauppojen hyllyihin, tai erilaisten joulutapahtumien markkinointia, jouluttaja sisälläni hymistelee ja hehkuu onnesta. Sanon siis tälle, että mahdollisuus: Kun illat alkavat pimentyä ja ulkona lämpötilat painuvat nollan tietämiin, on ihan oikea aika joulufiilistelylle.

  Liittyy vahvasti edelliseen, mutta.. Glögi. Tuo jouluisten juomien kuningatar ja kuningas. Toiset rakastavat ja toiset vihaavat. Itse kuulun - yllätys, yllätys - ensimmäiseen sakkiin. Neiti K:kin on päässyt sisään glögin saloihin, mutta vetelee joulujuomansa mieluiten kylmänä. Lämpimällä glögillä voi yrittää taltuttaa myös syysflunnssaa, joten sanon, että mahdollisuus.

  Syysflunssa. Tämä on uhka, uhkien uhka, joka ikinen vuosi. Jos itse onnistuu välttämään sitkeän syysflunssan jollain ihmeen poppakonstilla, nappaa sen vähintäänkin perheen pienimmät. Räkäinen, flunssainen ja puolikuntoinen lapsi ei ole yhdenkään vanhemmat lemppariasioita. Ja kuten kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät, sitkein syysflunssa antaa periksi vasta kevään korvalla, pahimmassa tapauksessa ainoastaan väistyäkseen siitepölyallergian tieltä.

  Pakkasaamut. Tekisi mieli melkein huutaa suoralta kädeltä, että uhka!, mutta.. Pakkasaamuissa miinusta on - mittarilukeman lisäksi - jäätyneet auton lasit, mitkä tosin ovat estettävissä. Miinusta on myös musta jää, etenkin tällaiseen aikaan, kun saa vielä vähän ihmetellä, että olisiko se jo talvirenkaiden aika vai pysytäänkö tukevasti plussakeleillä. Positiivista pakkasaamuissa taas on useimmiten kaunis, kuulas keli, pakkasen jähmettämä piha ja kuravapaat kengät. Koska vääjäämättä syystalvea ja talvea kohti ollaan kulkemassa sanon tähän, että mahdollisuus. ..vajaan puolen vuoden päästä vastaus on jotain ihan muuta.

  Learning by doing. Ilman sen suurempia etukäteisselittelyjä, mahdollisuus. Parhaillaan itse opettelen, tutkin ja harjoittelen uusia - ja jo tuttujakin - juttuja ja onnistumisen ilon lisäksi uuden oppimisesta saa valtavasti energiaa. Itse lukeudun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka saavat parhaita tuloksia aikaan sillä, että tarttuvat vain rohkeasti tekemiseen. Välillä saatetaan mennä iloisesti perä edellä puuhun, mutta ihan varmsti opitaan samalla, niin hyvässä, kuin pahassa.

  Staycation, eli kotikonnuilla tapahtuva lomailu. Voi sisältää myös lähihotellissa tai airbnb:ssä yöpymisen, sillä ideana on, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen pienen irtioton. Sopii erityisesti niille, jotka eivät halua tuhlata aikaansa matkustamiseen, vaan päästä siinäkin suhteessa helpolla. Luonnollisesti myös ympäristö kiittää. Ehdottomasti siis mahdollisuus.

  Tähän samaan syssyyn voisi lisätä myös lähiseutumatkailun, voisiko se sitten kenties olla clo(se)cation. Itsellä nimittäin on mietintämyssyssä viikonloppuretki Uumajaan, johon pääsee Vaasasta kätevästi meriteitse muutamassa tunnissa, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa. Myös tämä mahdollisuus-kategoriaan, jossa näyttää tämän listauksen perusteella olevan kohtuullisen täyttä.

