Hei, hei lyhennetty työviikko

Ahdistaa. Se oli - ja on kieltämättä edelleen - ensimmäinen ajatus, kun marras-joulukuussa tajusin, että minun olisi pikapuoliin päätettävä miten pitkään jatkan lyhennettyä työviikkoa. Edessä on vielä parit perjantaivapaat, kiitos talvilomapäivien, mutta periaatteessa työaikani on jo täydet 100%; viisi päivää viikossa. Tunnen oloni edelleen hieman ahdistuneeksi, sillä kolmen päivän viikonloppu on ihan huippu systeemi! Kolmessa päivässä ehtii jo tehdäkin jotain; myös ne rästiin jääneet kotityöt ja silti jää aikaa myös muulle. Eniten surettaa neiti K:n puolesta: Hoitopäivät lisääntyvät yhdellä per viikko, ja vaikka neiti mielellään hoitoon meneekin, niin koti on aina koti. Kun kaksvee sanoo aamulla "äiti, ollaan kotona tänään" , niin siinä saa aikamoinen kivikasvo olla, ellei silmäkulma kostu. Asuntolaina ei kuitenkaan itsestään lyhene, joten vaikka olisin voinut jatkaa lyhennettyä työaikaa vielä vuodenpäivät, niin käytännön syistä oli päätettävä toisin. Nyyhkis. Melkein yhtä iso kriisinpaikka, kuin vuosi sitten paluu työelämään!

Lyhennetyllä työajallahan ei varsinaisesti ole muita rajoituksia kuin ne, jotka työnantaja sille asettaa. On täysin sopimusluontoista tekeekö esimerkiksi 80% tai vaikka 60% työajasta, mikäli se vain työnantajan kuvioon sopii. Kelan maksamilla joustavalla hoitorahalla ja osittaisella hoitorahalla sen sijaan on luonnollisesti tarkat kriteerit siitä, kenelle niitä voidaan maksaa. Joustavaa hoitorahaa maksetaan alle 3-vuotiaan lapsen huoltajalle, joka tekee töitä enintään 30h viikossa ja lopun aikaa hoitaa alle 3-vuotiasta lasta. Osittaista hoitorahaa taas on oikeutettu saamaan 1. tai 2. luokalla olevan lapsen huoltaja, joka tekee enintään 30h töitä viikossa. Tarkemmat edellytykset löytyvät yllä olevien linkkien takaa, Kelan sivuilta. Lyhennettyä työaikaahan voi tehdä muulloinkin, kuin lasten ollessa tietyn ikäisiä, jos siis ylipäätään on lapsia. Lyhennetty työaika on täysin työnantajan kanssa "sosiaalisista tai terveydellisistä syistä" sovittavissa oleva asia, josta löytyy lisätietoa täältä.

Meidän perheelle lyhennetty työviikko on ollut uuden arjen opettelun suhteen pelastus. Nopeastihan siihen uuteen rytmiin solahdettiin, joten aika pian lyhennetyistä työviikoista tuli arjen luksusta. Yksi ylimääräinen vapaapäivä viikkoon tekee paljon jaksamiselle ja elämänlaadulle. Pidemmässä juoksussa saman tekisi varmasti myös lyhennetty työaika, jota päättäjien, liittojen ja työnantajien kannattaisi tosissaan alkaa miettimään. Aiheesta lienee myös useita tutkimuksia sen suhteen, että 6h työaika päivässä on jopa tehokkaampi, kuin 8h. Something to think about, enkä ole tuloksesta tippaakaan hämmästynyt.

Hyvää viikonloppua jokahittelle! Me nautimme neiti K:n kanssa vielä kolmen päivän viikonlopusta. <3

#laivailuhommia

Kävimme neiti K:n kanssa pari viikkoa sitten laivailemassa. Saamme vielä tovin nauttia lyhennetyistä työ -ja hoitoviikoista, joten vapaat perjantait pitää ehdottomasti yrittää käyttää hyödyksi mahdollisimman hyvin. Pientä jännitystä aiheutti pari yötä aikaisemmin riehunut myrsky, joka oli nostattunut ennätyskorkeat aallot, mutta pienestä arpomisesta huolimatta pääsimme kuitenkin matkaan ja suunnitelmat piti.