  Yrittäjyys. Yrittäjä on oman itsensä herra, mutta toisaalta myös kaikki vastuu on hänellä itsellään. Jos yrittäjä sairastuu, työt jäävät tekemättä - tai todennäköisesti yrittäjä painaa duunia kipeänä, ellei sitten ole ihan pää kainalossa - ja pahimmassa tapauksessa koko homma alkaa kaatua, kuin korttitalo. Tämän varalle on tottakai olemassa vakuutukset ja muut, mutta ymmärtänette yskän. Tämä lienee eniten kiinni ihmisen luonteesta näkeekö yrittäjyyden uhkana vai mahdollisuutena. Itse näen tämänkin asian vahvasti mahdollisuutena, ja teen aiheeseen liittyen ajatustyötä oikeastaan päivittäin.

  Facebook-kirppikset. Tämähän on oikestaan jo klassikko: Av, yv, saako mittoja, täydellistä materiaali -ja osalistaa, mistä ostettu, kai on takuuta vielä jäljellä ja niin eteenpäin. Jahka on päästy yhteisymmärryksen siitä mitä oikeastaan ollaan myymässä ja ostamassa, niin alkaa hinnan kanssa jumppaaminen. Onko viimeinen hinta, tarjoan xx euroa, ja sitten koko touhu hiljenee, jos ei myyjä suostu myymään ostajan tahtomaan hintaan. Voi kun kiva. Siinä meni puolipäivää mittaillessa ja ihmetellessä. Mutta ei hätää, monesti tämä hinta-jumppa saattaa myös jäädä kokonaan pois ja päästään heti mun henk.koht. inhokkiin, eli logistiikkapolitiikkaan. Vaikka ilmoituksessa lukisi vain ja ainoastaan NOUTO, niin aina joku kysyy, että onkohan sulla asiaa sinne ja tänne ja toisit samalla. Jos erehtyy ilmoittamaan, että "kulkeutuu omien menojen mukaan keskustaan", niin varmasti saa kysymyksen, että voisitkohan tuoda silloin ja tällöin, tai oikeastaan mä en asu ihan keskustassa, mutta koska mulla ei ole autoa, niin voisitko tuoda. Nöy, en voi, ilmoitin, että nouto. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että nämä kaikenmaailman kirppisväännöt ovat huomattavasti vähentyneet viime vuosina, tai sitten allekirjoittaneella on ollut vain hyvää säkää, mene ja tiedä. Tämäkin menee kuitenkin vähä päivästä riippuen kategoriaan mahdollisuus, koska kierrättäminen on todella jees ja on hienoa, että siitä on tullut nykypäivän normi.

  Threat or opportunity? What say you.













 

High maintenance friends?

Ystävyys on elämän suola. Tai ainakin yksi tärkeä mauste muiden joukossa. Joskus sitä kaipaa enemmän, joskus vähemmän, mutta varmaa on, että ilman sitä elämä maistuu jotenkin laimealle. Toisinaan se maustaa elämän kitkeräksikin; sellaiseksi, että tekee mieli irvistää, ja silloin saattaa olla aika päästää ystävyydestä irti.

Ystävyyden loppuminen, tai muuttuminen, on aina pienoinen itsetutkiskelun paikka. Itse pyörittelen mielessäni asioita ja käyn niitä uudelleen ja uudelleen läpi miettien olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisinko voinut pitää enemmän yhteyttä, odottaa ystävyydeltä vähemmän, katsoa sormien läpi joitain asioita, olla itse huomaavaisempi, ja ties mitä muuta. Välillä mietin mahdanko olla ystävyyden suhteen liian vaativa. Aikani asioita pähkäiltyäni annan olla ja siirryn eteenpäin, mutta aina silloin tällöin palaan miettimään pitäisikö kuitenkin vielä yrittää herätellä ystävyyttä uudelleen. Usein yritänkin, mutta olen myös huomannut, että ystävyyden - kuten muidenkin ihmissuhteiden - kanssa  on vähän sama juttu, kuin ruoan suhteen: Sen voi lämmittää kertaalleen, mutta ei mielellään enää toista kertaa.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on aina ollut paljon ystäviä, etenkin aikuisiällä. On lapsuudenystävät, koulu -ja opiskelukaverit, kaverit harrastuksista, kaverit ja kollegat töistä.. Varsinkin parikymppisenä kavereita ja ystäviä oli valtava määrä. En sano, että määrä korvasi laadun, mutta jotain sen suuntaistakin hommassa on ollut. Lähes jokaisesta elämänvaiheesta ovat jääneet ne todelliset ystävät: Ne, joiden tiedän kulkevan mukana aina, ja joiden kanssa parannetaan maailmaa vielä silloinkin, kun jalka hädintuskin enää nousee ja muisti on niin huono, että pitää välillä kysyä mikäs vuosi nyt onkaan. ..tosin jälkimmäinen kysymys nousee esiin sillon tällöin jo nytkin, mutta se on toinen tarina se.

Elämänmuutoksissa, lapsiperhearjen, tai muuten kiireisen arjen - kyllä, tietoisesti vältän sanaa "ruuhkavuodet" - keskellä, sekä toisistaan eroavien elämäntilanteiden ristiaallokossa välillä sydäntäsärkevänkin selvästi punnitaan ystävyys. Helposti pois kyydistä tipahtavat sellaiset ystävät, joiden kanssa suunnitelmat peruuntuvat kerta toisensa jälkeen, aikaa näkemiseen tai muuhun yhteydenpitoon ei löydy, tai asiat ovat jollain muulla tapaa hankalia. Sitten on ne ystävät, joiden kanssa ei oikeastaan tarvitse nähdä edes vaivaa, ja vaikka harvoin nähdään tai jutellaan, homma jatkuu siitä, mihin edellisellä kerralla jäi. Nämä tällaiset ystävät ovat sitä laatua, jotka pysyvät matkassa mukana vuodesta ja elämäntilanteesta toiseen, onneksi! Olen miettinyt paljon mikä mahtaa olla taika tällaisten ystävien kanssa ja tullut siihen tulokseen, että paitsi pitkä yhteinen historia, myös fiilis siitä, että tämän tyypin apuun voin luottaa, ovat avainasioita.

Näin kolmen -ja neljänkympin välissä alkaa monesti olla jo sen verran seestynyt, ettei kauheasti jaksa ylimääräistä draamaa, tai muuten vaan sellaista käytöstä tai kohtelua, joka saa huonon fiiliksen. Ainakin itse aikaisempaa helpommin jätän tällaiset ystävyyssuhteet taakseni, koska mikä järki on pitää elämässään tietoisesti jotain sellaista, mistä tulee huono fiilis, tai mihin ei voi luottaa. Jaksan kauhean huonosti nykyisin turhaa draamaa, ja poistunkin takavasemmalla, jos sellaista on jatkuvasti näköpiirissä. Jos oma elämä on paikoitellen ollut, kuin huonosta saippuasarjasta, nauttii sitä nykyään ihan mielellään seesteisestä elosta ja olosta.

Havahduin tässä taannoin myös sellaiseen seikkaan, että edellisessä elämässä - ennen neiti K:ta siis - tapasin tietyissä yhteyksissä sanoa: "Ei välilä, mulle käy kaikki". Olen aina ollut vahva mielipiteissäni, enkä ole pelännyt sanoa niitä ääneen, mutta jos kyseessä ovat olleet reissusuunnitelmat, viikonlopun aikataulut, ravintolan valinta tai muu tuon sortin asia suuremmalla porukalla, oli monesti vastaukseni juurikin "ei väliä, mulle käy kaikki", ellei valintaa tai suunnitelmien tekemistä sitten tietoisesti annettu minulle. Opetin siis ihmiset ympärilläni siihen, että mitä yhteisiin suunnitelmiin tai aikatauluihin tulee, olen hyvinkin joustava. Kun elämäntilanne sitten muuttui, ikää karttui, eikä kyse ollut enää ainoastaan minusta itsestäni, muuttui koko touhu: Minulle ei enää käynytkään kaikki, ja sitä myöten muutama ystävyyssuhdekin muuttui.