Laiva lähti perjantaina aamulla ja ajelimmekin jo edellisenä iltana Turkuun, jossa yövyimme satamassa Best Western Seaport-hotellissa. Olemme yöpyneet Turun Seaportissa aikaisemminkin ja paikka on jotenkin aika kotoisan oloinen, joskin muistan myös edellisyöpymisestä sen, että huoneessa oli järjettömän kuuma! Niin myös tällä kertaa, mutta parempi toki liian kuuma, kuin liian kylmä. Turkuun päästessämme totesin, että tuulikin oli onneksi tyyntynyt, joten todennäköisesti ei tarvitsisi seuraavalle päivälle etsiä vaihtoehtoista toimintaa merihommien sijaan. Neiti K on rautainen autossa matkustaja: Poriin saakka tyyppi katseli maisemia, kuunteli musiikkia ja toimitteli omiaan. Aina biisin vaihtuessa piti takapenkkiläiselle tiedottaa kuka laulaa; erityisesti Apulannan Ilona-biisi jäi pienelle matkaajalle mieleen. <3 Porin ja eväspaussin jälkeen pikkumimmi sai katsella tabletilta lastenohjemia, joten loppumatkakin sujui hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Ilman tablettia taaperon - ja kaiketi vähän isommankin lapsen - kanssa kahdestaan pitempää matkaa autoillessa reissufiilis todennäköisesti olisi enemmän tai vähemmän kaoottinen, joten Luojalle kiitos nykyteknologiasta ja ruutuaikasuositukset siinä kohtaa suohon. :D

Seuraavana aamuna olisi uni maittanut molemmilla naisilla, mutta onneksi siirtymä laivaan oli pikainen, joten hyttiin päästyämme saimme ottaa vielä pienet huilit ennen touhun täyteistä päivää. Maksoin ristelystä huimat 12 euroa - kiitos Viking Linen talvitarjousten - ja siihen hintaan saimme majoittua hytissä, jossa oli parisänky. Päivän mittaan tuli tutuiksi niin lastenhuone, pallomeri ja Ville Viikinki - edelleen vähän epäilyttävä tyyppi neitin mielestä - kuin myös ravintola, jossa piti käydä pyörähtämässä tanssilattialla ja nauttimassa omppumehut. :D Pari visiittiä Tax Freessä ja tutusti Pikkukakkonen telkkarista viideltä ja seuralaiseni alkoi olla valmis iltameininkeihin: Pikainen pallomeripulahdus, iltapuurot ja hyttiin. Voin kertoa, että hyvin nukutti molempia naisia aamuun saakka. :) Viking Amorella kohteli meitä hyvin, ja vaikka vietimme laivalla perjantai-lauantaiyön, niin meno oli hyvin rauhallista, eikä juhlahumun ääniä juurikaan kuulunut. Bilehytit kaiketi sijaitsivatkin jossain ihan muualla.

Lauantainaamuna  laivan saavuttua satamaan otimme suunnan kohti Tamperetta, koska why not: Onhan Tampere nyt Turusta Pohjanmaalle ajettaessa suorastaan matkanvarrella. :D Pysähdyimme aamupuurolle -ja kahville ABC Aurassa, josta löytyi kaikki tarpeellinen; myös pikaliimaa allekirjoittaneen kengän korjaamiseen..öhöm. Note to self: Ota aina, aaaaaina, vähintään kahdet kengät reissulle mukaan, vaikka matkustat kahdestaan taaperon kanssa ja yrität minimoida matkatavaramäärän. Tampereella kävimme kyläilemässä ystäväpariskunnan luona, terkkujaaaaa! <3, ja meitä hemmoteltiin muunmuassa turkkilaisella aamiaisella ja börekillä, nams. :) Pikkumimmi vetäisi kyläilyn lomassa pienet voimatirsat, joiden jälkeen oli hyvä lähteä ajelemaan kotia kohti. Koska takapenkkiläinen vaikutti hyvinkin tyytyväiseltä elämäänsä, painelimme yhtä kyytiä Tampereelta Pohjanmaalle.

Neiti K:n kanssa on äärimmäisen helppoa reissata, tyyppi on automatkoillakin melkoisen easy-going ja muuallahan nyt on niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää, että hommat hoituu jo sillä. Jospa päästäisiin tänä vuonna vihdoin sinne etelän lämpöönkin! Laivalle, kuten varmaan myös kylpylöihin, on taaperon kanssa helppoa lähteä: Tekemistä riittää, jatkuvia siirtymiä ei ole ja kaikki tykötarpeet ovat tarpeen vaatiessa käytännössä käden ulottuvilla, omassa hytissä. Seuraavalla kerralla pakkaan mukaan myös uintivermeet, sillä lähempi tarkastelu osoittaa, että monista laivoista löytyy myös jonkinlainen spa-osasto. ..kumma miten tuotakaan ei ole tullut aikaisemmin laitettua merkille. :D Peukkuja Viikkarille ja seuraava reissu mietintään.