Nykyään en pysty kovinkaan joustavasti muuttamaan suunnitelmiani enää lennosta ainakaan lyhyellä varoitusajalla, tai järjestämään ex-tempore-juttuja, ellei neiti K sitten voi tulla mukaan. Suunnitelmallisuus on nykyisin huojentavaa, ei ahdistavaa, ja vaikka lapsiperheessä muuttujia saattaa ilmetä nopeastikin on se omassa pääkopassani kuitenkin eri asia, kuin esimeriksi yllättävä, suunnittelematon vapaailta, jolloin olisi periaatteessa mahdollisuus tehdä yhtä ja toista. Todellisuudessahan yllättävä vapaailta monesti päättyy kotisohvalle netflixin ja viinilasillisen kanssa. Mutta nyt eksyin itse aiheesta...

Summa summarum: Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, ystävyydet muuttuvat tai loppuvat, mutta ne ihmiset ja ystävät, joiden kuuluukin pysyä matkassa eivät lähde kulumallakaan!

Kuvat: Pixabay

Kolme asiaa x9

Tämä oli hauska, kopioin idean ja kysymykset röyhkeästi Saran postauksesta. Vastaukset keskiviikolta, here goes!

3 asiaa, joita pelkään

ukkonen (paitsi jos neiti K kysyy)

ettei pankkikortti jostain syystä toimi kassalla, kun pakkaamista odottaa viikon ruokaostokset

äitinä pelkään vähän aina ja vähän kaikkea, mutta siihen tottuu

3 asiaa, joista pidän

pitkät, hitaat aamut

hotelliaamaiset 

se fiilis, kun tekemisessä on hyvä flow

3 asiaa, joista en pidä

huonosti käyttäytyvät ihmiset

idut

hämähäkit

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä

käydä läpi kirppikselle menevät vaatteet

opetella käyttämään kamerani kaikkia asetuksia

ostaa olohuoneeseen uusi matto

3 asiaa, jotka haluaisin osata

laulaa

tehdä kauniita kakkuja ja leivonnaisia, jotka vaativat näpertelyä

haluaisin osata olla se äiti, joka on yksi tyttärensä parhaista ystävistä aikuisena(kin)

3 asiaa, joihin olen koukussa

mietelauseet

netflix

joka aamuinen some-hetki

3 asiaa, jotka naurattivat

"anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää"-sanonta (does it every time)

frendit-sarja

neiti K:n hömpöttelyt

3 asiaa, joista haaveilen

oma yritys

uusi keittiö

kakkoskoti jostain lämpimästä

3 asiaa, jotka tein tänään

söin (taas) papu-kookoskeittoa

lähetin lehtijutun tekstin tarkistettavaksi

haaveilin kirppiskierroksesta

Lämmittävä papu-kookoskeitto

Syksy saapui ainakin Pohjanmaalle rytinällä ja jo pari päivää on sää ollut sateisen harmaa. Lämmötkin ovat laskeneet sellaisiin lukemiin, että tekisi mieli viritellä syksyn ensimmäiset tulet takkaan. Villasukat ja jättineule ovat jo käytössä, mutta lounaaksikin kaipailin jotain paitsi nopeaa, myös lämmittävää. Kaivelin kaapeista aineksia jo linssikeittoon, mutta se oleellisin puuttui. Papuja kaapin kätköistä kuitenkin löytyi, ja koska simppelit asiat yleensä toimivat parhaiten, kidneypavut eivät kavereikseen montaakaan muuta juttua kaivanneet. Tämän herkkukeiton voit pyöräyttää vartissa, joten se pelastaa myös vaikkapa etäpäivien eväspolitiikan.

Papu-kookoskeitto

1-2 tölkkiä muttia (tomaattimurskaa)

1 tölkki kookomaitoa

1 tetra tai tölkki (noin 380/230g) kidneypapuja, myös mustapavut passaavat mainiosti

1 sipuli

pari valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

kasvisliemikuutio

aromisuolaa

chiliä

valkosipulijauhetta

paprikajauhetta

sitruunamehua

- kuori ja paloittele sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä

- lisää tomaattimurska, kookosmaito ja kasvisliemikuutio, kiehauta

- mausta maun mukaan ja lisää pavut, kiehauta

- tarkista maku ja nauti

Superhelppoa, superhyvää ja ihan täydellistä syksyisen sadepäivän ruokaa. <3

Elokuun elämää

Sinne heilahti elokuu saarikaudenpäättäjäisrakettien paukkuessa jo pimenneelle yö- (oikeasti ilta-)taivaalle. Monet sanovat, että saari-, huvila-, tai mökkikaudenpäättäjäiset, joita jossain päin Suomea myös Venetsialaisiksi kutsutaan, ovat ehkä vuoden "vaasalaisin" juhla. Kaikki, jotka ovat yrittäneet tuona maagisena viikonloppuna löytää kyseisestä kaupungista esimeriksi auki olevaa ravintolaa tietävät mitä tarkoitan. Sama pätee myös juhannukseen: Kaupunki hiljenee, suorastaan autioituu, ja monet ravintolat pitävät ovensa visusti kiinni ihmisten paetessa mökeilleen viettämään viikonloppua.

Niin tai näin, elokuun viimeinen viikonloppu on mielestäni kesän virallinen päätös, ja sen jälkeen syksy saa alkaa. Pidän näistä enemmän tai vähemmän virallisista juhlapyhistä, jotka vuotta rytmittävät ja vaikka suuria suunnitelmia ei juhlien kunniaksi olisikaan, on aina kiva koristella kotia ja laittaa hyvää ruokaa. Pienet lapset ovat kiitollista yleisöä, ja juhlatunnelman luomiseen riitti hyvin viikonloppuna kauniin väriset kynttilät ja muutama ilmapallo.


Zen-fiilis, back to basics ja kohti unelmia

Mitä elokuusta sitten jäi käteen? Ainakin hyvä ja rauhallinen fiilis. Kuukausi oli jotenkin maadoittava ja rauhoittava arjen alkamisineen ja rutiinien kohdilleen loksahtamisineen. Tuntuu, että oma keho ja mielikin ovat paremmin tasapainossa taas, kuin aikoihin ja kesälomalla löytyi uudelleen itselle sopivat perusjutut: Oikeanlainen ruokavalio, vähemmän sokeria, enemmän unta ja liikunnalla stressaamisen lopettaminen. Tuntuu, että liikuntakertojen kalenteriin aikatauluttumainen ei vain nyt ilman stressiä onnistu, joten päätin lopettaa koko touhun. En liikuntaa, vaan aikatauluttamisen. Nyt yritän käydä pilateksessa kerran viikossa ja tehdä muutaman joogaharjoituksen kotona. Lenkille lähden, jos sopiva rako löytyy, mutta ellei, niin en ota siitä stressiä. En ole niitä ihmisiä, jotka lapsen nukkumaanmenon jälkeen lähtevät lenkkipolulle, vaan mieluummin valitsen esimerkiksi juuri joogan, joka vielä muutamia vuosia sitten oli mielestäni ehkä maailman tylsintä. Olen ajatellut asian niin, että niille muillekin liikuntamuodoille on aikaa sitten, kun lapsi kasvaa ja liehuu omissa menoissaan. Siihen saakka haluan nauttia hänen seurastaan syyllistämättä itseäni taas väliin jäävällä treenikerralla.

Takataskuun elokuulta jäi myös nappiin onnistuneen muumireissun muistot ja yöpyminen maailman ihanimmalla Tammiston Tilalla, josta viime viikolla kirjoitinkin. Lasten kanssa reissussa oleminen voi olla välillä vähän hasardihommaa, mutta parhaimmillaan syntyy paljon uusia, ihania muistoja, joihin arjen keskellä on kiva palata.