Kukkahattutäti ja (herrasmiesmäiset) käytöstavat

Olen tässä viime aikoina laittanut merkille, että valitettavan usein käy nykyään tavalla tai toisella ilmi yleinen käytöstapojen puute. Siitähän kielii tottakai myös sosiaalisen median vihapuheet ja asiaton kommentointi, jossa monesti vedotaan siihen, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Totta juu, jokainen saa olla tasan sitä mieltä, kun tahtoo, mutta siinä on vissi ero tuoko esiin oman mielipiteensä tai päättääkö olla asiaton k-pää. Ei viitsitä kukaan leikkiä, etteikö ero olisi ihan jokaiselle selkeä; on sitten eri asia viitsiikö sitä itse nähdä.

Viime päivinä on tullut somessa vastaan videoklippejä viime perjantaisesta Jenkkilän vallanvaihdosta - voi olla, että mukana on klippejä muistakin yhteyksistä - ja videot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa juurikin käytöstavoista tai niiden puutteesta. Niissä näkyy miten juuri vallankahvasta pois astunut Presidentti Obama käyttäytyy herrasmiesmäisesti vaimoaan kohtaan, kun taas Presidentti Trumpista ja hänen käytöksestään ei voi edes puhua samassa lauseessa. Klipeissä näkyy tietysti kaksi esimerkkiä täysin eri äärilaidoista, mutta jälleen kerran huomaan toivovani, että Obaman kaltaisia herrasmieskäytöksen omaavia henkilöitä olisi enemmän. Valitettavasti herrasmiesmäisyys tuntuisi olevan katoava luonnonvara ainakin täällä koto-Suomessa. En sano, etteikö niitäkin henkilöitä edelleen löydy, jotka sen hallitsee, mutta (salaa :D) toivoisin, että herramiehet ottaisivat onkeensa ja skarppaisivat asian suhteen. Ehkä me vanhemmatkin voisimme skarpata lastemme kasvatuksessa, siltä kotoahan nämä asiat lähtee, vaikka ovat toki opeteltavissa myöhemminkin.

Vaikka nainen olisi miten itsenäinen tahansa, feministi, uraohjus, kotiäiti, you name it, niin väitän, että avio -ja avomiesten, poikaystävien ja deittien arvostus varmasti nousee useamman pykälän, jos osaa kohdella naista naisena; avaa ovet ja ottaa huomioon. Sama pätee tottakai myös toisinpäin; annetaan miestemme olla miehiä ja kunnioitetaan heitä.

Pikkuponit ja Yksisarviset asettaa nätisti kukkahatun päähänsä ja toivottaa jokahittelle hyvää viikkoa; tammikuu alkaa olla paremmalla puolella! :)

Ihana, kamala kirjoittaminen ja muita haaveita

Kesällä aloittaessani Pikkuponeja ja Yksisarvisia olin intoa täynnä ja ajatuksena oli yrittää julkaista pari-kolme postausta viikossa. Into ei ole laantunut mihinkään, mutta koska life happens, enkä ole tehnyt (vielä) bloggailustani sen suunnitelmallisempaa, on kirjoittaminen valitettavasti etenkin loppuvuoden aikana jäänyt aika minimiin. Sinänsä hassua, koska se on itselleni yksi tapaa päästää höyryjä ja toimii samalla jonkinlaisena terapiana. Olenkin ajatellut, että laitan asian mietintämyssyyn ja annan sen kaikessa rauhassa hakea siellä oman muotonsa: Haluanko kirjoittamisen ja bloggailun vievän jonnekin, vai kirjoittelenko ainoastaan omaksi, ja teidän lukijoiden iloksi - tai harmiksi? :D Hakeudunko opiskelemaan alaa töiden ohessa, tai otanko osaa kirjoituskursseille? Haluaisinko saada jonain päivänä leipäni kirjoittamisella, vai pidänkö sen ainoastaan harrastuksena? Paljon kysymyksiä, joihin toivon hiljalleen kirkastuvan vastaukset. 