Neiti K aloitti elokuussa myös uudessa hoitopaikassaan, ja on viihtynyt paremmin, kuin ikinä osasin odottaa. Tuntuu, että neidin sopeutuminen uuteen hoitopaikkaan on saanut itsenikin kotiutumaan kulmillemme jopa vielä paremmin. On aika kiva fiilis aamuisin ajella kaunista kylänraittia pitkin ja saada itsensä kiinni hymyilemästä sille, että me todellakin asumme täällä kauniissa ja idyllisessä ympäristössä.

Elokuussa saimme pihahommiakin taas pari pykälää eteenpäin, ja ympäristö alkaa näyttää jo ihan siistiltä. Aika hyvä fiilis siitäkin. Jahka hommat tältä syksyltä saadaan pakettiin, on ensi keväänä kiva jatkaa.

Arki on alkanut myös muulla perheellä, ja ettei tekeminen vain lapsiperhearjen, työelämän ja kodinlaittamisen lisäksi kävisi pitkäksi, aloitti mies viikonloppuihin painottuvat opinnot. Itse puolestani teen jatkuvaa ajatustyötä sisällöntuottamis-bisnekseen liittyen, mutta antaa asian vielä vähän muhia. Pyörittelen ajatusta omasta firmasta, päivätyön oheen toki, mutta tässä vaiheessa kevytyrittäjyys tuntuu vielä luontevammalta ja järkevämmältä vaihtoehdolta. Kohti unelmia jokatapauksessa!

Millainen elokuu teillä oli?

Tammiston tila - kauneuden ja kiireettömyyden koti

Piipahdimme pari viikkoa sitten koko perheen voimin Naantalissa, muumiperheen hoodeilla. Etsiskelin jo keväällä meille sopivaa ja mieluista majoitusvaihtoaehtoa, sillä näissäkin hommissa nopeat syövät hitaat ja viimeksi mainitut saavat yöpyä tasan siellä, missä tilaa sattuu olemaan. En oikein itsekään tiennyt, mitä etsin, mutta sen tiesin, ettei pieni hotellihuone neljälle hengelle kiskurihintaan kiinnostanut. Airbnb on aina hyvä vaihtoehto, mutta hintataso on joissian kaupungeissa kivunnut jo lähes hotellihintoihin, eikä Naantalista äkkivilkaisulla löytynyt  meidän tarpeisiimme juuri tuohon ajankohtaan sopivaa ratkaisua.

Kartoittaessani vaihtoehtoja törmäsin Naantalissa sijaitsevaan Tammisto Tila-nimiseen majoitus -ja juhlapalveluun, josta oli muumien saarelle ja Naantalin vanhaan kaupunkiin muutama hassu kilometri. Tammiston Tila näytti jo kuvissa todella kauniille, mutta tämä on ehdottomasti niitä paikkoja, jotka pitää nähdä ja kokea, että kaikki upeat yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa ja kiireettömyyden voi aistia. *tähän sellainen sydämet silminä-hymiö*