Halusin aikoinaan toimittajaksi, ihan pikkutyttönä vaatesuunnitelijaksi. Molemmat asiat, kirjoittaminen ja vaatteet, kuuluvat edelleen intohimoihin. Onko kummallakaan sitten mitään tekemistä sen kanssa, mitä oikeasti teen tällä hetkellä työkseni onkin toinen juttu. Ehkä jonain päivänä, pidetään sekin siellä to-do-listalla ja mietintämyssyssä, ja toteutetaan, kun aika on oikea. Aina sanotaan, että ihmiset ovat mestareita keksimään tekosyitä ollakseen toteuttamatta haaveitaan, mutta itse uskon - ainakin omalla kohdallani - että kyse on enemmänkin siitä, että aika ei ole oikea. Kun se sitä on, tarve toteuttaa ja tehdä on niin voimakas, että sille ei voi mitään; on pakko toimia. Vähän kuin synnytyksessä. :D Tai ihmissuhteissa: Kun on aika siirtyä eteenpäin ja kääntää sivua, sen tekee, kun itse on valmis ja aika on oikea.

Suomen talvi on tänään antanut parastaan, mutta koska nyt puhutaan haaveista, niin valon ja auringon lapsi lisää listaan myös talvikodin jossain lämpimässä; some day. :) Mitä haaveita teillä on ja ovatko ne ainoastaan unelmointia varten, vai sellaisia, jotka oikeasti aiotte toteuttaa?

Loppiainen meni jo, joten toivottelen hyvää pidennetyn viikonlopun jatkoa jokahittelle! Tämä alkaa metsästämään prinsessamekkoa soon-to-be-2vee-synttärisankarille. <3

Hyvää uutta vuotta muruset!

Joulu ja loma oli ja meni ja taas ollaan kiinni arjessa. Yritin koko joulunpyhien ajan karistaa epämääräistä väsymystä, joka minua on koko syksyn enemmän ja vähemmän seurannut, mutta välipäivinä annoin periksi ja olemmekin neiti K:n kanssa huilineet, ottaneet, rennosti ja katsoneet Disney-elokuvia (lue: Pelkkää Lumikkia! :D ) koko loman. No melkein koko loman, vähän on myös ulkoiltu ja käyty uimassa. Joulupukki muisti pikkuneitiä isolla kasalla joululahjoja, joista mieluisimpia vaikuttavat olevan nukenrattaat ja vauvanukke, piirustustaulu, sekä voi autuutta ja ihanuutta, kitara! Nyt ei tarvitse enää tyytyä pelkkään ilmakitaraan inspiraation iskiessä. <3 Itseäni ei pukki muistanut vieläkään kunnon kameralla, joten jälleen kerran pahoitteluni epätarkoista kuvista.

Tuntuisi siltä, että loma ja laiskottelu ovat menneet toteen, sillä vireystaso tuntuisi olevan paremmalla tolalla, kuin hetkeen. Lieneekö enemmän henkimaailman juttuja tuo väsymykseni, joka vaikuttaa mystisesti hellittäneen otettaan loppuvuoden taituttua uudeksi vuodeksi. Kevättä kohti mennessä arkikin tuntuu vähän kevyemmältä. Asiaankuuluvasti olen tehnyt myös pari lupausta vuoden 2017 kunniaksi ja paljastettakoon, että toinen on turkin kielen opiskelun elvyttäminen. Koukutuin joululomalla ystävän suosittelemaan turkkilaiseen sarjaan - ihanaa turkkilaista ihmissuhdedraamaa :D - ja huomasin jälleen miten kauniilta turkin kieli korvaani kuulostaa ja miten turkkilainen kulttuuri edelleen kiehtoo. Tuumasta toimeen siis ja palauttelemaan mieleen jo muutama vuosi sitten opittuja asioita. Tekikö teistä kukaan uuden vuoden kunniaksi lupauksia?

Vuodenvaihde itsessään meni hyvinkin rauhallisesti, kuten lapsiperheessä nyt arvata saattaa, mutta itse en ole vuosiin enää ollut mikään uudenvuoden juhlija muutenkaan. Edelleen palaisi mieli vuodenvaihteeksi ja ehkä myös jouluksi Lappiin, mutta sijoitetaan se vielä toistaiseksi sinne "to-do"-kansioon ja kaivetaan esiin paremman hetken tullen. Lapissa on aina taikaa, mutta etenkin loppuvuoden kaamos saa siellä kaiken tuntumaan epätodelliselta - etenkin, jos lunta riittää ja talvi oikeasti näyttää talvelta. Miten teillä juhlistetaan vuoden vaihtumista, vai juhlistetaanko?