Henkeäsalpaavan kaunis miljöö kutsuu luokseen

Konkkaronkkamme pääsi perille illansuussa, kun lämpömittari näytti edelleen yli 20 astetta, aurinko paistoi ja ilma oli tyyni. En ikinä olisi arvannut ajaessamme asfaltoituja teitä pitkin, että omakotitaloalueen laitamilta löytyisi tämä mieletön maalaiskartano, jonka pihapiirissä oli muutamia pieniä mökkejä, lukemattomia omenapuita, lammasaitauksessa kolme lammasta, puutarhaan ripoteltu kauniita, maalaisromanttisia tuoleja, pöytiä ja penkkejä kiireetöntä istuskelua varten, sekä ties mitä muita kauniita ja loppuunastimietittyjä ratkaisuja. Olin kuin lapsi karkkikaupassa kulkiessamme puutarhan vierustaa pitkin etupihalle ja pääsisäänkäynnille, sekä kavutessamme yläkertaan, jossa huoneemme sijaitsi. Ja millainen huone! Voi pojat, siinä jäi pienet ja nykyaikaisen pelkistetyt hotellihuonekopperot kirkkaasti kakkoseksi. Huone oli kaunis ja tilava, ja olisi soveltunut isommallekin porukalle. Huokailin ihastuksesta katsellessani ympärilleni ja jokapaikasta tuntui löytyvän mitä kauniimpia yksityiskohtia ja sisustusratkaisuja. Turhaan ei paikan emäntä, Anu Vaissi-Harismaa, tee majoitus -ja juhlapalvelun pyörittämisen ohessa myös keittiö -ja sisustussunnittelua. Esteettisyys oli vahvasti läsnä kaikkialla ja kaltaiseni ihastelija oli hetkessä silmät sydäminä.

Majoituimme siis yhdessä satavuotiaan päärakennuksen neljästä perhehuoneesta, ja hintaan sisältyi myös maittava aamiainen. Kattaus ja esillepano olivat todella kauniit, joten esteetikko sisälläni huokaili ihastuneena myös aamiaispöydässä. Erityismaininta myös tilan omalle omenamehulle, joka maistui myös allekirjoittaneelle, vaikken varsinaisesti omenamehun ystävä olekaan. Neiti K:kin taisi kipata kyseistä mehua aamiaisella peräti kolme kupillista. Muita majoitusvaihtoehtoja olisi ollut muunmuassa mökkimajoitus, tai piha-asunnot, joista pihapiirissä löytyviä mökkejä olisi kiva joskus vielä testata.

Majoitusta, juhlia ja idyllistä tunnelmaa

Nimensä mukaisesti Tammiston Tilalla järjestetään myös juhlia, sekä kokouksia. Kaikessa kauneudessaan ja idyllisyydessään näkisin Tammiston täydellisenä häämiljöönä, sillä tämän romanttisempaa ja kodikkaampaa juhlapaikkaa saa hakea. Tilalla on mahdollista järjestää myös yritystapahtumia, kuten pikkujouluja tai tyky-päiviä.

Alunperin Tammiston päärakennuksen on rakennuttanut 1916 silloinen Naantalin kylpylän johtaja Atte Frank, ja mansardikattoinen rakennus on puhdaslinjainen kartanorakennus vuosisadan vaihteesta. Kartanohistoriaa tilalla ei kuitenkaan ole, vaan aikanaan Tammisto toimi viljalysmaatilana, ja on ollut saman suvan omistuksessa aina 20-luvulta saakka. Majoitustoimintaa Tammistossa on ollut 90-luvulta saakka, ja tilan nykyinen - ja järjestyksessään kolmas - emäntä Anu on pyörittänyt toimintaa vuodesta 2008. Tammisto on siis hänen lapsuudenkotinsa ja siksikin sisustamista ja kokkaamista rakastavan Anun silmäterä, jota hän on restauroinut omannäköisekseen talon historiaa kunnioittaen viimeiset 10 vuotta. (Lähde: Tammiston tilan nettisivut osoitteessa http://www.tammiston.com/ )

Tammiston tila sopii niin lapsiperheille, kuin aikuisessakin seurassa matkaaville, ja erityisesti niille, jotka haluavat nähdä ja kokea jotain kaunista ja rauhoittavaa. Turkuun Tammistosta hurauttaa vartissa, joten kovin kauas ei ytimestä tarvitse lähteä päästäkseen tähän pieneen palaan paratiisia. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Tammistossa, ellei muuten, niin pelkästään jo siksi, että saa ihailla paikan kauneutta ja tunnelmaa.

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, ainoastaan innostunut hehkutus siitä, millaisiin ihaniin paikkoihin kotimaassa matkaillessa voi törmätä.