Toivon jokaiselle teistä onnen täyttämää vuotta 2017, ja alan taas itsekin hiljalleen synkän loppuvuoden jälkeen uskoa Pikkuponeihin ja Yksisarvisiin. Always remember to expect miracles. :)

Missä mun joulufiilis on?!

Olen ollut tällä viikolla joulumielen metsästyksessä ja ihan kuin hiljalleen olisi tuloksiakin nähtävissä. Hitaasti, mutta hitaasti - sopii kirjoittajan mentaliteettiin..not. :D Jostain syystä tänä vuonna tämä pimeä aika tuntuu tavallistakin synkemmältä ja voimia vievältä. Kevään lapsi kaipaisi jo kovasti valoa, että heräisi tästä pienimuotoisesta horroksesta ja huomennahan sitä kohti jo mennäänkin, oliko peräti kukonaskel kerrallaan; valtavaa vauhtia siis. Happyhappyjoyjoy, kohta ei lapsellakaan tarvitse enää iltapäivällä sanoa, että ei, nyt ei ole aamu, vaan iltapäivä. Ei, nyt ei syödä aamupuuroa, vaan päivällistä. Get the picture.

Jouluun, tai jouluaattoon on siis kolme yötä ja joulumieli edelleen vähän kiikunkaakun, mikä ei ollenkaan ole tavallista meidän taloudessa. Kaikki asiaankuuluvat härpäkkeet tuvasta toki löytyy; on valotähtiä, joulukuusta kaikkine tykötarpeineen, valopalloja siellä sun täällä, hyasinttia ja tonttuja kurkkimassa valokuvien takaa, mutta ei, jostain syystä ei oikein nyt lähde ihan totutulla tavalla tämä jouluhomma. Neiti K on tottakai tohinoissaan, joten eiköhän se fiilis minutkin löydä viimeistään aattona. <3 Taidan kokeilla ennen sitä vielä hyväksi havaittua konstia; kaivaa suklaajemman esille, Yksin Kotona-leffan netfilixistä (kai se nyt sielä on?) ja jälleen kerran kaivautua sinne sohvannurkkaan niine hyvineni.

Kuva lainattu

Joulun nurkilla ajatuksissa ovat tavallista enemmän myös ne ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät ole elämässämme tai (fyysisesti) enää luonamme, terkkuja vaan pilvenreunalle. <3 Perhejuhlan lähestyessä toivoisi, että ihmiset pystyisivät näkemään oman itsensä ohi ja osaisivat katsoa suurempaa kuvaa, päästää irti negatiivisista asioista ja unohtaa oman katkeruutensa tai muut itseään kuluttavat fiilikset. Yleensä niillä satuttaa ainoastaan itseään ja läheisiään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää jouluviikkoa jokahittelle! :)

Tervetuloa joulukuu!

Nuavvain saatiin marraskuu pakettiin ja voidaan toivottaa joulukuu tervetulleeksi. Toivottavasti joulukuu toisi enemmän valkoisia ja valoisia aamuja, kuin mitä marraskuu tarjosi ja ainakin ensimmäinen aamu näytti lupaavalle. Jostain syystä on tuntunut kuin marraskuu olisi ollut synkin miesmuistiin, noin niinkuin kelien puolesta! Joten lunta kiitos, että saataisiin se winter wonderland, josta pariin otteeseen on saatu jo vähän esimakua, takaisin.

Tänään saatiin avata siis myös joulukalenterin ensimmäinen luukku ja voi sitä neiti K:n iloa ja onnea, vaikka kalenterin suklaa otettiinkin parempaan talteen. Aamulla hoitoon ajeltaessa laulettiin "tip-tap-tip-tap-tipe-tipe-tip-tap" enkä ihmettelisi ollenkaan, jos yleisö alkaisi vaatimaan moista joka aamu tästä eteenpäin. ..äidin lienee parasta tarkistaa missä järjestyksessä ne soihdut sammuukaan ja mistä niitä herkkuja löytyi monenlaisia. :D

Tänä vuonna on ehkä pakko kaivaa youtuben kätköistä legendaarinen The Joulukalenteri, jonka kaikki vähintään ysärilapset -ja teinit muistavat. Itsellä tulee The Joulukalenterista aina ja iankaikkisesti mieleen Lyskan Rukan reissu ysärin loppulla; hienoja aikoja. :)

Joten hyvää joulukuuta jokahittelle ja remember to be kilttejä!